Pari kuukautta tapailua eikä mies osaa sanoa mihin se johtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on hyvin vaikeaa samaistua näihin, jotka väittää, että heidän pitää pohdiskella tällaista asiaa kuukausitolkulla. Joka kerta, kun olen ollut aidosti rakastunut, homma on ollut ihan selvä viimeistään muutamassa viikossa. Ei sitä ole tarvinnut analysoida ja laskeskella, sen on vaan tiennyt. Ja vaikka näistä suhteista osa on luonnollisesti jo päättynyt, se ei tarkoita, että ratkaisu olisi ollut silloin aikoinaan väärä.

Tämä. Minäkin olen ollut varma että tuon kanssa haluan olla. Olen myös ollut varma siitä että kun kipinä sammuu, ero tulee. En elä huonoa elämää vaikka olen parisuhteesta eronnut kolmesti. En vain voisi kuvitellakaan sitä puuduttavaa elämää ilman tunteita. Erossa on mennyt tiilitalot ja muut,mutta nykyään omistan ihan itse kaiken, ei tarvitse jakaa mitään. Eroista en ole hyötynyt, ikinä en ole naimisissa ollut. Rakkaus on ikuista, kohde vain voi vaihtua. Ei mitään järkeä odottaa vuosia tapahtuuko mitään vai ei.

Elämä on niin lyhyt.

Tää aiheuttaa minulla jotenkin sellaisen tunteen, että mitä järkeä edes harrastaa koko touhua jos on niin varma ettei se tule kuitenkaan kestämään ja kohteet vaihtuu. Onko kyse jonkinlaisesta kuolemaa pelkäävän hopusta, että hopihopi pakko nyt vaan joku olla ja kokeilla ennenkuin veivi lentää, eikä tarvisi yksin kuolla.

En käsitä lainkaan nykyajan tapailukulttuuria joka pitää tiukasti erottaa seurustelukulttuurista.

Ennen oli niin, että tavattiin joku ihminen, nyt heteronaisena puhun miehestä. Vaikka tansseissa tai kaveriporukassa.

Tehtiin treffit johonkin, ei kotiin vaan usein joko kahvilaan, ajeltiin autolla (silloin uskallettiin), elokuviin tms. Vaihdettiin puhelinnumeroita.

Sitten jos tuntui kivalta ihmiseltä niin sovittiin toiset treffit jne.

Jossain vaiheessa mies tuli hakemaan jo kotoa tai itse kutsuin kotiin kylään.

Myös mentiin tanssimaan, kylään ystävien luo, outsuttiin ystäviä, mentiin pienelle matkalle jne. Siitä se sitten pikkuhiljaa vakiintui itsestään seurusteluksi.

Ei mitenkään erikseen nimetty, että nyt tapaillaan, nyt seurustellaan.

Kyllä aika pian alettiin puhua poika- tai tyttöystävästä/kaverista.

Ehkä ihan tapailun alussa saatettiin tavata muitakin, mutta ei sitten kun tapaamisia oli jo useita ja sovittiin selkeästi milloin nähdään uudestaan. Seksiin mentiin usein vasta kun oli edes joitain viikoja tai kuukausia tavattu/seurusteltu.

Muuten, siihen aikaan soitettiin oikealla lankapuhelimella ja puhuttiin tapaamisten välillä. Jos kotona oli puhelin tai puhelinkioskilta jos vain toisen kotona oli.

Oi noita aikoja.

Nyt tuntuu, että mitä helpompaa teknisesti sitä vaikeampaa henkisesti ovat nämä ihmissuhteet.

Puhuminen on todella ylivoimaista ja harvinaista ilmeisesti. Sehän on selvää, että kommunikointi on vaikeaa, tulee väärinkäsityksiä ja tulkintavaikeuksia kun vain näpytellään tekstiviestejä sun muita.

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Tämä. Kyllä siinä kylmä hiki tulee, kun ajattelee, että tässäkö se nyt oli - mun oma elämäni!

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on hyvin vaikeaa samaistua näihin, jotka väittää, että heidän pitää pohdiskella tällaista asiaa kuukausitolkulla. Joka kerta, kun olen ollut aidosti rakastunut, homma on ollut ihan selvä viimeistään muutamassa viikossa. Ei sitä ole tarvinnut analysoida ja laskeskella, sen on vaan tiennyt. Ja vaikka näistä suhteista osa on luonnollisesti jo päättynyt, se ei tarkoita, että ratkaisu olisi ollut silloin aikoinaan väärä.

Tämä. Minäkin olen ollut varma että tuon kanssa haluan olla. Olen myös ollut varma siitä että kun kipinä sammuu, ero tulee. En elä huonoa elämää vaikka olen parisuhteesta eronnut kolmesti. En vain voisi kuvitellakaan sitä puuduttavaa elämää ilman tunteita. Erossa on mennyt tiilitalot ja muut,mutta nykyään omistan ihan itse kaiken, ei tarvitse jakaa mitään. Eroista en ole hyötynyt, ikinä en ole naimisissa ollut. Rakkaus on ikuista, kohde vain voi vaihtua. Ei mitään järkeä odottaa vuosia tapahtuuko mitään vai ei.

Elämä on niin lyhyt.

Tää aiheuttaa minulla jotenkin sellaisen tunteen, että mitä järkeä edes harrastaa koko touhua jos on niin varma ettei se tule kuitenkaan kestämään ja kohteet vaihtuu. Onko kyse jonkinlaisesta kuolemaa pelkäävän hopusta, että hopihopi pakko nyt vaan joku olla ja kokeilla ennenkuin veivi lentää, eikä tarvisi yksin kuolla.

Olen uskaltanut rakastaa ja uskaltanut päästää irti. Kaikkein kamalinta on ollut kun mies on tylsyyden tms, liian arjen takia hakenut uutta parisuhdetta, mutta ilmoittanut että jää jos tahdon. En ole tahtonut mitään armopaloja jos kerran uusi on löytynyt. Kyllähän se pienoinen kuolema henkisesti on ollut, mutta ei minusta ole jatkamaan parisuhdetta säälistä. En ole ajatellut suhteita projekteina jotka päättyvät, kyllä siinä parisuhteessa kumpikin pitää olla, ei yksin pysty kannattelemaan. Ellei sitten muuta toiselle puolelle taloa, esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.

Pari kuukautta on kyllä lyhyt aika, ei silloin vielä tarvitse tietää. Tutustukaa rauhassa!

Itsellä oli miesystävä joka ei kolmen vuoden jälkeen vielä tiennyt haluaako olla yhdessä kanssani vai ei. Lopetin suhteen kun en jaksanut enää odotella että tulisi johonkin lopputulemaan.

Sanoisin, että anna miehelle omaa aikaa.

Lähde vaikka tyttökaveriporukalla matkoille tai hanki aikaavievä harrastus.

Kun mies ei näe sinua vähään aikaan, hän alkaa kaivata sinua.

Paradoksaalista kyllä, kun olette vähän aikaa erossa toisistanne, hän varmasti ajattelee sinua ja suhdettanne enemmän, kuin silloin kun sinä olet hänelle "itsestäänselvyys".

Paradoksaalista kyllä, se, että "jahtaat" miestä ei lähennäkkään teitä vaan saa miehen etääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Tyypillistä miehistä välttelyä, kun ei haluta myöntää omaa kaksinaismoralismia. Tunnen tyyppisi, palstauli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä. 

Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).

Mutta onko sillä merkitystä, kutsuuko yhdessä vietettyä aikaa tapailuksi vai seurusteluksi? Jos suhde päättyy, eikö se ole tuossa tilanteessa samalla tavalla hukkaan heitettyä aikaa kutsuipa sitä tapailuksi tai seurusteluksi? Mä en ole koskaan tavannut miestä, josta olisin parissa kuukaudessa tiennyt, että tuostapa saan loistavan isän lapsilleni. 

Minulle on kyllä tullut tuollainen tunne nopeasti. Tietenkään ei voi varmaksi tietää onko hän loistava muuten kuin vasta sitten, kun hän on lastesi isä. Toisaalta voit vaikka vuositolkulla seurustella hänen kanssaan ja analysoida kaikkea järjellä ja silti hän voi osoittautua paskaksi.

Totta tuokin. Mutta ehtiikö kahdessa kuukaudessa edes näkemään, miten toinen ihminen toimii lasten kanssa? Tai miten toinen osallistuu kotitöihin? Millaista toisen rahankäyttö on? Paljonko todellisuudessa käyttää päihteitä? Tai millaista arki toisen kanssa tulee olemaan eli onko arki sellaista, että siihen on järkevää hankkia lapsiakin? Tapailun alkuvaiheessahan itsestään antaa mahdollisimman hyvin kuvan toiselle. On se "paras versio" itsestään. Ja se on helppoa, koska minkään valtakunnan ongelmia ei suhteessa vielä ole. Lisäksi alussahan ei niinkään ihastu toiseen ihmiseen vaan mielikuvaan toisesta ihmisestä. Toista katsoo ruusunpunaisten lasien läpi ja vaikka toinen tekisikin tai sanoisikin jotain, minkä pitäisi olla red flag, sen ihastuksissaan joko sivuuttaa tai selittelee itselleen parhain päin. Koska on niin ihastunut, ettei halua huomata toisen vikoja. Ja ne viat alkavat ärsyttää vasta myöhemmin. Vasta sitten, kun ensihuuma on mennyt ohi eikä toinenkaan ole enää "paras versio" itsestään vaan se, mikä oikeastikin on. 

Mä ymmärrän hyvin, että - varsinkin, jos suhteeseen liittyy seksi - halutaan olla vain yhden kanssa kerrallaan. Ihan jo tautienkin vuoksi. Mutta eihän seurustelussa lupauduta mihinkään muuhun kuin siihen, ettei olla muiden kanssa samaan aikaan. Seurustelusuhde voi päättyä ihan kuten tapailusuhdekin. Varsinkin, jos sen aloittaa parin kuukauden tuntemisen jälkeen edelleen ihastuneena ja toisen kaikki viat huomioimatta. Voi todeta puolen vuoden tai vuoden päästä, ettei suhde toimikaan. Jos suhdettaan on kutsunut tapailuksi, se on hukkaan heitettyä aikaa, mutta jos sitä on kutsunut seurusteluksi, se ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Tätä logiikkaa mä en tajua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Jos nainen etsii vakavaa parisuhdetta, ja sinä et sellaiseen kykene, eli et sulaudu suunnitelmaan, niin miksi vedätät naista ja roikotat löysässä hirressä? Nainenkin olisi tyytyväisempi, kun sanoisit suoraan, missä mennään ja hän voisi sitten unohtaa sinut ja etsiä sellaisen, jolla on samat suunnitelmat. Mutta ei, kun sinun on pakko haalia nainen itsellesi ja vedättää naista niin kauan kuin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.

Heti vedät ylätasolle. En ole sanonut etten voisi sitoutua vaan kyse on siitä, että toivon, että minunkin tahtiani kunnioitetaan. Kun teen kaikkea muutakin, olen aika eri tahdilla mukana kuin toinen, joka vähän kärjistäen käyttää kaiken aikansa suhteen pohtimiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu sattuma, tuore: halusin selkoa suhteen tilasta (3v), aloin riitelemään useasti. Siitä palkaksi sainkin puhelimeeni kuvan jossa tuttu karvamaha pökkii takaapäin jotain naista jolla on vaalean vihreä lakana sängyssä sinisin pläntein. Ja näppylöitä takapuolessa, mikä vähän nauratti. - Kuulema minä ajoin tuohon tilanteeseen, ja vika on minun koska vihjaili myös aiemmin että ellei tu rpani pysy kiinni niin hän meneekin tapaamaan jotain hoitoaan, joka osaa heittäytyä seksissä. Mä oonkin Remote Control! Siis etäohjasin herran tekemään niin. Varokaapa naiset miestä joka heiluu sängyssä myös puhelimensa kanssa. Prseenne saattaa ilmaantua kostoksi miehen toisen (tai ensimmäisen) naisen puhelimeen, ja ties kenelle.

Melko legendaarista settiä 😁

On! 🤣🤣🤣

Tämä on ollut ihan hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu, joten pyydän ettette ruoki tuota trollia, joka eksyi tänne tekemään tästä taas iänikuista naiset vs. miehet -jankkausta. Niitä ketjuja on jo ihan tarpeeksi täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei ymmärrä tekijämiehiä vaan yrittää heti alkaa lässyttää, jostain lopun elämän suunnitelmista, jotka kangistaa kauhusta 90% miehistä.

Jos itse olet siis tämä tekijämies, niin onko sinulle ok, että muutama kuukausi tapaillaan (eli on seksiä, kokonaisia vuorokausia yhdessä jne.) ja silti minulla (naisella) on edelleen pari muutakin vastaavaa säätöä, koska ei kai tässä nyt mitään vakavaa, yhteistä tulevaisuutta olla rakentamassa?

Tyypillistä naisellista marttyyriksi heittäytymistä, jos en heti sulaudu sinun suunnitelmaasi. Tunnen tyyppisi.

Sori, jos ahdistelen, mutta kysynpä silti, että miksi sinä ahdistut tästä, jos itsekin haluat pidättää itselläsi oikeuden olla sitoutumatta mihinkään, niin kai sitten hyväksyt saman myös vastapuolelle? Taitaa sinulakin olla vain nämä miesten kaksoisstandardit taas käytössä, eri säännöt miehille ja naisille.

Heti vedät ylätasolle. En ole sanonut etten voisi sitoutua vaan kyse on siitä, että toivon, että minunkin tahtiani kunnioitetaan. Kun teen kaikkea muutakin, olen aika eri tahdilla mukana kuin toinen, joka vähän kärjistäen käyttää kaiken aikansa suhteen pohtimiseen. 

Puhut mielestäni ihan eri asiasta, kuin siitä, että mies ei voisi sanoa sitoutuvansa ja olevansa niin kiinnostunut, että haluaa jatkaa suhdetta/suhteen edistämistä. Eihän sillä ole mitään tekemistä minkään etenemisvauhdin kanssa, vaan ainoastaan sen, että ylipäätään ollaan tässä hommassa, eikä esimerkiksi tapailla muita. Ne, ketkä ei tuon vertaa voi sanoa 2kk tiiviin yhdessäolon jälkeen, ovat todennäköisesti pelimiehiä, eikä suhteesta ole koskaan tulossa vakavaa. Ei edes 10v päästä.

Vierailija kirjoitti:

En käsitä lainkaan nykyajan tapailukulttuuria joka pitää tiukasti erottaa seurustelukulttuurista.

Ennen oli niin, että tavattiin joku ihminen, nyt heteronaisena puhun miehestä. Vaikka tansseissa tai kaveriporukassa.

Tehtiin treffit johonkin, ei kotiin vaan usein joko kahvilaan, ajeltiin autolla (silloin uskallettiin), elokuviin tms. Vaihdettiin puhelinnumeroita.

Sitten jos tuntui kivalta ihmiseltä niin sovittiin toiset treffit jne.

Jossain vaiheessa mies tuli hakemaan jo kotoa tai itse kutsuin kotiin kylään.

Myös mentiin tanssimaan, kylään ystävien luo, outsuttiin ystäviä, mentiin pienelle matkalle jne. Siitä se sitten pikkuhiljaa vakiintui itsestään seurusteluksi.

Ei mitenkään erikseen nimetty, että nyt tapaillaan, nyt seurustellaan.

Kyllä aika pian alettiin puhua poika- tai tyttöystävästä/kaverista.

Ehkä ihan tapailun alussa saatettiin tavata muitakin, mutta ei sitten kun tapaamisia oli jo useita ja sovittiin selkeästi milloin nähdään uudestaan. Seksiin mentiin usein vasta kun oli edes joitain viikoja tai kuukausia tavattu/seurusteltu.

Muuten, siihen aikaan soitettiin oikealla lankapuhelimella ja puhuttiin tapaamisten välillä. Jos kotona oli puhelin tai puhelinkioskilta jos vain toisen kotona oli.

Oi noita aikoja.

Nyt tuntuu, että mitä helpompaa teknisesti sitä vaikeampaa henkisesti ovat nämä ihmissuhteet.

Puhuminen on todella ylivoimaista ja harvinaista ilmeisesti. Sehän on selvää, että kommunikointi on vaikeaa, tulee väärinkäsityksiä ja tulkintavaikeuksia kun vain näpytellään tekstiviestejä sun muita.

Pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nykyisin seurustelulle asetetaan kaiketi enemmän vaatimuksia. Pitää sitoutua toiseen enemmän. Ei riitä, ettei enää tapaile muita. Omassa nuoruudessani seurusteltiin, oltiin välillä sinkkuja, sitten taas seurusteltiin jne. Ei siinä seurustelua aloitettaessa mitään kihloja, lastenhankintaa  tai yhteistä asuntolainaa suunniteltu. Oltiin vaan yhdessä ja aika näytti, mitä suhteesta tulee vai tuleeko mitään. 

Ap, oletko jo päästänyt miehen nytkyttämään päälläsi ja laskemaan rasvat sisään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käsitä lainkaan nykyajan tapailukulttuuria joka pitää tiukasti erottaa seurustelukulttuurista.

Ennen oli niin, että tavattiin joku ihminen, nyt heteronaisena puhun miehestä. Vaikka tansseissa tai kaveriporukassa.

Tehtiin treffit johonkin, ei kotiin vaan usein joko kahvilaan, ajeltiin autolla (silloin uskallettiin), elokuviin tms. Vaihdettiin puhelinnumeroita.

Sitten jos tuntui kivalta ihmiseltä niin sovittiin toiset treffit jne.

Jossain vaiheessa mies tuli hakemaan jo kotoa tai itse kutsuin kotiin kylään.

Myös mentiin tanssimaan, kylään ystävien luo, outsuttiin ystäviä, mentiin pienelle matkalle jne. Siitä se sitten pikkuhiljaa vakiintui itsestään seurusteluksi.

Ei mitenkään erikseen nimetty, että nyt tapaillaan, nyt seurustellaan.

Kyllä aika pian alettiin puhua poika- tai tyttöystävästä/kaverista.

Ehkä ihan tapailun alussa saatettiin tavata muitakin, mutta ei sitten kun tapaamisia oli jo useita ja sovittiin selkeästi milloin nähdään uudestaan. Seksiin mentiin usein vasta kun oli edes joitain viikoja tai kuukausia tavattu/seurusteltu.

Muuten, siihen aikaan soitettiin oikealla lankapuhelimella ja puhuttiin tapaamisten välillä. Jos kotona oli puhelin tai puhelinkioskilta jos vain toisen kotona oli.

Oi noita aikoja.

Nyt tuntuu, että mitä helpompaa teknisesti sitä vaikeampaa henkisesti ovat nämä ihmissuhteet.

Puhuminen on todella ylivoimaista ja harvinaista ilmeisesti. Sehän on selvää, että kommunikointi on vaikeaa, tulee väärinkäsityksiä ja tulkintavaikeuksia kun vain näpytellään tekstiviestejä sun muita.

Pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nykyisin seurustelulle asetetaan kaiketi enemmän vaatimuksia. Pitää sitoutua toiseen enemmän. Ei riitä, ettei enää tapaile muita. Omassa nuoruudessani seurusteltiin, oltiin välillä sinkkuja, sitten taas seurusteltiin jne. Ei siinä seurustelua aloitettaessa mitään kihloja, lastenhankintaa  tai yhteistä asuntolainaa suunniteltu. Oltiin vaan yhdessä ja aika näytti, mitä suhteesta tulee vai tuleeko mitään. 

Tinderissä ja varmasti täällä palstallakin aika moni näistä sinkuista on yli 30-vuotiaita. Ei siis puhuta mistään tutustumisesta lukion käytävillä tai opiskelijabileissä ja jos perhettä haluaa, niin kyllä pitää jo heti kättelyssä valita kumppani, joka sitä myös haluaa. 20-vuotiaana on vielä aikaa pohtia asiaa ja ehkä vaihtaa miestäkin, jos sitten 10v päästä ei toiveet kohtaakaan loppuelämän suhteen.