Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne. 

Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi. 

Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.

Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.

No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.

Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.

En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.

Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.

Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.

Naimisissa oleviin miehiin toistuvasti ihastuvat naiset ovat hiukan eri asia kuin jahtaajat eli heillä on kateuteen ja kilpailuun liittyvää alitajuista (joskus tiedostettuakin) narsistista problematiikkaa kuten noissa miehissäkin, jotka pettävät vaimojaan, synkkä yhteenkuuluvuus siis. He tarvitsevat sen kolmannen suhteeseen, koska investointi yhteen on objektisuhteiden vuoksi mahdotonta. Kaikissa pettämiskuvioissa on tuota samaa problematiikkaa mukana eli salaisuus luo erilaisia valtapositioita, joista saadaan narsistista käyttövoimaa, valtafantasioita seksuaaliseen valtaan (kauneus, komeus) liittyen ja muutenkin. 

Ja sama kääntäen kun nainen pettää miestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.

No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.

Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.

Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.

Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta. 

Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.

En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

Sori, mutta käsitys ulkonäöstäsi vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, vaikka en lainkaan epäile, ettetkö olisi erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännnäköinen. Mutta kaikki miehet eivät silti huumaannu sinusta vain sen vuoksi, vaikka niin ajatteletkin omalta kannaltasi ei-kiinnostavien tekevän. Heillä on monenlaisia motiiveja, he ovat erilaisia miehiä ja ihmisiä, vaikka suurin osa kyllä varmaan mielellään harrastaisi seksiä kanssasi.

Ei kannata aliarvioida itseään, mutta ei myöskään yliarvioida, vaikka pieni yliarvio onkin terveellistä. Se voi johtaa myös harhaan kuten siihen, että voisi tietää muiden ajatukset. 

En sano että olisin erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännäköinen, mutta niiden miesten rinnalla aivan eri sarjassa. Tähän toteamukseen riittää että itsellä on silmät päässä. Harvoin näen itseni tyylistä naisia missään sellaisten miesten kanssa kuin nämä olivat. Jälkikäteen sainkin mm. viestiä, kuinka olin paljon parempi kuin oli etukäteen osannut kuvitella. Pystyin toki päättelemään aika paljon miesten ilmeistä ja muista reaktioista ensikohtaamisessamme.

Toki joku saattoi pitää minua vastenmielisenäkin mutta hienon persoonani takia halusi ehdottomasti tavata uudelleen, mutta pidän tätä melko epätodennäköisenä. Varsinkin kun paljastan itsestäni ensitreffeillä tyypillisesti varsin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.

No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.

Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.

Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.

Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta. 

Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.

En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

Sori, mutta käsitys ulkonäöstäsi vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, vaikka en lainkaan epäile, ettetkö olisi erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännnäköinen. Mutta kaikki miehet eivät silti huumaannu sinusta vain sen vuoksi, vaikka niin ajatteletkin omalta kannaltasi ei-kiinnostavien tekevän. Heillä on monenlaisia motiiveja, he ovat erilaisia miehiä ja ihmisiä, vaikka suurin osa kyllä varmaan mielellään harrastaisi seksiä kanssasi.

Ei kannata aliarvioida itseään, mutta ei myöskään yliarvioida, vaikka pieni yliarvio onkin terveellistä. Se voi johtaa myös harhaan kuten siihen, että voisi tietää muiden ajatukset. 

En sano että olisin erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännäköinen, mutta niiden miesten rinnalla aivan eri sarjassa. Tähän toteamukseen riittää että itsellä on silmät päässä. Harvoin näen itseni tyylistä naisia missään sellaisten miesten kanssa kuin nämä olivat. Jälkikäteen sainkin mm. viestiä, kuinka olin paljon parempi kuin oli etukäteen osannut kuvitella. Pystyin toki päättelemään aika paljon miesten ilmeistä ja muista reaktioista ensikohtaamisessamme.

Toki joku saattoi pitää minua vastenmielisenäkin mutta hienon persoonani takia halusi ehdottomasti tavata uudelleen, mutta pidän tätä melko epätodennäköisenä. Varsinkin kun paljastan itsestäni ensitreffeillä tyypillisesti varsin vähän.

Ei persoonasi ole sinun ulkonäöstäsi riippumaton. Sinulla tuntuu olevan mustavalkoista jakoa sen välillä kiinnostuuko joku vain persoonastasi tai vain ulkonäöstäsi, joista jälkimmäisen sitten yhdistät ulkonäöltään vaatimattomaan mieheen. Mikään ei todista sitä, että nimenomaan vaatimaton mies ei voisi olla kiinnostunut molemmista aivan kuten se komeakin mies, joka itseäsi kiinnostaa. Tai molemmat voivat pitää sinua kiinnostavana seksikumppanina pelkästään ja tarinoida silti kaikennäköistä, joka saa sinut uskomaan tai sitten ei. 

Tässäkin taitaa olla kyse projektiosta eli todellisuudessa sinä itse kiinnität huomiota vain miehen ulkonäköön (vaikka syytät siitä miehiä), jos hän ei mielestäsi ole tasollasi ja ajattelet hänen olevan tietynlainen. Välinpitämättömästi käyttäytyvä mielestäsi komea mies taas mielestäsi todistaa, että häntä ulkonäkösi huumaa, vaikka se on yhtä epärealistinen kulma sekin. Välinpitämättömyys tms. nimittäin johtuu usein siitä, että oikeasti ei välitä, ei siitä ulkonäöstäkään. 

Varmaan itsellänikin on vastaavia, ulkopuolisesta hassulta kuulostavia projektioita, jota on itse vaikea tajuta, kun on ajatellut niin hyvin kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Haluan kommentoida tätä vielä, mutta nyt pitää mennä lounaalle ahkeran työskentelyjakson jälkeen ;)  Hauskasti kuvattu, et onneksi ole menettänyt huumorintajuasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne. 

Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi. 

Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.

Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.

No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.

Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.

En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.

Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.

Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.

Naimisissa oleviin miehiin toistuvasti ihastuvat naiset ovat hiukan eri asia kuin jahtaajat eli heillä on kateuteen ja kilpailuun liittyvää alitajuista (joskus tiedostettuakin) narsistista problematiikkaa kuten noissa miehissäkin, jotka pettävät vaimojaan, synkkä yhteenkuuluvuus siis. He tarvitsevat sen kolmannen suhteeseen, koska investointi yhteen on objektisuhteiden vuoksi mahdotonta. Kaikissa pettämiskuvioissa on tuota samaa problematiikkaa mukana eli salaisuus luo erilaisia valtapositioita, joista saadaan narsistista käyttövoimaa, valtafantasioita seksuaaliseen valtaan (kauneus, komeus) liittyen ja muutenkin. 

Ja sama kääntäen kun nainen pettää miestään.

Kyllä, oidipaalinen kilpailu on noissa kolmiosuhteissa, mutta nyt lounaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne. 

Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi. 

Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.

Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.

No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.

Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.

En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.

Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.

Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.

Minä taas en harrasta Tinderiä tai vastaavia oikeastaan lainkaan. Minä ihastun ja rakastun tuttuihin. Työkavereihin, opiskelukavereihin, harrastuskavereihin, kaverinkavereihin, kavereiden veljiin, omiin miespuolisiin kavereihin... Ainoa, mihin en onneksi ihastu on hyvien kavereiden kumppanit. Siinä on onneksi joku blokki. Mutta kaikki muut tutut on minun sisäiselle sekopäälleni "vapaata riistaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Valtaosa miehistä haluaa salikissoja yms., mutta koska eivät saa niitä, tyytyy suhteeseen tavallisen naisen kanssa ja teeskentelee rakkautta. Naisista taas valtaosa haluaa komean ja miehekkään miehen, mutta koska kaikki eivät sellaista saa, pysyvät yksin. Naisille teeskentely on vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.

No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.

Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.

Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.

Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta. 

Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.

En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

Sori, mutta käsitys ulkonäöstäsi vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, vaikka en lainkaan epäile, ettetkö olisi erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännnäköinen. Mutta kaikki miehet eivät silti huumaannu sinusta vain sen vuoksi, vaikka niin ajatteletkin omalta kannaltasi ei-kiinnostavien tekevän. Heillä on monenlaisia motiiveja, he ovat erilaisia miehiä ja ihmisiä, vaikka suurin osa kyllä varmaan mielellään harrastaisi seksiä kanssasi.

Ei kannata aliarvioida itseään, mutta ei myöskään yliarvioida, vaikka pieni yliarvio onkin terveellistä. Se voi johtaa myös harhaan kuten siihen, että voisi tietää muiden ajatukset. 

En sano että olisin erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännäköinen, mutta niiden miesten rinnalla aivan eri sarjassa. Tähän toteamukseen riittää että itsellä on silmät päässä. Harvoin näen itseni tyylistä naisia missään sellaisten miesten kanssa kuin nämä olivat. Jälkikäteen sainkin mm. viestiä, kuinka olin paljon parempi kuin oli etukäteen osannut kuvitella. Pystyin toki päättelemään aika paljon miesten ilmeistä ja muista reaktioista ensikohtaamisessamme.

Toki joku saattoi pitää minua vastenmielisenäkin mutta hienon persoonani takia halusi ehdottomasti tavata uudelleen, mutta pidän tätä melko epätodennäköisenä. Varsinkin kun paljastan itsestäni ensitreffeillä tyypillisesti varsin vähän.

Ei persoonasi ole sinun ulkonäöstäsi riippumaton. Sinulla tuntuu olevan mustavalkoista jakoa sen välillä kiinnostuuko joku vain persoonastasi tai vain ulkonäöstäsi, joista jälkimmäisen sitten yhdistät ulkonäöltään vaatimattomaan mieheen. Mikään ei todista sitä, että nimenomaan vaatimaton mies ei voisi olla kiinnostunut molemmista aivan kuten se komeakin mies, joka itseäsi kiinnostaa. Tai molemmat voivat pitää sinua kiinnostavana seksikumppanina pelkästään ja tarinoida silti kaikennäköistä, joka saa sinut uskomaan tai sitten ei. 

Tässäkin taitaa olla kyse projektiosta eli todellisuudessa sinä itse kiinnität huomiota vain miehen ulkonäköön (vaikka syytät siitä miehiä), jos hän ei mielestäsi ole tasollasi ja ajattelet hänen olevan tietynlainen. Välinpitämättömästi käyttäytyvä mielestäsi komea mies taas mielestäsi todistaa, että häntä ulkonäkösi huumaa, vaikka se on yhtä epärealistinen kulma sekin. Välinpitämättömyys tms. nimittäin johtuu usein siitä, että oikeasti ei välitä, ei siitä ulkonäöstäkään. 

Varmaan itsellänikin on vastaavia, ulkopuolisesta hassulta kuulostavia projektioita, jota on itse vaikea tajuta, kun on ajatellut niin hyvin kauan. 

Eikä ole ihan luonnollista että on helpompi uskoa että mies, joka on minun kanssani samalla viivalla ulkonäkönsä puolesta, haluaa minua jonkin muun asian takia kuin ulkonäön, kun en ole hänelle mitään sellaista, johon hänellä ei ikipäivänä olisi mahdollisuuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Ei todellakaan ole tyypillinen nainen. Laajassa ystäväpiirissäni on vain yksi tällainen nainen. Hän selittää aina mustan valkoiseksi eli mitä tahansa mies tekee tai sanookin (vaikkapa, että en ole susta kiinnostunut kuin seksin saannin suhteen), se vääntyy toiseksi kuten sellaiseksi, että miehellä on psykologinen ongelma, mutta oikeasti kuitenkin rakastaa.

On ihan omakohtaista kokemusta, kun se suora puhekaan ei vaan mene perille vaan sitä alkaa tulkita rivien välejä ja miettiä pilkun paikkoja kunnes saa tulkatuksi viestin sellaiseen itselleen sopivaan malliin. Ja siis nimenomaan tuon tulkkaajan saappaista.

Tuttuja on myös nämä älyttömyydet kuinka mies ei vaan uskalla ottaa yhteyttä (kun on niin lööv) vaikka haluaakin. Tai että on tietenkin hukannut mun numeron eikä siksi voi soittaa. Ja jos ei vastaa mulle niin hukkunut onkin koko puhelin. Tai sillä on vaan ylitöitä. Tai varmaankin mummo kuollut. Tai mies on itse kipeänä. Tai se on joutunut onnettomuuteen ja makaa teholla.. 

Variaatioita riittää eikä selitykset lopu kesken. Miehen ei edes tarvitse vaivautua valehtelemaan mulle vaan mä hoidan sen kyllä. Ihan samalla tavalla se koko muukin suhde on vaan mun korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

Koska halutuilla miehillä on jatkuvasti hänestä kiinostuneita naisia. Ikävä sanoa, mutta tasosi ei riitä.

Itse ainakin menetän kiinnostukseni mieheen ulkonäöstä riippumatta samantien jos/kun mies alkaa osoittaa tunteita mua kohtaan.

Niin kauan kun mies ei ole kiinnostunut niin mua kiinnostaa. Se miehen kiinnostus on just se turn-off joka saa aikaan omien tunteiden kuolemisen ja tarpeen paeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Valtaosa miehistä haluaa salikissoja yms., mutta koska eivät saa niitä, tyytyy suhteeseen tavallisen naisen kanssa ja teeskentelee rakkautta. Naisista taas valtaosa haluaa komean ja miehekkään miehen, mutta koska kaikki eivät sellaista saa, pysyvät yksin. Naisille teeskentely on vaikeampaa.

Myös miehet teeskentelevät, mutta tekevät virheen roikkuessaan tyytymissuhteessa. Ovat onnettomia ja heidä pitäisi erota, mutta ovat henkisesti liian heikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne. 

Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi. 

Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.

Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.

No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.

Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.

En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.

Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.

Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.

Naimisissa oleviin miehiin toistuvasti ihastuvat naiset ovat hiukan eri asia kuin jahtaajat eli heillä on kateuteen ja kilpailuun liittyvää alitajuista (joskus tiedostettuakin) narsistista problematiikkaa kuten noissa miehissäkin, jotka pettävät vaimojaan, synkkä yhteenkuuluvuus siis. He tarvitsevat sen kolmannen suhteeseen, koska investointi yhteen on objektisuhteiden vuoksi mahdotonta. Kaikissa pettämiskuvioissa on tuota samaa problematiikkaa mukana eli salaisuus luo erilaisia valtapositioita, joista saadaan narsistista käyttövoimaa, valtafantasioita seksuaaliseen valtaan (kauneus, komeus) liittyen ja muutenkin. 

Ei mulla ole mitään ongelmia investoida yhteen naiseen, koska romanttinen suhteeni vaimooni on ollut kuollut jo vuosia. Eikä ole myöskään naisystävälläni havaittavissa "narsistista problematiikkaa" eikä kuviossamme ole edes valtafantasioita. Köökkipsykologi vetelee mutkia suoriksi.

Perus naisten ongelmia, että haluatte sellaisen, joka ei anna huomiota, mutta torjutte huomiota antavat miehet, kuin alamaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Ei todellakaan ole tyypillinen nainen. Laajassa ystäväpiirissäni on vain yksi tällainen nainen. Hän selittää aina mustan valkoiseksi eli mitä tahansa mies tekee tai sanookin (vaikkapa, että en ole susta kiinnostunut kuin seksin saannin suhteen), se vääntyy toiseksi kuten sellaiseksi, että miehellä on psykologinen ongelma, mutta oikeasti kuitenkin rakastaa.

On ihan omakohtaista kokemusta, kun se suora puhekaan ei vaan mene perille vaan sitä alkaa tulkita rivien välejä ja miettiä pilkun paikkoja kunnes saa tulkatuksi viestin sellaiseen itselleen sopivaan malliin. Ja siis nimenomaan tuon tulkkaajan saappaista.

Tuttuja on myös nämä älyttömyydet kuinka mies ei vaan uskalla ottaa yhteyttä (kun on niin lööv) vaikka haluaakin. Tai että on tietenkin hukannut mun numeron eikä siksi voi soittaa. Ja jos ei vastaa mulle niin hukkunut onkin koko puhelin. Tai sillä on vaan ylitöitä. Tai varmaankin mummo kuollut. Tai mies on itse kipeänä. Tai se on joutunut onnettomuuteen ja makaa teholla.. 

Variaatioita riittää eikä selitykset lopu kesken. Miehen ei edes tarvitse vaivautua valehtelemaan mulle vaan mä hoidan sen kyllä. Ihan samalla tavalla se koko muukin suhde on vaan mun korvien välissä.

Hei tämä kuulostaa niin tutulta. Nytkin mun pääni yrittää uskotella mulle, että mies joka on ilmoittanut sen olevan loppu, ei ole laittanut viikkoihin viestejä ja vältteli mua viime tapaamisella kuin ruttoa on kuitenkin ihan hirveän ihastunut muhun. Käyttäytyy kylmästi vain siksi, että yrittää tapella tunteitaan vastaan koska on varattu. Ihan minä päivänä tahansa tulee soittamaan ja ilmoittamaan olevansa vapaa ja päätä pahkaa rakastunut muhun. Voi jeesus mun pää on idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Valtaosa miehistä tykkää katsella isotissisiä salikissoja. Sama valtaosa miehistä kuitenkin haluaisi itselleen ihan tuikitavallisen naisen, joka olisi pyyteettömästi ja mutkattomasti miehestä aidosti kiinnostunut eikä vaatisi mitään ihmeellisyyksiä tai psykologista sodankäyntiä tai teatteria naisen voittaakseen ja säilyttääkseen kestävän parisuhteen.

Heh. Itse en sitten vielä ole tavannut ainuttakaan valtaosaa kuuluvaa miestä. Se nimenomaan tuntuu olevan iso ongelma miehille, etten jaksa minkäänlaista draamaa enkä pelailuja saati että alkaisin taistella miehestä omistushaluisena ja yrittäisin jollain kieroilulla voittaa miehen sydämen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Valtaosa miehistä tykkää katsella isotissisiä salikissoja. Sama valtaosa miehistä kuitenkin haluaisi itselleen ihan tuikitavallisen naisen, joka olisi pyyteettömästi ja mutkattomasti miehestä aidosti kiinnostunut eikä vaatisi mitään ihmeellisyyksiä tai psykologista sodankäyntiä tai teatteria naisen voittaakseen ja säilyttääkseen kestävän parisuhteen.

No ihan samoin valtaosa naisista haluaa ihan tavallisen miehen joka on naisesta aidosti kiinnostunut. Ja jos yhtään katselet ympärillesi niin sellaisia tavisparejahan valtaosa pariskunnista onkin. Yksin jäävät sekä miehistä että naisista ne jotka syystä tai toisesta haikailevat sitä jota eivät voi saada.

No ei jokainen taviskaan vaan tapaa sitä just omaa tavistaan vaikka eivät mitään tavoittamatonta haikailekaan.

Tai tapaamishetkellä toinen vaikka sinnitteli suhteessa väärän ihmisen kanssa ja kas, siinä sitten käveltiin onnensa ohi eikä edes tiedetty että tuossa se oikea olisi ollut. Varatut kun ei kiinnosta.

Ilmeisesti ihmiset deittailevat nykyään enemmän kuin ennen vanhaan, eli esim. 20-40 vuotta sitten. Deittisovellusten kautta saa ainakin helposti kontaktin useisiin eri ihmisiin.

Olen miettinyt, että jos olisin nyt nuori ja eläisin nykyisessä deittailukulttuurissa ja etsisin puolisoa Tinderin tms sovellusten kautta, en kestäisi jatkuvaa uusien ihmisten tapaamista. Kokisin sen hyvin hajottavaksi käydä treffeillä lukemattomien eri ihmisten kanssa. Tuntuisi varmaan hyvin kipeältä joutua jatkuvasti joko itse hylätyksi ja pettyä itse uuteen treffikumppaniin.

Nuoruudessani tapailin vain muutamia miehiä ja olin useimpiin heistä tutustunut joissakin arkikuvioissa. Yhteen mieheen tutustuin ravintolassa ja meille syntyi hieno keskusteluyhteys, yhteisymmärrys, huumori ja voimakas ihastuminen. Jokainen heistä tuntui merkittävältä ihmiseltä ja muutama jäi pitkäaikaisiksi ystäviksi, vaikka yhteydenpitoa on hyvin harvoin. Kaikista heistä on hyviä muistoja ja jokainen heistä vaikutti omalla tavallaan elämääni. Kaikkien kanssa oli myös tärkeitä, merkittäviä keskusteluita.

Nuorena en oikeastaan koskaan tavannut ns liukuhihnalta tuntemattomia miehiä ja todennut, että ei synkkaa eikä kipinöi, etsinpä seuraavan. Ihmettelen miten ihmiset jaksavat sarjadeittailua ja että tottuuko sellaiseen, vai kovettaako ja kyynistääkö sellainen ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, turvattomaan kiintymyssuhteeseen viittaa vahvasti. Tällöin turvalliset ja hyväksyvät suhteet tuntuvat "tylsiltä". Pitäisi menneisyyden haasteet kohdata ja hoitaa. Voimia sinulle. 

Mikähän tunnelukko kettinkeineen mulla on kun nimenomaan haluan sen turvallisen ja hyväksyvän parisuhteen arkineen ja tylsyyksineen, mutta aina sellaisen miehen kanssa joka torjuu mut? Jotenkin tuo torjutuksi tuleminen saa mun tunteet täyteen roihuun.

(ja siis hyväksyn kyllä sen, ettei toista nappaa eli mies ei millään tavalla tiedä näistä mun tunteista. en siis stalkkaa enkä keitä kaneja vaan odotan ja unelmoin ihan omissa oloissani, että mies ymmärtää tehneensä virheen ja ilmaantuu ihan päivänä minä hyvänsä oven taakse, pyytää anteeksi ja sanoo haluavansa meidän olevan pari)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.

No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.

Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.

Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.

Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta. 

Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.

En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.

Sori, mutta käsitys ulkonäöstäsi vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, vaikka en lainkaan epäile, ettetkö olisi erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännnäköinen. Mutta kaikki miehet eivät silti huumaannu sinusta vain sen vuoksi, vaikka niin ajatteletkin omalta kannaltasi ei-kiinnostavien tekevän. Heillä on monenlaisia motiiveja, he ovat erilaisia miehiä ja ihmisiä, vaikka suurin osa kyllä varmaan mielellään harrastaisi seksiä kanssasi.

Ei kannata aliarvioida itseään, mutta ei myöskään yliarvioida, vaikka pieni yliarvio onkin terveellistä. Se voi johtaa myös harhaan kuten siihen, että voisi tietää muiden ajatukset. 

En sano että olisin erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännäköinen, mutta niiden miesten rinnalla aivan eri sarjassa. Tähän toteamukseen riittää että itsellä on silmät päässä. Harvoin näen itseni tyylistä naisia missään sellaisten miesten kanssa kuin nämä olivat. Jälkikäteen sainkin mm. viestiä, kuinka olin paljon parempi kuin oli etukäteen osannut kuvitella. Pystyin toki päättelemään aika paljon miesten ilmeistä ja muista reaktioista ensikohtaamisessamme.

Toki joku saattoi pitää minua vastenmielisenäkin mutta hienon persoonani takia halusi ehdottomasti tavata uudelleen, mutta pidän tätä melko epätodennäköisenä. Varsinkin kun paljastan itsestäni ensitreffeillä tyypillisesti varsin vähän.

Ei persoonasi ole sinun ulkonäöstäsi riippumaton. Sinulla tuntuu olevan mustavalkoista jakoa sen välillä kiinnostuuko joku vain persoonastasi tai vain ulkonäöstäsi, joista jälkimmäisen sitten yhdistät ulkonäöltään vaatimattomaan mieheen. Mikään ei todista sitä, että nimenomaan vaatimaton mies ei voisi olla kiinnostunut molemmista aivan kuten se komeakin mies, joka itseäsi kiinnostaa. Tai molemmat voivat pitää sinua kiinnostavana seksikumppanina pelkästään ja tarinoida silti kaikennäköistä, joka saa sinut uskomaan tai sitten ei. 

Tässäkin taitaa olla kyse projektiosta eli todellisuudessa sinä itse kiinnität huomiota vain miehen ulkonäköön (vaikka syytät siitä miehiä), jos hän ei mielestäsi ole tasollasi ja ajattelet hänen olevan tietynlainen. Välinpitämättömästi käyttäytyvä mielestäsi komea mies taas mielestäsi todistaa, että häntä ulkonäkösi huumaa, vaikka se on yhtä epärealistinen kulma sekin. Välinpitämättömyys tms. nimittäin johtuu usein siitä, että oikeasti ei välitä, ei siitä ulkonäöstäkään. 

Varmaan itsellänikin on vastaavia, ulkopuolisesta hassulta kuulostavia projektioita, jota on itse vaikea tajuta, kun on ajatellut niin hyvin kauan. 

Eikä ole ihan luonnollista että on helpompi uskoa että mies, joka on minun kanssani samalla viivalla ulkonäkönsä puolesta, haluaa minua jonkin muun asian takia kuin ulkonäön, kun en ole hänelle mitään sellaista, johon hänellä ei ikipäivänä olisi mahdollisuuksia?

Eikö se ole vähän miesten vähättelyä, jos ajattelee, että vain itsensä kanssa ulkonäöllisesti samalla tasolla oleva voi olla kiinnostunut jostain muusta kuin sinun ulkonäöstäsi. Kaikki oikeasti parisuhdetta haluavat miehet ovat kiinnostuneita naisen luonteesta ja persoonasta ja sitten vasta ulkonäöstä. Jos siis puhutaan aikuisista miehistä, jotka tietävät, että onnistunut parisuhde ei muodostu kenenkään ulkonäöstä. Pikkupojat ovat sitten erikseen. On aika paljon niitä miehiä, jotka eivät ole kummoisen näköisiä, mutta heissä on karismaa ja saavat kenen tahansa naisen. Ei nämäkään tyypit yleensä ole kiinnostuneita vain naisen ulkonäöstä. Jotkut toki ovat, mutta he ovat oma lukunsa. Pääpointtina on siis se, että kyllä miehiä kiinnostaa naisessa persoonallisuus, jos hakevat parisuhdetta eivätkä he deittaile kaunista naista vain ulkonäön takia.