Miksi ihmiset ei enää pariudu?

Kyllä kaikki tuttavapiiriini kuuluvat parittelevat, mutta vain harvat joutuvat nykypäivänä enää pariutumaan.

Tulevaisuus.

https://www.dimsumdaily.hk/hk-man-shares-good-news-on-social-media-afte…

Kuten näistäkin keskusteluista huomaa, naiset on turhia , naisista on ainostaan harmia ja riesaa.

Vierailija kirjoitti:

pariutuva mies päätyy useimmiten elatusmaksujenmaksajaksi, kun nainen kyllästyy

Tämä!

Koska nopeat internet yhteudet ja eräät sivustot

M29v

Kun takana on useampi onneton suhde, niin sitä väistämättä oppii olemaan tarkempi naisten suhteen.

On niin paljon parempi olla sinkku kuin yhdessä väärän ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aika herkkä mies ja olen saanut vain huonoja kokemuksia äärimmäisen raadollisilla deittailumarkkinoilla. En kestä sitä huonon mielen ja muserretun itseluottamuksen komboa, joka treffeiltä usein jää käteen itselleni. Olen huomannut olevani onnellisempi kun en edes haaveile parisuhteesta vaan keskityn töiden tekoon. Urallani menee varsin hyvin, koska voin kohdentaa kaikki energiani uralla etenemiseen ja töiden tekoon sekä itseni kehittämiseen vapaa-ajalla.

M30

En haluaisikaan "herkkää miestä" vaan ihan normaalin miehisen miehen.

N29, KTM

Häh? Eikö näiden miesten ajan pitänyt olla ohi aikoja sitten? Ovatko naiset valehdelleet mieltymyksistään, kun se herkkä mies joka puhuu tunteistaan ja jopa itkee, on ollut tapetilla jo pitkään...

Niin. Ei voi eri naisilla olla erilaisia mielipiteitä. Jos kerran N29, KTM ei tykkää herkkiksistä, niin silloin ei kukaan muukaan voi.

Terveisin palstatol- tonttu

En tajua, miksi miehinen mies ei voisi olla myös herkkä? Minusta sellainen aito herkkyys vain lisää omalla tavalla miehisyyttä. Ihastun harvoin, mutta jos ihastun, niin sen saa usein aina aikaan tietty herkkyys miehessä - en tiedä, että yrittävätkö miehet sitten piilottaa sitä vai mitä, mutta se tuntuu aina niin harvinaiselta, että ehkä siksikin kiinnittää huomion.

Sellaisia asioita kuten että mies on jotenkin avoin ja osoittaa herkällä - ei millään machoilevalla - tavalla kiinnostuksen jo aluksi (aito pieni ujous on aivan tajuttoman puoleensavetävää miehessä) ja sitten paremmin tutustuessa osaa avata myös tunteitaan ja keskustella yms.

Itselleni tulee oikeastaan turvallisempi olo, jos pystymme molemmat näyttämään myös herkän ja haavoittuvan puolen toisillemme, eikä tarvitse pitää yllä jotakin kovuuden kulissia. Ja jos löytyy sellaisia miehiä, joilla ei sitä herkkyyttä sitten ole, emme varmastikaan ole edes sopivia toisellemme - tuntuisi ankealta, jos toinen ei pääsisi yhtään omalle aaltopituudelleni, jos jaan jotakin vaikeampia tuntemuksia jne

Minä en innostu ihmisestä joka kuvaa itseään herkäksi (ei ole sukupuoliasia), en jaksa tyyppiä joka itkee ja järkyttyy jatkuvasti kaikesta. Kuulostaa joltakin hoidettavalta tapaukselta, jota pitäisi loputtomasti tsempata ja tukea, ilman että tämä tuettava tekee mitään paitsi on niin herkkänä taas.

Vierailija kirjoitti:

Kun takana on useampi onneton suhde, niin sitä väistämättä oppii olemaan tarkempi naisten suhteen.

On niin paljon parempi olla sinkku kuin yhdessä väärän ihmisen kanssa.

Ei sulla ole mitään suhteita ollut, kunhan selität. 

inkman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mielipiteillä ole väliä, tätäkin asiaa on tutkittu paljon. Miesten ja naisten halu luoda parisuhde on vähentynyt, naisten huomattavasti enemmän. Sit voidaan vielä vilkaista tutkimuksia nettideittailusta, esim. 20% miehistä saa 80 % naisten viesteistä ja naiset swaippaa tinderissä vain 5% miehistä oikealle.

Parisuhteisiin tarvitaan kaksi ja naisia ei vain yksinkertaisesti miehet kiinnosta ulkonäkökriteereiden takia.

Mihin perustat väitteesi että naisilla ainoastaan ulkonäkö olisi merkittävä kriteeri? Kyllä naisilla on paljon enemmän kriteerejä, etenkin niitä jotka liittyvät siihen minkälaisen suhteen sen miehen kanssa voi saada. Eli miten tasa-arvoinen ja tasapainoinen suhde on, minkälaista yhdessäolo on, miten arvot, elämäntavat ja harrastukset sopivat yhteen ja miten hyvin tulevaisuuden suunnitelmat matchaavat. Ja tietysti miten se kuuluisa kemia toimii.

Sanon tämän siis naisena, jolle ei todellakaan riittäisi joku hyvännäköinen tollo.

Mutta pikkujouluissa ja vastaavissa tuntuu riittävän mainiosti. Etenkin jos bonuksena tulee vaarallisia luonteenpiirteiteitä ja  tatuointeja

Missä kuvitteelissa pas ka sa kin pikkujouluissa? 

Ihan tilastoja katsomalla pariutuminen koko väestön tasolla johtuu kahdesta piirteestä:

1) Parisuhteiden keston lyhenemisestä. Erotaan useammin kuin löydetään uusia parisuhteita. Parisuhteiden / tapailusuhteiden päättymisen ja uuden suhteen alkamisen välille jää pitkiä ajanjaksoja sinkkuutta.

2) Köyhien, kouluttamattomien, usein pitkäaikaistyöttömien miesten vaikeuksista löytää itselleen seurustelusuhdetta (ja edes ystävyyssuhteita). Miesten seurustelukumppaneiden puute korreloi hyvin vahvasti köyhyyden ja työttömyyden kanssa. Tämä ryhmä on niitä harvoja ryhmiä, joille kasaantuu totaalinen parisuhteettomuus - ei siis ole kokemusta edes yhdestä parisuhteesta. 

Viimeksi mainittu asia on muna-kana -tyyppinen dilemma: tarkoittaako kouluttamattomuudesta ja näköalattomuudesta johtuva köyhyys tekijöistä, jotka tuottavat sivuun jäämistä parisuhteista (ja muistakin sosiaalisista suhteista) vai ovatko kouluttamattomuus ja köyhyys syitä, jotka tuottavat kokemattomuutta parisuhteista ja ylipäätään sosiaalisista suhteista.

Ensiksi mainittuun asiaan liittyy tietysti monia asioita ja kehityskulkuja, mutta tiivistän: yhteiskunnassa parisuhteiden päättyminen ei ole enää millään lailla stigmatisoituja, joten syytä huonoon tai edes tylsään parisuhteeseen ei ole jäädä.

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

Hylkeitten kanssa ei viitsi, niitä näkee Saimaallakin riittävästi, nykynaiset on niin lihavia ja laiskoja nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aika herkkä mies ja olen saanut vain huonoja kokemuksia äärimmäisen raadollisilla deittailumarkkinoilla. En kestä sitä huonon mielen ja muserretun itseluottamuksen komboa, joka treffeiltä usein jää käteen itselleni. Olen huomannut olevani onnellisempi kun en edes haaveile parisuhteesta vaan keskityn töiden tekoon. Urallani menee varsin hyvin, koska voin kohdentaa kaikki energiani uralla etenemiseen ja töiden tekoon sekä itseni kehittämiseen vapaa-ajalla.

M30

En haluaisikaan "herkkää miestä" vaan ihan normaalin miehisen miehen.

N29, KTM

Häh? Eikö näiden miesten ajan pitänyt olla ohi aikoja sitten? Ovatko naiset valehdelleet mieltymyksistään, kun se herkkä mies joka puhuu tunteistaan ja jopa itkee, on ollut tapetilla jo pitkään...

Niin. Ei voi eri naisilla olla erilaisia mielipiteitä. Jos kerran N29, KTM ei tykkää herkkiksistä, niin silloin ei kukaan muukaan voi.

Terveisin palstatol- tonttu

En tajua, miksi miehinen mies ei voisi olla myös herkkä? Minusta sellainen aito herkkyys vain lisää omalla tavalla miehisyyttä. Ihastun harvoin, mutta jos ihastun, niin sen saa usein aina aikaan tietty herkkyys miehessä - en tiedä, että yrittävätkö miehet sitten piilottaa sitä vai mitä, mutta se tuntuu aina niin harvinaiselta, että ehkä siksikin kiinnittää huomion.

Sellaisia asioita kuten että mies on jotenkin avoin ja osoittaa herkällä - ei millään machoilevalla - tavalla kiinnostuksen jo aluksi (aito pieni ujous on aivan tajuttoman puoleensavetävää miehessä) ja sitten paremmin tutustuessa osaa avata myös tunteitaan ja keskustella yms.

Itselleni tulee oikeastaan turvallisempi olo, jos pystymme molemmat näyttämään myös herkän ja haavoittuvan puolen toisillemme, eikä tarvitse pitää yllä jotakin kovuuden kulissia. Ja jos löytyy sellaisia miehiä, joilla ei sitä herkkyyttä sitten ole, emme varmastikaan ole edes sopivia toisellemme - tuntuisi ankealta, jos toinen ei pääsisi yhtään omalle aaltopituudelleni, jos jaan jotakin vaikeampia tuntemuksia jne

Minä en innostu ihmisestä joka kuvaa itseään herkäksi (ei ole sukupuoliasia), en jaksa tyyppiä joka itkee ja järkyttyy jatkuvasti kaikesta. Kuulostaa joltakin hoidettavalta tapaukselta, jota pitäisi loputtomasti tsempata ja tukea, ilman että tämä tuettava tekee mitään paitsi on niin herkkänä taas.

Sivusta . Herkkyys ei tarkoita sitä, että itkee ja vinkuu koko ajan vaan se on kovan ja tunteettoman vastakohta.

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

En selvästi kuulu noihin joihinki miehiin, kun parisuhteen suhteen ei ole kuin pääasiassa negatiivisia odotuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan tilastoja katsomalla pariutuminen koko väestön tasolla johtuu kahdesta piirteestä:

1) Parisuhteiden keston lyhenemisestä. Erotaan useammin kuin löydetään uusia parisuhteita. Parisuhteiden / tapailusuhteiden päättymisen ja uuden suhteen alkamisen välille jää pitkiä ajanjaksoja sinkkuutta.

2) Köyhien, kouluttamattomien, usein pitkäaikaistyöttömien miesten vaikeuksista löytää itselleen seurustelusuhdetta (ja edes ystävyyssuhteita). Miesten seurustelukumppaneiden puute korreloi hyvin vahvasti köyhyyden ja työttömyyden kanssa. Tämä ryhmä on niitä harvoja ryhmiä, joille kasaantuu totaalinen parisuhteettomuus - ei siis ole kokemusta edes yhdestä parisuhteesta. 

Viimeksi mainittu asia on muna-kana -tyyppinen dilemma: tarkoittaako kouluttamattomuudesta ja näköalattomuudesta johtuva köyhyys tekijöistä, jotka tuottavat sivuun jäämistä parisuhteista (ja muistakin sosiaalisista suhteista) vai ovatko kouluttamattomuus ja köyhyys syitä, jotka tuottavat kokemattomuutta parisuhteista ja ylipäätään sosiaalisista suhteista.

Ensiksi mainittuun asiaan liittyy tietysti monia asioita ja kehityskulkuja, mutta tiivistän: yhteiskunnassa parisuhteiden päättyminen ei ole enää millään lailla stigmatisoituja, joten syytä huonoon tai edes tylsään parisuhteeseen ei ole jäädä.

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

Työttömille tuilla eleleville köyhille toisiaan on yhteistä tietty näköalattomuus ja heikot vuorovaikutustaidot. Ei nähdä mitään mahdollisuuksia itse parantaa omaa elämää ja tilannetta Nyt on kasvanut määrä kolme- neljä kymppisiä, millä ei ole mitään kokemusta työelämästä ja heikot valmiudet alentaa sosiaalisia verkostoja. Monissa tapauksissa kyseessä on ylisukupolvinen kyvyttömyys "normaaliin" elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

En selvästi kuulu noihin joihinki miehiin, kun parisuhteen suhteen ei ole kuin pääasiassa negatiivisia odotuksia. 

Kukaan ei tällaisia pakota parisuhteeseen. Vapaasti voi elää sinkkuna ja tehdä itselleen hyvän elämän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tilastoja katsomalla pariutuminen koko väestön tasolla johtuu kahdesta piirteestä:

1) Parisuhteiden keston lyhenemisestä. Erotaan useammin kuin löydetään uusia parisuhteita. Parisuhteiden / tapailusuhteiden päättymisen ja uuden suhteen alkamisen välille jää pitkiä ajanjaksoja sinkkuutta.

2) Köyhien, kouluttamattomien, usein pitkäaikaistyöttömien miesten vaikeuksista löytää itselleen seurustelusuhdetta (ja edes ystävyyssuhteita). Miesten seurustelukumppaneiden puute korreloi hyvin vahvasti köyhyyden ja työttömyyden kanssa. Tämä ryhmä on niitä harvoja ryhmiä, joille kasaantuu totaalinen parisuhteettomuus - ei siis ole kokemusta edes yhdestä parisuhteesta. 

Viimeksi mainittu asia on muna-kana -tyyppinen dilemma: tarkoittaako kouluttamattomuudesta ja näköalattomuudesta johtuva köyhyys tekijöistä, jotka tuottavat sivuun jäämistä parisuhteista (ja muistakin sosiaalisista suhteista) vai ovatko kouluttamattomuus ja köyhyys syitä, jotka tuottavat kokemattomuutta parisuhteista ja ylipäätään sosiaalisista suhteista.

Ensiksi mainittuun asiaan liittyy tietysti monia asioita ja kehityskulkuja, mutta tiivistän: yhteiskunnassa parisuhteiden päättyminen ei ole enää millään lailla stigmatisoituja, joten syytä huonoon tai edes tylsään parisuhteeseen ei ole jäädä.

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

korjattu

Työttömille tuilla eleleville köyhille toisiaan on yhteistä tietty näköalattomuus ja heikot vuorovaikutustaidot. Ei nähdä mitään mahdollisuuksia itse parantaa omaa elämää ja tilannetta Nyt on kasvanut määrä kolme- neljäkymppisiä, millä ei ole mitään kokemusta työelämästä ja heikot valmiudet rakentaa sosiaalisia verkostoja. Monissa tapauksissa kyseessä on ylisukupolvinen kyvyttömyys "normaaliin" elämään.[ Korjattu

Vierailija kirjoitti:

Ihan tilastoja katsomalla pariutuminen koko väestön tasolla johtuu kahdesta piirteestä:

1) Parisuhteiden keston lyhenemisestä. Erotaan useammin kuin löydetään uusia parisuhteita. Parisuhteiden / tapailusuhteiden päättymisen ja uuden suhteen alkamisen välille jää pitkiä ajanjaksoja sinkkuutta.

2) Köyhien, kouluttamattomien, usein pitkäaikaistyöttömien miesten vaikeuksista löytää itselleen seurustelusuhdetta (ja edes ystävyyssuhteita). Miesten seurustelukumppaneiden puute korreloi hyvin vahvasti köyhyyden ja työttömyyden kanssa. Tämä ryhmä on niitä harvoja ryhmiä, joille kasaantuu totaalinen parisuhteettomuus - ei siis ole kokemusta edes yhdestä parisuhteesta. 

Viimeksi mainittu asia on muna-kana -tyyppinen dilemma: tarkoittaako kouluttamattomuudesta ja näköalattomuudesta johtuva köyhyys tekijöistä, jotka tuottavat sivuun jäämistä parisuhteista (ja muistakin sosiaalisista suhteista) vai ovatko kouluttamattomuus ja köyhyys syitä, jotka tuottavat kokemattomuutta parisuhteista ja ylipäätään sosiaalisista suhteista.

Ensiksi mainittuun asiaan liittyy tietysti monia asioita ja kehityskulkuja, mutta tiivistän: yhteiskunnassa parisuhteiden päättyminen ei ole enää millään lailla stigmatisoituja, joten syytä huonoon tai edes tylsään parisuhteeseen ei ole jäädä.

Sen sijaan parisuhteille asetetut tavoitteet eivät sinänsä ole muuttuneet - eli parisuhteeseen ladataan vähintään samalla tavalla odotuksia kuin aiemmin. Ehkä jopa enemmän.

Tämä on mielestäni asia, jota erityisesti sinkkunaisten (myös joidenkin miesten) kannattaisi pohdiskella: ei sitä, onko parisuhde tavoittelemisen arvoinen asia vai ei, vaan sitä, millaisia odotuksia itse parisuhteelle lataa? Voivatko omat ennakko-odotukset olla sellainen painolasti, joka ihan oikeasti aiheuttaa haittaa parisuhteen etsimiselle ja omille ajatuksille siihen liittyen?

Parisuhteessa on aina myös huonojakin puolia, joten on selvää, että parisuhteen pitää kokonaisuudessaan olla parempi vaihtoehto kuin sinkkuna eläminen. Jos ei ole, miksi pitäisi laskea omaa elämisen laatuaan?

Vierailija kirjoitti:

[

Minä en innostu ihmisestä joka kuvaa itseään herkäksi (ei ole sukupuoliasia), en jaksa tyyppiä joka itkee ja järkyttyy jatkuvasti kaikesta. Kuulostaa joltakin hoidettavalta tapaukselta, jota pitäisi loputtomasti tsempata ja tukea, ilman että tämä tuettava tekee mitään paitsi on niin herkkänä taas.

Eihän herkkyys tuollaista tarkoita. Ovat usein sellaisia suorittajaihmisiä. Ja pikemminkin auttamassa muita kuin päin vastoin. Nämä inisijät ja kaikesta valittavat, vähät välittävät muista ihmisistä ja heidän tunteistaan.

Ihminen on myös mestari selittelemään omaa käyttäytymistään parhain päin. Ollaan olevinaan "temperamenttisia", "herkkiä", "tunneihmisiä" vaikka oikeasti ollaan huonosti käyttäytyviä persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, vaikeita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epärealistiset vaatimukset. Oma toiveeni on löytää mukava , henkisesti tasapainoinen ja urheilullinen nainen. Kun naisista alle 5% on tällaisia ja kaikki muutkin miehet sellaisen naisen haluaa, niin helposti jää ilman parisuhdetta.

Huonoon suhteeseen en halua, joten olen sinkku.

No niin on, sun urheilullinen tarkoittaa ääliötä, jolla ei ole muuta elämää kun se urheilu. Ja kun itse olet vielä pieni ja ruma, niin ei kiinnosta.

Tuo urheilullinen tarkoittaa vähintään aktiivista kuntosalilla käyvää naista, joiden reisistä ja pakaroista näkyy selvästi treenaaminen.

Eri

Enpä usko muiden kuin teinipissiksien käyvän salilla treenamassa saadakseen paksummat reidet ja prceen, jota kuvata instaan. Normaalit ihmiset treenaavat kokonaisvaltaisesti voidakseen paremman n ja jaksaakseen arkea. Lihadten kasvattaminen ja rasvaprosentti ei kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Ja nyt on alkanut selvitä että esim.jenkkilässä kilttikset ei osaa huolehtia edes perus hygieniastaan. Jätetään perse pesemättä koska se on homoa. Lääkärit kohtaa tämän aiheuttamia ongelmia koko ajan, samoin naiset kun etsivät parisuhdetta. Yööööök.

Voi hitsi kun etuoikeutetuille naisille aiheutuu jenkkilässä tästäkin harmia. Mitenkähän vaikkapa yhteiskunta  voisi yrittää helpottaa naisten pariutumista, kun se on niin kauhean vaikeaa ja saattaa joutua turvattomaan tilaan? Yritä nyt jaksella kuitenkin.