Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko alaikäisen lapsesi syödä masennuslääkkeitä
02.11.2022 |
Jos siis lääkäri on ne määrännyt? Hirvittää vain nuo kamalat sivuvaikutukset. Masennuslääkkeillä on myös aika huono maine, mitä nyt olen asiasta ottanut selvää
Kommentit (163)
En todellakaan antaisi, sama juttu myös bentsojen ja leptien kansssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Masennuslääkkeitä on monia erilaisia ja niillä on erilaisia sivuvaikutuksia, että aika asenteellinen tää alotus...
Voisi toisaalta vastakysymyksenä ehdottaa että haluaako vanhempana kokeilla kaikki keinot saadakseen lapsensa selviämään mahdollisesti kohtalokkaasta sairaudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä millainen aloitus.
Aloittajalle kysymys: Antaisitko alaikäisen biabeetikkolapsesi ottaa lääkärin hänelle määränpää insuliinia?
Ai et antaisi? Voisitkohan antaa lapsesi jonkun muun kasvatettavaksi?
Vaikuttaako insuliini keskushermostoon ja sitä myöden lapsen henkisiin kykyihin?
Käsittämätön vertaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Päihteily: ikiaikainen keino "hoitaa" mt-ongelmia. Sivuvaikutuksia en tähän edes laita, kyllähän jokainen suomalainen nyt edes yhden spugen tuntee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä millainen aloitus.
Aloittajalle kysymys: Antaisitko alaikäisen biabeetikkolapsesi ottaa lääkärin hänelle määränpää insuliinia?
Ai et antaisi? Voisitkohan antaa lapsesi jonkun muun kasvatettavaksi?
Vaikuttaako insuliini keskushermostoon ja sitä myöden lapsen henkisiin kykyihin?
Käsittämätön vertaus.
Vaikuttaako hoitamaton masennus henkisiin kykyihin? Mietipä sitä. Mietin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennuslääkkeitä on monia erilaisia ja niillä on erilaisia sivuvaikutuksia, että aika asenteellinen tää alotus...
Voisi toisaalta vastakysymyksenä ehdottaa että haluaako vanhempana kokeilla kaikki keinot saadakseen lapsensa selviämään mahdollisesti kohtalokkaasta sairaudesta?
Oliskohan silloin syytä laittaa lapsi ekana vaikka kalaan tai isin kanssa rakentelee jotain, ennenku mennään kemiallisen lobotomian maailmaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennuslääkkeitä on monia erilaisia ja niillä on erilaisia sivuvaikutuksia, että aika asenteellinen tää alotus...
Voisi toisaalta vastakysymyksenä ehdottaa että haluaako vanhempana kokeilla kaikki keinot saadakseen lapsensa selviämään mahdollisesti kohtalokkaasta sairaudesta?Oliskohan silloin syytä laittaa lapsi ekana vaikka kalaan tai isin kanssa rakentelee jotain, ennenku mennään kemiallisen lobotomian maailmaan?
Ai noinko teillä syöpäkin hoidetaan? Onnea vain teidän lapsillenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Päihteily: ikiaikainen keino "hoitaa" mt-ongelmia. Sivuvaikutuksia en tähän edes laita, kyllähän jokainen suomalainen nyt edes yhden spugen tuntee
Päihteillähän nämä pilleripäätkin hoitaa esimerkiksi masennustaan.
Kyllä jokainen suomalainen tuntee sen yhden spugen lisäksi myös yhden ryynipään, niin paljon niitä nykyään täällä pyörii normaalien ihmisten joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Eihän toki tällainen tietenkään mitenkään lääkekielteisen henkilön ajatusmaailmaan sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään nimessä.
Minulla puhkesi masennus kymmenvuotiaana. Hoitoon pääsin 18-vuotiaana ja sitä kierrettä jatkuikin pitkälle kolmekymppiseksi. Kokeilin ja käytin kymmentä erilaista lääkevaihtoehtoa, joista suurimmassa osassa oli helvetillisiä sivuvaikutuksia.
En haluaisi lapseni kokevan sähköhäiriöitä raajoissa ja päässä, huimausta, pahoinvointia, ruokahaluttomuutta, lääkeriippuvuutta (ahdistuslääkkeet), kykyvyttömyyttä nukahtaa ilman unilääkkeitä, lamaantuneisuutta, liikahikoilua, vatsan limakalvon tuhoutumista, maksaongelmia, turpoamista...
Pääsin masennuksesta ruokavaliomuutoksilla, lisäravinteilla ja oman elämäntyylin löytämisellä. Kun sain suoliston kuntoon, masennus katosi ja on pysynyt poissa jo viisi vuotta. Olin ollut lapsesta asti yliherkkä viljalle, kananmunalle, maidolle ja sokerille. Suolisto on ihmisen toiset aivot ja se oireilee usein paljon ennen kuin pääkoppa. Ja se elämäntyyli. Lapsuudenkodissani pyrittiin täydellisyyteen ja oltiin koko ajan menossa. Uuvuin siitä jo varhain. Eli jos omalla lapsella olisi mielenterveysongelmia, puuttuisin ensin näihin asioihin.
Jos kyseessä olisi vakava trauma, ehkä lääkkeet olisivat se viimeinen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä millainen aloitus.
Aloittajalle kysymys: Antaisitko alaikäisen biabeetikkolapsesi ottaa lääkärin hänelle määränpää insuliinia?
Ai et antaisi? Voisitkohan antaa lapsesi jonkun muun kasvatettavaksi?
Vaikuttaako insuliini keskushermostoon ja sitä myöden lapsen henkisiin kykyihin?
Käsittämätön vertaus.
Vaikuttaako hoitamaton masennus henkisiin kykyihin? Mietipä sitä. Mietin pitkään.
Tottakai vaikuttaa, mutta sitä voidaan kasvattaa esimerkiksi kirjoja lukemalla, joka ei miltään puuropäältä onnistukaan ihan yhtä helposti kuin siltä jolla masennus on "hoitamaton"
Mieluummin lyön lapsen käteen vaikkapa Marcus Aureliuksen kirjan, kuin ryynipurkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennuslääkkeitä on monia erilaisia ja niillä on erilaisia sivuvaikutuksia, että aika asenteellinen tää alotus...
Voisi toisaalta vastakysymyksenä ehdottaa että haluaako vanhempana kokeilla kaikki keinot saadakseen lapsensa selviämään mahdollisesti kohtalokkaasta sairaudesta?Oliskohan silloin syytä laittaa lapsi ekana vaikka kalaan tai isin kanssa rakentelee jotain, ennenku mennään kemiallisen lobotomian maailmaan?
Ai noinko teillä syöpäkin hoidetaan? Onnea vain teidän lapsillenne.
Taas aivan järjetön vertaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä millainen aloitus.
Aloittajalle kysymys: Antaisitko alaikäisen biabeetikkolapsesi ottaa lääkärin hänelle määränpää insuliinia?
Ai et antaisi? Voisitkohan antaa lapsesi jonkun muun kasvatettavaksi?
Vaikuttaako insuliini keskushermostoon ja sitä myöden lapsen henkisiin kykyihin?
Käsittämätön vertaus.
Vaikuttaako hoitamaton masennus henkisiin kykyihin? Mietipä sitä. Mietin pitkään.
Tottakai vaikuttaa, mutta sitä voidaan kasvattaa esimerkiksi kirjoja lukemalla, joka ei miltään puuropäältä onnistukaan ihan yhtä helposti kuin siltä jolla masennus on "hoitamaton"
Mieluummin lyön lapsen käteen vaikkapa Marcus Aureliuksen kirjan, kuin ryynipurkin.
Okei. Mutta entä jos lapsi ei siihen masennuksen ja ahdistuksen takia pysty keskittymään? Annatko seuraavaksi selkään ja kokeilet virkistääkö se uupuneen mielen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Juuri näin! Mihin mielialalääkkeet auttavat? Mielialalääkkeiden vieroitusoireisiin.
Terapia ja mahdollisesti osastohoito, mutta eipä ole määrärahoja kumpaankaan. Terapiaan on yli puolen vuoden jonot. Yleensä sinne hakeudutaan vasta akuutissa vaiheessa, joten odottelu on pitkä aika. Osastoillakin nukutaan käytävillä ja häädetään aamulla kotiin kun ei ole tilaa.