Mikä auttaisi sydänsärkyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se oikein mikään. Jsokus tuli läträttyä kaljalla ja viinalla mutta nekin tavallaan vahvistaa tunteita. Nykyään vaan hyväksyn sen. Se tunne on luonnollinen ja silloin tavallaan tuntee olevansa elossa enemmän. Sitä kun muistaa, että jokaisesta kerrasta on selvitty ennenkin niin tajuaa, että eihän tässä hätä ole.

Minä ymmärrän tuon ajatuksen, että silloin on enemmän elossa. Olen miettinyt, että hakeudunko alitajuisesti tällaisiin tilanteisiin koska osa minusta haluaa sitä kivun mukanaan tuomaa elämisen tunnetta.

Ap

Samaa olen miettinyt ja alkanut epäillä, että itse teen niin. Mieluummin tunnen kipua kuin en mitään. En tunne oloani normaaliksi ellen kanna jotain taakkaa harteillani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se oikein mikään. Jsokus tuli läträttyä kaljalla ja viinalla mutta nekin tavallaan vahvistaa tunteita. Nykyään vaan hyväksyn sen. Se tunne on luonnollinen ja silloin tavallaan tuntee olevansa elossa enemmän. Sitä kun muistaa, että jokaisesta kerrasta on selvitty ennenkin niin tajuaa, että eihän tässä hätä ole.

Minä ymmärrän tuon ajatuksen, että silloin on enemmän elossa. Olen miettinyt, että hakeudunko alitajuisesti tällaisiin tilanteisiin koska osa minusta haluaa sitä kivun mukanaan tuomaa elämisen tunnetta.

Ap

Samaa olen miettinyt ja alkanut epäillä, että itse teen niin. Mieluummin tunnen kipua kuin en mitään. En tunne oloani normaaliksi ellen kanna jotain taakkaa harteillani.

Suoraan sanottuna, yksi vaikeimpia asioita on omien masokististen tai sadististen puolien hyväksyminen. Musta ei kyllä ole nauttimaan tälläisestä. Mutta, sepäs se, oikealle sadistille voi olla jopa parempi se. Koska silloin no kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...

Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.

Ap

Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.

Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.

Ap

Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.

Sanotaan, että niin rajoilla, että tuntuu tekopyhältä sanoa että olisin noudattanut arvojani ja periaatteitani. Ihan kriittisimpiä omia rajojani en itse rikkonut. Likaisuus johtuu tietyistä kokonaistilanteeseen liittyvistä seikoista. Ei niinkään siitä, että pitäisin seksuaalisuutta yleisesti jotenkin likaisena. Mutta se likaisuuden tunne on minulle myös jotenkin hankala, koska minusta seksuaalisuus nimenomaan ei ole millään tavalla likaista tai pahaa tai rumaa, enkä minä halua liittää siihen tällaisia tunteita.

Ap

Eli sun rajoja rikottiin fyysisesti? Ei tarvi vastata. Henkinen on helpompi. Likaisuus tulee just siitä kokonaisuudesta, se olo. Voi myös olla kylmä ja tälleen. Noista voi olla tosi vaikea puhua missään. En usko, että tuo akuutein olo kauaa kestää. Se on se alku.

Hui kauhistus, ei missään tapauksessa tuollaista. Siis tarkoitin, että olosuhteiden takia koko asia oli moraalisesti arveluttava, ja jos en nyt ehkä ihan suoraan rikkonut omia ehdottomimpia moraalikoodejani niin kyllä se oli rankkaa rajojen venyttämistä. Tähän se likaisuuden tunnekin liittyy. Ja osittain siihen, että myös tuon moraalipuolen merkitys on minusta ihan eri tapauksessa "elämäni rakkaus jolle en vaan voinut mitään" vs "kävinpähän kokeilemassa". Jotenkin lopputulos, siis torjunta teki minusta väärään ihmiseen huonossa tilanteessa rakastuneen naisen sijaan pelkän h*oran. Jos nyt joku tajuaa mitä ajan takaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se oikein mikään. Jsokus tuli läträttyä kaljalla ja viinalla mutta nekin tavallaan vahvistaa tunteita. Nykyään vaan hyväksyn sen. Se tunne on luonnollinen ja silloin tavallaan tuntee olevansa elossa enemmän. Sitä kun muistaa, että jokaisesta kerrasta on selvitty ennenkin niin tajuaa, että eihän tässä hätä ole.

Minä ymmärrän tuon ajatuksen, että silloin on enemmän elossa. Olen miettinyt, että hakeudunko alitajuisesti tällaisiin tilanteisiin koska osa minusta haluaa sitä kivun mukanaan tuomaa elämisen tunnetta.

Ap

Samaa olen miettinyt ja alkanut epäillä, että itse teen niin. Mieluummin tunnen kipua kuin en mitään. En tunne oloani normaaliksi ellen kanna jotain taakkaa harteillani.

Tämä on minulla yksi teoria. Toinen on se, että haen korjaavaa kokemusta. Hakeudun epätoivoisiin tilanteisiin, joissa on ilmeinen uhka tulla hylätyksi, ja toivon että joku kerta joku näistä hylkääjistä muuttaakin mielensä ja se ikäänkuin korjaa ne aiemmatkin traumat. Tämä on vähän hankala, koska tämä teoria vs masokismi on ristiriidassa, osin vastakkaisia tavoitteita. Jos en ole varma, kumpi on pohjimmiltaan motiivi on vaikeampi puuttua syihin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...

Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.

Ap

Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.

Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.

Ap

Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.

Sanotaan, että niin rajoilla, että tuntuu tekopyhältä sanoa että olisin noudattanut arvojani ja periaatteitani. Ihan kriittisimpiä omia rajojani en itse rikkonut. Likaisuus johtuu tietyistä kokonaistilanteeseen liittyvistä seikoista. Ei niinkään siitä, että pitäisin seksuaalisuutta yleisesti jotenkin likaisena. Mutta se likaisuuden tunne on minulle myös jotenkin hankala, koska minusta seksuaalisuus nimenomaan ei ole millään tavalla likaista tai pahaa tai rumaa, enkä minä halua liittää siihen tällaisia tunteita.

Ap

Eli sun rajoja rikottiin fyysisesti? Ei tarvi vastata. Henkinen on helpompi. Likaisuus tulee just siitä kokonaisuudesta, se olo. Voi myös olla kylmä ja tälleen. Noista voi olla tosi vaikea puhua missään. En usko, että tuo akuutein olo kauaa kestää. Se on se alku.

Hui kauhistus, ei missään tapauksessa tuollaista. Siis tarkoitin, että olosuhteiden takia koko asia oli moraalisesti arveluttava, ja jos en nyt ehkä ihan suoraan rikkonut omia ehdottomimpia moraalikoodejani niin kyllä se oli rankkaa rajojen venyttämistä. Tähän se likaisuuden tunnekin liittyy. Ja osittain siihen, että myös tuon moraalipuolen merkitys on minusta ihan eri tapauksessa "elämäni rakkaus jolle en vaan voinut mitään" vs "kävinpähän kokeilemassa". Jotenkin lopputulos, siis torjunta teki minusta väärään ihmiseen huonossa tilanteessa rakastuneen naisen sijaan pelkän h*oran. Jos nyt joku tajuaa mitä ajan takaa.

Ap

Ymmärrän. Mutta opettele, ettet pitäisi itseäsi nyt niin huonona. Tietysti helpommin sanottu, kuin tehty. Koetko suuremmaksi ongelmaksi ns eron, vai nuo tunteet itseäsi kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko rakastavasi. Sitten se on tosiaan vaikeampi, mä rakastan...

Koen. Mutta en tiedä onko se kuitenkaan totta. Tavallaan en usko yksipuoliseen rakkauteen. Tai näen "oikean" rakkauden jonakin sellaisena minkä kaksi ihmistä rakentaa yhdessä, ja ajattelen että yksipuoliset vahvatkin tunteet on jotain muuta. Pakkomiellettä, hulluutta, heijastuksia oman pään sisäisistä prosesseista. Tai näin olen ennen rakkaudesta ajatellut. Nyt en enää tiedä. Olen alkanut kyseenalaistamaan aiempia näkemyksiäni aika monessakin asiassa.

Ap

Suhteet muuttaa joskus kaikkia perusteita. Ei ihme, jos tuntuu hankalalta.

Näinhän se on. Olen alkanut myös tarkastella omia arvojani ja käytöstäni. Olenko käyttäytynyt sellaisella tavalla, että näin toimimalla on ylipäänsä odotettavissa tulla rakastetuksi. Jos käyttäytyy kuin pelkkä p*rse, kannattaako yllättyä siitä että tulee kohdelluksi pelkkänä p*rseenä. Noin niinkuin rumasti sanottuna. Ja tunnen itseni likaiseksi. En ole koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin likaiseksi, vaikka en mitään siveyden sipulin elämää ole elänytkään.

Ap

Toimitko periaatteiden, omiesi, tai yhtään tahtosi vastaisesti? Sitten ymmärtää taas paremmin. Toisaalta, jos et, joudut ehkä hyväksymään itsessäsi uuden seksuaalisen puolen. Se puolihan ei toista oikeuta mihinkään perskohteluun. Tokikaan en nyt kaikkea tiedä, eikä tarvitsekaan. Tiedän ton likaisen häpeällisen olon. Ei lähde suoraan sanottuna pesussa. Mutta, mutta, mun perisyy siihen on muu kuin kaivattuni, joskus niinkin.

Sanotaan, että niin rajoilla, että tuntuu tekopyhältä sanoa että olisin noudattanut arvojani ja periaatteitani. Ihan kriittisimpiä omia rajojani en itse rikkonut. Likaisuus johtuu tietyistä kokonaistilanteeseen liittyvistä seikoista. Ei niinkään siitä, että pitäisin seksuaalisuutta yleisesti jotenkin likaisena. Mutta se likaisuuden tunne on minulle myös jotenkin hankala, koska minusta seksuaalisuus nimenomaan ei ole millään tavalla likaista tai pahaa tai rumaa, enkä minä halua liittää siihen tällaisia tunteita.

Ap

Eli sun rajoja rikottiin fyysisesti? Ei tarvi vastata. Henkinen on helpompi. Likaisuus tulee just siitä kokonaisuudesta, se olo. Voi myös olla kylmä ja tälleen. Noista voi olla tosi vaikea puhua missään. En usko, että tuo akuutein olo kauaa kestää. Se on se alku.

Hui kauhistus, ei missään tapauksessa tuollaista. Siis tarkoitin, että olosuhteiden takia koko asia oli moraalisesti arveluttava, ja jos en nyt ehkä ihan suoraan rikkonut omia ehdottomimpia moraalikoodejani niin kyllä se oli rankkaa rajojen venyttämistä. Tähän se likaisuuden tunnekin liittyy. Ja osittain siihen, että myös tuon moraalipuolen merkitys on minusta ihan eri tapauksessa "elämäni rakkaus jolle en vaan voinut mitään" vs "kävinpähän kokeilemassa". Jotenkin lopputulos, siis torjunta teki minusta väärään ihmiseen huonossa tilanteessa rakastuneen naisen sijaan pelkän h*oran. Jos nyt joku tajuaa mitä ajan takaa.

Ap

Ymmärrän. Mutta opettele, ettet pitäisi itseäsi nyt niin huonona. Tietysti helpommin sanottu, kuin tehty. Koetko suuremmaksi ongelmaksi ns eron, vai nuo tunteet itseäsi kohtaan?

En minä normaalisti pidäkään. Olen yrittänyt opetella itsemyötätuntoa ja päässytkin siinä aika pitkälle. Mutta silloin kun on objektiivisestikin toiminut typerästi ja väärin, on joskus vähän syytäkin sättiä itseään. Ja siltä minusta ehkä tässä tilanteessa tuntuu. Että minulla on paska olo itsestäni ja minulla on syytäkin olla.

En osaa laittaa ongelmia suuruusjärjestykseen, kun ne sekoittuu niin saumattomasti yhteen. Ja aiempiin pettymyksiin ja epävarmuuteen tulevaisuudesta jne. Minä luulen, että tämä on yksi valtava vyyhti pelkoja ja traumoja ja pahaa oloa, joka on pakko saada jotenkin selvitettyä kokonaisuutena. Osa siitä on ihan rehellistä sydänsurua ja ikävää, muttaaika paljon kaikkea ihan muuta painolastia, ja se muu painolasti lienee pääsyy tämän pitkittymiseen. Tai ylipäänsä eskaloitumiseen alunperinkin näin pahaksi. Jos aiemmat sydänsurut olisi olleet naama edellä lätäkköön kaatumisia, niin nyt tuntuu kuin olisin uponnut jonnekin meren pohjaan kuin kivi.

Ap