Vertaistukiketju yksinäisille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pääsette yksinäisten joulujuhlaan niin sinne on jokaine selvinpäin oleva tervetullut.

selvinpäin?

Miksi muuten nimen pitää olla "yksinäisten" eikö se juuri ole alleviivaavaa ja erottelevaa, että tänne kaikki ne jotka ei muualle kelpaa. Miksi ei voi ollla vaan kaikille avoin joulujuhla? Typerä nimi tuo yksinäisten. Jokainen joka hakeutuu joulujuhalan on ehkä yksinäinen. Miksi asiasta pitää tehdä numero?

Vaikuttaa ohjelmaan, että onko ihminen yksin ja selvä vaiko kaveriporukalla kännissä mahaansa täyttämässä. Kaikki eivät suostu ruokapalkalla tai ilmaiseksi esiintymään humalaisille ihmisille. Jokaiselle yksinäiselle ei ole väliä, että laulaja ei ole kuuluisa ja on joku paikallinen laulunharrastaja. Selvin päin oleva jaksaa kuunnella Ave Marian jne. Humalainen voi haluta jotain menevämpää musiikkia sen tilalle.

Sairaus vei ihmiset. kirjoitti:

Minä menetin terveyteni ja mahdollisuuden tehdä työtä. Siinä meni myös aikuiset lapset puolisoineen ja kaikki , aivan kaikki, ystävät. Samoin äitini ja veli.

Kai minä olen niin kovin ikävä ja surkea.

Vaikka tulot edelleen hyvät ja asunto säilynyt.

Joku muuttunut. Mikä?

Terveytesi menetys. Ihmiset luulevat, että sama tarttuu heihinkin jos ovat kanssasi tekemisissä. Tyhmää ennakkoluuloisuutta, jota ei pitäisi olla näin sivistyneessä maassa. Siitä huolimatta tyhmää ennakkoluuloisuutta esiintyy vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Onko missään koskaan ollut pikadeittejä? Siis että iso joukko istuu raflassa ja vaihtaa paikkaa viiden minuutin välein, yl siis miehet vaihtaa.

Kuka järkkäis sinkku-yksinäisten-pikadeitit!

Ne eivät ole kai enää muotia? Pitäisi vinkata ravintoloitsijalle konseptista. Eihän ravintoloitsijan tarvisi edes järjestää mitään suurempaa ohjelmaa tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊

M36

Toivottavasti sinua onnistaa👍

Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.

Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.

Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.

Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.

Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.

Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.

Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.

Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.

Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.

Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.

Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.

Minä heitän nyt villin veikkauksen: työnantaja hakee mahdollisimman halpaa tai mieluiten ilmaista työntekijää.

Sinä osaat vaikka mitä! Moni pistää oman toimiminen pystyyn vähemmälläkin taidoilla. Ilmeisesti pitäisi tehdä oma työnvälitys meille toisenlaisille työnhakijoille. Minäkin olin muuten täydellinen työnhakija, joka oli jopa ylikoulutettu työnkuvaan nähden ja osaan kuutta kieltä. Sitten työnantajani sai ikäni selville katsottuaan ylioppilaaksipääsyvuottani ja päätti, että kyllä vielä sellaisen kielen taito, jota en osaa, tarvitaan työpaikkaan hakijalle.

Olen seurannut tilannetta ja hän ei ole saanut ketään firmaansa töihin. Itse opiskelen etänä lukion englantia paljon korkeampaa ja kansainvälisesti arvostettua tutkintoa. Meinasin saada töitä yhden bloggarin tekstien kääntämisestä, mutta sitten bloggari oli sitä mieltä ettei tämän ikäinen tiedä mitään hänen käsittelemistään aiheista, heh! Minua huvitti hänen nokkava kommenttinsa siksi, että hänen bloginsa on kirjoitettu köyhällä kielellä sekä siinä on valtavasti kielioppivirheitä.

No, kuuluuhan se aika näinkin. Pahempaa olisi jos olisi jonkun huumenuoren vanhempi kuten tuttuni. Hän on joutunut vaihtamaan lukot jne kotoaan siksi, että nuori on käynyt siellä varkaissa ja myynyt kaiken kätevästi kannettavan äitinsä vihkikoruista lähtien huumeiden vuoksi.

Kiitos mukavasta viestistä. 😊 Meille pitäisi juu olla jokin oma työnvälitys missä keskitytään siihen mitä työnhakija osaa, eikä menneisyyteen ja mahdollisesti CV:hen missä on aukkoja. Ja mä oon vankasti sitä mieltä että henkilöstövuokraus firmat edesauttaa sitä ettei työnantajat ja osaajat kohtaa. Enemmän pitäisi työnantajia patistaa suorahakuun, voi olla et useampi työtön voisi työllistyä kun ei olisi välissä niin paljon välikäsiä soppaa sekoittamassa. Ja olen joka kerta muuten työnantajille sanonut kun palkasta on tullut puhe että tes:in mukainen palkka riittää mulle, en vaadi mitään kuuta taivaalta tai lauo järjettömiä vaatimuksia työnantajille. Mutta silti en vaan saa töitä.

Minä olen oikein opetellut olemaan yksinäinen. Olen puhutellut itseäni ja silmät kiinni lukemattomia kertoja käynyt läpi elämäni tapahtumia ja ihmisiä ajoilta jolloin en ollut yksinäinen. Silmät kiinni voin paremmin eläytyä muistoihin. Vuosia meni ja petyin moniin ihmisiin, jouduin hylätyksikin ja kärsin siitä paljonkin. Elin ajatellen että sitten kun minä taas saan oikean ystävän, ja sitten  tehdään asioita yhdessä, kaikkea mitä nyt ajattelinkin että ei yksin viitsi tai innosta tehdä. Meni vuosia ja en saanut kavereita saati ystäviä ja lopulta tajusin että alan olemaan itse itselleni paras ystävä. Ajattelen usein illalla ne asiat läpi mitä tein päivän aikana jopa ne kulkureitit mitä kuljin ja hymy nousee huulille että siellä se minun ystävä, minä itse kuljin ja että elämä on siltikin suuri seikkailu, ja elämä on hyvää  kulkea yksinkin. Enään en kaipaakaan ystäviä ja niiden puuttuminen ei saa minua enään surulliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊

M36

Toivottavasti sinua onnistaa👍

Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.

Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.

Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.

Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.

Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.

Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.

Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.

Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.

Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.

Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.

Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.

Minä heitän nyt villin veikkauksen: työnantaja hakee mahdollisimman halpaa tai mieluiten ilmaista työntekijää.

Sinä osaat vaikka mitä! Moni pistää oman toimiminen pystyyn vähemmälläkin taidoilla. Ilmeisesti pitäisi tehdä oma työnvälitys meille toisenlaisille työnhakijoille. Minäkin olin muuten täydellinen työnhakija, joka oli jopa ylikoulutettu työnkuvaan nähden ja osaan kuutta kieltä. Sitten työnantajani sai ikäni selville katsottuaan ylioppilaaksipääsyvuottani ja päätti, että kyllä vielä sellaisen kielen taito, jota en osaa, tarvitaan työpaikkaan hakijalle.

Olen seurannut tilannetta ja hän ei ole saanut ketään firmaansa töihin. Itse opiskelen etänä lukion englantia paljon korkeampaa ja kansainvälisesti arvostettua tutkintoa. Meinasin saada töitä yhden bloggarin tekstien kääntämisestä, mutta sitten bloggari oli sitä mieltä ettei tämän ikäinen tiedä mitään hänen käsittelemistään aiheista, heh! Minua huvitti hänen nokkava kommenttinsa siksi, että hänen bloginsa on kirjoitettu köyhällä kielellä sekä siinä on valtavasti kielioppivirheitä.

No, kuuluuhan se aika näinkin. Pahempaa olisi jos olisi jonkun huumenuoren vanhempi kuten tuttuni. Hän on joutunut vaihtamaan lukot jne kotoaan siksi, että nuori on käynyt siellä varkaissa ja myynyt kaiken kätevästi kannettavan äitinsä vihkikoruista lähtien huumeiden vuoksi.

Kiitos mukavasta viestistä. 😊 Meille pitäisi juu olla jokin oma työnvälitys missä keskitytään siihen mitä työnhakija osaa, eikä menneisyyteen ja mahdollisesti CV:hen missä on aukkoja. Ja mä oon vankasti sitä mieltä että henkilöstövuokraus firmat edesauttaa sitä ettei työnantajat ja osaajat kohtaa. Enemmän pitäisi työnantajia patistaa suorahakuun, voi olla et useampi työtön voisi työllistyä kun ei olisi välissä niin paljon välikäsiä soppaa sekoittamassa. Ja olen joka kerta muuten työnantajille sanonut kun palkasta on tullut puhe että tes:in mukainen palkka riittää mulle, en vaadi mitään kuuta taivaalta tai lauo järjettömiä vaatimuksia työnantajille. Mutta silti en vaan saa töitä.

Saavatko työttömät perustaa omaa työttömien omaa osuuskuntaa ja yrittää saada sitä kautta tekijät ja hakijat kohtaamaan? Eihän se ole kuin harrastus jos kirjoittaa blogiin tekstejä eri hakijoista ja laittaa lappuja vaikka kauppojen ilmoitustaululle blogista. Voiko työtön saada siitä muka joitain sanktioita?

Sitä ihmettelen, että voidaan rahastaa sillä että neuvotaan CV:n teossa nykyaikana! Ohjeita on internet täynnä. Ei sitä varten tarvi aikuisia ihmisiä kouluttaa. Tuo on jotenkin ihmisten halveksintaa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä ihmettelen, että voidaan rahastaa sillä että neuvotaan CV:n teossa nykyaikana! Ohjeita on internet täynnä. Ei sitä varten tarvi aikuisia ihmisiä kouluttaa. Tuo on jotenkin ihmisten halveksintaa.

Eikä pelkästään rahastamista, se on resurssien tuhlaamista. En ymmärrä oikein tuota kouluttamista kuten kerroit, muakin yksi valtiotieteiden maisteri oikein neuvoi miten tehdään hyvä CV millä takuulla työllistyy. No ei se maisterikaan mun CV:stä aukkoja saa poistettua, mitä nyt fonttia hieman vaihdettiin. Ja tästä kaikesta mulle jäi paska käteen ja koko kurssi lakkautettiin mun kohdalla tehottomana. Nauroin paskasen naurun kun tuli tekstiviesti missä tuo luki. Noh, onneksi maisteri tunsi hetken ajan itsensä tärkeäksi. Resurssien ja rahojen tuhlaamista sanon minä. Ei CV:n teko kurssilla osaajat ja työnantajat kohtaa.

En tarkoita nyt kuitenkaan sitä etteikö kouluttautuminen olisi hyvä asia, se on todella hyvä asia. Mutta sitä en ymmärrä miksi rahaa ja resursseja kulutetaan johonkin täysin turhuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.

Itselläni kävi juuri näin, kun jäin leskeksi ja sen jälkeen itse sairastuin vakavasti. Huomasin että ne minun "läheiset" jättivät täysin yksin selviytymään. Sen jälkeen ei ole tullut inspiraatiota tutustua kehenkään, sen verran uskomaton tuo kokemus oli. Nyt voin jo hiukan paremmin, mutta sisältö elämästä tulee ihan muualta kuin ihmisistä. En tiedä miten tästä ikinä voi päästä eteenpäin, kun lähinnä kammoksun seuraa ja sellainen perusturvallisuus hävisi tuon kokemuksen jälkeen. Uutta parisuhdetta en uskaltaisi ikinä yrittää, mutta kaveri esim reissuille olisi kiva, kun yksin ei tule lähdettyä enää mihinkään. Nytkin miettinyt, että Norjan vuonot haluaisin vielä kokea :)

N45

Nämä jutut (vaikkakin ikävä kyllä ilmeisesti varsin yleisiä) tuntuvat aina niin hurjilta ja oudoilta. Hylätä läheinen tuollaisella hetkellä? Ei vaan mahdu ymmärrykseen. Lakkaavatko he siis vain pitämästä yhteyttä? 

Minulla sattui kaverilla kuolemantapaus hänen perheessään ja ensimmäinen asia minkä itse päätin silloin tehdä oli käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Pitää yhteyttä samalla tavalla kuin ennenkin, jutella hänelle sellaisista asioista kuin ennenkin, enkä suostunut alkamaan pelätä sitä, että sanon jotain väärin ja ruveta sitten vältteleväksi tuppisuuksi. Ilmeisesti toimin oikein ja välimme ovat pysyneet täysin normaaleina, eikä koskaan tullut mitään pahaa sanomista tuosta puolin ja toisin.

Sen olen huomannut, että monet kiusaantuvat, jos esille ottaa näitä vaikeita aiheita. Jos läheisensä menettänyt puhuu tästä menetetystä, tai ottaa hänen kuolemansa jotenkin suoraan esille, monet ahdistuvat tästä, tuijottavat seinille kiusaantuneena eivätkä haluaisi selkeästi kuulla siitä mitään. Mielestäni tuo on väärä suhtautumistapa ja asiasta pitäisi voida ihan normaalisti puhua, eikä vain sivuuttaa.

Anteeksi, jos tämä viesti vaikuttaa  vähän siltä, että leuhkisin omilla saavutuksillani, mutta pointtini on että älkää jättäkö ihmisiä yksin vaikeilla hetkillä <3. Se on kaikista pahinta mitä voi toiselle tehdä, vaikka kuvittelisi siinä tekevänsä toiselle hyvää ja "antavansa tilaa" vaikka todellisuudessa ei itse vain pelkurimaisuuttaan  halua kohdata heikkoutta ja jotain ajateltua kiusallisuutta.

Ja siis yksinäinen ihminen olen kyllä silti minäkin monesta syystä ja hylätyksikin joutunut, ja se onkin yksi suurimmista peloistani.  Siksi kai tällainen kylmän kuuloinen hylkääminen tuntuukin kauhea pahalta. Olen todella pahoillani jokaisen puolesta, jolle on näin käynyt.

Siis ihmiset pikkuhiljaa lopettaa yhteydenpidon ja huomaat, että kaikesta jätetään sivuun. Mihinkään ei kutsuta eikä kyläilyt enää kiinnosta, viesteihin/puheluihin vastataan nihkeästi, koska olenhan sairas, kurja ja köyhä nykyään. Eli nykymaailmassa ihan hyödytön tyyppi :/ Tämän kun huomaa tapahtuvan niin on kyllä aluksi ihan pihalla, mutta ajan kanssa tämän olen hyväksynyt. Enkä tosiaan ole ainoa kenelle näin on käynyt. Mutta ihmisiin luottaminen tai edes tutustuminen ei enää luonnistu, jotain minussa meni rikki lopullisesti. Ehkä aiemmin en ollut ihan ymmärtänyt elämän/ihmisten raadollisuutta, koska olin ollut ns. pärjääjä ja luottanut ystäviini ym. Nyt luotan vain Jumalaan, vaikka sekin tekee tiukkaa ajoittain.

N45

Minä sain osanotot viestillä ja sitten ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Yksi laittoi viestin, jossa kehotti ottamaan yhteyttä sitten kun jaksan taas urheilla hänen kanssaan. No, otin myöhemmin yhteyttä, mutta tiedän etteivät ole ihmisiä, joihin voisi turvautua hädässä. Koin että menetin ystäväni sellaisina kuin olin kuvitellut heidän olevan ja se oli rankkaa raskaan surun aikaan käsitellä. Olin ajatellut, että selviän surustani ystävieni tuella.

Todennäköisesti tarkoitti, että kun pahin shokkivaihe on ohi, niin voitte nähdä (urheilun merkeissä) ja jutella asiasta silloin. Ehkä ajatteli tukevansa sinua parhaiten niin, että antaa sinun olla hetken rauhassa, mutta kuitenkin kertoo olevansa tavoitettavissa heti kun jaksat nähdä. Näin tulkitsisin itse tuota viestiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.

Itselläni kävi juuri näin, kun jäin leskeksi ja sen jälkeen itse sairastuin vakavasti. Huomasin että ne minun "läheiset" jättivät täysin yksin selviytymään. Sen jälkeen ei ole tullut inspiraatiota tutustua kehenkään, sen verran uskomaton tuo kokemus oli. Nyt voin jo hiukan paremmin, mutta sisältö elämästä tulee ihan muualta kuin ihmisistä. En tiedä miten tästä ikinä voi päästä eteenpäin, kun lähinnä kammoksun seuraa ja sellainen perusturvallisuus hävisi tuon kokemuksen jälkeen. Uutta parisuhdetta en uskaltaisi ikinä yrittää, mutta kaveri esim reissuille olisi kiva, kun yksin ei tule lähdettyä enää mihinkään. Nytkin miettinyt, että Norjan vuonot haluaisin vielä kokea :)

N45

Nämä jutut (vaikkakin ikävä kyllä ilmeisesti varsin yleisiä) tuntuvat aina niin hurjilta ja oudoilta. Hylätä läheinen tuollaisella hetkellä? Ei vaan mahdu ymmärrykseen. Lakkaavatko he siis vain pitämästä yhteyttä? 

Minulla sattui kaverilla kuolemantapaus hänen perheessään ja ensimmäinen asia minkä itse päätin silloin tehdä oli käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Pitää yhteyttä samalla tavalla kuin ennenkin, jutella hänelle sellaisista asioista kuin ennenkin, enkä suostunut alkamaan pelätä sitä, että sanon jotain väärin ja ruveta sitten vältteleväksi tuppisuuksi. Ilmeisesti toimin oikein ja välimme ovat pysyneet täysin normaaleina, eikä koskaan tullut mitään pahaa sanomista tuosta puolin ja toisin.

Sen olen huomannut, että monet kiusaantuvat, jos esille ottaa näitä vaikeita aiheita. Jos läheisensä menettänyt puhuu tästä menetetystä, tai ottaa hänen kuolemansa jotenkin suoraan esille, monet ahdistuvat tästä, tuijottavat seinille kiusaantuneena eivätkä haluaisi selkeästi kuulla siitä mitään. Mielestäni tuo on väärä suhtautumistapa ja asiasta pitäisi voida ihan normaalisti puhua, eikä vain sivuuttaa.

Anteeksi, jos tämä viesti vaikuttaa  vähän siltä, että leuhkisin omilla saavutuksillani, mutta pointtini on että älkää jättäkö ihmisiä yksin vaikeilla hetkillä <3. Se on kaikista pahinta mitä voi toiselle tehdä, vaikka kuvittelisi siinä tekevänsä toiselle hyvää ja "antavansa tilaa" vaikka todellisuudessa ei itse vain pelkurimaisuuttaan  halua kohdata heikkoutta ja jotain ajateltua kiusallisuutta.

Ja siis yksinäinen ihminen olen kyllä silti minäkin monesta syystä ja hylätyksikin joutunut, ja se onkin yksi suurimmista peloistani.  Siksi kai tällainen kylmän kuuloinen hylkääminen tuntuukin kauhea pahalta. Olen todella pahoillani jokaisen puolesta, jolle on näin käynyt.

Siis ihmiset pikkuhiljaa lopettaa yhteydenpidon ja huomaat, että kaikesta jätetään sivuun. Mihinkään ei kutsuta eikä kyläilyt enää kiinnosta, viesteihin/puheluihin vastataan nihkeästi, koska olenhan sairas, kurja ja köyhä nykyään. Eli nykymaailmassa ihan hyödytön tyyppi :/ Tämän kun huomaa tapahtuvan niin on kyllä aluksi ihan pihalla, mutta ajan kanssa tämän olen hyväksynyt. Enkä tosiaan ole ainoa kenelle näin on käynyt. Mutta ihmisiin luottaminen tai edes tutustuminen ei enää luonnistu, jotain minussa meni rikki lopullisesti. Ehkä aiemmin en ollut ihan ymmärtänyt elämän/ihmisten raadollisuutta, koska olin ollut ns. pärjääjä ja luottanut ystäviini ym. Nyt luotan vain Jumalaan, vaikka sekin tekee tiukkaa ajoittain.

N45

Minä sain osanotot viestillä ja sitten ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Yksi laittoi viestin, jossa kehotti ottamaan yhteyttä sitten kun jaksan taas urheilla hänen kanssaan. No, otin myöhemmin yhteyttä, mutta tiedän etteivät ole ihmisiä, joihin voisi turvautua hädässä. Koin että menetin ystäväni sellaisina kuin olin kuvitellut heidän olevan ja se oli rankkaa raskaan surun aikaan käsitellä. Olin ajatellut, että selviän surustani ystävieni tuella.

Todennäköisesti tarkoitti, että kun pahin shokkivaihe on ohi, niin voitte nähdä (urheilun merkeissä) ja jutella asiasta silloin. Ehkä ajatteli tukevansa sinua parhaiten niin, että antaa sinun olla hetken rauhassa, mutta kuitenkin kertoo olevansa tavoitettavissa heti kun jaksat nähdä. Näin tulkitsisin itse tuota viestiä.

Kyllä, näin varmaan oli. Siinä tilassa se vaan tuntui siltä, että nähdään sitten kun olet taas kunnossa.

Minua kiinnostaa tuo aloittajan mainitsema, että yksinäisyydenkin uhalla lopettaa kuluttavat ihmissuhteet. On parempi arvostaa itseään ja aikaansa, kun tulla jonkun energiavampyyrin riistämäksi. Koska sellaisen kohtaamisen jälkeen, kun omat voimat on kulutettu, on entistä kurjempaa yksin.

Toisaalta tuollaiset kuluttavat ja kuormittavat ihmiset voivat myös olla niitä yksinäisiä. Koska olen itsekin yksinäinen, siedin ja ymmärsin pitkään kuormittavaa yksinäistä ihmistä. Ajattelin, että hänen jatkuva omista asioistaan puhumisensa ja takertuminen jankkaamaan jatkuvasti jotain häntä kiinnostavaa yksityiskohtaa, jolla hän tulkitsi olevan syvemmän merkityksen (vaikka jonkin ihmisen ajattelematon sanavalinta) menisi ohi, kun tapaisimme useammin ja kanssakäyminen alkaisi olla luontevampaa. Ajattelin siis, että hänen tapansa olla huomioimatta toista johtuu hänen yksinäisyydestään, mutta erehdyin. Hän oli yksinäinen, koska ei huomioinut toisia. Hän ei ollut arka eikä ujo, ei syrjitty eikä kiusattu tai hiljainen. Ei siis mitään sellaista kuin moni tämän ketjun yksinäinen. Mutta hän on vain niin kuormittava, että en vain jaksa. Vaikka en haluaisi jättää ketään yksin. Ja tarvitsisin itsekin ystävää.

Jatkuva raastava ikävä lapsia. En voi tarpeeksi kiittää rakastani, mutta "irl syistä" olen hyvinkin yksinäinen edelleen, toisinaan.

Hyvää yötä yksinäiset. Yksin käyn nukkumaan, kuten aina

Mä laitoin piruuttani taas profiilin tinderiin, nyt 2 päivän aikana tullut 8 tykkäystä, ei matcheja vielä. Toki voi olla et noi on feikki tykkäyksiä, jotka kalastaa mua ostamaan gold jäsenyyden. Ei ois nyt työttömänä varaa ostella tuommoisia. Ja se on myös kumma kun olin viel palkkatuella töissä ja rahaakin oli niin en saanut yhtään tykkäystä, nyt työttömänä sitten 8. Ota tästä sitten selvää. 🤷

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tuo aloittajan mainitsema, että yksinäisyydenkin uhalla lopettaa kuluttavat ihmissuhteet. On parempi arvostaa itseään ja aikaansa, kun tulla jonkun energiavampyyrin riistämäksi. Koska sellaisen kohtaamisen jälkeen, kun omat voimat on kulutettu, on entistä kurjempaa yksin.

Toisaalta tuollaiset kuluttavat ja kuormittavat ihmiset voivat myös olla niitä yksinäisiä. Koska olen itsekin yksinäinen, siedin ja ymmärsin pitkään kuormittavaa yksinäistä ihmistä. Ajattelin, että hänen jatkuva omista asioistaan puhumisensa ja takertuminen jankkaamaan jatkuvasti jotain häntä kiinnostavaa yksityiskohtaa, jolla hän tulkitsi olevan syvemmän merkityksen (vaikka jonkin ihmisen ajattelematon sanavalinta) menisi ohi, kun tapaisimme useammin ja kanssakäyminen alkaisi olla luontevampaa. Ajattelin siis, että hänen tapansa olla huomioimatta toista johtuu hänen yksinäisyydestään, mutta erehdyin. Hän oli yksinäinen, koska ei huomioinut toisia. Hän ei ollut arka eikä ujo, ei syrjitty eikä kiusattu tai hiljainen. Ei siis mitään sellaista kuin moni tämän ketjun yksinäinen. Mutta hän on vain niin kuormittava, että en vain jaksa. Vaikka en haluaisi jättää ketään yksin. Ja tarvitsisin itsekin ystävää.

Tämä asia minullakin mielessä. Olen varmaan koko lapsuuteni ja nuoruudessakin tottunut siihen, että yritän olla sellainen joka miellyttää muita. Tämä sen vuoksi, että pääsisin mukaan porukkaan. Toisaalta jo lapsena tuli hetkiä jolloin varsinkin isäni suuttui paljon ja minä herkkänä lapsena aloin ennakoimaan niitä tilanteita. Tästä se käytös varmaan alkoi. Koulussa olin kiltti ja yritin miellyttää kaikkia. Oman mielipiteen sanominen oli vaikeaa. Näin moni määräilevä tyyppi sai minusta hyvän käskytettävän. Eräänkin kerran lapsuudessa eräs tyttö halusi seuraani ja olinkin iloinen, kun sain uuden kaverin. Tämä vaan olikin sitten lopulta tyyppi joka määräili ja käskytti milloin missäkin ja pilasi loputkin vähät ystävyyssuhteeni. Vaikutti elämääni koko lapsuuden lopun aina muuttoon asti. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt kuinka paljon tuo kaikki vaikutti.

Toisaalta olen myös halunnut aina mennä omaa tietäni. En ole halunnut muuttua kenenkään takia. Silti se kaipuu siihen, että joku edes pitäisi minusta on ollut suuri. Sen vuoksi olen ehkä antanut muiden kohdella miten sattuu, että olisin silti kerrankin osa jotain. Eihän se silti ole toiminut. Jäinkin sitten yksin ja parempi ehkä niinkin, koska sekin on nöyryyttävää jos yrität olla osa jotain porukkaa ja he jättävät sinut sivuun yhä uudestaan.

Vaikeaa on ollut se, kun olen istunut yksin koulussa. Käytävillä välitunneilla ja ruokalassa. Yleensä aina tyhjä paikka tunneilla vieressäni tai kuinka paritöissä joku on pakolla parikseni tullut jos on tullut. Muistan ne loputtomat hetket, kun odotan kuinka välitunti jo loppuu. Joskus oli vaan pakko lähteä uloskin, kun joidenkin ihmisten katseet olivat vaan liikaa. Häpesin niin paljon itseäni. Olin lukiossakin vielä se, jonka viereen oli opettajan "kiva" laittaa häirikkö, kun tiesi ettei kukaan vieressäni istu ja että olen hiljaa. Sitten, kun koulupäivä päättyi ja piti kotona taas puhua niin ääneni oli päivän puhumattomuuden jälkeen ihan poissa ja käheä. Onhan se huvittavaakin jos osaa niin ajatella. Itse vaan olin niin yksinäinen ja kiusattu vielä silloinkin.

Ymmärrän itsekin sen, että toista ei saa rasittaa ongelmillaan. Itsekin olen välillä voinut huonommin ja silloin ei ole paras olemaan kenenkään seurassa. Minulla varmasti korostuu sekin, että mietin mitä voin puhua. En haluasi masentaa ketään tai muuten käsitellä vaikeita juttuja. Toisaalta miettisin olenko itse rasite. Tämä jos esim jännitän johonkin paikkaan menoa tai muuten hermoilen jotain. Näin joku voisi kokea minut taakaksi jos pitäisi kannustaa minua johonkin tai en pystyisi kaikkeen. Moni, kun haluaa rentoa ja mukavaa seuraa. Ymmärrän sen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen oikein opetellut olemaan yksinäinen. Olen puhutellut itseäni ja silmät kiinni lukemattomia kertoja käynyt läpi elämäni tapahtumia ja ihmisiä ajoilta jolloin en ollut yksinäinen. Silmät kiinni voin paremmin eläytyä muistoihin. Vuosia meni ja petyin moniin ihmisiin, jouduin hylätyksikin ja kärsin siitä paljonkin. Elin ajatellen että sitten kun minä taas saan oikean ystävän, ja sitten  tehdään asioita yhdessä, kaikkea mitä nyt ajattelinkin että ei yksin viitsi tai innosta tehdä. Meni vuosia ja en saanut kavereita saati ystäviä ja lopulta tajusin että alan olemaan itse itselleni paras ystävä. Ajattelen usein illalla ne asiat läpi mitä tein päivän aikana jopa ne kulkureitit mitä kuljin ja hymy nousee huulille että siellä se minun ystävä, minä itse kuljin ja että elämä on siltikin suuri seikkailu, ja elämä on hyvää  kulkea yksinkin. Enään en kaipaakaan ystäviä ja niiden puuttuminen ei saa minua enään surulliseksi.

Ehkä joskus voin kirjoittaa samoin. Viihdyn kyllä itsekin yksin ja olen pakostakin siihen tottunut. Omassa elämässäni olen ollut usein yksinäinen. Ei varmaan koskaan ole ollut paljon ystäviä. Toisaalta en edes lapsuudessa kaivannut paljon seuraa. Olin vaan niin epävarma itsestäni jo silloin. Tuo kaikki vaikutti moneen asiaan.

Jos mietin itseäni niin vieläkään en vaan osaa oikein nauttia asioiden yksin tekemisestä. Perusjutut kuten lenkkeily yms ovat kivoja yksinkin. Sitten taas jos pitäisi esim lomailla yksin jossain kaupungissa niin se on jo eri juttu. Muistan vaan, kun olin iloinen kun se kauhean kuuma täynnä oleva bussi viimein saapui ja pääsin pois. Siellä eräs tyyppi joutui istumaan vieressäni ja puhui minulle myös. Oli kiva jutella jonkun kanssa viimein hiljaisen kaupunkiloman jälkeen. Näin itsellä kynnys mennä yksin jonnekin tapahtumaankin on suuri ja en tiedä saisinko siitä mitään irti yksin. Joku kirjoitti joskus sanan välituntifiilis. Se on ehkä tunne minä itselle tulee ollessani yksin paikassa missä monella on seuraa. Tulee se sama olo kuin siellä koulussa välitunnilla yksin ollessa. Jokin häpeän ja kiusallisuudeen välimuoto ja lopulta suru. Toisaalta ei se aina itselläkään niin mene.

Olen kasvanut niin erilleni muista, että samalla mietin usein etten osaa olla enää jossain porukassa. Jännitän niin paljon ja olen muuten "pihalla". Mietin mitä voin sanoa. Elämä on näkymätöntä, kun on yksinäinen. Itsellä se ikävä juttu, että vuodet vaan menevät kuin ohi. En oikein saa ajasta kiinni. Tämä liittyy kaikkeen kokemaani. Joku muu elää ns täysillä. Itse taas en elä niin. Mitä enemmän olen yksin niin sitä enemmän tuo fiilis kasvaa. Toisaalta ymmärrän sen, ettei kukaan ihminen ns minulle sitä elämää tuo. Silti yksinäisyys liittyy siihen näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteen kokemuksiin. Vaikeaa on se jos haluaisi puhua jonkun kanssa tai kertoa jonkun ajatuksen ja ei ole ketään. En vaan totu siihen millään. Sen vuoksi kirjoitan tännekin niin paljon. Olen sellainen ihminen myös joka miettii kaikkea paljon. Satoja ajatuksia pyörii milloin mistäkin. Sitten joskus vaan tahtoisi puhua niistä. Jotenkin tuntuu, että mielikuvitus yms vaan latistuu vähitellen. Olen myös sellainen ihminen jolla paljon ideoita ja tykkäisin tehdä kaikkea. En vaan yksin saa tehtyä useinkaan mitään erikoisempaa. Tietysti itsestä se lähtee. Ymmärrän sen. Itse vaan tahtoisin olla elossa jollekin ihmiselle. Viihdyn myös yksin, mutta olen joskus elänyt aikaa, kun viihdyin esim yhdellä kurssilla hyvin ja mukavia ihmisiä. Olin onnellinen silloin ja hymyilin paljon. Se teki minulle hyvää. Näin haluaisin olla osa jotain. Pienikin kiva juttu jo piristää. Ymmärrän myös jos jollekin pitkät viestit raskaita lukea. Itse vaan sorrun näihin. Ajatus lähtee milloin minnekin ja näin teksti pitenee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen oikein opetellut olemaan yksinäinen. Olen puhutellut itseäni ja silmät kiinni lukemattomia kertoja käynyt läpi elämäni tapahtumia ja ihmisiä ajoilta jolloin en ollut yksinäinen. Silmät kiinni voin paremmin eläytyä muistoihin. Vuosia meni ja petyin moniin ihmisiin, jouduin hylätyksikin ja kärsin siitä paljonkin. Elin ajatellen että sitten kun minä taas saan oikean ystävän, ja sitten  tehdään asioita yhdessä, kaikkea mitä nyt ajattelinkin että ei yksin viitsi tai innosta tehdä. Meni vuosia ja en saanut kavereita saati ystäviä ja lopulta tajusin että alan olemaan itse itselleni paras ystävä. Ajattelen usein illalla ne asiat läpi mitä tein päivän aikana jopa ne kulkureitit mitä kuljin ja hymy nousee huulille että siellä se minun ystävä, minä itse kuljin ja että elämä on siltikin suuri seikkailu, ja elämä on hyvää  kulkea yksinkin. Enään en kaipaakaan ystäviä ja niiden puuttuminen ei saa minua enään surulliseksi.

Ehkä joskus voin kirjoittaa samoin. Viihdyn kyllä itsekin yksin ja olen pakostakin siihen tottunut. Omassa elämässäni olen ollut usein yksinäinen. Ei varmaan koskaan ole ollut paljon ystäviä. Toisaalta en edes lapsuudessa kaivannut paljon seuraa. Olin vaan niin epävarma itsestäni jo silloin. Tuo kaikki vaikutti moneen asiaan.

Jos mietin itseäni niin vieläkään en vaan osaa oikein nauttia asioiden yksin tekemisestä. Perusjutut kuten lenkkeily yms ovat kivoja yksinkin. Sitten taas jos pitäisi esim lomailla yksin jossain kaupungissa niin se on jo eri juttu. Muistan vaan, kun olin iloinen kun se kauhean kuuma täynnä oleva bussi viimein saapui ja pääsin pois. Siellä eräs tyyppi joutui istumaan vieressäni ja puhui minulle myös. Oli kiva jutella jonkun kanssa viimein hiljaisen kaupunkiloman jälkeen. Näin itsellä kynnys mennä yksin jonnekin tapahtumaankin on suuri ja en tiedä saisinko siitä mitään irti yksin. Joku kirjoitti joskus sanan välituntifiilis. Se on ehkä tunne minä itselle tulee ollessani yksin paikassa missä monella on seuraa. Tulee se sama olo kuin siellä koulussa välitunnilla yksin ollessa. Jokin häpeän ja kiusallisuudeen välimuoto ja lopulta suru. Toisaalta ei se aina itselläkään niin mene.

Olen kasvanut niin erilleni muista, että samalla mietin usein etten osaa olla enää jossain porukassa. Jännitän niin paljon ja olen muuten "pihalla". Mietin mitä voin sanoa. Elämä on näkymätöntä, kun on yksinäinen. Itsellä se ikävä juttu, että vuodet vaan menevät kuin ohi. En oikein saa ajasta kiinni. Tämä liittyy kaikkeen kokemaani. Joku muu elää ns täysillä. Itse taas en elä niin. Mitä enemmän olen yksin niin sitä enemmän tuo fiilis kasvaa. Toisaalta ymmärrän sen, ettei kukaan ihminen ns minulle sitä elämää tuo. Silti yksinäisyys liittyy siihen näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteen kokemuksiin. Vaikeaa on se jos haluaisi puhua jonkun kanssa tai kertoa jonkun ajatuksen ja ei ole ketään. En vaan totu siihen millään. Sen vuoksi kirjoitan tännekin niin paljon. Olen sellainen ihminen myös joka miettii kaikkea paljon. Satoja ajatuksia pyörii milloin mistäkin. Sitten joskus vaan tahtoisi puhua niistä. Jotenkin tuntuu, että mielikuvitus yms vaan latistuu vähitellen. Olen myös sellainen ihminen jolla paljon ideoita ja tykkäisin tehdä kaikkea. En vaan yksin saa tehtyä useinkaan mitään erikoisempaa. Tietysti itsestä se lähtee. Ymmärrän sen. Itse vaan tahtoisin olla elossa jollekin ihmiselle. Viihdyn myös yksin, mutta olen joskus elänyt aikaa, kun viihdyin esim yhdellä kurssilla hyvin ja mukavia ihmisiä. Olin onnellinen silloin ja hymyilin paljon. Se teki minulle hyvää. Näin haluaisin olla osa jotain. Pienikin kiva juttu jo piristää. Ymmärrän myös jos jollekin pitkät viestit raskaita lukea. Itse vaan sorrun näihin. Ajatus lähtee milloin minnekin ja näin teksti pitenee

Fiksusti kirjoitettu, ei haitannut lukea pidempää tekstiä. Toit hyvin omia ajatuksia esille ja sitä mitä kaipaat eniten. Toivottavasti me pystytään hieman piristämään sua täällä, ollaanhan me kohtalon tovereita ainaski. Moni asia sun tekstistä oli kuin omasta kynästä.

M36

Kuulostaa niin tutulta. Tuollaista oli minunkin elämäni avioliitossa.

Sitten mieheni lähti toisen matkaan. Aluksi koin vapautta, nyt olen niiin yksinäinen. Itku ja kaipaus jotain mitä ei ehkä olekkaan. Jumalan avulla jaksan päivästä toiseen

Olisi upeaa saada sähköpostiryhmä, me yksinäiset👍

Miten se onnistuu?

Tarjaana kirjoitti:

Olisi upeaa saada sähköpostiryhmä, me yksinäiset👍

Miten se onnistuu?

Tai parempi ois et joku tekis tinderiin me yksinäiset profiilin, ja sit kaikki yksinäiset sais matchata sen profiilin kanssa. Ne ketkä ei osaa käyttäytyä niin voihan ne poistaa matcheista. Tää ois turvallisempi kuin sähköposti tai puhelinnumeron jakaminen, mä en ainakaan ala jakamaan mun tietojani ympäri nettiä.