Joulupuu-toiveet, miten joku kehtaa toivoa jotain uutta jopoa tai iPhonea?

Hyväntekeväisyys on nimensä mukaisesti sitä, että tehdään hyvää jollekin toiselle. Joillain ei ole mitään väliä, kuka se saaja on ja mitä hän sillä "hyvällä" tekee, joillekin toisille se on hyvin tärkeää.

Jos uskoo aina hyvään ja ettei kellään ole hyväntekeväisyyden suhteen mitään taka-ajatuksia, silloin voi lahjoittaa ja uskoa siihen, että saaja on yhtä onnellinen kuin antaja.

Itse olen sen verran realisti (vai kenties kyyninen), etten usko aina hyvän menevän perille. En myöskään haluaisi antaa mitään täysin kiittämättömälle ihmiselle. Jos saisin tietää, että olen paketoinut lämpimien ajatusten saattelemana lahjan, jota lahjan saaja ei pätkääkään arvosta, harmistuisin niin, että en ehkä osallistuisi seuraavan kerran vastaavaan juttuun. Minua hyväntekeväisyysasioissa ohjaa pääasiassa tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Kyllä se itseasiassa voi olla. Köyhän perheen lapsella ei ole resursseja toteuttaa itseään toisin kuin rikkaan perheen lapsella. Köyhässä perheessä vanhemmat voivat olla niin näköalattomia ja turtuneita omaan tilaansa, etteivät osaa kannustaa lasta tai näe rahallista panostusta lapsen harrastuksiin riittävän arvokkaana, koska se on sitten jostain muusta pois. Lasta voidaan jopa rohkaista pysymään "lestissään" koska vanhemmat pitävät epätodennäköisenä, että hän voisi menestyä ja he haluavat suojella lasta pettymyksiltä ja isoilta riskeiltä, mitä korkealle kurottamisesta seuraa. Jos vanhemmilla on vähän koulutusta, suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu ei panosta koulutukseen tai pidä sitä itsessään arvokkaana, vaan halutaan nopeasti joku ammatti ja töihin. On ihan tutkittu, että köyhissä perheissä joissa on matala sosioekonominen asema lasta nimenomaan ohjataan vain työskentelemään ahkerasti, noudattamaan käskyjä ja toivomaan, että sillä saa itsensä elätettyä. Vastaavasti rikkaat korostavat itsenäisyyttä ja luottamusta omiin valintoihin. Kyllä tuo muodostaa kierteen, mitä on vaikea rikkoa vaikka se ei mahdotonta olekaan.

Tää on ainakin omalla kohdallani totta. Kävin amiksen ja jo amiksen aikana heti tunnollisesti töihin. Koskaan äitini ei edes kannustanut lukioon ja mulla ei ollut edes käsitystä siitä, että voisin ilmaiseksi tai tuilla jatko-opiskella. Muistan, että joskus äitini puhui, että lukioon kirjat maksavatkin niin paljon. Sekin varmaan lannisti edes hakemaan lukioon ja en ymmärtänyt sitäkään, että mahdollisesti jostain ne kirjat olisin hankkinut, jos äitini ei olisi pystynyt niitä kustantamaan. En edes tajunnut, että mullaKIN olisi ollut mahdollisuus hakeutua muille paikkakunnille opiskelemaan. Oli vain rikkaiden lapsille se mahdollisuus.

Sama kokemus itsellä.

Vasta n. 30-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni tajusin että olen oikeasti ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että minäkin voisin opiskella muutakin kuin ammattikoulututkinnon. Sitä jotenkin oli kokenut olevansa aina se muita huonompi jolla ei ole edes mahdollisuuksia eikä kannata edes haaveilla mistään ammattikoulua korkeammasta koulusta.

Kannan vieläkin tietynlaista arvottomuuden taakkaa ja ihan helvetisti pitänyt tehdä töitä että olen aikuisena uskaltanut edes haaveilla mistään ja vielä kovemmin töitä että niitä haaveita olen edes uskaltanut tavoitella.

Täällä nyt tunnutaan kuvittelevan että se köyhyys karaisee ja niistä köyhistä oloista hakeutuu sisuuntuneita nuoria opiskelemaan yliopistoihin.

Kylläpä jotkut jaksavat pahoittaa mielensä jonkun lapsen/nuoren lahjatoiveesta. Kyseessä on nimenomaan TOIVE, ei tilaus tai käsky. Sitä ei siis ole pakko toteuttaa. Ja uusi iPhone ei välttämättä tarkoita uusinta mallia vaan sitä että puhelin olisi Applen tuote ja mielellään uusi eikä käytetty. Eivät kaikki iphonet todellakaan maksa tonnia. Ja kuten täällä on aiemmin sanottu, kalliit toiveet ovat vain hyvin pieni osa kaikista toiveista.

Moni täällä sanoo, ettei omalle lapselle osteta uusinta puhelinta eikä lapsi edes toivo mitään kallista. Ehkä ei osteta uusinta puhelinmallis, mutta en näe tilannetta vertailukelpoisia, koska todennäköisesti vastaajien perheissä kotiolot ovat kohtuulliset. Perustarpeet täytetään ja puhelimet ym. hommataan muutenkin. Näkisin, että toiveet pysyvät helpommin kohtuullisina, kun ympärillä ei ole puutetta. Vaikka lapsella ei olisi kallista puhelinta, hänellä kuitenkin voi olla kivoja vaatteita, leluja ja harrastuksia. Ja mikä tärkeintä: vakaat kotiolot. Ja silti osa lapsista toivoo näitä kalliita asioita (sai niitä tai ei).

Jos kotiolot ovat sellaiset, että aina saa kaiken käytettynä, kaikesta on puutetta eikä koskaan saa haluamaansa lahjaa, en varsinaisesti ihmettele "ylimitoitettuja" toivetta. Tuollaisessa tilanteessa varmaankin haaveilee siitä, että edes joskus saisi jonkun uuden tosi hienon jutun. En usko, että nuoret olettavat saavansa toivomansa lahjan. Esitetty toive kuitenkin saattaa olla ainoa tapa jolla tällä hetkellä on edes teoriassa pieni mahdollisuus toiveen toteutumiselle. Täyttävät ihmiset lottokuponkejakin, vaikka todennäköisyys voittaa taitaa olla vielä pienempi. En siis näe tuon keräyksen mitenkään opettavan siihen, että kaiken saa aina muilta kun todennäköisesti lahjansaajat eivät ole eläneet siten, että saavat aina kaikkea kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja toivottavasti nämä kaikki jotka hyvesignaloivat jostain Ukrainan sodasta ja tämmöisestä eivät sitten osta lahjoja omille kersoilleen ja kenellekään muullekaan, koska tärkein lahja on se, että täällä on rauha maassa juuri nyt? Vai koskeeko tämä vain ja ainoastaan köyhiä lapsia, noita ahneita hyväkkäitä? On se niin VÄÄRIN ja EPISTÄ että joku kehtaa juhlapäiväksi joka on kerran vuodessa toivoa jotain arjen ylittävää. Olette te kyllä aikamoisia kivisydämiä.

No täällä on yks ihminen, joka en osta tänä vuonna lahjoja sisarusten ja ystävien lapsille enkä kummilapsille (joille aina olen ostanut) vaan laitan suunnittelemani lahjasummat menemään Ukrainaan. Kerron tästä lapsille, toki ikätason mukaisesti, että siellä on nyt suuri hätä. Vanhemmat lapset tietävät, mistä on kyse (isoisovanhemmissa viime sotien evakoita), ja tietävät, millaisissa oloissa on Suomessakin sota- ja pula-aikoina oltu. En ihan ymmärrä, mitä hyvesignalointi tarkoittaa, ehkä tämä on sitä. Kivisydän?

Ei, et ole kivisydän. Kivisydämeksi sanottiin heitä jotka perustelevat mm. Ukrainan sodalla sitä ettei suomalaisten vähävaraisten perheiden lapset saisi saada hyväntekeväisyyslahjoja kun Ukrainan lapsilla menee huonommin. Että paras lahja on se että ymmärtää miten hyvässä asemassa on Suomessa eläessään. Aivan kuin se olisi nimenomaisesti köyhempien vastuulla olla kiitollinen siitä ettei Suomi sodi.  

Vierailija kirjoitti:

Hyväntekeväisyys on nimensä mukaisesti sitä, että tehdään hyvää jollekin toiselle. Joillain ei ole mitään väliä, kuka se saaja on ja mitä hän sillä "hyvällä" tekee, joillekin toisille se on hyvin tärkeää.

Jos uskoo aina hyvään ja ettei kellään ole hyväntekeväisyyden suhteen mitään taka-ajatuksia, silloin voi lahjoittaa ja uskoa siihen, että saaja on yhtä onnellinen kuin antaja.

Itse olen sen verran realisti (vai kenties kyyninen), etten usko aina hyvän menevän perille. En myöskään haluaisi antaa mitään täysin kiittämättömälle ihmiselle. Jos saisin tietää, että olen paketoinut lämpimien ajatusten saattelemana lahjan, jota lahjan saaja ei pätkääkään arvosta, harmistuisin niin, että en ehkä osallistuisi seuraavan kerran vastaavaan juttuun. Minua hyväntekeväisyysasioissa ohjaa pääasiassa tunne.

Tässä Joulupuu-keräyksessä sen toisaalta tietää aika pitkälle, että mitä sillä lahjalla tehdään. Jos ostaa legoja, voi olla aika varma että lapset rakentelee legoilla. Tai jos ostaa lahjakortin vaatekauppaan, niin eiköhän sieltä käydä vaatetta hakemassa.

En sano että tällaiset keräykset olisivat täydellisiä, esim. noita kalliimpia toiveita voisi vähän suitsia, ja asettaa vaikka jotain rajoja lahjan hinnan suhteen. Mutta muuten en ymmärrä, että miksi se epäilys hyväntekeväisyyttä kohtaan kohdistuu juuri tällaiseen lasten lahjakeräykseen? Minusta tällaisessa että lapselle ostetaan lahja on suunnilleen kaikkein pienin riski siihen että lahjan saajalla on taka-ajatuksia, ei ole kiitollinen tai että apua ei edes tarvita. Jos tuki osoitettaisiin vaikka vanhemmalle rahana, on siinä on vaarana että tuo raha menisikin päihteisiin.

Toki jos kyynisiä ollaan, niin voihan se tyttö 13-v vaikka myydä sen vaatekaupan lahjakortin ja ostaa röökiä sillä rahalla :D

No, onneksi näihin ei ole pakollista osallistua.

Vierailija kirjoitti:

No mitä luette niitä toiveita. Niitä toteuttaa sellaiset joilla ei joku iPhone tunnu missään.

Ja joo, kun lapselta/nuorelta kysytään lahjatoivetta niin tottakai ne nyt on pleikkoja ja iPhoneja.

No ei se mitenkään tottakai ole, että lapset toivoo pleikkoja ja iphoneja. Suurin osa lapsista tajuaa että ne on niin kalliita ettei sellaista sovi toivoa, kun heidät on kasvatettu ymmärtämään rahan arvo ja se, mitä lahjaksi voi saada. Mutta toivon mukaan ne lapset tajuaa olla pettymättä jos se toive ei toteudu, ja ovat tajunneet laittaa myös niitä edullisempia toiveita että saavat edes jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin työpuhelimet vaihdetaan 2 vuoden välein, vanhan saa lunastaa nimellistä maksua vastaan, ja nuo sitten kierrätetään perheenjäsenille, muuten olisi paljon halvemmat käytössä.

Ilmankos nykymaailman mukuloilla on suuria toiveita jos ovat tottuneet 2 vuoden välein uuteen puhelimeen.

Minusta se on vähän ikävää niitä lapsia kohtaan, että annetaan toivoa kohtuuttomia - annetaan ikään kuin ymmärtää, että kyllä löytyy joku rikas hyväntekijä joka haluaa ostaa kalliita lahjoja juuri sinulle. Ja sitten taas uusi pettymys lapselle kun, kas kummaa, ei taaskaan löytynyt. Itse keräys on minusta ihan hieno ajatus, mutta ehkä perheitä voisi vähän paremmin ohjeistaa niitten toiveitten suhteen, tai jopa laittaa jonkun hintarajan jos ei pelkkä ohjeistus toimi.

Miksi köyhän lapsi ei saisi toivoa samaa mitä rikkaan lapsi? Tottakai jokainen lapsi saa toivoa mitä ikinä haluaa, se on eri asia mitä sitten saa. En voi käsittää aikuisia kenen mielestä köyhän täytyy toivos vain köyhien juttuja. Kamalaa eriarvoistamista, hävetkää. Köyhä saa unelmoida ja toivia ihan tasan mitä haluaa. Jos toisten auttaminen on sinusta niin vastenmielistä niin hittoako osallistut lainkaan. Varmaan mainitsit tuon ostamasu tunnin myös sosiaalisessa mediassa omaa paremmuuttasi korostaen?

Vierailija kirjoitti:

Te kauhistelijat. Menkää Hopelle jouluapulaisiksi, menkää katsomaan kuinka raadollisia tarinoita siellä kohtaa usean kerran päivässä. Vannon, että sen jälkeen kauhistelette vähemmän.

Minä tiedän vallan hyvin miten raadollisia tarinoita on olemassa. En oikeastaan ymmärrä miten se vaikuttaa siihen, ettei tuommoinem joulupuukeräys ole oikea paikka toivoa tonnin iphoneja. Sen ikäisten pitäisi jo tietää, ettei ole mitään joulupukkia joka toteuttaa mitä vaan toiveita. No, onneksi nuo uudet iphonet taitaa olla aika harvinaisia toiveita näissä, suurin osa jotain kohtuullisempaa. Ja huom., ymmärrän hyvin että köyhä lapsi haluaisi joskus jotain ns luksusta. Häntä pitäisi vaan ohjeistaa että iphone on aivan liian kallis, mutta vaikkapa merkkihupparin tai sen ratsastustunnin joku voisi ostaakin. Tai esim kuulokkeet tms.

Kovin Suomalaista pitää unelmat ja toiveet mahdollisimman vaatimattomina ja realistisina.

Missä joulupuukeräyksessä on noin kalliita toiveita??? Minä ostin seuraavat lahjat: suihkugeeli, shampoo ja deodorantti, jotka olivat kosmetiikkapussissa. Lapussa toivoja oli 14 v. poika ja toivoi hygieniatarvikkeita.

Viime vuonna otin lapun 5 v. tyttö collegevaatteita koko 110 cm. Ostin hänelle collegepuvun alennuksesta.

Yhtenä vuonna oli lapussa teini-ikäiselle sukkia ja hiuspinnejä. Taisin ostaa 5 sukkaparin paketin ja hiuspinnejä reilusti.

Yleensä käytän joulupuukeräyksen lahjaan 20-30 euroa. Mitään halparomua en osta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi köyhän lapsi ei saisi toivoa samaa mitä rikkaan lapsi? Tottakai jokainen lapsi saa toivoa mitä ikinä haluaa, se on eri asia mitä sitten saa. En voi käsittää aikuisia kenen mielestä köyhän täytyy toivos vain köyhien juttuja. Kamalaa eriarvoistamista, hävetkää. Köyhä saa unelmoida ja toivia ihan tasan mitä haluaa. Jos toisten auttaminen on sinusta niin vastenmielistä niin hittoako osallistut lainkaan. Varmaan mainitsit tuon ostamasu tunnin myös sosiaalisessa mediassa omaa paremmuuttasi korostaen?

Kuka on väittänyt,että köyhän pitäisi toivoa "köyhien juttuja"?Mitä ne edes ovat?Miksi ei voisi ohjata lasta toivomaan "normituloisten" lasten toiveita?Miksi laittaa sellaisia toiveita,jotka todennäköisesti jäävät saamatta,kun kuitenkin olisi mahdollisuus saada jotain muuta mieluista?

Ihmisten mielestä tonnin puhelin tai muut överikalliit lahjatoiveet eivät ole kohtuullisia joululahjakeräyksessä,jonka idea kaiketi on,että jokainen lapsi saisi edes yhden lahjan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Kyllä se itseasiassa voi olla. Köyhän perheen lapsella ei ole resursseja toteuttaa itseään toisin kuin rikkaan perheen lapsella. Köyhässä perheessä vanhemmat voivat olla niin näköalattomia ja turtuneita omaan tilaansa, etteivät osaa kannustaa lasta tai näe rahallista panostusta lapsen harrastuksiin riittävän arvokkaana, koska se on sitten jostain muusta pois. Lasta voidaan jopa rohkaista pysymään "lestissään" koska vanhemmat pitävät epätodennäköisenä, että hän voisi menestyä ja he haluavat suojella lasta pettymyksiltä ja isoilta riskeiltä, mitä korkealle kurottamisesta seuraa. Jos vanhemmilla on vähän koulutusta, suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu ei panosta koulutukseen tai pidä sitä itsessään arvokkaana, vaan halutaan nopeasti joku ammatti ja töihin. On ihan tutkittu, että köyhissä perheissä joissa on matala sosioekonominen asema lasta nimenomaan ohjataan vain työskentelemään ahkerasti, noudattamaan käskyjä ja toivomaan, että sillä saa itsensä elätettyä. Vastaavasti rikkaat korostavat itsenäisyyttä ja luottamusta omiin valintoihin. Kyllä tuo muodostaa kierteen, mitä on vaikea rikkoa vaikka se ei mahdotonta olekaan.

Tää on ainakin omalla kohdallani totta. Kävin amiksen ja jo amiksen aikana heti tunnollisesti töihin. Koskaan äitini ei edes kannustanut lukioon ja mulla ei ollut edes käsitystä siitä, että voisin ilmaiseksi tai tuilla jatko-opiskella. Muistan, että joskus äitini puhui, että lukioon kirjat maksavatkin niin paljon. Sekin varmaan lannisti edes hakemaan lukioon ja en ymmärtänyt sitäkään, että mahdollisesti jostain ne kirjat olisin hankkinut, jos äitini ei olisi pystynyt niitä kustantamaan. En edes tajunnut, että mullaKIN olisi ollut mahdollisuus hakeutua muille paikkakunnille opiskelemaan. Oli vain rikkaiden lapsille se mahdollisuus.

Sama kokemus itsellä.

Vasta n. 30-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni tajusin että olen oikeasti ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että minäkin voisin opiskella muutakin kuin ammattikoulututkinnon. Sitä jotenkin oli kokenut olevansa aina se muita huonompi jolla ei ole edes mahdollisuuksia eikä kannata edes haaveilla mistään ammattikoulua korkeammasta koulusta.

Kannan vieläkin tietynlaista arvottomuuden taakkaa ja ihan helvetisti pitänyt tehdä töitä että olen aikuisena uskaltanut edes haaveilla mistään ja vielä kovemmin töitä että niitä haaveita olen edes uskaltanut tavoitella.

Täällä nyt tunnutaan kuvittelevan että se köyhyys karaisee ja niistä köyhistä oloista hakeutuu sisuuntuneita nuoria opiskelemaan yliopistoihin.

Tämä.

Olen 40v köyhän yh- äidin tytär ja vieläkin kannan sitä arvottomuuden ja köyhyyden taakkaa, ettei minä voi edes haaveilla mistään kalliimmasta, vaikka palkkatuloni kuukaudessa on keskimääräistä suuremmat, kuin keskimäärin ja työtä tarjolla niin paljon kun jaksaisin tehdä.

Ja se näkyy joka päivä edelleen. Jos ostan itselleni jonkun vaatteet, tunnen pitkään valtavaa syyllisyyttä ja kysyn itseltäni, onko tähän minulla oikeutta ja se tuntuu, kuin se olisi muilta pois.

Tai kaupassa saatan ottaa avokado pussin käteeni, mutta laitan sen kiireesti pois ja mietin, kuinka se on liian kallis minun syötäväksi ja vaihdan ne halpoihin hedelmiin.

Tai jos työssä tapaan yh-äidin, mietin, onko hänellä rahaa ostaa määräämiäni tuoteita ja yritån löytää halvimman vaihtoehdon. Joskus syyllistyn siinäkin, jos on kallis.

Tämä syyllisyyden, arvottomuuden ja ettei minulla ole oikeutta haaveilla tai ostaa, on seurannut läpi elämäni. Elän hyvin vaatimatonta elämää ja ajan vanhalla autolla, vaikka voisin tilata milloin tahansa uuden auton ja maksaa sen heti.

Annan paljon rahaa hyväntekeväisyyteen ja toimin vapaaehtoisena palkatta, josta saa iloa ja mielihyvää ja se helpottaa syyllisyyttä, jos ostan jotakin itselleni. Mitään luksustuoteitta en koskaan osta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväntekeväisyys on nimensä mukaisesti sitä, että tehdään hyvää jollekin toiselle. Joillain ei ole mitään väliä, kuka se saaja on ja mitä hän sillä "hyvällä" tekee, joillekin toisille se on hyvin tärkeää.

Jos uskoo aina hyvään ja ettei kellään ole hyväntekeväisyyden suhteen mitään taka-ajatuksia, silloin voi lahjoittaa ja uskoa siihen, että saaja on yhtä onnellinen kuin antaja.

Itse olen sen verran realisti (vai kenties kyyninen), etten usko aina hyvän menevän perille. En myöskään haluaisi antaa mitään täysin kiittämättömälle ihmiselle. Jos saisin tietää, että olen paketoinut lämpimien ajatusten saattelemana lahjan, jota lahjan saaja ei pätkääkään arvosta, harmistuisin niin, että en ehkä osallistuisi seuraavan kerran vastaavaan juttuun. Minua hyväntekeväisyysasioissa ohjaa pääasiassa tunne.

Tässä Joulupuu-keräyksessä sen toisaalta tietää aika pitkälle, että mitä sillä lahjalla tehdään. Jos ostaa legoja, voi olla aika varma että lapset rakentelee legoilla. Tai jos ostaa lahjakortin vaatekauppaan, niin eiköhän sieltä käydä vaatetta hakemassa.

En sano että tällaiset keräykset olisivat täydellisiä, esim. noita kalliimpia toiveita voisi vähän suitsia, ja asettaa vaikka jotain rajoja lahjan hinnan suhteen. Mutta muuten en ymmärrä, että miksi se epäilys hyväntekeväisyyttä kohtaan kohdistuu juuri tällaiseen lasten lahjakeräykseen? Minusta tällaisessa että lapselle ostetaan lahja on suunnilleen kaikkein pienin riski siihen että lahjan saajalla on taka-ajatuksia, ei ole kiitollinen tai että apua ei edes tarvita. Jos tuki osoitettaisiin vaikka vanhemmalle rahana, on siinä on vaarana että tuo raha menisikin päihteisiin.

Toki jos kyynisiä ollaan, niin voihan se tyttö 13-v vaikka myydä sen vaatekaupan lahjakortin ja ostaa röökiä sillä rahalla :D

No, onneksi näihin ei ole pakollista osallistua.

Eikö nämä perheet joiden lahjoja totuuteen ole tarkastettu? Tiedetään siis varmuudella, että he ovat köyhiä?

Kun tällaisen perheen lapsi halua vaikka pleikkarin, hän haluaa pleikkarin, koska hän haluaa pelata sitä, ei lautapelejä tai uno kortteja.

Koska hänen kavereillaan on ehkä ps5 ja nämä lapset sitten puhuvat niistä peleistä ja tietenkin, jos itsellä ei ole sellaista on vähän ulkopuolinen niissä jutuissa.

Se ei ole lapsen vika, jos se pleikkari maksaa paljon. Mutta se vaan ei ole sama asia ostaa jotain toista vehjettä tilalle. Ne pelit eivät ole samoja, etkä voi pelata multiplayer pelejä jne.

Jonkun köyhän perheellä tai yksinhuoltajalla ei ehkä ole mitään mahdollisuutta ostaa sitä pleikkaria ja niitä pelejä ja ainoa pieni mahdollisuus saada sellainen on tosiaan, jos joku ulkopuolinen sen lahjoittaa. Se on kallis, koska se on, mutta joku lahjakortti elokuviin ei vaan ole sama asia sille teini pojalle

Kyllä niitä varakkaita miehiä löytyy, joilla on varaa halutessa ostaa sellainen näille pienille pojille, joiden omat isät ovat heidät ehkä hylännyt jo ennen heidän syntymää.

On aivan selvää, että todella köyhän perheen lapsi, joka on toivonut vaikka sitä pleikkaria sen saadessaan on todella onnellinen ja kiitollinen. Mutta siitä en ole niin varma, että ajattelee sama kun sieltä paketista tulee esille yöpuku ja suihkusaippua, vaikka niille ehkä olisi tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Kyllä se itseasiassa voi olla. Köyhän perheen lapsella ei ole resursseja toteuttaa itseään toisin kuin rikkaan perheen lapsella. Köyhässä perheessä vanhemmat voivat olla niin näköalattomia ja turtuneita omaan tilaansa, etteivät osaa kannustaa lasta tai näe rahallista panostusta lapsen harrastuksiin riittävän arvokkaana, koska se on sitten jostain muusta pois. Lasta voidaan jopa rohkaista pysymään "lestissään" koska vanhemmat pitävät epätodennäköisenä, että hän voisi menestyä ja he haluavat suojella lasta pettymyksiltä ja isoilta riskeiltä, mitä korkealle kurottamisesta seuraa. Jos vanhemmilla on vähän koulutusta, suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu ei panosta koulutukseen tai pidä sitä itsessään arvokkaana, vaan halutaan nopeasti joku ammatti ja töihin. On ihan tutkittu, että köyhissä perheissä joissa on matala sosioekonominen asema lasta nimenomaan ohjataan vain työskentelemään ahkerasti, noudattamaan käskyjä ja toivomaan, että sillä saa itsensä elätettyä. Vastaavasti rikkaat korostavat itsenäisyyttä ja luottamusta omiin valintoihin. Kyllä tuo muodostaa kierteen, mitä on vaikea rikkoa vaikka se ei mahdotonta olekaan.

Tää on ainakin omalla kohdallani totta. Kävin amiksen ja jo amiksen aikana heti tunnollisesti töihin. Koskaan äitini ei edes kannustanut lukioon ja mulla ei ollut edes käsitystä siitä, että voisin ilmaiseksi tai tuilla jatko-opiskella. Muistan, että joskus äitini puhui, että lukioon kirjat maksavatkin niin paljon. Sekin varmaan lannisti edes hakemaan lukioon ja en ymmärtänyt sitäkään, että mahdollisesti jostain ne kirjat olisin hankkinut, jos äitini ei olisi pystynyt niitä kustantamaan. En edes tajunnut, että mullaKIN olisi ollut mahdollisuus hakeutua muille paikkakunnille opiskelemaan. Oli vain rikkaiden lapsille se mahdollisuus.

Sama kokemus itsellä.

Vasta n. 30-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni tajusin että olen oikeasti ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että minäkin voisin opiskella muutakin kuin ammattikoulututkinnon. Sitä jotenkin oli kokenut olevansa aina se muita huonompi jolla ei ole edes mahdollisuuksia eikä kannata edes haaveilla mistään ammattikoulua korkeammasta koulusta.

Kannan vieläkin tietynlaista arvottomuuden taakkaa ja ihan helvetisti pitänyt tehdä töitä että olen aikuisena uskaltanut edes haaveilla mistään ja vielä kovemmin töitä että niitä haaveita olen edes uskaltanut tavoitella.

Täällä nyt tunnutaan kuvittelevan että se köyhyys karaisee ja niistä köyhistä oloista hakeutuu sisuuntuneita nuoria opiskelemaan yliopistoihin.

Höpö höpö, osa meistä tuolloin köyhistä meni yliopistoon parilymppisenä, ilman ainoatakaan i-phonea tai vastaavaa. Lapsuutta on vaan niin kävetä käyttää tekosyynä kaikkeen omaan aikaansaamattomuuteen ja tyhmyyteenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Kyllä se itseasiassa voi olla. Köyhän perheen lapsella ei ole resursseja toteuttaa itseään toisin kuin rikkaan perheen lapsella. Köyhässä perheessä vanhemmat voivat olla niin näköalattomia ja turtuneita omaan tilaansa, etteivät osaa kannustaa lasta tai näe rahallista panostusta lapsen harrastuksiin riittävän arvokkaana, koska se on sitten jostain muusta pois. Lasta voidaan jopa rohkaista pysymään "lestissään" koska vanhemmat pitävät epätodennäköisenä, että hän voisi menestyä ja he haluavat suojella lasta pettymyksiltä ja isoilta riskeiltä, mitä korkealle kurottamisesta seuraa. Jos vanhemmilla on vähän koulutusta, suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu ei panosta koulutukseen tai pidä sitä itsessään arvokkaana, vaan halutaan nopeasti joku ammatti ja töihin. On ihan tutkittu, että köyhissä perheissä joissa on matala sosioekonominen asema lasta nimenomaan ohjataan vain työskentelemään ahkerasti, noudattamaan käskyjä ja toivomaan, että sillä saa itsensä elätettyä. Vastaavasti rikkaat korostavat itsenäisyyttä ja luottamusta omiin valintoihin. Kyllä tuo muodostaa kierteen, mitä on vaikea rikkoa vaikka se ei mahdotonta olekaan.

Tää on ainakin omalla kohdallani totta. Kävin amiksen ja jo amiksen aikana heti tunnollisesti töihin. Koskaan äitini ei edes kannustanut lukioon ja mulla ei ollut edes käsitystä siitä, että voisin ilmaiseksi tai tuilla jatko-opiskella. Muistan, että joskus äitini puhui, että lukioon kirjat maksavatkin niin paljon. Sekin varmaan lannisti edes hakemaan lukioon ja en ymmärtänyt sitäkään, että mahdollisesti jostain ne kirjat olisin hankkinut, jos äitini ei olisi pystynyt niitä kustantamaan. En edes tajunnut, että mullaKIN olisi ollut mahdollisuus hakeutua muille paikkakunnille opiskelemaan. Oli vain rikkaiden lapsille se mahdollisuus.

Sama kokemus itsellä.

Vasta n. 30-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni tajusin että olen oikeasti ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että minäkin voisin opiskella muutakin kuin ammattikoulututkinnon. Sitä jotenkin oli kokenut olevansa aina se muita huonompi jolla ei ole edes mahdollisuuksia eikä kannata edes haaveilla mistään ammattikoulua korkeammasta koulusta.

Kannan vieläkin tietynlaista arvottomuuden taakkaa ja ihan helvetisti pitänyt tehdä töitä että olen aikuisena uskaltanut edes haaveilla mistään ja vielä kovemmin töitä että niitä haaveita olen edes uskaltanut tavoitella.

Täällä nyt tunnutaan kuvittelevan että se köyhyys karaisee ja niistä köyhistä oloista hakeutuu sisuuntuneita nuoria opiskelemaan yliopistoihin.

Tämä.

Olen 40v köyhän yh- äidin tytär ja vieläkin kannan sitä arvottomuuden ja köyhyyden taakkaa, ettei minä voi edes haaveilla mistään kalliimmasta, vaikka palkkatuloni kuukaudessa on keskimääräistä suuremmat, kuin keskimäärin ja työtä tarjolla niin paljon kun jaksaisin tehdä.

Ja se näkyy joka päivä edelleen. Jos ostan itselleni jonkun vaatteet, tunnen pitkään valtavaa syyllisyyttä ja kysyn itseltäni, onko tähän minulla oikeutta ja se tuntuu, kuin se olisi muilta pois.

Tai kaupassa saatan ottaa avokado pussin käteeni, mutta laitan sen kiireesti pois ja mietin, kuinka se on liian kallis minun syötäväksi ja vaihdan ne halpoihin hedelmiin.

Tai jos työssä tapaan yh-äidin, mietin, onko hänellä rahaa ostaa määräämiäni tuoteita ja yritån löytää halvimman vaihtoehdon. Joskus syyllistyn siinäkin, jos on kallis.

Tämä syyllisyyden, arvottomuuden ja ettei minulla ole oikeutta haaveilla tai ostaa, on seurannut läpi elämäni. Elän hyvin vaatimatonta elämää ja ajan vanhalla autolla, vaikka voisin tilata milloin tahansa uuden auton ja maksaa sen heti.

Annan paljon rahaa hyväntekeväisyyteen ja toimin vapaaehtoisena palkatta, josta saa iloa ja mielihyvää ja se helpottaa syyllisyyttä, jos ostan jotakin itselleni. Mitään luksustuoteitta en koskaan osta.

Herätkää jo nyt pällit, toi ei ole normaalia, vaan valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi köyhän lapsi ei saisi toivoa samaa mitä rikkaan lapsi? Tottakai jokainen lapsi saa toivoa mitä ikinä haluaa, se on eri asia mitä sitten saa. En voi käsittää aikuisia kenen mielestä köyhän täytyy toivos vain köyhien juttuja. Kamalaa eriarvoistamista, hävetkää. Köyhä saa unelmoida ja toivia ihan tasan mitä haluaa. Jos toisten auttaminen on sinusta niin vastenmielistä niin hittoako osallistut lainkaan. Varmaan mainitsit tuon ostamasu tunnin myös sosiaalisessa mediassa omaa paremmuuttasi korostaen?

Kuka on väittänyt,että köyhän pitäisi toivoa "köyhien juttuja"?Mitä ne edes ovat?Miksi ei voisi ohjata lasta toivomaan "normituloisten" lasten toiveita?Miksi laittaa sellaisia toiveita,jotka todennäköisesti jäävät saamatta,kun kuitenkin olisi mahdollisuus saada jotain muuta mieluista?

Ihmisten mielestä tonnin puhelin tai muut överikalliit lahjatoiveet eivät ole kohtuullisia joululahjakeräyksessä,jonka idea kaiketi on,että jokainen lapsi saisi edes yhden lahjan.

Koska normituloisten lapsien ei tarvitse odottaa jouluun saadakseen asioita, Kun heidän puhelin menee rikki, seuraavana päivänä mennään kauppaan ostamaan uusi. Kun lukio alkaa se tietokone on hankittu. Kun uusin pleikkari ilmestyy se on jo tilauksessa.

Kun köyhän perheen lapsi lukee, että uusin pleikkari on tulossa, hän ei voi kun korkeintaan haaveilla sen varaamisesta. Ehkä kolme vuotta myöhemmin hän vieläkin haaveilee siitä. Kun hänelle annetaan mahdollisuus pyytää lahjaa, hän pyytää tietenkin sitä. Muista se on ehkä kallis tai jopa turha, mutta ei se ole turha sille lapselle. Vaikka itse en pelaa, enkä ostaisi sellaista koskaan itselleni, ymmärrän kyllä mitä se jossain poikaporukoissa tarkoittaa kun kaikilla muilla on, mutta itsellä ei.

Tietenkin köyhätkin ymmärtävät mikä on haluttu ja siisti puhelin. Minkä merkitset lenkkarit on muotia. He haluavat usein tavaraa ja mielellään merkkitavaraa, koska onhan siitä paljon enemmän iloa pidemmän päälle kuin yhdestä kerrasta elokuvissa käynnistä.

Minä olen köyhän perheen lapsi. Toivoin joskun pianoa joululahjaksi. Ei mulla kauheesti ollut käsitystä siitä mitä se maksaa. Ei mun perheellä tietenkään ollut sellaseen varaa.

Mun lapsi toivoo joululahjaksi Chromebookia jossa on kosketusnäyttö. Ei sillä ole mitään hajua siitä, mitä se maksaa. Mulla on onneksi vara ostaa sille se.

Jos olisi vähän enemmän rahaa, niin ostaisin kyllä joulupuuteinille Jopon tai puhelimen. Miettikää miten onnelliseksi ja iloiseksi se lapsi tulisi! Kerrankin saisi jotain uutta ja hienoa. Mulla ei ikävä kyllä ole vara ihan noin suuriin lahjoituksiin, mutta olen aikaisempina vuosina ostanut mm. suoristusraudan (sellasen hyvän, en sitä halvinta) ja sen seuraksi muotoilutuotteita (vaikka niitä ei lapussa ollutkaan), pleikkapelejä, kosmetiikkaa (mm. hajuvettä) ja sen sellasta. Ensisijassa valkkaan lahjansaajaksi teinejä, koska tiiän, että moni aikuinen on niin mölli, että aattelee että teinit ei mitään ansaitse ja niiden pitäisi jo osata käsitellä pettymyksiä ja osa on jopa sitä mieltä, että teineille tekee ihan hyvääkin pettyä (ihan kauhea asenne). Tästä syystä  olen tehnyt päätöksen, että ostan keräyksissä niille teineille niin kalliita lahjoja kuin vaan pystyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Kyllä se itseasiassa voi olla. Köyhän perheen lapsella ei ole resursseja toteuttaa itseään toisin kuin rikkaan perheen lapsella. Köyhässä perheessä vanhemmat voivat olla niin näköalattomia ja turtuneita omaan tilaansa, etteivät osaa kannustaa lasta tai näe rahallista panostusta lapsen harrastuksiin riittävän arvokkaana, koska se on sitten jostain muusta pois. Lasta voidaan jopa rohkaista pysymään "lestissään" koska vanhemmat pitävät epätodennäköisenä, että hän voisi menestyä ja he haluavat suojella lasta pettymyksiltä ja isoilta riskeiltä, mitä korkealle kurottamisesta seuraa. Jos vanhemmilla on vähän koulutusta, suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu ei panosta koulutukseen tai pidä sitä itsessään arvokkaana, vaan halutaan nopeasti joku ammatti ja töihin. On ihan tutkittu, että köyhissä perheissä joissa on matala sosioekonominen asema lasta nimenomaan ohjataan vain työskentelemään ahkerasti, noudattamaan käskyjä ja toivomaan, että sillä saa itsensä elätettyä. Vastaavasti rikkaat korostavat itsenäisyyttä ja luottamusta omiin valintoihin. Kyllä tuo muodostaa kierteen, mitä on vaikea rikkoa vaikka se ei mahdotonta olekaan.

Tää on ainakin omalla kohdallani totta. Kävin amiksen ja jo amiksen aikana heti tunnollisesti töihin. Koskaan äitini ei edes kannustanut lukioon ja mulla ei ollut edes käsitystä siitä, että voisin ilmaiseksi tai tuilla jatko-opiskella. Muistan, että joskus äitini puhui, että lukioon kirjat maksavatkin niin paljon. Sekin varmaan lannisti edes hakemaan lukioon ja en ymmärtänyt sitäkään, että mahdollisesti jostain ne kirjat olisin hankkinut, jos äitini ei olisi pystynyt niitä kustantamaan. En edes tajunnut, että mullaKIN olisi ollut mahdollisuus hakeutua muille paikkakunnille opiskelemaan. Oli vain rikkaiden lapsille se mahdollisuus.

Sama kokemus itsellä.

Vasta n. 30-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni tajusin että olen oikeasti ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että minäkin voisin opiskella muutakin kuin ammattikoulututkinnon. Sitä jotenkin oli kokenut olevansa aina se muita huonompi jolla ei ole edes mahdollisuuksia eikä kannata edes haaveilla mistään ammattikoulua korkeammasta koulusta.

Kannan vieläkin tietynlaista arvottomuuden taakkaa ja ihan helvetisti pitänyt tehdä töitä että olen aikuisena uskaltanut edes haaveilla mistään ja vielä kovemmin töitä että niitä haaveita olen edes uskaltanut tavoitella.

Täällä nyt tunnutaan kuvittelevan että se köyhyys karaisee ja niistä köyhistä oloista hakeutuu sisuuntuneita nuoria opiskelemaan yliopistoihin.

Höpö höpö, osa meistä tuolloin köyhistä meni yliopistoon parilymppisenä, ilman ainoatakaan i-phonea tai vastaavaa. Lapsuutta on vaan niin kävetä käyttää tekosyynä kaikkeen omaan aikaansaamattomuuteen ja tyhmyyteenkin.

Väetöstä puolella on 100 tai sen alle oleva älykkyys. Ihmisillä on rajoitteita. Fyysisiä ja henkisiä.

Osa meni yliopistoon, kun osa jäi ilman opiskelupaikkaa. Osa joutui valitsemaan jonkun muun alan kun hyväpalkkaisen alan, koska niihin ehkä vain 10% otetaan sisään halukkaista.

Osa valmistuu yliopistosta, eikä pääsee hyväpalkkaiseen työpaikkaan. Osa saa lapsia, jo opiskeluaikana. Osa sairastuu opiskeluaikana ja osa sen jälkeen. Osa joutuu rikoksen uhriksi ja osa huijauksen tai konkurssiin. Osalla on ollut todella rankka lapsuus, joka heijastuu pitkälle eteenpäin,

Perheiden köyhyys johtuu monista asioista, eikä se ole niiden lasten vika.

Se, että sinulla on asiat hyvin tänään ei ole tae huomisesta. Kaikki ei vaan ole itsestään kiinni. Moni jolla on ensin ollut asiat todella hyvin saattaa joutua ihan toisenlaiseen tilanteeseen täysin itsestään riippumattomista syistä. Pörssit voi romahtaa, talo palaa, työpaikka mennä alta, sairastumiset vaivata jne. Siinä ei ahkeruus auta, ei edes yliopistotutkinto.