Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kokemuksia parisuhteesta asperger-puolison kanssa?

Vierailija
09.12.2022 |

Olen alkanut epäillä, että mieheni on autismin kirjolla. Minulla on aina ollut sellainen olo, että syvää yhteyttä häneen ei oikein saa, hän on aina vähän etäinen. Viihtyy omissa maailmoissaan koneella. Läheisyydestä ei ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Hän ei myöskään ymmärrä tai tajua muita asioita, jotka on minulle itsestäänselvyyksiä. Ollaan oltu jo yli 10 vuotta yhdessä. Nykyään osaa esim merkkipäivinä ostaa minulle lahjan/kukkia tms, kun vuosia niitä ensin pyysin. Myös kotitöitä on jonkin verran oppinut tekemään. Mutta tosiaan aloitteellisuus on tosi huonoa mitä tulee ihan arkisiin asioihin. Ei edes hoida asioita omalla tyylillään vaan asioita kylmästi tekemättä, jotka on kuitenkin pakollisia, kun on lapsiakin. Ei myöskään osaa soveltaa ollenkaan tai prioirisoida tekemisiään. Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.

Olen tosi väsynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksistä. Mietin onko hän vaan niin välinpitämätön, eikä välitä kuunnella mikä minulle ja muullekin perheelle on tärkeää, vai onko jotain muuta problematiikkaa taustalla ettei vaan suoriudu arjesta. Yksi lapsista on myös haastava ja epäilen että hänkin saattaa olla autismin kirjolla, muitakin oireita on. On tosi erilainen kuin kaksi muuta ja ollut haasteita kaverisuhteissa ym, oppi 3-vuotiaana lukemaan, monella tapaa tosi lahjakas, mutta samalla on haasteita oppia jotain muita yksinkertaisia, etenkin arkisia asioita.

Onko täällä sellaisia jotka ovat parisuhteessa aspergerin kanssa? Onko jotain vinkkejä miten jaksaa suhdetta? Vai onko se vaan tätä taistelua ja pään hakkaamista seinään loppuun saakka ja ainoa vaihtoehto ero?

Kommentit (294)

Vierailija
221/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Sinua siis traumatisoi se, että sinun mielestäsi joku toinen ihminen vaikuttaa narsistiselta vaikka ei olekaan narsisti? Ihan oikeasti?"

Kyllä. Minua traumatisoi narsistinen käytös huolimatta siitä onko henkilöllä lääkärin asettamaan narsistin diagnoosia tai ei. 

Voipi olla, että tuollaiset traumat katoavat saman tien, kun niitä ei enää voi vatvoa loputtomiin yhteiskunnan rahoilla. Valtion budjetti on kymmenisen miljardia alijäämäinen, eikä oikeasti apua tarvitsevillekaan tahdo riittää rahaa, puhumattakaan sitten jostain vetelysten ruikutusterapioista.

222/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on eräs miespuolinen työkaveri, jok aon itse kertonut, että hänellä on todettu asperger ja ihan yllätyin, kun hän kertoi, että hän asuu uuden tyttöystävän kanssa, jolla on vauva ex-miehensä kanssa. Kuka mies on niin hullu, että muuttaa yhteen naisen kanssa, jolla on vauva?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinua siis traumatisoi se, että sinun mielestäsi joku toinen ihminen vaikuttaa narsistiselta vaikka ei olekaan narsisti? Ihan oikeasti?"

Kyllä. Minua traumatisoi narsistinen käytös huolimatta siitä onko henkilöllä lääkärin asettamaan narsistin diagnoosia tai ei. 

Voipi olla, että tuollaiset traumat katoavat saman tien, kun niitä ei enää voi vatvoa loputtomiin yhteiskunnan rahoilla. Valtion budjetti on kymmenisen miljardia alijäämäinen, eikä oikeasti apua tarvitsevillekaan tahdo riittää rahaa, puhumattakaan sitten jostain vetelysten ruikutusterapioista.

Osuvasti vahvistit edellä sanotun tällä viestillä. Tätä se juuri on näiden kanssa...

Vierailija
224/294 |

Eli siis sitä, että läheisriippuvainen nentti lähtee parisuhteeseen assin kanssa. Läheisriippuvainen yrittää muuttaa "parantaa" assia, mutta tämä ei tietenkään onnistu, koska assi ei voi muuttua neurotyypilliseksi eikä päin vastoin. Lopulta molemmat ovat ihan riekaleina, ja suhde päättyy eroon. Assi toivuttuaan aikansa jatkaa elämäänsä, kun taas läheisriippuvainen heittäytyy uhriksi, julistautuu traumatisoituneeksi ja viettää loppuelämänsä yhteiskunnan tukien varassa.

Vierailija
225/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja loppupeleissä pitää miettiä miten paljon itse on kykenevä ja/tai valmis sietämään, jos koko ajan on jotenkin paha olla väärinkäsitysten tms. takia ja jos asiat ei parane yrittämälläkään. Tää on ihan selvä, että itse pitää miettiä omaa jaksamista ja ottaa vastuu siitä, että lopettaa suhteen sen sijaan että marttyroi vuosikausia.  t. aspergerin tyttöystävä

Hyvin sanottu. Asperger on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi noin vain mennä muuttamaan. Ikä, vireystila, henkinen puoli ym. seikat monesti vaikuttavat siihen, miten asperger henkilöllä ilmenee ja kuinka hyvin assi pystyy tulemaan kumppaniaan puolitiehen vastaan. Mutta kyseessä ei ole asia, jonka voisi riittävän "kouluttamisen" kautta kitkeä toisesta ja tässä suhteen neurotyypillisen osapuolen on oltava itselleen umpirehellinen. Kompensoivatko hyvät puolet riittävästi ja ennen kaikkea: rakastanko puolisoani ihmisenä?

Traumatisoitumisesta sen verran, että mielestäni on täysin mahdollista, että kaksi täysin eri aaltopituudella toistensa kanssa olevaa ihmistä voivat tahtomattaan satuttaa toisiaan pahastikin. Jatkuva väärinymmärretyksi ja ohitetuksi tuleminen, erilaiset prioriteetit, kommunikointityylien yhteensopimattomuus, kyvyttömyys joustamiseen tai se, että aina vain toinen joustaa, alkavat rasittaa suhdetta ennen pitkää. "Traumatisoitua" voi kuulostaa yliampuvan vahvalta sanalta tässä yhteydessä mutta parisuhteessa ollaan kaikin puolin niin herkällä alueella, että siinä syntyvät haavat voivat olla kipeitä ja vaikeasti parannettavia. Oli syy haavojen taustalla mikä tahansa.

Henkilökohtaisesti uskon siihen, että samankaltaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään. Siksi en as/nt-suhteeseen ryhtyisikään, koska tiedän, että itsestäni kuoriutuisi pidemmän päälle mainitunlainen marttyyri. Huono suhde on omiaan kaivamaan kenestä tahansa ne pahimmat piirteet esiin.

Vierailija
226/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinua siis traumatisoi se, että sinun mielestäsi joku toinen ihminen vaikuttaa narsistiselta vaikka ei olekaan narsisti? Ihan oikeasti?"

Kyllä. Minua traumatisoi narsistinen käytös huolimatta siitä onko henkilöllä lääkärin asettamaan narsistin diagnoosia tai ei. 

Voipi olla, että tuollaiset traumat katoavat saman tien, kun niitä ei enää voi vatvoa loputtomiin yhteiskunnan rahoilla. Valtion budjetti on kymmenisen miljardia alijäämäinen, eikä oikeasti apua tarvitsevillekaan tahdo riittää rahaa, puhumattakaan sitten jostain vetelysten ruikutusterapioista.

Tuollaiset adhd yms ei ole mitään kuvittelua tai laiskuutta vaan ominaisuuksia mitkä tosiaan tekevät asianomaisen henkilön elämästä ja kanssakäymisestä haastavampaa. Meidän neurotyypillisten on turha kuvitella että tilanne parantuisi kiusaamalla ihmisiä joiden jokapäiväinen elämä on muutoinkin työläämpää, mieluummin kannattaisi yrittää etsiä tapoja toimia heidän kanssaan. Ja ahdh, asperger, yms ihmisten kannattaisi yrittää etsiä sellainen työ missä voivat hyödyntää omaa erilaisuuttaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

> Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.

Tuskin ne lapset sillä välin nälkään kuolevat, jos ne pyykit viikkaa loppuun ennen, kuin siirtyy seuraavaan asiaan.

Vierailija
228/294 |

Tässä on kyse siitä, että lapset jäävät ruokkimatta kokonaan, koska pyykit vievät kaiken huomion.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/294 |

Tästäkin on vain toisen osapuolen kertomus.

Vierailija
230/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä muuten olen niin v****mainen akka, että menen röyhkeästi diagnoosini taakse, jos kanssaihmiset kokevat autistisista piirteistäni johtuvan käytökseni ongelmallisena. Autismi ei ole minun oma valintani, ja autistiset piirteeni ovat minulla synnynnäisiä.

AS-nainen

Tottakai menet, se diagnoosian on nykyään se mikä oikeuttaa tekemään ja sanomaan mitä tahansa. Kaikki on aina muiden syytä. 

Niin. Silloin, kun minulla ei ollut diagnoosia, en sen enempää minä itse kuin kanssaeläjätkään tienneet, että outo käyttäytyminen johtuu autismista. Siitä huolimatta käyttäydyin "huonosti", koska en muuta osannut. Ihmiset eivät halunneet olla kanssani, koska luulivat, että käyttäydyn "huonosti" tahallani. Nykyisin, kun tiedän olevani autisti, voin myös välttää tilanteita, joissa on riski, että menetän käyttäytymiseni hallinnan. Esim. poistun hankalaksi kokemastani tilanteesta ennen kuin alan raivoamaan tms.. Se poistuminen tapahtuu usein epäkorrektisti, ja siinä menen diagnoosini taakse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Minusta sinä olet itsekäs, koska ÄO:si on alle 115 ja minusta vain keskivertoa älykkäämmät ovat hyvää keskusteluseuraa. Sitten vedotaan nenttiyteen, kun pitää päästä kommentoimaan tyhmiä."

Kaikki assit eivät suinkaan ole älykkäitä, saati edes keskivertoa älykkäämpiä. Älykkäät assit sentään yleensä ymmärtävät ilmiöitä, kuten sen, että neurotyypilliset reagoi asioihin myös tunteella. Ja muokkaavat toimintaansa sen mukaan, kun eivät kuitenkaan halua aiheuttaa läheisille mielipahaa. Vaikka eivät ihan ymmärtäisi miksi mielipahaa kokevat.

Vierailija
232/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

> Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.

Minulla on nentti mies, ja tämä on tuttua omasta elämästäni. Mieheni unohtaa pyykit, jotka lupasi laittaa, kun olin poissa. Hän syö itse, kun on nälkä, mutta ei anna lapselleen ruokaa. Ja sitten ihmettelee, miksi lapsi kiukuttelee.

AS-nainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Neuroepätyypilliset joustavat ko lähtökohtaisesti. On pakko, maailma on suunniteltu nenteille."

Sosiaalinen kanssakäyminen ja sitä kautta ihmissuhteiden, yhteisöjen, yhteiskuntien ja koko maailman toimivuus perustuu tiettyjen sosiaalisten sääntöjen noudattamiselle. Maailmaa ei ole tietoisesti suunniteltu näin. Ihan yhtälailla erilaista sosiaalista normistoa esiintyy muilla eläimillä.

Vierailija
234/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Se että ymmärrämme ihmisten olevan ei-loogisia, ei kuitenkaan muuta sitä että asioita on helpompi käsitellä logiikan kautta kuin random väninän joka ei johda mihinkään. Sinä ehkä saat sellaisesta tyydytystä, mutta eivät kaikki."

Mutta jos olet parisuhteessa sellaisen kanssa, joka saa siitä tyydytystä, miksi kiellät häneltä sen tyydytyksen? Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja, jotta molemmilla on hyvä olla. Asioita ei aina tarvitse ratkoa, joskus riittää, että sen mielipahan pääsee purkamaan ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä muuten olen niin v****mainen akka, että menen röyhkeästi diagnoosini taakse, jos kanssaihmiset kokevat autistisista piirteistäni johtuvan käytökseni ongelmallisena. Autismi ei ole minun oma valintani, ja autistiset piirteeni ovat minulla synnynnäisiä.

AS-nainen

Johon minä totean, että minun ei ole pakko olla kanssasi tekemisissä.

-Neurotyypillinen

Vierailija
236/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Näinpä. Erikoistahan se kun loogisuudesta suututaan"

Logiikka on vain päättelyä jostain lähtökohdasta johonkin lopputulokseen. Lähtökohta voi olla virheellinen tai puutteellisesti ymmärretty. Onko lopputulos tällöin oikea vai väärä?

Vierailija
237/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi taitaa olla ainoa maa maailmassa, jossa voi elää huoletonta elämää ja saa vieläpä veronmaksajien laskuun terapeutin kuuntelemaan vihapuheitaan, kun vain väittää traumatisoituneensa toisen poikkeavasta kehonkielestä.

Vierailija
238/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän nentit mahtavat kuvitella pärjäävänsä sitten, kun kolmas maailmansota alkaa, kun näinkin pienet asiat ovat elinikäisesti traumatisoivia?

Samalla tavalla, kun ihmiset ovat aina pärjänneet isojen katastrofien ja sotien aikana? Vai luuletko, että kaikki, jotka näistä on selvinneet, ovat neuroepätyypillisiä?

Vierailija
239/294 |
17.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinua siis traumatisoi se, että sinun mielestäsi joku toinen ihminen vaikuttaa narsistiselta vaikka ei olekaan narsisti? Ihan oikeasti?"

Kyllä. Minua traumatisoi narsistinen käytös huolimatta siitä onko henkilöllä lääkärin asettamaan narsistin diagnoosia tai ei. 

Voipi olla, että tuollaiset traumat katoavat saman tien, kun niitä ei enää voi vatvoa loputtomiin yhteiskunnan rahoilla. Valtion budjetti on kymmenisen miljardia alijäämäinen, eikä oikeasti apua tarvitsevillekaan tahdo riittää rahaa, puhumattakaan sitten jostain vetelysten ruikutusterapioista.

Mikä on tämä kuvitelma, että aseilla ei voi olla traumoja tai mielenterveyshäiriöitä? 

Vierailija
240/294 |

Ei mikään, vaan ne traumat ovat yleensä tulleet jostain oikeasta syystä, eikä siitä, että joku on joskus katsonut vähän hassusti seinää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan seitsemän