Lue keskustelun säännöt.
Pari kuukautta tapailua eikä mies osaa sanoa mihin se johtaa.
19.10.2022 |
Onko toivoton tilanne jos toinen osapuoli sanoo ettei tiedä miksi suhde pitäisi jotenkin määritellä vaikka itse toivon sitoutumista ja olen tosi ihastunut. Ollaan vietetty kokoajan tiiviisti aikaa yhdessä ja tuntuu että tässä ajassa jo pitäisi tietää mitä haluaa. Hukkaanko aikaani vaan..
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä lainkaan nykyajan tapailukulttuuria joka pitää tiukasti erottaa seurustelukulttuurista.
Ennen oli niin, että tavattiin joku ihminen, nyt heteronaisena puhun miehestä. Vaikka tansseissa tai kaveriporukassa.
Tehtiin treffit johonkin, ei kotiin vaan usein joko kahvilaan, ajeltiin autolla (silloin uskallettiin), elokuviin tms. Vaihdettiin puhelinnumeroita.
Sitten jos tuntui kivalta ihmiseltä niin sovittiin toiset treffit jne.
Jossain vaiheessa mies tuli hakemaan jo kotoa tai itse kutsuin kotiin kylään.
Myös mentiin tanssimaan, kylään ystävien luo, outsuttiin ystäviä, mentiin pienelle matkalle jne. Siitä se sitten pikkuhiljaa vakiintui itsestään seurusteluksi.
Ei mitenkään erikseen nimetty, että nyt tapaillaan, nyt seurustellaan.
Kyllä aika pian alettiin puhua poika- tai tyttöystävästä/kaverista.
Ehkä ihan tapailun alussa saatettiin tavata muitakin, mutta ei sitten kun tapaamisia oli jo useita ja sovittiin selkeästi milloin nähdään uudestaan. Seksiin mentiin usein vasta kun oli edes joitain viikoja tai kuukausia tavattu/seurusteltu.
Muuten, siihen aikaan soitettiin oikealla lankapuhelimella ja puhuttiin tapaamisten välillä. Jos kotona oli puhelin tai puhelinkioskilta jos vain toisen kotona oli.
Oi noita aikoja.
Nyt tuntuu, että mitä helpompaa teknisesti sitä vaikeampaa henkisesti ovat nämä ihmissuhteet.
Puhuminen on todella ylivoimaista ja harvinaista ilmeisesti. Sehän on selvää, että kommunikointi on vaikeaa, tulee väärinkäsityksiä ja tulkintavaikeuksia kun vain näpytellään tekstiviestejä sun muita.Pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nykyisin seurustelulle asetetaan kaiketi enemmän vaatimuksia. Pitää sitoutua toiseen enemmän. Ei riitä, ettei enää tapaile muita. Omassa nuoruudessani seurusteltiin, oltiin välillä sinkkuja, sitten taas seurusteltiin jne. Ei siinä seurustelua aloitettaessa mitään kihloja, lastenhankintaa tai yhteistä asuntolainaa suunniteltu. Oltiin vaan yhdessä ja aika näytti, mitä suhteesta tulee vai tuleeko mitään.
Ihan normaalia että nuoret eivät suunnittele, kun nuo asiat eivät silloin ole monelle ajankohtaisia. Mutta sanotko että edes kolmekymppisenä kukaan ei pohtinut lastenhankintaa, mentiin vain virran mukana mitään suunnittelematta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.
Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?
Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.
Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.
Heti vedät ylätasolle. En ole sanonut etten voisi sitoutua vaan kyse on siitä, että toivon, että minunkin tahtiani kunnioitetaan. Kun teen kaikkea muutakin, olen aika eri tahdilla mukana kuin toinen, joka vähän kärjistäen käyttää kaiken aikansa suhteen pohtimiseen.
Puhut mielestäni ihan eri asiasta, kuin siitä, että mies ei voisi sanoa sitoutuvansa ja olevansa niin kiinnostunut, että haluaa jatkaa suhdetta/suhteen edistämistä. Eihän sillä ole mitään tekemistä minkään etenemisvauhdin kanssa, vaan ainoastaan sen, että ylipäätään ollaan tässä hommassa, eikä esimerkiksi tapailla muita. Ne, ketkä ei tuon vertaa voi sanoa 2kk tiiviin yhdessäolon jälkeen, ovat todennäköisesti pelimiehiä, eikä suhteesta ole koskaan tulossa vakavaa. Ei edes 10v päästä.
En ole lukenut koko ketjua, mutta avauksesta ymmärsin, että kyse on jostain "suhteen määrittelystä". Mistähän nuo spekulaatiot muiden tapaamisesta tuli. Ehkä jotain en sitten huomannut. Tuo vaan on niin tuttua, että naisella alkaa mielikuvitus laukata, kun en ole hänen tavallaan sitoutunut vaikkei mitään muita suhteita olisi näköpiirissäkään. Ehkä se on niin, että tekijämiehenä mun ei tarvitse tuollaista tuskaa kärsiä, kun kaikkea on menossa.
Mutta mikä on motiivisi sille, ettet voi kertoa naiselle, ettet katsele muita vaan keskityt häneen naisrintamalla? Senhän hän todennäköisesti haluaisi kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.
Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?
Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.
Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.
Heti vedät ylätasolle. En ole sanonut etten voisi sitoutua vaan kyse on siitä, että toivon, että minunkin tahtiani kunnioitetaan. Kun teen kaikkea muutakin, olen aika eri tahdilla mukana kuin toinen, joka vähän kärjistäen käyttää kaiken aikansa suhteen pohtimiseen.
Puhut mielestäni ihan eri asiasta, kuin siitä, että mies ei voisi sanoa sitoutuvansa ja olevansa niin kiinnostunut, että haluaa jatkaa suhdetta/suhteen edistämistä. Eihän sillä ole mitään tekemistä minkään etenemisvauhdin kanssa, vaan ainoastaan sen, että ylipäätään ollaan tässä hommassa, eikä esimerkiksi tapailla muita. Ne, ketkä ei tuon vertaa voi sanoa 2kk tiiviin yhdessäolon jälkeen, ovat todennäköisesti pelimiehiä, eikä suhteesta ole koskaan tulossa vakavaa. Ei edes 10v päästä.
En ole lukenut koko ketjua, mutta avauksesta ymmärsin, että kyse on jostain "suhteen määrittelystä". Mistähän nuo spekulaatiot muiden tapaamisesta tuli. Ehkä jotain en sitten huomannut. Tuo vaan on niin tuttua, että naisella alkaa mielikuvitus laukata, kun en ole hänen tavallaan sitoutunut vaikkei mitään muita suhteita olisi näköpiirissäkään. Ehkä se on niin, että tekijämiehenä mun ei tarvitse tuollaista tuskaa kärsiä, kun kaikkea on menossa.
Sun ei tarvitse tuollaista tuskaa kärsiä, koska et oikeasti välitä siitä naisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.
Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?
Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.
Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.
Heti vedät ylätasolle. En ole sanonut etten voisi sitoutua vaan kyse on siitä, että toivon, että minunkin tahtiani kunnioitetaan. Kun teen kaikkea muutakin, olen aika eri tahdilla mukana kuin toinen, joka vähän kärjistäen käyttää kaiken aikansa suhteen pohtimiseen.
Puhut mielestäni ihan eri asiasta, kuin siitä, että mies ei voisi sanoa sitoutuvansa ja olevansa niin kiinnostunut, että haluaa jatkaa suhdetta/suhteen edistämistä. Eihän sillä ole mitään tekemistä minkään etenemisvauhdin kanssa, vaan ainoastaan sen, että ylipäätään ollaan tässä hommassa, eikä esimerkiksi tapailla muita. Ne, ketkä ei tuon vertaa voi sanoa 2kk tiiviin yhdessäolon jälkeen, ovat todennäköisesti pelimiehiä, eikä suhteesta ole koskaan tulossa vakavaa. Ei edes 10v päästä.
En ole lukenut koko ketjua, mutta avauksesta ymmärsin, että kyse on jostain "suhteen määrittelystä". Mistähän nuo spekulaatiot muiden tapaamisesta tuli. Ehkä jotain en sitten huomannut. Tuo vaan on niin tuttua, että naisella alkaa mielikuvitus laukata, kun en ole hänen tavallaan sitoutunut vaikkei mitään muita suhteita olisi näköpiirissäkään. Ehkä se on niin, että tekijämiehenä mun ei tarvitse tuollaista tuskaa kärsiä, kun kaikkea on menossa.
Mutta mikä on motiivisi sille, ettet voi kertoa naiselle, ettet katsele muita vaan keskityt häneen naisrintamalla? Senhän hän todennäköisesti haluaisi kuulla.
Kyllä tuon voisi sanoa, mutta epäilen, että nyt kyse ei ollut vain siitä. Oma kokemukseni on, että kun tuolla lailla alkaa asiaa vatvomaan, takana jo aika pitkä lista niistä odotuksista, joiden pitäisi täyttyä - heti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tuollaisiin juttuihin lähde ollenkaan. Joko seurustellaan tai ei. Hyvin toimii eikä tartte olla kenenkään kynnysmattona.
Mulla ollut aina sama juttu. Kyllä se on hyvin nopeasti, siis tyyliin viikon parin sisällä, jo seurustelua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella alle viikon päästä ensitapaamisesta. Yhteen muutimme 11kk päästä seurustelun alettua. Nykyään oltu yhdessä melkein 10 vuotta, naimisissa, yksi yhteinen lapsi ja omakotitalo. Mä en suostuisi mihinkään kuukausien epävarmaan tapailuun.
10 vuotta saatikka enemmän sitten, maailma oli kuitenkin hyvin erilainen.
Jos nyt jäisin sinkuksi, niin en todellakaan alkaisi mihinkään tapailusäätämiseen mitä nykyään harrastetaan. Jos ei kelpaisi jollekin miehelle, niin sitten kengän kuva perseeseen. Mielummin sitten sinkkuna kuin epämääräisessä tapailussa. Se pitää olla seurustelua eikä mitään löyhässä hirressä olemista.
No aika harvassa on miehet (ja naiset), jotka heti ensitapaamisella ryhtyy seurustelemaan. Kyllä siinä alussa on usein tapailua/treffailua/deittailua/mitä termiä haluatkin käyttää. Yksi harvoista keinoista välttää se on, että mies on kaveri tai muuten entuudestaan tuttu henkilö.
Missä mä kirjoitin, että ensitapaamisella aloitetaan seurustelu? En tietääkseni missään. Mä kirjoitin, että viikon kahden sisällä ensitapaamisesta. Kyllä kahden kuukauden kohdalla pitää jo tietää haluaako seurustella ja olla vain tämän ihmisen kanssa. Kyllä sen tietää jo aiemmin ja jos ei tiedä, niin sitten saa luvan mennä ja etsiä jonkun toisen tapailusäätämiseensä. Kuten kirjoitin niin mielummin sinkku kun epämääräistä tapailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä lainkaan nykyajan tapailukulttuuria joka pitää tiukasti erottaa seurustelukulttuurista.
Ennen oli niin, että tavattiin joku ihminen, nyt heteronaisena puhun miehestä. Vaikka tansseissa tai kaveriporukassa.
Tehtiin treffit johonkin, ei kotiin vaan usein joko kahvilaan, ajeltiin autolla (silloin uskallettiin), elokuviin tms. Vaihdettiin puhelinnumeroita.
Sitten jos tuntui kivalta ihmiseltä niin sovittiin toiset treffit jne.
Jossain vaiheessa mies tuli hakemaan jo kotoa tai itse kutsuin kotiin kylään.
Myös mentiin tanssimaan, kylään ystävien luo, outsuttiin ystäviä, mentiin pienelle matkalle jne. Siitä se sitten pikkuhiljaa vakiintui itsestään seurusteluksi.
Ei mitenkään erikseen nimetty, että nyt tapaillaan, nyt seurustellaan.
Kyllä aika pian alettiin puhua poika- tai tyttöystävästä/kaverista.
Ehkä ihan tapailun alussa saatettiin tavata muitakin, mutta ei sitten kun tapaamisia oli jo useita ja sovittiin selkeästi milloin nähdään uudestaan. Seksiin mentiin usein vasta kun oli edes joitain viikoja tai kuukausia tavattu/seurusteltu.
Muuten, siihen aikaan soitettiin oikealla lankapuhelimella ja puhuttiin tapaamisten välillä. Jos kotona oli puhelin tai puhelinkioskilta jos vain toisen kotona oli.
Oi noita aikoja.
Nyt tuntuu, että mitä helpompaa teknisesti sitä vaikeampaa henkisesti ovat nämä ihmissuhteet.
Puhuminen on todella ylivoimaista ja harvinaista ilmeisesti. Sehän on selvää, että kommunikointi on vaikeaa, tulee väärinkäsityksiä ja tulkintavaikeuksia kun vain näpytellään tekstiviestejä sun muita.Pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nykyisin seurustelulle asetetaan kaiketi enemmän vaatimuksia. Pitää sitoutua toiseen enemmän. Ei riitä, ettei enää tapaile muita. Omassa nuoruudessani seurusteltiin, oltiin välillä sinkkuja, sitten taas seurusteltiin jne. Ei siinä seurustelua aloitettaessa mitään kihloja, lastenhankintaa tai yhteistä asuntolainaa suunniteltu. Oltiin vaan yhdessä ja aika näytti, mitä suhteesta tulee vai tuleeko mitään.
Ihan normaalia että nuoret eivät suunnittele, kun nuo asiat eivät silloin ole monelle ajankohtaisia. Mutta sanotko että edes kolmekymppisenä kukaan ei pohtinut lastenhankintaa, mentiin vain virran mukana mitään suunnittelematta?
Ymmärrän pointtisi, mutta ehkä ero onkin siinä, että aiemmin se tuleva puolisokin löytyi jo ennenkuin oli 30. Eli joku niistä seurustelukumppaneista oli se, jonka kanssa päätettiin pysyä yhdessä ja perustaa perhe. Mutta ei sitä päätöstä tehty parin kuukauden tuntemisen perusteella vaan yleensä oltiin useampi vuosi yhdessä ennenkuin hankittiin lapsia.
Tuossa jossain kohtaa heitettiin jo lestakorttia jollekin. Näin vl:nä kun tätä ketjua lukee niin voi taas todeta, että kun ei ole yhteistä arvopohjaa, jokainen säveltää tavallaan.
Omassa arvomaailmassa on itsestään selvää, että seurusteluun lähdetään toista kunnioittaen ja suhteen eteen panostaen. Karata saa vapaasti ennen alttarilla käyntiä, mutta ei häviämällä tai muuten toista tarpeettomasti satuttaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää riippuu niin ihmisestä. Monethan myös tapailevat vain yhtä kerrallaan. Näissä tapauksissa juttu usein eteneekin sen kummempia sopimatta luonnollisesti - siis jos on edetäkseen. Mutta nykyään on niin paljon niitä, joilla ei ole aikomustakaan antaa suhteen edetä. Kun vain tapaillaan, oikeutetaan ringin pyörittäminen. Ja useinkaan sitä ei kerrota sille toiselle osapuolelle, ettei nähdä suhteessa pontentiaalia. Päinvastoin annetaan olettaa, että juttu voi edetä vakavammaksi suhteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).
Mutta onko sillä merkitystä, kutsuuko yhdessä vietettyä aikaa tapailuksi vai seurusteluksi? Jos suhde päättyy, eikö se ole tuossa tilanteessa samalla tavalla hukkaan heitettyä aikaa kutsuipa sitä tapailuksi tai seurusteluksi? Mä en ole koskaan tavannut miestä, josta olisin parissa kuukaudessa tiennyt, että tuostapa saan loistavan isän lapsilleni.
Minulle on kyllä tullut tuollainen tunne nopeasti. Tietenkään ei voi varmaksi tietää onko hän loistava muuten kuin vasta sitten, kun hän on lastesi isä. Toisaalta voit vaikka vuositolkulla seurustella hänen kanssaan ja analysoida kaikkea järjellä ja silti hän voi osoittautua paskaksi.
Totta tuokin. Mutta ehtiikö kahdessa kuukaudessa edes näkemään, miten toinen ihminen toimii lasten kanssa? Tai miten toinen osallistuu kotitöihin? Millaista toisen rahankäyttö on? Paljonko todellisuudessa käyttää päihteitä? Tai millaista arki toisen kanssa tulee olemaan eli onko arki sellaista, että siihen on järkevää hankkia lapsiakin? Tapailun alkuvaiheessahan itsestään antaa mahdollisimman hyvin kuvan toiselle. On se "paras versio" itsestään. Ja se on helppoa, koska minkään valtakunnan ongelmia ei suhteessa vielä ole. Lisäksi alussahan ei niinkään ihastu toiseen ihmiseen vaan mielikuvaan toisesta ihmisestä. Toista katsoo ruusunpunaisten lasien läpi ja vaikka toinen tekisikin tai sanoisikin jotain, minkä pitäisi olla red flag, sen ihastuksissaan joko sivuuttaa tai selittelee itselleen parhain päin. Koska on niin ihastunut, ettei halua huomata toisen vikoja. Ja ne viat alkavat ärsyttää vasta myöhemmin. Vasta sitten, kun ensihuuma on mennyt ohi eikä toinenkaan ole enää "paras versio" itsestään vaan se, mikä oikeastikin on.
Mä ymmärrän hyvin, että - varsinkin, jos suhteeseen liittyy seksi - halutaan olla vain yhden kanssa kerrallaan. Ihan jo tautienkin vuoksi. Mutta eihän seurustelussa lupauduta mihinkään muuhun kuin siihen, ettei olla muiden kanssa samaan aikaan. Seurustelusuhde voi päättyä ihan kuten tapailusuhdekin. Varsinkin, jos sen aloittaa parin kuukauden tuntemisen jälkeen edelleen ihastuneena ja toisen kaikki viat huomioimatta. Voi todeta puolen vuoden tai vuoden päästä, ettei suhde toimikaan. Jos suhdettaan on kutsunut tapailuksi, se on hukkaan heitettyä aikaa, mutta jos sitä on kutsunut seurusteluksi, se ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Tätä logiikkaa mä en tajua.
Eri ja yritän pohtia tuota tapailun ja seurustelun eroa. Tapailussa on useimmiten hyväksyttyä treffailla muita ja harrastaa seksiä muiden kanssa. Seurustelu on useimmiten eksklusiivista ja nähdään lupauksena sitoutumisesta yhteen ihmiseen. Tapailua ei nähdä oikeana suhteena vaan jaksona, joka johtaa suhteeseen (toivottavasti) ja tässä välitilassa ei haluta hillua pitkiä aikoja. Seurustelun eksklusiivisuus tekee siitä ns. arvokkaamman ja oikean suhteen, johon on luvattu myös panostaa. Välitilassa olo pitkiä aikoja nähdään ajanhukkana, koska se ei ole johtanut päämäärään, eli monogamiseen suhteeseen. Voisi myös ajatella, että juuri seurustelun kariutuminen on hukkaan mennyttä aikaa, koska suhteeseen on panostettu enemmän ja mitään ei jäänyt käteen (jokainen määritelköön itse, mitä se on, mitä pitäisi jäädä käteen ja oliko seurustelulla jokin seuraava päämäärä: avioliitto, lapset, joka jäi saavuttamatta tai ihan toiveena elämänkestävä suhde). Suhteiden kesto, onnellisuus niissä ja eron syy varmasti vaikuttavat myös, nähdäänkö suhde ajanhukkana. Monimutkaisia asioita :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.
Tämä. Kyllä siinä kylmä hiki tulee, kun ajattelee, että tässäkö se nyt oli - mun oma elämäni!
Olisi tosi kamalaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka lähtökohtaisesti näkee tulevaisuuden kanssani rangaistuksena tai vankilana etuoikeuden sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää riippuu niin ihmisestä. Monethan myös tapailevat vain yhtä kerrallaan. Näissä tapauksissa juttu usein eteneekin sen kummempia sopimatta luonnollisesti - siis jos on edetäkseen. Mutta nykyään on niin paljon niitä, joilla ei ole aikomustakaan antaa suhteen edetä. Kun vain tapaillaan, oikeutetaan ringin pyörittäminen. Ja useinkaan sitä ei kerrota sille toiselle osapuolelle, ettei nähdä suhteessa pontentiaalia. Päinvastoin annetaan olettaa, että juttu voi edetä vakavammaksi suhteeksi.
Saman oon todennut. Ainakin noissa deittiapeissa liikkuu tollasia harrastajia, jotka saa kiksejä just ton ringin pyörittämisestä. Mikään pysyvämpi olis kauhistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).
Mutta onko sillä merkitystä, kutsuuko yhdessä vietettyä aikaa tapailuksi vai seurusteluksi? Jos suhde päättyy, eikö se ole tuossa tilanteessa samalla tavalla hukkaan heitettyä aikaa kutsuipa sitä tapailuksi tai seurusteluksi? Mä en ole koskaan tavannut miestä, josta olisin parissa kuukaudessa tiennyt, että tuostapa saan loistavan isän lapsilleni.
Minulle on kyllä tullut tuollainen tunne nopeasti. Tietenkään ei voi varmaksi tietää onko hän loistava muuten kuin vasta sitten, kun hän on lastesi isä. Toisaalta voit vaikka vuositolkulla seurustella hänen kanssaan ja analysoida kaikkea järjellä ja silti hän voi osoittautua paskaksi.
Totta tuokin. Mutta ehtiikö kahdessa kuukaudessa edes näkemään, miten toinen ihminen toimii lasten kanssa? Tai miten toinen osallistuu kotitöihin? Millaista toisen rahankäyttö on? Paljonko todellisuudessa käyttää päihteitä? Tai millaista arki toisen kanssa tulee olemaan eli onko arki sellaista, että siihen on järkevää hankkia lapsiakin? Tapailun alkuvaiheessahan itsestään antaa mahdollisimman hyvin kuvan toiselle. On se "paras versio" itsestään. Ja se on helppoa, koska minkään valtakunnan ongelmia ei suhteessa vielä ole. Lisäksi alussahan ei niinkään ihastu toiseen ihmiseen vaan mielikuvaan toisesta ihmisestä. Toista katsoo ruusunpunaisten lasien läpi ja vaikka toinen tekisikin tai sanoisikin jotain, minkä pitäisi olla red flag, sen ihastuksissaan joko sivuuttaa tai selittelee itselleen parhain päin. Koska on niin ihastunut, ettei halua huomata toisen vikoja. Ja ne viat alkavat ärsyttää vasta myöhemmin. Vasta sitten, kun ensihuuma on mennyt ohi eikä toinenkaan ole enää "paras versio" itsestään vaan se, mikä oikeastikin on.
Mä ymmärrän hyvin, että - varsinkin, jos suhteeseen liittyy seksi - halutaan olla vain yhden kanssa kerrallaan. Ihan jo tautienkin vuoksi. Mutta eihän seurustelussa lupauduta mihinkään muuhun kuin siihen, ettei olla muiden kanssa samaan aikaan. Seurustelusuhde voi päättyä ihan kuten tapailusuhdekin. Varsinkin, jos sen aloittaa parin kuukauden tuntemisen jälkeen edelleen ihastuneena ja toisen kaikki viat huomioimatta. Voi todeta puolen vuoden tai vuoden päästä, ettei suhde toimikaan. Jos suhdettaan on kutsunut tapailuksi, se on hukkaan heitettyä aikaa, mutta jos sitä on kutsunut seurusteluksi, se ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Tätä logiikkaa mä en tajua.
Eri ja yritän pohtia tuota tapailun ja seurustelun eroa. Tapailussa on useimmiten hyväksyttyä treffailla muita ja harrastaa seksiä muiden kanssa. Seurustelu on useimmiten eksklusiivista ja nähdään lupauksena sitoutumisesta yhteen ihmiseen. Tapailua ei nähdä oikeana suhteena vaan jaksona, joka johtaa suhteeseen (toivottavasti) ja tässä välitilassa ei haluta hillua pitkiä aikoja. Seurustelun eksklusiivisuus tekee siitä ns. arvokkaamman ja oikean suhteen, johon on luvattu myös panostaa. Välitilassa olo pitkiä aikoja nähdään ajanhukkana, koska se ei ole johtanut päämäärään, eli monogamiseen suhteeseen. Voisi myös ajatella, että juuri seurustelun kariutuminen on hukkaan mennyttä aikaa, koska suhteeseen on panostettu enemmän ja mitään ei jäänyt käteen (jokainen määritelköön itse, mitä se on, mitä pitäisi jäädä käteen ja oliko seurustelulla jokin seuraava päämäärä: avioliitto, lapset, joka jäi saavuttamatta tai ihan toiveena elämänkestävä suhde). Suhteiden kesto, onnellisuus niissä ja eron syy varmasti vaikuttavat myös, nähdäänkö suhde ajanhukkana. Monimutkaisia asioita :)
Taidat olla virkanainen (-mies?). Missä tilassa kulloinkin siis ollaan? Hirmuista säätöä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.
Tämä. Kyllä siinä kylmä hiki tulee, kun ajattelee, että tässäkö se nyt oli - mun oma elämäni!
Olisi tosi kamalaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka lähtökohtaisesti näkee tulevaisuuden kanssani rangaistuksena tai vankilana etuoikeuden sijaan.
Upeata itseluottamusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailumieheni tapailee naista jolla on mökki Ylläksellä. Luulen että pitää tän naisen tosi monta talvea just sen mökin takia.
Naisen vanhemmat on maanviljelijöitä ja tää mies erittäin kokoomuslainen, halveksii kaikkea maaseutuun liittyvää ja kouluttamattomia ihmisiä, kuten maanviljelijät. Omat vanhemmat akateemisia.
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Itse olen asettanut ihan selvät rajat tälle. 2-3 kuukautta voidaan tapailla (miehellä aikaa miettiä haluaako seurustella vai ei), sen jälkeen se päätös on tehtävä haluaako olla mun kanssa vai haluaako vielä jatkaa sinkkuna ja katsella tarjontaa. Jos haluaa olla minun kanssa niin hienoa, sitten voidaan olla seurusteleva pari, jotka eivät siis tapaile tai katsele enää muita, ja jotka katsovat yhdessä rauhassa tuleeko siitä meidän parisuhteesta jotain suurempaa vielä. Jos mies ei osaa tuossa kohtaa sanoa pystyykö tuon vertaa minuun sitoutumaan että aloitettaisiin parisuhde yksinoikeudella, niin lopetan suhteen.
Näin kolmen vuoden deittailun, satojen treffien, kymmenen eri tapailun ja viiden suhteen jälkeen, kokemus on itselleni opettanut. Mies ottaa sinulta mielellään ihan niin paljon kaikkea kuin vain saa, niin kauan kun et vaadi sitoutumista. Se ei kuitenkaan tarkoita, todellakaan, että hän olisi kuuna päivänä sinuun tulevaisuudessa sitoutumassa. Hän vain nauttii tarjoiluista, niin kauan kun sitä on tarjolla. Ei sitä tietenkään noin suoraan sanota, vaan se verhotaan "kiireisiin, siihen että on vähän epävarma tunteistaan/mitä haluaa elämässä, tai että haluaa miettiä ja olla sitten super varma kun toisen valitsee jne".
Hahaha, olet siis todella oikeassa, mutta alkoi ihan naurattaa, kun edellinen sitoutumishaluton tapailumies veti varmaan noi kaikki listaamasi syyt, miksi ei voi sitoutua :D Ihan liian pitkään jatkoin sitäkin juttua(n.5kk), ehdin jo ihastua kunnolla ja alkaa maalailla tulevaisuutta. Ihan selkeä pelimieshän tuo oli näin jälkikäteen ajateltuna ja tosiaan kaikki nuo, en tiedä, mitä haluan elämältä ja olen tosi kiireinen töiden ja muiden juttujen suhteen jne. kyllä tosiaan matkan varrella tuli sieltä. Tiedänpähän varoa seuraavalla kerralla.
Joo, nuo kaikki on kyllä tultu tässä matkan varrella kuultua ja useammalta mieheltä :D Tekis mieli vaan vetää viulu takataskusta esiin ja alkaa soittaa sitä, kun mies alkaa selittää noita nyyhkyselityksiään, joilla koittaa vedota siihen että antaisin lisää aikaa hänelle pelleilyyn.
No, oma syyni kun useampaankin haksahdin, kiltti kun olen. Mutta EI ENÄÄ. Nyt se on kerrasta poikki noiden kanssa ja takaisin en ota (sitä yrittävät usein myös).
Ne on narsisteja tai narsistisia. Kauhulla seuraan tässä, kun naapuri pyörittää naiskaruselliaan. Tän hetkinen nainen on lempattu pariin otteeseen ja imuroitu takaisin ja siinä välissä käy vierailulla toiset naiset. Ja kun edellinen suhde päättyy, melkein heti alkaa seuraava.
Hei sinä vaaleahiuksinen noin viisikymppinen nainen, jos sut on nyt viimepäivinä taas kerran imuroitu takaisin, sua kusetetaan rankasti. Toi mies iskee jokaista vastaantulijaa ikään, kokoon ja kansallisuuteen katsomatta ja panee kaikkea mikä liikkuu riittävän hitaasti, että ehtii saada kiinni.
Olisko sulla antaa jotain tarkempaa tuntomerkkiä miehestä, esim tumma vai vaalea, pitkä vai ei niin pitkä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Jos tapailu tekee kipeää ja aiheuttaa epävarmuutta, silloin aloittaja tuhlaa aikaansa. Tämä on täysin yksiselitteistä eikä siihen liity lainkaan se, onko tapailumies vakavissaan vai ei. Ei kivusta ja epävarmuudesta synny koskaan hyvää ja tasapainoista suhdetta.
Avoimuudesta ja kunnioituksesta syntyy ja nekin edellyttävät välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Tapailumieheni tapailee naista jolla on mökki Ylläksellä. Luulen että pitää tän naisen tosi monta talvea just sen mökin takia.
Naisen vanhemmat on maanviljelijöitä ja tää mies erittäin kokoomuslainen, halveksii kaikkea maaseutuun liittyvää ja kouluttamattomia ihmisiä, kuten maanviljelijät. Omat vanhemmat akateemisia.
Eikö yhtään mietitytä mitä tauteja pyöritätte noissa piirileikeissänne?
Älkää hyvät ihmiset sitoutuko toiseen ennenkuin tunnette toisen perusteellisesti. Nähneet hänen hyvät ja huonot päivänsä. Arjen ja pyhän. Kaksi kuukautta seurustelua on pääsääntöisesti aivan liian lyhyt aika ja suurella riskillä menemistä. Suosittelen tapaamisien ja seurustelun aikana herkästi eroamista, jos tuntuu , ettei ole sopiva. Ei kannata sinnitellä eikä yrittää. Vaihtoon ja sopivamman etsintään ennen perheen perustamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Itse olen asettanut ihan selvät rajat tälle. 2-3 kuukautta voidaan tapailla (miehellä aikaa miettiä haluaako seurustella vai ei), sen jälkeen se päätös on tehtävä haluaako olla mun kanssa vai haluaako vielä jatkaa sinkkuna ja katsella tarjontaa. Jos haluaa olla minun kanssa niin hienoa, sitten voidaan olla seurusteleva pari, jotka eivät siis tapaile tai katsele enää muita, ja jotka katsovat yhdessä rauhassa tuleeko siitä meidän parisuhteesta jotain suurempaa vielä. Jos mies ei osaa tuossa kohtaa sanoa pystyykö tuon vertaa minuun sitoutumaan että aloitettaisiin parisuhde yksinoikeudella, niin lopetan suhteen.
Näin kolmen vuoden deittailun, satojen treffien, kymmenen eri tapailun ja viiden suhteen jälkeen, kokemus on itselleni opettanut. Mies ottaa sinulta mielellään ihan niin paljon kaikkea kuin vain saa, niin kauan kun et vaadi sitoutumista. Se ei kuitenkaan tarkoita, todellakaan, että hän olisi kuuna päivänä sinuun tulevaisuudessa sitoutumassa. Hän vain nauttii tarjoiluista, niin kauan kun sitä on tarjolla. Ei sitä tietenkään noin suoraan sanota, vaan se verhotaan "kiireisiin, siihen että on vähän epävarma tunteistaan/mitä haluaa elämässä, tai että haluaa miettiä ja olla sitten super varma kun toisen valitsee jne".
Hahaha, olet siis todella oikeassa, mutta alkoi ihan naurattaa, kun edellinen sitoutumishaluton tapailumies veti varmaan noi kaikki listaamasi syyt, miksi ei voi sitoutua :D Ihan liian pitkään jatkoin sitäkin juttua(n.5kk), ehdin jo ihastua kunnolla ja alkaa maalailla tulevaisuutta. Ihan selkeä pelimieshän tuo oli näin jälkikäteen ajateltuna ja tosiaan kaikki nuo, en tiedä, mitä haluan elämältä ja olen tosi kiireinen töiden ja muiden juttujen suhteen jne. kyllä tosiaan matkan varrella tuli sieltä. Tiedänpähän varoa seuraavalla kerralla.
Joo, nuo kaikki on kyllä tultu tässä matkan varrella kuultua ja useammalta mieheltä :D Tekis mieli vaan vetää viulu takataskusta esiin ja alkaa soittaa sitä, kun mies alkaa selittää noita nyyhkyselityksiään, joilla koittaa vedota siihen että antaisin lisää aikaa hänelle pelleilyyn.
No, oma syyni kun useampaankin haksahdin, kiltti kun olen. Mutta EI ENÄÄ. Nyt se on kerrasta poikki noiden kanssa ja takaisin en ota (sitä yrittävät usein myös).
Ne on narsisteja tai narsistisia. Kauhulla seuraan tässä, kun naapuri pyörittää naiskaruselliaan. Tän hetkinen nainen on lempattu pariin otteeseen ja imuroitu takaisin ja siinä välissä käy vierailulla toiset naiset. Ja kun edellinen suhde päättyy, melkein heti alkaa seuraava.
Hei sinä vaaleahiuksinen noin viisikymppinen nainen, jos sut on nyt viimepäivinä taas kerran imuroitu takaisin, sua kusetetaan rankasti. Toi mies iskee jokaista vastaantulijaa ikään, kokoon ja kansallisuuteen katsomatta ja panee kaikkea mikä liikkuu riittävän hitaasti, että ehtii saada kiinni.
Olisko sulla antaa jotain tarkempaa tuntomerkkiä miehestä, esim tumma vai vaalea, pitkä vai ei niin pitkä?
Pienilillä variaatioilla, löytyy jokaisesta vähän isommasta taloyhtiöstä.
En ole lukenut koko ketjua, mutta avauksesta ymmärsin, että kyse on jostain "suhteen määrittelystä". Mistähän nuo spekulaatiot muiden tapaamisesta tuli. Ehkä jotain en sitten huomannut. Tuo vaan on niin tuttua, että naisella alkaa mielikuvitus laukata, kun en ole hänen tavallaan sitoutunut vaikkei mitään muita suhteita olisi näköpiirissäkään. Ehkä se on niin, että tekijämiehenä mun ei tarvitse tuollaista tuskaa kärsiä, kun kaikkea on menossa.