Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asumiskuvioita, aikuinen lapsi ja työharjoittelu

Vierailija
06.11.2022 |

Aikuisella lapsellani on alkamassa työharjoittelu alkuvuodesta. Hän opiskelee ja asuu toisella paikkakunnalla, josta tänne on noin tunnin matka. Meiltä työharjoittelupaikkaan on puolisen tuntia autolla, tai 45 min julkisilla.

No, hän pyysi päästä asumaan tänne kahdeksi kuukaudeksi. Ei siinä mitään, hirveän kiva olisi lapsi kotiin saada, mutta ei meillä oikeasti ole tilaa majoittaa häntä fiksusti noin pitkää aikaa. Meillä on hänen siskonsa huone, siellä on lyhyitä jaksoja nukkunut patjalla lattialla, sitten on olohuone, jossa vähän liian lyhyt sohva nukkumiseen ja sitten meidän aikuisten huone.

Siskon huoneen lattia olisi potentiaalisin, mutta siskolla on poikaystävä, joka viettää meillä paljon aikaa ja teini tosiaan sai aivan hepulin ideasta ja sanoi muuttavansa sitten poikaystävälleen mieluummin. Patjaa voisi toki tilanteen mukaan raahata sitten olohuoneeseen niiksi öiksi, kun poikaystävä on täällä, mutta hankalalta tuntuu sekin. Lisäksi ylipäätään se, että jo nyt melko ahtaassa asunnossa valloitettaisiin lattiatilaa ylimääräiselle patjalle pariksi kuukaudeksi tuntuu aikamoiselta.

Kysyin sitten tyttäreltä, että eikö hän kuitenkin voisi kulkea tuota väliä, hänellä kuitenkin tulee juna varsin sujuvasti lähelle työharjoittelupaikkaa. Eikä säästö meiltä nyt niin olennainen ole. Välillä voisi lainata autoakin kulkemiseen, jos meillä ei ole pakollisia työmenoja ja lähitöitä. Mutta siitä hän taas suuttui.

Sanokaa nyt viisaat, miten ratkoa tätä pulmaa?

Kommentit (209)

Vierailija
141/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli mieleen, miten yleensä ihmiset majoittuu, kun osakeasunnon putkiremontin alta pitää muuttaa pois ja ei ole varaa rinnakkaisasuntoon?

Telttamajoitus lähimetsässä vai tuttavien tai sukulaisten luona?

Majoituin kotonani. Remonttifirman kanssa sovittiin alueet, joissa omia tavaroita sai pitää muovitettuna ja kotoa piti olla poissa klo 7-16 jolloin heillä työt. Itsekin olin 8-16 töissä joten ihan sama. Vietin paljon aikaa harrastuksissa, kavereiden luona ja ajoitin vuosilomat tuolle ajalle ja kävin kotona vain nukkumassa.

Vierailija
142/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi se vanhempi lapsi ei voi saada olohuonetta itselleen? Miksi pitäisi sulloutua sinne nuoremman huoneeseen?

Ehkä muukin perhe tarvitsee olohuonetta. Sopiiko vanhemmalle lapselle, että hän pääsee nukkumaan sitten, kun kukaan ei enää katso illalla telkkaria, ja että hänen nukkumasijansa korjataan aina päiväajaksi pois?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/209 |

Nykyään voi katsoa telkkaohjelmat kännykästä. Sen mitä perheelliset nyt ylipäätään ehtivät katsoa. Itse oleb viimeksi katsonut telkkaria toukokuussa kun katsoin euroviisujen fibaalista puolet.

Vierailija
144/209 |

Eli pohjimmiltaan kyse on siitä, kuinka paljon vanhempien ja sisaruksen pitää muuttaa omia tapojaan, että esikoinen saa tehdä siten kuin haluaa. Miksei esikoisen tarvitse olla valmis kompromisseihin tai ottaa perheenjäseniä huomioon? Kun perheessä on neljä jäsentä, niin se poismuuttanut ei yksinkertaisesti vain voi päättää miten kotona eletään.

Vierailija
145/209 |

Mutta perheeseen kuulumaton voi?

Jos siellä kotona on kolme huonetta ja keittiö niin miksei niitä voi jakaa niin että kaikilla on?

Vierailija
146/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaat ihmiset, ei tämä ole mikään "valitse mieluisin lapsi" -tilanne. Vaan tilanne, johon pitäisi löytää kohtuullinen ratkaisu.

Itse ehdottaisin tosiaan osa viikosta teillä, osa omassa kodissaan ja nuorempi sisarus ajoittaa poikaystävän kanssa olemisen sen mukaan. Se on reiluinta kaikille.

Jos teinin poikaystävän on syy miksi oma lapsi ei mahdu kotiin, niin on mopo karannut käsistä ... myös äidiltä.

No ihan aikuisten oikeasti, tuskin teini muutenkaan haluaa kahdeksi kuukaudeksi siskoaan tai veljeään huoneensa lattialle? Teini-iässä yksityisyys on tärkeää, oli poika- tai tyttöystäviä tai ei.

Mieheni jakoi aikpinaan huoneen veljensä kanssa, kukaan ei kysellyt onko ok vai ei. Ikäero 2 vuotta.

Se on ihan eri asia.

Millä tavoin? Siinä huoneessa minäkin joudui yöpymään, kun vierailin anoppilassa.

Sillä tavoin, ettei se ole perheen ja näiden nuorten vakituinen asumismuoto.

Teinin poikaystävän asuu vakituisesti tyttöystävän kotona? Eikä siksi toinen lapsista pääse kotiin? Oudot on prioriteetit.

Minusta prioriteetit ovat oudot silloin, kun aikuisen odotukset menevät alaikäisen edelle. Varsinkin kun sillä aikuisella ei ole kovin kummoinen syy tulla kotiin.

Huomasithan, että tämä "alaikäinen" harrastaa ketjun aloittajan hyväksynnällä seksiä poikaystävänsä kanssa ja nimenomaan hänen asunnossaan. Lisäksi, vaihtoehtona olisi väliaikaisesti poikaystävän luokse muuttaminen, jos hänen vanhemmat hyväksyisivät saman järjestelyn.

On sen verran kylmäkiskoinen "äityli", että luultavasti muistaa hieman väärin tuon säästyvän ajan. Ilmeisesti se kotona asumisen hyöty olisi huomattavasti enemmän kuin 15 minuuttia, koska kuka ihme tuon ajansäästön vuoksi asuisi vanhempien luona. Luultavasti tuossa epämiellyttävässä tunkeilussa säästyisi myös merkittäissä määrin opiskelijan rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se vanhempi lapsi ei voi saada olohuonetta itselleen? Miksi pitäisi sulloutua sinne nuoremman huoneeseen?

Ehkä muukin perhe tarvitsee olohuonetta. Sopiiko vanhemmalle lapselle, että hän pääsee nukkumaan sitten, kun kukaan ei enää katso illalla telkkaria, ja että hänen nukkumasijansa korjataan aina päiväajaksi pois?

Nykyään voi katsoa telkkaohjelmat kännykästä. Sen mitä perheelliset nyt ylipäätään ehtivät katsoa. Itse oleb viimeksi katsonut telkkaria toukokuussa kun katsoin euroviisujen fibaalista puolet.

Eli pohjimmiltaan kyse on siitä, kuinka paljon vanhempien ja sisaruksen pitää muuttaa omia tapojaan, että esikoinen saa tehdä siten kuin haluaa. Miksei esikoisen tarvitse olla valmis kompromisseihin tai ottaa perheenjäseniä huomioon? Kun perheessä on neljä jäsentä, niin se poismuuttanut ei yksinkertaisesti vain voi päättää miten kotona eletään.

Mutta perheeseen kuulumaton voi?

Jos siellä kotona on kolme huonetta ja keittiö niin miksei niitä voi jakaa niin että kaikilla on?

Ei kai se perheeseen kuulumaton ole mitään päättämässä. Eikä perheen muualla asuva jäsen voi sanella sääntöjä muille, vaan nimenomaan päinvastoin. Jos haluaa nukkua olohuoneessa patjalla, niin sitten nukkuu olohuoneessa patjalla, mutta se on edelleen olohuone eikä hänen huoneensa.

Vierailija
148/209 |

Onhan se kun sen yöpyminen on tärkeämpää kuin oma lapsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/209 |

Eli oletatko, että jos hän ei yöpyisi, niin teinin huoneeseen olisi vapaa pääsy?

Vierailija
150/209 |

No ainakin meillä kotona asuva teini ja opiskeleva nuori aikuinen auttavat toisiaan.

Eikä yhdessä majoittuminen ole ongelma. Kesällä opiskelija otti kesätöihin tulevan teinimme luokseen ongelmitta ja mökillä nukkuvat yhdessä parvella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuinen lapsi voisi auttaa teiniä kouluhommissa ja näin teini pääsisi nopeammin poikaystävänsä luo kuksimaan

Vierailija
152/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se vanhempi lapsi ei voi saada olohuonetta itselleen? Miksi pitäisi sulloutua sinne nuoremman huoneeseen?

Ehkä muukin perhe tarvitsee olohuonetta. Sopiiko vanhemmalle lapselle, että hän pääsee nukkumaan sitten, kun kukaan ei enää katso illalla telkkaria, ja että hänen nukkumasijansa korjataan aina päiväajaksi pois?

Nykyään voi katsoa telkkaohjelmat kännykästä. Sen mitä perheelliset nyt ylipäätään ehtivät katsoa. Itse oleb viimeksi katsonut telkkaria toukokuussa kun katsoin euroviisujen fibaalista puolet.

Eli pohjimmiltaan kyse on siitä, kuinka paljon vanhempien ja sisaruksen pitää muuttaa omia tapojaan, että esikoinen saa tehdä siten kuin haluaa. Miksei esikoisen tarvitse olla valmis kompromisseihin tai ottaa perheenjäseniä huomioon? Kun perheessä on neljä jäsentä, niin se poismuuttanut ei yksinkertaisesti vain voi päättää miten kotona eletään.

Mutta perheeseen kuulumaton voi?

Jos siellä kotona on kolme huonetta ja keittiö niin miksei niitä voi jakaa niin että kaikilla on?

Kerrotko vielä, miksi esikoisen pitää saada päättää eikä tarvitse tehdä kompromisseja ja ottaa muuta perhettä huomioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy lasta, kun äiti on potkinut perheestä pihalle :( lapsiparka, tuntuu varmasti todella yksinäiseltä

Mitäh?? Miten ap potkinut pihalle jos itse lapsi halunnut opiskelemaan??

Vierailija
154/209 |

Senkö jälkeen lapsi ei ole enää olemassa kun aloittaa opiskelut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy lasta, kun äiti on potkinut perheestä pihalle :( lapsiparka, tuntuu varmasti todella yksinäiseltä

Mitäh?? Miten ap potkinut pihalle jos itse lapsi halunnut opiskelemaan??

Normaalisti ne opiskelijat ovat tervetulleita lapsuudenkotiinsa. Moni myös asuu siellä kesäisin, erilaisten haejoittelujen ja vaihtojen takia.

Meillä asui kotona vuoden ennen vaihtoon lähtöä. Ja ekan ja tokan vuoden välisen kesän.

Vierailija
156/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli mieleen, miten yleensä ihmiset majoittuu, kun osakeasunnon putkiremontin alta pitää muuttaa pois ja ei ole varaa rinnakkaisasuntoon?

Telttamajoitus lähimetsässä vai tuttavien tai sukulaisten luona?

Nykyään on näitä forenomeja, joista voi vuokrata kalustetun asunnon lusikoineen ja telkkareineen viikoksi tai kuukaudeksi.

Vierailija
157/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teinin poikaystävä ei kuulu teidän perheeseen. Siskolikka kuuluu. Jos teini on tarpeeksi vanha muuttamaan, muuttakoon. Jos ei ole tarpeeksi vanha muuttamaan, niin siinä tapauksessa heittäkää se poikaystävä pihalle sieltä notkuilemasta, ei niin nuorella voi poikaystävä loisia kämpässä.

Vierailija
158/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnon sohva olohuoneeseen ja sitten teinin poikaystävän vierailut kielletään. Muutenkaan ei ole oikein, että teini ja erityisesti teinin poikaystävä hallitsevat itsekkäästi useamman ihmisen elämää.

En tosiaan ala vaihtamaan toimivia huonekaluja yhden kahden kuukauden jakson takia. Tätä teinin seurustelua nyt vähän mietin, mutta onko sekään sitten reilua vaan todeta, että sori, vanhemman sisaruksen lyhyehkö ajansäästö työmatkoissa on tärkeämpää kuin sinun seurustelusi? Ap

Eikö poikaystävällä ole omaa kotia, miksi teidän nurkissa roikkuu? Jos suhde menee pilalle siitä että sisko nukkuu pari kuukautta vanhempiensa luona niin tuskin se kestäisi muutenkaan.

Huomaa kyllä, että nuorempi sisarus on lellikkisi ja hänen tarpeensa ovat tärkeämmät kuin vanhemman lapsen. Jos olisin tuo vanhempi tuntisin oloni todella syrjäytetyksi ja tekisi mieli katkaista välit perheeseen kokonaan. Onneksi itse olen aina tervetullut vanhemmilleni vaikka ikää on jo reilusti yli täysi-ikäisyyden rajan.

On hänellä oma koti, mutta minusta nyt on ihan kohtuullista, että 17-vuotiaat vakavasti seurustelevat voivat viettää öitä yhdessä. Ei hän meillä siis joka päivä ole, mutta useita öitä viikossa. Siksi mietinkin jonkinlaista kompromissia myös niin, että aikuinen lapsi voisi esim puolet viikosta asua meillä ja yritettäisiin mahdollisimman paljon lainata hänelle autoa.

Lapseni ovat minulle yhtä tärkeitä, mutta aikuisena minun on silti asetettava alaikäisen huollettavan hyvinvointi edelle, jos on aivan pakko valita.

Ap

No eipä siltä kuulosta, että yhtä tärkeitä olisivat. Ja mitäköhän alaikäisen hyvinvointia sinä tässä nyt edistät? Ei se kahdessa kuukaudessa puutteeseen kuole, kyllä ne teinit ja vanhemmatkin aina halutessaan paikan löytävät. Josko ne alaikäiset nyt vaan muuttaisivat tätä olemistansa. Niin kuin sanoit, kyse on vain kahdesta kuukaudesta. Ja saattaa hyvin olla, että niillä tulee jo kevääseen mennessä ero, ennen kun tämä asumisasia tulee ajankohtaiseksi. Siihen et kyllä vastannut, miksei tämä teini voisi viettää siellä poikkiksen luona öitänsä? Miksei tee sitä jo nyt?

Onhan niitä vaihtoehtoja, jos teinien pitää välttämättä maata yhdessä. Ensimmäisenä se, että teinit yöpyy poikkiksella. Tai sopii vaikka kaksi yötä viikossa, jolloin aikuinen lapsi nukkuu patjalla olohuoneessa. Tai sopii, että poikkis nukkukoon kotonaan arkiyöt ja tämä aikuinen lapsi menee omaan kämppäänsä viikonlopuksi niin saavat teinit hässiä rauhassa sängyssä, arkisin voivat hoitaa sen muualla tai päiväsaikaan kun aikuinen lapsi on töissä.

Vierailija
159/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei teinin 17 v poikaystävä yöpyisi eikä teini 17 v siellä.

Aamusta iltaan saa olla, mut yöksi kotiin.

Ja jos kotoa pois muuttanut isosisko tarvitsisi hetkellisesti asumista niin ei tarvitsisi poikaystävän olla täällä niin paljon muutoinkaan.

Vierailija
160/209 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko missään tilaa sänkykaapille?

Eihän AP suostu investoimaan mitään eikä muuttamaan sisustustaan aikuisen lapsensa vuoksi. Pitäisi varmaan sen teinilapsen ehdottaa, niin johan onnistuisi, hymyssäsuin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi neljä