Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko alaikäisen lapsesi syödä masennuslääkkeitä
02.11.2022 |
Jos siis lääkäri on ne määrännyt? Hirvittää vain nuo kamalat sivuvaikutukset. Masennuslääkkeillä on myös aika huono maine, mitä nyt olen asiasta ottanut selvää
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Eli vika ei ollut sinussa. Sinun olisi pitänyt saada uusi perhe tai päästä asumaan omillesi.
Kyllä tuohonkin liikunta auttaa kun saa edes jotain positiivisia ajatuksia ja pääsee tilanteesta pois.
Pillereillä nuo ongelmat ei lähde. Ongelma on selvästi ollut hoitoa tarvitseva isä, josta nuo kaikki sinun ongelmat johtuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Tämä on varmaan se, mitä tässä jotkut ovat yrittäneet sanoa. Jos asioihin puututtaisiin riittävän ajoissa, ei tarvittaisi lääkityksiä. Olet olosuhteiden uhri. Toivottavasti lääkityksen avulla olet päässyt rakentamaan elämääsi parempaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Eli vika ei ollut sinussa. Sinun olisi pitänyt saada uusi perhe tai päästä asumaan omillesi.
Kyllä tuohonkin liikunta auttaa kun saa edes jotain positiivisia ajatuksia ja pääsee tilanteesta pois.
Pillereillä nuo ongelmat ei lähde. Ongelma on selvästi ollut hoitoa tarvitseva isä, josta nuo kaikki sinun ongelmat johtuivat.
En asunut isän kanssa. Harrastin liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Missä olet tavannut näitä täysiä puuropäitä? Tietääkseni ja oman kokemukseni mukaan lääkkeitä käyttäessä voi toimia ja puhua aivan normaalisti, enkä missään ole koskaan mitään puuropäitä nähnyt. Toisin kuin pilviporukoissa niitä sitten kyllä riittääkin.
Ihan joka paikassa, kouluissa, töissä, kodeissa, ulkona, naapurustossa, kaupungilla, harrastuksissa... kyllä sen huomaa monilla jo silmistäkin, ettei siellä kuupassa paljoo mikään liiku kun on kemiallisesti pistetty ne aivot täysin juntturaan.
Osa on siis toimintakykyisiä, mutta aivan täysiä drooneja, tyhjiä kehoja jotka vaan toimii mitään sen enempää ajattelematta.
Kannabiksessa on se etu, että se ei pistä aivoja jumiin, vaan ajatus edelleen toimii jos vaan tahtoo ja viitsii niitä aivojaan käyttää tuolloin.
Ei ala kuola valuu suupielestä, kuten silloin tällöin näkee pilleripäillä tapahtuvan.
Näin kun molempia olen kuitenkin kokeillut, niin sun jutut kuulostaa tosi absurdeilta. Käytätköhän joitakin muitakin laittomia "lääkityksiä"?
Minä olen varmastikin kokeillut enemmän kuin sinä, ihan molemmilta osastoilta.
Aineen juridisella statuksella ei ole mitään tekemistä niiden aineiden varsinaisten vaikutusten kanssa, joten kysymyksesi on täysin turha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Minkälaista kulttuuria kulutit ? Kaikkea
Mitä musiikkia kuuntelit? Kaikkea
Minkälaisia ohjelmia katselit? En mitään
Mitä pelailit? Hyvin vähän suunnittelupelejä.
Mitä luit?
Kaikkea ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Tämä on varmaan se, mitä tässä jotkut ovat yrittäneet sanoa. Jos asioihin puututtaisiin riittävän ajoissa, ei tarvittaisi lääkityksiä. Olet olosuhteiden uhri. Toivottavasti lääkityksen avulla olet päässyt rakentamaan elämääsi parempaan suuntaan.
En lääkityksen avulla. Ihan omin avuin sitten myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.
Ei niin, vaan se voi olla se, että vanhemman toimesta on hänelle syötetty lääkkeitä mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, mahdollisesti pilaten koko loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korruptio lääkärit määrää näitä myrkkyjä kasvaville lapsille ja jos sanot vastaan, niin lasu.
Tosi moni on huolissaan viikonloppuisista huumekokeiluista ja perusteluna on että huumeet muuttaa nuorten aivoja...
Toisaalta jatkuvassa käytössä ne muuttuu oikeasti. Ja näitä mielialalääkkeitä syötetään joka päivä.
Silloin ne aivot muuttuu oikeasti tietynlaiseksi.
Sinällään hassua on ne huolenaiheet, kun samaan aikaan on nuoria jotka vetää ryynejä naamaan joka päivä.
Mutta tupakka, alko, pössykokeilusta tulee kamala haloo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Minkälaista kulttuuria kulutit ? Kaikkea
Mitä musiikkia kuuntelit? Kaikkea
Minkälaisia ohjelmia katselit? En mitään
Mitä pelailit? Hyvin vähän suunnittelupelejä.
Mitä luit?
Kaikkea ja paljon.
Se on aina hyvä, menikö pääpaino mieltymyksissä negatiivisen vai positiivisen osaston mukaan?
Varsinkin musiikilla on melko voimakas vaikutus yleiseen tunnetilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.
Ei niin, vaan se voi olla se, että vanhemman toimesta on hänelle syötetty lääkkeitä mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, mahdollisesti pilaten koko loppuelämän.
No, jos näkemyserot ovat suuria, saatan olla lapseni kanssa aikuisiällä huonoissa väleissä. Mutta se on pientä sen rinnalla, ettei sinun lapsesi ei välttämättä ole silloin edes elossa, jos olet aikanaan evännyt häneltä lääkärin suositteleman hoidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.
Ei niin, vaan se voi olla se, että vanhemman toimesta on hänelle syötetty lääkkeitä mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, mahdollisesti pilaten koko loppuelämän.
No, jos näkemyserot ovat suuria, saatan olla lapseni kanssa aikuisiällä huonoissa väleissä. Mutta se on pientä sen rinnalla, ettei sinun lapsesi ei välttämättä ole silloin edes elossa, jos olet aikanaan evännyt häneltä lääkärin suositteleman hoidon.
Taas kerran, täysin samoilla tunteisiin vetoamisilla voin vastata sulle takaisin.
Ihan turhaa tässä on edes jatkaa koko keskustelua, kun et siihen kykene kuin puhtaasti omien tunteidesi kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.
Ei niin, vaan se voi olla se, että vanhemman toimesta on hänelle syötetty lääkkeitä mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, mahdollisesti pilaten koko loppuelämän.
No, jos näkemyserot ovat suuria, saatan olla lapseni kanssa aikuisiällä huonoissa väleissä. Mutta se on pientä sen rinnalla, ettei sinun lapsesi ei välttämättä ole silloin edes elossa, jos olet aikanaan evännyt häneltä lääkärin suositteleman hoidon.
Taas kerran, täysin samoilla tunteisiin vetoamisilla voin vastata sulle takaisin.
Ihan turhaa tässä on edes jatkaa koko keskustelua, kun et siihen kykene kuin puhtaasti omien tunteidesi kautta.
Ainakaan en kuvittele ymmärtäväni sairauksien lääketieteellisestä hoidosta mututuntumalla huomattavasti enemmän kuin siitä päivittäin työkseen vastaava, pitkälle koulutettu lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.
Ei niin, vaan se voi olla se, että vanhemman toimesta on hänelle syötetty lääkkeitä mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, mahdollisesti pilaten koko loppuelämän.
No, jos näkemyserot ovat suuria, saatan olla lapseni kanssa aikuisiällä huonoissa väleissä. Mutta se on pientä sen rinnalla, ettei sinun lapsesi ei välttämättä ole silloin edes elossa, jos olet aikanaan evännyt häneltä lääkärin suositteleman hoidon.
Taas kerran, täysin samoilla tunteisiin vetoamisilla voin vastata sulle takaisin.
Ihan turhaa tässä on edes jatkaa koko keskustelua, kun et siihen kykene kuin puhtaasti omien tunteidesi kautta.
Ainakaan en kuvittele ymmärtäväni sairauksien lääketieteellisestä hoidosta mututuntumalla huomattavasti enemmän kuin siitä päivittäin työkseen vastaava, pitkälle koulutettu lääkäri.
Kysyppä siltä pitkälle koulutetulta lääkäriltä, että voisko se tulostaa sulle aivokemian tasapainossa olemisen raja-arvot, se varmasti on kuitenkin jo sullekin sanonut että masennukset sun muut vastaavat ongelmat johtuu kemiallisesta epätasapainosta.
Kysy huvikseen, ja tuu sit kertoo mitä se vastasi.
Vierailija kirjoitti:
Söi Ketamiinia hetken aikaa lääkärin (HUS:in psykiatri, erkoistunut nuoriin ja lapsiin) määräyksestä. Joo, en koe että mulla VTM-koulutuksella on oikein ammattitaitoa kyseenalaistaa tuota. Puolisen vuotta söi, sitten lopetti ja nyt pärjää ihan hyvin.
Tää kommentti itseasiassa kiteyttää monta asiaa. Yleensä (ei aina) korkeastikoulutetut kunnioittavat muita koulutettuja ja heidän ammattitaitoaan, ja ymmärtävät etteivät ole jokaisen alan asiantuntijoita. Sitten taas usein (ei aina) matalasti kouluttautuneet luulevat tietävänsä kaikilta aloilta kaiken paremmin kuin ko alojen asiantuntijat.
Vierailija kirjoitti:
Tosi moni on huolissaan viikonloppuisista huumekokeiluista ja perusteluna on että huumeet muuttaa nuorten aivoja...
Toisaalta jatkuvassa käytössä ne muuttuu oikeasti. Ja näitä mielialalääkkeitä syötetään joka päivä.
Silloin ne aivot muuttuu oikeasti tietynlaiseksi.
Sinällään hassua on ne huolenaiheet, kun samaan aikaan on nuoria jotka vetää ryynejä naamaan joka päivä.
Mutta tupakka, alko, pössykokeilusta tulee kamala haloo
Masentuneet aivot ei tuota serotoniinia, joten lääkkeet paikkaavat tuota vajetta. Itse ainakin mieluummin söin masennuslääkkeitä (ja kävin terapiassa) ja sain itseni kuntoon. Nyt olen ollut jo 10v hengissä ja onnellinen sen jälkeen, toinen vaihtoehto oli vetää itseni kiikkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi moni on huolissaan viikonloppuisista huumekokeiluista ja perusteluna on että huumeet muuttaa nuorten aivoja...
Toisaalta jatkuvassa käytössä ne muuttuu oikeasti. Ja näitä mielialalääkkeitä syötetään joka päivä.
Silloin ne aivot muuttuu oikeasti tietynlaiseksi.
Sinällään hassua on ne huolenaiheet, kun samaan aikaan on nuoria jotka vetää ryynejä naamaan joka päivä.
Mutta tupakka, alko, pössykokeilusta tulee kamala haloo
Masentuneet aivot ei tuota serotoniinia, joten lääkkeet paikkaavat tuota vajetta. Itse ainakin mieluummin söin masennuslääkkeitä (ja kävin terapiassa) ja sain itseni kuntoon. Nyt olen ollut jo 10v hengissä ja onnellinen sen jälkeen, toinen vaihtoehto oli vetää itseni kiikkuun.
Mahtava kuulla! Ei ole tosiaan normaalia jos koko ajan tuntuu sietämättömän pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Söi Ketamiinia hetken aikaa lääkärin (HUS:in psykiatri, erkoistunut nuoriin ja lapsiin) määräyksestä. Joo, en koe että mulla VTM-koulutuksella on oikein ammattitaitoa kyseenalaistaa tuota. Puolisen vuotta söi, sitten lopetti ja nyt pärjää ihan hyvin.
Tää kommentti itseasiassa kiteyttää monta asiaa. Yleensä (ei aina) korkeastikoulutetut kunnioittavat muita koulutettuja ja heidän ammattitaitoaan, ja ymmärtävät etteivät ole jokaisen alan asiantuntijoita. Sitten taas usein (ei aina) matalasti kouluttautuneet luulevat tietävänsä kaikilta aloilta kaiken paremmin kuin ko alojen asiantuntijat.
Mutta ketamiinihan on hUUmetta!
EI siihen masennukseen edes tarvita mitää erityistä syytä. Syy on siellä aivojen välittäjäaineissa.
Joihin nämä lääkkeet tehoaa. Moni asia voi aiheuttaa ihmisessä surua, mutta ei se kyllä masennukseks muutu, jos siellä aivokemiat on kohdillaan.
Ihmset selviää isoisakin asioista masentumatta. Paitsi, jos niissä välittäjäaineissa on joku häikkä
Kuka tietää. Syy mahdolliseen välirikkoon ei kuitenkaan silloin ole se, että lapselta olisi aikanaan vanhemman toimesta evätty lääketieteellinen hoito hänellä diagnosoituun sairauteen.