"Etätyö syö jaksamista", kolumni, mitä mieltä?

Vuosia sitten vaihdoin työpaikkaa työpaikkakiusaamisen takia. Olin sitten töissä ulkomaillakin. Palasin Suomeen ja lopulta sain paikan mieleisestäni työpaikasta. Mutta epäonnekseni yksi taannoisista työpaikkakiusaajistani oli juuri siirtynyt samaan paikkaan vaikutusvaltaiseen asemaan ja teki elämästäni taas kurjaa. En saanut kunnollista työpistettä ja jäin monessa asiassa tiedotuksen ulkopuolelle - asiat koskivat niin töiden tekemistä kuin työyhteisön sosiaalisia juttuja. Onneksi löysin lopulta uuden työpaikan. Jo alusta alkaen saatoin tehdä paljon etänä, ja korona-ajan alettua jäin pysyvästi etätöihin. Vaikka nykyinen työpaikkani on asiallinen, en kaipaa muiden seuraa. Varmaan sen takia, kun aiemmissa lähitöissä oli noita pitkiä ikäviä jaksoja, joissa piti tottua pärjäämään aika lailla yksin. Työni ja siihen kuuluva yhteydenpito hoituvat oikein hyvin sähköisesti eikä työni tuloksista ole kukaan valittanut. Voin myös henkisesti ja ruumiillisesti hyvin, paremmin kuin joskus aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mmll kirjoitti:

Uusille työntekijöille tilanne on vaikea. Työtovereihin on vaikea tutustua, jos he ovat aina etätöissä. Aikaa myöten tämä rapauttaa työyhteisön. Puhumattakaan harjoittelijoista, joille tilanne on vieläkin vaikeampi. Sinä et välttämättä halua nähdä työtovereitasi, mutta työtoverisi voisi haluta joskus nähdä sinua.

Aloitin uudessa työpaikassa vuonna 2020. Pitkään oli kiellettyä mennä toimistolle koronan takia mutta kiellon poistumisen jälkeen ihmiset ovat jatkaneet etätöitä. Tämä on johtanut siihen että työkaverit ovat kaikki jääneet etäisiksi vähän kaikille. Kukaan ei oikein tunne ketään ja tämän huomaa heti työilmapiiristä. työkavereille on jotenkin helpompaa olla tyly kun niitä on nähnyt ehkä pari kertaa. On selvää että etätöissä on myös huonot puolet. Monihan korona-aikana uudessa työpaikassa aloittanut on vaihtamut työpaikkaa rajoitusten poistuttua juuri siksi että saisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja ovat kaivanneet työyhteisöä.

Minulla sama, aloitin ihan koronan alkumetreillä uudessa työssä. En koskaan päässyt osaksi yhteisöä, vaikka esihenkilömme tosissaan yritti panostaa etänä perehdyttämiseen ja ryhmäyttämiseenkin. Iso osa työkavereista ei esim koskaan osallistunut mihinkään "kahvitteluihin" tai muuhun epäviralliseen Teamsissa - tavallaan ymmärrän, mutta uutena jäi silti todella ulkopuolinen olo.

Sain tänään syksynä uuden työn, ja tässä työssä on joustavat etäkäytännöt, käytännössä melkein kaikki ovat 1-3 pv viikossa toimistolla. On ollut ihanaa tavata porukkaa ja tuntea olevansa toivottu ja arvostettu. Se Teamsissa olokin on paljon helpompaa tuttujen ihmisten kanssa ja ihan varmasti olen tehokkaampi työssäni, kun tiedän olevani osa porukkaa.

Nuoret ovat omissa porukoissa työpaikoilla, eivät juuri huomio muita. Se siitä yhteisöllisyydestä, jos rehellisiä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat urakehitystä saman työantajan sisällä organisaatiossa, niin etätyöntekijöiden osalta voipi sen unohtaa. Uraa rakennetaan työyhteistön sosiaalisten suhteiden kautta jatkuvana metatyönä varsinaisen työntekemisen ohessa. Etätyössä tuota metatyötä ei ole, joten ainoa tapa edetä uralla on vaihtaa työnantajaa.

Kyllä, verkostoituminen työpaikan sisällä on äärimmäisen tärkeää. Silloin luottamus kasvaa ja tulee ihan eri tavalla huomatuksi. Kahvipöytä tai lounaskeskusteluissa kulkee paljon tietoa. Kun törmäät käytävällä uuteen tyyppiin ja esittäydyt, saattaa aueta paikkoja uusissa projekteissa. Kun autat jossain pikkujutussa, mikä tuli vahingossa puheeksi, jäät mieleen jne. Ihan luonnollista ihmisten käyttäytymistä tällainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu "eipäs juupas" on ihan turhaa koska kyse mielipideasioista. Yhdelle sopii toinen tapa toiselle sitten taas joku muu, joku kaipaa sosiaalisuutta, introverteille tämä on luksusta kun voi olla kaukana muista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai vastausta.

Totta. Mutta ratkaisu ei voi olla se, että etätöissä pärjäävät ja tulokselliset pakotetaan toisten seuraksi. On OK tehdä lähitöitä, jos se kuuluu työnkuvaan ja siinä pärjää, mutta on täysin kohtuutonta vaatia kaikkia muitakin toimimaan samoin. Edellä joku kirjoitti, että etä- ja hybridikokouksia ei saisi järjestää. Miksi ihmeessä ei saisi? Tuntuu, että jotkut ovat pahasti kiinni seuran tarpeessaan tai vanhanaikaisissa mielikuvissa työntekemisestä. Että pitää olla "yhteisö", jossa juorutaan käytävillä ja kahvipöydissä ja nauretaan huvittuneesti pomon hupaisalle huulenheitolle ja käydään trendikkäästi afterworkeillä. Eivät kaikki sellaista kaipaa eikä se edes kuulu työntekemiseen, vaan on pelkkää ylimääräistä kuorrutusta. Minun puolesta sitäkin saa harrastaa, mutta ei siitä pidä tehdä normia. Eri asia sitten, jos joltakulta ei etätyö oikeasti suju. Mutta siitä ei pidä tehdä päätelmää, että muutkaan eivät pärjää. Varmaan niitä lusmuilijoita on joskus lähitöitä tekevienkin joukossa.

Njaa, kyllä siitä on ihan riittämiin dataa, että työpaikalla hommat sujuu paremmin kun työntekijät muodostavat mainitsemasi "yhteisön". Ei se tarkoita, että pitäisi väkisin afterworkeille joka viikko raahautua, mutta jos joku ei koskaan mihinkään yhteiseen tekemiseen halua osallistua, niin kyllä hälytyskellojen pitäis alkaa soida. 

Ja ei, yhteisöllisyys ei tarkoita sitä että pitäis joka päivä tai edes joka viikko raahautua lähitöihin. Se on sitä tasapainon löytämistä erilaisten ihmisten erilaisten tarpeiden välillä. Ei voi sen paremmin se introvertti kuin ekstrovertti edellyttää, että pelkästään hänen mallillaan mennään.

Työyhteisöllisyyden ideologia taitaa juontaa ajalta, jolloin oli pysyvämpiä työpaikkoja ja jolloin sekä työnantaja että työntekijä olivat sitoutuneempia toisiinsa. En ymmärrä, mihin tarvitaan hälytyskelloja, jos jotkut eivät tarvitse pakkokokouksia tai pikkujouluja tai jonninjoutavia kehittämispäiviä mukahauskan merkeissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat urakehitystä saman työantajan sisällä organisaatiossa, niin etätyöntekijöiden osalta voipi sen unohtaa. Uraa rakennetaan työyhteistön sosiaalisten suhteiden kautta jatkuvana metatyönä varsinaisen työntekemisen ohessa. Etätyössä tuota metatyötä ei ole, joten ainoa tapa edetä uralla on vaihtaa työnantajaa.

Kyllä, verkostoituminen työpaikan sisällä on äärimmäisen tärkeää. Silloin luottamus kasvaa ja tulee ihan eri tavalla huomatuksi. Kahvipöytä tai lounaskeskusteluissa kulkee paljon tietoa. Kun törmäät käytävällä uuteen tyyppiin ja esittäydyt, saattaa aueta paikkoja uusissa projekteissa. Kun autat jossain pikkujutussa, mikä tuli vahingossa puheeksi, jäät mieleen jne. Ihan luonnollista ihmisten käyttäytymistä tällainen.

Juu, tällaista pintaliitoa, jolla firma ja ura pelastuvat :)

Mä en tarvitse mitään pakkososiaalista työyhteisöä enkä halua edetä urallani yhtään mihinkään. Teen työni pysyvästi etänä ja hyvin ja saan siitä palkkaa ja se riittää. Tämä on itselleni ainoa oikea vaihtoehto. Lähitöissä ollessani olin jatkuvasti kireä, pahantuulinen ja väsynyt ja siihen en halua missään nimessä palata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu "eipäs juupas" on ihan turhaa koska kyse mielipideasioista. Yhdelle sopii toinen tapa toiselle sitten taas joku muu, joku kaipaa sosiaalisuutta, introverteille tämä on luksusta kun voi olla kaukana muista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai vastausta.

Totta. Mutta ratkaisu ei voi olla se, että etätöissä pärjäävät ja tulokselliset pakotetaan toisten seuraksi. On OK tehdä lähitöitä, jos se kuuluu työnkuvaan ja siinä pärjää, mutta on täysin kohtuutonta vaatia kaikkia muitakin toimimaan samoin. Edellä joku kirjoitti, että etä- ja hybridikokouksia ei saisi järjestää. Miksi ihmeessä ei saisi? Tuntuu, että jotkut ovat pahasti kiinni seuran tarpeessaan tai vanhanaikaisissa mielikuvissa työntekemisestä. Että pitää olla "yhteisö", jossa juorutaan käytävillä ja kahvipöydissä ja nauretaan huvittuneesti pomon hupaisalle huulenheitolle ja käydään trendikkäästi afterworkeillä. Eivät kaikki sellaista kaipaa eikä se edes kuulu työntekemiseen, vaan on pelkkää ylimääräistä kuorrutusta. Minun puolesta sitäkin saa harrastaa, mutta ei siitä pidä tehdä normia. Eri asia sitten, jos joltakulta ei etätyö oikeasti suju. Mutta siitä ei pidä tehdä päätelmää, että muutkaan eivät pärjää. Varmaan niitä lusmuilijoita on joskus lähitöitä tekevienkin joukossa.

Mitä se tuloksellisuus sitten on? Työssä on toki erilaisia mittareita, millä sitä mitataan, mutta ei kaikki tekeminen ole mitattavissa. Miten mitataan vaikka sitä, että auttaa paljon työkavereitaan? Tai että antaa ison panoksen sille, että tieto kulkee, on se sitten etänä tai toimistolla. On ihan eri asia keskittyä vain omaan tekemiseen vs panostaa tiimin onnistumiseen. Ensimmäinen tyyppi voi vaikuttaa lukujen valossa tuloksellisemmalta, mutta jälkimmäinen on ehkä mahdollistanut hänen onnistumisensa.

Tämä ei varsinaisesti nyt ota kantaa etä-lähiasiaan, vaan yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun. Ihminen tarvitsee yhteisöään ja siksi yhteisöllisyyttä tarvitaan siellä työpaikoillakin.

Minulta onnistuu sekä neuvon kysyminen että neuvon antaminen myös etänä, samoin tiedottaminen. Riippuu tietysti, mistä alasta on kysymys, mutta minun alallani se onnistuu hyvin. Itse asiassa nykyinen etäaika on parantanut tiedonsaantia ainakin minun työpaikalla, kun ulkomaillakin oleskelevat ovat voineet osallistua etä- ja hybridikokouksiin ja sähköistä tiedottamista lisättiin. Aiemmin saattoi käydä niin, että  tärkeä tieto juuttui jonnekin tai jäi vain pienen piirin tietoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mmll kirjoitti:

Uusille työntekijöille tilanne on vaikea. Työtovereihin on vaikea tutustua, jos he ovat aina etätöissä. Aikaa myöten tämä rapauttaa työyhteisön. Puhumattakaan harjoittelijoista, joille tilanne on vieläkin vaikeampi. Sinä et välttämättä halua nähdä työtovereitasi, mutta työtoverisi voisi haluta joskus nähdä sinua.

Aloitin uudessa työpaikassa vuonna 2020. Pitkään oli kiellettyä mennä toimistolle koronan takia mutta kiellon poistumisen jälkeen ihmiset ovat jatkaneet etätöitä. Tämä on johtanut siihen että työkaverit ovat kaikki jääneet etäisiksi vähän kaikille. Kukaan ei oikein tunne ketään ja tämän huomaa heti työilmapiiristä. työkavereille on jotenkin helpompaa olla tyly kun niitä on nähnyt ehkä pari kertaa. On selvää että etätöissä on myös huonot puolet. Monihan korona-aikana uudessa työpaikassa aloittanut on vaihtamut työpaikkaa rajoitusten poistuttua juuri siksi että saisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja ovat kaivanneet työyhteisöä.

Minulla sama, aloitin ihan koronan alkumetreillä uudessa työssä. En koskaan päässyt osaksi yhteisöä, vaikka esihenkilömme tosissaan yritti panostaa etänä perehdyttämiseen ja ryhmäyttämiseenkin. Iso osa työkavereista ei esim koskaan osallistunut mihinkään "kahvitteluihin" tai muuhun epäviralliseen Teamsissa - tavallaan ymmärrän, mutta uutena jäi silti todella ulkopuolinen olo.

Sain tänään syksynä uuden työn, ja tässä työssä on joustavat etäkäytännöt, käytännössä melkein kaikki ovat 1-3 pv viikossa toimistolla. On ollut ihanaa tavata porukkaa ja tuntea olevansa toivottu ja arvostettu. Se Teamsissa olokin on paljon helpompaa tuttujen ihmisten kanssa ja ihan varmasti olen tehokkaampi työssäni, kun tiedän olevani osa porukkaa.

Luottamus on ihan tärkeimpiä kulmakiviä tehokkaalle tiimille. Sitä on vaikea rakentaa, jos ei koskaan tavata epävirallisemmin ja osa vielä viestii kokevansa kaiken epävirallisen turhana ja ajanhukkana ja pakkososiaalisuutena.

Moderni työ on niin verkostoitunutta ja sirpaleista ja kokonaisuudet ovat toisaalta laajoja, että harvassa työssä pärjää vain keskittymällä omaan tekemiseen.

Ja onhan se jo nähtävissä. Työtä on enemmän kuin koskaan ja toisaalta se on tehottomampaa kuin koskaan. Kannattaa lukea jotain esimerkiksi menestyneistä tiimeistä ja yrityksistä, jos haluaa ymmärtää ilmiötä laajemmin.

Riippuu varman työstä ja työpaikasta. Meilläkin kaikki tekevät työtä projekteissa, joissa osallistujat ovat ympäri maakuntaa tai maata. Meillä on erikseen tietyt päivät, jolloin käydään toimistolla, eivätkö ne juuri or sen sosiaalisempia. Ihmiset istuvat luurit päässä palavereissa, kun ei lukuisten eri projektien ja parien palavereita ja töitä saa millään synkronoitua, niin että edes lounas- ja kahvitauot osuisivat samaan aikaan. Tämä sama olo jo ennen koronaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teams-Zoom palaverit ovat parhautta tällaiselle, joka suorastaan ikävystyy kuoliaaksi livepalaverien hitauteen ja jahkailuun. En ole kummassakaan muodossa äänessä kuin pakottavassa tilanteessa, esimerkiksi korjaan virheellisiä käsityksiä.

Yritän ymmärtää, miksi edes osallistut palavereihin jos inhoat niitä ja koet ne turhina? Itse lähden siitä, että palaverilla pitää olla joku tarkoitus, jakaa ymmärrystä, keskustella jostain, tehdä jokin päätös eikä niihin ole pakko mennä, jos ei ole mitään sanottavaa. Ne hiljaiset tuijottelijat ovat jotenkin kaikista oudoin ryhmä, tuhlaavat aikaa olemalla paikalla mutta eivät anna sille palaverille mitään.

Kun sitä edellytetään välillä ja muilla ei ole samaa asiantuntemusta. Ajanhukkaa ei olisi, jos ihmiset olisivat kokouksiin valmistautuneet. Mutta se brainstormingi alkaa vasta paikan päälle, jos vireystila sattuu olemaan sopiva. Jos ei ole, touhu menee kuulumisten vaihtamiseksi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu "eipäs juupas" on ihan turhaa koska kyse mielipideasioista. Yhdelle sopii toinen tapa toiselle sitten taas joku muu, joku kaipaa sosiaalisuutta, introverteille tämä on luksusta kun voi olla kaukana muista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai vastausta.

Totta. Mutta ratkaisu ei voi olla se, että etätöissä pärjäävät ja tulokselliset pakotetaan toisten seuraksi. On OK tehdä lähitöitä, jos se kuuluu työnkuvaan ja siinä pärjää, mutta on täysin kohtuutonta vaatia kaikkia muitakin toimimaan samoin. Edellä joku kirjoitti, että etä- ja hybridikokouksia ei saisi järjestää. Miksi ihmeessä ei saisi? Tuntuu, että jotkut ovat pahasti kiinni seuran tarpeessaan tai vanhanaikaisissa mielikuvissa työntekemisestä. Että pitää olla "yhteisö", jossa juorutaan käytävillä ja kahvipöydissä ja nauretaan huvittuneesti pomon hupaisalle huulenheitolle ja käydään trendikkäästi afterworkeillä. Eivät kaikki sellaista kaipaa eikä se edes kuulu työntekemiseen, vaan on pelkkää ylimääräistä kuorrutusta. Minun puolesta sitäkin saa harrastaa, mutta ei siitä pidä tehdä normia. Eri asia sitten, jos joltakulta ei etätyö oikeasti suju. Mutta siitä ei pidä tehdä päätelmää, että muutkaan eivät pärjää. Varmaan niitä lusmuilijoita on joskus lähitöitä tekevienkin joukossa.

Mitä se tuloksellisuus sitten on? Työssä on toki erilaisia mittareita, millä sitä mitataan, mutta ei kaikki tekeminen ole mitattavissa. Miten mitataan vaikka sitä, että auttaa paljon työkavereitaan? Tai että antaa ison panoksen sille, että tieto kulkee, on se sitten etänä tai toimistolla. On ihan eri asia keskittyä vain omaan tekemiseen vs panostaa tiimin onnistumiseen. Ensimmäinen tyyppi voi vaikuttaa lukujen valossa tuloksellisemmalta, mutta jälkimmäinen on ehkä mahdollistanut hänen onnistumisensa.

Tämä ei varsinaisesti nyt ota kantaa etä-lähiasiaan, vaan yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun. Ihminen tarvitsee yhteisöään ja siksi yhteisöllisyyttä tarvitaan siellä työpaikoillakin.

Minulta onnistuu sekä neuvon kysyminen että neuvon antaminen myös etänä, samoin tiedottaminen. Riippuu tietysti, mistä alasta on kysymys, mutta minun alallani se onnistuu hyvin. Itse asiassa nykyinen etäaika on parantanut tiedonsaantia ainakin minun työpaikalla, kun ulkomaillakin oleskelevat ovat voineet osallistua etä- ja hybridikokouksiin ja sähköistä tiedottamista lisättiin. Aiemmin saattoi käydä niin, että  tärkeä tieto juuttui jonnekin tai jäi vain pienen piirin tietoon.

Tiedottaminen on vähän eri asia kuin että vähän vahingossa keskustellaan jostain ja samalla asia etenee ja tieto kulkee. Ihan esimerkkinä vaikka tällainen omasta työpaikastani hiljattain. Osuin lounaspöydässä yhden projektipäällikön kanssa samaan porukkaan, hän sitten kertoi ohimennen, että haluaisi tehdä erään videon henkilön A kanssa. Koska heidän projektistaan piti tiedottaa koko henkilöstöä. Olin sattumalta menossa samana päivänä henkilön A kanssa tekemään ihan toista videota, ja tarjouduin kuvaamaan hänen videonsa samalla, jos teksti löytyy. Projektipäällikkö kävi pikaisesti kirjoittamassa tekstin ja saimme kaksi videota yhdellä kertaa.

Tällaisia sattumia ovat työpäivät täynnä, kun tavataan sattumanvaraisesti. Joku kertoo häntä pohdituttavan asian, ja jollakulla on tietoa tai osaamista tai idea, jolla päästään eteenpäin.

Mun mielestä ihan hyvä vain että näistä asioista keskustellaan koska etätyöllä on ne negatiivisetkin puolet ja pitkittyessä voivat johtaa uupumisiin ja sairauspoissaoloihin jotka taas tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Silloin kun etätyöbuumi alko niin oli joku trendi hoitaa työasioita juoksulenkillä tai samalla kun hoitaa kotiaskareita. Muistan edelleen ne loputtomat uutisartikkelit tai linkedin-postaukset jossa ihailevaan sävyyn kirjoitettiin miten ollaan taas imuroitu tai ajettu nurmikkoa samalla kun on ollut joku teams-palaveri käynnissä. Nyt tällaisia ei enää näe kun ihmiset tajusivat että raja työn ja oman elämän välillä hämärtyi. Ennen kun tulit kotiin jätit työasiat töihin ja pystyit rentoutumaan kotona ihan eri tavalla kuin nykyään jolloin työasiat eivät vain seuraa sinua kotiin vaan ne ovat jo siellä. Työstä on tullut osaa vapaa-aikaasi ja moni ei palaudu enää samalla tavalla enää. Sairauspoissaolothan ovat kasvaneet rajusti viimeisen 3 vuoden aikana ja tässä on todennäköisesti ainakin yksi selitys sille.

Kesällä oli pakko matkustaa ulkomaille pitkäksi aikaa. Kuvotti ajatuskin että olisin ollut kotona lomallani kaiken tämän koronaeristäytymisen jälkeen. 3 vuoden etäilyn jälkeen kodista on tullut yhtä kuin työpaikka ainakin minulle. Se on tapahtunut huomaamatta ja vähitellen. Vasta kesällä havahduin siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu "eipäs juupas" on ihan turhaa koska kyse mielipideasioista. Yhdelle sopii toinen tapa toiselle sitten taas joku muu, joku kaipaa sosiaalisuutta, introverteille tämä on luksusta kun voi olla kaukana muista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai vastausta.

Totta. Mutta ratkaisu ei voi olla se, että etätöissä pärjäävät ja tulokselliset pakotetaan toisten seuraksi. On OK tehdä lähitöitä, jos se kuuluu työnkuvaan ja siinä pärjää, mutta on täysin kohtuutonta vaatia kaikkia muitakin toimimaan samoin. Edellä joku kirjoitti, että etä- ja hybridikokouksia ei saisi järjestää. Miksi ihmeessä ei saisi? Tuntuu, että jotkut ovat pahasti kiinni seuran tarpeessaan tai vanhanaikaisissa mielikuvissa työntekemisestä. Että pitää olla "yhteisö", jossa juorutaan käytävillä ja kahvipöydissä ja nauretaan huvittuneesti pomon hupaisalle huulenheitolle ja käydään trendikkäästi afterworkeillä. Eivät kaikki sellaista kaipaa eikä se edes kuulu työntekemiseen, vaan on pelkkää ylimääräistä kuorrutusta. Minun puolesta sitäkin saa harrastaa, mutta ei siitä pidä tehdä normia. Eri asia sitten, jos joltakulta ei etätyö oikeasti suju. Mutta siitä ei pidä tehdä päätelmää, että muutkaan eivät pärjää. Varmaan niitä lusmuilijoita on joskus lähitöitä tekevienkin joukossa.

Mitä se tuloksellisuus sitten on? Työssä on toki erilaisia mittareita, millä sitä mitataan, mutta ei kaikki tekeminen ole mitattavissa. Miten mitataan vaikka sitä, että auttaa paljon työkavereitaan? Tai että antaa ison panoksen sille, että tieto kulkee, on se sitten etänä tai toimistolla. On ihan eri asia keskittyä vain omaan tekemiseen vs panostaa tiimin onnistumiseen. Ensimmäinen tyyppi voi vaikuttaa lukujen valossa tuloksellisemmalta, mutta jälkimmäinen on ehkä mahdollistanut hänen onnistumisensa.

Tämä ei varsinaisesti nyt ota kantaa etä-lähiasiaan, vaan yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun. Ihminen tarvitsee yhteisöään ja siksi yhteisöllisyyttä tarvitaan siellä työpaikoillakin.

Minulta onnistuu sekä neuvon kysyminen että neuvon antaminen myös etänä, samoin tiedottaminen. Riippuu tietysti, mistä alasta on kysymys, mutta minun alallani se onnistuu hyvin. Itse asiassa nykyinen etäaika on parantanut tiedonsaantia ainakin minun työpaikalla, kun ulkomaillakin oleskelevat ovat voineet osallistua etä- ja hybridikokouksiin ja sähköistä tiedottamista lisättiin. Aiemmin saattoi käydä niin, että  tärkeä tieto juuttui jonnekin tai jäi vain pienen piirin tietoon.

Tiedonkulun pahin este ovat muutosvastaiset ihmiset. Itse pidän haasteellisimpana aloittaa etänä tympeitä velvollisuuksia. Niihin on helpompi orientoitua työpaikalla, kun ei ole houkutuksia keskittyä muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihan hyvä vain että näistä asioista keskustellaan koska etätyöllä on ne negatiivisetkin puolet ja pitkittyessä voivat johtaa uupumisiin ja sairauspoissaoloihin jotka taas tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Silloin kun etätyöbuumi alko niin oli joku trendi hoitaa työasioita juoksulenkillä tai samalla kun hoitaa kotiaskareita. Muistan edelleen ne loputtomat uutisartikkelit tai linkedin-postaukset jossa ihailevaan sävyyn kirjoitettiin miten ollaan taas imuroitu tai ajettu nurmikkoa samalla kun on ollut joku teams-palaveri käynnissä. Nyt tällaisia ei enää näe kun ihmiset tajusivat että raja työn ja oman elämän välillä hämärtyi. Ennen kun tulit kotiin jätit työasiat töihin ja pystyit rentoutumaan kotona ihan eri tavalla kuin nykyään jolloin työasiat eivät vain seuraa sinua kotiin vaan ne ovat jo siellä. Työstä on tullut osaa vapaa-aikaasi ja moni ei palaudu enää samalla tavalla enää. Sairauspoissaolothan ovat kasvaneet rajusti viimeisen 3 vuoden aikana ja tässä on todennäköisesti ainakin yksi selitys sille.

Kesällä oli pakko matkustaa ulkomaille pitkäksi aikaa. Kuvotti ajatuskin että olisin ollut kotona lomallani kaiken tämän koronaeristäytymisen jälkeen. 3 vuoden etäilyn jälkeen kodista on tullut yhtä kuin työpaikka ainakin minulle. Se on tapahtunut huomaamatta ja vähitellen. Vasta kesällä havahduin siihen.

Vielä 1900-luvun alun Suomessa koti oli monelle myös työpaikka, ja se piti kestää. Maatiloilla se on sitä edelleen. 

Huomaan itse, jos olen pitkään vain etänä (meillä saa valita), työt sujuvat mutta kokonaisuus ja työn hallinta alkaa hämärtyä. Samaten päivät menevät vähän mössöksi, sängystä koneelle, monesti ilman mitään kunnollisia aamupesuja edes, jossain vaiheessa lounas koneen äärellä ja päivä venyy pitkälle iltaan vielä viestejä vilkuillen. Työ on koko ajan läsnä, vaikka tavallaan on lopettanut työpäivän.

Toimistopäivien jälkeen saatan olla väsyneempi kyllä, se hälinä ja isompi määrä keskeytyksiä kyllä kuormittaa. Silti mieleni on jotenkin kirkkaampi, ja palaudun paremmin illalla. Päivässä on parempi rytmi ja kun on vaihtanut kuulumisia, on saanut paljon sellaista tietoa mistä on hyötyä kokonaisuudessa.

Eli itselleni sopii kombo, etää ja lähiä sopivasti ja tilanteen ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihan hyvä vain että näistä asioista keskustellaan koska etätyöllä on ne negatiivisetkin puolet ja pitkittyessä voivat johtaa uupumisiin ja sairauspoissaoloihin jotka taas tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Silloin kun etätyöbuumi alko niin oli joku trendi hoitaa työasioita juoksulenkillä tai samalla kun hoitaa kotiaskareita. Muistan edelleen ne loputtomat uutisartikkelit tai linkedin-postaukset jossa ihailevaan sävyyn kirjoitettiin miten ollaan taas imuroitu tai ajettu nurmikkoa samalla kun on ollut joku teams-palaveri käynnissä. Nyt tällaisia ei enää näe kun ihmiset tajusivat että raja työn ja oman elämän välillä hämärtyi. Ennen kun tulit kotiin jätit työasiat töihin ja pystyit rentoutumaan kotona ihan eri tavalla kuin nykyään jolloin työasiat eivät vain seuraa sinua kotiin vaan ne ovat jo siellä. Työstä on tullut osaa vapaa-aikaasi ja moni ei palaudu enää samalla tavalla enää. Sairauspoissaolothan ovat kasvaneet rajusti viimeisen 3 vuoden aikana ja tässä on todennäköisesti ainakin yksi selitys sille.

Kesällä oli pakko matkustaa ulkomaille pitkäksi aikaa. Kuvotti ajatuskin että olisin ollut kotona lomallani kaiken tämän koronaeristäytymisen jälkeen. 3 vuoden etäilyn jälkeen kodista on tullut yhtä kuin työpaikka ainakin minulle. Se on tapahtunut huomaamatta ja vähitellen. Vasta kesällä havahduin siihen.

Vielä 1900-luvun alun Suomessa koti oli monelle myös työpaikka, ja se piti kestää. Maatiloilla se on sitä edelleen. 

Kuinka monella maatilalla tehdään kotitalossa töitä? Paperihommat ehkä, mutta kaikki muu tapahtuu kodin ulkopuolella, vaikkakin pihapiirissä. Koti pysyy kotina ja lepopaikkana, vaikka työpaikka onkin vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu "eipäs juupas" on ihan turhaa koska kyse mielipideasioista. Yhdelle sopii toinen tapa toiselle sitten taas joku muu, joku kaipaa sosiaalisuutta, introverteille tämä on luksusta kun voi olla kaukana muista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai vastausta.

Totta. Mutta ratkaisu ei voi olla se, että etätöissä pärjäävät ja tulokselliset pakotetaan toisten seuraksi. On OK tehdä lähitöitä, jos se kuuluu työnkuvaan ja siinä pärjää, mutta on täysin kohtuutonta vaatia kaikkia muitakin toimimaan samoin. Edellä joku kirjoitti, että etä- ja hybridikokouksia ei saisi järjestää. Miksi ihmeessä ei saisi? Tuntuu, että jotkut ovat pahasti kiinni seuran tarpeessaan tai vanhanaikaisissa mielikuvissa työntekemisestä. Että pitää olla "yhteisö", jossa juorutaan käytävillä ja kahvipöydissä ja nauretaan huvittuneesti pomon hupaisalle huulenheitolle ja käydään trendikkäästi afterworkeillä. Eivät kaikki sellaista kaipaa eikä se edes kuulu työntekemiseen, vaan on pelkkää ylimääräistä kuorrutusta. Minun puolesta sitäkin saa harrastaa, mutta ei siitä pidä tehdä normia. Eri asia sitten, jos joltakulta ei etätyö oikeasti suju. Mutta siitä ei pidä tehdä päätelmää, että muutkaan eivät pärjää. Varmaan niitä lusmuilijoita on joskus lähitöitä tekevienkin joukossa.

Mitä se tuloksellisuus sitten on? Työssä on toki erilaisia mittareita, millä sitä mitataan, mutta ei kaikki tekeminen ole mitattavissa. Miten mitataan vaikka sitä, että auttaa paljon työkavereitaan? Tai että antaa ison panoksen sille, että tieto kulkee, on se sitten etänä tai toimistolla. On ihan eri asia keskittyä vain omaan tekemiseen vs panostaa tiimin onnistumiseen. Ensimmäinen tyyppi voi vaikuttaa lukujen valossa tuloksellisemmalta, mutta jälkimmäinen on ehkä mahdollistanut hänen onnistumisensa.

Tämä ei varsinaisesti nyt ota kantaa etä-lähiasiaan, vaan yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun. Ihminen tarvitsee yhteisöään ja siksi yhteisöllisyyttä tarvitaan siellä työpaikoillakin.

Minulta onnistuu sekä neuvon kysyminen että neuvon antaminen myös etänä, samoin tiedottaminen. Riippuu tietysti, mistä alasta on kysymys, mutta minun alallani se onnistuu hyvin. Itse asiassa nykyinen etäaika on parantanut tiedonsaantia ainakin minun työpaikalla, kun ulkomaillakin oleskelevat ovat voineet osallistua etä- ja hybridikokouksiin ja sähköistä tiedottamista lisättiin. Aiemmin saattoi käydä niin, että  tärkeä tieto juuttui jonnekin tai jäi vain pienen piirin tietoon.

Tiedottaminen on vähän eri asia kuin että vähän vahingossa keskustellaan jostain ja samalla asia etenee ja tieto kulkee. Ihan esimerkkinä vaikka tällainen omasta työpaikastani hiljattain. Osuin lounaspöydässä yhden projektipäällikön kanssa samaan porukkaan, hän sitten kertoi ohimennen, että haluaisi tehdä erään videon henkilön A kanssa. Koska heidän projektistaan piti tiedottaa koko henkilöstöä. Olin sattumalta menossa samana päivänä henkilön A kanssa tekemään ihan toista videota, ja tarjouduin kuvaamaan hänen videonsa samalla, jos teksti löytyy. Projektipäällikkö kävi pikaisesti kirjoittamassa tekstin ja saimme kaksi videota yhdellä kertaa.

Tällaisia sattumia ovat työpäivät täynnä, kun tavataan sattumanvaraisesti. Joku kertoo häntä pohdituttavan asian, ja jollakulla on tietoa tai osaamista tai idea, jolla päästään eteenpäin.

No toivottavasti nuo teidän videot ovat myös oikeasti tärkeitä, myös se projektipäällikkönne pikaisesti käsikirjoittama. Mutta olet oikeassa siinä, että paikan päällä kohtaamisissa voi tulla esiin hyödyllisiä asioita edistäviä juttuja. Tosin tulee niitä zoomaillessakin tai ihan vain puhelimella tai sähköpostillakin yhteyttä pidettäessä. Joten en pitäisi etämoodiakaan täysin ideaköyhänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikelle on aikansa. Etätyössä on kiistatta hyvät puolensa, kuten ajansäästö. Eivätkä kaikki kaipaa sosiaalisuuttakaan työkavereilta.

Silti on aika kiistatonta, että ihminen tarvitsee edes jonkin verran sosiaalisuutta voidakseen hyvin. Tässä toki isoja eroja ihmisten välillä. Mutta yhteisöön kuuluminen lisää merkityksellisyyden ja onnellisuuden tunteita, vähentää mielenterveysongelmia ja itsem*rhia. Siksi on hyvä työpaikoillakin hakea sitä tasapainoa. Välillä yhdessä, välillä etänä. Ja ei, teamsit, slackit jne eivät ole sama asia.

Tuon viimeisen allekirjoitan. Ihmiset ruudun takana voivat olla aivan erilaisia olemukseltaan kuin livenä. Itse sain kuulla viime viikolla uudelta pomoltani, että "sinähän aivan säteilet valoa näin livenä, teamsin kamerassa näytät paljon vaisummalta". Huonekaverin vaikka uudet kengät huomaa vain paikan päällä jne, tällaiset pienet arjen kohteliaisuudet helposti leikkaantuvat siitä videopuhelusta. Ja tuollaisetkin ovat kuitenkin tärkeitä, työn tekemisen ohella.

Miten huomionkipeä on ihminen, joka kaipaa kommentteja kengistään tai ulkonäöstään.? Nämähän on täysin tyhjää lätinää. Jos jostain pomo tuntee tarvetta kehua/kiittää niin suoritetusta työstä ja tämä mieluiten rahallisella bonuksella.

Silläkin on merkitystä onko kyseessä kotimainen firma vai sellainen, missä toiminnot on hajautettuna ympäri maailmaa. Jos iso osa toimintoja on muutenkin kaukana toisistaan, on ihan luonnollista että etäkulttuuri on vahva. Meillä taas on kaikki toiminnot ihan tässä yhdessä rakennuksessa niin kokoontuminen saman katon alle on helppoa ja siksi meillä on nyt edellytetty, että tiettyinä päivinä ollaan paikalla, vaikka etää saa muuten jatkaa joustavasti. Minusta ihan ok ja huomaan nauttivani niistä toimistopäivistäkin ja saan niistä erilaista innostusta työhön.