Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukiketju yksinäisille
Saisimmeko yksinäiset tähän toisiamme tukevan ketjun. Tähän ei kaivata yksinäisten syyllistämistä tai oman elämän hehkuttamista, vaan tarkoitus tukea toisia tämän keskellä. Jokainen joka kokee olevansa yksinäinen saa tulla mukaan, tilanteet ovat erilaisia, yksinäisyyttä voi kokea niin monissa elämäntilanteissa.
Itse keski-iän myötä olen sekä menettänyt läheisiäni ja ystäviä kuolemalle ja elämälle, lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni ja lopettanut kuluttavat suhteet. Tämän myötä olen yksinäinen siten, että ei ole ketään joka kysyy mitä kuuluu tai jonka kanssa turista kaikesta. Kun miettii tätä kaikkea mitä nyt on, on aika ankeaa ja raakaakin kokea yksinäisyyttä. Mulla on toki lapset, mutta ei heidän tehtävänsä ole olla mun yksinäisyyteni poistaja, vaan kannustan heitä maailmalle ja elämään. Sana on vapaa.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että perhekeskeisyys estää kavereiden löytämisen. Suomessa ei tueta muita ihmisiä kuin perheellisiä, tästä yritetään väen vänkäämällä tehdä "lapsiystävällistä maata". Täällä on kuitenkin paljon perheettömiä, eikä heitä auteta missään. Nimenomaan vähävaraisia ja yksinäisiä. Olen yksi niistä. Minulla ei ole edes lapsia ja ikää alkaa olla. Ei ole edes kumppania, edes omaa asuntoa. Että niin.. Olen yrittänyt parantaa asemaani, mutta en voi tässä paljastaa miksi se ei niin vaan onnistu. Olen vaan niin jumissa. En tiedä onko minulla paikkaa missään tässä maailmassa. Nainen olen.
Minäkin olen samassa jamassa. Ei ole omaa asuntoa, kumppania, lapsia, ystäviä. Työ on käynyt raskaaksi. Olen ahdistunut ja masentunutkin. Tästä suonsilmästä on hyvin vaikea ponnistaa pois. Alan olla niin uupunut, etten jaksaisi enää mitään.
Yksinäisyys on raastavaa, ja vie lopunkin ilon elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko missään koskaan ollut pikadeittejä? Siis että iso joukko istuu raflassa ja vaihtaa paikkaa viiden minuutin välein, yl siis miehet vaihtaa.
Kuka järkkäis sinkku-yksinäisten-pikadeitit!
Huomasin varhain, ett ns ystäväni oli tällainen kuuluisa narsisti, jolle kelpasin lähinnä hänen elämänsä dramaatisten miessuhtwiden ja muiden kääntwiden kuulijana ja hänen oman erinomaisuutensa ihmettwlijänä ja kun kieltäydyin jostain ns hänen dramaattisen elämänsä tehrävästä, hän itse kyseenalaisti "ystävtemme" sanoin että byebye jospa se oli tässä ja kyllä oisi pitönyt antaa tytsyn olla, vaikka yritti luikrella elämääni takaisin vain osoittaakseen tqqs oman pirullisuutensq. Miessuhteita on kuin vilkkilän kissoja ja lapsistta ei niin väliä, iskä ja äiskä hoitaa hommat hänenkin puolestaan ja muiden huolet tai sairastumiset ei paljon häntä huoleta kun kyse ei ole hänen miljoonasta eri feikkisairaudestaan jolla pysyy saikulla kivasti mutta kerää silti tulot jne. Sanomattakin on selvää kaduttaa moisen hlön pääsyn ylipäätään elämään lovebombauksella alunperin..
Vaikea luottaa enää oikeastaan kehenkään mitä vanh3mmaksi tulee. Kissa tai koira kenties.
Oma perheeni on pettänyt aika pahasti ja se on ollut jrkyttävä nähdä, mitä ahneus valheet perintökavallukset yk tekee suhteille ja paukallinen meghans mrkle rikkonut koko perheen alkuoeräisesti hyvät suhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole perhejouluja oikeiden omaisten kuoleman jålkeen enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊
M36
Toivottavasti sinua onnistaa👍
Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.
Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.
Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.
Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.
Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.
Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.
Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.
Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.
Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.
Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.
Tuo on todella turhauttavaa ja raastavaa, mutta syy ei oikeasti ole sinun. Meidän yhteiskunta nyt vain rakentuu sille, että tietty määrä ihmisiä on oltava työttömänä ja töitä ei ole riittävästi kaikille. Sinne ulkopuolelle jää aivan väkisin hyviäkin työntekijöitä, joiden työttömyyteen ei ole mitään varsinaista oikeaa syytä. Työnantajat syynäävät hyvin tarkoin läpi ehdokkaat ja pienikin epäkohta on syy hyllyttää hakija, koska niitä on niin paljon. Pelkästään jo pitkä työttömyysjakso voi olla tällainen. Sinussa ei ole mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊
M36
Toivottavasti sinua onnistaa👍
Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.
Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.
Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.
Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.
Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.
Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.
Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.
Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.
Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.
Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.
Tuo on todella turhauttavaa ja raastavaa, mutta syy ei oikeasti ole sinun. Meidän yhteiskunta nyt vain rakentuu sille, että tietty määrä ihmisiä on oltava työttömänä ja töitä ei ole riittävästi kaikille. Sinne ulkopuolelle jää aivan väkisin hyviäkin työntekijöitä, joiden työttömyyteen ei ole mitään varsinaista oikeaa syytä. Työnantajat syynäävät hyvin tarkoin läpi ehdokkaat ja pienikin epäkohta on syy hyllyttää hakija, koska niitä on niin paljon. Pelkästään jo pitkä työttömyysjakso voi olla tällainen. Sinussa ei ole mitään vikaa.
Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle elämään. 👍
Kiitos ymmärryksestä. 😊
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Minulle kävi samoin. Myöhemmin muutama pahoitteli ja kaverisuhteet ovat palautuneet. Hyvinä ystävinä en näitä ihmisiä kuitenkaan osaa enää pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä n 53 olen elänyt lähes koko aikuisikäni yksin. Vaurioiduin nuorena raatelevassa rakkaussuhteessa sen verran tiukasti ja koska olen ns yksiavioinen, yhden miehen nainen en voinut kuvitellakaan että oisin ottanut jonkun korvikkeen.
Lapsiakaan en sitten enää halunnut. Tein töitä, keskityin urallani etenemiseen, harrastuksiini ja omaan elämääni. Jokunen mies matkassa pyöri välillä mutta kukaan ei jäänyt koska en ole toisten palvelija kodinhengetär tyyppiä.
Minulla on ystäviä ja sukulaisiakin vielä, mutta se sielunkumppani puuttuu. Tai se on olemassa mutta ei minun kanssani. Ja se tekee edelleen kipeää erityisesti juhlapyhinä ja lomilla kun ei ole töissä jollon olisi muuta ajateltavaa.
Silloin yksinäisyys korostuu ja haikeus valtaa olon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Minulle kävi samoin. Myöhemmin muutama pahoitteli ja kaverisuhteet ovat palautuneet. Hyvinä ystävinä en näitä ihmisiä kuitenkaan osaa enää pitää.
Koittakaa tekin (ystävällisesti) ymmärtää, että ehkä niillä ystävilläkin on niin paljon omaa painolastia kannettavana, että heillä ei ole ehkä jaksamista ottaa osaa teidän suruunne.
Surevan ihmisen kanssa oleminen on hirmuisen raskasta ja uuvuttavaa, tulee itsekin surulliseksi ja entistä väsyneemmäksi kun kuuntelee kaikkien iäkkäiden ystävien ja omien sukulaisten kuolema tarinoita viikottaun, joskus päivittäin. Joskus monelta taholta samana päivänä - sullon mulle riittää.....
Anteeksi, mutta minä en ainakaan jaksa kuunnella niitä toistamiseen silläkin uhalla että minua haukuttaisi itsekeskeiseksi tai kylmäksi, haluan iloa ja valoa, positiivisia juttuja elämääni, en surua ja murhetta jota on jo omasta takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Itselläni kävi juuri näin, kun jäin leskeksi ja sen jälkeen itse sairastuin vakavasti. Huomasin että ne minun "läheiset" jättivät täysin yksin selviytymään. Sen jälkeen ei ole tullut inspiraatiota tutustua kehenkään, sen verran uskomaton tuo kokemus oli. Nyt voin jo hiukan paremmin, mutta sisältö elämästä tulee ihan muualta kuin ihmisistä. En tiedä miten tästä ikinä voi päästä eteenpäin, kun lähinnä kammoksun seuraa ja sellainen perusturvallisuus hävisi tuon kokemuksen jälkeen. Uutta parisuhdetta en uskaltaisi ikinä yrittää, mutta kaveri esim reissuille olisi kiva, kun yksin ei tule lähdettyä enää mihinkään. Nytkin miettinyt, että Norjan vuonot haluaisin vielä kokea :)
N45
Nämä jutut (vaikkakin ikävä kyllä ilmeisesti varsin yleisiä) tuntuvat aina niin hurjilta ja oudoilta. Hylätä läheinen tuollaisella hetkellä? Ei vaan mahdu ymmärrykseen. Lakkaavatko he siis vain pitämästä yhteyttä?
Minulla sattui kaverilla kuolemantapaus hänen perheessään ja ensimmäinen asia minkä itse päätin silloin tehdä oli käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Pitää yhteyttä samalla tavalla kuin ennenkin, jutella hänelle sellaisista asioista kuin ennenkin, enkä suostunut alkamaan pelätä sitä, että sanon jotain väärin ja ruveta sitten vältteleväksi tuppisuuksi. Ilmeisesti toimin oikein ja välimme ovat pysyneet täysin normaaleina, eikä koskaan tullut mitään pahaa sanomista tuosta puolin ja toisin.
Sen olen huomannut, että monet kiusaantuvat, jos esille ottaa näitä vaikeita aiheita. Jos läheisensä menettänyt puhuu tästä menetetystä, tai ottaa hänen kuolemansa jotenkin suoraan esille, monet ahdistuvat tästä, tuijottavat seinille kiusaantuneena eivätkä haluaisi selkeästi kuulla siitä mitään. Mielestäni tuo on väärä suhtautumistapa ja asiasta pitäisi voida ihan normaalisti puhua, eikä vain sivuuttaa.
Anteeksi, jos tämä viesti vaikuttaa vähän siltä, että leuhkisin omilla saavutuksillani, mutta pointtini on että älkää jättäkö ihmisiä yksin vaikeilla hetkillä <3. Se on kaikista pahinta mitä voi toiselle tehdä, vaikka kuvittelisi siinä tekevänsä toiselle hyvää ja "antavansa tilaa" vaikka todellisuudessa ei itse vain pelkurimaisuuttaan halua kohdata heikkoutta ja jotain ajateltua kiusallisuutta.
Ja siis yksinäinen ihminen olen kyllä silti minäkin monesta syystä ja hylätyksikin joutunut, ja se onkin yksi suurimmista peloistani. Siksi kai tällainen kylmän kuuloinen hylkääminen tuntuukin kauhea pahalta. Olen todella pahoillani jokaisen puolesta, jolle on näin käynyt.
Siis ihmiset pikkuhiljaa lopettaa yhteydenpidon ja huomaat, että kaikesta jätetään sivuun. Mihinkään ei kutsuta eikä kyläilyt enää kiinnosta, viesteihin/puheluihin vastataan nihkeästi, koska olenhan sairas, kurja ja köyhä nykyään. Eli nykymaailmassa ihan hyödytön tyyppi :/ Tämän kun huomaa tapahtuvan niin on kyllä aluksi ihan pihalla, mutta ajan kanssa tämän olen hyväksynyt. Enkä tosiaan ole ainoa kenelle näin on käynyt. Mutta ihmisiin luottaminen tai edes tutustuminen ei enää luonnistu, jotain minussa meni rikki lopullisesti. Ehkä aiemmin en ollut ihan ymmärtänyt elämän/ihmisten raadollisuutta, koska olin ollut ns. pärjääjä ja luottanut ystäviini ym. Nyt luotan vain Jumalaan, vaikka sekin tekee tiukkaa ajoittain.
N45
Minä sain osanotot viestillä ja sitten ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Yksi laittoi viestin, jossa kehotti ottamaan yhteyttä sitten kun jaksan taas urheilla hänen kanssaan. No, otin myöhemmin yhteyttä, mutta tiedän etteivät ole ihmisiä, joihin voisi turvautua hädässä. Koin että menetin ystäväni sellaisina kuin olin kuvitellut heidän olevan ja se oli rankkaa raskaan surun aikaan käsitellä. Olin ajatellut, että selviän surustani ystävieni tuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Minulle kävi samoin. Myöhemmin muutama pahoitteli ja kaverisuhteet ovat palautuneet. Hyvinä ystävinä en näitä ihmisiä kuitenkaan osaa enää pitää.
Koittakaa tekin (ystävällisesti) ymmärtää, että ehkä niillä ystävilläkin on niin paljon omaa painolastia kannettavana, että heillä ei ole ehkä jaksamista ottaa osaa teidän suruunne.
Surevan ihmisen kanssa oleminen on hirmuisen raskasta ja uuvuttavaa, tulee itsekin surulliseksi ja entistä väsyneemmäksi kun kuuntelee kaikkien iäkkäiden ystävien ja omien sukulaisten kuolema tarinoita viikottaun, joskus päivittäin. Joskus monelta taholta samana päivänä - sullon mulle riittää.....Anteeksi, mutta minä en ainakaan jaksa kuunnella niitä toistamiseen silläkin uhalla että minua haukuttaisi itsekeskeiseksi tai kylmäksi, haluan iloa ja valoa, positiivisia juttuja elämääni, en surua ja murhetta jota on jo omasta takaa.
Ymmärrän kyllä, mutta olin tukenut ystäviäni heidän vastoinkäymisissään. Ehkä sinäkin haluaisit jakaa sekä ilojasi että surujasi. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru puoli surua. Enkä ehtinyt edes puhua asiasta ennen etäisyyden ottoa, ilmoitin vain tilanteestani viestillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Minulle kävi samoin. Myöhemmin muutama pahoitteli ja kaverisuhteet ovat palautuneet. Hyvinä ystävinä en näitä ihmisiä kuitenkaan osaa enää pitää.
Koittakaa tekin (ystävällisesti) ymmärtää, että ehkä niillä ystävilläkin on niin paljon omaa painolastia kannettavana, että heillä ei ole ehkä jaksamista ottaa osaa teidän suruunne.
Surevan ihmisen kanssa oleminen on hirmuisen raskasta ja uuvuttavaa, tulee itsekin surulliseksi ja entistä väsyneemmäksi kun kuuntelee kaikkien iäkkäiden ystävien ja omien sukulaisten kuolema tarinoita viikottaun, joskus päivittäin. Joskus monelta taholta samana päivänä - sullon mulle riittää.....Anteeksi, mutta minä en ainakaan jaksa kuunnella niitä toistamiseen silläkin uhalla että minua haukuttaisi itsekeskeiseksi tai kylmäksi, haluan iloa ja valoa, positiivisia juttuja elämääni, en surua ja murhetta jota on jo omasta takaa.
Eihän siinä mitään, mutta silloin on turha myöskään odottaa muilta tukea jos sattuu sitä joskus itse tarvitsemaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊
M36
Toivottavasti sinua onnistaa👍
Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.
Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.
Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.
Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.
Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.
Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.
Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.
Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.
Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.
Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.
Minä heitän nyt villin veikkauksen: työnantaja hakee mahdollisimman halpaa tai mieluiten ilmaista työntekijää.
Sinä osaat vaikka mitä! Moni pistää oman toimiminen pystyyn vähemmälläkin taidoilla. Ilmeisesti pitäisi tehdä oma työnvälitys meille toisenlaisille työnhakijoille. Minäkin olin muuten täydellinen työnhakija, joka oli jopa ylikoulutettu työnkuvaan nähden ja osaan kuutta kieltä. Sitten työnantajani sai ikäni selville katsottuaan ylioppilaaksipääsyvuottani ja päätti, että kyllä vielä sellaisen kielen taito, jota en osaa, tarvitaan työpaikkaan hakijalle.
Olen seurannut tilannetta ja hän ei ole saanut ketään firmaansa töihin. Itse opiskelen etänä lukion englantia paljon korkeampaa ja kansainvälisesti arvostettua tutkintoa. Meinasin saada töitä yhden bloggarin tekstien kääntämisestä, mutta sitten bloggari oli sitä mieltä ettei tämän ikäinen tiedä mitään hänen käsittelemistään aiheista, heh! Minua huvitti hänen nokkava kommenttinsa siksi, että hänen bloginsa on kirjoitettu köyhällä kielellä sekä siinä on valtavasti kielioppivirheitä.
No, kuuluuhan se aika näinkin. Pahempaa olisi jos olisi jonkun huumenuoren vanhempi kuten tuttuni. Hän on joutunut vaihtamaan lukot jne kotoaan siksi, että nuori on käynyt siellä varkaissa ja myynyt kaiken kätevästi kannettavan äitinsä vihkikoruista lähtien huumeiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Itselläni kävi juuri näin, kun jäin leskeksi ja sen jälkeen itse sairastuin vakavasti. Huomasin että ne minun "läheiset" jättivät täysin yksin selviytymään. Sen jälkeen ei ole tullut inspiraatiota tutustua kehenkään, sen verran uskomaton tuo kokemus oli. Nyt voin jo hiukan paremmin, mutta sisältö elämästä tulee ihan muualta kuin ihmisistä. En tiedä miten tästä ikinä voi päästä eteenpäin, kun lähinnä kammoksun seuraa ja sellainen perusturvallisuus hävisi tuon kokemuksen jälkeen. Uutta parisuhdetta en uskaltaisi ikinä yrittää, mutta kaveri esim reissuille olisi kiva, kun yksin ei tule lähdettyä enää mihinkään. Nytkin miettinyt, että Norjan vuonot haluaisin vielä kokea :)
N45
Nämä jutut (vaikkakin ikävä kyllä ilmeisesti varsin yleisiä) tuntuvat aina niin hurjilta ja oudoilta. Hylätä läheinen tuollaisella hetkellä? Ei vaan mahdu ymmärrykseen. Lakkaavatko he siis vain pitämästä yhteyttä?
Minulla sattui kaverilla kuolemantapaus hänen perheessään ja ensimmäinen asia minkä itse päätin silloin tehdä oli käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Pitää yhteyttä samalla tavalla kuin ennenkin, jutella hänelle sellaisista asioista kuin ennenkin, enkä suostunut alkamaan pelätä sitä, että sanon jotain väärin ja ruveta sitten vältteleväksi tuppisuuksi. Ilmeisesti toimin oikein ja välimme ovat pysyneet täysin normaaleina, eikä koskaan tullut mitään pahaa sanomista tuosta puolin ja toisin.
Sen olen huomannut, että monet kiusaantuvat, jos esille ottaa näitä vaikeita aiheita. Jos läheisensä menettänyt puhuu tästä menetetystä, tai ottaa hänen kuolemansa jotenkin suoraan esille, monet ahdistuvat tästä, tuijottavat seinille kiusaantuneena eivätkä haluaisi selkeästi kuulla siitä mitään. Mielestäni tuo on väärä suhtautumistapa ja asiasta pitäisi voida ihan normaalisti puhua, eikä vain sivuuttaa.
Anteeksi, jos tämä viesti vaikuttaa vähän siltä, että leuhkisin omilla saavutuksillani, mutta pointtini on että älkää jättäkö ihmisiä yksin vaikeilla hetkillä <3. Se on kaikista pahinta mitä voi toiselle tehdä, vaikka kuvittelisi siinä tekevänsä toiselle hyvää ja "antavansa tilaa" vaikka todellisuudessa ei itse vain pelkurimaisuuttaan halua kohdata heikkoutta ja jotain ajateltua kiusallisuutta.
Ja siis yksinäinen ihminen olen kyllä silti minäkin monesta syystä ja hylätyksikin joutunut, ja se onkin yksi suurimmista peloistani. Siksi kai tällainen kylmän kuuloinen hylkääminen tuntuukin kauhea pahalta. Olen todella pahoillani jokaisen puolesta, jolle on näin käynyt.
Siis ihmiset pikkuhiljaa lopettaa yhteydenpidon ja huomaat, että kaikesta jätetään sivuun. Mihinkään ei kutsuta eikä kyläilyt enää kiinnosta, viesteihin/puheluihin vastataan nihkeästi, koska olenhan sairas, kurja ja köyhä nykyään. Eli nykymaailmassa ihan hyödytön tyyppi :/ Tämän kun huomaa tapahtuvan niin on kyllä aluksi ihan pihalla, mutta ajan kanssa tämän olen hyväksynyt. Enkä tosiaan ole ainoa kenelle näin on käynyt. Mutta ihmisiin luottaminen tai edes tutustuminen ei enää luonnistu, jotain minussa meni rikki lopullisesti. Ehkä aiemmin en ollut ihan ymmärtänyt elämän/ihmisten raadollisuutta, koska olin ollut ns. pärjääjä ja luottanut ystäviini ym. Nyt luotan vain Jumalaan, vaikka sekin tekee tiukkaa ajoittain.
N45
Minä sain osanotot viestillä ja sitten ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Yksi laittoi viestin, jossa kehotti ottamaan yhteyttä sitten kun jaksan taas urheilla hänen kanssaan. No, otin myöhemmin yhteyttä, mutta tiedän etteivät ole ihmisiä, joihin voisi turvautua hädässä. Koin että menetin ystäväni sellaisina kuin olin kuvitellut heidän olevan ja se oli rankkaa raskaan surun aikaan käsitellä. Olin ajatellut, että selviän surustani ystävieni tuella.
Mielestäni erikoinen viesti. Jaksaahan moni urheilla surullisenakin. Ihan telkkarin urheilukisoissa perustunteet ilo ja suru kuuluvat asiaan. Molemmat ovat normaaleja tunteita, jotka kuuluvat ihmisen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pääsette yksinäisten joulujuhlaan niin sinne on jokaine selvinpäin oleva tervetullut.
Missähän tommosia järjestetään? Omassa kaupungissa ei ainakaan ole/ollut, yli 80.000 asukasta täällä.
Meillä noin 10 000 asukkaan kaupungissa järjestetään ja korostettiin jo ilmoituksessa, että juhla on selvinpäin oleville yksinäisille. Muut ryhmät viettivät sitten muualla juhlansa.
Ei yksinäistä saa väkisin pakottaa humalaisten kanssa joulujuhlan varjolla. Vielä kun ymmärrettäisiin apukassien jaossa erottaa humalaisten ja selvinpäin olevien ajat niin moni raitis uskaltaisi hakea apua.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut yksin joulut melkein aina, jos en ole ollut sattumalta parisuhteessa.
Kukaan ei anna minulle lahjaa, ei siis yhtäkään.
Olen itse muistanut mm. ovinaapuria ja kampaajaani. Ja tietysti aikuisia lapsiani.
Tänä jouluna olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut paneutua koko asiaan.
Otin kaapista joululiinan,mutta se olisi pitänyt silittää. Ja pöytäkin olisi pitäny raivata.
Ei vaan jaksa. Kaamosmasennusta varmaan tämä, ei voi mitään ennen kevättä.
Tarkastuta kuitenkin D-vitamiini- ja B12-vitamiinitasosi. Niiden puute aiheuttaa väsymystä, huonoa muistia ja infektioherkkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on parisuhteissa ja viettävät joulua perheidensä kanssa. Jouluiloa!
Suomessa on valtava määrä sinkkuja. Kaikilla ei ole vain haku pääällä.
Tämä! Ite lopetin juomisen 8 kk:a sitten, ja yksinäisyys & huonovointisuus vain pahentunut. Pitäis varmaan aloittaa uudelleen, mutta kun ei oikein maistuis enää :( t. Syrjäytynyt keski-ikäinen mies