Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä auttaisi sydänsärkyyn?
26.11.2022 |
Sattuu niin paljon, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja välillä tuntuu etten voi hengittää. En vaan jotenkin pääse enää ylös. Joo tiedän, pitäisi hankkia muuta ajateltavaa mutta kun mikään ei auta. Ei edes lievitä. Voiko sydänsuruun jäädä jumiin?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Päihteet auttaa.
Jep! Tunnelmavalaistus, pullo punaviiniä ja joku ihana leffa tai musiikki soimaan ja sitten hanat auki. Helpottaa muuten!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vedä lärvit ja nukahda. Tosin auttaa vain hetkellisesti, ellet vedä jotai kahen viikon ryyppyputkea
mulla sama tilanne mutta oli vaan muutaman kuukauden mittainen ihastus, molemmin puolinen. hänen tunteensa on viilentyneet, mun ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
En voisi kuvitellakaan mitään muuta suhdetta. Millään tasolla.
No eihän teillä mitään suhdetta ollut ihastuksen kanssa, sanoistasi päätellen. Mistä tiedät varmasti ettei ollut molemminpuolinen ihastus? Kutsu se iltakylään niin reaktiosta tiedät varmasti onko kiinnostunut vai ei
En ole aloittaja. Meillä oli kyllä ihan lapsikin tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, oletkin niitä, jotka pelaavat ehdotusten pudotus -peliä. Tällainen henkilö kysyy ongelmaansa ratkaisua. Ystävälliset ihmiset antavat niitä. Ap pudottaa yksi kerrallaan ehdotuksen pois vedoten milloin mihinkin. Auttajat alkavat uupua ja lopulta tuupertuvat. Ap on riemuissaan: no niin siinä se nyt nähtiin, kukaan ei voi eikä halua auttaa minua! Ap tuntee poistuvansa keskustelusta voittajana.
Turha tästä mun negativismista on aloittajan syyttää, hänen tilanteensa yksin on lähelläkään omaani. Jos kenenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tinderiin ilmoitus ja annat monelle kostoksi.
Särkylääke kuulemma auttaa tähänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Joskus auttoi miehen tyypittely. Esim. oliko juova, pelimies, renttu, väkivaltainen, erilainen, arvomaailmat, käytös, oliko näennäisesti kunnollinen vai mitään kuntoisuutta, analyysien teko. Ja huomasi että ihan väärähän se oli, itse vaan nosti jalustalle ja jäi siihen kiinni, piti irrottaa. Aika auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
En voisi kuvitellakaan mitään muuta suhdetta. Millään tasolla.
No eihän teillä mitään suhdetta ollut ihastuksen kanssa, sanoistasi päätellen. Mistä tiedät varmasti ettei ollut molemminpuolinen ihastus? Kutsu se iltakylään niin reaktiosta tiedät varmasti onko kiinnostunut vai ei
Tuo kirjoittaja en ollut minä, Ap. Minulla ei oikeastaan ollut suhdetta sydänsuruni kohteeseen, mutta kyllä asia on varma. Hetken mietti onko niin kiinnostunut, että voi tehdä tilanteen vaatimat ratkaisut, ja päätyi siihen ettei ole. Ei siitä epäselvyyttä jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
En voisi kuvitellakaan mitään muuta suhdetta. Millään tasolla.
Minä tavallaan voisin, normaalitilanteessa, mutta tähän liittyy juttuja joiden takia tunnen itseni muutenkin huonoksi ja kelvottomaksi ja halvaksi ja likaiseksi. Luulen, että laastarin hankkiminen pahentaisi sitä oloa. Ja olisi myös tietyistä käytännön syistä ongelmallista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus auttoi miehen tyypittely. Esim. oliko juova, pelimies, renttu, väkivaltainen, erilainen, arvomaailmat, käytös, oliko näennäisesti kunnollinen vai mitään kuntoisuutta, analyysien teko. Ja huomasi että ihan väärähän se oli, itse vaan nosti jalustalle ja jäi siihen kiinni, piti irrottaa. Aika auttaa.
Kiitti vinkistä! Olen yrittänyt järkeillä tätä pois, mutta toistaiseksi en ole onnistunut. Ihan kuin se arkinen järkevä minä olisi jotenkin täysin erillään siitä ihastuneesta Hullu-Minusta. Niitä ei jotenkin saa keskustelemaan keskenään. Mutta lienet oikeassa, että aika auttaa. Ainakin joskus. En vaan jaksaisi tätä olotilaa enää päivääkään. Minulla olisi elämää ja velvollisuuksiakin, ei olisi aikaa jäädä sängyn pohjalle pillittämään.
Ap
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
Alue: Aihe vapaa
Ahaa, oletkin niitä, jotka pelaavat ehdotusten pudotus -peliä. Tällainen henkilö kysyy ongelmaansa ratkaisua. Ystävälliset ihmiset antavat niitä. Ap pudottaa yksi kerrallaan ehdotuksen pois vedoten milloin mihinkin. Auttajat alkavat uupua ja lopulta tuupertuvat. Ap on riemuissaan: no niin siinä se nyt nähtiin, kukaan ei voi eikä halua auttaa minua! Ap tuntee poistuvansa keskustelusta voittajana.