Asumiskuvioita, aikuinen lapsi ja työharjoittelu
Aikuisella lapsellani on alkamassa työharjoittelu alkuvuodesta. Hän opiskelee ja asuu toisella paikkakunnalla, josta tänne on noin tunnin matka. Meiltä työharjoittelupaikkaan on puolisen tuntia autolla, tai 45 min julkisilla.
No, hän pyysi päästä asumaan tänne kahdeksi kuukaudeksi. Ei siinä mitään, hirveän kiva olisi lapsi kotiin saada, mutta ei meillä oikeasti ole tilaa majoittaa häntä fiksusti noin pitkää aikaa. Meillä on hänen siskonsa huone, siellä on lyhyitä jaksoja nukkunut patjalla lattialla, sitten on olohuone, jossa vähän liian lyhyt sohva nukkumiseen ja sitten meidän aikuisten huone.
Siskon huoneen lattia olisi potentiaalisin, mutta siskolla on poikaystävä, joka viettää meillä paljon aikaa ja teini tosiaan sai aivan hepulin ideasta ja sanoi muuttavansa sitten poikaystävälleen mieluummin. Patjaa voisi toki tilanteen mukaan raahata sitten olohuoneeseen niiksi öiksi, kun poikaystävä on täällä, mutta hankalalta tuntuu sekin. Lisäksi ylipäätään se, että jo nyt melko ahtaassa asunnossa valloitettaisiin lattiatilaa ylimääräiselle patjalle pariksi kuukaudeksi tuntuu aikamoiselta.
Kysyin sitten tyttäreltä, että eikö hän kuitenkin voisi kulkea tuota väliä, hänellä kuitenkin tulee juna varsin sujuvasti lähelle työharjoittelupaikkaa. Eikä säästö meiltä nyt niin olennainen ole. Välillä voisi lainata autoakin kulkemiseen, jos meillä ei ole pakollisia työmenoja ja lähitöitä. Mutta siitä hän taas suuttui.
Sanokaa nyt viisaat, miten ratkoa tätä pulmaa?
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Ap perustellut tähän mennessä että siskolle tulee paha mieli ja että ikävää kun olohuoneessa olisi patja ja sisustuksen fengshuit menee pilalle. Onko miettinyt hetkeäkään esikoistaan? Tai miltä hänestä tuntuu?
Ei taida olla kyse omasta esikoisesta vaan puolison edellisestä suhteesta syntyneestä lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota joo, työssäkäyvä nuori aikuinen ja koulua käyvä teini samassa huoneessa? Jooei. Niillähän on luultavasti aivan erilainen rytmikin.
Ottaisin nuoren aikuisen tavalla tai toisella vaikka sinne olohuoneeseen, ja koittaisimme sitten mennä sopu sijaa antaa meiningillä. Teini saisi kuitenkin pitää rauhansa.
Teini on koulussa 8-16 ja työharjoittelussa oleva opiskeleva (huom! Ei työssäkäyvä) lapsi 8-16. Miten siis eri rytmi? Vai saako teini kukkua kaiket yöt?
Onko jossain mainittu työajat? Voihan tuo toinen opiskella esim. sosiaali- ja terveysalaa ja työharjoittelussa vuorotyö, joten työajat voivat olla ihan mitä vaan. Toki tällöin olettaisin, että asuisi mieluummin kotonaan, koska tuskin saisi mm. yövuoroa varten nukuttua päivällä, kun muut palailevat kotiin koulusta ja töistä.
Ja kyllä, sote-alan työharjoittelussa noudatetaan samoja työvuoroja kuin vakkarit tekevät. Ehkä yövuoroja ei ole kuin muutama, mutta niitä on hyvä kokeilla miltä tuntuu tehdä niitä.
Ja ihan oikeasti, ei kaikki vanhemmat tai ylipäätään ihmiset, voi asua sillä ajatuksella, että mahdolliset yövieraat mahtuisivat asuntoon. Lähtökohtaisesti asutaan ja eletään itseään varten, eikä tehdä kodista sellaista, että jos nyt vaikka se oma lapsi saattaa tulla käymään sen kerran pari vuodessa.
Kaikki kun emme asu lyhyen matkan päässä sukulaisistamme, niin emme voi nähdä usein, joten ihan turhaa olisi pitää yhtä huonetta vapaana tai joku sohva valittu nukkumisen vuoksi. Ja kun rahaa ei tipu taivaasta, niin siksikin monet joutuvat asumaan ahtaammin kuin haluaisivat, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki kallistuu lujaa vauhtia.
Hieman nyt ajatusta näihin vastauksiin teiltä ison asunnon omaavilta raharikkailta, joilta onnistuu uusien huonekalujenkin osto tuosta vaan.
Jos on niin vähän tilaa ettei omat lapset mahdu satunnaisesti siellä yöpymään niin silloin ei pitäisi olla tilaa poikaystävillekään
Niin, satunnaisesti. Nythän se lapsi olisi tulossa kahdeksi kuukaudeksi ilmeisesti kokoaikaisesti. On siinä pieni ero. Minunkin siskoni majoittui joskus ja jouluna huoneeni lattialla, mutta jos sitä olisi yritetty noin pitkäksi ajaksi, olisin häipynyt itse muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrät varmaa, että sitten vanhuksena on ihan turha odottaa tältä tyttäreltäsi yhtään mitään. Jos tuntuu vähänkää epämukavalta, niin ei tarvitse vaivautua.
Jos on sen luontoinen että välit menee poikki jos ei saa mitä haluuuu, niin ne menee sitten poikki jossain muussa tilanteessa jos nyt taivutaa prinsessan tahtoon.
Kuka tässä välien pokki menemisestä on kirjoittanut. Tässä oli kyse vastavuoroisuudesta eli myöhemmin ei sitten taivuta äidin tahtoon. Aikanaan äidin on turha haluta lapsiltaan yhtään mitään, koska opettaa itse nämä arvot.

Kaksi kuukautta on lyhyt aika.
Tuskin ottivat edes korona-aikana lasta luokseen vaan jättivät yksin eristyksiin toiseen kaupunkiin

Ei ole, ongelma tuntuu kietoutuvan teinin poikaystävän ympärille.
Tästä tuli mieleen, miten yleensä ihmiset majoittuu, kun osakeasunnon putkiremontin alta pitää muuttaa pois ja ei ole varaa rinnakkaisasuntoon?
Telttamajoitus lähimetsässä vai tuttavien tai sukulaisten luona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota joo, työssäkäyvä nuori aikuinen ja koulua käyvä teini samassa huoneessa? Jooei. Niillähän on luultavasti aivan erilainen rytmikin.
Ottaisin nuoren aikuisen tavalla tai toisella vaikka sinne olohuoneeseen, ja koittaisimme sitten mennä sopu sijaa antaa meiningillä. Teini saisi kuitenkin pitää rauhansa.
Teini on koulussa 8-16 ja työharjoittelussa oleva opiskeleva (huom! Ei työssäkäyvä) lapsi 8-16. Miten siis eri rytmi? Vai saako teini kukkua kaiket yöt?
Onko jossain mainittu työajat? Voihan tuo toinen opiskella esim. sosiaali- ja terveysalaa ja työharjoittelussa vuorotyö, joten työajat voivat olla ihan mitä vaan. Toki tällöin olettaisin, että asuisi mieluummin kotonaan, koska tuskin saisi mm. yövuoroa varten nukuttua päivällä, kun muut palailevat kotiin koulusta ja töistä.
Ja kyllä, sote-alan työharjoittelussa noudatetaan samoja työvuoroja kuin vakkarit tekevät. Ehkä yövuoroja ei ole kuin muutama, mutta niitä on hyvä kokeilla miltä tuntuu tehdä niitä.
Ja ihan oikeasti, ei kaikki vanhemmat tai ylipäätään ihmiset, voi asua sillä ajatuksella, että mahdolliset yövieraat mahtuisivat asuntoon. Lähtökohtaisesti asutaan ja eletään itseään varten, eikä tehdä kodista sellaista, että jos nyt vaikka se oma lapsi saattaa tulla käymään sen kerran pari vuodessa.
Kaikki kun emme asu lyhyen matkan päässä sukulaisistamme, niin emme voi nähdä usein, joten ihan turhaa olisi pitää yhtä huonetta vapaana tai joku sohva valittu nukkumisen vuoksi. Ja kun rahaa ei tipu taivaasta, niin siksikin monet joutuvat asumaan ahtaammin kuin haluaisivat, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki kallistuu lujaa vauhtia.
Hieman nyt ajatusta näihin vastauksiin teiltä ison asunnon omaavilta raharikkailta, joilta onnistuu uusien huonekalujenkin osto tuosta vaan.
Jos on niin vähän tilaa ettei omat lapset mahdu satunnaisesti siellä yöpymään niin silloin ei pitäisi olla tilaa poikaystävillekään
Niin, satunnaisesti. Nythän se lapsi olisi tulossa kahdeksi kuukaudeksi ilmeisesti kokoaikaisesti. On siinä pieni ero. Minunkin siskoni majoittui joskus ja jouluna huoneeni lattialla, mutta jos sitä olisi yritetty noin pitkäksi ajaksi, olisin häipynyt itse muualle.
Eihän se siellä viikonloppuisin olisi. Arkiöinä vain.
Vakavasti seurusteleva 17v , kaikkeahan voi kuvitella.
Ja jos ovat ihan tosissaan itse tätä mieltä niin vakaa suhde kestää kyllä vaikka ei joka toinen yö samaan sänkyyn päätyisikään , kestää jopa valtameren välissä.
Uteliaisuudesta miten ap jaksat törmäillä lähes vieraaseen ihmiseen harva se aamu ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota joo, työssäkäyvä nuori aikuinen ja koulua käyvä teini samassa huoneessa? Jooei. Niillähän on luultavasti aivan erilainen rytmikin.
Ottaisin nuoren aikuisen tavalla tai toisella vaikka sinne olohuoneeseen, ja koittaisimme sitten mennä sopu sijaa antaa meiningillä. Teini saisi kuitenkin pitää rauhansa.
Teini on koulussa 8-16 ja työharjoittelussa oleva opiskeleva (huom! Ei työssäkäyvä) lapsi 8-16. Miten siis eri rytmi? Vai saako teini kukkua kaiket yöt?
Onko jossain mainittu työajat? Voihan tuo toinen opiskella esim. sosiaali- ja terveysalaa ja työharjoittelussa vuorotyö, joten työajat voivat olla ihan mitä vaan. Toki tällöin olettaisin, että asuisi mieluummin kotonaan, koska tuskin saisi mm. yövuoroa varten nukuttua päivällä, kun muut palailevat kotiin koulusta ja töistä.
Ja kyllä, sote-alan työharjoittelussa noudatetaan samoja työvuoroja kuin vakkarit tekevät. Ehkä yövuoroja ei ole kuin muutama, mutta niitä on hyvä kokeilla miltä tuntuu tehdä niitä.
Ja ihan oikeasti, ei kaikki vanhemmat tai ylipäätään ihmiset, voi asua sillä ajatuksella, että mahdolliset yövieraat mahtuisivat asuntoon. Lähtökohtaisesti asutaan ja eletään itseään varten, eikä tehdä kodista sellaista, että jos nyt vaikka se oma lapsi saattaa tulla käymään sen kerran pari vuodessa.
Kaikki kun emme asu lyhyen matkan päässä sukulaisistamme, niin emme voi nähdä usein, joten ihan turhaa olisi pitää yhtä huonetta vapaana tai joku sohva valittu nukkumisen vuoksi. Ja kun rahaa ei tipu taivaasta, niin siksikin monet joutuvat asumaan ahtaammin kuin haluaisivat, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki kallistuu lujaa vauhtia.
Hieman nyt ajatusta näihin vastauksiin teiltä ison asunnon omaavilta raharikkailta, joilta onnistuu uusien huonekalujenkin osto tuosta vaan.
Jos on niin vähän tilaa ettei omat lapset mahdu satunnaisesti siellä yöpymään niin silloin ei pitäisi olla tilaa poikaystävillekään
Niin, satunnaisesti. Nythän se lapsi olisi tulossa kahdeksi kuukaudeksi ilmeisesti kokoaikaisesti. On siinä pieni ero. Minunkin siskoni majoittui joskus ja jouluna huoneeni lattialla, mutta jos sitä olisi yritetty noin pitkäksi ajaksi, olisin häipynyt itse muualle.
Kaksi kuukautta on lyhyt aika.
Tuskin ottivat edes korona-aikana lasta luokseen vaan jättivät yksin eristyksiin toiseen kaupunkiin
Kaikilla ei ole mahdollisuutta - eikä se ole edes järkevää - asua niin leveästi, että omilleen muuttanut aikuinen lapsi voisi noin vain tulla takaisin ilman että se vaikuttaisi muiden elämään ja rutiineihin. Miksei sen aikuisen lapsen tarvitse ottaa tätä huomioon, mikä oikeus hänellä on olettaa että hän tekee mitä haluaa ja muiden on vain suostuttava siihen?
Ja tosiaan, jos minun olisi pitänyt jakaa oma elintilani kaksi kuukautta sisaruksen kanssa, olisin kyllä keksinyt itselleni jonkun muun majapaikan. Onneksi sellaista ei koskaan edes ehdotettu.
Onpa tästäkin nyt saatu monimutkainen asia. Patja lattialle ja nukkuu siinä. Varmasti löytyy lattiatilaa patjalle useammasta kohdasta kotia. Ei tässä nyt tarvi huonekaluja uusia eikä lasten suosikkijärjestystä pohtia vaan olla ihan rationaalinen.
Merkillinen asenne tuo ettå poikaystävän pitää saada asua siellä. Eikö se alaikäinen tytär ja se poikaystävä opiskele?
Meillä ainakin molemmat keskittyvät lukioon ja näkevät lähinnä viikonloppuisin pidempiä aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat ihmiset, ei tämä ole mikään "valitse mieluisin lapsi" -tilanne. Vaan tilanne, johon pitäisi löytää kohtuullinen ratkaisu.
Itse ehdottaisin tosiaan osa viikosta teillä, osa omassa kodissaan ja nuorempi sisarus ajoittaa poikaystävän kanssa olemisen sen mukaan. Se on reiluinta kaikille.
Jos teinin poikaystävän on syy miksi oma lapsi ei mahdu kotiin, niin on mopo karannut käsistä ... myös äidiltä.
No ihan aikuisten oikeasti, tuskin teini muutenkaan haluaa kahdeksi kuukaudeksi siskoaan tai veljeään huoneensa lattialle? Teini-iässä yksityisyys on tärkeää, oli poika- tai tyttöystäviä tai ei.
Mieheni jakoi aikpinaan huoneen veljensä kanssa, kukaan ei kysellyt onko ok vai ei. Ikäero 2 vuotta.
Se on ihan eri asia.
Millä tavoin? Siinä huoneessa minäkin joudui yöpymään, kun vierailin anoppilassa.
Sillä tavoin, ettei se ole perheen ja näiden nuorten vakituinen asumismuoto.
Teinin poikaystävän asuu vakituisesti tyttöystävän kotona? Eikä siksi toinen lapsista pääse kotiin? Oudot on prioriteetit.
Minusta prioriteetit ovat oudot silloin, kun aikuisen odotukset menevät alaikäisen edelle. Varsinkin kun sillä aikuisella ei ole kovin kummoinen syy tulla kotiin.
Se alaikäinen voi olla "aikuinen" vaikka ensi kuussa. Sitten ri tarvitse enää miettiä hänenkään tarpeitaan.
Patja olohuoneen lattialle tai petivaatteet sohvalle ja sopeutuu muun perheen rytmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrät varmaa, että sitten vanhuksena on ihan turha odottaa tältä tyttäreltäsi yhtään mitään. Jos tuntuu vähänkää epämukavalta, niin ei tarvitse vaivautua.
Jos on sen luontoinen että välit menee poikki jos ei saa mitä haluuuu, niin ne menee sitten poikki jossain muussa tilanteessa jos nyt taivutaa prinsessan tahtoon.
Prinsessa on teini poikaystävineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota joo, työssäkäyvä nuori aikuinen ja koulua käyvä teini samassa huoneessa? Jooei. Niillähän on luultavasti aivan erilainen rytmikin.
Ottaisin nuoren aikuisen tavalla tai toisella vaikka sinne olohuoneeseen, ja koittaisimme sitten mennä sopu sijaa antaa meiningillä. Teini saisi kuitenkin pitää rauhansa.
Teini on koulussa 8-16 ja työharjoittelussa oleva opiskeleva (huom! Ei työssäkäyvä) lapsi 8-16. Miten siis eri rytmi? Vai saako teini kukkua kaiket yöt?
Onko jossain mainittu työajat? Voihan tuo toinen opiskella esim. sosiaali- ja terveysalaa ja työharjoittelussa vuorotyö, joten työajat voivat olla ihan mitä vaan. Toki tällöin olettaisin, että asuisi mieluummin kotonaan, koska tuskin saisi mm. yövuoroa varten nukuttua päivällä, kun muut palailevat kotiin koulusta ja töistä.
Ja kyllä, sote-alan työharjoittelussa noudatetaan samoja työvuoroja kuin vakkarit tekevät. Ehkä yövuoroja ei ole kuin muutama, mutta niitä on hyvä kokeilla miltä tuntuu tehdä niitä.
Ja ihan oikeasti, ei kaikki vanhemmat tai ylipäätään ihmiset, voi asua sillä ajatuksella, että mahdolliset yövieraat mahtuisivat asuntoon. Lähtökohtaisesti asutaan ja eletään itseään varten, eikä tehdä kodista sellaista, että jos nyt vaikka se oma lapsi saattaa tulla käymään sen kerran pari vuodessa.
Kaikki kun emme asu lyhyen matkan päässä sukulaisistamme, niin emme voi nähdä usein, joten ihan turhaa olisi pitää yhtä huonetta vapaana tai joku sohva valittu nukkumisen vuoksi. Ja kun rahaa ei tipu taivaasta, niin siksikin monet joutuvat asumaan ahtaammin kuin haluaisivat, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki kallistuu lujaa vauhtia.
Hieman nyt ajatusta näihin vastauksiin teiltä ison asunnon omaavilta raharikkailta, joilta onnistuu uusien huonekalujenkin osto tuosta vaan.
Kyse ei ollut "vierashuoneesta" tai "huonekalujen ostamisesta". Kyse oli siitä, että 17 tyttären poikaystävä asuu ylimääräisenä ja tämä opiskeleva henkilö olisi liikaa vaivaksi. Aloittajan mielestä patja olohuoneen lattialla ei nyt oikein sovi, eikä tätä seikkaa auta edes se, että sen patjan voisi päiväksi korjata pois edestä/näkyviltä. Se ylimääräinen kakara ei nyt vain sovi asumaan heidän kotiinsa.
Ihmettelen kyllä paljon sitä miten tyttären poikaystävä ohittaa oman lapsen. Kyllä sen pitäisi mennä toisin päin. Lisäksi mietin minkä ikäinen se nuorempi tyttö on. Ei ole oikein jos nuori tyttö hallitsee koko kotia. Jos mietin omaa elämääni niin eipä meillä olisi tullut kuuloonkaan tuollainen. Samoin mitä sen poikaystävän täytyy teillä olla niin usein.
Kompromissiehdotus:
Patja teinin huoneeseen ma-to, maanantaiaamuna lapsi menee omasta kodistaan harjoittelupaikkaan ja tulee sieltä viikoksi teidän luokse, perjantaina suoraan työpäivän jälkeen omaan kotiin. Jos poikaystävä on yötä viikolla, niin silloin patja olohuoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä paljon sitä miten tyttären poikaystävä ohittaa oman lapsen. Kyllä sen pitäisi mennä toisin päin. Lisäksi mietin minkä ikäinen se nuorempi tyttö on. Ei ole oikein jos nuori tyttö hallitsee koko kotia. Jos mietin omaa elämääni niin eipä meillä olisi tullut kuuloonkaan tuollainen. Samoin mitä sen poikaystävän täytyy teillä olla niin usein.
Ap sanoi nuoremman olevan 17v, ilmeisesti poikaystävä samanikäinen
Miksi se vanhempi lapsi ei voi saada olohuonetta itselleen? Miksi pitäisi sulloutua sinne nuoremman huoneeseen?