Miksi miehet käpertyvät "suojaan" rintaani vasten, sen sijaan että itse vetäisivät minut omaa rintaansa vasten? Tapahtuuko teille muille nai...

Sullon isot tissit

Vierailija kirjoitti:

Eli sukupuolirooleilla olikin väliä? Pelkkä kainaloon hakeutuminen tarpeeksi usein saa aikaseksi kuvotusreaktion koska meininki on liian feminiinistä. Mitäköhän tapahtuis, jos apn mies pillahtais itkuun raskaan työpäivän jälkeen?

Kainaloon "suojaan" käpertyminen on rasittavaa oli kyseessä mies tai nainen. Ihme vauvailua.

Mieheni ei ole koskaan halannut minua niin, että olisi ottanut minut syliinsä. Halaamme joko normaalisti (molemmat halaavat toisiaan samalla tavalla) tai niin, että hän jotenkin roikkuu minussa. Välillä oikein koukistaa polviaan, että pääsee paremmin alemmas "roikkumistasolle". Minusta tuntuu kuin olisin äiti, jossa lapsi roikkuu kiinni. Ja minä kun haluaisin, että mies edes joskus vain ottaisi minut tiukkaan mutta hellään syleilyynsä kuten MIES ja minä voisin tuntea olevani NAINEN (enkä mikään nojailukeppi tai roikkumisteline). Mies tulee halaamaan (roikkumaan) monta kertaa päivässä, vaikka huomaa, etten useinkaan oikein pidä siitä. Jos sanon asiasta, niin loukkaantuu. Huoh. 

Aikuisvauvoja jotka eivät ansaitse sinua.

Tollanen on ok joskus, mutta ei todellakaan koko ajan. On sitä paitsi kivuliasta.

Jaaha, palstamiehet on on pikkulusikoita.

Ku-k-a pystyy nukkumaan tiiviisti sylikäin? Ei normaalihuoneenlämmössä millään. Ja osa miehistä on t-i..ssi-friikkejä juu. En minä kuitenkaan. Ne on leikkikalut molemille eikä oleskelutila. 

Meillä se menee kyllä niin, että mies (yleensä) ottaa minut kainaloon kuin toisin päin. Jotenkin luontevampaa niin, kun hän on isompi ja pidempi, vaikka meillä ei hirveästi kokoeroa olekaan. En ole kyllä erityisemmin koskaan edes ajatellut asiaa, mutta kyllä varmaan ärsyttäisi jos homma menisi aina toisin päin.

Luulen että kyseessä on tottumis- ja persoonakysymys. Ap on ehkä vaan ihastunut sen tyyppisiin (tunteellisiin, pehmeisiin tms? ) miehiin jotka kaipaa syliä?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole koskaan halannut minua niin, että olisi ottanut minut syliinsä. Halaamme joko normaalisti (molemmat halaavat toisiaan samalla tavalla) tai niin, että hän jotenkin roikkuu minussa. Välillä oikein koukistaa polviaan, että pääsee paremmin alemmas "roikkumistasolle". Minusta tuntuu kuin olisin äiti, jossa lapsi roikkuu kiinni. Ja minä kun haluaisin, että mies edes joskus vain ottaisi minut tiukkaan mutta hellään syleilyynsä kuten MIES ja minä voisin tuntea olevani NAINEN (enkä mikään nojailukeppi tai roikkumisteline). Mies tulee halaamaan (roikkumaan) monta kertaa päivässä, vaikka huomaa, etten useinkaan oikein pidä siitä. Jos sanon asiasta, niin loukkaantuu. Huoh. 

Nyt vaion topakasti opastat hänet halaamaan kuten sinä tykkäät. Onnistunee, jos hän kerran kuitenkin noin paljon haluaa sitä läheisyyttä .

En ole koskaan tavannutkaan tuollaista tyyppiä joka hakeutuisi syliin, aina on asetelma ollut toisin päin. Kuulostaa hassulta.

N 39v.

Siinä tissien kohdalla on kiva olla. Välillä nainen on oman rintani päällä turvassa. Välillä noin päin. Emmä nyt mieti 24/7 jotain sosiaalista konstruktioteoriaa ja sitä kuinka minun tulisi jonkun ulisijan mukaan olla.

Minäkin olen ollut suhteissa se jolta haetaan lohtua, turvaa, syliä. Eikä siinä mitään, tykkään todella paljon paijailla ja halata ja antaa sellaista huomiota ja turvaa. On ihanaa kun voi olla toiselle sellainen turvasatama. Mutta...kunhan se olisi edes jotenkin tasapuolista. Varsinkin edellisessä avioliitossani se alkoi syömään naista kun oli jo suuritarpeiset lapset, vaativa työ ja muutenkin työjako ei todellakaan ollut tasapuolista ja miehellä oli huomattavasti enemmän omaa-aikaa, niin sitten hän tulee vielä päivän päätteeksi sillai vaativasti kainaloon. Olisin oikeasti kaivannut sitä tuen ja turvan tunnetta itselleni, mutta vähintään edes hetken omaa rauhaa. Ja kyllä, pyysin aina välillä päästä itse kainaloon, mutta jotenkin se kääntyi sitten aina hyvinkin pian siihen, että mies olikin taas minun kainalossani...

Mutta nyt minulla on ollut kahden vuoden ajan suhde, jossa mies itsestään selvästi aina nappaa minut kainaloonsa. Ja on muutenkin luonteeltaan huolehtija ja vastuunkantaja. Nautin tästä suunnattomasti. Vaikka välillä kyllä haluaisin edes hieman enemmän saada olla se paijaaja ja sylittäjä, tarjota se turvapaikka.

Edellinen mies oli minua selkeästi isompi ja nukuimme myös usein minä isona lusikkana. Nykyisen kanssa. olemme melko saman kokoisia ja nukkuessamme hän vetää minut aina syleilyynsä. Taitaa olla perustavanlaatuinen persoonallisuuspiirre tuo onko enemmän se kainalossa oleva tai kainaloon ottava. Ja molempien kanssa minulla oli ihan yhtä isot rinnat, nykyinen on ehkä jopa enemmän rintojeni kimpussa kuin ex-mieheni. Eli ei sekään, ylläri, selitä. 

Mä  en koskaan ole halunnut, että mies painaisi pään mua alemmaksi. Mä olen se joka painaa pään hänen rintaan,  en sietäisi, että hän asettuu mua alemmaksi, mä en ole hänen äiti joka paapoisi rintaa vasten. sama mies ollut mulla koko ajan, tuskin parempaa saisin.

Ei ole koskaan tapahtunut. Johtuneeko siitä, että kaikki mieheni ovat ollet pitkiä ja harteikkaita miehiä ja minä itse olen pienikokoinen?

Nykyinen mies ei ainakaan tee noin, mutta hän ei oikein osaa ottaa vastaan hellyyttä.

Sellainen ongelma yhden entisen kanssa tuli, että kun rapsutin ja hyväilin aikaslailla niin hän tulkitsi sen niin, että olen jäänyt jostain paitsi ja pistin vastakysytmyksen, että #haluatko, että lopetan tai vähennän" - vastaus tuli nopeasti juu. . Miksi naisilta tulee usein ylianalyysiä? Joka ikinen(liki) nainen yrittää rakentaa jonkun exänsä mukaan johonkin muottiin mihin sijoittaa minut. 

nyt nainen tarvitsee straponia suhteeseen miesten kanssa, jotta suhde voi onnistua. se on luonnollinen kehitys feminismistä.

saitte mitä halusitte ja joudutte vain sopeutumaan uusiin rooleihin tästä eteenpäin. 

Itse olen enemmän alakertaan suuntautunut, pikemminkin pyllyyn, reisiin jne tarrautunut, mutta en minä koskaan turvaa ole sieltä hakenut. Enkä silittelyä kaivannut. Enkä varsinaista seksiä juuri sillä hetkellä, en sitäkään tarkoita. Sinänsä en siis täsmää ketjun kuvauksiin näistä miehistä, mutta silti pitää kysyä, että tulkitseekohan ketjun naiset nyt miehen motiivit oikein?

Vierailija kirjoitti:

Minun miesystäväni tykkää kun pidän päätäni hänen rinnallaan, kun pötkötellään. Minäkullä silittelen hänen hiuksiaan ja hyväilen ihan joka paikasta. Ja mies on aina pikkulusikka.

Myös peppureikää?

Vierailija kirjoitti:

Mä  en koskaan ole halunnut, että mies painaisi pään mua alemmaksi. Mä olen se joka painaa pään hänen rintaan,  en sietäisi, että hän asettuu mua alemmaksi, mä en ole hänen äiti joka paapoisi rintaa vasten. sama mies ollut mulla koko ajan, tuskin parempaa saisin.

Onko miehesi siis sinulle isä joka paapoo inua rintaansa vasten?