Lue keskustelun säännöt.
Puolison juominen
30.10.2022 |
Olen seurustellut miesystäväni kanssa muutaman vuoden. Alussa en ongelmaa havainnut, mutta nyt olen huomannut tämä vaikuttaa omaan hyvinvointiini liikaa. Kyse siis joka viikkoisesta humalahakuisesta juomisesta. Arkena kaikki rullaa hyvin ja mieheni on mitä parhain puoliso, mutta viikonlopun koittaessa oma ahdistukseni lisääntyy koska tiedän mieheni aikoo juoda. Tuntuu, että aina löytyy syy juoda joko iloon tai suruun, hänellä ei tunnu mitään muita rentoutumis keinoja olevan :( Alan olla todella loppu tähän, tuntuu etten saisi tuntea näin kun kyseessä muuten hyvä mies. Mitä voin tehdä vai onko ero ainoa ratkaisu?
Kommentit (199)
Ei se tule muuttumaan. Itsellä jäi taakse pitkä suhde viikonloppujuopon kanssa. Oli kyllä arjessa kiinni, mutta joka perjantai ja lauantai-ilta meni kaljaa kitatessa. Oli jaksoja, jolloin sai itsensä kuriin, mutta sittemmin vetäytyi illoiksi juomaan takkahuoneeseen. Oli ahdistavaa ja hyvin ärsyttävää, vaikka häiriökäyttäytymistä ei ollutkaan. Kestin liian pitkään koko tilannetta, ja syytän vain itseäni siitä. Olisi pitänyt jo alussa tajuta, että se ei muuksi muutu. Kaikkiin lomiin, juhlapyhiin ja vapaapäiviin kuului kuningas alkoholi. Hyi. Pidä itsestäsi huolta, äläkä hyväksy sellaista, mikä tuntuu pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, kirjoitit että avopuolisosi juominen vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Samoin ettet pystyisi edes harkitsemaan lasta tuossa tilanteessa. Valitettavasti on niin, että niin kauan kuin puolisosi ei pidä juomistaan ongelmana, et voi vaikuttaa asiaan mitenkään.
Humalahakuinen viikonloppukännääminen on uuvuttavaa ja ahdistavaa saman katon alla asuville. Ja hyvin todennäköisesti juominen tulee lisääntymään ajan kanssa ellei hän itse syystä tai toisesta havahdu tilanteeseen.
Oman itsesi vuoksi, lähde pois. Älä jää katsomaan ja toivomaan, että asiat muuttuisivat paremmiksi. Älä tuhlaa elämääsi.Haluaisin olla rento puoliso, joka ei nillitä turhasta. Itse aina muille kovastikin sanon, että pahaa oloa aiheuttavat asiat poistettava elämästä, mutta omalle kohdalle osuessa tämä onkin vaikeampaa.
Siinä on nyt sitten pari vaihtoehtoa. Sinä olet nillittäjä (et välttämättä saa silti aikaan mitään muutosta). Ihminen, joka sietää toisen käytöksen. Tai ihminen, joka lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Ei se tule muuttumaan. Itsellä jäi taakse pitkä suhde viikonloppujuopon kanssa. Oli kyllä arjessa kiinni, mutta joka perjantai ja lauantai-ilta meni kaljaa kitatessa. Oli jaksoja, jolloin sai itsensä kuriin, mutta sittemmin vetäytyi illoiksi juomaan takkahuoneeseen. Oli ahdistavaa ja hyvin ärsyttävää, vaikka häiriökäyttäytymistä ei ollutkaan. Kestin liian pitkään koko tilannetta, ja syytän vain itseäni siitä. Olisi pitänyt jo alussa tajuta, että se ei muuksi muutu. Kaikkiin lomiin, juhlapyhiin ja vapaapäiviin kuului kuningas alkoholi. Hyi. Pidä itsestäsi huolta, äläkä hyväksy sellaista, mikä tuntuu pahalta.
Jotenkin selittelen itselleni ettei ongelmaa ole, koska hän ei minua kaltoinkohtele. Arvomme on kuitenkin liian erilaiset kun arvostan itse päihteetöntä elämää nykyisin ja hänelle se täysi mahdottomuus. En siedä juopottelua kodissani joka kuukausi edes saati sitten joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Jos alkkis vain teknisesti lopettaa juomisen, eikä ole parantunut, hän on täysin sietämätön, koska on ns. kuivahumalassa, vaikka olisi pitkänkin ajan juomatta. Siitä itse sairaudesta pitää parantua (hoidossa) eikä vain yrittää hallita sitä väkisin.
Seurustelin juopon kanssa, joka pystyi olemaan yli puolikin vuotta ilman alkoholia. Silti täysi alkoholisti, joka ei pysty kontrolloimaan juomistaan. On vaan olevinaan niin kova jätkä, että sinnillä pitkittää aikoja ilman alkoholia. Kuitenkaan elämä ei ole normaalia kuten ihmisellä, joka ei ole alkoholisti. Ne samat vitutukset, kärsimykset, itsesyytökset, tylsistymiset, stimulaatio- ja turrutushakuisuudet, halu juoda, ahdistus, itsetunto-ongelmat jne. on siellä olemassa, eivät ole kadonneet mihinkään.
Yhtäaikaa raitis ja juomassa. Oikein yli puolikin vuotta pystyi olemaan juomatta? Millaisista jutuista hän aloitti juomaan uudelleen? Jos alkoholisti haluaa päästä kokonaan viinasta eroon, ettei sillä ole vain lyhyitä raittiita kausia, niin hänen täytyy päästä eroon juomahaluista. Se halu juoda kun poistuu, niin alkoholistin tila on parempi. Ne juomahalut taustalla aiheuttaa just niitä vitutuksia ym. tuntemuksia, joita hänessä luettelit. Kun haluaa elää ilman alkoholia, mutta silti tulee niitä juomahaluja, niin se aiheuttaa niitä negatiivisia tunteita, kuten esim. itsetunto-ongelmia. Huono siinä on sitten kontrolloida juomistaan.
Kun ihmisestä kerran tulee alkoholisti, niin hän on sitä koko lopun elämänsä. Hän saattaa oppia elämään niin, ettei hänen tarvitse kajota pulloon. Mutta jos hän siihen tarttuu, ovat hänen raittiita päivänsä luetut.
Ap lähde lätkimään, alkoholilla on tapana koko ajan tiukentaa otettaan.
Minulla oli ongelmana mieheni elintavat huono kotoa opittu ruokavalio oli ketjupolttaja ym ym. Tämä johti suureen sydäninfarktiin 60 vuotiaana, sählymatsin jälkeen.
Sydän operoitiin. Silloin ajattelin,että nyt hän muuttaa elintapansa. No tupakka oli jo aiemmin jäänyt pois, mutta muut paskat elintavat säilyivät.
Stressasin tätä todella paljon. Joskus kun asiasta mainitsin, niin keskustelu meni ihme vänkäämiseksi. Hän vänkäsi ja todisteli mulle puolustellakseen elintapojaan,olin kuin joku justiina häntä vahtimassa.
Sitten päätin,että tehköön mitä huvittaa, syömme eri ruokia elän omaa liikuntapainotteista elämääni. Tämä asenne vaatii tietysti että etäännyttää itsensä ongelmasta, olen näin tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin aikoinaan elämäni rakkaudesta, koska hän ei hallinnut juomistaan. En kestänyt enää sitä ylämäki-alamäki-elämää. Kaikki oli välillä aivan ihanaa, ja sitten taas yhtä helvettiä. Oli pakko hypätä pois, kaipasin tasaista ja rauhallista elämää, senkin uhalla, että se olisi tylsää. Pää ei kestänyt enää juopon touhuja.
Kuten aina ja kaikilla, tämäkin mies oli maailman paras mies, selvin päin. Mutta niin se vain on, että jos arki menee aivan mahdottomaksi, rakkauskaan ei aina riitä. Omasta mielenterveydestään kannattaa pitää kiinni. Ero oli itselläni ainoa oikea ratkaisu. En ole katunut.
Millaista elämä siis tämän puolison kanssa oli? Meillä ei ole pettämistä tai baareissa käymistä ja känniputkia, mietin olenko nipo kun valitan mieheni kotona juopottelusta.
Mies opiskeli tuolloin, ja käytti vähät rahansa usein baareissa. Tarjosi hövelisti muillekin. Pettämistä tai väkivaltaa ei onneksi ollut. Saattoi kuitenkin viipyä aamuun asti reissullaan, ja minä huolesta kipeänä odotin valvoen kotona. Tuohon aikaan ei ollut yleisesti kännyköitä.
Mies ei ollut seurustelumme alussa normaalia enempää viinaan menevä. Yliopistossa opiskellessa alkoi viina maistua enemmän, ja toki kaikki riennot piti käydä läpi. Niitähän riitti. Mies oli välillä itsetuhoinen. Humalassa saattoi ilmoittaa hyppäävänsä seuraavan auton alle, jos meillä oli riitaa (kuten usein oli). Juominen oli hänellä jotenkin synkempää, kuin kavereillaan. Mies oli humalassa hyvin impulsiivinen. Välillä oli sellainen hullun kiilto silmissä. Myöhemmin paljastuikin skitsofrenia, joka puhkesi kunnolla vasta eromme jälkeen.
Mies ei oikeastaan juonut kotona, vaan halusi aina baariin ja ihmisten ilmoille. Saattoi kyllä tuoda kotiin niitä baarissa tapaamiaan tyyppejä. Mitä en osannut tietenkään arvostaa, jos olin aamuvarhaisella menossa töihin. Miehen kanssa sovittuihin asioihin ei voinut luottaa ollenkaan. Menoja peruuntui sen vuoksi, ettei mies ilmaantunut paikalle (olikin jämähtänyt baariin). Tai sitten mies oli liian kankkusessa. Kerran mies kaupungilla pikaistuksissaan kolhi Porschen oven, josta tuli sitten melkoinen lasku perästä. Muutenkin raha oli tuolloin hyvin tiukilla. Koko ajan olin varpaillani, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sellaisessa jatkuvassa hälytystilassa.
Minä huusin, uhkailin erolla ja itkin. Usein mieskin itki ja katui kankkusessa kaikkea. Vannoi lopettavansa juomisen. Kaikki jo tietävät, miten tässä kävi. Mikään ei muuttunut, tilanne paheni.
Tällä tietämyksellä en jäisi vuosikausiksi seurailemaan tilannetta tai odottelemaan jonkinlaista heräämistä juopon puolelta. Käytin ihan hirvittävästi omaa energiaani parisuhteeseen, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Jotenkin kuvittelin, että olisimme hautaan asti ja aina yhdessä. Olin hyvin naiivi. En ymmärtänyt, etteivät minun tekemiseni tai sanomiseni vaikuttaisi miehen juomiseen millään tavalla.
Joka tapauksessa, meillä tilanne oli varmaan huomattavasti pahempi, kuin mitä aapeella nyt on. Aluksi kyseenalaistin myös itseni, olenko nyt se turhaan nalkuttava eukko, jonka mies ei saisi koskaan pitää hauskaa? Kymmenisen vuotta kesti suhde kaikkinensa. Viimeiset viisi vuotta olivat pahimmat, ja viimeiset pari vuotta täyttä kidutusta. Siinä menivät ikävuodet 20-30. Onneksi meillä ei kuitenkaan ollut lapsia. Tokihan mies olisi niitäkin halunnut.
Olen nyt yli 50-vuotias, enkä enää mielelläni muistele koko suhdetta, varsinkaan pahimpia aikoja. En enää edes muista ihan kaikkea, olin silloin henkisesti todella uupunut ja jonkinlaisen kuilun partaalla. Tunnen suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka sinnittelevät alkoholistin kanssa suhteessa. Jokaisen on silti itse kuljettava se oma polkunsa ja päätettävä, mikä on itselle liikaa, milloin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos alkkis vain teknisesti lopettaa juomisen, eikä ole parantunut, hän on täysin sietämätön, koska on ns. kuivahumalassa, vaikka olisi pitkänkin ajan juomatta. Siitä itse sairaudesta pitää parantua (hoidossa) eikä vain yrittää hallita sitä väkisin.
Seurustelin juopon kanssa, joka pystyi olemaan yli puolikin vuotta ilman alkoholia. Silti täysi alkoholisti, joka ei pysty kontrolloimaan juomistaan. On vaan olevinaan niin kova jätkä, että sinnillä pitkittää aikoja ilman alkoholia. Kuitenkaan elämä ei ole normaalia kuten ihmisellä, joka ei ole alkoholisti. Ne samat vitutukset, kärsimykset, itsesyytökset, tylsistymiset, stimulaatio- ja turrutushakuisuudet, halu juoda, ahdistus, itsetunto-ongelmat jne. on siellä olemassa, eivät ole kadonneet mihinkään.
Yhtäaikaa raitis ja juomassa. Oikein yli puolikin vuotta pystyi olemaan juomatta? Millaisista jutuista hän aloitti juomaan uudelleen? Jos alkoholisti haluaa päästä kokonaan viinasta eroon, ettei sillä ole vain lyhyitä raittiita kausia, niin hänen täytyy päästä eroon juomahaluista. Se halu juoda kun poistuu, niin alkoholistin tila on parempi. Ne juomahalut taustalla aiheuttaa just niitä vitutuksia ym. tuntemuksia, joita hänessä luettelit. Kun haluaa elää ilman alkoholia, mutta silti tulee niitä juomahaluja, niin se aiheuttaa niitä negatiivisia tunteita, kuten esim. itsetunto-ongelmia. Huono siinä on sitten kontrolloida juomistaan.
Kun ihmisestä kerran tulee alkoholisti, niin hän on sitä koko lopun elämänsä. Hän saattaa oppia elämään niin, ettei hänen tarvitse kajota pulloon. Mutta jos hän siihen tarttuu, ovat hänen raittiita päivänsä luetut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap lähde lätkimään, alkoholilla on tapana koko ajan tiukentaa otettaan.
Minulla oli ongelmana mieheni elintavat huono kotoa opittu ruokavalio oli ketjupolttaja ym ym. Tämä johti suureen sydäninfarktiin 60 vuotiaana, sählymatsin jälkeen.
Sydän operoitiin. Silloin ajattelin,että nyt hän muuttaa elintapansa. No tupakka oli jo aiemmin jäänyt pois, mutta muut paskat elintavat säilyivät.
Stressasin tätä todella paljon. Joskus kun asiasta mainitsin, niin keskustelu meni ihme vänkäämiseksi. Hän vänkäsi ja todisteli mulle puolustellakseen elintapojaan,olin kuin joku justiina häntä vahtimassa.
Sitten päätin,että tehköön mitä huvittaa, syömme eri ruokia elän omaa liikuntapainotteista elämääni. Tämä asenne vaatii tietysti että etäännyttää itsensä ongelmasta, olen näin tehnyt.
Tässäkin taustalla tuo terveys seikkakin. Olisin valmis tukemaan miestä kun hakisi apua, mutta ongelmaksihan muodostuu, että ongelma on vain minulla eikä hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin aikoinaan elämäni rakkaudesta, koska hän ei hallinnut juomistaan. En kestänyt enää sitä ylämäki-alamäki-elämää. Kaikki oli välillä aivan ihanaa, ja sitten taas yhtä helvettiä. Oli pakko hypätä pois, kaipasin tasaista ja rauhallista elämää, senkin uhalla, että se olisi tylsää. Pää ei kestänyt enää juopon touhuja.
Kuten aina ja kaikilla, tämäkin mies oli maailman paras mies, selvin päin. Mutta niin se vain on, että jos arki menee aivan mahdottomaksi, rakkauskaan ei aina riitä. Omasta mielenterveydestään kannattaa pitää kiinni. Ero oli itselläni ainoa oikea ratkaisu. En ole katunut.
Millaista elämä siis tämän puolison kanssa oli? Meillä ei ole pettämistä tai baareissa käymistä ja känniputkia, mietin olenko nipo kun valitan mieheni kotona juopottelusta.
Mies opiskeli tuolloin, ja käytti vähät rahansa usein baareissa. Tarjosi hövelisti muillekin. Pettämistä tai väkivaltaa ei onneksi ollut. Saattoi kuitenkin viipyä aamuun asti reissullaan, ja minä huolesta kipeänä odotin valvoen kotona. Tuohon aikaan ei ollut yleisesti kännyköitä.
Mies ei ollut seurustelumme alussa normaalia enempää viinaan menevä. Yliopistossa opiskellessa alkoi viina maistua enemmän, ja toki kaikki riennot piti käydä läpi. Niitähän riitti. Mies oli välillä itsetuhoinen. Humalassa saattoi ilmoittaa hyppäävänsä seuraavan auton alle, jos meillä oli riitaa (kuten usein oli). Juominen oli hänellä jotenkin synkempää, kuin kavereillaan. Mies oli humalassa hyvin impulsiivinen. Välillä oli sellainen hullun kiilto silmissä. Myöhemmin paljastuikin skitsofrenia, joka puhkesi kunnolla vasta eromme jälkeen.
Mies ei oikeastaan juonut kotona, vaan halusi aina baariin ja ihmisten ilmoille. Saattoi kyllä tuoda kotiin niitä baarissa tapaamiaan tyyppejä. Mitä en osannut tietenkään arvostaa, jos olin aamuvarhaisella menossa töihin. Miehen kanssa sovittuihin asioihin ei voinut luottaa ollenkaan. Menoja peruuntui sen vuoksi, ettei mies ilmaantunut paikalle (olikin jämähtänyt baariin). Tai sitten mies oli liian kankkusessa. Kerran mies kaupungilla pikaistuksissaan kolhi Porschen oven, josta tuli sitten melkoinen lasku perästä. Muutenkin raha oli tuolloin hyvin tiukilla. Koko ajan olin varpaillani, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sellaisessa jatkuvassa hälytystilassa.
Minä huusin, uhkailin erolla ja itkin. Usein mieskin itki ja katui kankkusessa kaikkea. Vannoi lopettavansa juomisen. Kaikki jo tietävät, miten tässä kävi. Mikään ei muuttunut, tilanne paheni.
Tällä tietämyksellä en jäisi vuosikausiksi seurailemaan tilannetta tai odottelemaan jonkinlaista heräämistä juopon puolelta. Käytin ihan hirvittävästi omaa energiaani parisuhteeseen, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Jotenkin kuvittelin, että olisimme hautaan asti ja aina yhdessä. Olin hyvin naiivi. En ymmärtänyt, etteivät minun tekemiseni tai sanomiseni vaikuttaisi miehen juomiseen millään tavalla.
Joka tapauksessa, meillä tilanne oli varmaan huomattavasti pahempi, kuin mitä aapeella nyt on. Aluksi kyseenalaistin myös itseni, olenko nyt se turhaan nalkuttava eukko, jonka mies ei saisi koskaan pitää hauskaa? Kymmenisen vuotta kesti suhde kaikkinensa. Viimeiset viisi vuotta olivat pahimmat, ja viimeiset pari vuotta täyttä kidutusta. Siinä menivät ikävuodet 20-30. Onneksi meillä ei kuitenkaan ollut lapsia. Tokihan mies olisi niitäkin halunnut.
Olen nyt yli 50-vuotias, enkä enää mielelläni muistele koko suhdetta, varsinkaan pahimpia aikoja. En enää edes muista ihan kaikkea, olin silloin henkisesti todella uupunut ja jonkinlaisen kuilun partaalla. Tunnen suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka sinnittelevät alkoholistin kanssa suhteessa. Jokaisen on silti itse kuljettava se oma polkunsa ja päätettävä, mikä on itselle liikaa, milloin riittää.
Kiitos kun jaoit tämän. Olen todella herkkäuninen ja siinäkin mielessä tämä häiritsee kun mies kolistelee keittiössä jne. Sitten kun nukun huonosti niin voin todella huonosti. Tätä kun kirjoitan niin mietin itsekin miksi tässä vielä olen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap lähde lätkimään, alkoholilla on tapana koko ajan tiukentaa otettaan.
Minulla oli ongelmana mieheni elintavat huono kotoa opittu ruokavalio oli ketjupolttaja ym ym. Tämä johti suureen sydäninfarktiin 60 vuotiaana, sählymatsin jälkeen.
Sydän operoitiin. Silloin ajattelin,että nyt hän muuttaa elintapansa. No tupakka oli jo aiemmin jäänyt pois, mutta muut paskat elintavat säilyivät.
Stressasin tätä todella paljon. Joskus kun asiasta mainitsin, niin keskustelu meni ihme vänkäämiseksi. Hän vänkäsi ja todisteli mulle puolustellakseen elintapojaan,olin kuin joku justiina häntä vahtimassa.
Sitten päätin,että tehköön mitä huvittaa, syömme eri ruokia elän omaa liikuntapainotteista elämääni. Tämä asenne vaatii tietysti että etäännyttää itsensä ongelmasta, olen näin tehnyt.
Tämä on karmivaa miten tuollainenkaan ei herätä! Mietin itse kauhukuvia, jos saisimme vauvan. Mies kittaisi kaljaa ja varmaan kuvittelisi ei edes ole kännissä ja haluaisi pidellä vauvaa jne. Aivan karmivaa. Exäni vanhemmat oli myös alkkiksia, tämä mies ei juonut ja sanoi aina ei koskaan haluaisi lapselleen samanlaista lapsuutta. Osittain hänek lapsuutensa nimenomaan oli syy eroomme, ei osannut käsitellä tunteitaan vaan riita tilanteissa vetäytyi kuoreen eikä halunnut puhua.
Juomari juo. Ei muutu. Kohta dokaa sun nalkkuttamisen takia.
Perusduunarin viikon kohokohta alkaa perjantaipullosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin lähdin elämäni rakkauden luota alkoholin takia. Muutin yksin yksiöön patjan kanssa. Jätin kaiken. Jotenkin olen selvinyt päivä kerrallaan. Eksälläni on uusi nainen nykyään ja juominen jatkuu kun häntä paapotaan. En olisi jaksanut enää hoitaa ja hoivata häntä.
Puristiko mehuksi vai kuinka sen puolisosi nesteytit juotavaan muotoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi nämä parisuhde asiat aina näin vaikeita. Osittain mietin onko tämä edes se ongelma minulle vai haluanko ajaa miehen pois, koska voin itse muuten huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin lähdin elämäni rakkauden luota alkoholin takia. Muutin yksin yksiöön patjan kanssa. Jätin kaiken. Jotenkin olen selvinyt päivä kerrallaan. Eksälläni on uusi nainen nykyään ja juominen jatkuu kun häntä paapotaan. En olisi jaksanut enää hoitaa ja hoivata häntä.
Kuinka paljon exäsi joi? Minullakin taloudellisesti tiukat ajat edessä, jos lähden. Oma hyvinvointi toki kuitenkin tärkein.
Mitäpä jos nyt hetken miettisit jotain muuta, ja kun mies juo, tee jotain mistä pidät, lähde kotoa. Vahvistut ja huomaat paremmin, mikä sinulle on hyväksi.
Nyt vain pyörittelet ahdistavia ajatuksia päässäsi ja ahdistut lisää. Ahdistuneena ei tehdä viisaita valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Suurkuluttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurkuluttaja kirjoitti:
No sitten eroat, jos asia on mielestäsi niin suuri ongelma.
Mietin paisuttelenko asiaa ja löydänkö toista yhtä hyvää miestä :( Avun hakeminen ongelmaan olisi yksi ratkaisu, mutta se ei vaihtoehto kun mies itse ei koe tätä ongelmana.
Onko se käytännössä todellinen ongelma vai lähinnä omassa mielessäsi?
Mies ei humalassa ole väkivaltainen eikä minua kohtaan ilkeä. Mietin kuitenkin pidemmälle tulevaisuuteen. Inhottaa katsoa vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä (hänellä todella huonot geenit niin siksikin murehdin). En myöskään voisi kuvitellakaan lapsia niin kauan kun tällainen vkl juominen jatkuu.
Hä? Jos miehellä huonot geenit, niin miksi edes ajattelet lapsia sen kanssa?
Juomiseen : ei kukaan lopeta juomista, ennen kuin itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos nyt hetken miettisit jotain muuta, ja kun mies juo, tee jotain mistä pidät, lähde kotoa. Vahvistut ja huomaat paremmin, mikä sinulle on hyväksi.
Nyt vain pyörittelet ahdistavia ajatuksia päässäsi ja ahdistut lisää. Ahdistuneena ei tehdä viisaita valintoja.
Välillä en vkl halua lähteä näkemään ystäviä tms, koska tiedän silloin mies alkaa välittömästi juoda. Tajuan tämä täysin järjenvastaista ja ei palvele ketään. Alussa tykkäsin juhlia miehen kanssa niin tuntuu olisin osasyyllinen, että olen huijannut hänet suhteeseen erilaisen naisen kanssa kuin mitä todellisuudessa olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurkuluttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurkuluttaja kirjoitti:
No sitten eroat, jos asia on mielestäsi niin suuri ongelma.
Mietin paisuttelenko asiaa ja löydänkö toista yhtä hyvää miestä :( Avun hakeminen ongelmaan olisi yksi ratkaisu, mutta se ei vaihtoehto kun mies itse ei koe tätä ongelmana.
Onko se käytännössä todellinen ongelma vai lähinnä omassa mielessäsi?
Mies ei humalassa ole väkivaltainen eikä minua kohtaan ilkeä. Mietin kuitenkin pidemmälle tulevaisuuteen. Inhottaa katsoa vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä (hänellä todella huonot geenit niin siksikin murehdin). En myöskään voisi kuvitellakaan lapsia niin kauan kun tällainen vkl juominen jatkuu.
Hä? Jos miehellä huonot geenit, niin miksi edes ajattelet lapsia sen kanssa?
Juomiseen : ei kukaan lopeta juomista, ennen kuin itse haluaa.
En tiedä :/ ehkä se selväpäinen mies saa pääni sekaisin..
tyypillinen taudin oire. kun menet ap sinne Päihdelinkkiin, huomaat että siellä jokainen juopon puoliso ajattelee noin. auttamisen halu on yksi liima joka pitää puolison juopossa kiinni oman hyvinvointinsa kustannuksella. hyvä uutinen: muutkin ovat päässeet eroon ja korjanneet elämänsä.