Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia parisuhteesta asperger-puolison kanssa?
09.12.2022 |
Olen alkanut epäillä, että mieheni on autismin kirjolla. Minulla on aina ollut sellainen olo, että syvää yhteyttä häneen ei oikein saa, hän on aina vähän etäinen. Viihtyy omissa maailmoissaan koneella. Läheisyydestä ei ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Hän ei myöskään ymmärrä tai tajua muita asioita, jotka on minulle itsestäänselvyyksiä. Ollaan oltu jo yli 10 vuotta yhdessä. Nykyään osaa esim merkkipäivinä ostaa minulle lahjan/kukkia tms, kun vuosia niitä ensin pyysin. Myös kotitöitä on jonkin verran oppinut tekemään. Mutta tosiaan aloitteellisuus on tosi huonoa mitä tulee ihan arkisiin asioihin. Ei edes hoida asioita omalla tyylillään vaan asioita kylmästi tekemättä, jotka on kuitenkin pakollisia, kun on lapsiakin. Ei myöskään osaa soveltaa ollenkaan tai prioirisoida tekemisiään. Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.
Olen tosi väsynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksistä. Mietin onko hän vaan niin välinpitämätön, eikä välitä kuunnella mikä minulle ja muullekin perheelle on tärkeää, vai onko jotain muuta problematiikkaa taustalla ettei vaan suoriudu arjesta. Yksi lapsista on myös haastava ja epäilen että hänkin saattaa olla autismin kirjolla, muitakin oireita on. On tosi erilainen kuin kaksi muuta ja ollut haasteita kaverisuhteissa ym, oppi 3-vuotiaana lukemaan, monella tapaa tosi lahjakas, mutta samalla on haasteita oppia jotain muita yksinkertaisia, etenkin arkisia asioita.
Onko täällä sellaisia jotka ovat parisuhteessa aspergerin kanssa? Onko jotain vinkkejä miten jaksaa suhdetta? Vai onko se vaan tätä taistelua ja pään hakkaamista seinään loppuun saakka ja ainoa vaihtoehto ero?
Kommentit (294)
Jotenkin näissä keskusteluissa toistuu sama kaava: neurotyypillinen, käytännössä aina naispuoleinen ihminen, roikkuu parisuhteessa autistisen puolisonsa kanssa, jota halveksii ja jopa inhoaa. Syynä tälle on "taloudellinen välttämättömyys" (lue: elättäjän kaipuu) tai vastaavanlainen syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin näissä keskusteluissa toistuu sama kaava: neurotyypillinen, käytännössä aina naispuoleinen ihminen, roikkuu parisuhteessa autistisen puolisonsa kanssa, jota halveksii ja jopa inhoaa. Syynä tälle on "taloudellinen välttämättömyys" (lue: elättäjän kaipuu) tai vastaavanlainen syy.
Autistimies voi olla sellainen reppana, jota ei raski jättää noin vain. Voi myös olla empatiakyvytön hirviö, psykopaattia vastaava. Sellainen voi olla uhkaava ja kääntää kaiken naisen syyksi. Ero voi olla vaikea monien ristiriitaisten juttujen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin näissä keskusteluissa toistuu sama kaava: neurotyypillinen, käytännössä aina naispuoleinen ihminen, roikkuu parisuhteessa autistisen puolisonsa kanssa, jota halveksii ja jopa inhoaa. Syynä tälle on "taloudellinen välttämättömyys" (lue: elättäjän kaipuu) tai vastaavanlainen syy.
Autistimies voi olla sellainen reppana, jota ei raski jättää noin vain. Voi myös olla empatiakyvytön hirviö, psykopaattia vastaava. Sellainen voi olla uhkaava ja kääntää kaiken naisen syyksi. Ero voi olla vaikea monien ristiriitaisten juttujen takia.
Niin, tuokin toistuu usein. Neurotyypillinen on pyeteetön enkeli, jota paha maailma ja pahat vähemmistöjen edustajat uhkaavat. Todellisuudessa nuo ovat tekosyitä. Aikuinen ihminen ei ole mikään reppana, ja varsinkin pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisestä pidetään lopultakin ihan hyvää huolta.
Myöskään parisuhteeseen takertuminen "psykopaattia vastaavan hirviön" kanssa on itsestäänselvistä syistä pikemminkin ongelma kuin ratkaisu, eli tekosyy tämäkin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Double_empathy_problem
Usein neurotyypillisten ja autismikirjon ihmisten välillä esiintyy molemminpuolista vaikeutta tuntea ja osoittaa empatiaa oikein.
Itse en tiedä, kannattaako neurotyypillisiä kohtaan edes yrittää osoittaa empatiaa, koska jos se tapahtuu hiemankin väärällä tavalla, se vain pahentaa asioita, ja pahimmillaan se katsotaan heikkouden merkiksi, jolloin minun kimppuun tietysti hyökätään.
Olisinpa ollut täällä vuoden alussa juttelemassa. Kokemuksesi kuulostaa niin tutulta!! Toivottavasti voit jo paremmin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tunteesi. Ei ole kivaa, kun kumppanilla ei ole kiukkuun filtteriä. Huonotkin tunteet kuuluu toki elämään, mutta kiukkuisen aspergerkumppanin kanssa oleminen on ihan luku sinänsä. Olin suhteessa autismikirjon miehen kanssa pitkään valtavan ihanien piirteiden takia, ja koska kaipasin älyllistä läheisyyttä. Kumppanina hän oli äärimmäisen ihana ja rauhantahtoinen - kunhan asiat vain menivät hänen mielensä mukaan. Ellei menneet, jokainen huoneessa olija tiesi sen, koska kumppani ei kyennyt säätelemään vihaa, vaan purki sitä ympäristöönsä kuin pikku lapsi. Vihanpurkauksien vuoksi totuin kulkemaan kuin huopatossutehtaassa, koska olen itse luonteeltani sellainen love&peace-tyyppi. Toinen sai kilareita aina kun asiat ei menneet hänen mielensä mukaan. Ymmärsin, että hän taistelee "vain päässään" epäloogisen maailman kanssa. Ymmärtäväisyyteni loppui kuitenkin siinä kohtaa kun hänen vaatimuksensa ennalta-arvattavuudesta kohdistui aikuiseen lapseeni. Suhde päättyi vuosi sitten.
Ei voi kyllä sanoa muuta, kuin että neurotyypilliset ovat melkoisia märisijöitä siihen nähden, kuinka paljon he aiheuttavat muille ihmisille tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tunteesi. Ei ole kivaa, kun kumppanilla ei ole kiukkuun filtteriä. Huonotkin tunteet kuuluu toki elämään, mutta kiukkuisen aspergerkumppanin kanssa oleminen on ihan luku sinänsä. Olin suhteessa autismikirjon miehen kanssa pitkään valtavan ihanien piirteiden takia, ja koska kaipasin älyllistä läheisyyttä. Kumppanina hän oli äärimmäisen ihana ja rauhantahtoinen - kunhan asiat vain menivät hänen mielensä mukaan. Ellei menneet, jokainen huoneessa olija tiesi sen, koska kumppani ei kyennyt säätelemään vihaa, vaan purki sitä ympäristöönsä kuin pikku lapsi. Vihanpurkauksien vuoksi totuin kulkemaan kuin huopatossutehtaassa, koska olen itse luonteeltani sellainen love&peace-tyyppi. Toinen sai kilareita aina kun asiat ei menneet hänen mielensä mukaan. Ymmärsin, että hän taistelee "vain päässään" epäloogisen maailman kanssa. Ymmärtäväisyyteni loppui kuitenkin siinä kohtaa kun hänen vaatimuksensa ennalta-arvattavuudesta kohdistui aikuise
Se "huopatossutehtaassa kulkeminen" ei ole millään tavalla epänormaalia, vaan täysin tavallinen ja itsestäänselvä asia. Se on hinta siitä, että voimme yleensä ottaen elää yhteiskunnassa. Ei täällä kukaan muukaan voi toteuttaa jokaista impulssiaan, vaan jokaisen pitää toimia jollain tavalla ennalta-arvattavasti ja kunnioittaa toisten ruumiillista koskemattomuutta ja omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään nuorena ja ihastuneena huomannut miehessäni mitään suurempia vikoja. Pidin miehessäni rauhallisuudesta, älykkyydestä, valtavasta yleistiedon määrästä ja toki silloin sain huomiotakin, seurustelun aikana mieheni jaksoi panostaa treffeihin, kukkiin, ravintola-illallisiin. Jälkeen päin olen kyllä ajatellut, että seurustelussa oli paljon sellaista päälle liimattua, mies oli opetellut jonkinlaisen 'kohdat 1, 2, ja 3 miten naisen kanssa käydään ulkona, miten silloin käyttäydytään ja mitä pitää sanoa'-kaavan, jota sitten no, kaavamaisesti ja mekaanisesti toteutti.
Sama kokemus. Huomasin sen ns. päälleliimattuuden kyllä, mutta ajattelin, että tunne johtuu miehen jännityksestä ja kokemattomuudesta. Mutta lopulta kyseessä kai miehen näkökulmasta olikin vain jonkinlainen pakollinen alkurituaali, sillä kaikki tämä loppui kun aloimme seurustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assina on helppoa olla toisen assin kanssa. Sitä voi mennä sellaiseen maailmaan, mitä kukaan muu ei ymmärrä. Voi puhua oudoista jutuista, oikeasti niistä mielenkiintoisista jutuista eikä vaan, mitä tylsää tapahtuikaan viikonloppuna.
Olen käsittänyt, että ei ole lainkaan näin helppoa, vaan yksilöt ovat kirjollakin niin omanlaisiaan, että yhteisymmärrys voi olla vieläkin vaikeampaa saavuttaa kuin aspergerin ja neurotyypillisen välillä. Toki on onni, jos kaksi niin samanlaista sattuu yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assina on helppoa olla toisen assin kanssa. Sitä voi mennä sellaiseen maailmaan, mitä kukaan muu ei ymmärrä. Voi puhua oudoista jutuista, oikeasti niistä mielenkiintoisista jutuista eikä vaan, mitä tylsää tapahtuikaan viikonloppuna.
Olen käsittänyt, että ei ole lainkaan näin helppoa, vaan yksilöt ovat kirjollakin niin omanlaisiaan, että yhteisymmärrys voi olla vieläkin vaikeampaa saavuttaa kuin aspergerin ja neurotyypillisen välillä. Toki on onni, jos kaksi niin samanlaista sattuu yhteen.
Tottakai autistitkin on keskenään erilaisia, eikä tietenkään kaikki sovi yhteen. Silti väittäisin, että paras kumppani aspergerille on toinen asperger. En mä itse ainakaan ole ikinä päätynyt edes tapailusuhteeseen yhdenkään neurotyypillisen kanssa, vaan kaikki tapailut ja seurustelut on tapahtuneet kirjolla olevien kanssa - vaikka ei edes ole ollut silloin tietoa sen enempää omasta kuin niiden toisten aspergerista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää miten konfliktitilanteet ja ero on mennyt aspergerin kanssa?
Ihan hyvin. Asperger poistuu vain eikä jää ainakaan roikkumaan.
Näin meni itselläni, olen asperger ja lähdin suhteesta koska analyyttinen pääni tuli johtopäätökseen ettei se tule toimimaan, kun toisen osalta tuli jatkuvasti jotain mielensäpahoitusta. Olisin pysynyt pois hänen elämästä, mutta tämä päätti sitten kuitenkin hakeutua taas yhteyksiin.
Itse ainakin lankean aina kuvittelemaan, että ihmiset voivat ja haluavat muuttua. Esim. sellaisissa asioissa kuin yleisesti hyväksyttävä hygienian taso ja toisten ajan kunnioittaminen. Ja joka kerta olen väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ovat päätyneet yhteen. Kun jos mies on palikka, niin on se ollut palikka jo seurustelusuhteen alussa. Nainen sitten mennyt ja iskenyt kun on hyvä insinöörimies vai mitä?
Ehkäpä se alun sukupuolinen vetovoima ja ihastumishormonit saavat assin hetkellisesti käyttäytymään normaalimmin. Esim. flirttailu tulee ihmisellä selkärangasta, eikä se vaadi tietoista toimintaa tai opeteltuja käyttäytymismalleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ovat päätyneet yhteen. Kun jos mies on palikka, niin on se ollut palikka jo seurustelusuhteen alussa. Nainen sitten mennyt ja iskenyt kun on hyvä insinöörimies vai mitä?
Ehkäpä se alun sukupuolinen vetovoima ja ihastumishormonit saavat assin hetkellisesti käyttäytymään normaalimmin. Esim. flirttailu tulee ihmisellä selkärangasta, eikä se vaadi tietoista toimintaa tai opeteltuja käyttäytymismalleja.
Kyllä flirttailu nimenomaan on opeteltuja käyttäytymismalleja, ja tyypillistä neurotyypillisten sosiaalista peliä, joka näin autistille tuntuu kummalliselta. Ei tule autistille selkärangasta.
Miksi ihmeessä hankitte lapsia tuollaisiin suhteisiin joissa huomaatte että puolison käyttäytyminen on omituista?
Kahdestaan eläessä sen ehkä kestää mutta kun tulee lapsia niin totta kai kaikki on moninkertaisesti hankalampaa.
Ja lapsille periytyy helposti tuo ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ovat päätyneet yhteen. Kun jos mies on palikka, niin on se ollut palikka jo seurustelusuhteen alussa. Nainen sitten mennyt ja iskenyt kun on hyvä insinöörimies vai mitä?
Ehkäpä se alun sukupuolinen vetovoima ja ihastumishormonit saavat assin hetkellisesti käyttäytymään normaalimmin. Esim. flirttailu tulee ihmisellä selkärangasta, eikä se vaadi tietoista toimintaa tai opeteltuja käyttäytymismalleja.
Kyllä flirttailu nimenomaan on opeteltuja käyttäytymismalleja, ja tyypillistä neurotyypillisten sosiaalista peliä, joka näin autistille tuntuu kummalliselta. Ei tule autistille selkärangasta.
Tämä. Ihan peliä ja teatteriahan flirttailu on. Hyvänen aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ovat päätyneet yhteen. Kun jos mies on palikka, niin on se ollut palikka jo seurustelusuhteen alussa. Nainen sitten mennyt ja iskenyt kun on hyvä insinöörimies vai mitä?
Ehkäpä se alun sukupuolinen vetovoima ja ihastumishormonit saavat assin hetkellisesti käyttäytymään normaalimmin. Esim. flirttailu tulee ihmisellä selkärangasta, eikä se vaadi tietoista toimintaa tai opeteltuja käyttäytymismalleja.
Kyllä flirttailu nimenomaan on opeteltuja käyttäytymismalleja, ja tyypillistä neurotyypillisten sosiaalista peliä, joka näin autistille tuntuu kummalliselta. Ei tule autistille selkärangasta.
Tämä. Ihan peliä ja teatteriahan flirttailu on. Hyvänen aika.
Toteuttavathan eläimetkin mitä monimutkaisimpia soidinmenoja, vaikka satavarmasti eivät niitä missään kursseilla opettele. Flirttailua voi toki myös opetella, mutta kyllä ne eleet ja ilmeet tulevat luonnostaan silloin, kun toinen kiinnostaa, vaikka yrittäisi kaikkensa ettei vahingossakaan flirttailisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ovat päätyneet yhteen. Kun jos mies on palikka, niin on se ollut palikka jo seurustelusuhteen alussa. Nainen sitten mennyt ja iskenyt kun on hyvä insinöörimies vai mitä?
Ehkäpä se alun sukupuolinen vetovoima ja ihastumishormonit saavat assin hetkellisesti käyttäytymään normaalimmin. Esim. flirttailu tulee ihmisellä selkärangasta, eikä se vaadi tietoista toimintaa tai opeteltuja käyttäytymismalleja.
Kyllä flirttailu nimenomaan on opeteltuja käyttäytymismalleja, ja tyypillistä neurotyypillisten sosiaalista peliä, joka näin autistille tuntuu kummalliselta. Ei tule autistille selkärangasta.
Tämä.
Toteuttavathan eläimetkin mitä monimutkaisimpia soidinmenoja, vaikka satavarmasti eivät niitä missään kursseilla opettele. Flirttailua voi toki myös opetella, mutta kyllä ne eleet ja ilmeet tulevat luonnostaan silloin, kun toinen kiinnostaa, vaikka yrittäisi kaikkensa ettei vahingossakaan flirttailisi.
Eihän flirttailu ole synonyymi kiinnostuksen osoittamiselle.
Ja autisteillahan just nimenomaan ei tule aina luonnostaan samat ilmeet ja eleet kuin neurotyypillisillä.
Mikäköhän paskamyrsky mahtaisi nousta, jos minä väittäisin johonkin ihmisryhmään kuuluvien traumatisoivan minut pelkällä olemassaolollaan, ja vaatisin sen pohjalta vastikkeettomia tukia ja kallista terapiaa yhteiskunnan piikkiin? Kyllä näitä ruikutuksia lukiessa tulee mieleen, että ahdasmielisiä nenttejä hyysätään vähän liikaa nyky-yhteiskunnassa.
Lievä asperger / täysi ADHD -puoliso on ihana, mutta ei pysty vastaamaan juurikin täällä jo mainittuihin syvälliseen yhteyteen sekä todelliseen arkiseen empatiaan:
Jos vaikka sairastuin, tein ilmeisesti tahallani kiusaa hänelle ja hänen aikatauluilleen. Koin käytännössä, että teen jatkuvasti jotain väärin, olemalla oma itseni. Itsekin tosin olen monista asioista tarkka, mutta hänellä oli tapana olla kohtuuton joitain tekemiäni virheitä kohtaan.
Hän on sisimmässään hyvin herkkä ja omistautuu asioille, nämä ovat mahtavia piirteitä. Kuten myös äly ja huumori. Ei kuitenkaan luontaisesti puhu samaa kieltä tai pysty hyväksymään (ironista kyllä), puolison erilaisuutta, erilaisia keskustelu- ja kiinnostuksenkohteita esim.
Suhde ei toiminut käytännössä. Ei yhteistä kieltä. Jatkuva yliloogisuus ja asioiden outo julma käsittelytapa uuvutti. Koin välillä, että olen suhteessa enemmänkin teinin äiti, en kumppani.
Olisin halunnut tämän toimivan, mutta itsetunto ei kestänyt ja paha olo purkautui myös minun puolestani häneen. Ahdisti usein, mutten tajunnut sitä.