Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Eipä oikeastaan. Käy joskus netin ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Naisillakin voi olla se sellainen metsästysvietti varmaankin. Jos tottunut, että kaikki miehet läähätttää ja heittäytyy jalkoihin, niin se poikkeus kiehtoo ja kutsuu valloittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.

Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Vaikuttaa siltä, että ne kaikki pelimiesoppaat ovat sittenkin täysin oikeassa.

Pelimiesoppaat ovat nimenomaan pelaajille tarkoitettuja. Siis turvattomasti kiintyneiden pelikirjoja, jolloin opit voivat toimiakin. Ne ovat suht yksinkertaisia pelejä kuitenkin, joita jotkut ihmiset toistavat läpi elämänsä. He ovat juuri sellaisia "naiset" tai "miehet" sitä tai tätä - ihmisiä, joille kaikki mitä vastakkainen sukupuoli tekee on vain stereotypiaa sen pelikirjan mukaan. 

Minkäpä sille mahtaa. Elämänkokemukset muokkaavat ihmisiä ja saavat heidät käpertymään koloihinsa omiin puolustusasemiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostut top10% miehistä, mutta et ole itse heidän tasoisensa,

En ole Ap, mutta ei ne tasoteoriatkaan kaikkea selitä. Ainakaan minulla ne saavuttamattomat ihastukset ei ole mitenkään objektiivisesti parempia kuin ne saavutettavissa olevat joita en ole halunnut. Jopa hieman toisinpäin. Olen antanut pakkeja komeille ja hyvätuloisille, ja nyt haikailen tavisnaamaisen varattoman miehen perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Eipä oikeastaan. Käy joskus netin ulkopuolella.

Näin kerrotaan naisille.

Kummasti niillä salikissoilla riittää kysyntää. Ja yleensä valitsevat parhaat miehet päältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.

Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Vaikuttaa siltä, että ne kaikki pelimiesoppaat ovat sittenkin täysin oikeassa.

Ei tuo tietenkään toimi jos mies ei ole ulkonäöltäön ja muulta olemukseltaan yhtään sinnepäin mistä nainen pitää. Ihan sama kuinka vaikeasti tavoiteltavaa sellainen mies leikkii, nainen ei kiinnostu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Jos rakkaus tuottaa vain tuskaa ja epäonnistumista, on minusta hyvin luonnollista lakata tavoittelemasta sitä mitä nimittää rakkaudeksi. Rakkauden tunne ei ole tuskaa, vaan tunnetta siitä, että on turvassa, että on hyvä olla, on hyväksytty, rakastettu omana itsenään myös huonoina päivinä. Jos rakkaus ei tarkoita tuollaista tunnetta, jokin muu tunne on tosiasiassa se mitä rakkaudeksi nimität. Se voi olla esimerkiksi riippuvuutta tunteiden vuoristoradasta ja niistä tuskallisista tunteista, joita koki varhaisessa elämässään ja oppi sekoittamaan riittämättömyyden ja riippuvuuden tunteen rakkauden tunteeseen. Kyse on kiintymyssuhdetraumoista, joita kyllä kannattaa tutkia terapiassa. Järjellä niitä ei voi ratkaista, koska ei koe seksuaalista kiihkoa turvallisen kanssa eli se on pitkä prosessi. Eri

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Eipä oikeastaan. Käy joskus netin ulkopuolella.

No tuo luonehdinta miehistä oli ironiaa ja vain toisen stereotypian toistamista kun siinä aikaisemmin toistettiin yhtä lailla epätosi stereotypiä naisista. Mutta ironia ei aina oikein välity netissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Jos rakkaus tuottaa vain tuskaa ja epäonnistumista, on minusta hyvin luonnollista lakata tavoittelemasta sitä mitä nimittää rakkaudeksi. Rakkauden tunne ei ole tuskaa, vaan tunnetta siitä, että on turvassa, että on hyvä olla, on hyväksytty, rakastettu omana itsenään myös huonoina päivinä. Jos rakkaus ei tarkoita tuollaista tunnetta, jokin muu tunne on tosiasiassa se mitä rakkaudeksi nimität. Se voi olla esimerkiksi riippuvuutta tunteiden vuoristoradasta ja niistä tuskallisista tunteista, joita koki varhaisessa elämässään ja oppi sekoittamaan riittämättömyyden ja riippuvuuden tunteen rakkauden tunteeseen. Kyse on kiintymyssuhdetraumoista, joita kyllä kannattaa tutkia terapiassa. Järjellä niitä ei voi ratkaista, koska ei koe seksuaalista kiihkoa turvallisen kanssa eli se on pitkä prosessi. Eri

Minä käyn jo terapiassa. Tai kävin, se jäi vähän huonolla hetkellä kesken kun kaupungin maksama palveluseteli loppui. Oltiin juuri revitty näitä asioita auki kun aika loppui kesken. Ja samaan syssyyn tuli torjunta ihmiseltä josta olin haaveillut vuosia, ja hetken ehtinyt kuvitella tunnetta molemminpuoliseksi. Tai kai se vähän sitä olikin, mutta ei riittävästi. Nyt on vähän vaikea päästä tästä suosta ylös. Mutta ehkä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.

Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.

Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri

Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.

No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.

Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.

Jos haluaa pysyä markkinoilla, niin ei kannata valita ketään vaan olla esillä.  Jos valitsee jonkun miehen, silloin joutuu pois markkinoilta ainakin joksikin aikaa, se voi olla se syy. Asiaa voi toki hämärtää itselle valitsemalla tarkoituksella sellaisia miehiä, joita onkin vaikea saada. Markkinoilla pysymisen ilo on se syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Miksi sen toisen pitää kummallekaan olla sen kummempi "saavutus"? Silloinhan sinä haet sitä kumppania todistaaksesi jotain itsellesi ja muille, et siksi että haluat aidosti suhteen juuri sen ihmisen kanssa. Ainoa terve syy haluta suhde on se että se toinen ihan oikeasti vaikuttaa ihmiseltä jonka kanssa voisit olla onnellinen. Ei siis minkään saavutuksen saaminen.

Tuo oli huono sanavalinta mutten keksinyt parempaakaan. En usko että nämä minun perääni kuolaavat miehet olisivat halunneet olla kanssani siksi, että vaikutan ihmiseltä jonka kanssa voisi olla onnellinen, vaan enemmänkin ulkoisten asioiden takia. Minun kanssa on alettu suunnittelemaan tulevaisuuttakin jo ensikohtaamisella, kun mies ei ole vielä tiennyt minusta käytännössä mitään.

No älä valitse mitään "kuolaavaa" miestä vaan mies joka on ihan vain aidosti kiinnostunut sinusta. Sellaisiakin on.

Seksuaalinen vetovoima on aivan olennainen osa suhdetta. Jos se puuttuu, mikään ns aito kiinnostus ei riitä.

Olen tavannut paljon euroon kivoja naisia, mutta kun en ole kiinnostunut heistä seksuaalisesti, niin kaveritasolle nämä jäävät.

No tämä ei ole mikään joko-tai vaan tietenkin hyvässä suhtessa pitää olla kumpaakin. Mutta pitää siis erottaa niistä seksuaalisesti kiinnostuneiden joukosta ne joilla on kiinnostus myös siihen muuhun persoonaan. Ja ne ovat yleensä niitä jotka eivät lähesty se seksuaalinen kiinnostus edellä eli pyri heti uimaan liiveihin.

Olen eri, mutta minulla ainakin on natsannut parhaiten yhteen juuri niiden kanssa, jotka nimenomaan haluaa heti liiveihin. Jos ei halua, on joko libidoltaan tai arvoiltaan todennäköisesti yhteensopimaton. Minulle kun seksuaalisuus ei ole niiden syvempien tunteiden ja persoonaan rakastumisen vaihtoehto, vaan kuuluu siihen kiinteänä osana.

Minäkin olen eri, mutta minulla on myös samoin. Tiedän ensinäkemältä kenestä kiinnostun seksuaalisesti ja mielestäni tunnistan sen myös vastapuolesta. Jos sellaista tunnetta vastapuolesta ei tule, kiinnostus laantuu välittömästi. Olen turvallisesti kiintynyt, joten kaikki käy aivan automaattisesti eikä ole millään lailla oman järjen tai älyn hallittavissa. Siksi todella ymmärrän, miten vaikea on muuttaa sitä, jos ihastuu aina saavuttamattomaan ja sellaiseen, jota ei voi saada. Ei vaikka järjelläkin ymmärtäisi toimivansa vahingollisella tavalla. 

Myös addiktiot toimivat samanlaisella kaavalla eli ensihuuman jälkeen ihmiset ymmärtävät kyllä, että tämä ei ole minulle hyväksi. Kyse on osittain myös elimistön ja fysiologisten faktojen tasolla addiktiosta, kun ihastuu, joten keho panee järjelle vastaan tehokkaasti, vaikka järki yrittäisikin sanoa, että tämä mies tai nainen on juuri sitä samaa kuin aiemminkin. Noita kokemuksia on paljon myös omien vanhempien kanssa aikuisena, kun aikuiseksi kasvanut lapsi saa yhä uudelleen pettyä vanhempaansa, kun tämä ei edelleenkään rakasta häntä kuten pitäisi. Nämä ovat sukupolvien ketjussa meneviä asioita, kun vanhemmilla on samanlaisia ongelmia ja rakastuessaan saavuttamattomaan ja tehdessään lapsia, myös lapset saavat kokea samat asiat, ellei näitä kuvioita pureta ja läpityöskennellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.

Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne. 

Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi. 

Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.

Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Jos rakkaus tuottaa vain tuskaa ja epäonnistumista, on minusta hyvin luonnollista lakata tavoittelemasta sitä mitä nimittää rakkaudeksi. Rakkauden tunne ei ole tuskaa, vaan tunnetta siitä, että on turvassa, että on hyvä olla, on hyväksytty, rakastettu omana itsenään myös huonoina päivinä. Jos rakkaus ei tarkoita tuollaista tunnetta, jokin muu tunne on tosiasiassa se mitä rakkaudeksi nimität. Se voi olla esimerkiksi riippuvuutta tunteiden vuoristoradasta ja niistä tuskallisista tunteista, joita koki varhaisessa elämässään ja oppi sekoittamaan riittämättömyyden ja riippuvuuden tunteen rakkauden tunteeseen. Kyse on kiintymyssuhdetraumoista, joita kyllä kannattaa tutkia terapiassa. Järjellä niitä ei voi ratkaista, koska ei koe seksuaalista kiihkoa turvallisen kanssa eli se on pitkä prosessi. Eri

Minä en jotenkin näe sitä noin, että vain täydellisen onnellinen rakkaus olisi rakkautta. Kyllä minusta rakkaus voi olla myös yksipuolista tai muuten onnetonta. Tosin olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että tällainen pakonomaisesti toistuva kaava ei sitä ole. Ehkä pikemminkin jonkinlaista emotionaalista itsetuhoisuutta.

Toisaalta olen miettinyt myös sitä, että onko sillä väliä onko tämä rakkautta vai ei. Lopputulos on sama. Onneton rakkaus tai oman pään sisäinen hulluus. Kummassakin tapauksessa pitää päästää irti.