Oletteko aikuisiällä käyneet katsomassa lapsuudenmaisemia? minkälaisia tunteita on herättänyt???

Tekisi mieli, en ole käynyt yli 10 vuoteen.

En kaipaa sitä ankeutta yhtään.

onhan se välillä kiva ajella katsomaan paikkoja... Tuntuu kuin löytäisi itsensä uudestaan tätä tehdessä. 

Juu kyllähän sitä ajoittain tulee koiran kanssa lenkkeiltyä sen kerrostalon ohi jossa asuin ikävuodet 0-9. Ja vanhemmillani vierailen viikottain (koti 9-19v). Mitä tuosta nyt pitäisi ajatella? Kiva ja kaunis maalaispitäjä tämä, jossa olen aina asunut opiskeluvuosia lukuunottamatta, ja silloinkin pidin tätä The Kotina. Nyt ihan oma koti ja perhe täällä. Ja työpaikka.

Muutin nyt näljäkymppisenä lapsuudenkotiini omakotitaloon takaisin asumaan kun vanhempani muuttivat ikääntymisen ja sairauksien vuoksi pois kerrostaloon. Olen onnellinen. Tämä on KOTI. 

Vierailija kirjoitti:

Muutin nyt näljäkymppisenä lapsuudenkotiini omakotitaloon takaisin asumaan kun vanhempani muuttivat ikääntymisen ja sairauksien vuoksi pois kerrostaloon. Olen onnellinen. Tämä on KOTI. 

Minä en jotenkin tunne lapsuudenkotia enää kodiksi.

Muutin takaisin lapsuuteni maisemiin. Ainut paikka jossa olen koskaan ollut onnellinen.

Mulla ei ole lapsuudenkotia, muutettiin usein. Pisin aika taisi olla 5 vuotta yhdessä paikassa. Olen kateellinen niille joilla on lapsuudenkoti johon palata.

Silloin kun olen käväissyt nopeasti kylällä, jossa kasvoin, niin ankealta ja pieneltähän se on näyttänyt. Mun koko perhe on muuttanut sieltä pois jo yli 20v sitten. Ei ole mitään lapsuudenkotia tai edes mökkiä mihin palata. Tuntuisi oudolta sellainen.

Katson joskus nettikarttaa/maisemaa. Vähän kaipaa lapsuudenkodin tiettyjä tunnelmia ja osia, ei kaikkia, näkymää ikkunasta, piha jne. Turvaton (talous- ja maailman) tilanne aiheuttaa sen että haluaisi ripustautua sille lapsuuden alueelle johonkin taloon, mutta sitten muistaa sen alueen pari huonoa puolta ja toisaalta nykyinen asuinpaikkakin on vieraan oloinen. Ehkä lapsuuden alueen ok-talo alue olisi lähin, jossa rauhallista, se on rahakkaille eli muille. Joskus miettii eri paikkakuntaa, koska isossa on levotonta. Vanhempi asuu samassa talossa edelleen, eri kohdassa, liian lähelle ei voi muuttaa.

Tikut ja bensaa saatana.

Tietenkin olen, käyn siellä useita kertoja vuodessa. Näin aikuisena olen ymmärtänyt, miten kaunis paikka on ja tunnen kiitollisuutta, että sain viettää lapsuuteni siellä.

Nyt kesällä, kun pari viikkoa matkailtiin täällä kotimaassa niin oltiin myös muutama vrk paikkakunnalla josta olen lähtöisin, edellisestä kerrasta oli n.5v.

Kävin kaikissa 3 osoitteessa joissa vietin ikävuodet 0-9 ja mm koulun pihalla jossa aloitin opintieni. Siinä vieressä tuli asuttua, aika omituiselta se tuntui katsella sitä pihaa ja kodin ikkunoita jossa muistan pelänneeni niin helvetisti, pari pikkulasta sieltä asunnon olohuoneen ikkunoista kurkki ulos siinä tiellå seisoessani, olisin hirveästi halunnut päästä sisälle katsomaan, toisaalta se olisi ollut todnäk liian raskasta.

Se asunto mihin minut synnäriltä vietiin, oli tyhjillään, näin itseni siinä takapihan puuportaikolla seisomassa 4-5v ikäisenä rimpsuhame päällä, koristepanta hiuksissa ja vaaleat hiukset laineilla kuten eräässä valokuvassa ja sitten toisaalta taas umpitunnelissa olevan, alkosta silmät kiiluvina ja todella vaalea pitkähiuksisen nuoren isäni (23v) polvella istumassa n.1v ikäisenä, puoliksi tyhjennetty korkea viinalasi siinä sohvapöydällä edessä.

Kävin myös rakkaan mummoni ja ukkini haudalla, ukkia en ehtinyt näkemään, mummo pitkälti pelasti minut elämälle, kun vietin siellä usein öitä enkä nähnyt ihan kaikkea lasisesta todellisuudesta.

Viime kesänä joku tyyppi ajoi meidän pihaan ja ryhtyi puhelimen kanssa kävelemään pitkin ja poikin, kuvasi talon ikkunoista sisälle, meni pihasaunaan (ovi aina auki) jne. ja hermostui kokonaan, kun menin sanomaan, että nyt kuvat pois koneelta, tuo on jo enemmän kuin kotirauhan rikkomista. Tyyppi oli joskus 40 vuotta sitten asunut pihan toisella puolella olevassa talossa, ei edes tässä päärakennuksessa, ja katsoi, että hänellä on oikeus kuvata lapsuutensa maisemia. Vaimolleen hän selitti vielä, että ainakin mennään katsomaan omenapuutarhaa ja kasvihuonetta, siellä oli aina hyviä tomaatteja. Selitä siinä sitten, että ne eivät ole samoja kuin silloin.

Lapsuutenkoti edelleen olemassa, nukun aina välillä vielä näin nelikymppisenä siellä vanhempieni Lyons. Tyytyväinen että siellä on pysyvyyden tunne.

Kävin joskus ala-asteeni pihalla, mutta se oli pettymys, kun pihaa oli muutettu.

Ajoin ohi ja tuntui kuin olisi iso kolo rinnassa. Kyynel meinasi tulla silmäkulmaan.

Joo, käyn siellä ehkä kerran 5 vuodessa. Kävin siellä ihan vasta ja ihastelin taas että kuinka kaunista, rauhallista ja suorastaan idyllistä siellä oli. Vanha kaunis puutaloalue. Sitten muistin taas, että kuinka kovasti minua siellä paikkakunnalla kiusattiin ja kuinka vihasin itseäni ja elämääni kun asuin siellä. Ja lähdin taas pois hyvillä mielin.

Liikutus ensimmäisenä tunteena. Ja oman kuolevaisuuden tajuaminen. Sekä myös sen kaiken hyvän näkeminen lapsuudessani, vaikka lapsuus oli huono niin siinä oli myös paljon hyvää ja olen siitä kiitollinen. Tietynlainen elämännälkä ja ajan hukkaamisen lopettaminen esim tällaiseen turhaan vauvapalstailuun myös yksi tunne. Kiitos, että muistutit.

Haluan olla läsnä ihmisille, kun vielä voin. Ei me ihmiset täällä ikuisesti olla vaan kaikki lähtee jossain kohtaa. Ja elämässä merkitsee todellakin vain ihmiset ja ihmissuhteet. Jos on aivan yksin niin silloin millään ei oikeasti ole väliä.

Olen asunut lapsena neljässä eri paikassa. Kahdessa näistä käyn säännöllisesti, toinen on kesämökkinä ja toinen äitini asuntona. Yhtä paikkaa ei oikeastaan enää ole, rakennus jossa asuimme on purettu, samoin koulu jota kävin. Neljännestä ajetaan toisinaan ohi, mutta varsinaisesti lapsuudesta tutuilla paikoilla en ole käynyt kuin kerran vuosia sitten. Pyöräilin metsän läpi kulkevaa hiekkatietä, jossa minut yritettiin raiskata kun olin 8-vuotias, ja hetkellisesti tuli kyllä pakokauhun tunne uudelleen, se oli hyvin epämiellyttävä kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Viime kesänä joku tyyppi ajoi meidän pihaan ja ryhtyi puhelimen kanssa kävelemään pitkin ja poikin, kuvasi talon ikkunoista sisälle, meni pihasaunaan (ovi aina auki) jne. ja hermostui kokonaan, kun menin sanomaan, että nyt kuvat pois koneelta, tuo on jo enemmän kuin kotirauhan rikkomista. Tyyppi oli joskus 40 vuotta sitten asunut pihan toisella puolella olevassa talossa, ei edes tässä päärakennuksessa, ja katsoi, että hänellä on oikeus kuvata lapsuutensa maisemia. Vaimolleen hän selitti vielä, että ainakin mennään katsomaan omenapuutarhaa ja kasvihuonetta, siellä oli aina hyviä tomaatteja. Selitä siinä sitten, että ne eivät ole samoja kuin silloin.

Ei kuitenkaan purkanut pihasaunaa?