Vaimo ei ymmärrä, että minulla on työaika

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

Ei hätää...eihän pääministerikään osaa erottaa vapaata ja virkaa...

Vierailija kirjoitti:

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

Olisit näyttänyt keskisormea ottamata kuulokkeita pois! Kiukuttelut olisit saanut niskaasi, mutta varmasti olisi toiminut. Miehesi tiesi kokouksestasi, mutta valitettavasti häntä ei vain kiinnostanut. 

Vierailija kirjoitti:

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

Karjaise sille  miehellesi, että on se nyt perkele kun ei aikuinen mies ymmärrä, että ei tulla häiritsemään, kun lapsetkin sen tajuaa. Nyt ulos ja uskallakin tulla tänne hääräämään ennen klo XX.

Jos möksähtää, anna möksähtää. Jos ei usko rajoja hyvällä, niitä pitää vähän puraista.

Sama täällä, mies ei ymmärrä. Ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Minulle valkeni koronan aiheuttaman etätyöputken aikana että vaimoni on tottunut makaamaan sohvalla kännykkä kädessä lasten koulupäivät tekemättä juuri mitään. Päivärutiiniin kuuluu myös tunnin päiväunet. Hän on ollut kotiäitinä 3 lapsellemme yli 20 vuotta. Aiemmin pidin häntä kovin ahkerana kun aina tullessani töistä kotiin hänellä oli ruoanteko menossa, pyykit pyörimässä koneessa ja muutenkin hirveä tohina ja kiire päällä. Minä olen työpäivän jälkeen hoitanut lasten harrastukset ja kaupassakäynnit koska vaimoni on ollut niin kiireinen kotihommien parissa. Nyt silmäni ovat avautuneet ja tajusin mitä kotiäiteys todella on meidän perheessä.

Juu, mutta jos toinen käy töissä ja toinen on kotona, kotityöt täytyy silti jakaa tasan - tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

Taitaa olla äitinsä poika.

Kirjoita anopin puhelinnumero pienille paperilapuille ja anna miehelle se lappu aina kun tulee keskeyttämään. Et siis ota luureja pois.

Eiköhän se saa huomiosi jotenkin kiinnittymään, jos talo palaa tai on muuta oikeaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla on se harha, että lapsen kanssa kotona oleminen on jotenkin raskaampaa kuin töissäkäynti. Minun hoitovapaalla oleva tuttuni huokaili aina, kun puhuin töistäni, että sitten kun hän pääsee töihin, niin se tuntuu varmaan ihan lomalta. No, sitten kun hoitovapaa loppui ja työt alkoi, niin eihän jaksanutkaan. Piti tehdä järjestelyjä työnantajan kanssa lyhennetystä viikosta ja sen jälkeen, kun sekään ei riittänyt, niin jäi töistä pois kokonaan ja nyt tekee osa-aikaista työtä, muutaman tunnin viikossa. Pitkät hoitovapaat kroonistavat kotiin ja omatahtisuuteen ja ehtoihin. Työelämä on vaativaa. Kotona olevilta unohtuu se pakkotahtisuus ja nopeatempoisuus, sosiaalisuus ja jatkuvaa kognitiota vaativat haasteet (kieli ja päättely, ongelmanratkaisut, päätöksenteko) ja se, miten kuluttavia ne ovat, kun jatkuvat kiireellisinä ja kasautuivat päivästä toiseen. Kotona vauvan kanssa oleminen on ihan erilaista. Ei helppoa sekään, mutta ei läheskään yhtä vaativaa. Hienosti ajattelet vaimoasi, mutta olisiko nyt rajaamisen paikka, kun ei toisesta suunnasta ymmärrystä sinun tilanteelle tule?

Jaahas, itse en tunnista useita vuosia kotiäitinä viettäneitä naisia tuosta kuvauksestasi! Olen palkannut kymmenkunta tällaista näistä firmaani, eikä kenelläkään ole ollut noita vaikeuksia. Kaikki useamman lapsen äitejä, joilla koulutus ja työelämäkokemusta takana jo ennen lasten saantia . Tietty jos joku viettää neljän seinän sisällä 2 vuotta yksin lapsen kanssa, toki hänelle tulee olemaan hankalaa soluttautua enää työelämään...

Mutta omien kokemuksieni mukaan ne, jotka hoitavat nykyään lapset kotona esim 3-vuotiaaksi saakka, omaavat hyvät sosiaaliset taidot, koska ovat joutuneet käymään lasten kanssa leikkipuistoissa, , muskareissa, perhekerhoissa yms paikoissa, missä lapset tapaavat ikätovereitaan. Lisäksi useamman lapsen kanssa kun oot kotona ja pyörivät arkea, ongelmanratkaisukyky kyllä kukoistaa.

Ja minä olen itse siis lapseton.

Meillä on kaksi lasta ja asiantuntijatyöt, ja molemmat miehen kanssa on yhtä mieltä että lasten kanssa on raskaampaa. Siis pienten, nyt meidän on jo sen verran isompia etteivät tarvitse jatkuvaa valvontaa ja siis ovat jo melko helppoja. Mutta luulenpa että tämän tyypin harha laiskoista kotiäideistä tulee siitä, että on todella tavallista että pitkään kotiäitinä ollut hoitaa sitten töitten ohessa lapset ja kotityöt edelleen, on mahdolliset yöheräilyt jne., ja tottakai se on raskasta. Syy ei ole siis se että työ kuormittaisi näitä liikaa, vaan se töitten ja perhearjen muodostama kokonaisuus.

Todella sekavaa. Harha laiskoista kotiäidistä tulee siitä, että sitten kun pitkään kotona ollut on töissä, niin hoitaa työt ja kodin ja se on raskasta. Apua, minkähän alan asiantuntijasta mahtaa olla kysymys.

Naiset on juuri tuommoisia. Siksi en *ikimaailmassa* ottaisi niin minkäänlaista etätyötä, jos nainen olisi samaan aikaan kotona hääräämässä.

Palkaksi siitä, että autat *omien töidesi ohessa* saat vain vinkunat siitä, kun et koskaan tee mitään ja kuinka on niin ***vetin raskasta olla kotona töissä hoitamassa omaa lastaan.

Omista rajoista pitää pitää kiinni. Meillä ei ole lasta, mutta mies ei ole töissä ja siksi häiritsi minua usein ennen ollessani etätöissä. Sanoin sitten lopulta tiukasti, että mun on saatava olla rauhassa tai muuten tulee ylimääräistä stressiä kun en saa hommia tehtyä. Tämä auttoi ja mies ymmärsi kyllä.

Keskustelua vaan ja älä lähde syyttämään toista, vaan kerro siitä miltä sinusta tuntuu toisen käytös ja mitä sinä tarvitset.

Vierailija kirjoitti:

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

Ei helkkari mulla menisi hermot. 😀 Tuossa on sellaista niin turhaa liibalaabaa mitä ei aina jaksaisi kuunnella vapaa-ajallakaan saati sitten kesken töiden...

Kirjoitin jo aiemmin, että meillä yläkerran työhuone on pyhä, sitä se on salassa pidettävien tietojen vuoksi. Jäin pohtimaan, että monessa perheessä tuntuu puuttuvan selkeä signaali siitä, että nyt teen töitä. Meillä niitä ovat lapsiportti portaissa, varattu-kyltti ovessa. Sopikaa perheessä itsellenne sopiva merkki ja jos merkki on käytössä, häiritä saa vain todellisessa hätätilanteessa. Kerran odotimme päivystyksessä ja mies kyseli, missä te ootte, hän oli hölmistynyt, miksi en kertonut lähdöstä, mutta itse taas ajattelin, että turhaa kahden on lähteä käyttämään pienen tapaturman takia lasta liimattavana.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ainakin oli hankala olla kotona silloin kun puoliso teki etätöitä. Ei saanut toimia normaalisti kuin yksin, sit välillä jutteli mun kaa mutta välillä hyssytti että hän tekee töitä.

Eli jos ei ole erillistä työhuonetta, josta saa oven kiinni silloin kun ei saa häiritä niin etätyö kiusaa myös sitä joka on kotona.

Samaistun tähän. Meillä vielä toistaiseksi tilanne se että puoliso tekee töitä toimistolla ja itse vuorotyötä sairaalassa.

Puoliso haaveilee kovasti etätöistä, mutta asetin sille omasta puolestani ehdon että sitten muutetaan kolmioon.

Yhtä lailla kuin puolison pitää saada tehdä työnsä rauhassa, minun tulee saada olla rennosti kotonani. En halua, että herään yövuoron jälkeen ja pölähdän vahingossa pikkuhoususillani jonkun palaverin taustalle, puhumattakaan siitä jos lapsia siunaantuisi ja pitäisi kaikki päivät hyssytellä hiljaisuudessa.

Meillä homma menee niin, että aloitan työt kahdeksan pintaan.

Eläkettä odottava aviomies pölähtää esiin yhdeksän aikaa ja pyytää keittelemään kahvia, kyselee, että muistinko viedä linnuille ruokaa jne.

Yhdentoista pinteellä laitan ruokaa, syödään, korjaan tiskit jne, heitän ehkä koneellisen pyykkiä pyörimään.

Iltapäivällä taas kahvit, jossa yhteydessä on mukava huomauttaa, että kun en leivo "koskaan"

Neljän jälkeen aletaan marista, että "eikö ne työt jo lopu".

Keväällä tein valtavat määrät ylitöitä tilinpäätösten takia, olin aivan uuvuksissa, ja mies kiukutteli, kun en koskaan tee muuta kuin makaan sohvalla. 

Tulee nyt mieleen että vauva muuttaa tosi paljon elämää ja arkea. Jos ap vaimo on tottunut jatkuviin kavereilla hyppäämisiin ja seuraan, hän ei osaa olla yksin vauvan kanssa. Moni äiti (itsekin!) Tein sen virheen etten tajunnut pysähtyä viettämään rauhallista vauvavuotta. Nyt vaimo saada ap hoitamaan vauvaa työaikanakin, että saisi itse jatkaa vanhaa elämäntyyliä, joka ei nyt vaan onnistu.

Elämän pitää olla joskus tylsää.

Mun exäni odotti että kun olen etäpäivän kotona, niin hänelle on sitten ruokatauolla ruoka valmiina. Hyvin huonosti ymmärsi sitä että joskus niitä työtilanteita tulee sillä tavalla, että en aina itsekään ehdi syödä johonkin tiettyyn kellonaikaan vaan sitten kun ongelmatilanne on ratkaistu.

Toki osittain oma syy, koska jos oli hiljaisempi päivä niin hyvin ehti laittaa pyykit peseytymään ja nostaa ne toisessa kohtaa kuivasrumpuun. Näihin juttuihin ei mene paria minuuttia enempää aikaa. Mutta siihen ruoanlaittoon ja sen suunnitteluun mitä laitan ja monelta on aloitettava että on valmiina kun herra saapuu tärkeälle tauolleen, siihen menee kuitenkin aikaa ja aivokapasiteettia.

Onneksi ollaan erottu, eikä tarvitse enää järjestää lounaspalvelua kenellekään.

uuvahtanut kirjoitti:

Meillä homma menee niin, että aloitan työt kahdeksan pintaan.

Eläkettä odottava aviomies pölähtää esiin yhdeksän aikaa ja pyytää keittelemään kahvia, kyselee, että muistinko viedä linnuille ruokaa jne.

Yhdentoista pinteellä laitan ruokaa, syödään, korjaan tiskit jne, heitän ehkä koneellisen pyykkiä pyörimään.

Iltapäivällä taas kahvit, jossa yhteydessä on mukava huomauttaa, että kun en leivo "koskaan"

Neljän jälkeen aletaan marista, että "eikö ne työt jo lopu".

Keväällä tein valtavat määrät ylitöitä tilinpäätösten takia, olin aivan uuvuksissa, ja mies kiukutteli, kun en koskaan tee muuta kuin makaan sohvalla. 

Tähän on vaikeaa sanoa mitään muuta kuin että itse olet puolisosi valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Tänään taas. Istuin palaverissa, joka oli aikataulutettu klo 15-17, kerroin siitä eilen illalla miehelle, että olen silloin varattuna, ei saa häiritä. Mies tuli omasta työstään kotiin, ja paukkasi n. klo 15.30 työhuoneen ovelle selittämään jotain aivan triviaalia. Otin luurit pois päästä ja kysyin, että oliko jotain tärkeää? No hän ajatteli huomenna mennä ostamaan äidilleen viinapullon, kun oli pyytänyt jouluksi sellaista.  - Siis oikeasti, TÄMÄ oli niin tärkeää, että piti tulla mulle selittämään kesken kokouksen. Sanoin ok, tää mun kokous jatkuu viiteen asti, laitoin luurit korville ja yritin päästä taas kärryille mistä puhuttiinkaan. Mies tulee heiluttelemaan viereen, ja otan taas luurit pois, että niin? No äitinsä oli valittanut, kun on niin paljon lunta, vaikkei sen tarvitse kulkea mihinkään. Ahaa, niinhän se on. Tää mun palaverini tosiaan jatkuu vielä puolitoista tuntia, voitko tulla sen jälkeen kertomaan? Puolalainen kollega puhuu niin vahvalla aksentilla englantia, että mulla menee kaikki voimat sen ymmärtämiseen, en pysty keskittymään nyt anopin pihaan.

15 min ja mies tulee kertomaan, että oli soittanut äidilleen, että kyllä joku ne lumityöt tekee.

Sitten kävi kertomassa, että vei kylpytakin pesuun, kun se oli kissankarvoissa, kun kissat oli nukkuneet sen päällä.

Kokouksen päätyttyä tajusin, että olin kuitenkin missannut yhden kohdan miehen keskeytysten takia, ja siitä jäi käsittelemättä asioita. Eikun naputtelemaan sähköpostia vielä sen viiden jälkeen. Ja samassa se mies jo könöttää ovella, että eikös sun työpäivän pitänyt päättyä viideltä?

Nyt ihmettelee makkarissa, että en ole tullut vielä nukkumaan ja mököttää, etten halua koskaan keskustella hänen kanssaan. Just nyt en todellakaan halua keskustella.

Mä haluaisin joskus tehdä kokonaisen työpäivän ilman idioottikeskeytyksiä. Mulle on ihan ok, jos mies tulee kertomaan, että auton rengas on puhki, menee vaihtamaan vararenkaan ja käy korjauttamassa sen rikkinäisen. Se on ok. Tai että nuorimmainen myöhästyi bussista ja mies lähtee hakemaan sitä koululta (koska muita busseja ei kulje).

Jännä juttu, ettei lapset koskaan tule keskeyttämään ilman lupaa ja IlMAN OIKEAA ASIAA. Hätätilanteessa osaavat sanoa heti, mikä on se hätä, eivätkä kiemurtele viittä minuuttia turhaan.

En jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta suosittelen konkreettisesti näyttämään vaimolle kelloa ja sanot esim. että "olen töissä 8-16, pidän ruokatauon 11.30-12.00. Jos en tee tällä ajalla töitäni, siirtyy ne illalle tai viikonlopulle ja ne ovat meidän yhteisestä ajasta pois. Saan tästä työstä palkan, jolla maksetaan lainat/vuokra yms.".

Jos lapsella on neuvolaa tms. sanot vain jämäkästi ettet pääse mukaan. Tai jos vaimo sanoo, että mennään äidille (=anopille) iltapäivästä, sano että menkää te, minä jään tekemään näitä rästitöitä. Tietty voi myös painottaa, että jos meet tekemään töitä työpaikalle, siinä menee vielä 1h matkustamiseen ja on poissa teidän vapaa-ajasta. Mutta kun joku päivä työsi on tehty, niin sano vaimolle että lähtee ottamaan omaa aikaa ja sinä hoidat lasta sillä aikaa. Kuulostaa vähän siltä, että on liikaa kiinni lapsessa ja sinussa. Tietty vaimo voisi mennä lapsen kanssa perhekahvilaan yms. jotta saisit tehdä töitä rauhassa. Voi olla kyllä, että olisin ihan samanlainen ja menisi vähän sekaisin työajat, mutta ymmärtäisin kyllä puheesta.

Lapsi päivähoitoon ja vaimo myös töihin. Silloin kumpikin tajuaa mitä se on yhdistää työ ja perhe-elämä.