Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Jos tietäisin että kumppanini miettisi tollasia, niin avaisin oven valmiiksi helpottaen päätöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä teitä. Olen 54 v, seksiä kyllä on, mutta ei se mitenkään intohimoista ole.
Miksi ihmeessä lähtisin? Mitä siitä voittaisin? Menettäisin vain kumppanin, jonka kanssa voi keskustella, matkustella, ja jonka vieressä voi kyhjöttää. Saisin vastineeksi yksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa läheisyyttä eikä arkea.
Aitä paitsi kaveria ei jätetä.
Juuri näin.
Vaimo48 kirjoitti:
Oksettaa, että millaisia naisia (ihmisiä) on parisuhteessa! Kerro välittömästi miehellesi, ettet koe intohimoa häntä kohtaan ja anna miehesi löytää uusi puoliso, joka himoitsee häntä!
Parisuhde mitään intohimoa tarvitse, jos muita asioita kolahtaa yhteen. Intohimo on vaan seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Sitten miehille raivotaan, kun he lähtevät edellisestä suhteesta vasta kun ovat löytäneet uuden naisen:
"Miksi eivät vain eroa ensin ja etsi uutta sitten vasta!?"
Varmaan juuri tuosta sinun mainitsemastasi syystä. Ihan OK suhde (tai edes sinnepäin) on ihan OK siihen asti, kunnes se tajunnan räjäyttävä kumppani tulee vastaan. Silloin menee jako väistämättä uusiksi.
Helpompaa yrittää korjata nykyistä suhdetta kuin löytää uusi. Kunhan mies vain tajuaa, että pitää korjata.
Seksiä 50v nainen kyllä löytää todella helpolla, mutta muuta on vaikeampi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mielestäni on karmivaa, että pelkää yksinäisyyttä niin paljon että suostuu tyytymään johonkin vaikka oikeasti haluaisi jotain erilaista.
Ymmärtäkää, että se ok-taso on hyvä asia. Itse en tyytyisi suhteeseen, joka ei olisi ok, vaan huono, mutta huonoa suhdetta en kutsuisi ok-suhteeksi.
Miksi olla ok suhteessa, jos voi olla upeassa suhteessa? Miksi olla ok työpaikassa, jos voi olla loistavassa työpaikassa? Miksi asua ok talossa jos voi asua unelmiensa talossa?
Nimenomaan, kuka haluaa että yksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista on ainoastaan ok? Joku naapuri voi olla ok tai joku kaveri jota näkee harvemmin voi olla ok, mutta kyllä sen henkilön, jonka kanssa jakaa koko elämänsä täytyy olla pikkasen muutakin kuin vain ok.
Arki astuu kenen vaan suhteeseen. Jos sitä ilotulitusta ja perhosjännää odottaa päivittäin vielä kymmenien vuosien päästä, niin kuulostaa draamailulta. Pieniä juttuja saa aina järjestyttyä, kunhan rakkautta riittää. Muutoin jännät ajat ovat ohi ja seesteisyys valtaa alaa.
Parisuhteen eteen pitää tehdä duunia koko ajan, eikä vaan möksötellä, että on ihan hönttiä olla ok suhteessa. Kaksi ihmistä tekee suhteen, joten kaksi ihmistä sitä sitten työstäkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voihan vapaus olla alkuun mukavaa, mutta pian huomaat ettei sinua kutsuta entisten tuttujen pariskuntien luo kylään. Varsnkaan, jos mies on kotona. Minulla on parisuhdetta takana jo melkein 50v ja monesti miettinyt kannattaako lähteä elämään omaa elämää. Olen kai ihan liian mukavuudenhaluinen alkamaan kaikkea alusta.
Tämä! Oli todella satuttavaa huomata, että samalla kun mies jätti minut, niin myös ystävät jättivät. Meillä oli tiivis pariskuntien ystäväpiiri, johon ei näköjään sinkkuja mahdu. Olen todella yksinäinen.
N55
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Tässä teille tyypillinen av-mamma, jolla ei ole yhtään henkistä pääomaa, ja joka ei itsekään kestäisi itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin 58 vuotiaana monesta eri syystä. Ehkä käytännön elämä on ollut se vaikein järjestettävä asia . Seuraa en ole erityisesti hakenut, mutta sitä on kuitenkin löytynyt. En halua seikkailla, enkä enää välttämättä asua toisen kanssa. Mutta seurustelu kaikkineen tuntuu vielä mukavalta kaikkine iloineen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Minkä takia se suhteen päättyminen tarkoittaisi loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä? Mielestäni tuollainen suhde kuulostaa enemmä läheisriippuvaisuudelta kuin oikealta rakkaudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehille se yleensä tarkoittaa, jos ei lopullista yksinäisyyttä, niin pitkäaikaista sellaista. Ainakin oma kokemus. Mutta sekin on itsestä kiinni. Kuntoilulla pärjää pitkälle. Jos on pääsyt maha kasvamaan niin pitää ainakin 3kk kuntokuuriin varautua jos haluaa uuden naisen löytää. Ei välttämättä se ulkonäkö siinä vaan itsetunto pitää kohottaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mielestäni on karmivaa, että pelkää yksinäisyyttä niin paljon että suostuu tyytymään johonkin vaikka oikeasti haluaisi jotain erilaista.
Ymmärtäkää, että se ok-taso on hyvä asia. Itse en tyytyisi suhteeseen, joka ei olisi ok, vaan huono, mutta huonoa suhdetta en kutsuisi ok-suhteeksi.
Miksi olla ok suhteessa, jos voi olla upeassa suhteessa? Miksi olla ok työpaikassa, jos voi olla loistavassa työpaikassa? Miksi asua ok talossa jos voi asua unelmiensa talossa?
Kaikissa loistavissa vaihtoehdoista on myös huonot puolensa. Tämä koskee myös ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
Sehän riippuu siitä onko hyvä suhde, tullaan toimeen, yhteisiä intressejä, harrastuksia, seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Jaa. Mä erosin 46 vuotiaana. 47vuotiaana löytyi uusi mies. Ei palstoilta vaan keikalta. Ja kyllä tuo mua jaksaa katsella ja nähtävästi on kiinnostunutkin edelleen. Vaikka nyt jo 50 v mennyt rikki.
Treffipalstoista ei kokemusta mutta muiden juttujen perusteella melkoinen tuuri saa olla että sieltä löytyy fiksu mies. Toki heitäkin on.
Tuttavani on valtavan mukava mies ja fiksu, mutta naiset ei vain sitä ymmärrä. Se on aika kummallinen juttu.
Hän ei löydä itselleen sopivaa seuraa.
Ihan ok ei kuulosta pahalta. Miksi hyppäisit siihen oravanpyörään, että ensin tutustut johonkuhun johon taas petyt ja aloitat kohta uudelleen. Silloin sen huomaa, että se ok on oikeastaan hyvä. Sitä tämä ihmiselämä on, tavallista arkea ja suhdetta joka on ihan ok. Ja aina on mahdollisuus virittää vähän väriä ja kipinää siihen ookoohon.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä teitä. Olen 54 v, seksiä kyllä on, mutta ei se mitenkään intohimoista ole.
Miksi ihmeessä lähtisin? Mitä siitä voittaisin? Menettäisin vain kumppanin, jonka kanssa voi keskustella, matkustella, ja jonka vieressä voi kyhjöttää. Saisin vastineeksi yksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa läheisyyttä eikä arkea.
Aitä paitsi kaveria ei jätetä.
Jep, kannattaa lukea tuota yksinäisyysketjua. Voi tulla joillekin parisuhteessa paistatteleville yllätyksenä millaista se sinkun elämä onkaan ja miten pariskunnat jättävät piiriensä ulkopuolelle. Sinähän (varsinkin naisena) olet vaarallinen saalistaja!
Ihan ok:n voi vielä roihuttaa liekkiin, kun itse vähän nyt näkee vaivaa. Se on se itsestään selvyys, kun on astunut arkeen ja pitkä aikainen siippa ehkä näyttää vähän nukkavierulta ja sen harrastuksiinkaan ei halua oikein lähteä mukaan.
Mutta jospa keksitte yhteisen jutun. Testaatte erilaisia juttuja, käytte, teette ja nautitte - edes ystävinä. Jos ei ala täysin kaksin olo sykähdyttämään, niin ehkä se ystävyys sitten kantaa eri poluilla.