Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Vierailija kirjoitti:
En joten7ki ymmärrä kun ihmiset eroavat noin.kuusikymppisinä.
Saattaneet olla yhdessä lähemmäs neljäkymmentä vuotta.
Mikä meni vikaan?
Kertokaa.......
Moni asia on mennyt vikaan, jo paljon ennen kuusikymppisiä. Kuuden kympin hudeilla viimeistään velvoitteet kuten lapset ovat jo omillaan, lainat maksettu, jne. Silloin voi päästää irti.
Nuoremmilla (40-45 vuotiailla) ero tulee usein kun esim. talo on rakennettu; iso projekti on saatu päätökseen ja olisi aika vain asettua aloilleen ja alkaa elää arkea. Tajutaankin, ettei arki olekaan kivaa, eikä kiva ole sekään kumma tyyppi, jonka kanssa talo rakennettiin ja muksut väsättiin. Lumous ja taika on haihtunut, pitää saada elää! Minä-minun-mnulle-minussa-minusta-minuksi... on ainoa formaatti, joka päässä pyörii. Kaikki muu unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Niinpä, miksi tyytyä huonompaan kun parempaakin voi saada. Ei kaikki pidä loppuiän yksinäisyyttä lainkaan todennäköisenä vaihtoehtona vaan tietävät, että heillä itsellään on paljon tarjottavaa mahdollisille kumppanille ja uskovat varmasti sellaisen löytävän.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä teitä. Olen 54 v, seksiä kyllä on, mutta ei se mitenkään intohimoista ole.
Miksi ihmeessä lähtisin? Mitä siitä voittaisin? Menettäisin vain kumppanin, jonka kanssa voi keskustella, matkustella, ja jonka vieressä voi kyhjöttää. Saisin vastineeksi yksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa läheisyyttä eikä arkea.
Aitä paitsi kaveria ei jätetä.
Jos miehestä on seuraa, se on ihan hyvä juttu.
Minun haasteeni on, ettei mies jaksa kuunnella minua. Kun tulee asia, josta haluan hänelle kertoa tai keskustella, hän ei jaksa kuunnella.
Sen sijaan hän jaksaa katsoa tv:tä hyvin keskittyneesti ja kuunnella julkkisten, poliitikkojen ja urheilijoiden haastatteluja ja keskusteluja.
Viimeksi olin mustasukkainen yhdelle näyttelijälle, jonka haastattelua hän seurasi intensiivisesti televisioista.
Pikku hiljaa mitta voi alkaa täyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Koska minä uskon, että vaihtoehtona voi myös olla loistava parisuhde henkilön kanssa jota rakastan syvästi ja jonka kanssa minulla on syvä henkinen yhteys.
T.Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon just siksi kun otetaan kumppaniksi vaan joku ihan ok.
En voisi missään tapauksessa asua ihmisen kanssa jota en todella rakasta. Ilman muuta olisin mielummin yksin. Mutta viihdynkin yksikseni tosi hyvin. Seurallisille ihmisille sinkkuus on erilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Kuulostaa nyt kyllä vähän turhan itsevarmalta. Ihan kuin ottaisi työstä loparit, koska "oon niin hyvä tyyppi, että kuka vain palkkaa mut ja paremmalla palkalla". Ei kantsi jättää vanhaa, ennen kuin on uusi ja parempi tiedossa, jos pitää ehdottoman tärkeänä uuden saamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Kuulostaa nyt kyllä vähän turhan itsevarmalta. Ihan kuin ottaisi työstä loparit, koska "oon niin hyvä tyyppi, että kuka vain palkkaa mut ja paremmalla palkalla". Ei kantsi jättää vanhaa, ennen kuin on uusi ja parempi tiedossa, jos pitää ehdottoman tärkeänä uuden saamista.
Mulla ei ole ongelmaa olla yksin kunnes löydän 'sen oikean'. Mielestäni pikemminkin olisi moraalisesti väärin olla jonkun ok-tyypin kanssa ainoastaan siihen asti kunnes löydän jonkun paremman. (Olen muutes myös ottanut loparit vakaasta työstä perustaakseni oman yrityksen enkä hetkeäkään ole katunut.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin sitä samaa. Mitähän muut sanoo tähän, ne kokeneemmat.
Lähtekää HETI kädenlämpösestä suhteesta! Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi intohimottomaan elämään.
Olen kohta 60 vuotias, joka tapasi 54 vuotiaana miehen, joka on loistava rakastaja, älyllinen haastaja ja vielä komeakin...
Olin kitunut -tai oikeammin kuihtunut- avioliitossa joka oli ihan ok eikä mitään muuta.
Tämä unelmieni mies astui elämääni juuri sellaisessa vaiheessa, kun aviomieheni alkoi kutsumaan minua akaksi ja muijaksi.
Kun aviomieheni kulki harrastuksensa perässä kaikki viikonloput ja lomat.
Kun hän alkoi huomauttelemaan pukeutumisestani, vanhenemisestani, ystävistäni jne.
Olisin edelleen siinä avioliitossa, ellei tämä nyksä olis astunut elämääni.
Se oli kuulkaa jalat alta kerta heitolla!
Meillä oli salasuhde melkein puoli vuotta, ennen kuin ilmoitin aviomiehelle lähteväni.
Vastaus oli, että siitä vaan, tollasia akkoja on pilvin pimein lehdellä soittelemassa (hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka rakastunut olin puhumattakaan, että oli jo uusi ihana mies katsottuna).
Vanhin lapsi sanoi vaan, että ihmeen kauan sä sitä dissaamista jaksoit katellakin.
Suosittelen lämpimästi tekemään korjaavia peliliikkeitä, jos kumppani ei enää sytytä!
Kuten sanottu, elämä on liian lyhyt...
ps. ex aviomieheni kommentteja:
Akka sai etsiä uutta miestä koska ex mieheni on niin kiltti, hyväuskoinen ja kova tekemään töitä (paha hän ei ollut mutta ei ollut kyllä työteliäskään).
Kun akka tulee häntä koipien välissä takas, niin katotaan kuinka suu sitten pannaan (vaikka tämä suhde loppuisi, niin takaisin en menis).
Lapsillemme hän on sanonut, että käytökseni osoittaa, että en välitä heistä (he asuivat jo omillaan, kun erosimme ja kuopus lomailee kanssamme...)
Vielä sellainen neuvo että jos lapset on pieniä, niin kannattaa ehkä muutama vuosi odottaa...
Mun vanhemmat ilmeisesti päättivät keski-ikäisinä jäädä suhteeseensa silloin kun me lapset olimme kasvaneet aikuisiksi. Ehkä tottumuksen ja tavan vuoksi, mutta todennäköisimmin siksi, että he pitävät kaikkia avioeroja epäonnistumisina. He rakensivat tuolloin omakotitalon, sillä yhdessä pystyivät sen toteuttamaan. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin uskon, että molemmat olisivat voineet saada onnellisemman loppuelämän jos olisivat jatkaneet eri teitä. Arki vaikuttaa parhaimpina päivinä korkeintaan siedettävältä, enimmäkseen se on keskinäistä piikittelyä ja jatkuvaa pientä riitaa ja toisen mitätöimistä. Molemmat ovat jo vanhoja ja tällä hetkellä riippuvaisia toinen toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Koska minä uskon, että vaihtoehtona voi myös olla loistava parisuhde henkilön kanssa jota rakastan syvästi ja jonka kanssa minulla on syvä henkinen yhteys.
T.Eri
Sama. Minua ei tosiaankaan pelota mikään loppuelämän yksinäisyys. Yksin olen ollut aina, lapsenakin jo outo kummajainen ja teininä hyljeksitty hyypiö. Tulen erinomaisesti toimeen itse itseni kanssa, nautin elämästäni joten puolison on tosiaankin paras lisätä elämäni ihanuutta kuin vähentää sitä.
En syö mitään OK ruokaakaan, jos voin valita syöväni sellaista mistä pidän, enkä harrasta mitään OK juttuja, jotta olisi vain harrastus, kun voin valita harrastuksenikin mielenkiintoni mukaan.
Jos tapaan jonkun ihanan, ihanaa!
Jos en tapaa jotakuta ihanaa, elämä on silti elämisen arvoista!
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä teitä. Olen 54 v, seksiä kyllä on, mutta ei se mitenkään intohimoista ole.
Miksi ihmeessä lähtisin? Mitä siitä voittaisin? Menettäisin vain kumppanin, jonka kanssa voi keskustella, matkustella, ja jonka vieressä voi kyhjöttää. Saisin vastineeksi yksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa läheisyyttä eikä arkea.
Aitä paitsi kaveria ei jätetä.
Kaikilla ei ole kumppania, jonka kanssa voi keskustella tai matkustella. Kaikilla ei ole kumppania, jonka vieressä voi kyhjöttää ja jonka kanssa saa läheisyyttä. Monilla on kumppani, jonka kanssa on vain sitä arkea ja samassa asunnossa asumista. Et ehkä voi samaistua tällaiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Koska minä uskon, että vaihtoehtona voi myös olla loistava parisuhde henkilön kanssa jota rakastan syvästi ja jonka kanssa minulla on syvä henkinen yhteys.
T.Eri
Minulle todella kävi sellainen tuuri, että erottuani minulle täysin vääränlaisesta ihmisestä tapasin ihmisen, jonka kanssa meillä on paljon rakkautta ja syvä henkinen yhteys. En ole kokenut sellaista koskaan ennen, edes pitkässä parisuhteessa. Olemme olleet yhdessä nyt jo yli 10 vuotta ja suhteemme on vaan syventynyt koko ajan.
Nämä asiat ovat paljon myös tuurista kiinni. Jos en olisi tavannut nyk.kumppaniani, voisin yhtä hyvin olla nyt myös yksin. Tuntui, että kaikki kivet oli kuitenkin jo käännetty ja voin ed. suhteessa niin huonosti, joten olin valmis ottamaan riskin. En jäisi kitumaan huonoihin olosuhteisiin, koska siinä menee vaan elämä hukkaan, mutta yrittäisin ensin kaikkeni, jos näkisin olevan mitään toivoa jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Missä se upea tyyppi oli, kun aloitit parisuhteen?
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
Jep. Komppaan tätä viestiä (olen nelikymppinen mies). Miksi näissä keskusteluissa vaihtoehdot ovat aina joko yksinäisyys tai yhdessä asuminen? Mitä tapahtui seurustelulle? Voihan sitä olla parisuhde ilman yhdessä asumista. Saa parhaat puolet molemmista maailmoista. Kun tapaa, on aina kivaa. Toisen ärsyttävät pienet tavat eivät haittaa kun molemmat voi vetäytyä omaan luolaansa.
Kannattaa molempien katsella sitä peiliä ajatuksen kanssa. Eli mitähän tuo toinen minusta ajattelee. Haluanko aloittaa uuden suhteen, jotenkin rasittavaa kaikenlaisten peräpukamien ja näköongelmien yms takia ei yksinkertaises.ti viitsisi. Pitäisi peitellä yhtä ja toista.
Jos kaveruutta on molempiin suuntiin, ja vielä kiintymystä ja halua olla toiselle ystävällinen ja auttavainen, niin itse pysyisin sellaisessa suhteessa, niinkuin olenkin. Mutta olen jo ylittänyt 70 virstanpylvään, joten enää ei ole muuta tarvetta, kuin pysyä jotenkin terveenä.
Olen joskus ajatellut, että ainakin meillä rakkautta on se, kun toinen etsii koko kaupungin että löytää anopilleen rikki menneen vesihanan tilalle uuden. (Vanha talo siis, ei löydy helposti)
On syytä itsekin samalla tavalla uhrautua, ja nousta vaikka kesken leponsa hakemaan toiselle lääkettä.
Jokaisen on itse päätettävä mitä toiselta ihmiseltä haluaa ja odottaa. Jos ei riitä, sitten on lähdettävä.
Pitkään suhteeseen mahtuu monenlaisia vaiheita. Ihan ok suhde on välillä ihan ok. Enemmän sekin on kuin on kuin monella muulla joilla on ihan paska suhde tai ovat yksin. Harva missään intohimoisessa rakkauskuplassa elää 24/7. Arki jyrää enemmän tai vähemmän. Pitää haluta valita se oma ukko tai akka yhä uudestaan ja tehdä parisuhteesta paras mahdollinen. Toki molempien pitää haluta samaa kun yksin on vaikea parisuhdetta parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.
Lisään muuten vielä, että en tarkoittanut että se ok-tyyppi olisi mitenkään minua huonompi, on vaan väärä henkilö minulle, eli esim arvomaailma, tulevaisuuden tavoitteet, kemiat tai huumorintaju eivät käy tarpeeksi yhteen. Jollekin toiselle henkilölle tuo ok-tyyppi voisi taas olla unelmapartneri ja mun unelmapartneri on jollekin toiselle taas vaan se ok-tyyppi.
tai vaikka haluaisi voi olla iän tuomia ongelmia
sivusta