Michael Monroe: Koronatuki turvasi toimeentuloni - tulot 2020-2021 yhteensä 197 000 euroa
Että kehtaakin.
IS tänään:
Tuki turvasi toimeentuloni tällä tukirahakaudella. Sain keskittyä täysipäiväisesti taiteentekoon, mikä edisti luovuuttani ja mielenterveyttäni, Monroe totesi joulukuussa 2021 tekemässään selvityksessä.
Kolmannen kerran Monroe haki koronatukea joulukuussa 2021 muun muassa toteuttaakseen 60-vuotisjuhlakiertueensa sekä uuden musiikkivideon. Taike myönsi Monroelle 12000 euron avustuksen helmikuussa 2022.
Monroen verotettavat tulot vuosilta 2020 ja 2021 olivat yhteensä noin 197000 euroa.
Kommentit (127)
Vanha kunnon pirikiikari otti irti kaiken mikä lähti.
Sain hierojana 2000 euron avustuksen. Muuten olen pärjännyt työtä tekemällä vaikka asiakkaat on vähentyneet. Toimeentulon saan vähillä tuloilla ja mielenterveyskin pysyy. Yritän myös laittaa kaiken ylimääräisen säästöön pahan päivän varalle. Mitä ihmettä pitää tehdä että saa tuollaiset tuet?!?
Jauhojengin pomon mies jakeli rahaa jauhojengin jäsenille.
Vierailija kirjoitti:
Sain hierojana 2000 euron avustuksen. Muuten olen pärjännyt työtä tekemällä vaikka asiakkaat on vähentyneet. Toimeentulon saan vähillä tuloilla ja mielenterveyskin pysyy. Yritän myös laittaa kaiken ylimääräisen säästöön pahan päivän varalle. Mitä ihmettä pitää tehdä että saa tuollaiset tuet?!?
Jatkan vielä että en syytä niitä jotka pyytää, ottaisin minäkin mielelläni vastaan vaikka miljoonan. Tuntuu vaan epäreilulta tämä rahan jakelu.
Noh, toisaalta iso osa tuosta on voinut palautua kotimaiseen kulutukseen. Tuet eivät kuitenkaan ole mitään ihan nollasummapeliä, se on aina hyvä, jos raha kiertää, sillä.joka välistä valui veroja valtion kassaan.
Toki, moraalisesti on aivan syvältä, että hyvätuloiset artistit ja muutkin nostivat koronatukia. Julkisuudessa itkettiin säälipisteitä ja tämä on totuus, mm. Vesala ja monet muut.
Vierailija kirjoitti:
Sain hierojana 2000 euron avustuksen. Muuten olen pärjännyt työtä tekemällä vaikka asiakkaat on vähentyneet. Toimeentulon saan vähillä tuloilla ja mielenterveyskin pysyy. Yritän myös laittaa kaiken ylimääräisen säästöön pahan päivän varalle. Mitä ihmettä pitää tehdä että saa tuollaiset tuet?!?
Anna happy ending, niin tienaat paremmin xD
Vierailija kirjoitti:
Noh, toisaalta iso osa tuosta on voinut palautua kotimaiseen kulutukseen. Tuet eivät kuitenkaan ole mitään ihan nollasummapeliä, se on aina hyvä, jos raha kiertää, sillä.joka välistä valui veroja valtion kassaan.
Mistä ne rahat tulivat alunperin?
Jos joku saa 100€ verovaroista kerättyä rahaa, ostaa sillä tuotteen/palvelun josta maksaa veroa sanotaan vaikka 20€, sinusta veronmaksajat ja valtio voittivat? En tajua matematiikkaasi. Nimenomaan tässä kohtaa kun se satasen saanut ei sitä olisi edes tarvinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matti ei ole koskaan saavuttanut elämässään mitään.
Antti h vei yhtyeen maailmalle.
Ei matti.
Matti näpertäö suomessa pikkujuttuja. Jos olisi ollut lahjoja maailmanmaineeseen ei nyt tarvitsi ruikuttaa tukia. Ei osannut matti mitään. Antti h teki hanoin parhaimmat biisit.
Andy on toki parempi biisinkirjoittaja, mutta vertailepa huvin vuoksi Michaelin ja Andyn uria vaikka uuden Hanoin hajoamisen jälkeen 2009-
Kummankohan ura on mennyt paremmin? Makkonen tehny levyä toisen perään, olleet kriitikoiden ja fanien ylistämiä, kiertänyt maailmaa ja on monien mielestä yks kovimpia keikkailevia rock-bändejä tällä hetkellä. Päässyt vierailemaan mm. Alice Cooperin, Metallican Foo Fightersin, Slashin yms. yms. kanssa lavalla. On ollut televisiossa ympäri maailmaa, joka mediassa esillä.
Andyn meininki tässä lähinnä näpertelyä tuohon verrattuna, mutta hänhän omien sanojen mukaan onkin taiteilija joka tekee juttuja omaan tahtiin. Ainoat ulkomaan keikat hänellä ollut pari akustista vetoa Japanissa tänä vuonna, Michael keikkailee maailmalla vuosittain kymmenillä keikoilla.
Kaikki kunnia Andylle, mutta kyllä Michaelilla kovempi työmoraali on, siitä ei pääse mihinkään.
Moi matti. Kannattaako tulla tänne itseään kehumaan. Ilman anttia et olisi päässyt mihinkään. Antti oli yhtyeen aivot.
Sinä mikään michael ole vaan tuiki tavallinen matti meikäläinen.
Missä sinun rahasi ovat kun tukia pyytelet. Sinun arvostus on nyt nolla monen silmissä.
Moi!
Se, jota Toni Wirtaseksi tituleerattiin jossain ketjussa vähän aikaa sitten. Sori, en ole Toni. Andy toki on mastermind Hanoi Rocksin takana, mutta onneksi Michael on ihan järki jätkä Hulkon Anaan verrattuna. Toinen pilasi uransa päihteillä, toinen niistä huolimatta jatkaa tekemistä.
Antti elää jo nyt lainatuilla vuosilla, ja tulevat tekemiset tuskin liittyvät suuriin hitteihin musiikissa.
Tässä nyt oli kyse varmasti siitä ettei Mike parka ole tottunut olemaan köyhä vuosikymmeniin, pitäähän tuollaisen yli-ikäisen rokkidinosauruksen pystyä maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta säilyttämään entinen tulo- ja elintaso
No Vartiaisen Jennin mies on monimiljonääri. Jenni sai muistaakseni 16 000 e joka on suunnilleen heidän Brooklynin kodin kuukauden vuokra.
Köyhä19911991 kirjoitti:
Tässä nyt oli kyse varmasti siitä ettei Mike parka ole tottunut olemaan köyhä vuosikymmeniin, pitäähän tuollaisen yli-ikäisen rokkidinosauruksen pystyä maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta säilyttämään entinen tulo- ja elintaso
Tiedä enemmän, luule vähemmän. M. Monroe, eli useamman vuoden halvassa vuokra luukussa New Yorkissa, eikä niitä suuria rahoja ole kai vieläkään oikein tullut. Hienoa että M.M. pysyy hengissä ja tuottaa omaa juttuaan.
Mihin matti laittoi isältä saamansa perinnön.
Vali vali matti et ole koskaan köyhänä ollut.
Pistä se muijasi töihin vaikka assan vessoja siivoamaan.
Jää vähemmälle shoppailu ja hiuslisäkkeiden laitto jne.
Maikkelilla taitaa olla melko leveä elämäntyyli. Tukien lypsäminen taitaa olla suomalaisilla veressä, ei ole ahneudella mitään rajaa.
Sen verran pitää puolustaa tätä, että on tuonut Suomea kartalle tehokkaasti nuoruusvuosinaan eli Suomi on tavallaan velkaa. Joku tusinayrittäjä Suomesta ei kyllä sellaista pysty tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hierojana 2000 euron avustuksen. Muuten olen pärjännyt työtä tekemällä vaikka asiakkaat on vähentyneet. Toimeentulon saan vähillä tuloilla ja mielenterveyskin pysyy. Yritän myös laittaa kaiken ylimääräisen säästöön pahan päivän varalle. Mitä ihmettä pitää tehdä että saa tuollaiset tuet?!?
Anna happy ending, niin tienaat paremmin xD
No on kuules käynyt sekin mielessä.
T:hieroja jolle vastasit
Eikö Miken vaimo elättänyt sitä?
En tiedä hakiko Tuomari Nurmio koronatukia, mutta ainakin muistan lukeneeni uutisen, jossa kerrottiin hänen ryhtyneen myymään mm. kultalevyjään ja muita muistoesineitä.
Kuules matti ei sinun olisi mitään 60v kiertuetta tarvinnut järjestää.
Tyhmä olet.
Persaukinen vanha gubbe.
Mutta mutta kun luulet olevasi niin tähti niin tähti.
Ne ajat on jo sinulla ohi. Elä nykypäivää.
Muijasi pistä töihin.