Oletteko aikuisiällä käyneet katsomassa lapsuudenmaisemia? minkälaisia tunteita on herättänyt???

Olen juureton, mutta p:son lapsuuden koti on pystyssä. Lapsuudessa/varhaisnuoruudessa muutimme n.  20 kertaa.  -Kotoa lähdettyäni olen muuttanut viidesti.

Paluu entiseen kotikaupunkiin merkitsisi epäonnistumisen myöntämistä. Sieltähän on lähdetty parempaa etsimään. Silloin siinä ei ole onnistuttu. Lisäksi olisi vaikeaa sopeutua enää niin pieniin ympyröihin. Maisemat ja paikatkin ovat muuttuneet. Tutut ihmiset lähteneet pois tai kuolleet, sairastuneet, alkoholisoituneet tms. Ei entiseen paluu onnistu edes tunnetasolla. Maailma on muuttunut ympärillä. Niin nykyisessä kuin entisissä paikoissa.

Lapsuuden kotini oli omakotitalo pikku lähiössä, olisin ostanut sen aikoinaan jos olisi ollut silloin varaa. Ajelen joskus huvikseen tuon lähiön kautta kotiin. Tiedän, että talolla on ollut jo useat uudet omistajat. Väri ja pihan kasvillisuus on muuttanut muotoaan moneen kertaan. Leikkimökkini silti seisoo edelleen pihan perällä, hyvä kun on sille käyttöä. Näen samalla kierroksella lapsuuden kavereiden kodit, osa on saanut uuden hienon ulkokuoren, toiset tosi pahasti rempallaan. Kotini lähellä oli kivinen metsä, jossa pyörittiin. Kävin sielläkin kävelemässä, nyt ne hurjan isot kivet olivat kummasti kutistuneet. Näin se aika tekee tehtävänsä.

En ole käynyt paikan päällä katsomassa, mutta jo Google maps kuvat saa haikeaksi kun katsoo entistä taloa ja pihaa... tosin en usko että olisi edes viisasta asua siellä enää, lapsuuteni oli aika traumaattinen.

No mummolassa käyn säännöllisesti. Toisessa mummolassa satunnaisesti. Molemmat ovat sukulaisten koteja edelleen. Lapsuuden kotiani ei enää ole, tiedän, että talo on, mutta tontti on jaettu useampaan osaan ja rakennettu täyteen, siksi en siellä käy koskaan enää. Haluan säästää sen muistoissani tietynlaisena. Sensijaan ne asunnot, joissa olen itse asunut aikuisena, käyn katsomassa silloin tällöin. Yksi taitaa olla kohta menossa purkuun...