Mies haluaa olla parisuhteessa, mutta ei halua muuttaa yhteen

Meillä kummallakaan ei ole lapsia eikä silti asuta yhdessä vuosien yhdessäolon jälkeenkään.

Jos kokisin, että vasta yhdessä asuminen tekee parisuhteesta oikean, miettisin pitkään ja hartaasti, miksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kummallakaan ei ole lapsia eikä silti asuta yhdessä vuosien yhdessäolon jälkeenkään.

Jos kokisin, että vasta yhdessä asuminen tekee parisuhteesta oikean, miettisin pitkään ja hartaasti, miksi.

Niinpä.

Taustalla taitaa olla näkökulma että mies saa naisen, mutta mitä nainen siitä hyötyy?

Ei suinkaan näkökulma että molemmat saavat toisensa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en muuta naisystäväni kanssa yhteen, koska se johtaisi tauottomaan kinuamiseen asunnon suhteen.

Hänellä on asuntohaaveita, mutta unelma-asuntoon ei olisi varaa. Eli klassinen idyllinen omakotitalo isolla pihalla, mutta kaupungin bussilinjojen viereltä. Sellaisen hankkiminen ehkä onnistuisi maksimivelalla ja sen kuntoisena että luvassa olisi pitkä remppaprojekti. Ja jokainen arvaa onko naisystävälläni remppataitoja. Vastaus on : ei ole.

Nyt hän sanoo että ainahan on haaveita, muunkinlainen asunto olisi kiva. Mutta osaan sen verran naiskieltä, että haluamiskäyrä lähtisi nousuun eikä nousu loppuisi ennen kuin olemme pankissa neuvottelemassa ylisuuresta lainasta.

Joten asumme erillään.

Todella hyvä kirjoitus ja pitää niin kutinsa. Monet parisuhteet olen vierestä nähnyt, jossa nainen haluaa sanella asuntoasiat ylikalliilla haaveilla. Eikä nämä ole ainoita asioita. Oli sitten kyse vaikkapa lapsen tai koiran hankkisesta, niin naiselle tulee asioihin pakkomielle, jossa tunne ohjaa enemmän kuin järki, jossa asiaa puntaroitaisiin pitkän tähtäimen ajattelulla, että miten eri elämäntilanteet tai muutokset jatkossa tulisivat vaikuttamaan tähän nyt naisen haaveena olevaan asiaan. Mutta ei, kun se tunnepohjainen pakkomielle on päällä, niin se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Eli puolisoni on kanssani vain, koska seurusteluaikanamme ei ehtinyt tulla pontevampaa naista, joka olisi pistänyt hänet menemään kanssaan avo- tai avioliittoon? Ei niistä syistä, mitä hän itse sanoo ja mitkä ovat kiteytettävissä siihen, että hän rakastui minuun ja minä olen hänelle erityinen? Mielenkiintoista.

Arvaakohan tässä enää työ- tai lomamatkoillekaan lähteä, jos se pontevampi nainen vaikka sillä välin käy rengastamassa tuon miehen?

Mitä kuluihin tulee niin mielestäni jokaisen pitää elää omien tulojensa mukaan. Pitää yllä sellaista elintasoa, mihin itsellä on yksin varaa. Silloin ei tarvitse myöskään pelätä eroa taloudellisista syistä.

Itselläni oli sellainen tilanne, että exäni olisi halunnut muuttaa yhteen, mutta itse olin nihkeä asian suhteen. Minulla oli yksi "suuri syy", jota käytin syynä. (Ihan niinkuin ap sinunkin kumppanillasi on).

Totuus oli se, että en nähnyt exäni kanssa yhteistä tulevaisuutta, ja pidin meitä pidemmän päälle liian erilaisina saman katon alle. Halusin olla hänen kanssaan, vaikka tiesin suhteen hiipuvan jossain vaiheessa. Ja oikeassa olinkin. Kumpikin halusi erota sitten parin vuoden yhdessä olon jälkeen.

Jos toisen kanssa näkee yhteisen loppuelämän, niin kyllä silloin halutaan muuttaa yhteen. Toki löytyy poikkeuksiakin. Jotkut parit asuvat mieluummin erillään. Mutta tuo on silloin kummankin tahto.

En ikinä harkitsisi yhteen muuttamista yh:n kanssa. Seurustelu ja tapaili ok, mutta ei asuminen saman katon alla. Ilmiselvistä syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en muuta naisystäväni kanssa yhteen, koska se johtaisi tauottomaan kinuamiseen asunnon suhteen.

Hänellä on asuntohaaveita, mutta unelma-asuntoon ei olisi varaa. Eli klassinen idyllinen omakotitalo isolla pihalla, mutta kaupungin bussilinjojen viereltä. Sellaisen hankkiminen ehkä onnistuisi maksimivelalla ja sen kuntoisena että luvassa olisi pitkä remppaprojekti. Ja jokainen arvaa onko naisystävälläni remppataitoja. Vastaus on : ei ole.

Nyt hän sanoo että ainahan on haaveita, muunkinlainen asunto olisi kiva. Mutta osaan sen verran naiskieltä, että haluamiskäyrä lähtisi nousuun eikä nousu loppuisi ennen kuin olemme pankissa neuvottelemassa ylisuuresta lainasta.

Joten asumme erillään.

Kaunko luulet että suhde jatkuu, kun nainen törmää ihmiseen jonka kanssa hän voisi saada haaveensa? Niinpä.

Jos niin käy, niin mies väistää luodin. Nainen oli alun perinkin kiinnostuneempi unelma-asunnosta kuin miehestä.

Sinä et tajua win-win-tilannetta, molempien elintaso nousee kun maksetaan vaan yhdestä asumisesta. Sillä rahalla kun maksetaan kahta pientä kämppää saisi jo sen yhden ison.

Minusta on kusipäistä roikottaa ihmistä suhteessa jossa ihminen ei koskaan saa sitä unelmaansa, joka kuitenkin on ihan realistinen. Ei se ole mitään rakkautta.

Tuo nainen tulee jättämään ankeuttajamiehen ja ottaa sellaisen, jonka kanssa sitä elämän suurta unelmaa voi edes tosissaan yrittää. Ei yksi talo kahdelle työssäkäyvälle ole mikään mahdoton epärealistinen haave.

Ja se on ihan oikein, ankeuttajia ei elämään tarvita.

Tai ellei jätä, katkeroituu ja tekee tuon miehen elämän kurjaksi. Oikein oppikirjaesimerkki suhteesta, johon ei kannata jäädä.

Niin mies, miksi et toteuta naisen unelmaa, kun hän ei siihen itse pysty? Olet ankeuttaja 🤗 Minkä helkkarin takia se nainen ei toteuta miehen unelmaa ja pidä päätään kiinni, se olisi halvempaakin?

Onneksi kaikki miehet ei ole huonoja. Unelmia toteutetaan yhdessä. Vasn sitähän ei incel tajua.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli sellainen tilanne, että exäni olisi halunnut muuttaa yhteen, mutta itse olin nihkeä asian suhteen. Minulla oli yksi "suuri syy", jota käytin syynä. (Ihan niinkuin ap sinunkin kumppanillasi on).

Totuus oli se, että en nähnyt exäni kanssa yhteistä tulevaisuutta, ja pidin meitä pidemmän päälle liian erilaisina saman katon alle. Halusin olla hänen kanssaan, vaikka tiesin suhteen hiipuvan jossain vaiheessa. Ja oikeassa olinkin. Kumpikin halusi erota sitten parin vuoden yhdessä olon jälkeen.

Jos toisen kanssa näkee yhteisen loppuelämän, niin kyllä silloin halutaan muuttaa yhteen. Toki löytyy poikkeuksiakin. Jotkut parit asuvat mieluummin erillään. Mutta tuo on silloin kummankin tahto.

Just näin. Ei muuteta yhteen, kun ei uskota suhteeseen. Olisi vaan kannattanut erota heti, hukataan molemmilta aikaa löytää sellainen suhde joka oikeasti toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Eli puolisoni on kanssani vain, koska seurusteluaikanamme ei ehtinyt tulla pontevampaa naista, joka olisi pistänyt hänet menemään kanssaan avo- tai avioliittoon? Ei niistä syistä, mitä hän itse sanoo ja mitkä ovat kiteytettävissä siihen, että hän rakastui minuun ja minä olen hänelle erityinen? Mielenkiintoista.

Arvaakohan tässä enää työ- tai lomamatkoillekaan lähteä, jos se pontevampi nainen vaikka sillä välin käy rengastamassa tuon miehen?

Mitä kuluihin tulee niin mielestäni jokaisen pitää elää omien tulojensa mukaan. Pitää yllä sellaista elintasoa, mihin itsellä on yksin varaa. Silloin ei tarvitse myöskään pelätä eroa taloudellisista syistä.

Kuulostat katkeralta ja elämässä pettyneeltä, kun koko ajan pitää elämä järjestää eron varalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Eli puolisoni on kanssani vain, koska seurusteluaikanamme ei ehtinyt tulla pontevampaa naista, joka olisi pistänyt hänet menemään kanssaan avo- tai avioliittoon? Ei niistä syistä, mitä hän itse sanoo ja mitkä ovat kiteytettävissä siihen, että hän rakastui minuun ja minä olen hänelle erityinen? Mielenkiintoista.

Arvaakohan tässä enää työ- tai lomamatkoillekaan lähteä, jos se pontevampi nainen vaikka sillä välin käy rengastamassa tuon miehen?

Mitä kuluihin tulee niin mielestäni jokaisen pitää elää omien tulojensa mukaan. Pitää yllä sellaista elintasoa, mihin itsellä on yksin varaa. Silloin ei tarvitse myöskään pelätä eroa taloudellisista syistä.

Kuulostat katkeralta ja elämässä pettyneeltä, kun koko ajan pitää elämä järjestää eron varalta.

Päinvastoin. Tiedän, että puolisoni on kanssani rakkaudesta eikä rahasta ja samoin minä hänen kanssaan. Kummallakin olisi varaa omiin sähkölaskuihinsa ja muihin asumiskuluihin.

Jos (ja kun) tämä nykyinen suhteeni päättyy  niin en muuttaisi enää itsekään kenenkään kanssa yhteen asumaan. Mutta mutta, en myöskään lähtisi enää eksklusiiviseen suhteeseen, vaan haluaisin olla täysin oman itseni herra enkä kenellekään missään vastuussa tai selittelyvelvollinen tekemisistäni/elämisistäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en muuta naisystäväni kanssa yhteen, koska se johtaisi tauottomaan kinuamiseen asunnon suhteen.

Hänellä on asuntohaaveita, mutta unelma-asuntoon ei olisi varaa. Eli klassinen idyllinen omakotitalo isolla pihalla, mutta kaupungin bussilinjojen viereltä. Sellaisen hankkiminen ehkä onnistuisi maksimivelalla ja sen kuntoisena että luvassa olisi pitkä remppaprojekti. Ja jokainen arvaa onko naisystävälläni remppataitoja. Vastaus on : ei ole.

Nyt hän sanoo että ainahan on haaveita, muunkinlainen asunto olisi kiva. Mutta osaan sen verran naiskieltä, että haluamiskäyrä lähtisi nousuun eikä nousu loppuisi ennen kuin olemme pankissa neuvottelemassa ylisuuresta lainasta.

Joten asumme erillään.

Kaunko luulet että suhde jatkuu, kun nainen törmää ihmiseen jonka kanssa hän voisi saada haaveensa? Niinpä.

Jos niin käy, niin mies väistää luodin. Nainen oli alun perinkin kiinnostuneempi unelma-asunnosta kuin miehestä.

Sinä et tajua win-win-tilannetta, molempien elintaso nousee kun maksetaan vaan yhdestä asumisesta. Sillä rahalla kun maksetaan kahta pientä kämppää saisi jo sen yhden ison.

Minusta on kusipäistä roikottaa ihmistä suhteessa jossa ihminen ei koskaan saa sitä unelmaansa, joka kuitenkin on ihan realistinen. Ei se ole mitään rakkautta.

Tuo nainen tulee jättämään ankeuttajamiehen ja ottaa sellaisen, jonka kanssa sitä elämän suurta unelmaa voi edes tosissaan yrittää. Ei yksi talo kahdelle työssäkäyvälle ole mikään mahdoton epärealistinen haave.

Ja se on ihan oikein, ankeuttajia ei elämään tarvita.

Tai ellei jätä, katkeroituu ja tekee tuon miehen elämän kurjaksi. Oikein oppikirjaesimerkki suhteesta, johon ei kannata jäädä.

Niin mies, miksi et toteuta naisen unelmaa, kun hän ei siihen itse pysty? Olet ankeuttaja 🤗 Minkä helkkarin takia se nainen ei toteuta miehen unelmaa ja pidä päätään kiinni, se olisi halvempaakin?

Onneksi kaikki miehet ei ole huonoja. Unelmia toteutetaan yhdessä. Vasn sitähän ei incel tajua.

Naisen unelmia. Miehen unelma on edelleen että kaltaisesi on hiljaa. Miksi et toteutamiehen unelmaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Eli puolisoni on kanssani vain, koska seurusteluaikanamme ei ehtinyt tulla pontevampaa naista, joka olisi pistänyt hänet menemään kanssaan avo- tai avioliittoon? Ei niistä syistä, mitä hän itse sanoo ja mitkä ovat kiteytettävissä siihen, että hän rakastui minuun ja minä olen hänelle erityinen? Mielenkiintoista.

Arvaakohan tässä enää työ- tai lomamatkoillekaan lähteä, jos se pontevampi nainen vaikka sillä välin käy rengastamassa tuon miehen?

Mitä kuluihin tulee niin mielestäni jokaisen pitää elää omien tulojensa mukaan. Pitää yllä sellaista elintasoa, mihin itsellä on yksin varaa. Silloin ei tarvitse myöskään pelätä eroa taloudellisista syistä.

Kuulostat katkeralta ja elämässä pettyneeltä, kun koko ajan pitää elämä järjestää eron varalta.

Ei minusta. Oikeastaan tuo komentti osuusinuun itseesi todella hyvin. Ootko koskaan miettinyt miten kommunikoit muille? Lisäisin tuohon listaan vielä yksinkertainen koska alat haukkumaan kun oletat asioita ja käytät niitä argumentteina.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä harkitsisi yhteen muuttamista yh:n kanssa. Seurustelu ja tapaili ok, mutta ei asuminen saman katon alla. Ilmiselvistä syistä.

Tämä! Tapailu ja seurustelu ok. Mutta, jos pitää omasta arjesta ja oman kodin rauhasta , niin ei missään nimessä kannata muuttaa keskelle lapsiperhe-elämää.

Lasten/lapsen ollessa toisella vanhemmallaan, voidaan harrastaa yökyläilyjä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli sellainen tilanne, että exäni olisi halunnut muuttaa yhteen, mutta itse olin nihkeä asian suhteen. Minulla oli yksi "suuri syy", jota käytin syynä. (Ihan niinkuin ap sinunkin kumppanillasi on).

Totuus oli se, että en nähnyt exäni kanssa yhteistä tulevaisuutta, ja pidin meitä pidemmän päälle liian erilaisina saman katon alle. Halusin olla hänen kanssaan, vaikka tiesin suhteen hiipuvan jossain vaiheessa. Ja oikeassa olinkin. Kumpikin halusi erota sitten parin vuoden yhdessä olon jälkeen.

Jos toisen kanssa näkee yhteisen loppuelämän, niin kyllä silloin halutaan muuttaa yhteen. Toki löytyy poikkeuksiakin. Jotkut parit asuvat mieluummin erillään. Mutta tuo on silloin kummankin tahto.

Sä olet siis sellainen jolla on pakko olla joku, vaikka sitten vähän huonompi. Onnea elämään.

Vierailija kirjoitti:

Kun itselläni oli kotona asuva lapsi, oli päivänselvää etten toisi ketään uutta ihmistä hänen kotiinsa ja arkeensa. Ymmärrän siis täysin myös miestä. Uusperhe ja avoliitto ei ole mikään sellainen vaihtoehto, johon hypätään yhden vuoden seurustelun pohjalta. Seurustella voi sitoutuneesti, vaikka asuukin erillään. On olemassa jopa aviopareja, jotka asuvat erillään (mikä ei tarkoita että kehottaisin teitä menemään naimisiin).

Kunpa minunkin äitini olisi ajatellut noin. Mutta hän ei jotenkin osannut olla ilman miestä. Hän toi isästäni erottuaan yhteensä 3 miestä kotiimme ja tämä viimeisin putsasi hänet taloudellisesti niin, että siinä meni meiltä perintökin. Ja mä aikuisena puhuin äidille, että et sä tarvitse mitään miestä enää, sulla on meidät. Sanoin jopa että jos häntä pelottaa olla yksin niin voi tulla mun kanssa asumaan. Mutta ei. Aina piti olla mies. Ne pari aikaisempaa oli sentään kunnollisia, mutta ei meillä lapsilla silti heidän kanssaan lämpimät välit koskaan ollut. Kyllä se niin vaan on että veri on vettä sakeampaa ja uusperheessä lapset yleensä kärsivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Pettäjä löytää kyllä tilaisuuden pettämiseen, asuttiin sitten yhdessä tai erikseen.

Nyt ei ollut kyse pettämisestä, vaan suhteessa jossa ei haluta olla yhdessä edes sen vertaa että asuttaisiin yhdessä. Joo on kokemusta tämmöisestä myös, ja tiedätkö mikä niille suhteille kävi? Ne päättyi, yleensä mun aloitteesta mutta ei aina. Kun löytyi oikeasti sopiva ihminen, yhteisen talon osto vuodessa oli se mitä molemmat tahtoi, ja se suhde on oikeasti hyvä yhä, pari vuosikymmentä myöhemmin.

Mutta aika moni tyytyy tämmöiseen "melkein toimivaan" suhteeseen kun ei paremmasta tiedä. Minä olisin kyllä mieluummin yksin kun suhteessa jossa se yhdessäolo on lähinnä nimellistä, ja jossa luultavasti se toinen lähtee kun löytää oikeasti sellaisen kumppanin jonka kanssa oikeasti haluaa olla.

Mutta elämä opettaa, niin aina.

Kuulostaa läheisriippuvuudelta.

Totuus on kuitenkin se, että oikeasti rakastava ja luotettava suhde toimii parhaiten eri osoitteissa. Ja jos ei toimi eri osoitteissa, niin miksi toimisi yhdessäkään? Ei parhaimmatkaan kaksi ihmistä ole niin identtisiä kaikilta osin, etteikö saman katon olla tulisi konflikteja, eri tyylejä tehdä asioita, joustamista, neuvotteluja, eri aikataulujen ja tulotasojen tuomia ongelmia jne... Oma tupa, oma lupa. Saa tehdä asiat kuten haluaa ja on vapaa tekemään mitä haluaa ilman mitään sopimuksia ja työnjakoja. Itsenäiset, vahvat ihmiset haluavat asua erikseen (ja vaikka luukuttaa sitä omaa lempimusaa keskellä yötä!) ja tavatessaan uppoutua toisiinsa täysin. Ja siinä välillä viestitellä, mitä kuuluu kultani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi niin, että mies muutti tänne, mutta ei halua olla missään parisuhteessa.

Alkupäivinä puhui kyllä ihan naimisiinmenosta ym:sta, mutta ei millään tavalla lähestynyt fyysisesti. Moneen otteeseen sanoi, että nyt mä haluaisin rakastella.

Ei edes halannut 😭

Nyt jo kaksi vuotta tällaista.

Eli vaikka asuisi sun kanssasi, niin ei se mikään onnen tae ole.

Kävi? 🤭 kaks vuotta! 🤣🤣 Ootko sä nyt edes tosissasi?

Kyllä, totta on. Täällä on edelleen ja läsnäolonsa vuoksi ei muut miehet uskalla ryhtyä kanssani mihinkään, kun luulevat, että tässä olisi joku rakkaussuhde kysymyksessä.

No, jos mies sanoo, että haluaa rakastella, mutta ei rakastele, niin se voi johtua ettei iän tähden enää kykene, on impo. Voi silti rakastaa sua.

Muuttakaa yhteen sitten, kun kumpikin asuu yksin eli lapsesi on aikuinen. Siihen asti on helpompaa, kun asutte erillään. Ellei teillä ole tarkoitus yhteisiä muksuna hommata - sitten on eri juttu.

Ainakaan talousasioiden takia ei kannata muuttaa yhteen. Ja huomaa, että menetät mm. yh-korotuksen lapsilisistä, jos muutat yhteen toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika luksusta, rusinat pullasta -ratkaisu, ja vielä miehen ehdottamana.

jos pulla tarkoittaa että seurusteluun kuuluu automaattisesti elättäminen niin saattaapi jäädä pitko homehtumaan yksinään-rusinoineen!

moni yh pulla on löytänyt epätoivoisen miehen elättämään toisen miehen lapsia. ei ehkä pitkäksi ajaksi, mutta onhan noita puutteessaolevia miehiä jonossa lisää. saa niiltä jonkin aikaa nyhdettyä rahaa

Lopettakaa nyt se yh-äideille irvaileminen, yh-äitejä on kaikenlaisia. Itse olen ollut yh siitä lähtien kun lapsi oli 3 v ja nyt lapsi on jo aikuinen. Koko ajan olen ollut hyvätuloinen, asunut omakotitalossa ja hoitanut itse omat asiani. Lapsen isä ei ole osallistunut juurikaan lapsen elatukseen saati hoitoon ja minulle se on se ja se sama, itse hoidan ja elätän lapseni.

Kummasti vaan on aina jossain nurkalla norkoilemassa joku epätoivoinen mieslapsi, joka haluaisi myös tulla elätettäväksi ja passattavaksi. Tai sitten joku alkoholisoitunut traumakasa tai narsistinen rasite, joka tarvitsisi jonkun kiusattavakseen. Kaikki luulevat olevansa jotain jumalan lahjoja naisille ja sitten se naama venähtää, kun ilmoitan etten tee tuollaisella miehellä mitään.

Niin että älkää miehet viitsikö lässyttää...

Tämä tuli itsellenikin tutuksi kun eron jälkeen jäin lasten kanssa ok-taloa asuttamaan. En koskaan ole ollut niin haluttu. Mihinkään Tinderiin ei edes tarvinnut mennä vaan niitä miehiä tuputtamassa itseään tunki kaikkialta, Facebookista, työpaikoilta, harrastuksista. Tuttavapiiristä alkoi ilmestyä miehiä jotka "auttavat ilmaiseksi", mutta sitten myöhemmin alkaakin ehdottelu. Ja esimerkiksi omakotiyhdistyksen talonmies, joka kävi täällä edullisesti auttamassa puutarhahommissa. Sehän oli ihan täysin tulossa tänne asumaan. Että kyllä niitä innokkaita miehiä on tässä ollut enemmän kuin teininä, itse asiassa teininä minusta ei kiinnostunut kukaan. Että kyllä ne miehetkin osaa sen helpomman elämän haistaa. Kivaahan se on vähän iäkkäämmän miehen löytää joku mamma, jolla on jo valmiina talo ja auto, sen kuin asettuu sinne mukavasti ja lapsethan muuttaa siitä pian pois kuitenkin.