Mies haluaa olla parisuhteessa, mutta ei halua muuttaa yhteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

No täytyy kyllä sanoa, että jos miehellä ei sen vertaa omaa tahtoa ole, ettei osaa sanoa pontevalle naiselle "ei", ellei ole kumppaninsa jatkuvan valvonnan alla, niin sietää mennäkin. Tuohan kuulostaa siltä, että mies ei tiedä yhtään mitä tai ketä haluaa. Ja mitä tarkoitat sillä, että ulkopuolisille mies näyttäytyy sinkkuna? Keille ulkopuolisille? Onko väliä, jos joku tuntematon kerrostalonaapuri luulee miestä sinkuksi? Tai postinjakaja? Taloyhtiö? Kavereiden luulisi tietävän seurustelusta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Pettäjä löytää kyllä tilaisuuden pettämiseen, asuttiin sitten yhdessä tai erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi niin, että mies muutti tänne, mutta ei halua olla missään parisuhteessa.

Alkupäivinä puhui kyllä ihan naimisiinmenosta ym:sta, mutta ei millään tavalla lähestynyt fyysisesti. Moneen otteeseen sanoi, että nyt mä haluaisin rakastella.

Ei edes halannut 😭

Nyt jo kaksi vuotta tällaista.

Eli vaikka asuisi sun kanssasi, niin ei se mikään onnen tae ole.

Kävi? 🤭 kaks vuotta! 🤣🤣 Ootko sä nyt edes tosissasi?

Kyllä, totta on. Täällä on edelleen ja läsnäolonsa vuoksi ei muut miehet uskalla ryhtyä kanssani mihinkään, kun luulevat, että tässä olisi joku rakkaussuhde kysymyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Jos kummankin elämänlaatua nostaa se että asuntoja on kaksi ja varaakin siihen on niin miksi ei?  Ei kai ainakaan kannata yhteen muuttaa vain sen takia että se tulee halvemmaksi vaikkei kumpikaan sitä haluaisikaan?

Aikaa vietetään kyllä yhdessä, vaikka asunnot on erilliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Pettäjä löytää kyllä tilaisuuden pettämiseen, asuttiin sitten yhdessä tai erikseen.

Todellakin. Tyhmin mahdollinen syy muuttaa toisen kanssa yhteen on se, että pelkää muuten kumppanin pettävän. Siinä on jo suhteen perusteet pahasti viturallaan, kun edes miettii tuollaisia, ja luultavasti tuo pelko ei mihinkään katoaisi edes yhteenmuuton myötä.

Ei kauhean hyvää kuvaa maalaa yhteenmuuttamisen autuudesta kun vahvimmin esiintuodut argumentit sen puolesta on että se tulee halvemmaksi ja kumppania on helpompi kytätä pettämisen varalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Näyttää nyt siltä että se on sun mies, SINUN! Ei kenenkään muun! Sä haluat kontrolloida miestä, ettei sulle kävis niin kuin aiemmissa suhteissa? Kaikkien maailman ihmisten tulee saada tietää, että tämä kyseinen mies on sun omaisuutta, joten näpit irti!!! Mies ei sun mielestä kykene olemaan sulle uskollinen muuta kuin minimoimalla kaikki riskit vastakkaisen sukupuolen kanssa? Ja et ymmärrä miksi se mies haluaisi pitää oman asunnon, kun siellä se sitten pettäisi.

Paina kalloosi: vaikka olisit maailman ainoa nainen, jokainen sinun mies tekee talvella lumiakan ja nai sitä jos käyttäydyt noin.

Minun mies ei halua muuttaa yhteen kassani koska mieheni on työtön. Asumme aika pienellä paikkakunnalla josta ei helposti töitä saa. Mies ei halua että elätän tai maksan koko vuorkaa vaikka se minulle sopisi koska eihän mies saisi asumistukea jos muuttaisi minun luokse. Nyt mieheni maksaa omaa vuokraa noin satasen+ asumistuki ja asuu yksiössä.

Järkevä mies. Mulla on ollut etäsuhde 2 vuotta, eikä kumpikaan halua muuttaa yhteen. Miksi pitäisi? Olemme itsenäisiä ihmisiä, nautimme omastakin ajasta ja saamme omistautua täysillä toisillemme aina, kun tapaamme. Ihan parasta näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Heh. Luottamus on suhteiden peruskallio. Jos ei kykene luottamaan, ei kannata alkaa parisuhteeseenkaan. Epäluottamus on monelle itse itseään vahvistava kierre. Jos kantaa edellisten suhteiden pettymykset seuraavaan suhteeseen, se seuraava suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Juu luottamus on tärkeää. Mutta vain jos se toinen todella on luotettava.

Ulkopuolisille yksin asuva näyttäytyy sinkkuna. Koskaan ei tiedä, koska tulee vähän pontevampi nainen, ja yhtäkkiä mies meneekin tämän kanssa naimisiin ja muuttaa yhteen. Vaikka mies aiemmin oli ihan varma, ettei halua edes asua saati mennä namisiin kenenkään kanssa. Nämä on niin nähty.

Mä en tajua että miksi seurustella edes ellei halua viettää oikeasti aikaa yhdessä. Jos haluaa, mitä järkeä maksaa kahden kodin kulut, kun vain yksi on tarpeen. Miksi maksaa kahta sairasta sähkölaskua, jos on oikeasti tarkoitus olla aina yhdessä. Itsepetosta.

Saako se mies nauttia ajasta kun sinä et ole läsnä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikoinaan saman suuntainen tilanne. Seurustelin naisen kanssa, joka ei halunnut yhteenmuuttoa lapsen takia. 16-vuotiaana lapsi muutti lukion perässä toiselle paikkakunnalle. Sitten nainen alkoikin puhumaan yhteenmuutosta, mutta minä halusin asua omillani. Lopulta tilanne kiristyi ja suhde kaatui. Ensin meni neljä vuotta ihan hyvin olemassa olevilla järjestelyillä, mutta yhtäkkiä ne eivät sitten muka enää kelvanneetkaan.

Pakko kysyä, kerroitko naiselle heti seurustelun alussa, että et halua koskaan muuttaa yhteen? Eli menittekö tällä naisen periaatteella koko sen neljä vuotta ja sitten vasta kerroit oman ajatuksesi ylipäänsä koko yhdessäasumisesta?

On monia kynnyskysymyksiä, jotka pitää ottaa esille heti suhteen alkuvaiheessa, mieluiten jo tapailuvaiheessa. Näin keski-ikäisenä yleisin lienee juuri tämä mahdollinen yhdessä asuminen. Itse en halua asua kenenkään kanssa, vaikka muuten sitoutusinkin parisuhteeseen, ja teen sen selväksi jo heti alussa. Vaikka voi kuulostaa tökeröltä selvittää jo alussa ne asiat, mistä ei voi tinkiä, on se kuitenkin parempi ettei tuhlata kummankin aikaa.

Jossain vaiheessa olin avoin yhteenmuutolle, mutta kun nainen ei halunnut, niin loppui aikaa myöten kiinnostus itseltänikin. Ei kiinnostanut olla koriste, jonka merkitys on riippuvainen siitä, että mitä kaikkea toinen milloinkin laittaa elämässään itseni edelle.

Okei, eli teille tuli tästä tällainen valtapeli. Jos kyseessä oli kuitenkin vain muutaman vuoden odottelu, niin kuulostaa omituiselta, että ehdit jo niin lyhyen ajan vuoksi katkeroitua. Olisihan tuo varmaan ollut jotenkin keskusteltavissa. Vaikuttaa siltä, että otit itseesi sen että nainen halusi odottaa muutaman vuoden ja sitten "kostoksi" päätit että pitäköön tunkkinsa. No, näinkin voi toki ihmissuhteensa hoitaa.

Nainenkin olisi myös voinut halutessaan hoitaa asian toisella tavalla, mutta vuosien ajan antoi miehen tietää paikkansa, että tulet minun elämässäni vasta "kakkos -tai kolmoskorissa". Katsotaan, jos minulle joskus sopii, niin ehkä kelpuutan sinut vielä ylempään koriin.

Ensin sanellaan, sitten ulistaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikoinaan saman suuntainen tilanne. Seurustelin naisen kanssa, joka ei halunnut yhteenmuuttoa lapsen takia. 16-vuotiaana lapsi muutti lukion perässä toiselle paikkakunnalle. Sitten nainen alkoikin puhumaan yhteenmuutosta, mutta minä halusin asua omillani. Lopulta tilanne kiristyi ja suhde kaatui. Ensin meni neljä vuotta ihan hyvin olemassa olevilla järjestelyillä, mutta yhtäkkiä ne eivät sitten muka enää kelvanneetkaan.

Pakko kysyä, kerroitko naiselle heti seurustelun alussa, että et halua koskaan muuttaa yhteen? Eli menittekö tällä naisen periaatteella koko sen neljä vuotta ja sitten vasta kerroit oman ajatuksesi ylipäänsä koko yhdessäasumisesta?

On monia kynnyskysymyksiä, jotka pitää ottaa esille heti suhteen alkuvaiheessa, mieluiten jo tapailuvaiheessa. Näin keski-ikäisenä yleisin lienee juuri tämä mahdollinen yhdessä asuminen. Itse en halua asua kenenkään kanssa, vaikka muuten sitoutusinkin parisuhteeseen, ja teen sen selväksi jo heti alussa. Vaikka voi kuulostaa tökeröltä selvittää jo alussa ne asiat, mistä ei voi tinkiä, on se kuitenkin parempi ettei tuhlata kummankin aikaa.

Jossain vaiheessa olin avoin yhteenmuutolle, mutta kun nainen ei halunnut, niin loppui aikaa myöten kiinnostus itseltänikin. Ei kiinnostanut olla koriste, jonka merkitys on riippuvainen siitä, että mitä kaikkea toinen milloinkin laittaa elämässään itseni edelle.

Okei, eli teille tuli tästä tällainen valtapeli. Jos kyseessä oli kuitenkin vain muutaman vuoden odottelu, niin kuulostaa omituiselta, että ehdit jo niin lyhyen ajan vuoksi katkeroitua. Olisihan tuo varmaan ollut jotenkin keskusteltavissa. Vaikuttaa siltä, että otit itseesi sen että nainen halusi odottaa muutaman vuoden ja sitten "kostoksi" päätit että pitäköön tunkkinsa. No, näinkin voi toki ihmissuhteensa hoitaa.

Nainenkin olisi myös voinut halutessaan hoitaa asian toisella tavalla, mutta vuosien ajan antoi miehen tietää paikkansa, että tulet minun elämässäni vasta "kakkos -tai kolmoskorissa". Katsotaan, jos minulle joskus sopii, niin ehkä kelpuutan sinut vielä ylempään koriin.

Niin, ei kuulosta hyvältä hänenkään osaltaan. Olisihan sen voinut tahdikkaamminkin ilmaista, että ei halua muuttaa yhteen lapsen asuessa kotona. Aika töykeää. Suhde ei kovin terveeltä vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt mä järkytän teitä joitakin kertomalla, että mä muutin nykyisen mieheni kanssa yhteen 10 kuukauden seurustelun jälkeen. Mun lapsi oli tuolloin 10 ja miehen lapsi 17. Meitä tympi asua erillään ja kumpikin vuokralla rivarissa. Yhteen muuttaessa vuokrasimme omakotitalon ja alle vuoden päästä ostimme oman talon. Ollaan nykyään naimisissa ja saman katon alla oltu melkein 9 vuotta. Yksi yhteinen lapsi joka alle kouluikäinen sekä mun 19v lapsi vielä tässä, miehen lapsi muuttanut omilleen jo muutama vuosi sitten.

Sinä uniikki teit sitten niin. Kerrotko tämän siksi että se on muillekkin oikea ratkaisu, vai haluat päteä?

Mikä sun ongelma on? Kerroin tämän vain siksi, että näin meillä ja ettei nopeasti yhteen muuttaminen aina ole huono asia. Muut tekee omat ratkaisunsa. En kuvittele olevani mitenkään uniikki tai halua päteä. Kummallista kun täällä ei saisi koskaan kertoa omista kokemuksistaaan kun heti joku vetää herneet nenään.

Et kuvittele olevasi uniikki tai halua päteä? Viestisi alkaa: Nyt MÄ jarkytän teitä joitakin kertomalla, että Mä muutin.. ja loppu ei liity aiheeseen, (ei sillä että alkukaan olisi liittynyt) vaan pädet kuinka hyvin sulla asiat on.

Voi olla vanhempi ja viisas, saa rakkautta ja panoja, samalla katselee toista naista koska ei ehkä ole täysin tyytyväinen.  Toisilla meistä on vain erilaisia ja vain vähäisiä tarpeita, jotka sinä annat niillä tapaamisilla aivan tarpeeksi.

Itse katselin aikoinaan myös nuoria äitejä kun sitä omaa kumppania ei tuntunut löytyvän ja ikää oli jo 24 vuotta. Kaikki olivat ihania, mutta niin erilaisia. Koska etsin kiireellisesti elämänkumppania, en jatkanut pidempään. 

Miehen ei kannata muuttaa pois omasta edullisesta asunnosta, koska erossa mies joutuu lähtemään pois yhteisestä asunnosta ja pahimmillaan joutuu asunnottomaksi.

Aika tyypillisesti tuntuu menevän niin että nainen haluaa muuttaa yhteen kun hänellä on tarpeita, mies kun hänellä on tarjottavaa.

Vanha 50-lukulainen ajattelu pätee yhä. Mies on elättäjä ja mahdollistaja.

Minulle tuo on ei kiitos. Jos naisella on kotona asuvia lapsia, on yhteen muuttaminen ehdoton ei. Ennen ajattelin että teini-ikäiset lapset voisivat olla ok. Eivät ole. Etenkään teini-ikäiset pojat.

Voin seurustella yksinhuoltajan kanssa, mutta en osallistu lasten kasvatukseen enkä rahoittamiseen. Kyllä, tarkoittaa myös kalliita lahjoja kuten puhelimia, kuskaamista harrastuksiin, ruokaa ja reissuja, juhlia, ym ym ym. Enkä maksa puolia neliöstä josta minulla on käytössäni 1/4 ja naisen perheellä 3/4.

Jos tämä ei naiselle käy, se on fine. Sitten emme ala seurustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika tyypillisesti tuntuu menevän niin että nainen haluaa muuttaa yhteen kun hänellä on tarpeita, mies kun hänellä on tarjottavaa.

Vanha 50-lukulainen ajattelu pätee yhä. Mies on elättäjä ja mahdollistaja.

Minulle tuo on ei kiitos. Jos naisella on kotona asuvia lapsia, on yhteen muuttaminen ehdoton ei. Ennen ajattelin että teini-ikäiset lapset voisivat olla ok. Eivät ole. Etenkään teini-ikäiset pojat.

Voin seurustella yksinhuoltajan kanssa, mutta en osallistu lasten kasvatukseen enkä rahoittamiseen. Kyllä, tarkoittaa myös kalliita lahjoja kuten puhelimia, kuskaamista harrastuksiin, ruokaa ja reissuja, juhlia, ym ym ym. Enkä maksa puolia neliöstä josta minulla on käytössäni 1/4 ja naisen perheellä 3/4.

Jos tämä ei naiselle käy, se on fine. Sitten emme ala seurustelemaan.

Tämä.

Herrasmiesmäisyyden aika on ohi.

Naisilla on omat rahat nykyään, eivätkä naiset ole enää leidejä. Ei voi olla niin että patriarkaalisen ajan velvollisuudet jäävät miehille, ja oikeudet naisille.

Nyt on vastavuoroisuuden aika. Ja ei, vastavuoroisuus ei ole sitä että mies saa naisen ja seksiä, ja miehen on kompensoitava tätä tarjoamalla resursseja.

Vierailija kirjoitti:

Aika tyypillisesti tuntuu menevän niin että nainen haluaa muuttaa yhteen kun hänellä on tarpeita, mies kun hänellä on tarjottavaa.

Vanha 50-lukulainen ajattelu pätee yhä. Mies on elättäjä ja mahdollistaja.

Minulle tuo on ei kiitos. Jos naisella on kotona asuvia lapsia, on yhteen muuttaminen ehdoton ei. Ennen ajattelin että teini-ikäiset lapset voisivat olla ok. Eivät ole. Etenkään teini-ikäiset pojat.

Voin seurustella yksinhuoltajan kanssa, mutta en osallistu lasten kasvatukseen enkä rahoittamiseen. Kyllä, tarkoittaa myös kalliita lahjoja kuten puhelimia, kuskaamista harrastuksiin, ruokaa ja reissuja, juhlia, ym ym ym. Enkä maksa puolia neliöstä josta minulla on käytössäni 1/4 ja naisen perheellä 3/4.

Jos tämä ei naiselle käy, se on fine. Sitten emme ala seurustelemaan.

Tämä on hyvä periaate.

Kun lapset muuttavat pois kotoa, sitten yhteinen asunto harkintaan. Nainen hoitaa jatkossakin lastensa sponssaamisen opintojen tai häiden osalta.

Ja tämä ei muuten monelle naiselle käy. Esimerkiksi nuo lahjat jotka mainittiin eivät ole tasoa uudet sukat nykyään. Halutaan se tonnin iPhone tai vastaavaa.

Minä en muuta naisystäväni kanssa yhteen, koska se johtaisi tauottomaan kinuamiseen asunnon suhteen.

Hänellä on asuntohaaveita, mutta unelma-asuntoon ei olisi varaa. Eli klassinen idyllinen omakotitalo isolla pihalla, mutta kaupungin bussilinjojen viereltä. Sellaisen hankkiminen ehkä onnistuisi maksimivelalla ja sen kuntoisena että luvassa olisi pitkä remppaprojekti. Ja jokainen arvaa onko naisystävälläni remppataitoja. Vastaus on : ei ole.

Nyt hän sanoo että ainahan on haaveita, muunkinlainen asunto olisi kiva. Mutta osaan sen verran naiskieltä, että haluamiskäyrä lähtisi nousuun eikä nousu loppuisi ennen kuin olemme pankissa neuvottelemassa ylisuuresta lainasta.

Joten asumme erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne eriälläänasumiset toimii justiin kauan kunnes toiselle selviää, ettei se toinen olekaan uskollinen. Siihen kun tapaa olla oikein hyvä syy, miksi maksaa asumisesta kahdenkertainen hinta.

Joo on tuohonkin sääntöön varmasti olemassa se lumihiutalepoikkeus. En vaan ole törmännyt vielä.

Pettäjä löytää kyllä tilaisuuden pettämiseen, asuttiin sitten yhdessä tai erikseen.

Nyt ei ollut kyse pettämisestä, vaan suhteessa jossa ei haluta olla yhdessä edes sen vertaa että asuttaisiin yhdessä. Joo on kokemusta tämmöisestä myös, ja tiedätkö mikä niille suhteille kävi? Ne päättyi, yleensä mun aloitteesta mutta ei aina. Kun löytyi oikeasti sopiva ihminen, yhteisen talon osto vuodessa oli se mitä molemmat tahtoi, ja se suhde on oikeasti hyvä yhä, pari vuosikymmentä myöhemmin.

Mutta aika moni tyytyy tämmöiseen "melkein toimivaan" suhteeseen kun ei paremmasta tiedä. Minä olisin kyllä mieluummin yksin kun suhteessa jossa se yhdessäolo on lähinnä nimellistä, ja jossa luultavasti se toinen lähtee kun löytää oikeasti sellaisen kumppanin jonka kanssa oikeasti haluaa olla.

Mutta elämä opettaa, niin aina.