Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko alaikäisen lapsesi syödä masennuslääkkeitä
02.11.2022 |
Jos siis lääkäri on ne määrännyt? Hirvittää vain nuo kamalat sivuvaikutukset. Masennuslääkkeillä on myös aika huono maine, mitä nyt olen asiasta ottanut selvää
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Moraaliin voi vedota mitä tahansa asiaa perustellessa, eli olisiko syytä jättää nyt se tunteisiin vetoaminen tästä keskustelusta pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Järkyttävää. Toivon todella, että sulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä millainen aloitus.
Aloittajalle kysymys: Antaisitko alaikäisen biabeetikkolapsesi ottaa lääkärin hänelle määränpää insuliinia?
Ai et antaisi? Voisitkohan antaa lapsesi jonkun muun kasvatettavaksi?
Vaikuttaako insuliini keskushermostoon ja sitä myöden lapsen henkisiin kykyihin?
Käsittämätön vertaus.
Vaikuttaako hoitamaton masennus henkisiin kykyihin? Mietipä sitä. Mietin pitkään.
Tottakai vaikuttaa, mutta sitä voidaan kasvattaa esimerkiksi kirjoja lukemalla, joka ei miltään puuropäältä onnistukaan ihan yhtä helposti kuin siltä jolla masennus on "hoitamaton"
Mieluummin lyön lapsen käteen vaikkapa Marcus Aureliuksen kirjan, kuin ryynipurkin.
Okei. Mutta entä jos lapsi ei siihen masennuksen ja ahdistuksen takia pysty keskittymään? Annatko seuraavaksi selkään ja kokeilet virkistääkö se uupuneen mielen?
Keskittyminen on kulttuurisidonnaista. Meillä lääkitään, jos ei pysy paikallaan, joissakin muissa maissa sama henkilö on vain mukavan ekstrovertti. Ammatti on hyvä valita sen mukaan, että voisi olla oma itsensä. Ainahan se ei ole mahdollista, mutta siihen olisi ensisijaisesti pyrittävä. Masennuslääkkeitä antaisin vain jos masennus on itsemurhariskinen. Olen nähnyt läheltä lääkkeiden sivuvaikutukset ja niistä vieraantumisen mahdottomuuden. Sivullisen silmin muutamat ulkoiset asiat ajoissa muuttamalla masennuksesta olisi voinut selvitä ilman lääkkeitäkin. Aivot eivät ole irrallaan muusta elimistöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Moraaliin voi vedota mitä tahansa asiaa perustellessa, eli olisiko syytä jättää nyt se tunteisiin vetoaminen tästä keskustelusta pois?
Luuletko itse vetoavasi tietoon? Kirjoituksesi ilmentää tiedonjälkeistä aikaa...
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Missä olet tavannut näitä täysiä puuropäitä? Tietääkseni ja oman kokemukseni mukaan lääkkeitä käyttäessä voi toimia ja puhua aivan normaalisti, enkä missään ole koskaan mitään puuropäitä nähnyt. Toisin kuin pilviporukoissa niitä sitten kyllä riittääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin viimeksi AP on käynyt lapsensa kanssa kävelemässä vaikkapa metsässä, ja jutellut asioista filosofisesti hänen kanssaan?
Perustakaa vaikka kirjakerho, ja alottakaa lukemalla Sofian Maailma, se on loistava tapa tutustuttaa niin nuoremmat kuin vanhemmatkin filosofian maailmaan.
Lukekaa se, ja menkää sit vaikka lenkille yhdessä, jutellen siitä kirjasta.
Siitä seuraavaksi on hyvä lähteä Sokrateen lukuun, hän opettaa kädestä pitäen ajattelemaan sokraattisen metodin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Missä olet tavannut näitä täysiä puuropäitä? Tietääkseni ja oman kokemukseni mukaan lääkkeitä käyttäessä voi toimia ja puhua aivan normaalisti, enkä missään ole koskaan mitään puuropäitä nähnyt. Toisin kuin pilviporukoissa niitä sitten kyllä riittääkin.
Ihan joka paikassa, kouluissa, töissä, kodeissa, ulkona, naapurustossa, kaupungilla, harrastuksissa... kyllä sen huomaa monilla jo silmistäkin, ettei siellä kuupassa paljoo mikään liiku kun on kemiallisesti pistetty ne aivot täysin juntturaan.
Osa on siis toimintakykyisiä, mutta aivan täysiä drooneja, tyhjiä kehoja jotka vaan toimii mitään sen enempää ajattelematta.
Kannabiksessa on se etu, että se ei pistä aivoja jumiin, vaan ajatus edelleen toimii jos vaan tahtoo ja viitsii niitä aivojaan käyttää tuolloin.
Ei ala kuola valuu suupielestä, kuten silloin tällöin näkee pilleripäillä tapahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Moraaliin voi vedota mitä tahansa asiaa perustellessa, eli olisiko syytä jättää nyt se tunteisiin vetoaminen tästä keskustelusta pois?
Luuletko itse vetoavasi tietoon? Kirjoituksesi ilmentää tiedonjälkeistä aikaa...
Niin?
Ai pilleripäät ja niitä tyrkyttävät lääkärit voi vedota tiedonjälkeiseen aikaan ja toisaalta halutessaan jättää sen myös huomiotta, mutta meillä jotka kannattaa vaihtoehtoisia tapoja, ei ole samanlaista oikeutta käsitellä tätä asiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Miten harjoitit tuolloin henkisiä kykyjäsi, tuliko koskaan pohdiskeltua ja tutkittua ihan itsenäisesti asioita, vai menitkö vaan joka paikassa omaksuen vain sen mitä sinun odotettiin omaksuvan ja that's it?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan hankkisin alaikäiselle lapselleni oikeasti apua. Olen nähnyt monien läheisten kohdalla muutoksen huonompaan nimenomaan lääkityksen aloittamisesta. Kaikilla lääkityksillä on ollut paljon ei-toivottuja vaikutuksia. Niiden lähtökohtainen ajatushan olisi olla väliaikaista apua muun avun piiriin pääsyn tueksi, mutta en näe mitään syytä lääkkeille jos oikeaa apua annetaan, en näe niistä olevan mitään hyötyä oikean avun tueksikaan.
Tunne-elämältään latistettu ihminen on kuin ihminen, jolle on tehty lobotomia. Lakkaa itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen sekä elämässä eteenpäin pyrkiminen kiinnostamasta millään tasolla. Masennuslääkitty ihminen muuttuu, hän ei tahdo enää niitä asioita, mitä ilman lääkkeitä tahtoisi eikä näin ole kiinnostanut avusta, joka tukisi sellaisten haaveiden eteen asioiden tekemisessä. Hän muuttuu. Hän ei haluakaan sitä apua eikä tehdä niitä asioita, mitkä vähentäisivät masennusta ilman lääkkeitä. Hän ei enää tiedä kuka on.
Lisäksi lääkityksistä seuraa epämääräisiä vaikutuksia, jotka eivät ole sivuvaikutuksia vaan nimenomaan vaikutuksia. Laidasta laitaan ne voivat olla esim. aggressiivisten ajatusten putkahtelu päähän. Ihminen, joka ei ole koskaan tahtonut satuttaa muita voi vaikka huomata vastaantulijoiden olevan hänestä hyvin ärsyttäviä ja tuokin tekisi mieli tempaista päähän... Okei, se lääkitys ei sopinut hänelle. Kokeillaanpa toista. Sitten huomaa, että muna ei toimi eikä pysty käymään normaalisti edes pissalla. Oho, kunnon orgasmia et saa enää koskaan. Ja "ei mua itse asiassa kiinnosta enää mikään, ehkä(!) nää lääkkeet tekee sen. Ei vaan mikään inspiroi milloinkaan, mutta ei toisaalta tunnu, että pitäisi kiinnostaakaan tai tuntuisi pahalta. Ajattelin näitä syödä ainakin nyt vuoden, mitä lääkärissä juteltiin..."'
En to-del-la-kaan antaisi alaikäisen syödä masennuslääkkeitä ja olen sitä mieltä, että se ei ole järkevää. Itsellenikin yritettiin tuputtaa masennuslääkkeitä raskausaikana vaikken toivonut enkä tahtonut niitä eikä minulla ollut ollenkaan vaikeita tai vakavampia masennusoireita. Koin, että minua auttoivat esim. pitkät kävelylenkit ja piirtäminen. Silti, minunkin olisi pitänyt kokeilla? En ymmärrä miksi haitoista ei olla enempää huolissaan.
Ja kyllä meni tunteisiin aloitus, olen nähnyt niin monessa läheisessä ihmisessä lääkkeiden haitat.
Onko parempi sitten viiltelevä, iloton, itsemur haa hautova nuori joka makaa päiväkaupalla sama huppari päällä pimeässä huoneessa? Luuletko oikeasti että lääkäri määrää lääkkeet kiusaksi? Ei, hän koettaa pitää nuoren elossa ja toimintakykyisenö
Moni asia on mennyt pieleen ennen tuota tilannetta ja niitä jälkiä sopisi seurata. Tuollaisessakin tilanteessa olevaa nuorta voi auttaa monin muinkin tavoin kuin lääkitsemällä ja toivomalla, että lääkkeet edes tehoavat toivotulla tavalla. Lääkkeet itsessään eivät muuta mitään paremmaksi.
Mitä sitten ehdotat? Parantavia kristalleja ja salvian polttelua`? Selkäsaunaa? Väkisin ovesta ulos heittämistä?
Kuule ehkä minun pitäisi tietää se tapaus tarkemmin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Mutta sinä ehdotat vaan "lääkkeitä" ihan yleisesti joka vaivaan?
Lääkitys on yksi masennuksen hoitomuodoista. Jos voi huonosti, miksi ei yrittäisi korjata tilannetta? Lääkitys voi antaa voimavaroja tehdä elämässä muitakin tarpeellisia muutoksia, esimerkiksi lisätä arkeen liikuntaa.
- Eri
Juu kyllä voi, eihän se täysin mustavalkoista ole. Suomessa hoidetaan masennusta ym. kuitenkin aivan liian paljon lääkkeillä. On enemmän tapauksia, joihin lääkitys ei ole paras tai edes tarpeellinen hoitomuoto, usein jopa vain haitallinen, mutta mitään muuta ei järjestetä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ulkoistavat vastuunsa lapsesta viranomaisille, jotka eivät kuitenkaan ota nuoresta koppia.
Olet erehtynyt. Lääkkeet eivät ole ongelma. Yleisin ongelma on se, ettei masennusta hoideta millään tavalla.
Siksi minäkin jäin nuorena leskeksi, kun mies ei suostunut hakemaan apua, vaan otti itseltään hengen. Minä sain siitä seuranneeseen masennuksen apua.
Lääkityksen ja muun saamani avun ansiosta olen tänään hengissä ja hyvinvoiva. Monta vuotta on nyt mennyt ilman lääkkeitä, mutta tähän pisteeseen en olisi välttämättä päässyt, ennen olisi lääkkeiden avulla selvinnyt vaikeista vuosista.
Itse olet erehtynyt. Pelkkä lääkitys ei olisi auttanut sinua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä eikä koko lääkitys olisi välttämättä ollut edes tarpeellinen. Vihjaat, ettet ilman lääkitystä olisi tänään hengissä ja hyvinvoiva, mutta todellisuudessa et tiedä auttoiko lääkitys vai muu saamasi tuki ja hoito. Väestötasollahan lääkkeet muuttavat elämänsuuntaa erilaiseksi kuin mihin ihminen ilman "lobotomiaa" pyrkisi. Tämä edistää vain riippuvuuden syntymistä eikä ihmisen hyvinvointia.
Monilla mielialalääkitysten aloittaminen nimenomaan kasvattaa itsemurhariskin moninkertaiseksi, samoin lääkityksen lopettaminen vieroitusoireineen ja elämän kokemisen muuttumiseen. Kun lääkkeitä käyttää pitkään rakentaa elämäänsä myös pitkään aivan jollekin toiselle kuin kuka itse on. Lisää tähän esim. ssri-vieroituspsykoosilla taikka aivoinfarktilla pelottelu ja kas, yleensä ihmisen henkinen tila on tietysti heikko yrittäessään lopetella lääkitystä. "Mitäpä jos söisin näitä vielä pari vuotta..."
Usko mihin haluat. Lääketieteellisen hoidon epääminen alaikäiseltä on kuitenkin moraalisesti täysin kestämätöntä toimintaa. Sen seurauksilta et voi myöhemmin välttyä.
Juu, mutta myös toimivien aivojen käyttö on sallittua ja Suomessa mielialalääkityksiä paljon kirjoitetaan enemmän näennäisesti hoitovelvoitteiden ymv. kuittaamiseksi kuin potilaiden todelliseksi parhaaksi. Myös alaikäisille. Moraalisesti vanhempi tekee oikein kieltäessään lapselle haittoja aiheuttavan "hoidon", jonka seurauksilta ei myöhemmin vältyttäisi.
Toivottavasti olet henkisesti varautunut siihen, ettei lapsesi enää aikuisena välttämättä halua olla toimintasi takia kanssasi tekemisissä.
Samat sanat sulle.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aivan välttämätöntä olisi hoitaa vaikka nyt sitten depressiota kemiallisesti, antaisin lapselle kannabista.
En missään nimessä hyväksyisi, että lapsilleni annetaan jotain sellaista mistä tulee aikuisetkin täysiksi puuropäiksi.
Missä olet tavannut näitä täysiä puuropäitä? Tietääkseni ja oman kokemukseni mukaan lääkkeitä käyttäessä voi toimia ja puhua aivan normaalisti, enkä missään ole koskaan mitään puuropäitä nähnyt. Toisin kuin pilviporukoissa niitä sitten kyllä riittääkin.
Ihan joka paikassa, kouluissa, töissä, kodeissa, ulkona, naapurustossa, kaupungilla, harrastuksissa... kyllä sen huomaa monilla jo silmistäkin, ettei siellä kuupassa paljoo mikään liiku kun on kemiallisesti pistetty ne aivot täysin juntturaan.
Osa on siis toimintakykyisiä, mutta aivan täysiä drooneja, tyhjiä kehoja jotka vaan toimii mitään sen enempää ajattelematta.
Kannabiksessa on se etu, että se ei pistä aivoja jumiin, vaan ajatus edelleen toimii jos vaan tahtoo ja viitsii niitä aivojaan käyttää tuolloin.
Ei ala kuola valuu suupielestä, kuten silloin tällöin näkee pilleripäillä tapahtuvan.
Näin kun molempia olen kuitenkin kokeillut, niin sun jutut kuulostaa tosi absurdeilta. Käytätköhän joitakin muitakin laittomia "lääkityksiä"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras ja usein ainoa toimiva lääke on jättää nappulat apteekkiin ja aloittaa liikunta sekä sen kautta hitaasti sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. kun tämä onnistuu niin työelämään on helppo päästä mukaan.
Mikään muu ei toimi.
Hirveän mielenkiintoinen näkemys joillakin masennuksesta. Itse olin teini-ikäisenä masentunut, kävin koulussa jotenkuten ja harrastuksissa (liikunta). Ei poistunut masennus. Olikohan väärä liikuntamuoto?
Olitko oikeasti masentunut vai esim väsynyt elämään tai yksinäinen? Tai sinulla oli jotain muuta rankkaa meneillään elämässä ? Hormoonit myös murrosiässä aiheuttavat erilaisia ahdistustiloja, mutta eivät todellisuudessa ole masennusta. Moni ihminen luulee jokaisen pienen vastoinkäymisen tai mielen poikkeaman olevan masennusta.
Nykyään ihmisille diagnosoidaan ihan liikaa sairauksia. Vaikka tietynlainen vaihtelu elämässä ja ajatuksissa on täysin normaalia.
Hoitamaton adhd. Itsetunto murusina, väkivaltainen ja mielenvikainen juoppo isä, ei ystäviä, itsetuhoisia ajatuksia ja -käyttäytymistä, toive kuolemasta ja sen suunnittelua, nukkumisvaikeuksia, päiväkausien valvomista, poissaoleva äiti, jatkuvaa negatiivista kommentointia sukulaisilta, lastenkotiin joutuminen, lintsaus-/karkailu-/valehtelukierre, varastelua ja muuta ongelmakäyttäytymistä. Ei sen kummempaa, aivan normaaleja teini-ikäisen pikku vastoinkäymisiä ja väsymystä.
Minkälaista kulttuuria kulutit ?
Mitä musiikkia kuuntelit?
Minkälaisia ohjelmia katselit?
Mitä pelailit?
Mitä luit?
Jokaisen on opeteltava keskittymään harjoittelemalla sitä keskittymistä, tässä voi käyttää apuna vaikkapa buddhalaisten meditaatiokeinoja, taiteilulla, hiljaisuutta vaativalla aktiviteetilla kuten juurikin lukemisella ja kalastuksella jne.
"parhaiten" lääkityt joita tunnen on sellaisia, että niille on just pennusta asti vaan syötetty kaikenlaisia nappeja, illalla vintti pimeeks ja aamulla sit taas apteekin pirillä kone käyntiin, ja lounaaksi sitten lisää nappuloita... nää kaikki on jäänyt käytännössä kehitysvammaisiksi, koska ei ne niissä huuruissaan ole kyenneet mitään oppimaan, eikä usein heiltä ole mitään semmosta vaadittukaan.