Lue keskustelun säännöt.
Pari kuukautta tapailua eikä mies osaa sanoa mihin se johtaa.
19.10.2022 |
Onko toivoton tilanne jos toinen osapuoli sanoo ettei tiedä miksi suhde pitäisi jotenkin määritellä vaikka itse toivon sitoutumista ja olen tosi ihastunut. Ollaan vietetty kokoajan tiiviisti aikaa yhdessä ja tuntuu että tässä ajassa jo pitäisi tietää mitä haluaa. Hukkaanko aikaani vaan..
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea uskoa, että haluaisi niin epäitsekkäästi tapailemansa ihmisen olevan onnellinen jonkun toisen kanssa. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Kyllä kirpaisisi, jos näkisi hänet toisen käsipuolessa.
Tällä pystyy myös mittaamaan aika hyvin, millaiset omat tunteet sitä toista kohtaan ovat. Jos ajatus hänestä toisen kanssa on ihan sama, silloin omat tunteet eivät missään tapauksessa ole kovin voimakkaat. Itse en jatkaisi ihmisen kanssa, jonka menemiset ja muiden kanssa vehtailut eivät kiinnosta minua tai jopa toivon niitä. Sitten taas jos kirpaisee, siitä tietää, että nyt on aika voimakkaasta ihastumisesta tai ehkä jopa rakastumisesta kyse.
Tai sitten ne tunteet eivät ole vielä voimakkaat, koska tosiaan meistä jotku ovat hitaita etenijöitä. Sitä on vaikea ymmärtää sellaisen ihmisen, jolla on nopeasti perhosia vatsassa ja ihastuminen käy helposti heppoisellakin tutustumisella.
Ja tosiaan, sitten kun ne tunteet voimustuvat, oman onnen lisäksi se toisen onni on yhtä tärkeä, vaikkei se toteutuisikaan juuri minun kanssani. Iän ja kokemuksien myötä sitä on vain oppinut arvostamaan omaa ja muiden onnellisuutta ihan eri tavalla kuin nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Olen eri ja todellakin epävarmuus on se pahin. Siksi se suhde halutaan määritellä seurusteluksi, jotta epävarmuus loppuu ja tietää missä mennään tai sitten mennään eri poluilla. Kuukausitolkulla tai vuosia tapailussa jumittaminen on ajan hukkaamista ihmiselle joka haluaa vakaan parisuhteen ja ehkä myös lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Jos tapailu tekee kipeää ja aiheuttaa epävarmuutta, silloin aloittaja tuhlaa aikaansa. Tämä on täysin yksiselitteistä eikä siihen liity lainkaan se, onko tapailumies vakavissaan vai ei. Ei kivusta ja epävarmuudesta synny koskaan hyvää ja tasapainoista suhdetta.
No kannattaa perehtyä parisuhteen muodustumisen dynamiikkaan ja prosessiin vaikka sosiologian kautta. Luottamus on avainsana. Eli kun suhde etenee ja sitä luodaan...
Avauksesta ja kommenteista päätellen aloittaja on nykyaikainen nuori lumihiutale joka olettaa jatkuvasti että kaikki menee aina niin kuin hän haluaa ja ahdistuu ja tarvitsee terapiaa kun tajuaa että koko maailma ei pyörikkään hänen ympärillä ja kaikki ei ajattelekkaan vain hänen parasta ja kaikki ei eläkkään vain hänen tahdon toteutusta varten. Eli normaali nykyaikainen itsekäs nainen joka ei ajattele kuin itseään
Vierailija kirjoitti:
Jätä se miettimään. Maailma on täynnä miehiä jotka tietää ollakko vai eikö olla. Älä kuluta itseäsi, ja aikaasi. Rakasta itseäsi.
Tein juuri näin. Jäljestäpäin kuulin miehestä.... Hyvä että lopetin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassu sattuma, tuore: halusin selkoa suhteen tilasta (3v), aloin riitelemään useasti. Siitä palkaksi sainkin puhelimeeni kuvan jossa tuttu karvamaha pökkii takaapäin jotain naista jolla on vaalean vihreä lakana sängyssä sinisin pläntein. Ja näppylöitä takapuolessa, mikä vähän nauratti. - Kuulema minä ajoin tuohon tilanteeseen, ja vika on minun koska vihjaili myös aiemmin että ellei tu rpani pysy kiinni niin hän meneekin tapaamaan jotain hoitoaan, joka osaa heittäytyä seksissä. Mä oonkin Remote Control! Siis etäohjasin herran tekemään niin. Varokaapa naiset miestä joka heiluu sängyssä myös puhelimensa kanssa. Prseenne saattaa ilmaantua kostoksi miehen toisen (tai ensimmäisen) naisen puhelimeen, ja ties kenelle.
Toista ihmistä ei voi omistaa. Se tuppaa usein unohtumaan siinä omistushaluisessa ihastushuumissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).
Mutta onko sillä merkitystä, kutsuuko yhdessä vietettyä aikaa tapailuksi vai seurusteluksi? Jos suhde päättyy, eikö se ole tuossa tilanteessa samalla tavalla hukkaan heitettyä aikaa kutsuipa sitä tapailuksi tai seurusteluksi? Mä en ole koskaan tavannut miestä, josta olisin parissa kuukaudessa tiennyt, että tuostapa saan loistavan isän lapsilleni.
Minulle on kyllä tullut tuollainen tunne nopeasti. Tietenkään ei voi varmaksi tietää onko hän loistava muuten kuin vasta sitten, kun hän on lastesi isä. Toisaalta voit vaikka vuositolkulla seurustella hänen kanssaan ja analysoida kaikkea järjellä ja silti hän voi osoittautua paskaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikken todellakaan pyörittelisi useampaa tai etsisi parempaa, niin minua ahdistaa ajatus jostain avioliittoon johtavasta pakollisesta etenemisreitistä. Miksi se on niin hiton pakollista kaikilla, onko niin epävarma itsestään että pelkää toisen karkaavan ellei jollain virallisella tapaa vangitse itselleen.
Tuskin kukaan (tai ehkä jossain uskovaispiireissä) nyt mitään avioliittolupauksia onkaan vailla 2kk tapailun jälkeen. Varmasti haluaisi vain kuulla, että toinen on sillä tasolla sitoutunut, ettei pyörittele muita, ja sen verran kiinnostunut, ettei näe tarpeelliseksi etsiä parempaa, vaan panostaa ko. suhteeseen. Ei kai se nyt niin vaikeaa ole sanoa ääneen? Miksi haluaisit pitää toisen siinä uskossa, ettet näkisi mitään potentiaalia pidemmän päälle tai että katselisit vielä parempaa? Kiusallasi?
No vaikka sen sanoisikin että haluaa olla toisen kanssa, niin kyllä se vaan aika pakollista tuntuu olevan että ensin tapaillaan. Sitten seurustellaan. Pian hingutaankin kihloihin ja lopulta siintää mielessä jotkut unelmahäät. Ettäkö nainen muka pysähtyisi paikalleen johonkin pelkkään seukkuiluun, ehei jatkuvasti pitää edetä.
No tuo riippuu tapauksesta ja tilanteesta. Esim. itse olen lapseni jo tehnyt ja ollut naimisissakin, niin minulle kyllä riittäisi vaikka loppuelämäksi ihan seurustelusuhde (joskin vakava ja eksklusiivinen sellainen). Ei tarvitsisi edes muuttaa yhteen (tai ehkä sitten, kun lapset muuttaneet pois, voisi ollakin kiva). Naimisiin en ehkä enää toistamiseen halua, mutta jos olisin vakiintuneessa parisuhteessa ja se rakastamalleni miehelle olisi tärkeää, niin ehkäpä sitten. Kuka näistä tietää. Aika kaukainen ajatus olisi kuitenkin nyt. Kuitenkin kaipaan elämänkumppania varsinkin vapaa-aikaa jakamaan ja tietysti kaikki haluaa olla haluttuja. Ihmisillä on erilaisia tavotteita.
N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea uskoa, että haluaisi niin epäitsekkäästi tapailemansa ihmisen olevan onnellinen jonkun toisen kanssa. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Kyllä kirpaisisi, jos näkisi hänet toisen käsipuolessa.
Tällä pystyy myös mittaamaan aika hyvin, millaiset omat tunteet sitä toista kohtaan ovat. Jos ajatus hänestä toisen kanssa on ihan sama, silloin omat tunteet eivät missään tapauksessa ole kovin voimakkaat. Itse en jatkaisi ihmisen kanssa, jonka menemiset ja muiden kanssa vehtailut eivät kiinnosta minua tai jopa toivon niitä. Sitten taas jos kirpaisee, siitä tietää, että nyt on aika voimakkaasta ihastumisesta tai ehkä jopa rakastumisesta kyse.
Tai sitten ne tunteet eivät ole vielä voimakkaat, koska tosiaan meistä jotku ovat hitaita etenijöitä. Sitä on vaikea ymmärtää sellaisen ihmisen, jolla on nopeasti perhosia vatsassa ja ihastuminen käy helposti heppoisellakin tutustumisella.
Ja tosiaan, sitten kun ne tunteet voimustuvat, oman onnen lisäksi se toisen onni on yhtä tärkeä, vaikkei se toteutuisikaan juuri minun kanssani. Iän ja kokemuksien myötä sitä on vain oppinut arvostamaan omaa ja muiden onnellisuutta ihan eri tavalla kuin nuorempana.
Täytyy tässä kasvaa vielä, kun en pysty tuota allekirjoittamaan. Tekisin elämäni helpommaksi, jos pystyisin.
Useat naiset on aika nopeasti tyytymättömiä jos asiat junnaa liian kauan paikallaan. Jatkuvasti pitäisi olla tunne että edetään elämässä johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun on hyvin vaikeaa samaistua näihin, jotka väittää, että heidän pitää pohdiskella tällaista asiaa kuukausitolkulla. Joka kerta, kun olen ollut aidosti rakastunut, homma on ollut ihan selvä viimeistään muutamassa viikossa. Ei sitä ole tarvinnut analysoida ja laskeskella, sen on vaan tiennyt. Ja vaikka näistä suhteista osa on luonnollisesti jo päättynyt, se ei tarkoita, että ratkaisu olisi ollut silloin aikoinaan väärä.
Tämä. Minäkin olen ollut varma että tuon kanssa haluan olla. Olen myös ollut varma siitä että kun kipinä sammuu, ero tulee. En elä huonoa elämää vaikka olen parisuhteesta eronnut kolmesti. En vain voisi kuvitellakaan sitä puuduttavaa elämää ilman tunteita. Erossa on mennyt tiilitalot ja muut,mutta nykyään omistan ihan itse kaiken, ei tarvitse jakaa mitään. Eroista en ole hyötynyt, ikinä en ole naimisissa ollut. Rakkaus on ikuista, kohde vain voi vaihtua. Ei mitään järkeä odottaa vuosia tapahtuuko mitään vai ei.
Elämä on niin lyhyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt selvisi, miksi ihmiset eroavat. Jos kahden kuukauden jälkeen pitäisi sitoutua ja tietää onko ihminen oikea.. me katseltiin kolmisen vuotta, tunnustellen, kokeillen muita suhteita. Kunnes selvisi, että olemme erottamattomat. Aviossa oltu yli 30 vuotta, yhä rakastuneita.
Eihän tuo rakkaudelta kuulosta, vaan enemmän hyötysuhteelta, jossa on tyydytty toiseen. Monia ei vaan kiinnosta tällaiset polyamoriajutut. Rakastunut ei myöskään suostu puolisonsa jakamiseen tai että haluaisi itse tapailla muita. Tässä on esimerkki, ettei ole koettu rakkautta, eikä siksi ymmärretä, mitä se on.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toista ihmistä ei voi omistaa. Se tuppaa usein unohtumaan siinä omistushaluisessa ihastushuumissa.
Ei sillä mielestäni ole mitään tekemistä omistushalun kanssa, että jos on ihastunut ja itse haluaa panostaa täysillä johonkin mieheen, haluaisi myös tietää, että tunteeko toinen samoin. Se on ihan luonnollista ja tuossa tilanteessa on aika raastavaa olla epävarmuudessa toisen tunteista ja toiveista.
Usein miehet ovat naisia vielä paljon omistushaluisempia. Jotkut miehet, joilla itsellään on useampi nainen kierroksessa, toivovat kuitenkin, että naiset olisivat kaikki uskollisia hänelle (tai vähintään, että joku noista naisista on).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea uskoa, että haluaisi niin epäitsekkäästi tapailemansa ihmisen olevan onnellinen jonkun toisen kanssa. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Kyllä kirpaisisi, jos näkisi hänet toisen käsipuolessa.
Tällä pystyy myös mittaamaan aika hyvin, millaiset omat tunteet sitä toista kohtaan ovat. Jos ajatus hänestä toisen kanssa on ihan sama, silloin omat tunteet eivät missään tapauksessa ole kovin voimakkaat. Itse en jatkaisi ihmisen kanssa, jonka menemiset ja muiden kanssa vehtailut eivät kiinnosta minua tai jopa toivon niitä. Sitten taas jos kirpaisee, siitä tietää, että nyt on aika voimakkaasta ihastumisesta tai ehkä jopa rakastumisesta kyse.
Tai sitten ne tunteet eivät ole vielä voimakkaat, koska tosiaan meistä jotku ovat hitaita etenijöitä. Sitä on vaikea ymmärtää sellaisen ihmisen, jolla on nopeasti perhosia vatsassa ja ihastuminen käy helposti heppoisellakin tutustumisella.
Ja tosiaan, sitten kun ne tunteet voimustuvat, oman onnen lisäksi se toisen onni on yhtä tärkeä, vaikkei se toteutuisikaan juuri minun kanssani. Iän ja kokemuksien myötä sitä on vain oppinut arvostamaan omaa ja muiden onnellisuutta ihan eri tavalla kuin nuorempana.
Täytyy tässä kasvaa vielä, kun en pysty tuota allekirjoittamaan. Tekisin elämäni helpommaksi, jos pystyisin.
Ei se ole kasvusta kiinni, ettet pysty allekirjoittamaan samoja asioita kuin minä. Kasvamista onnellisuuteen on se, että tunnistaa ne asiat mistä oma onnellisuus on kiinni, eikä itse asetu niiden esteeksi. Saati anna kenenkään toisen olla oman onnellisuuden esteenä.
Vierailija kirjoitti:
Hassu sattuma, tuore: halusin selkoa suhteen tilasta (3v), aloin riitelemään useasti. Siitä palkaksi sainkin puhelimeeni kuvan jossa tuttu karvamaha pökkii takaapäin jotain naista jolla on vaalean vihreä lakana sängyssä sinisin pläntein. Ja näppylöitä takapuolessa, mikä vähän nauratti. - Kuulema minä ajoin tuohon tilanteeseen, ja vika on minun koska vihjaili myös aiemmin että ellei tu rpani pysy kiinni niin hän meneekin tapaamaan jotain hoitoaan, joka osaa heittäytyä seksissä. Mä oonkin Remote Control! Siis etäohjasin herran tekemään niin. Varokaapa naiset miestä joka heiluu sängyssä myös puhelimensa kanssa. Prseenne saattaa ilmaantua kostoksi miehen toisen (tai ensimmäisen) naisen puhelimeen, ja ties kenelle.
Melko legendaarista settiä 😁
Parissa kuukaudessa ehtii jo vallan hyvin naimisiin, muuttamaan yhteen ja saada lapsen tulon hyvään alkuun. Jos mies vasta tapailuasteella, jätä moinen hämäläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Jos tapailu tekee kipeää ja aiheuttaa epävarmuutta, silloin aloittaja tuhlaa aikaansa. Tämä on täysin yksiselitteistä eikä siihen liity lainkaan se, onko tapailumies vakavissaan vai ei. Ei kivusta ja epävarmuudesta synny koskaan hyvää ja tasapainoista suhdetta.
No kannattaa perehtyä parisuhteen muodustumisen dynamiikkaan ja prosessiin vaikka sosiologian kautta. Luottamus on avainsana. Eli kun suhde etenee ja sitä luodaan...
Ja voi olla niinkin, että sillä jahkailijalla ei ole luottamusta itseensä ja tahtoonsa. Eli kyllä kannattaa keskustella asioista; niin sitä luottamusta rakennetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on hyvin vaikeaa samaistua näihin, jotka väittää, että heidän pitää pohdiskella tällaista asiaa kuukausitolkulla. Joka kerta, kun olen ollut aidosti rakastunut, homma on ollut ihan selvä viimeistään muutamassa viikossa. Ei sitä ole tarvinnut analysoida ja laskeskella, sen on vaan tiennyt. Ja vaikka näistä suhteista osa on luonnollisesti jo päättynyt, se ei tarkoita, että ratkaisu olisi ollut silloin aikoinaan väärä.
Tämä. Minäkin olen ollut varma että tuon kanssa haluan olla. Olen myös ollut varma siitä että kun kipinä sammuu, ero tulee. En elä huonoa elämää vaikka olen parisuhteesta eronnut kolmesti. En vain voisi kuvitellakaan sitä puuduttavaa elämää ilman tunteita. Erossa on mennyt tiilitalot ja muut,mutta nykyään omistan ihan itse kaiken, ei tarvitse jakaa mitään. Eroista en ole hyötynyt, ikinä en ole naimisissa ollut. Rakkaus on ikuista, kohde vain voi vaihtua. Ei mitään järkeä odottaa vuosia tapahtuuko mitään vai ei.
Elämä on niin lyhyt.
Tämä oli koko ketjun paras kommentti!
No vaikka sen sanoisikin että haluaa olla toisen kanssa, niin kyllä se vaan aika pakollista tuntuu olevan että ensin tapaillaan. Sitten seurustellaan. Pian hingutaankin kihloihin ja lopulta siintää mielessä jotkut unelmahäät. Ettäkö nainen muka pysähtyisi paikalleen johonkin pelkkään seukkuiluun, ehei jatkuvasti pitää edetä.