Lue keskustelun säännöt.
miksi perheelliset usein puhuvat lapsettomille siihen tyyliin
04.12.2022 |
että lapsettomat eivät tietäisi mitään raskaasta elämästä?
Joskus ihan ihmetyttää, että voiko tosiaan joku elää niin hyvää elämää, että normaali perhe-elämä on
jotenkin tajuttoman raskasta. Aidosti ihmettelen. Itselläni on elämässäni ollut todella suuria vastoinkäymisiä, sen rinnalla perhe-elämä on leikkiä.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomien (tai muiden) pitäisi aina omien töiden lisäksi tehdä lapsen sairauden takia pois olevien työt ja vielä lomatkin pitää lomakauden ulkopuolella tai silloin mitä näiltä jää touko- tai syyskuussa? Heilläkin on elämä ja tarpeita lomaan tiettyyn aikaan.
Siis jos joku on pois töistä lapsen sairauden takia, niin miten ne työt pitäisi saada tehtyä? Olisitko itse lapsena tykännyt, että vanhempasi olisivat olleet aina töissä silloin, kun sinulla oli esim. lomaa koulusta? Varmaan olisit ollut täysillä sitä mieltä, että tottakai jokun naapurin sinkkutädin pitää päästä itsekseen lomailemaan heinäkuussa, ja sinä et siksi saa viettää yhtään aikaa perheen kanssa tai pääse matkoille?
Miksi se olisi jotenkin sen lapsettoman ongelma? Kyllä hänkin ansaitsee tasapuolista kohtelua työpaikalla, ei se voi olla siitä kiinni onko onnistunut lisääntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäänsä joillekin ihmisille elämä on kilpailu siitä, kuka kärsii eniten?
Koska luterilainen mentaliteetti. Siis ihan oikeasti, vaikuttaa edelleen. Kun kristinusko ja katolilaisuus yrittivät selvittää sitä, miksi maailmassa on kärsimystä, yksi teoria oli kärsimysteoria; Jumala lähettää kärsimyksiä ihmisille testiksi heidän sitoutuneisuudestaan Jumalaan. Kuka kärsii eniten yhtään valittamatta on Jumalan silmissä kaikkein arvokkain. Jos kärsii vähän ja elämä on helppoa, on syntinen. Jos kärsii ja valittaa, ei usko Jumalaan ja on syntinen. Luther omi tämän teorian itselleen ja pisti sen osaksi luterilaisuutta.
Nykypäivänä tämä tosiaan näkyy Suomessa niin, että ei saa valittaa, onneaan ja hyvinvointiaan ei saa näyttää (se kel' onni on, se onnen kätkekööt), kärsimys on jaloa, tuska on jaloa, sairaanhoidossa ei saa aina tarpeeksi kipulääkettä, puudutusta tai humautusta/nukutusta kuten muualla maissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
On silti jännää, että perheettömät tuntuvat unohtavan, että perheelliset tietävät ihan oikeasti, miltä tuntuu olla perheetön! Monet ovat eläneet sitä elämää pitkäänkin. Se ei siis ole sellainen keskustelu, missä kumpikaan osapuoli ei tasapuolisesti tietäisi toisen kokemusta. Perheellinen on kokenut molemmat roolit, perheetön vain toisen roolin.
Perheelliset myös unohtaa, että perheettömät ovat joskus olleet itsekin lapsia ja tästä syystä tietää millaista lapsiperhe-elämä on. Ei ollut mun juttu edes lapsena. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Lapsettomuus on eri asia vanhempana kuin nuorempana. Perheelliset ei tiedä mitään siitä, millaista on eläminen lisääntymisiän ohitraneena perheettömänä.
Lapseton ja yksinelävä on yksin vastuussa kaikesta ja usein myös muista, kuten ikääntyvistä vanhemmista. Perheelliset kuvittelee, että he elävät edelleen kuin he kaksikymppisinä, mutta onhan se muuta toista rakentaa koko elämä ja identiteetti yksin, puolisoon ja perheeseen tukeutumatta.
Tämä! Osa perheellistyneistä kuvittelee, että se sinkkukaveri elää sellaista elämää, kun he itse elivät silloin kun sattuivat vielä olemaan sinkkuna. On jotenkin koomista, kun kokoonnutaan tälleen 40+-ikäisinä ja siellä sitten kysellään, että no missäs on Helsingin parhaat bileet jne., kun muistelevat sitä aikaa kun oltiin nuoria ja sinkkuja (ja todellakin bailattiin joka viikonloppu). . Samoin ollaan närkästyneitä, kun on saatu se vapaa viikonloppu ja menojalkaa kutittaa ja sitten se sinkku kehtaa sanoa, että nyt ei kyllä jaksa lähteä mihinkään. Siis miten niin sua voi väsyttää, kun eihän sulla ole lapsia ja itsekään en ole nukkunut kolmeen vuoteen yhtään yötä kokonaan ja jaadijaadijaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No mulla on perheettömänä ollut mm. syöpä (ja toki kaikkea muuta outoa, kuten pettävä puoliso, vakavista mt-ongelmista kärsinyt puoliso jne.). Just kun luulin, että kaikki olis hyvin ja olis se tasanen perhe-elämä edessä, niin voin sanoa, että se helvetillinen vauvavuosi oli kamalinta mitä mulla on koskaan ollut ja avioerokin siitä seurasi, kun olin miehelle niin katkera siitä, että se kaatui mun niskaan.
En kerta kaikkiaan keksi, mikä voisi olla niin kamalaa, kun vaan itsestä tarvii huolehtia ja oman jaksamisen ja aikataulun mukaan saa toimia. Lasten kanssa sä olet pakotettu elämään normaalia arkea, vaikka olis kuinka paskana henkisesti tai fyysisesti. Lapsettomana on useimmiten mahdollisuus lepoon.
Ei mulla kyllä ollut omaishoitajana mahdollisuutta lepoon kuin lyhyinä loma jaksoina. Housuihinsa tekevä hoidettava oli isompi kuin vauva ja koko ajan suunta oli kohti lähestyvää kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomien (tai muiden) pitäisi aina omien töiden lisäksi tehdä lapsen sairauden takia pois olevien työt ja vielä lomatkin pitää lomakauden ulkopuolella tai silloin mitä näiltä jää touko- tai syyskuussa? Heilläkin on elämä ja tarpeita lomaan tiettyyn aikaan.
Nimenomaan. Ketään ei ikävä kyllä voi syrjiä/suosia elämäntapavalinnan tähden. Oli lapsia eli ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No tuota. Perhe-elämä voi olla vaivatontakin jos on perusterveet peruslapset. Esim. Meillä aikoinaan 3 lasta sairasteli aika paljon. Flunssia, korvatulehduksia ja yhdellä lapsista krooninen jatkuvaa lääkintää vaativa sairaus.
Naapurissa oli perusterveet sisarukset. Pari pientä nuhaa vuodessa. Olivat kaikki vesisateet ja pakkaset ulkona, koska oli at aina terveinä. Välillä olin kaikkien vaikeuksien ja valvottujen öiden jälkeen vähän kateellinen. Että kyllä voi helpollakin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Lapsettomuus on eri asia vanhempana kuin nuorempana. Perheelliset ei tiedä mitään siitä, millaista on eläminen lisääntymisiän ohitraneena perheettömänä.
Lapseton ja yksinelävä on yksin vastuussa kaikesta ja usein myös muista, kuten ikääntyvistä vanhemmista. Perheelliset kuvittelee, että he elävät edelleen kuin he kaksikymppisinä, mutta onhan se muuta toista rakentaa koko elämä ja identiteetti yksin, puolisoon ja perheeseen tukeutumatta.
Nimenomaan. Perheen perustaminen on myös osa normia, se on se narratiivi ja käsikirjoitus, joka meihin iskostetaan jo pienestä. Jos lapsettomuus oikeasti esitettäisiin eri valossa, myös arvokkaana ja merkityksellisenä, olisiko lapsettomuuden kriisini hiukan pienempi? Ainakin toivoisin, että olisin jo nuorena ajatellut syvällisemmin sitäkin vaihtoehtoa, että en jostakin syystä saa koskaan lapsia, ja rakentanut elämääni sen huomioiden. Tuntuu kuin olisin pudonnut vähän tyhjän päälle ja olisin jotenkin hylkiö yhteiskunnan näkökulmasta. Lapseton loppuelämä jotenkin hirvittää tällä hetkellä. Vaikka uskon, että voin löytää siitä hyviäkin puolia, ajan kanssa ja omannäköistä elämää rakentaen.
jep, jos kehtaa esim. valittaa että meni pitkään levon toivossa odotettu viikonloppu pilalle esim. koiran vatsataudin takia eli ei saanut nukutuksi..tulee tää klassinen, niin lapsiperheessä sitä tätä tota..juu, ok, kellään muulla ei tietty ikinä ole rankkaa jos ei ole lapsia. Ja juu koira samanlainen vapaaehtoinen veto kuin lapsikin. Mutta eipä se vanhemmuus ketään ylemmäs nosta, työelämässä kuitenkin joustolistan kärjessä nämä tyypit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No mulla on perheettömänä ollut mm. syöpä (ja toki kaikkea muuta outoa, kuten pettävä puoliso, vakavista mt-ongelmista kärsinyt puoliso jne.). Just kun luulin, että kaikki olis hyvin ja olis se tasanen perhe-elämä edessä, niin voin sanoa, että se helvetillinen vauvavuosi oli kamalinta mitä mulla on koskaan ollut ja avioerokin siitä seurasi, kun olin miehelle niin katkera siitä, että se kaatui mun niskaan.
En kerta kaikkiaan keksi, mikä voisi olla niin kamalaa, kun vaan itsestä tarvii huolehtia ja oman jaksamisen ja aikataulun mukaan saa toimia. Lasten kanssa sä olet pakotettu elämään normaalia arkea, vaikka olis kuinka paskana henkisesti tai fyysisesti. Lapsettomana on useimmiten mahdollisuus lepoon.
Ei mulla kyllä ollut omaishoitajana mahdollisuutta lepoon kuin lyhyinä loma jaksoina. Housuihinsa tekevä hoidettava oli isompi kuin vauva ja koko ajan suunta oli kohti lähestyvää kuolemaa.
Näin. Perheellinen ottaa hoidettavansa ensiaskeleita, kouluu menoa, ripille pääsyä ja täysi-ikäistymistä. Lapsenlapsia.
Sä voinnin jatkuvaa huonontumista, kuolemaa ja hautajaisia. Omaa vanhuutta kusisissa vaipoissa.
Sano seuraavalla kerralla että et alennus valtion YK agenda orjaksi kuten kysyjä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Lapsettomuus on eri asia vanhempana kuin nuorempana. Perheelliset ei tiedä mitään siitä, millaista on eläminen lisääntymisiän ohitraneena perheettömänä.
Lapseton ja yksinelävä on yksin vastuussa kaikesta ja usein myös muista, kuten ikääntyvistä vanhemmista. Perheelliset kuvittelee, että he elävät edelleen kuin he kaksikymppisinä, mutta onhan se muuta toista rakentaa koko elämä ja identiteetti yksin, puolisoon ja perheeseen tukeutumatta.
Nimenomaan. Perheen perustaminen on myös osa normia, se on se narratiivi ja käsikirjoitus, joka meihin iskostetaan jo pienestä. Jos lapsettomuus oikeasti esitettäisiin eri valossa, myös arvokkaana ja merkityksellisenä, olisiko lapsettomuuden kriisini hiukan pienempi? Ainakin toivoisin, että olisin jo nuorena ajatellut syvällisemmin sitäkin vaihtoehtoa, että en jostakin syystä saa koskaan lapsia, ja rakentanut elämääni sen huomioiden. Tuntuu kuin olisin pudonnut vähän tyhjän päälle ja olisin jotenkin hylkiö yhteiskunnan näkökulmasta. Lapseton loppuelämä jotenkin hirvittää tällä hetkellä. Vaikka uskon, että voin löytää siitä hyviäkin puolia, ajan kanssa ja omannäköistä elämää rakentaen.
Sama. Mulle lapsettomuudessa raskainta on sen sosiaalinen puoli. Jatkuva ulkopuolisuus kahvipöytäkeskusteluissa ja juhlapuheissa.
Oikein jos lähdetään vertailemaan, ei perheellisilläkään ole oikeutta valittaa. Teidän elämä kun on helppoa verrattuna vaikka s*dan p*mmitusten keskellä eläviin. Jos teillä on h*lv*till*sen kamala vauvavuosi, ette kuitenkaan elä sitä elämänne vaikeinta vuotta pakol*isleirillä, jossa usean ystävänne vauva on jo kuollut ripuliin tai aliravitsemukseen. Miettikää tätä seuraavan kerran, kun valitatte tai valitatte, kun joku muu valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No mulla on perheettömänä ollut mm. syöpä (ja toki kaikkea muuta outoa, kuten pettävä puoliso, vakavista mt-ongelmista kärsinyt puoliso jne.). Just kun luulin, että kaikki olis hyvin ja olis se tasanen perhe-elämä edessä, niin voin sanoa, että se helvetillinen vauvavuosi oli kamalinta mitä mulla on koskaan ollut ja avioerokin siitä seurasi, kun olin miehelle niin katkera siitä, että se kaatui mun niskaan.
En kerta kaikkiaan keksi, mikä voisi olla niin kamalaa, kun vaan itsestä tarvii huolehtia ja oman jaksamisen ja aikataulun mukaan saa toimia. Lasten kanssa sä olet pakotettu elämään normaalia arkea, vaikka olis kuinka paskana henkisesti tai fyysisesti. Lapsettomana on useimmiten mahdollisuus lepoon.
Ei mulla kyllä ollut omaishoitajana mahdollisuutta lepoon kuin lyhyinä loma jaksoina. Housuihinsa tekevä hoidettava oli isompi kuin vauva ja koko ajan suunta oli kohti lähestyvää kuolemaa.
Näin. Perheellinen ottaa hoidettavansa ensiaskeleita, kouluu menoa, ripille pääsyä ja täysi-ikäistymistä. Lapsenlapsia.
Sä voinnin jatkuvaa huonontumista, kuolemaa ja hautajaisia. Omaa vanhuutta kusisissa vaipoissa.
Ei lapset mitenkään estä kusisissa vaipoissa makaamista, kunnon huononemisesta eikä kuolemaa.
Jos ajatuksena on se, että lapset hoitaa olet todella itsekäs. Mielestäni ei ole ok tehdä lapsia omaksi orjaksi. Lapset ei ole mitään velkaa vanhemmilleen.
En menisi muille tuollaista sanomaan, kun en heidän elämästään tiedä. Mutta omani on kyllä monin verroin raskaampaa nyt vauvan kanssa. Aiemmin ostelin mitä tykkäsin, nukuin miten tykkäsin, tein mitä halusin tai olin 8 tuntia Frendien parissa ja työkin oli mielenkiintoista ja suhteellisen helppoa. Todella iisiä DINK-parin elämää siis.
Nyt tulee nukuttua max 4 tuntia kerrallaan, imetystä tai lypsyä tai pumppausta muu hereilläoloaika, vauva koko ajan sylissä tai kyljessä, seksiä viimeksi kuukausia sitten ja oma aika rajoittuu päivittäiseen kävelylenkkiin. Ja ihan vapaaehtoisesti siis yritän saada täysimetykselle, vaikka korvikkeella pääsisin helpommalla, eli en valita, mutta onhan tämä raskasta. Vaikka lapsi on ainakin vielä helppo, vaikkakin todella läheisyydenkaipuinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No mulla on perheettömänä ollut mm. syöpä (ja toki kaikkea muuta outoa, kuten pettävä puoliso, vakavista mt-ongelmista kärsinyt puoliso jne.). Just kun luulin, että kaikki olis hyvin ja olis se tasanen perhe-elämä edessä, niin voin sanoa, että se helvetillinen vauvavuosi oli kamalinta mitä mulla on koskaan ollut ja avioerokin siitä seurasi, kun olin miehelle niin katkera siitä, että se kaatui mun niskaan.
En kerta kaikkiaan keksi, mikä voisi olla niin kamalaa, kun vaan itsestä tarvii huolehtia ja oman jaksamisen ja aikataulun mukaan saa toimia. Lasten kanssa sä olet pakotettu elämään normaalia arkea, vaikka olis kuinka paskana henkisesti tai fyysisesti. Lapsettomana on useimmiten mahdollisuus lepoon.
Ei mulla kyllä ollut omaishoitajana mahdollisuutta lepoon kuin lyhyinä loma jaksoina. Housuihinsa tekevä hoidettava oli isompi kuin vauva ja koko ajan suunta oli kohti lähestyvää kuolemaa.
Näin. Perheellinen ottaa hoidettavansa ensiaskeleita, kouluu menoa, ripille pääsyä ja täysi-ikäistymistä. Lapsenlapsia.
Sä voinnin jatkuvaa huonontumista, kuolemaa ja hautajaisia. Omaa vanhuutta kusisissa vaipoissa.
Ei lapset mitenkään estä kusisissa vaipoissa makaamista, kunnon huononemisesta eikä kuolemaa.
Jos ajatuksena on se, että lapset hoitaa olet todella itsekäs. Mielestäni ei ole ok tehdä lapsia omaksi orjaksi. Lapset ei ole mitään velkaa vanhemmilleen.
No kyllä mä ainakin itse lapsena haluan ihan rakkaudesta huolehtia. Ja tämä ikäihmisen läheisenä oleminen on avannut silmät sille, miten huonosti yhteiskunta hoitaa vanhuksensa. Saa olla tosi tikkana valvomassa omaisensa etua. Mulla itselläni sellaista ihmistä ei tule olemaan. Kuten muutenkin lapsettoman sinkun elämässä, siinäkin tulee olemaan omien voimiensa varassa. Pitää varautua syanidikapselin kanssa vanhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
No mulla on perheettömänä ollut mm. syöpä (ja toki kaikkea muuta outoa, kuten pettävä puoliso, vakavista mt-ongelmista kärsinyt puoliso jne.). Just kun luulin, että kaikki olis hyvin ja olis se tasanen perhe-elämä edessä, niin voin sanoa, että se helvetillinen vauvavuosi oli kamalinta mitä mulla on koskaan ollut ja avioerokin siitä seurasi, kun olin miehelle niin katkera siitä, että se kaatui mun niskaan.
En kerta kaikkiaan keksi, mikä voisi olla niin kamalaa, kun vaan itsestä tarvii huolehtia ja oman jaksamisen ja aikataulun mukaan saa toimia. Lasten kanssa sä olet pakotettu elämään normaalia arkea, vaikka olis kuinka paskana henkisesti tai fyysisesti. Lapsettomana on useimmiten mahdollisuus lepoon.
Ei mulla kyllä ollut omaishoitajana mahdollisuutta lepoon kuin lyhyinä loma jaksoina. Housuihinsa tekevä hoidettava oli isompi kuin vauva ja koko ajan suunta oli kohti lähestyvää kuolemaa.
Näin. Perheellinen ottaa hoidettavansa ensiaskeleita, kouluu menoa, ripille pääsyä ja täysi-ikäistymistä. Lapsenlapsia.
Sä voinnin jatkuvaa huonontumista, kuolemaa ja hautajaisia. Omaa vanhuutta kusisissa vaipoissa.
Ei lapset mitenkään estä kusisissa vaipoissa makaamista, kunnon huononemisesta eikä kuolemaa.
Jos ajatuksena on se, että lapset hoitaa olet todella itsekäs. Mielestäni ei ole ok tehdä lapsia omaksi orjaksi. Lapset ei ole mitään velkaa vanhemmilleen.No kyllä mä ainakin itse lapsena haluan ihan rakkaudesta huolehtia. Ja tämä ikäihmisen läheisenä oleminen on avannut silmät sille, miten huonosti yhteiskunta hoitaa vanhuksensa. Saa olla tosi tikkana valvomassa omaisensa etua. Mulla itselläni sellaista ihmistä ei tule olemaan. Kuten muutenkin lapsettoman sinkun elämässä, siinäkin tulee olemaan omien voimiensa varassa. Pitää varautua syanidikapselin kanssa vanhuuteen.
Ei. Tätä tajuu nää pullamössöt, joilla aina ollut joku tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
On silti jännää, että perheettömät tuntuvat unohtavan, että perheelliset tietävät ihan oikeasti, miltä tuntuu olla perheetön! Monet ovat eläneet sitä elämää pitkäänkin. Se ei siis ole sellainen keskustelu, missä kumpikaan osapuoli ei tasapuolisesti tietäisi toisen kokemusta. Perheellinen on kokenut molemmat roolit, perheetön vain toisen roolin.
Niin eli se perheellinen on elänyt omaa elämäänsä ennen perhettä. Sitten tuli perhe, joka on toki raskaampaa. Mutta jollain on elämä raskaampaa ilman perhettä, kuin mitä sillä nykyään perheellisellä oli.
Ihan vain siitä omakohtaisesta kokemuksesta johtuen.
Kun lapsettomana sairastuit, se saattoi olla raskasta, mutta sama sairaus on moninkertaisesti vaikeampi sietää, kun joudut huolehtimaan lapsista omasta kunnosta välittämättä.
Kun saat huonoja uutisia, esimerkiksi äitisi kuolee, se on rankkaa, mutta silloinkaan et voi surra huomioimatta miten sinun vointi ja mieliala vaikuttaa lapsiin.
Parisuhdevaikeudet kuormittaa lapsetonta, mutta perheellisen suurin murhe tuolloinkin on, että miten asian voi hoitaa niin, että se ei heijastu lapsiin.
Vaikeuksista on helpompi selviytyä, kun voi pitää huolta vain itsestään. Lapsellinen ei voi. LApsellisen elämässä oikeastaan vain lapsen elämään negatiivisesti vaikuttavat asiat ovat ongelmia, pelkästään itseen kohdistuvat ongelmat eivät tunnu missään.
Miksi hitossa te kaikki sitten olette tehneet niitä lapsia jos se kerran on jotain ylitsepääsemättömän kamalaa ja raskasta? Ei kai teille kaikille ole voinut käydä vahinko, ja vielä toistuvasti?