Lue keskustelun säännöt.
Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua
23.11.2022 |
Haluan vain enemmän kun tulen torjutuksi. Sitten se toinen mies joka halusi naimisiin ja kaikkea oli ehdoton ei.
Kommentit (511)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy.
Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.
Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.
No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.
Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.
Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.
Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri
Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.
No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.
Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.
No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Jos rakkaus tuottaa vain tuskaa ja epäonnistumista, on minusta hyvin luonnollista lakata tavoittelemasta sitä mitä nimittää rakkaudeksi. Rakkauden tunne ei ole tuskaa, vaan tunnetta siitä, että on turvassa, että on hyvä olla, on hyväksytty, rakastettu omana itsenään myös huonoina päivinä. Jos rakkaus ei tarkoita tuollaista tunnetta, jokin muu tunne on tosiasiassa se mitä rakkaudeksi nimität. Se voi olla esimerkiksi riippuvuutta tunteiden vuoristoradasta ja niistä tuskallisista tunteista, joita koki varhaisessa elämässään ja oppi sekoittamaan riittämättömyyden ja riippuvuuden tunteen rakkauden tunteeseen. Kyse on kiintymyssuhdetraumoista, joita kyllä kannattaa tutkia terapiassa. Järjellä niitä ei voi ratkaista, koska ei koe seksuaalista kiihkoa turvallisen kanssa eli se on pitkä prosessi. Eri
Minä en jotenkin näe sitä noin, että vain täydellisen onnellinen rakkaus olisi rakkautta. Kyllä minusta rakkaus voi olla myös yksipuolista tai muuten onnetonta. Tosin olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että tällainen pakonomaisesti toistuva kaava ei sitä ole. Ehkä pikemminkin jonkinlaista emotionaalista itsetuhoisuutta.
Toisaalta olen miettinyt myös sitä, että onko sillä väliä onko tämä rakkautta vai ei. Lopputulos on sama. Onneton rakkaus tai oman pään sisäinen hulluus. Kummassakin tapauksessa pitää päästää irti.
Jos ajattelee rakkautta kykynä rakastaa eikä minään sellaisena, joka riippuu toisesta ihmisestä, asia ehkä tulee paremmin ilmi muutenkin kuin vastakohtaisuuksien kautta.
Kyky rakastaa sisältää sen tärkeän ajatuksen, ettei kyse ole vain siitä, että joku toinen antaisi meille jotakin, minkä avulla olisimme onnellisia. Vaan kyse on vastavuoroisuudesta, ihmissuhteesta, kontaktista, vuorovaikutuksesta, konkreettisista asioista ja myös taidoista sekä kyvyistä olla läsnä paitsi omana itsenään (ilman pelejä) myös toisen todellisuudessa läsnä, kontaktissa. Kyky rakastaa tarkoittaa, ettei nähdä häntä omien toiveiden heijastuksena tai onnellisuuden tynnyrinä, josta voi ja pitää saada ammentaa. Sillä kuten sanoit, ei kyse ole pelkästä onnellisuudesta, vaan elämästä, johon kuuluu kaikenlaista, myös virheitä ja pettymyksiä.
Naiset ovat liikaa tottuneet siihen että kaiken pitää mennä juuri niin kuin itse haluaa että ei osaa hyväksyä tai käsitellä pettymystä ja kuvittelee että miehen mielipiteellä ei ole väliä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Miksi sen toisen pitää kummallekaan olla sen kummempi "saavutus"? Silloinhan sinä haet sitä kumppania todistaaksesi jotain itsellesi ja muille, et siksi että haluat aidosti suhteen juuri sen ihmisen kanssa. Ainoa terve syy haluta suhde on se että se toinen ihan oikeasti vaikuttaa ihmiseltä jonka kanssa voisit olla onnellinen. Ei siis minkään saavutuksen saaminen.
Tuo oli huono sanavalinta mutten keksinyt parempaakaan. En usko että nämä minun perääni kuolaavat miehet olisivat halunneet olla kanssani siksi, että vaikutan ihmiseltä jonka kanssa voisi olla onnellinen, vaan enemmänkin ulkoisten asioiden takia. Minun kanssa on alettu suunnittelemaan tulevaisuuttakin jo ensikohtaamisella, kun mies ei ole vielä tiennyt minusta käytännössä mitään.
No älä valitse mitään "kuolaavaa" miestä vaan mies joka on ihan vain aidosti kiinnostunut sinusta. Sellaisiakin on.
Seksuaalinen vetovoima on aivan olennainen osa suhdetta. Jos se puuttuu, mikään ns aito kiinnostus ei riitä.
Olen tavannut paljon euroon kivoja naisia, mutta kun en ole kiinnostunut heistä seksuaalisesti, niin kaveritasolle nämä jäävät.
No tämä ei ole mikään joko-tai vaan tietenkin hyvässä suhtessa pitää olla kumpaakin. Mutta pitää siis erottaa niistä seksuaalisesti kiinnostuneiden joukosta ne joilla on kiinnostus myös siihen muuhun persoonaan. Ja ne ovat yleensä niitä jotka eivät lähesty se seksuaalinen kiinnostus edellä eli pyri heti uimaan liiveihin.
Olen eri, mutta minulla ainakin on natsannut parhaiten yhteen juuri niiden kanssa, jotka nimenomaan haluaa heti liiveihin. Jos ei halua, on joko libidoltaan tai arvoiltaan todennäköisesti yhteensopimaton. Minulle kun seksuaalisuus ei ole niiden syvempien tunteiden ja persoonaan rakastumisen vaihtoehto, vaan kuuluu siihen kiinteänä osana.
Haluaminen ja jonkun asian toteuttaminen on eri asia. Tietenkin on positiivista jos se toinen haluaa sinua heti mutta jos hän ei ole esim. lainkaan valmis tutustumaan sinuun ennen seksiä niin silloin se halu menee kaiken muun edelle. Edelleen, mies voi olla voimakkaasti kiinnostunut sekä sinusta fyysisesti kuin henkisestikin.
Esim. itse olen naimisissa miehen kanssa jonka kanssa minulla oli heti todella suuri sekä fyysinen että henkinen yhteenkuuluvuuden tunne. Päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana mutta sitä ennen keskustelimme tunteja niin että unohdimme ajan kulun ja muut paikalla olijat kokonaan. Ja ilman tuota keskustelua tuskin olisi tapahtunut myöskään sitä seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy.
Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.
Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.
No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.
Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.
Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.
Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri
Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.
No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.
Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.
No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.
Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.
Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.
Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne.
Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi.
Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.
Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.
Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.
En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy.
Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.
Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.
No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.
Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.
Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.
Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri
Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.
No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.
Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.
No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.
Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.
Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.
Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta.
Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Miksi sen toisen pitää kummallekaan olla sen kummempi "saavutus"? Silloinhan sinä haet sitä kumppania todistaaksesi jotain itsellesi ja muille, et siksi että haluat aidosti suhteen juuri sen ihmisen kanssa. Ainoa terve syy haluta suhde on se että se toinen ihan oikeasti vaikuttaa ihmiseltä jonka kanssa voisit olla onnellinen. Ei siis minkään saavutuksen saaminen.
Tuo oli huono sanavalinta mutten keksinyt parempaakaan. En usko että nämä minun perääni kuolaavat miehet olisivat halunneet olla kanssani siksi, että vaikutan ihmiseltä jonka kanssa voisi olla onnellinen, vaan enemmänkin ulkoisten asioiden takia. Minun kanssa on alettu suunnittelemaan tulevaisuuttakin jo ensikohtaamisella, kun mies ei ole vielä tiennyt minusta käytännössä mitään.
No älä valitse mitään "kuolaavaa" miestä vaan mies joka on ihan vain aidosti kiinnostunut sinusta. Sellaisiakin on.
Seksuaalinen vetovoima on aivan olennainen osa suhdetta. Jos se puuttuu, mikään ns aito kiinnostus ei riitä.
Olen tavannut paljon euroon kivoja naisia, mutta kun en ole kiinnostunut heistä seksuaalisesti, niin kaveritasolle nämä jäävät.
No tämä ei ole mikään joko-tai vaan tietenkin hyvässä suhtessa pitää olla kumpaakin. Mutta pitää siis erottaa niistä seksuaalisesti kiinnostuneiden joukosta ne joilla on kiinnostus myös siihen muuhun persoonaan. Ja ne ovat yleensä niitä jotka eivät lähesty se seksuaalinen kiinnostus edellä eli pyri heti uimaan liiveihin.
Olen eri, mutta minulla ainakin on natsannut parhaiten yhteen juuri niiden kanssa, jotka nimenomaan haluaa heti liiveihin. Jos ei halua, on joko libidoltaan tai arvoiltaan todennäköisesti yhteensopimaton. Minulle kun seksuaalisuus ei ole niiden syvempien tunteiden ja persoonaan rakastumisen vaihtoehto, vaan kuuluu siihen kiinteänä osana.
Haluaminen ja jonkun asian toteuttaminen on eri asia. Tietenkin on positiivista jos se toinen haluaa sinua heti mutta jos hän ei ole esim. lainkaan valmis tutustumaan sinuun ennen seksiä niin silloin se halu menee kaiken muun edelle. Edelleen, mies voi olla voimakkaasti kiinnostunut sekä sinusta fyysisesti kuin henkisestikin.
Esim. itse olen naimisissa miehen kanssa jonka kanssa minulla oli heti todella suuri sekä fyysinen että henkinen yhteenkuuluvuuden tunne. Päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana mutta sitä ennen keskustelimme tunteja niin että unohdimme ajan kulun ja muut paikalla olijat kokonaan. Ja ilman tuota keskustelua tuskin olisi tapahtunut myöskään sitä seksiä.
No joo, minä tulin ehkä vähän sivusta kommentoimaan alaketjuun, vaikken oikeastaan koe tätä asiaa edes ongelmaksi. Tai siis ketjun aloituksen mukaiset mahdottomat ihastukset on kyllä minullekin ongelma. Sen sijaan en koe ongelmaksi, että suhteet alkavat seksillä enkä koe että miehet haluaisivat minulta vain seksiä. Pisimmät parisuhteeni ovat alkaneet seksistä, myös nyttemmin kariutunut avioliittoni. Seksin lykkääminen on toiminut minulla menneisyydessä huonosti - jostain syystä minulla on riski menettää oma kiinnostus seksin jälkeen, ja riski on sitä isompi mitä pidempään on odoteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy.
Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.
Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.
No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.
Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.
Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.
Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri
Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.
No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.
Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.
No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.
Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.
Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta.
Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.
En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.
Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne.
Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi.
Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.
Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.
Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.
En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.
Kun torjunta tulee, hyökkäävät päälle kaikki entisetkin torjunnat, ja se tapahtuu meille kaikille. Sikäli kuvaat aivan normaalia ilmiötä. Sinulla on ollut joku mies, joka on tahallisesti tahtonut loukata sinua mahdollisimman ilkeästi, jolloin kuka tahansa ottaisi osumaa, et vain sinä.
Rakkauselämään kuuluvia häiriöitä voi syntyä traumaattisista seurustelukokemuksista myös (kuten ekassa viestissäni kerroin), ei vain kiintymyssuhdevaurioista. Esimerkiksi nuoruusiän huonot seurustelusuhteet muokkaavat vahvasti persoonaa, varsinkin, kun persoonallisuuden rakentuminen on silloin vielä kesken oman sukupuolisuuden ja sukupuolen suhteen.
Seurustelusuhteen päättyminen ja tapa millä se päättyy vaikuttaa siihen, miten iso kiintymyssuhdetrauma se on. Siihen nähden nuorten ihmisten seurusteluihin suhtaudutaan hämmästyttävän kevyesti. Esimerkiksi se on nuoren miehen itsemurhien pinnallisena syynä melko usein, mikä kuvastaa asian vakavuutta. Kun sydänsurun kokee ensimmäistä kertaa, se voi persoonasta riippuen murtaa egon rakenteita syvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.
Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.
Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.
Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.
En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy.
Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.
Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.
No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.
Et nyt ymmärrä että ongelma ei ole siinä kuka pitää ketäkin saavutuksena tai kuka haluaa ketäkin vaan niiden miesten laadussa jotka sinua yrittävät. Ilmeisesti siellä on niin paljon näitä "kuolaajia" että et enää edes huomaa sieltä joukosta niitä ihan tavallisia miehiä jotka olisivat sinusta kiinnostuneita myös ihmisenä. He eivät kenties edes uskalla lähestyä sinua kun nuo muut miehet ovat siinä välissä ja sinä kiinnität huomion vain niihin.
Pelkästä ulkonäöstä kiinnostuneen tunnistan helposti siitä, että mies itse on minuun verrattuna ihan eri sarjassa ulkonäöltään.
Et sinä ystävä hyvä edelleenkään osaa niitä ajatuksia lukea. Eri
Mun ei tarvi kuin peiliin vilkaista niin ei ole ollenkaan vaikeaa käsittää, miksi minä valikoidun niin helposti miesten kohteeksi. Luonne ei näy päällepäin.
No ei näy jos sinä vain istut hiljaa ja keskityt näyttämään kaunilta. Mutta teet sinä elämässä varmaan paljon muutakin asioita joissa sinut näkee myös ihan ihmisenä ja voi kertoa omia ajatuksiasi.
Yleisimmin minua on lähestytään tilanteissa, jotka eivät kyllä kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Ehkä sen että käyn kaupassa tai lenkillä. Jos nuo asiat tekevät minusta jonkun silmissä tavattoman mielenkiintoisen, silloin hän näkisi lähes jokaisen ihmisen mielenkiintoisena. En kuitenkaan usko, että nämä lähestyvät jokaista, jonka näkevät lenkkeilevän.
No sitten ehkä blokkaat jatkossa ne lähestymiset jossa sinua ei nähdä ihmisenä ja jätät jäljelle vain ne joissa niin voi olla. Esim. työssä tai opiskelussa, harrastuksissa, yhteisten ystävien luona jne.
Käytännössä sitten pitää blokata kaikki (kuten olen tehnytkin). Työssä on jonkin verran kyselty treffeille, mutta siellä sama juttu - mulla on rooli päällä, eikä se millainen siellä olen, kerro minusta mitään ihmisenä. Sanon vaan ne samat fraasit kuin kaikki muutkin, jotka tekevät samaa työtä.
Olen miettinyt uudelleen tinderin lataamista, sillä jotenkin se kuitenkin tuntuu parhaalta tavalta tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Lähtötilanne on molemmilla sama, eikä niin että toinen yksipuolisesti kiinnostuu toisesta ja sitten ottaa kontaktia, kun toinen ei edes ole pistänyt koko ihmistä merkille.Minusta ongelmasi tuli esille jo aikaisemmin eli jostain syystä kuvittelet, että sinun tulisi olla kiinnostunut miehestä, joka on sinusta kiinnostunut ja kuvittelet, että me markkinoisimme tässä sellaista vaihtoehtoa. Niinhän kukaan ei ole tehnyt, vaan normaalia mallia ainoastaan, missä kiinnostus on alusta asti molemminpuolista sen verran, että viitsii treffeille lähteä. Ilmeisesti lähdet hyvin alhaisella kynnyksellä treffeille, jolloin tietenkin suurin osa miehistä ei kiinnosta.
Aika monilla tuntuu lukemani perusteella olevan samaa ongelmaa. Koska parisuhdetta ei oikein löydy, lähdetään treffeille, vaikka ei kiinnosta eikä kiinnostus siitä lisäänny, vaikka mitä tekisi. Sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole paperisia, vaan hormonaalisia. Miehillä kiinnostus seksiin saa aikaan alhaista kynnystä, vaikka ulkonäkö ei kiinnostaisikaan, naisten motiivit ehkä moninaisempia.
En lähde alhaisella kynnyksellä treffeille. Kaikki treffit joilla tähän mennessä olen ollut, olivat tinderin kautta, silloin kun siellä vielä olin. En ole koskaan mennyt treffeille näiden kadulla, kaupassa tai töissä kyselijöiden kanssa. Tindertreffeillekin mulla oli siinä mielessä melko korkeat vaatimukset, että keskusteluista piti käydä selväksi, että kyseessä on fiksu ihminen. Usein treffeillä se ihminen ei kuitenkaan kiinnostanut minua yhtään, ulkonäkö ei miellyttänyt ja koin muutenkin että ollaan ihan eri aaltopituudella. Tokihan miehiä kiinnosti koska olin kuitenkin sen näköinen, että varmaan koskaan elämässään heillä ei tällaiseen naiseen olisi ollut mahdollisuuksia.
Sori, mutta käsitys ulkonäöstäsi vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, vaikka en lainkaan epäile, ettetkö olisi erittäin kaunis, seksikäs ja hyvännnäköinen. Mutta kaikki miehet eivät silti huumaannu sinusta vain sen vuoksi, vaikka niin ajatteletkin omalta kannaltasi ei-kiinnostavien tekevän. Heillä on monenlaisia motiiveja, he ovat erilaisia miehiä ja ihmisiä, vaikka suurin osa kyllä varmaan mielellään harrastaisi seksiä kanssasi.
Ei kannata aliarvioida itseään, mutta ei myöskään yliarvioida, vaikka pieni yliarvio onkin terveellistä. Se voi johtaa myös harhaan kuten siihen, että voisi tietää muiden ajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.
Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne.
Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi.
Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.
Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.
Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.
En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.
Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.
Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.
Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?
Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani".
Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi.
Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.
Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne.
Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi.
Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.
Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.
Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.
En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.
Tunnistan tämän itsessäni 100%. Rakastun juuri niihin tavoittamattomiin miehiin tällä tavalla. Kun koronan myötä Tinderissä oli se "passi"-toiminto, minulla oli yksi täysin epärealistinen nettisuhde Sveitsissä asuvan miehen kanssa. Jossain vaiheessa siitä oikeasti heräsi kuin humalasta, että mitä helvettiä tässä nyt teen. On ollut myös suhteita naimisissa olevien miesten kanssa, jotka ovat vielä pahempia, koska niissä kokee tulleensa vedätetyksi ihan kunnolla. Eikä siitä ikinä viisastu.
Olen kaksi kolme kertaa elämässäni ihastunut saatavilla olevaan mieheen tuolla tavalla, joten tiedän, että se on mahdollista. En vain oikein osaa sanoa, miksi niin käy niin harvoin, mutta näissä mahdottomissa jutuissa se on lähestulkoon vakio.
Naimisissa oleviin miehiin toistuvasti ihastuvat naiset ovat hiukan eri asia kuin jahtaajat eli heillä on kateuteen ja kilpailuun liittyvää alitajuista (joskus tiedostettuakin) narsistista problematiikkaa kuten noissa miehissäkin, jotka pettävät vaimojaan, synkkä yhteenkuuluvuus siis. He tarvitsevat sen kolmannen suhteeseen, koska investointi yhteen on objektisuhteiden vuoksi mahdotonta. Kaikissa pettämiskuvioissa on tuota samaa problematiikkaa mukana eli salaisuus luo erilaisia valtapositioita, joista saadaan narsistista käyttövoimaa, valtafantasioita seksuaaliseen valtaan (kauneus, komeus) liittyen ja muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minulla se menee niin, että nuoruusvuosien selkeästi mahdottomien kuvioiden jälkeen olen löytänyt itseni toistuvasti viritelmistä, jotka eivät alkuasetelmaltaan ole olleet ilmeisen mahdottomia mutta kuitenkin sellaiseksi päätyvät. Olen tehnyt tästä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä. Joko olen alusta asti alitajuisesti tunnistanut jutun mahdottomuuden, ja se on syy ihastumiseen. Tai sitten minussa on jotain sellaista, joka saa alunperin kiinnostuneiden miesten mielen muuttumaan kun tutustuvat minuun. Pinnan alla jotain sellaista, että kun ihminen kurkistaa "sieluuni", hän näkee siellä jotain niin rumaa ja arvotonta että sitä seuraa väistämättä hylkäys.
Näet itsesi rumana ja arvottomana ja katsot sitä muista eli muut toimivat sinun peileinäsi (projektio). Tekivät nämä mitä tahansa aralla alueellasi, niin näet sen oman heijastuksesi mikä vaikuttaa vuorovaikutukseenne.
Kuitenkin olet jo pitkällä, kun ymmärrät omaa toimintamekanismiasi ja sen mikä sinua vastakkaisessa sukupuolessa liikuttaa siirtämättä sitä tunnettasi miehiin (miehet ovat pahoja). Kyse on omista asioistasi.
Mutta siitä huolimatta on olemassa ulkoisenkin elämän realiteetit. Olen pohtinut mitä tapahtuisi, jos itse olisin tänä päivänä ja tämän ikäisenä sinkku. Tuskinpa olisin sellaiselta turvassa, etten saisikaan vastarakkautta kuten aina olen saanut ja pariutunut helposti haluamani kanssa. Deittimaailmassa on omat realiteettinsa kuten ulkonäkö ja se, että ihmisistä on tullut kyynisempiä vanhemmiten, kun osumaa on tullut jokaisella.
Toisaalta kun katson ympärilleni (palstan ulkopuolella) niin näen, että turvaton/turvallinen malli pitää hämmästyttävästi edelleen kutinsa vanhanhakin. Ne joille kaikki on ollut aina helppoa pariutumisessa löytävät käden käänteessä uuden, kun taas ne, joilla on ollut vaikeaa aina, kohtaavat samat vaikeudet uudestaan. Uskoisin sen johtuvan hyvin aikaisesta pariutumisen vaiheesta eli jo siitä, kun näkee jonkun ensimmäistä kertaa. Kiintymyssuhdevaurioinen kiinnostuu ensinäkemältä omiin projektioihinsa ja elää niissä. Näin hän on alusta asti realiteettien ulkopuolella ja tulee pahimmillaan satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
No en minä lähtökohtaisesti koe itseäni huonoksi tai rumaksi tai arvottomaksi. Ihastusten välillä olen oikeasti suht tasapainoinen. Ihastuksen iskiessä olen joka kerta kuin huumeissa, valtavan aiheettoman optimismin vallassa, tällä kertaa kaikki on toisin ja tämä on se todellinen rakkaustarina joka päättyykin hyvin. Nuo arvottomuuden ajatukset tulevat vasta siinä vaiheessa, kun torjunta on jo todennäköinen tai varma.
Nyt olen tilanteessa, jossa terapia loppui kesken hyvin hauraalla hetkellä ja samaan aikaan tuli kipeä torjunta. Siinä vyöryi kaikki menneetkin torjunnat päälle. Kaikki rumimmat asiat mitä minulle on koskaan sanottu kaikuu korvissa. Esimerkiksi ensirakkauteni sanoi minulle ainakaan, että olen ihminen joka vaikuttaa alkuun kiinnostavalta mutta lähemmin tutustuttaessa paljastunkin tylsäksi. Osa minusta kokee, että hän oli ihan oikeassa ja tämä viimeisin torjunta on todiste siitä. Olen ulkoisesti ihan kivannäköinen ja pinnallisella tavalla hauska, mutta kun pintaa raaputtaa sieltä paljastuu jotain mihin ei kertakaikkiaan voi rakastua. Tai ehkä sieltä paljastuu pelkkää tyhjyyttä.
En minä oikeasti järjellä ajattele niin. Mutta ne on sellaisia osin alitajuisia ajatusmalleja, jotka pyrkii nyt vyörymään pintaan.
Kun torjunta tulee, hyökkäävät päälle kaikki entisetkin torjunnat, ja se tapahtuu meille kaikille. Sikäli kuvaat aivan normaalia ilmiötä. Sinulla on ollut joku mies, joka on tahallisesti tahtonut loukata sinua mahdollisimman ilkeästi, jolloin kuka tahansa ottaisi osumaa, et vain sinä.
Rakkauselämään kuuluvia häiriöitä voi syntyä traumaattisista seurustelukokemuksista myös (kuten ekassa viestissäni kerroin), ei vain kiintymyssuhdevaurioista. Esimerkiksi nuoruusiän huonot seurustelusuhteet muokkaavat vahvasti persoonaa, varsinkin, kun persoonallisuuden rakentuminen on silloin vielä kesken oman sukupuolisuuden ja sukupuolen suhteen.
Seurustelusuhteen päättyminen ja tapa millä se päättyy vaikuttaa siihen, miten iso kiintymyssuhdetrauma se on. Siihen nähden nuorten ihmisten seurusteluihin suhtaudutaan hämmästyttävän kevyesti. Esimerkiksi se on nuoren miehen itsemurhien pinnallisena syynä melko usein, mikä kuvastaa asian vakavuutta. Kun sydänsurun kokee ensimmäistä kertaa, se voi persoonasta riippuen murtaa egon rakenteita syvältä.
Ihminen, joka sanoi minulle noin halusi tosiaan tietoisesti loukata. Olin hyvin nuorena, alaikäisenä tilanteessa jossa piti valita kahdesta pojasta, ja lopulta rakastuin siihen jota en aluksi valinnut. Luulen, ettei hän koskaan antanut anteeksi sitä että valitsin aluksi toisen. Kyseinen ihminen on myös jälkikäteen myöntänyt epäilevänsä itsellään psykopaatin piirteitä. Siis kertonut, ettei hänellä ole normaalia omatuntoa. Muille tehty paha ei tunnu pahalta niinkuin pitäisi.
Toinen juttu mihin omat ongelmani osittain liitän on vanhempieni avioero. Erityisesti se, että äitini on joskus sanonut ettei isäni halunnut minua. Asia, joka paljastui vasta vuosien päästä valheeksi.
Minä ajattelin vuosia, että yritin elää ikäänkuin uudelleen sitä samaa hylkäystilannetta etsien eri lopputulosta. Jotain korvaavaa kokemusta, jossa minut ollaan hylkäämässä ja viime hetkellä hylkääjä muuttaakin mielensä. Kolmekymppisenä sitten luulin saaneenikin sen. Rakastuin mieheen, joka jätti minut koska ei ollut vielä toipunut edellisestä erostaan, mutta muuttikin mielensä ja tuli takaisin. Siitä alkoi kymmenvuotinen avioliitto jonka kuvittelin vuosien ajan korjanneen kaiken.
Ja sitten avioliiton rapistuessa meninkin ihastumaan päätä pahkaa taas täysin mahdottomaan kohteeseen. Varattuun työkaveriin. Joka ihastui kai hetkeksi takaisin, mutta valitsi kuitenkin nykyisensä. Tästä on jotenkin hirveän vaikea enää päästä ylös. Tuntuu, että mitä enemmän räpiköin sitä syvemmälle suohon uppoan. Kaikki aiemmat torjunnat painaa niskaan. Ja pettymys omaan itseen, siihen etten ollutkaan parantunut tästä. Siihen etten ollutkaan tätä parempi. Siihen, että ylipäänsä sotkeennuin varattuun, heitin kaikki arvoni romukoppaan ja ihan turhaan. Siihen, että oikeasti hetken kuvittelin että hän välitti minusta ja tunsi samoin. Ja olisi nähnyt minut niiden vaikeiden ratkaisujen arvoisena. Ja sitten, yhtäkkiä, minä en ollut enää ihastuttava ihastus, minä olin likainen virhe joka piti heittää pois kuin roska.
Jaha, hieman meni dramaattiseksi vuodatukseksi, mutta olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat liikaa tottuneet siihen että kaiken pitää mennä juuri niin kuin itse haluaa että ei osaa hyväksyä tai käsitellä pettymystä ja kuvittelee että miehen mielipiteellä ei ole väliä
Ok, hyvä tietää.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.