Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä auttaisi sydänsärkyyn?
26.11.2022 |
Sattuu niin paljon, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja välillä tuntuu etten voi hengittää. En vaan jotenkin pääse enää ylös. Joo tiedän, pitäisi hankkia muuta ajateltavaa mutta kun mikään ei auta. Ei edes lievitä. Voiko sydänsuruun jäädä jumiin?
Kommentit (66)
Paljon tekemistä, liikunta, työ, opiskelu,teatteri, suursiivousmitä pystytkin tekemään
Ja aika
Ja asian vellominen ystävien tai asiantuntijan kanssa.
Jos olet opiskelija, niin opiskelija.th tai kuraattori ( näihin olen ohjannut nuoren pari kertaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap
Kyllä mä ymmärrän. Se on vaikeaa, mutta sullahan on klassisesti oikeus tunteisiisi. Ei se hyväksikäytetty olo suoraan toista syyllistä mutta helppo se on kieltää, koska sattuu. Toisaalta, voi mennä nopeasti ohi, jos kyse ei siitä ole. Itse suhdetunne on pidempi juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.
Julista ex narsistiksi ja hauku sitä kaikille tutuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap
Kyllä mä ymmärrän. Se on vaikeaa, mutta sullahan on klassisesti oikeus tunteisiisi. Ei se hyväksikäytetty olo suoraan toista syyllistä mutta helppo se on kieltää, koska sattuu. Toisaalta, voi mennä nopeasti ohi, jos kyse ei siitä ole. Itse suhdetunne on pidempi juttu.
Joo totta. Jotenkin se hyväksikäytetyksi tulemisen tunne vaan oli erityisen hankala. Ikäänkuin se pelkkä tunne tekisi minusta jotenkin huonomman ihmisen, alemman. Jostain syystä pidän muutenkin häpeällisenä sitä, että olen toivonut tai kuvitellut suhteesta enemmän kuin se on ollut. Olen jotenkin nuoresta asti pitänyt sellaista hirveän nolona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaksi pulloa punaviiniä, suolapähkinät, vesi ja netflix
Häviää sydänsärky ja tilalle tulee päänsärky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap
Kyllä mä ymmärrän. Se on vaikeaa, mutta sullahan on klassisesti oikeus tunteisiisi. Ei se hyväksikäytetty olo suoraan toista syyllistä mutta helppo se on kieltää, koska sattuu. Toisaalta, voi mennä nopeasti ohi, jos kyse ei siitä ole. Itse suhdetunne on pidempi juttu.
Joo totta. Jotenkin se hyväksikäytetyksi tulemisen tunne vaan oli erityisen hankala. Ikäänkuin se pelkkä tunne tekisi minusta jotenkin huonomman ihmisen, alemman. Jostain syystä pidän muutenkin häpeällisenä sitä, että olen toivonut tai kuvitellut suhteesta enemmän kuin se on ollut. Olen jotenkin nuoresta asti pitänyt sellaista hirveän nolona.
Ap
Sepä se. Se on yksi vaikeimmista tunteista myöntää. Liittyy herkkyyden ja aggression kokemukseen myös. Petetyt ja käytetyt tietää mikä tunteiden sekamelska se voi olla. En usko, että sulla, koska analysoit niin hyvin, suhun on helppo samaistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.
Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap
Kyllä mä ymmärrän. Se on vaikeaa, mutta sullahan on klassisesti oikeus tunteisiisi. Ei se hyväksikäytetty olo suoraan toista syyllistä mutta helppo se on kieltää, koska sattuu. Toisaalta, voi mennä nopeasti ohi, jos kyse ei siitä ole. Itse suhdetunne on pidempi juttu.
Joo totta. Jotenkin se hyväksikäytetyksi tulemisen tunne vaan oli erityisen hankala. Ikäänkuin se pelkkä tunne tekisi minusta jotenkin huonomman ihmisen, alemman. Jostain syystä pidän muutenkin häpeällisenä sitä, että olen toivonut tai kuvitellut suhteesta enemmän kuin se on ollut. Olen jotenkin nuoresta asti pitänyt sellaista hirveän nolona.
Ap
Sepä se. Se on yksi vaikeimmista tunteista myöntää. Liittyy herkkyyden ja aggression kokemukseen myös. Petetyt ja käytetyt tietää mikä tunteiden sekamelska se voi olla. En usko, että sulla, koska analysoit niin hyvin, suhun on helppo samaistua.
Joo, jotenkin liittyy myös haavoittuvuuteen ja kontrollin menettämisen pelkoon. Ja riittämättömyyteen. Siihen, että mitä tahansa minä tein tai olin, minä en ollut tarpeeksi. Eikä mikään mitä teen tai sanon voi sitä muuttaa. Minä en voi korjata tätä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Paljon tekemistä, liikunta, työ, opiskelu,teatteri, suursiivousmitä pystytkin tekemään
Ja aika
Ja asian vellominen ystävien tai asiantuntijan kanssa.
Jos olet opiskelija, niin opiskelija.th tai kuraattori ( näihin olen ohjannut nuoren pari kertaa)
Asian vellominen ystävien tai asiantuntijan kanssa - ja vauvapalstalla. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.
Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.
Ap
Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Mulla on tämä sama. Ne oikeat muistot on pahinta, ja se tunne mikä oli aina...ettei ole samaa tai sen kaltaistakaan olemassakaan...
Joo, ne muistot on jotenkin tatuoitu mieleen. Ääni, tuoksu, kosketus, läheisyys. En saa niitä pestyä pois. Jotenkin hirveän vaikea tajuta, ettei ikinä enää. Että kaikki se olisi voinut olla vain minun päässäni. Ja olihan se, jos se kerran oli toiselle niin mitätöntä, että voi tuosta vaan kääntää kelkkansa ja viskata minut pois kuin roskan.
Ap
Sitten sulla on varmaan hyväksikäytetty olo samalla. Se varmaan pahentaa.
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap
Kyllä mä ymmärrän. Se on vaikeaa, mutta sullahan on klassisesti oikeus tunteisiisi. Ei se hyväksikäytetty olo suoraan toista syyllistä mutta helppo se on kieltää, koska sattuu. Toisaalta, voi mennä nopeasti ohi, jos kyse ei siitä ole. Itse suhdetunne on pidempi juttu.
Joo totta. Jotenkin se hyväksikäytetyksi tulemisen tunne vaan oli erityisen hankala. Ikäänkuin se pelkkä tunne tekisi minusta jotenkin huonomman ihmisen, alemman. Jostain syystä pidän muutenkin häpeällisenä sitä, että olen toivonut tai kuvitellut suhteesta enemmän kuin se on ollut. Olen jotenkin nuoresta asti pitänyt sellaista hirveän nolona.
Ap
Sepä se. Se on yksi vaikeimmista tunteista myöntää. Liittyy herkkyyden ja aggression kokemukseen myös. Petetyt ja käytetyt tietää mikä tunteiden sekamelska se voi olla. En usko, että sulla, koska analysoit niin hyvin, suhun on helppo samaistua.
Joo, jotenkin liittyy myös haavoittuvuuteen ja kontrollin menettämisen pelkoon. Ja riittämättömyyteen. Siihen, että mitä tahansa minä tein tai olin, minä en ollut tarpeeksi. Eikä mikään mitä teen tai sanon voi sitä muuttaa. Minä en voi korjata tätä.
Ap
Tiedän. Sitten tulee tunne, että kaikki oli vain toisen kontrollissa, hyvätkin muistot voi näyttää harmailta tai mustilta, ja tulee se hyväksikäyttö-ajatus. No sulla asia lienee nyt käsiteltävänä, jos se on noin. Tottakai se sattuu, kyseessä ei nyt selvästikään ole ihan mikään tavallinen erotilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.
Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.
Ap
Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.
Sanotaan, että niin rajoilla, että tuntuu tekopyhältä sanoa että olisin noudattanut arvojani ja periaatteitani. Ihan kriittisimpiä omia rajojani en itse rikkonut. Likaisuus johtuu tietyistä kokonaistilanteeseen liittyvistä seikoista. Ei niinkään siitä, että pitäisin seksuaalisuutta yleisesti jotenkin likaisena. Mutta se likaisuuden tunne on minulle myös jotenkin hankala, koska minusta seksuaalisuus nimenomaan ei ole millään tavalla likaista tai pahaa tai rumaa, enkä minä halua liittää siihen tällaisia tunteita.
Ap
Ei se oikein mikään. Jsokus tuli läträttyä kaljalla ja viinalla mutta nekin tavallaan vahvistaa tunteita. Nykyään vaan hyväksyn sen. Se tunne on luonnollinen ja silloin tavallaan tuntee olevansa elossa enemmän. Sitä kun muistaa, että jokaisesta kerrasta on selvitty ennenkin niin tajuaa, että eihän tässä hätä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...
Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.
Ap
Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.
Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.
Ap
Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.
Sanotaan, että niin rajoilla, että tuntuu tekopyhältä sanoa että olisin noudattanut arvojani ja periaatteitani. Ihan kriittisimpiä omia rajojani en itse rikkonut. Likaisuus johtuu tietyistä kokonaistilanteeseen liittyvistä seikoista. Ei niinkään siitä, että pitäisin seksuaalisuutta yleisesti jotenkin likaisena. Mutta se likaisuuden tunne on minulle myös jotenkin hankala, koska minusta seksuaalisuus nimenomaan ei ole millään tavalla likaista tai pahaa tai rumaa, enkä minä halua liittää siihen tällaisia tunteita.
Ap
Eli sun rajoja rikottiin fyysisesti? Ei tarvi vastata. Henkinen on helpompi. Likaisuus tulee just siitä kokonaisuudesta, se olo. Voi myös olla kylmä ja tälleen. Noista voi olla tosi vaikea puhua missään. En usko, että tuo akuutein olo kauaa kestää. Se on se alku.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan sua.
Omin tän.
Ap lle ei voi ehkä nyt näin sanoa. Olon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei se oikein mikään. Jsokus tuli läträttyä kaljalla ja viinalla mutta nekin tavallaan vahvistaa tunteita. Nykyään vaan hyväksyn sen. Se tunne on luonnollinen ja silloin tavallaan tuntee olevansa elossa enemmän. Sitä kun muistaa, että jokaisesta kerrasta on selvitty ennenkin niin tajuaa, että eihän tässä hätä ole.
Minä ymmärrän tuon ajatuksen, että silloin on enemmän elossa. Olen miettinyt, että hakeudunko alitajuisesti tällaisiin tilanteisiin koska osa minusta haluaa sitä kivun mukanaan tuomaa elämisen tunnetta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon huutoitku ja liikunta. Laastarisuhde.
Huutoitkua kokeiltu kohta jo viikkoja... Liikunta on kyllä hyvä idea. Laastarisuhdetta ajatellen elämäntilanne on vähintään haastava.
Kysyisin ihan kaikella nöyryydellä, että jos kyseessä oli siis ihastus, joka hetkisen näytti molemminpuoliselta, niin miksi itket huutoitkua viikkoja? Kyse ei siis ole avioliiton kariutumisesta tms.?
Kuule, ihmettelen tätä itsekin. Hävettää tällainen ylireagointi ja yritän itsekin pohtia mistä se johtuu. Varmaan osatekijänä aiemmat hylkäystraumat, joiden käsittelyssä olin aika hauraassa vaiheessa. Ehkä sekin, että tämä on juuri hankala yhdistelmä kaukoihastusta ja oikeaa suhdetta. Pitkäaikaiseen kaukoihastukseen voi ladata sellaisia tunteita ja odotuksia, joita ei kukaan ihminen voi oikeasti täyttää, siksi saavuttamatonta kaukoihastus on turvallinen. Kun ei sen ole tarkoituskaan olla totta. Paitsi silloin, kun sen saavuttamattoman melkein saa. Silloin siinä on kaikki ne kaukoihastuksen kritiikittömän hullaantumisen tunteet liimattuna todellisiin muistoihin. Se on jotenkin liikaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä sitkeä ajatus, että tämä oli viimeinen mahdollisuus tuntea jotain tällaista. Luulin jo, että tällaiset tunteet jäi jonnekin vuosikymmenten taakse teini-ikään. En ajatellut, että tässä iässä voisin enää tuntea näin.
Ap
Minkä verran tuossa mahdollisesti on sitä, että sua jollain tasolla nolottaa ja hävettää, ensinnä se, että luulit molemmin puoliseksi, ja tajusit, että onkin vain sun päässäsi ollut koko juttu. Menitkö tunteissasi yli sen miten toimit normaalisti?
Alue: Aihe vapaa
No tavallaan on, ja sitäkin minun on jotenkin vaikea käsitellä. Se on jotenkin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä ja vastuunotosta omista tekemistä. Minusta on jotenkin lapsellista tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, kun on itse vapaaehtoisesti ollut mukana. Ehkä toivonut asioita jotka ei pitäneet paikkaansa, mutta niitä ei koskaan myöskään luvattu, joten ihan omaa syytä jos on sellaisia epärealistisia haaveita elätellyt.
Ap