"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...

80-luku oli ensimmäinen urbaani vuosikymmen, tai "urbaani". Tuli uusia asioita kuten solariumit, aerobic, karmeat vaatteet ja karmeat värit. Musa huononi, sovitukset yksinkertaistuivat, taustasoitinten määrä väheni jne.

70-luku oli vielä maanläheinen ja rento verrattuna 80-lukuun, johon sisältyy paljon näyttämisen halua, elintasokilpailua jne.  Ankeaa aikaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Miksi faktat ei olisi faktoja? Oma kokemukseni.us kertoo vain sinusta. Fakta on, että hyvinvointi on lisääntynyt.

Tässä ne itsemurhaluvut, jotka olivat huipussa vuonna 1996.

https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_007_fi.html

Pahoinvointia on muunkinlaista, kuin itsemurhaan johtavaa.

Kaikenlainen pahoinvointi on vähentynyt.

Ja mihin sinä tämän tiedon perustat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Njaa. Meille kävi noin eräällä suurehkolla suomalaisella paikkakunnalla ca vuonna 2012. Työt loppui, oli muutettava työn perässä, koti ei mennyt kaupaksi, tuli tappioita. Tätä tapahtuu juuri nytkin suurelle osalle Suomen asuntovarallisuutta.

Kuka asunnostaan pystyi velkajärjestelyjen avulla pitämään kiinni 90-luvun devalvaation jälkeen, sai myöhemmin nähdä asuntonsa arvon palautumisen. Suuri osa lainoistahan oli sitä paitsi valtiorahoitteisia ARA-lainoja, joihin sai kyllä maksuvapaata.

Kuule, velkajärjestely tuli vasta myöhemmin, kun pahin oli jo tapahtunut. Eikä pankit suinkaan antaneet mitään lyhennysvapaata, niille oli edullista pakkolunastaa asunto ja myydä se eteenpäin voitolla myöhemmin.

Totta, pankit sai siihen aikaan perseillä ihan miten halusivat ja halusihan ne. Pakkohuutokaupoissa asunnot voitiin myydä miten alihintaan tahansa, jos pankki niin halusi. Lainojen takaajiksi hyväksyttiin myös just 18 vuotta täyttäneet, joilla oli vielä lukio kesken eikä tuloja. Jos joku rupesi takaajaksi pieneen lainaan, pystyi pankki myöntämään samalla takauksella lisälainaa kertomatta siitä takaajalle. Tosi kiva, kun luuli taanneessa kymppitonnin lainan, mutta maksettavaa tuli satatonnia plus korot.

Nyt sentään pankeilla on velvollisuus kertoa mitä lainen takaaminen tarkoittaa eikä väittää sen olevan pieni muodollisuus. Ymmärtääkseni takauksia ei voi enää ketjuttaa. Yksi tuttu takasi ystävänsä lainan, mutta ystävä oli takajaana toiselle, joka oli takaajana sukulaisensa yrityslainassa. Yritys meni konkurssiin ja lopulta tuttuni oli se, joka joutui maksamaan yrityslainan. Hänen tulot ei riittäneet edes korkoihin.

Perseilikö pankit, vai niitten asiakkaat, jotka lainoja halusivat?

Useinhan kyse oli siitä, että pankkipalveluja oli silloin paljonkin enemmän, ja pankin työntekijät tunsi asiakkaat. Kun ihmiset tuntee, niin ymmärtää että heillä on tarve mm.parantaa elämänlaatua. Toki tässä oli myös paljon kyse illuusiosta joka romahti sen laman myötä.

Mutta onko tämä nykyinen toiminta parempi, että täytyy maksaa olemattomista palveluista ja ihmiset ei enää tiedä kenen kanssa ne asioi?! Nykyiset pankit on sitäpaitsi täysin tarpeettomia, sillä samanlaiset nettikäyttöiset palvelut voisi mennä suoraan keskuspankkien kautta (joka Eu:n tapauksessa sijaitsee Frankfurtissa), jolloin yksinapaisesti kaiken säätely olis paljon helpompaa, ja pankit eivät kilpailisi toisiaan vastaan. Myös investointimielessä pankeista hyötyminen voi näin ollen käydä liki mahdottomaksi ...

Mulle kelpaisi 90-luvun loppupuolI ja 2000-luvun alku. Ei ollut somea mädättämässä ihmisten aivoja eikä instagrameja ja Tindereitä tekemässä ihmisistä pinnallisia kusipäitä.

T. M29

Nämä on aina hauskoja ketjuja :D Riippuu ihan konteksista että miten ihmiset vastaa. Nyt täsä kauhistellaan 70-80-lukua ja toisessa ketjussa sitä taas kehutaan ja kauhistellaankin nykyaikaa ja samat ihmiset saattavat tätä harrastaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.

On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.

Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.

Vertaat lama-ajan tilastoja nykyiseen?

Ja edelleen: Itsemurhat eivät kerro pahoinvoinnista yhtään mitään, olen minäkin ollut masentunut tekemättä silti itsemurhaa = voin pahoin vaikken siihen viimeiseen ratkaisuun päätynytkään (kävi kyllä mielessä silti).

Tuo on vastaus edeltävän väitteeseen, että itsemurhat olisivat räjähtäneet 90-luvulla tai nyt lisääntyneet.

Kyllä niitä masentuneita ja ahdistuneita oli ennenkin, apua ei vaan saanut.

Köyhyyttä, kurjuutta, pahoinvointia oli vielä paljon enemmän kuin nykyään. Apua ei vaan ollut tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

80-luku oli ensimmäinen urbaani vuosikymmen, tai "urbaani". Tuli uusia asioita kuten solariumit, aerobic, karmeat vaatteet ja karmeat värit. Musa huononi, sovitukset yksinkertaistuivat, taustasoitinten määrä väheni jne.

70-luku oli vielä maanläheinen ja rento verrattuna 80-lukuun, johon sisältyy paljon näyttämisen halua, elintasokilpailua jne.  Ankeaa aikaa!

Urbanisaatio eli kaupungillistuminen tapahtui valtaosassa Länsi-Eurooppaa 1700 - 1800 lukujen aikana.

Suomessa eli vielä 1950 luvulla enemmistö ihmisistä maaseudulla. 1970 luvulle tultaessa Suomessakin enemmistö ihmisistä eli kaupungeissa. Sodan jälkeiset nk.suuret ikäluokat viimeisteli asian perheineen.

Vierailija kirjoitti:

Jonne tai ei, aloittaja on oivaltanut jotakin tärkeää: digiaika rappeuttaa. Toisessa ketjussa joku haaveili elämästä ilman älykännykkää.

Entä onko täällä joku, joka ei viime aikoina olisi edes vähän toivonut elämän olevan kuin silloin ennen? Ennen, aikaan ennen koronaa ja Euroopan nykyistä tilannetta.

Mihin aikaan sitten olisi hyvä palata? Jos olisi nykyinen tieto tulevasta, 70- ja 80-luku olisi tarpeeksi kaukana menneessä, jotta rauhallista aikaa riittäisi, mutta olisi jo tarvittava teknologia olemassa, sisävessat, suihkut, jääkaapit, televisiot. Matkustelu olis kallista, mutta mahdollista ja tuntuisi vielä erityiseltä, kun jokaiselta ostarilla ei saisi samoja tuotteita eikä kaikkea voisi nopeammin ja helpommin nähdä netistä.

On. Silloin elänyt ei yhtään kaipaa sitä yhteiskuntaa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim kirjoitti:

Olin teiniäiti silloin ja ei se mitään kyllä helpompaa elämä ollut, vaikka miehellä, (käytännössä teini hänkin) oli kolmivuorotyöpaikka.

Rahat riittivät siten, että pari päivää oltiin kaurapuurolla ennen tiliä.

Vaatteita oli kyllä vähän.

Lapsille saatiin lapsilisällä ne tarvittavat. Hermo meinasi monesti mennä siihen varattomuuteen.

Kirjastossa ja puistoissa ja kesällä kalassa käytiin.

Siitä sitten pikkuhiljaa työttömyyskursseille ja ammattia oppimaan, kun lapsetkin jo eskariin ja kouluun pääsivät.

Saatiin stereot, mankka, väri tv ja Datsun finn ja kahvinkeitinkin. Osamaksulla sohvakalusto ja kirjahylly.

Sitten vähän kerrassaan säästettiin ja päästiin osaomistus arava osakkeeseen jne. Eteenpäin,

Se varsinainen "pääoma" on nuorella se työikä ja terveys, kumpaakaan ei ole vara tuhlata, vaan siitä pitää mitata mahdollisimman paljon ulos kun on sen aika.

Kovaa työtä se on ollut ja ihan turha on kuluttaa kallista aikaa tyhjään kadehtimiseen ja haikailuun ja ajatteluun, että olisin se minäkin, jos olisin silloin elänyt. No ei niin.

tuo ei eroa mitenkään yhden insinöörin ja yhden opiskelijan elämänmenosta 2000-luvun alun Suomessa. Paitsi, ettei ollut varaa lapseen ja ikääkin oli jo 20-25. Tuloja oli vajaa 200 euroa opintorahaa ja miehen palkka, joka oli nettona reilu 1500. Vuokra kaksiosta 750, velaksi ostettu 10v vanha Opel oli iso kulu. Vasta kun minäkin menin töihin ja ansiot hiljaa kasvoivat oli varaa siihen yhteen lapseen eli 28  /33 vuotiaana. Sitä hoidin kotona 11 kk, sitten töihin.

Nyt keski-ikäisenä on toki rahaa ihan eri lailla, mutta jos kuvittelette, että nykynuori elää leveästi kun toinen hoitaa lapsia kotona, olette aivan hakoteillä!

Äitiysloma on kuitenkin 2000-luvun alussa ollut paljon pitempi mitä 70-80-luvuilla. Hoitovapaakin keksittiin vasta 1980-luvun lopulla, eihän sitä ennen lasten hoitamisesta maksettu mitään.

vuonna 1980 234 arkipäivää, vuonna 1985 263 arkipäivää ja 2008 vanhempainvapaa yhteensä saman 263 arkipäivää. https://www.kirjastot.fi/kysy/aitiysloman-pituus-vuonna-1975-ja

Lapsivähennys oli 1980-luvulla noin 10'000 mk /lapsi /vuosi. Aika merkittävä heikennys kun tilalle tuli lapsilisä reilu 1000 euroa /vuosi, joka vastaisi ajankohdan valuutassa noin 2000 markkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Keittiö suunnitteilla ja pohdin hintakehitystä, vuonna 80(isäni) & 82 (me) remontoimme keittiön, keittiön hinta kuukauden bruttopalkka, silti sitä varten piti todella säästää, eikä monikaan pystynyt siihen. Remontti vuonna 21 hinta noin 15 k€, 22 17 k€. Jokainen voi mielessään pohtia panosta, mutta noissa 80-luvun rempoissa korjattiin yli 20 vuotta vanhoja keittiöitä. Vuoden 21 rempassa edellisellä keittiöllä oli ikää 15 vuotta, ja se oli nykyajassa jo iäkäs keittiö.

Mulla on yli 30 vuotta vanha kylppäri, jonka remontoimiseen menee mun 5kk bruttopalkka. Joo en ole saanut vielä säästettyä, enkä varmaan saakkaan, pitää ottaa lainaa.

Tuo on muuten oiva tapa vertailla näitä asioita, tuo kuukausipalkkaan vertaaminen, kertoo ihan kaiken silloisten ja tällöisten ihmisten taloudesta ja siitä miten kalliita asiat suhteessa palkkatasoon on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonne tai ei, aloittaja on oivaltanut jotakin tärkeää: digiaika rappeuttaa. Toisessa ketjussa joku haaveili elämästä ilman älykännykkää.

Entä onko täällä joku, joka ei viime aikoina olisi edes vähän toivonut elämän olevan kuin silloin ennen? Ennen, aikaan ennen koronaa ja Euroopan nykyistä tilannetta.

Mihin aikaan sitten olisi hyvä palata? Jos olisi nykyinen tieto tulevasta, 70- ja 80-luku olisi tarpeeksi kaukana menneessä, jotta rauhallista aikaa riittäisi, mutta olisi jo tarvittava teknologia olemassa, sisävessat, suihkut, jääkaapit, televisiot. Matkustelu olis kallista, mutta mahdollista ja tuntuisi vielä erityiseltä, kun jokaiselta ostarilla ei saisi samoja tuotteita eikä kaikkea voisi nopeammin ja helpommin nähdä netistä.

On. Silloin elänyt ei yhtään kaipaa sitä yhteiskuntaa takaisin.

aijaa. 72 syntynyt kyllä kaipaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Njaa. Meille kävi noin eräällä suurehkolla suomalaisella paikkakunnalla ca vuonna 2012. Työt loppui, oli muutettava työn perässä, koti ei mennyt kaupaksi, tuli tappioita. Tätä tapahtuu juuri nytkin suurelle osalle Suomen asuntovarallisuutta.

Kuka asunnostaan pystyi velkajärjestelyjen avulla pitämään kiinni 90-luvun devalvaation jälkeen, sai myöhemmin nähdä asuntonsa arvon palautumisen. Suuri osa lainoistahan oli sitä paitsi valtiorahoitteisia ARA-lainoja, joihin sai kyllä maksuvapaata.

Kuule, velkajärjestely tuli vasta myöhemmin, kun pahin oli jo tapahtunut. Eikä pankit suinkaan antaneet mitään lyhennysvapaata, niille oli edullista pakkolunastaa asunto ja myydä se eteenpäin voitolla myöhemmin.

Totta, pankit sai siihen aikaan perseillä ihan miten halusivat ja halusihan ne. Pakkohuutokaupoissa asunnot voitiin myydä miten alihintaan tahansa, jos pankki niin halusi. Lainojen takaajiksi hyväksyttiin myös just 18 vuotta täyttäneet, joilla oli vielä lukio kesken eikä tuloja. Jos joku rupesi takaajaksi pieneen lainaan, pystyi pankki myöntämään samalla takauksella lisälainaa kertomatta siitä takaajalle. Tosi kiva, kun luuli taanneessa kymppitonnin lainan, mutta maksettavaa tuli satatonnia plus korot.

Nyt sentään pankeilla on velvollisuus kertoa mitä lainen takaaminen tarkoittaa eikä väittää sen olevan pieni muodollisuus. Ymmärtääkseni takauksia ei voi enää ketjuttaa. Yksi tuttu takasi ystävänsä lainan, mutta ystävä oli takajaana toiselle, joka oli takaajana sukulaisensa yrityslainassa. Yritys meni konkurssiin ja lopulta tuttuni oli se, joka joutui maksamaan yrityslainan. Hänen tulot ei riittäneet edes korkoihin.

Perseilikö pankit, vai niitten asiakkaat, jotka lainoja halusivat?

Useinhan kyse oli siitä, että pankkipalveluja oli silloin paljonkin enemmän, ja pankin työntekijät tunsi asiakkaat. Kun ihmiset tuntee, niin ymmärtää että heillä on tarve mm.parantaa elämänlaatua. Toki tässä oli myös paljon kyse illuusiosta joka romahti sen laman myötä.

Mutta onko tämä nykyinen toiminta parempi, että täytyy maksaa olemattomista palveluista ja ihmiset ei enää tiedä kenen kanssa ne asioi?! Nykyiset pankit on sitäpaitsi täysin tarpeettomia, sillä samanlaiset nettikäyttöiset palvelut voisi mennä suoraan keskuspankkien kautta (joka Eu:n tapauksessa sijaitsee Frankfurtissa), jolloin yksinapaisesti kaiken säätely olis paljon helpompaa, ja pankit eivät kilpailisi toisiaan vastaan. Myös investointimielessä pankeista hyötyminen voi näin ollen käydä liki mahdottomaksi ...

Pankit perseili. Ei pankkivirkailjat silloinkaan tunteneet asiakkaitaan. Meille ja kavereille tarjottiin asuntolainaneuvotteluissa lainaa enemmän mitä oli tarvis, sitä suorastaan tyrkytettiin. Me ehdittiin ottaa oma laina just ennen kuin pitkät laina-ajat tuli. Meidän lainan maksuaika oli 10 vuotta, joillekin esitettiin heti alkuun 25 vuoden laina hyvänä ratkaisuna. Olihan se hyvä, sille pankille siis. Velalliset maksoi korkoja eikä laina lyhentynyt. Sitten romahti asuntojen arvot, mutta lainat säilyi entisellään. Vaikka asunnon sai kaupaksi, jäi velkaa vielä maksettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.

On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.

Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.

Vertaat lama-ajan tilastoja nykyiseen?

Ja edelleen: Itsemurhat eivät kerro pahoinvoinnista yhtään mitään, olen minäkin ollut masentunut tekemättä silti itsemurhaa = voin pahoin vaikken siihen viimeiseen ratkaisuun päätynytkään (kävi kyllä mielessä silti).

Tuo on vastaus edeltävän väitteeseen, että itsemurhat olisivat räjähtäneet 90-luvulla tai nyt lisääntyneet.

Kyllä niitä masentuneita ja ahdistuneita oli ennenkin, apua ei vaan saanut.

Köyhyyttä, kurjuutta, pahoinvointia oli vielä paljon enemmän kuin nykyään. Apua ei vaan ollut tarjolla.

No nyt on kyllä esitettävä joku lähde tuolle väitteelle, vai onko vain sun mutua, että nykyään on vähemmän pahoinvointia kuin ennen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Pascan marjat. Siihen aikaan kahvipaketti ei maksanut jauhelihan hintaa, paprikoita pystyi ostamaan ihan talvellakin ilman että niistä piti maksaa pientä omaisuutta, mm täytetyt paprikat olivat suosiossa. 

En muista että yksikään tuntemani perhe olisi ollut "köyhä" mitä taasen nykyään näkee yhä enemmän jopa keskiluokassa. Myöskin tuet olivat suurempia ja niitä sai hakea useampaan asiaan(siis suomalaisten tuet)

Typerää verrata uuden modernin tekniikan korkeaa hintaa(siihen aikaan) johonkin peruselämän asioihin. 

Olet varmaankin 70-luvun loppupuolella syntynyt? Vielä 80-luvun alussakin oli nimittäin erittäin harvinaista, että paprikoita olisi ylipäänsä ollut myynnissä ympärivuotisesti. Tuolloin kauppojen heviosastot oli sanalla sanoen todella ankeita verrattuna nykypäivään, perunaa, porkkanoita, sipulia ja lanttua sai, mutta muuten oli vahvasti sesongin mukaan tarjonta. Hedelmiä ostettiin tölkeissä todella paljon, esim. ananasta, persikkaa, päärynää jne. 

Sekä jauheliha että kahvi olivat 40 vuotta sitten kalliimpia verrattuna keskimääräiseen ansiotasoon kuin nykyään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Njaa. Meille kävi noin eräällä suurehkolla suomalaisella paikkakunnalla ca vuonna 2012. Työt loppui, oli muutettava työn perässä, koti ei mennyt kaupaksi, tuli tappioita. Tätä tapahtuu juuri nytkin suurelle osalle Suomen asuntovarallisuutta.

Kuka asunnostaan pystyi velkajärjestelyjen avulla pitämään kiinni 90-luvun devalvaation jälkeen, sai myöhemmin nähdä asuntonsa arvon palautumisen. Suuri osa lainoistahan oli sitä paitsi valtiorahoitteisia ARA-lainoja, joihin sai kyllä maksuvapaata.

Kuule, velkajärjestely tuli vasta myöhemmin, kun pahin oli jo tapahtunut. Eikä pankit suinkaan antaneet mitään lyhennysvapaata, niille oli edullista pakkolunastaa asunto ja myydä se eteenpäin voitolla myöhemmin.

Totta, pankit sai siihen aikaan perseillä ihan miten halusivat ja halusihan ne. Pakkohuutokaupoissa asunnot voitiin myydä miten alihintaan tahansa, jos pankki niin halusi. Lainojen takaajiksi hyväksyttiin myös just 18 vuotta täyttäneet, joilla oli vielä lukio kesken eikä tuloja. Jos joku rupesi takaajaksi pieneen lainaan, pystyi pankki myöntämään samalla takauksella lisälainaa kertomatta siitä takaajalle. Tosi kiva, kun luuli taanneessa kymppitonnin lainan, mutta maksettavaa tuli satatonnia plus korot.

Nyt sentään pankeilla on velvollisuus kertoa mitä lainen takaaminen tarkoittaa eikä väittää sen olevan pieni muodollisuus. Ymmärtääkseni takauksia ei voi enää ketjuttaa. Yksi tuttu takasi ystävänsä lainan, mutta ystävä oli takajaana toiselle, joka oli takaajana sukulaisensa yrityslainassa. Yritys meni konkurssiin ja lopulta tuttuni oli se, joka joutui maksamaan yrityslainan. Hänen tulot ei riittäneet edes korkoihin.

Perseilikö pankit, vai niitten asiakkaat, jotka lainoja halusivat?

Useinhan kyse oli siitä, että pankkipalveluja oli silloin paljonkin enemmän, ja pankin työntekijät tunsi asiakkaat. Kun ihmiset tuntee, niin ymmärtää että heillä on tarve mm.parantaa elämänlaatua. Toki tässä oli myös paljon kyse illuusiosta joka romahti sen laman myötä.

Mutta onko tämä nykyinen toiminta parempi, että täytyy maksaa olemattomista palveluista ja ihmiset ei enää tiedä kenen kanssa ne asioi?! Nykyiset pankit on sitäpaitsi täysin tarpeettomia, sillä samanlaiset nettikäyttöiset palvelut voisi mennä suoraan keskuspankkien kautta (joka Eu:n tapauksessa sijaitsee Frankfurtissa), jolloin yksinapaisesti kaiken säätely olis paljon helpompaa, ja pankit eivät kilpailisi toisiaan vastaan. Myös investointimielessä pankeista hyötyminen voi näin ollen käydä liki mahdottomaksi ...

Todellakin on nyt paremmin. Mene kerran jonottamaan laskunmaksua konttoriin joka sulkeutuu samaan aikaan kun itse pääset töistä, niin huomaat sen "palvelun" helppouden. Kyllä siitä voi maksaa, että rahat on paitsi turvassa, niin niitä voi kotisohvalta käsin siirrellä miten haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Keittiö suunnitteilla ja pohdin hintakehitystä, vuonna 80(isäni) & 82 (me) remontoimme keittiön, keittiön hinta kuukauden bruttopalkka, silti sitä varten piti todella säästää, eikä monikaan pystynyt siihen. Remontti vuonna 21 hinta noin 15 k€, 22 17 k€. Jokainen voi mielessään pohtia panosta, mutta noissa 80-luvun rempoissa korjattiin yli 20 vuotta vanhoja keittiöitä. Vuoden 21 rempassa edellisellä keittiöllä oli ikää 15 vuotta, ja se oli nykyajassa jo iäkäs keittiö.

Silloinkin varmaan jokainen valitsi itselleen sopivan keittiön vaikka valinnanvaraa oli vähemmän.v.90 laitettiin uusi keittiö ja kalusteet maksoi reilusti yli vuoden palkan.Nyt saisi paljon halvemmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Pascan marjat. Siihen aikaan kahvipaketti ei maksanut jauhelihan hintaa, paprikoita pystyi ostamaan ihan talvellakin ilman että niistä piti maksaa pientä omaisuutta, mm täytetyt paprikat olivat suosiossa. 

En muista että yksikään tuntemani perhe olisi ollut "köyhä" mitä taasen nykyään näkee yhä enemmän jopa keskiluokassa. Myöskin tuet olivat suurempia ja niitä sai hakea useampaan asiaan(siis suomalaisten tuet)

Typerää verrata uuden modernin tekniikan korkeaa hintaa(siihen aikaan) johonkin peruselämän asioihin. 

Olet varmaankin 70-luvun loppupuolella syntynyt? Vielä 80-luvun alussakin oli nimittäin erittäin harvinaista, että paprikoita olisi ylipäänsä ollut myynnissä ympärivuotisesti. Tuolloin kauppojen heviosastot oli sanalla sanoen todella ankeita verrattuna nykypäivään, perunaa, porkkanoita, sipulia ja lanttua sai, mutta muuten oli vahvasti sesongin mukaan tarjonta. Hedelmiä ostettiin tölkeissä todella paljon, esim. ananasta, persikkaa, päärynää jne. 

Sekä jauheliha että kahvi olivat 40 vuotta sitten kalliimpia verrattuna keskimääräiseen ansiotasoon kuin nykyään. 

Rasvamatkat Ruotsiin, kuka muistaa? Asuimme Kainuussa, mistä oli kyllä matkaa Haaparantaan, mutta silti kahvia, voita ja sokeria haettiin äidin kanssa Haaparannasta. Sinne järjestettiin bussimatkoja ja ihmiset rahtasivat hurjia määriä em. tuotteita takaisin päin. En tiedä, jäätiinkö voitolle, kun hintaan lisätään se bussireissu, varmaan siinä oli mukana myös äidin halua päästä "näkemään maailmaa".

Minulla hermot menee kaikkiin rekisteröitymisiin/kirjautumisiin. Keusotessa pitäis mennä johonkin Maisaan ja oma hoitopolku on Terveyskylässä. Ja silti on olemassa Kanta! Ja näihin kaikkiin omat kirjautumiset! Miksei voi saada sähköpostiin tietojansa, ai niin ei voi kun joku murtautuu!

Entäs sormenjälkitunnistautumiset? Tai naama?

Salasanaa, koodia, unohtunutta salasanaa, ynnä muuta. Nyt en saa edes esiin K-kaupan kohdistettuja tarjouksia kun joku st nan tunnistautuminen ei toimi, väärää salasanaa tai jotain muuta...grrrrrrrr  Ennen ne sai ihan sähköpostilla, muun tarjouksen mukana! No pitäkää tavaranne, K-kaupat!

Ei mikään ihme, että minua vanhemmat, jotka eivät ole tietokoneen kanssa olleet työvuosinaan tekemisissä, putoavat kärryiltä.  Ei kaikilla asu lähellä sukulaista, naapuria jne, joka voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.

On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.

Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.

Vertaat lama-ajan tilastoja nykyiseen?

Ja edelleen: Itsemurhat eivät kerro pahoinvoinnista yhtään mitään, olen minäkin ollut masentunut tekemättä silti itsemurhaa = voin pahoin vaikken siihen viimeiseen ratkaisuun päätynytkään (kävi kyllä mielessä silti).

Tuo on vastaus edeltävän väitteeseen, että itsemurhat olisivat räjähtäneet 90-luvulla tai nyt lisääntyneet.

Kyllä niitä masentuneita ja ahdistuneita oli ennenkin, apua ei vaan saanut.

Köyhyyttä, kurjuutta, pahoinvointia oli vielä paljon enemmän kuin nykyään. Apua ei vaan ollut tarjolla.

No nyt on kyllä esitettävä joku lähde tuolle väitteelle, vai onko vain sun mutua, että nykyään on vähemmän pahoinvointia kuin ennen?

Hyvinvointia on paljon enemmän.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointi

Palkoista: Kavoin 1970-luvun lastenhoitajan palkan esiin, muutin sen ajan markat laskurilla euroiksi, tässä tulos:

"Vuoden 1970 rahamäärää 1 036,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli 1 578,97 euroa.

Elinkustannusindeksin muutos ja inflaatio valitulla aikavälillä

Vuonna 1970 elinkustannusindeksi: 26 972.

Vuonna 2021 elinkustannusindeksi: 244 417.

Muutos vuodesta 1970 vuoteen 2021: +806,19 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatio tällä aikavälillä: 4,42 %."

Mikälie sitten on verotus ollut tuohon aikaan jne. elinkustannukset nyt on ainakin nousseet aivan selvästi, mutta ne on tässä muunnelmassa otettu huomioon jossainmäärin. Nykyään lastenhoitajalla jää suurinpiirtein nettopalkkaa tuon verran käteen, eli 1600e. Huima palkkakehitys kyllä näin päälle 50 vuodessa ;)