Johtavaan asemaan hakeminen
Kokeiltu on eri työpaikkojen hakemista. Ei onnistu, koska ei ole aiempaa kokemusta esimiehenä työskentelystä.
Tähänkö se sitten lopullisesti tyssää? Vai onko ideoita miten onnistua vakuuttamaan että voisi olla esihenkilöksi hyvä valinta?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Jos aiempaa kokemusta ei ole, puolitotuuksilla, ulkonäöllä ja kemioilla kai monet ovat pomoiksi edenneet.
"Superlahjakas" kolmekymppinen tai alle ei välttämättä ole mikään oikea urahirmu. Tiedoksi jos sellainen on työpaikkaanne tullut valituksi. Maraton-juoksu tai vastaava ei myöskään liity johtavissa tehtävissä suoriutumiseen. Keiden palkkoja tai työtehtäviä maratonilla on arvioinut?
😆
Lähdettäiskö nyt ihan siitä, että yleensä "johtavalla asemalla" tarkoitetaan pikkasen eri asiaa kuin joku mäkkärin vuorovastaava, tiimiesimies tai muu tilulilu "pikkupomo" joka on osaamisellaan kuitenkin ihan tavallinen rivityöntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin olisi hyvä olla johtamiseen liittyviä näkemyksiä, mihin suuntaan kehittäisi ko. toimintaa, minkälaisena näkee esimiestyön ja itsensä esimiehenä. Miksi hakee esimiestehtävää, mitä siltä odottaa. Tuntee omat vahviåuutensako tehtävän kannalta ja myös kehittämiskohteensa.
Haastatteluissa ei päästä tähän pisteeseen. On ollut todella yllättävää, kun haet paikkaa työnantajan pyynnöstä ja sitten haastattelussa todetaankin ettet olekaan kovin kokenut yms.
Olisiko niihin papereihin voinut tutustua jo ennen työhaastattelua? Tuntuu ikävältä käyttää aikaa haastatteluissa käymiseen, jos s ei ole ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto avoimena olevaan tehtävään.
Äläpä syyttele muita, vaan ryhdy itse edistämään omaa asiaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan porras kerrallaan. Meillä edetään niin, että ensin ns rivityöntekijästä tiiminjohtajaksi ja siitä sitten seuraavalle portaalle vaikka osastonjohtajaksi jne. Jos jotain erityiskoulutusta vaatii, niin sitä pitää tietty olla tai valmius opiskella.
Ja ikävä totuus on, että osa niistä tiiminjohtajista palaa rivityöntekijäksi, kun ei niistä ollutkaan siihen hommaan.Olen tehnyt tiiminvetäjän töitä ja sijaistanut esihenkilöä. Silti haastatteluissa juututaan siihen ettei ole ollut vakituisesti töissä esihenkilön nimikkeellä.
Se nyt on aika eri asia kehittää sitä omaa tiimiään pitkällä tähtäimellä kuin olla nimellisenä sijaisena muutaman päivän. Jos et sitä ymmärrä niin tuskin olet valmis esihenkilön hommiin.

Tämmöinen tilanne syntyy siitä että tuontantajalla on ollut käsitys, että sinulla olisi sopivaa kokemusta tai kououtusta. Sitten papereissasi ei olekaan sitä näkynyt, mutta Halusivat kuitenkin antaa tilaisuuden haastattelussa keskustelemalla selittää, että mikä näistä sun kokemuksista olisi antanut sopivia taitoja. Mutta et sitten osannut sitä hoitaa ja koit sen jopa väärinkäytökseksi vaikka se oli tarkoitettu eityishuomioimiseksi.
Itse tein työurani kokonaan kunnallisella puolella Suomessa ja Ruotsissa ja kouluttauduin "suoraan" laitosjohtajaksi Tampereen yliopistossa. Minut valittiin 23-vuotiaana johtajaksi ensin pienempään laitokseen, sitten pian tosi vastuulliseen paikkaan 26-vuotiaana. Auttoi paljon, että opiskeluun kuului käytännön harjoittelua samoissa tehtävissä, joihin päädyin.
Johtajakoulutuksia kävin työuran aikana ainakin viisi, yhden yleisluontoisen, muut Tujo-johtamiseen tai omaan ammattialaan liittyviä koulutuksia Kunnallisopistossa ja Kuntokallio-opistossa.
Ymmärrän, että yksityisellä alalla kilpailu on kova eikä käy niin helposti kuin minulla.

Selittelyn makua. Yhteydenotot, joissa työpaikkaa pyydetään hakemaan ovat tulleet LinkedInin kautta ja siellä tiedot koulutuksesta ja työkokemuksesta ovat avoimesti nähtävillä.

Muutaman päivän sijaistamista tuskin kukaan CV:ssä erikseen mainitsee.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein työurani kokonaan kunnallisella puolella Suomessa ja Ruotsissa ja kouluttauduin "suoraan" laitosjohtajaksi Tampereen yliopistossa. Minut valittiin 23-vuotiaana johtajaksi ensin pienempään laitokseen, sitten pian tosi vastuulliseen paikkaan 26-vuotiaana. Auttoi paljon, että opiskeluun kuului käytännön harjoittelua samoissa tehtävissä, joihin päädyin.
Johtajakoulutuksia kävin työuran aikana ainakin viisi, yhden yleisluontoisen, muut Tujo-johtamiseen tai omaan ammattialaan liittyviä koulutuksia Kunnallisopistossa ja Kuntokallio-opistossa.
Ymmärrän, että yksityisellä alalla kilpailu on kova eikä käy niin helposti kuin minulla.
Mikä on sukupuolesi?
Sanni16kerava kirjoitti:
Lähdettäiskö nyt ihan siitä, että yleensä "johtavalla asemalla" tarkoitetaan pikkasen eri asiaa kuin joku mäkkärin vuorovastaava, tiimiesimies tai muu tilulilu "pikkupomo" joka on osaamisellaan kuitenkin ihan tavallinen rivityöntekijä.
Miten kommentti liittyy aloitukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin olisi hyvä olla johtamiseen liittyviä näkemyksiä, mihin suuntaan kehittäisi ko. toimintaa, minkälaisena näkee esimiestyön ja itsensä esimiehenä. Miksi hakee esimiestehtävää, mitä siltä odottaa. Tuntee omat vahviåuutensako tehtävän kannalta ja myös kehittämiskohteensa.
Haastatteluissa ei päästä tähän pisteeseen. On ollut todella yllättävää, kun haet paikkaa työnantajan pyynnöstä ja sitten haastattelussa todetaankin ettet olekaan kovin kokenut yms.
Olisiko niihin papereihin voinut tutustua jo ennen työhaastattelua? Tuntuu ikävältä käyttää aikaa haastatteluissa käymiseen, jos s ei ole ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto avoimena olevaan tehtävään.
Äläpä syyttele muita, vaan ryhdy itse edistämään omaa asiaasi.
Olen yrittänyt pitkään. Siksi tilanne nimenomaan tuntuukin niin turhauttavalta. Ennakkoasenteita on todella vaikea muuttaa työhaastattelun aikana, koska haastattelu kestää vain hetken.
Osaako joku antaa vinkkejä miten edetä tällaisessa tilanteessa? Pitääkö perustaa oma yritys, jotta voi näyttää kykenevänsä toimimaan itsenäisessä ja vastuullisessa asemassa?
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku antaa vinkkejä miten edetä tällaisessa tilanteessa? Pitääkö perustaa oma yritys, jotta voi näyttää kykenevänsä toimimaan itsenäisessä ja vastuullisessa asemassa?
Onko tuo konsti toiminut jollakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin olisi hyvä olla johtamiseen liittyviä näkemyksiä, mihin suuntaan kehittäisi ko. toimintaa, minkälaisena näkee esimiestyön ja itsensä esimiehenä. Miksi hakee esimiestehtävää, mitä siltä odottaa. Tuntee omat vahviåuutensako tehtävän kannalta ja myös kehittämiskohteensa.
Haastatteluissa ei päästä tähän pisteeseen. On ollut todella yllättävää, kun haet paikkaa työnantajan pyynnöstä ja sitten haastattelussa todetaankin ettet olekaan kovin kokenut yms.
Olisiko niihin papereihin voinut tutustua jo ennen työhaastattelua? Tuntuu ikävältä käyttää aikaa haastatteluissa käymiseen, jos s ei ole ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto avoimena olevaan tehtävään.
Tämmöinen tilanne syntyy siitä että tuontantajalla on ollut käsitys, että sinulla olisi sopivaa kokemusta tai kououtusta. Sitten papereissasi ei olekaan sitä näkynyt, mutta Halusivat kuitenkin antaa tilaisuuden haastattelussa keskustelemalla selittää, että mikä näistä sun kokemuksista olisi antanut sopivia taitoja. Mutta et sitten osannut sitä hoitaa ja koit sen jopa väärinkäytökseksi vaikka se oli tarkoitettu eityishuomioimiseksi.
Selittelyn makua. Yhteydenotot, joissa työpaikkaa pyydetään hakemaan ovat tulleet LinkedInin kautta ja siellä tiedot koulutuksesta ja työkokemuksesta ovat avoimesti nähtävillä.
Naama-VIPillä saatuja yhteydenottoja? Eivät välttämättä lue CV:tä ennen hakemustasi.

Tämän käsitän, mutta miksi työkokemusta pitää alkaa käydä läpi vasta työhaastattelussa? Vaikuttaa ettei papereihin ole perehdytty lainkaan ennen kuin haastattelupäivä koittaa.