Mies perii talon pikkupaikkakunnalta
Ongelma: Tällä hetkellä asumme vuokralla kaupungissa, jossa itse viihdyn todella hyvin. Mies perii lapsuudenkotinsa ja haluaa että muuttaisimme sinne. Paikkakunnalle jossa vain muutama tuhat asukasta ja jossa asuu paljon miehen sukulaisia ja kavereita. Kammoksun tätä ajatusta.
Asumismieltymyksiä lukuun ottamatta parisuhteemme on mielettömän hyvä. Mutta tuntuu mahdottomalta yhtälöltä kun toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa. Jotenkin pikkupaikkakunnalle muutossa tökkii sekin kun miehen tuttavat asuvat siellä. Asiaa helpottaisi se jos muuttaisimme puolison kanssa "tasavertaisina" jonnekin kummallekin vieraaseen paikkaan ja voisimme yhdessä kohdata haasteen uuteen yhteisöön soluttautumisessa jne.
Kompromissia on vaikea keksiä koska se tuntuu olevan juuri tuo kyseinen talo, johon miehen mielestä olisi muutettava. Onko etäsuhde ainoa vaihtoehto ja voiko sekään toimia?
Kommentit (563)
Onkohan AP työelämässä? Jos, niin senkun annat ukon mennä maaseudulle pöhisemään. Jos taasen olet työtön laiskuri, ihan sama, missä vedät lonkkaa.
Ei herran jestas mitä kommentteja tässä keskustelussa, juntteja ovat ne jotka ei ymmärrä että ihmisiä on erilaisia ja ihmiset pitävät erilaisista asioista.😅 yhtä junttia kaupunkilaisen alkaa nälvimään miten maalla asuvat eivät ole sivistyneitä kun eivät käy oopperassa tms. Kaikkia ei kiinnosta oopperat ja ravintola illalliset ja se on ok, eikä määritä ihmistä yhtään mitenkään. Yhtä junttia on maalaisen alkaa kitisemään miten kaupunkilaiset asuvat pienissä kerrostaloläävissä eivätkä osaa ajaa traktoria, jos ite asuu maalla omakotitalossa niin miks se ois huonompi jos joku haluaa asua kerrostalossa.. Ihmisillä on mahdollisuus asua erilaisissa olosuhteissa omien kiinnostusten kohteiden ja toiveiden mukaan, en ymmärrä miten ihmiset saa riidan aikaseksi siitä että jotkut tykkäävät erilaisista asioista, ei kai se oo keltään pois jos joku toinen elää eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies perii talon ja asuisitte siellä omistusasunnossa nykyisen vuokraluukun sijaan, ja luultavasti paljon halvemmalla, mutta se ei sulle kelpaa, koska miehellä on siellä tuttuja?
Ap haluaa kävellä kaduilla ja hengata kauppakeskuksissa ja kahviloissa.
Ehkä tämä on se juttu, joka testaa että miten tärkeä suhteenne onkaan.
Itse lähtisin miehen mukana maalle, sillä vanhemmiten sitä alkaa arvostamaan luontoa ja rauhallisuutta bileiden ja ostareiden sijaan.
Vai bileiden ja ostareiden. Vanhanahan sitä nimenomaan ei kannata linnoittautua jonnekin pellon keskelle, vaan mennä sinne, missä palvelut ja terveydenhuolto on.
Omat vanhempani myi "maalla" sijaitsevan ison talonsa ja muuttivat kerrostaloon kaupunkiin. Siitä vaan hissillä alas ja rakennuksen takaovesta pienen parkkipaikan halki käveltyään ovat kauppakeskuksessa, josta myös sisäyhteys joukkoliikenteeseen. Pääsevät siis melkein kuivin jaloin ihmisten ilmoille, joka nyt varsinkin lumiseen ja liukkaaseen aikaan on tosi hyvä juttu.
Sinne ne menee "iltakahville" ostoskeskuksen kahvilaan ja siellä muitakin samanikäisiä tekemässä samaa, eli seuraa riittää. Maalla tämä sama aika olisi vietetty talossa jumissa pimeän ja lumisen pellon keskellä ja mihinkään ei pääse jos ei ensin kaiva autoa pois lumesta. Ei sillä, että sinne autollekaan asti pääsisi, jos ei ole lumitöitä tehty. Lapset ja lapsenlapset myös asuu kaupungissa, joten nähdään nykyään paljon enemmän.
Jos kummallekaan käy mitään, niin ambulanssin saapumisaika on myös hyvin nopea kaupungissa, kuten on myös hoitoonpääsy, joten kaikin puolin järkevämpää ja turvallisempaa.
Jos nyt siis "vanhuudella" et tarkoita jotain keski-ikää vaan sitä ihan oikeaa vanhuutta, eli eläkeikää niin mieluummin maalta pois, kun vielä ehtii.
Itse pitäisin tuollaisen paikan kesämökkinä jos ei ole mahdottoman kaukana. Myyminen ei kannata jos ei saa merkittävää summaa. Jos seudussa on jonkinlaista potentiaalia esim. Turismiin, voisi pyörittää pienimuotoista liiketoimintaa. Ei välttämättä sido paljoa omaa aikaa kun palkkaa pari kylän nuorta pienellä korvauksella hoitamaan paikkaa. Muuttaa ei kannata, jos työssäkäyminen menee hankalaksi tai sijainti on pysyvään olemiseen epämukava.
Vierailija kirjoitti:
No paljon helpomminhan sinä sinne pääset "soluttautumaan", kun miehelläsi on jo kontakteja. JOS siis pidät mielesi avoimena.
Paljon vaikeampaa on, jos kummallakaan ei ole mitään sidoksia eikä kontakteja uudella paikkakunnalla.
No mitä se aloittajaa auttaa?
Aloittaja älä muuta mihinkään tuppukylään, se on täyttå pskaa.
En minäkään viihtynyt maalla. Ensimmäisen kerran muutin maalle pieneen kylään 25-vuotiaana. Siihen asti olin aina asunut kaupungissa kerrostalossa. Se oli huhtikuun alku kun muutettiin. Kesä oli mielettömän hieno. Innostuin jopa hoitamaan kukkia, perunapeltoa, kasvimaata. Tuntui kuin aina olisi paistanut aurinko. Bikineissä kuljeskelin ja usein laitoin musiikit soimaan ulos. Ystäviä ja sukulaisia kävi kylässä. Syksykin oli kaunis, värikäs, tunnelmallinen.
Sitten tuli talvi. Se oli aivan kauheaa. Auraus toimi miten sattuu. Kerran kun olisi pitänyt olla töissä klo 8 ja yön aikana oli satanut 10 cm lunta, meidän tie tultiin auraamaan vasta klo 10. Jos oli kova pakkanen ja tie jäässä, se todellakin oli umpijäässä ja liukas kuin luistelukenttä. Kerran juutuin autolla auton pohjasta kiinni kylän päätielle. Lämmittäminen oli kallista, joten kovilla pakkasilla lämmitettiin leivinuunia tai takkaa yleensä useampi tunti. Se sitoi illaksi kotiin. Kylätalolla oli maksuton jumppa, jossa kävi ilkeitä naisia. En tarkoita itseäni vaan niitä muita, jotka juoruilivat. Ensimmäisen talven jälkeen tuli taas ihana kevät ja kesä, jotka saivat taas voimaan hyvin.
Kylän mummot olivat myös usein pyytämässä apua. Se oli kylän tapa. Mieheni kävi yhdelle putsaamassa räystäskourut ja jopa toinen oli oven takana pyytämässä, voiko auttaa häntäkin. Mistään avusta eivät ikinä maksaneet. Kahvipalkalla vaan. Yhdelle nostettiin perunat maasta, kun sen mies joutui sydämen takia sairaalaan. En tiedä, miksei heidän lapset voineet tulla. Perunan nostossa menee useampi tunti kuitenkin, niin ei ihan palkkaa vastaa kupillinen kahvia ja pulla.
Me asuttiin siellä 2 v. 5 kk. En jaksanut enää, kun syksy puski päälle, pian olisi taas pimeää ja kolkkoa ja mietin, että en jaksa enää kolmatta talvea. Eristyksissä lumen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tässä taas nähtiin esimerkki naisen tasapuolisuuden vaatimuksista. ei voi muuttaa sinne, kun miehellä on siellä enemmän kavereita!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja mieskö muuttaisi innoissaan jonnekin korpeen naisen mukana? Luulen että sama tänka på -olisi ihan kummin perin tahansa.
No ei olisi. Mies ei ajattelisi sekuntiakaan koko asiaa. Kaikkea sitä onkin että jonkun muijan vuoksi pitäisi muuttaa tuppukylään!
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kyllä paljon kaupunkilaisista naisista, kun miehen tulisi erota siististä toimistotyöstä, jotta nainen voisi saada sen saman siistin toimistotyön.
Tasa-arvo toimii hieman eri tavalla täällä kirkonkylällä. Sorry. :] M25
Niin s ovinismi kukkii ja miehet itkee kun vaimo jätti niin hyvän miehen ja muutti vielä kaupunkiin, kaupunkiin jonne mies ei ikinä uskaltaisi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään viihtynyt maalla. Ensimmäisen kerran muutin maalle pieneen kylään 25-vuotiaana. Siihen asti olin aina asunut kaupungissa kerrostalossa. Se oli huhtikuun alku kun muutettiin. Kesä oli mielettömän hieno. Innostuin jopa hoitamaan kukkia, perunapeltoa, kasvimaata. Tuntui kuin aina olisi paistanut aurinko. Bikineissä kuljeskelin ja usein laitoin musiikit soimaan ulos. Ystäviä ja sukulaisia kävi kylässä. Syksykin oli kaunis, värikäs, tunnelmallinen.
Sitten tuli talvi. Se oli aivan kauheaa. Auraus toimi miten sattuu. Kerran kun olisi pitänyt olla töissä klo 8 ja yön aikana oli satanut 10 cm lunta, meidän tie tultiin auraamaan vasta klo 10. Jos oli kova pakkanen ja tie jäässä, se todellakin oli umpijäässä ja liukas kuin luistelukenttä. Kerran juutuin autolla auton pohjasta kiinni kylän päätielle. Lämmittäminen oli kallista, joten kovilla pakkasilla lämmitettiin leivinuunia tai takkaa yleensä useampi tunti. Se sitoi illaksi kotiin. Kylätalolla oli maksuton jumppa, jossa kävi ilkeitä naisia. En tarkoita itseäni vaan niitä muita, jotka juoruilivat. Ensimmäisen talven jälkeen tuli taas ihana kevät ja kesä, jotka saivat taas voimaan hyvin.
Kylän mummot olivat myös usein pyytämässä apua. Se oli kylän tapa. Mieheni kävi yhdelle putsaamassa räystäskourut ja jopa toinen oli oven takana pyytämässä, voiko auttaa häntäkin. Mistään avusta eivät ikinä maksaneet. Kahvipalkalla vaan. Yhdelle nostettiin perunat maasta, kun sen mies joutui sydämen takia sairaalaan. En tiedä, miksei heidän lapset voineet tulla. Perunan nostossa menee useampi tunti kuitenkin, niin ei ihan palkkaa vastaa kupillinen kahvia ja pulla.
Me asuttiin siellä 2 v. 5 kk. En jaksanut enää, kun syksy puski päälle, pian olisi taas pimeää ja kolkkoa ja mietin, että en jaksa enää kolmatta talvea. Eristyksissä lumen keskellä.
Teille kävi hyvin, kun pysyitte yhdessä ja muutitte yhdessä pois sieltä. Meillä mies ei ymmärtänyt, miksi en viihdy maalla eikä suostunut sieltä lähtemään, ja erohan siitä tuli. Kyllä hän eron ollessa jo vireillä sitten sanoi, että voi hän muuttaa, mutta se oli jo myöhäistä. Oli ehtinyt jo tapahtua niin monta asiaa, mistä oli jäänyt haavoja, lähtien siitä, että en alun perinkään olisi oikein maalle halunnut, mutta minua ei siinä kuunneltu vaan väheksyttiin. Eikä tuo asumisasia ollut ainoa asia, missä väheksyttiin. Minä lähdin ja mies asuu siellä vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan AP työelämässä? Jos, niin senkun annat ukon mennä maaseudulle pöhisemään. Jos taasen olet työtön laiskuri, ihan sama, missä vedät lonkkaa.
Kummassakaan tapauksessa naisen ei pidä muuttaa tuppukylään.
Ja haukut työttömiä laiskureiksi? Siellä maallahan ei ole mitään mihin työlllistyä.
M:35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi maalaismiestä alun perinkään
Mää taas en ottaisi kaupunki prinsessa joka ei ole totunut tekemään mitää ja olema papotavana ja elätetävänä
Nainen ei ole koskaan paapottavana ja elätettävä, miehet on ja varsinkin maaseutujen laiskat miehet. Naiset on toiminta ja järki, miehet loisia ja tunteella eläviä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi maalaismiestä alun perinkään
Voi kuule. Minulla on miehenä maatalon poika. Osaa monenmoista eikä pelkää tarttua mihinkään hommaan. Osaa käyttää vaikka mitä koneita, ajaa traktoria ja peruuttaa peräkärryä. Osaa kaataa puita ja pätkiä ne, osaa korjata katon ja rakentaa talon.
Osaa kuule ne kaupunkilaisetkin miehet monenlaista hommaa, mutta ymmärtävät olla diivailematta asialla. Osaatko sinä esimerkiksi koodata, soittaa jotain soitinta tai puhua useita kieliä? Noita taitoja minä arvostan.
Meinaatko, että maaseudulla ei ole kouluja ja nettiyhteyksiä?
Huonompi netti ja ei tosiaankaan kouluja
Jos olisin ap, ja muutto olisi yhtä vastenmielistä, en todellakaan muuttaisi sinne pienelle paikkakunnalle. En riitelisi, mies saisi mennä. Aika näyttäisi miten asiat kehittyy. Kaikki on mahdollista niin hyvässä ,kuin pahassakin.
Vierailija kirjoitti:
Teille kävi hyvin, kun pysyitte yhdessä ja muutitte yhdessä pois sieltä. Meillä mies ei ymmärtänyt, miksi en viihdy maalla eikä suostunut sieltä lähtemään, ja erohan siitä tuli. Kyllä hän eron ollessa jo vireillä sitten sanoi, että voi hän muuttaa, mutta se oli jo myöhäistä. Oli ehtinyt jo tapahtua niin monta asiaa, mistä oli jäänyt haavoja, lähtien siitä, että en alun perinkään olisi oikein maalle halunnut, mutta minua ei siinä kuunneltu vaan väheksyttiin. Eikä tuo asumisasia ollut ainoa asia, missä väheksyttiin. Minä lähdin ja mies asuu siellä vieläkin.
Näinpä. Täällä moni ehdottaa ap:lle että kokeilisi tuppukylässä asumista jonkin aikaa. Aika vaarallinen ratkaisu. Sitten kun ap myöhemmin toteaa ettei viihdykään ja haluaa takaisin kaupunkiin, niin mitenköhän mies siihen suhtautuu? Hän sai jo naisensa puijattua mukaansa joten voi tulla aika kinkkinen tilanne. Itse en antaisi puolisolle tällaista siimaa tottua asiaan joka ei todennäköisesti lopulta toimi. Ja vielä kyseessä tuollainen paikkakunta jossa miehen sukua ja kavereita.. Vielä heidän vihansa päälle kun ap haluaa pois.. Maalle muutto -kokeilu kuulostaa mielestäni idealta, jota tulisi välttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies perii talon ja asuisitte siellä omistusasunnossa nykyisen vuokraluukun sijaan, ja luultavasti paljon halvemmalla, mutta se ei sulle kelpaa, koska miehellä on siellä tuttuja?
Ap haluaa kävellä kaduilla ja hengata kauppakeskuksissa ja kahviloissa.
Ehkä tämä on se juttu, joka testaa että miten tärkeä suhteenne onkaan.
Itse lähtisin miehen mukana maalle, sillä vanhemmiten sitä alkaa arvostamaan luontoa ja rauhallisuutta bileiden ja ostareiden sijaan.
Ei kaupungissa asuminen ole bileitä ja ostareita, eikä se myöskään tarkoita etteikö varsin monimuotoinen luonto olisi helposti saavutettavissa.
Hehe, paljon ollut uutisia, ettei edes osata sanoa onko lintu varis vai harakka tai puu kuusi vai mänty. Sieniä ei voi kerätä, kun ei edes tiedetä miltä kantarelli näyttää.
Että oikein "uutisia". Taitavat olla pikemminkin urbaaneja legendoja tai sanoisinko, junttilegendoja. Kaikki teksti ei ole uutistekstiä. Esimerkiksi tämä on osa somea, anonyymi keskustelualusta.
Eikös tällä palstalla kaupunkilaiset vastikään esitelleet erilaisia muistisääntöjä miten erottaa varis ja harakka? 'Harakka ei ole harmaa ja variksessa ei ole valkoista'... vai olikohan se toisinpäin?
Maalaisserkku joskus paahtoi räntäsateessa motaria Helsinkiin ja ihmetteli, miksi muut ajavat niin hiljaa. No, poliisi sen sitten kertoi: nopeusrajoitus on talvella 100, ei 120 km/h.
Maalainen on niin paniikissa joutuessaan elinpiirinsä ulkopuolelle, ettei näe edes liikennemerkkejä.
Uijuijui, nyt tulee pahaa settiä Kontulasta.
Katos, tiedät yhden kaupunginosan Helsingistä. Sielläkö sukulaisesi asuvat?
Vierailija kirjoitti:
En minäkään viihtynyt maalla. Ensimmäisen kerran muutin maalle pieneen kylään 25-vuotiaana. Siihen asti olin aina asunut kaupungissa kerrostalossa. Se oli huhtikuun alku kun muutettiin. Kesä oli mielettömän hieno. Innostuin jopa hoitamaan kukkia, perunapeltoa, kasvimaata. Tuntui kuin aina olisi paistanut aurinko. Bikineissä kuljeskelin ja usein laitoin musiikit soimaan ulos. Ystäviä ja sukulaisia kävi kylässä. Syksykin oli kaunis, värikäs, tunnelmallinen.
Sitten tuli talvi. Se oli aivan kauheaa. Auraus toimi miten sattuu. Kerran kun olisi pitänyt olla töissä klo 8 ja yön aikana oli satanut 10 cm lunta, meidän tie tultiin auraamaan vasta klo 10. Jos oli kova pakkanen ja tie jäässä, se todellakin oli umpijäässä ja liukas kuin luistelukenttä. Kerran juutuin autolla auton pohjasta kiinni kylän päätielle. Lämmittäminen oli kallista, joten kovilla pakkasilla lämmitettiin leivinuunia tai takkaa yleensä useampi tunti. Se sitoi illaksi kotiin. Kylätalolla oli maksuton jumppa, jossa kävi ilkeitä naisia. En tarkoita itseäni vaan niitä muita, jotka juoruilivat. Ensimmäisen talven jälkeen tuli taas ihana kevät ja kesä, jotka saivat taas voimaan hyvin.
Kylän mummot olivat myös usein pyytämässä apua. Se oli kylän tapa. Mieheni kävi yhdelle putsaamassa räystäskourut ja jopa toinen oli oven takana pyytämässä, voiko auttaa häntäkin. Mistään avusta eivät ikinä maksaneet. Kahvipalkalla vaan. Yhdelle nostettiin perunat maasta, kun sen mies joutui sydämen takia sairaalaan. En tiedä, miksei heidän lapset voineet tulla. Perunan nostossa menee useampi tunti kuitenkin, niin ei ihan palkkaa vastaa kupillinen kahvia ja pulla.
Me asuttiin siellä 2 v. 5 kk. En jaksanut enää, kun syksy puski päälle, pian olisi taas pimeää ja kolkkoa ja mietin, että en jaksa enää kolmatta talvea. Eristyksissä lumen keskellä.
Kummallista, että kovalla pakkasella on liukasta.
Vierailija kirjoitti:
Aluksi etäsuhde. Ehkä innostut muutosta myös.
Itse olen etäsuhteessa ollut vuosia. Yhdessä emme ole asuneet emmekä tule asumaan. Minä haluan asua kerrostalossa. Mies on ostanut lapsuudenkotinsa ja haluaa asua siellä. Välimatkaa meillä on 100 km.
Ja ainakin tuolla ukkelillasi useampi kumppani. Miehet rakastaa tuollaisia suhteita, ei ole emäntä kyttäämäsää.
Olen parin tuhannen asukkaan paikkakunnalta. Pahinta olivat juoruilu ja Raamattuvyöhykkeen ahdistava ilmapiiri. Oli myös ihan hiton tylsää teininä ja nuorena aikuisena, kun ei päässyt edes leffaan tms. ja ainoa baari oli kapakka, jossa sai sammua pöytään. En silti tiedä, että haittaisiko näiden asioiden puute enää kolmikymppisenä. Se ainoa baarikin on nykyään suljettu. Ahdistaa myös, että olisi koko ajan auton varassa. Jos auto ei käynnisty pakkasella, eikä tietä ole aurattu, et pääse mihinkään.
Jos sinulla on oikeita ystäviä, niin kyllä ne tulevat pikkupaikkakunnallekin käymään. Itselläni eivät tulleet aikuisena, kun asuin syrjässä 60 000 asukkaan kaupungissa, niin siinäpä selvisi sekin ystävyyden laatu.