Lue keskustelun säännöt.
Onko aikuinen lapsesi kritisoinut kasvatustasi koskaan?
Tilanne on todennäköisesti pahempi kuin mitä luulet. Kuunnelkaa niitä lapsianne ja pyytäkää anteeksi. Ymmärtäkää, että heidän kokemuksensa on myös arvokas.
Jos lapsesi ei halua pitää vanhempaa elämässään, se on aina vanhemman vika.
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lukea tätä ketjua kokonaan, koska tunnistan täältä vanhempieni ikäluokan (50-luvun alussa syntyneet) mitätöivän, halveksivan, sivaltavan ja itseriittoisen tavan puhua muista ihmisistä.
"Sitten kun sullakin on vähän elämänkokemusta." Joopa joo.
Mietin aivan samaa. :(
En ole bongannut täältä yhtäkään halveksuvaa tai kaltoinkohtelua väheksyvää kommenttia. Elämänkokemuksen esiin nostaminen tiettyjen aiheiden yhteydessä on aivan asiallista. Täällä on havaittavissa vaade, että vanhempien pitäisi olla yli-ihmisiä, ei koskaan väsyneitä, sairaita, uupuneita. Vaan aina skarppina sanomassa oikeat vuorosanat.
Työpäivän, kauppareissun ja ruoanvalmistamisen jälkeen ei aina jaksa säteillä paraskaan äiti/isä. Sen tulee myös lapsi huomaamaan, sitten kun se vaihe omassa elämässä koittaa.Oman elämänkokemukseni perusteella olen oppinut, että mistään ei tiedä tunnetasolla eikä muutenkaan, ennen kuin on asian itse kokenut. Ja usein se menee niin, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän kokemusta.
Tätä halveksuvaa materiaalia on tässä ketjussa paljon, kuten tämä:
*En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi. *
Tuossapa hyvä esimerkki, kiitos siitä. Eli kirjoittaja itse sanoo ensin yhtä, sitten toista, ja kun tästä hänelle huomautetaan, niin se on "halveksuvaa materiaalia". Alleviivaat hienosti miksi riitoja on lasten ja vanhempien välillä, jopa sellaisia että välit menevät. Vanhemman kun pitäisi myöntää että lapsi on oikeassa, vaikka hän olisi kuinka väärässä, kuten hyvin näemme tästä lainaamastani viestistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaan sulle juuri postaamaani viestiä, joka vastaa tähänkin:
Alkuperäisessä viestissäni vastasin siihen, kun minulta kysyttiin, mitä vastuunotto omista teoista käytännössä tarkoittaisi. Näin ajattelen itsestänikin, että jos olen jotakuta satuttanut, vastuunottoa on pyytää anteeksi ja huolehtia, etten toista samoja virheitä.
Vanhempieni kanssa halusin puhua asiat halki, ja kyllä minusta olisi todella erikoista, ettei täysijärkinen ihminen pahoittelisi niitä tekoja, jotka minua heidän kohdallaan vaivasivat, ja vannoutuisi parantamaan tapansa. Mutta pakkohan se on ollut hyväksyä, ettei asiasta voitu edes keskustella, saati että olisivat pahoitelleet mitään.
Miten olen kääntänyt takkia? Mielestäni vastuunottoa on myöntää tekemänsä virheet, kyllä. En sanonut, että "vanhemman pitäisi myöntää", vaikka olisihan se vienyt keskustelua eteenpäin. Sain parista aiemmasta viestistä kuvan, että minä valehtelisin siitä, mitä on tapahtunut. Siksi kirjoitin, etteivät vanhempanikaan tekojaan kiellä, mikä kyllä kertoo mielestäni siitä, että hekin ovat tietoisia teoistaan, eivät vain pysty, niin, ottamaan vastuuta siten kuin minä vastuun ymmärrän. Ja sen olen hyväksynyt.
Vastasi näillä sanoilla, vastuunotto on sitä että myöntää tekemänsä virheet (seuraavassa viestissä tosin sanoit että vanhempasi eivät ole kiistäneet pahoja tekojaan, mujtta että eivät ole myöntäneetkään niitä, eli miten on tämä asia?) anteeksipyytäminen, ja ettei tee enää niin kuin sinä et halua että he tekevät. Absoluuttisetihan et voi olla oikeassa kasvatuksen suhteen, etkä voi ketään käskeä omien tunteidesi kautta, joten jäljelle jää se että vanhempiesi tulee käyttäytyä niin kuin sinä vaadit.
Sanoit nimen omaan että vanhempiesi pitää myöntää tekonsa, sillä vaadit heitä vastuuta kantamaan, ja mielestäsi vastuun kanto tarkoittaa virheiden myöntämistä. Et sinä pääse tästä kimurtelemaan, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut, eikä sitä voi muuttaa.
Jos haluat yhtäkkiä olla eri mieltä mitä ensin, niin sinun tulee ikävä kyllä itse myöntää puhuvasi yhtä ja toista, eli keskenään riiteleviä asioita. Voit ihan myöntää että vaihdoit nyt mielipidettäsi vastuun kannosta, mutta älä viitsi selitellä ettet sanonut mitä sanoit, se on lapsellista kun kaikki kuitenkin pystyvät lukemaan mitä kirjoitit. En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi.
Vastasin näillä sanoilla:
"Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä."
Mitä vastuunotto käytännössä tarkoittaisi? - "Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään."En vaatinut enkä kiristänyt vanhempiani toimimaan näin, toivoin kyllä, että he ottaisivat vastuun tekemisistään. Heidän tekonsa eivät olleet kasvatusta, vaan väkivaltaa. He eivät ole tekojaan myöntäneet eivätkä kieltäneet, vaan ohittivat keskustelunaloitukseni aiheesta. Hyväksyin, ettei tapahtunutta voi heidän kanssaan purkaa, ja käsittelin sen itsenäisesti tahollani. Vanhempani toimivat, miten haluavat, ja kun se toiminta on minua kohtaan haitallista, suojaan siltä itseni.
Eli ensin eivät myöntäneet, seuraavassa viestissä eivät kieltäneet, ja nyt ollaan jo siinä etteivät ole myöntäneet tai kieltäneet :D :D :D :D Nyt saa puolestani kyllä jo olla tämä :D :D :D Aivan naurettavaksi meni :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lukea tätä ketjua kokonaan, koska tunnistan täältä vanhempieni ikäluokan (50-luvun alussa syntyneet) mitätöivän, halveksivan, sivaltavan ja itseriittoisen tavan puhua muista ihmisistä.
"Sitten kun sullakin on vähän elämänkokemusta." Joopa joo.
Mietin aivan samaa. :(
En ole bongannut täältä yhtäkään halveksuvaa tai kaltoinkohtelua väheksyvää kommenttia. Elämänkokemuksen esiin nostaminen tiettyjen aiheiden yhteydessä on aivan asiallista. Täällä on havaittavissa vaade, että vanhempien pitäisi olla yli-ihmisiä, ei koskaan väsyneitä, sairaita, uupuneita. Vaan aina skarppina sanomassa oikeat vuorosanat.
Työpäivän, kauppareissun ja ruoanvalmistamisen jälkeen ei aina jaksa säteillä paraskaan äiti/isä. Sen tulee myös lapsi huomaamaan, sitten kun se vaihe omassa elämässä koittaa.Oman elämänkokemukseni perusteella olen oppinut, että mistään ei tiedä tunnetasolla eikä muutenkaan, ennen kuin on asian itse kokenut. Ja usein se menee niin, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän kokemusta.
Tätä halveksuvaa materiaalia on tässä ketjussa paljon, kuten tämä:
*En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi. *Tuossapa hyvä esimerkki, kiitos siitä. Eli kirjoittaja itse sanoo ensin yhtä, sitten toista, ja kun tästä hänelle huomautetaan, niin se on "halveksuvaa materiaalia". Alleviivaat hienosti miksi riitoja on lasten ja vanhempien välillä, jopa sellaisia että välit menevät. Vanhemman kun pitäisi myöntää että lapsi on oikeassa, vaikka hän olisi kuinka väärässä, kuten hyvin näemme tästä lainaamastani viestistä.
Voisit edelleenkin osoittaa, missä kirjoitin ensin yhtä ja sitten toista. Kerroin, mitä vastuunottaminen mielestäni on, ja miten asiat todellisuudessa ovat vanhempieni kanssa menneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Ei tämä asia ole sun mielipiteestä kiinni. Ei ole kiristämistä vetää terveitä rajoja, KUKAAN ei ole velvollinen pitämään yhteyttä KENEENKÄÄN perhesuhteista huolimatta. Ei ole mitään kaiken kattavaa vaatimusta että pitäisi sietää jotain toista ihmistä ja hänen seuraansa. Ihminen saa itse päättää omasta elämästään ja siitä keitä siinä haluaa pitää, mutta toista ihmistä ei voi pitää elämässään vasten tämän toisen tahtoa.
Tämän "kiristettävän" ei ole pakko muuttua, mutta molempien osapuolien tulee tietää että heidän valinnoillaan on myös seurauksia. Molemmilla on oikeus tehdä kuten haluavat; esim. vanhemmalla olla muuttamatta käytöstään mutta myös lapsella oikeus katkaista välit.
Edelleen korostan että nämä eivät ole mielipideasioita. Suosittelen perehtymään vähän psykologiaan ja mielelle terveellisiin elämäntapoihin.
- Toinen joka ei ole vielä keskustellut aiheesta
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Okei, sovitaan niin, että kiristin vanhempiani, että jos eivät lopeta satuttamistani, en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Juuri näin, se on sinun mielipiteesi. Vanhemmillasi on oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaan sulle juuri postaamaani viestiä, joka vastaa tähänkin:
Alkuperäisessä viestissäni vastasin siihen, kun minulta kysyttiin, mitä vastuunotto omista teoista käytännössä tarkoittaisi. Näin ajattelen itsestänikin, että jos olen jotakuta satuttanut, vastuunottoa on pyytää anteeksi ja huolehtia, etten toista samoja virheitä.
Vanhempieni kanssa halusin puhua asiat halki, ja kyllä minusta olisi todella erikoista, ettei täysijärkinen ihminen pahoittelisi niitä tekoja, jotka minua heidän kohdallaan vaivasivat, ja vannoutuisi parantamaan tapansa. Mutta pakkohan se on ollut hyväksyä, ettei asiasta voitu edes keskustella, saati että olisivat pahoitelleet mitään.
Miten olen kääntänyt takkia? Mielestäni vastuunottoa on myöntää tekemänsä virheet, kyllä. En sanonut, että "vanhemman pitäisi myöntää", vaikka olisihan se vienyt keskustelua eteenpäin. Sain parista aiemmasta viestistä kuvan, että minä valehtelisin siitä, mitä on tapahtunut. Siksi kirjoitin, etteivät vanhempanikaan tekojaan kiellä, mikä kyllä kertoo mielestäni siitä, että hekin ovat tietoisia teoistaan, eivät vain pysty, niin, ottamaan vastuuta siten kuin minä vastuun ymmärrän. Ja sen olen hyväksynyt.
Vastasi näillä sanoilla, vastuunotto on sitä että myöntää tekemänsä virheet (seuraavassa viestissä tosin sanoit että vanhempasi eivät ole kiistäneet pahoja tekojaan, mujtta että eivät ole myöntäneetkään niitä, eli miten on tämä asia?) anteeksipyytäminen, ja ettei tee enää niin kuin sinä et halua että he tekevät. Absoluuttisetihan et voi olla oikeassa kasvatuksen suhteen, etkä voi ketään käskeä omien tunteidesi kautta, joten jäljelle jää se että vanhempiesi tulee käyttäytyä niin kuin sinä vaadit.
Sanoit nimen omaan että vanhempiesi pitää myöntää tekonsa, sillä vaadit heitä vastuuta kantamaan, ja mielestäsi vastuun kanto tarkoittaa virheiden myöntämistä. Et sinä pääse tästä kimurtelemaan, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut, eikä sitä voi muuttaa.
Jos haluat yhtäkkiä olla eri mieltä mitä ensin, niin sinun tulee ikävä kyllä itse myöntää puhuvasi yhtä ja toista, eli keskenään riiteleviä asioita. Voit ihan myöntää että vaihdoit nyt mielipidettäsi vastuun kannosta, mutta älä viitsi selitellä ettet sanonut mitä sanoit, se on lapsellista kun kaikki kuitenkin pystyvät lukemaan mitä kirjoitit. En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi.
Vastasin näillä sanoilla:
"Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä."
Mitä vastuunotto käytännössä tarkoittaisi? - "Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään."En vaatinut enkä kiristänyt vanhempiani toimimaan näin, toivoin kyllä, että he ottaisivat vastuun tekemisistään. Heidän tekonsa eivät olleet kasvatusta, vaan väkivaltaa. He eivät ole tekojaan myöntäneet eivätkä kieltäneet, vaan ohittivat keskustelunaloitukseni aiheesta. Hyväksyin, ettei tapahtunutta voi heidän kanssaan purkaa, ja käsittelin sen itsenäisesti tahollani. Vanhempani toimivat, miten haluavat, ja kun se toiminta on minua kohtaan haitallista, suojaan siltä itseni.
Eli ensin eivät myöntäneet, seuraavassa viestissä eivät kieltäneet, ja nyt ollaan jo siinä etteivät ole myöntäneet tai kieltäneet :D :D :D :D Nyt saa puolestani kyllä jo olla tämä :D :D :D Aivan naurettavaksi meni :D :D :D
No joo, ei todellakaan avaudu, mikä sulle tässä on vaikeaa ymmärtää. Eivät ole myöntäneet eivätkä kieltäneet, asiasta ei voitu keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapselle järkytys kun hän huomaa ensimmäisen kerran että vanhempi ei olekaan hänen kanssaan sama henkilö, vaan vanhempi voi tehdä jopa väärin. Ja väärin lapsn mielestä, vaikka oikeasti olisi tehnyt oikein vanhempana. Toisten heikko psyyke ei pääse tästä yli. Nykyään tuota heikkoa psyykettä tuntuu olevan enemmän, mutta se johtuu siitä että ennen on vain ollut pakko eläää elämää ja ikävät tunteet on käsitelty siinä sivussa, ja ymmärretty niiden konteksti, kun taas nykyään jäädään sänkyyn vatvomaan ja kehittelemään skenaarioita joissa vanhemmat vihaavat lapsiaan ja siksi sitä tikkukaramelliä ei kerran saatu kun oli vedetty pikkusiskoa letistä.
No ei ole mikään järkytys. Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä.
Kerrotko vielä mitä tämä vastuun otto konkreettisesti tarkoittaa, ja miten se sinua auttaa?
Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään. Tämä vapauttaisi omaa oloani ja avaisi mahdollisuuden rakentaa terveempi suhde vanhempaan.
Voisithan kokeilla erilaista lähestymistapaa passiivis-agressiivisen, syyttävän ja ajoittain hyökkäävän sijaan. Anna anteeksi ilman hänen pyyntöään tai sinun vaatimusta. Kerro, että et odota häneltä mitään. Se luo paremman alustan keskustelulle kuin taakka.
Mikä passiivis-aggressiivinen lähestymistapa? Aikoinaan sanoin suoraan, että heidän käytöksensä satuttaa minua ja pyysin lopettamaan. Toinen poistui paikalta/ei ottanut kantaa, toinen reagoi silmittömillä raivokohtauksilla. Totesin, ettei heidän kanssaan pysty keskustelemaan ja annoin olla. Olen käsitellyt itsenäisesti sen, miten kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan käytökseeni ja hyvinvointiini. Yli kymmeneen vuoteen en ole odottanut vanhemmiltani enää mitään, ei näytä siltä, että muuttuvat. Mutta sitä se muutos teoriassa tarkoittaisi, että opettelisivat ottamaan vastuun omasta toiminnastaan. Sitten voitaisiin puhua.
Tuo on käytännössä emotionaalista kiristystä sinun puolelta. Anna heidän olla ja katkaise välit, jos koet, että he ovat todellakin syypää ongelmiisi eivätkä ole kiinnostuneita ratkomaan ongelmia. Hae hyväksyntä ja oikeutus toisaalta ja lopeta kerjääminen.
Mitä minä heiltä kiristän? En kerjää, vaadi enkä odota heiltä mitään. Hyväksynnän ja oikeutuksen olen hakenut jo ajat sitten muualta.
Kyllä se on kiristämistä että jos he eivät tee kuten sinä käsket, niin et ole tekemisissä heidän kanssaan. Se on ihan ok kiristää, mutta myönnä se nyt kuitenkin että niin teet.
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Kyse ei itse asiassa ole mielipiteestä, vaan todellisista väkivallan teoista, jotka ovat tapahtuneet. Jos joutuu pelkäämään aggressiivisesti käyttäytyvää ja väkivaltaisuuteen taipuvaista ihmistä, niin on välttämätöntä asettaa yhteydenpidolle ehtoja. Ei ole kiristämisestä kyse.
-Eri
Kyllä, jos sinun kohdallasi on väkivallasta kuten kirjoitit. Lainaamani henkilän kohdalla näin ei ollut, vaan kyse oli hänen tunteistaan. Silloin se on kiristämistä.
Mistä kuvittelit tunteideni olleen seurausta? Väkivallasta.
Tunteet ovat tunteita. Ne ovat seurausta sinusta itsestäsi. Älä viitsi syyttää muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kirjoita nyt hyvä ihminen se missä pakotettiin olemaan tekemisissä. Ei tuossa niin lue, siinä lukee vain kiristämisestä. Ole hyvä ja lainaa se kohta jossa sanotaan että on pakko olla tekemisissä.
Alunperin lainaamassasi viestissä ei sanottu kenenkään väittäneen, että olisi pakko olla tekemisissä. Kysyin, mikä on vaihtoehto sille, että vaatii toista muuttumaan tai ei ole tekemisissä.
Kopioi ja liitä nyt vain se kohta jossa pakotetaan, vastaan sitten lisää jos sen kohdan löydät ;)
Hyvää keskustelua ei ole keksiä omasta mielikuvituksesta asioita ja väittää toisen kijroittaneen niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lukea tätä ketjua kokonaan, koska tunnistan täältä vanhempieni ikäluokan (50-luvun alussa syntyneet) mitätöivän, halveksivan, sivaltavan ja itseriittoisen tavan puhua muista ihmisistä.
"Sitten kun sullakin on vähän elämänkokemusta." Joopa joo.
Mietin aivan samaa. :(
En ole bongannut täältä yhtäkään halveksuvaa tai kaltoinkohtelua väheksyvää kommenttia. Elämänkokemuksen esiin nostaminen tiettyjen aiheiden yhteydessä on aivan asiallista. Täällä on havaittavissa vaade, että vanhempien pitäisi olla yli-ihmisiä, ei koskaan väsyneitä, sairaita, uupuneita. Vaan aina skarppina sanomassa oikeat vuorosanat.
Työpäivän, kauppareissun ja ruoanvalmistamisen jälkeen ei aina jaksa säteillä paraskaan äiti/isä. Sen tulee myös lapsi huomaamaan, sitten kun se vaihe omassa elämässä koittaa.Oman elämänkokemukseni perusteella olen oppinut, että mistään ei tiedä tunnetasolla eikä muutenkaan, ennen kuin on asian itse kokenut. Ja usein se menee niin, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän kokemusta.
Tätä halveksuvaa materiaalia on tässä ketjussa paljon, kuten tämä:
*En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi. *Tuossapa hyvä esimerkki, kiitos siitä. Eli kirjoittaja itse sanoo ensin yhtä, sitten toista, ja kun tästä hänelle huomautetaan, niin se on "halveksuvaa materiaalia". Alleviivaat hienosti miksi riitoja on lasten ja vanhempien välillä, jopa sellaisia että välit menevät. Vanhemman kun pitäisi myöntää että lapsi on oikeassa, vaikka hän olisi kuinka väärässä, kuten hyvin näemme tästä lainaamastani viestistä.
Voisit edelleenkin osoittaa, missä kirjoitin ensin yhtä ja sitten toista. Kerroin, mitä vastuunottaminen mielestäni on, ja miten asiat todellisuudessa ovat vanhempieni kanssa menneet.
Ai, sinäkö tuon lainaamani viestin kirjoitit? Sitä enemmän se alleviivaa sitä miksi ongelmia on. Toisen mielestä kyse on aidasta, toisen seipäästä, ja sitten sanotaan että toinen on väkivaltainen kun ei ole samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä kuvittelit tunteideni olleen seurausta? Väkivallasta.
Tunteet ovat tunteita. Ne ovat seurausta sinusta itsestäsi. Älä viitsi syyttää muita.
Mielestäni siitä väkivallasta olisi ollut hyvä puhua, väkivaltaisia tekoja pyytää anteeksi ja parantaa tapansa. Toki jos haluaa jatkaa lapsensa satuttamista, saa niin tehdä. Todennäköisesti se johtaa etäisiin/olemattomiin väleihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kopioi ja liitä nyt vain se kohta jossa pakotetaan, vastaan sitten lisää jos sen kohdan löydät ;)
Hyvää keskustelua ei ole keksiä omasta mielikuvituksesta asioita ja väittää toisen kijroittaneen niin.
Osoita sinä tästä ketjusta se kohta, jossa väitetään jonkun sanoneen, että on pakko olla tekemisissä:
- Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
- Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
- Mikä siis on vaihtoehto? Vanhemmat jatkavat perseilyään, ja lapset ottavat edelleen sen kaiken kuonan niskaansa, kiitollisina hyvistä hetkistä?
*Sumuverhot
Tätä manipulaatiotekniikkaa käyttävä pyrkii saamaan kohteensa sekaisin: Ylireagoit taas kerran! Olet täysin epävakaa luonne! Etkö tajua millaisen sotkun aiheutat? Tällaisten kommenttien tarkoitus on keikauttaa sinut pois tasapainosta.
Tällä tavalla käyttäytyvän ihmisen päämäärä on useimmiten siirtää huomio pois varsinaisesta keskustelunaiheesta ja sen sijaan väittää, että sinussa on jotakin pahasti vialla. Tällainen ihminen pyrkii herättämään sinussa mahdollisimman monia eri tunteita.*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ihme tunneasiantuntija täällä vänkää jatkuvasti, että tunteet on vaan ihan jokaisen omaa syytä.
Mistähän ne tunteet tulevat? Miksi ne tunteet ovat niin voimakkaita, että vievät kaiken voiman ja ilon elämästä? Siis negatiiviset tunteet. Ihan vaan omasta päästä keksittyjä ja jokainen voi omat tunteensa tukahduttaa, jos vaan haluaa, niinkö?
Olisipa elämä helppoa, jos olisi tuollainen epäihminen, kylmä kala.
Omani on päinvastoin kiittänyt, että on opetettu olemaan hyppimättä yläkerran rapuissa (rivitalo), käytetty ravintoloissa syömässä ja kahvilla, opetettu hyviä käytöstapoja yleisestikin.
Osaa käyttäytyä joka tilanteessa, ei kuulema ole koskaan tarvinnut nolostella osaamattomuutta esim. paremmilla päivällisillä, tietää aterimien käyttöjärjestyksen ym.
Myös minut opetettiin nuoresta lähtien, vaikka työväenluokkaa ollaan molemmissa polvissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Okei, sovitaan niin, että kiristin vanhempiani, että jos eivät lopeta satuttamistani, en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Juuri näin, se on sinun mielipiteesi. Vanhemmillasi on oma.
Mikä on minun mielipiteeni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä kritisoinut omia vanhempiani.
Ongelmat alkoivat, kun muutimme kaupungista maaseudulle. Vanhempani hankkivat todella syrjäisen metsämökin, koska rakastivat omaa rauhaa. "Oma tupa, oma lupa" muodostui isäni tunnuslauseeksi. Vanhempieni eristäytyneisyys ja ihmiskammoisuus johti lopulta siihen, ettei meillä koskaan käynyt vieraita, koti alkoi hitaasti mutta kiihtyvään tahtiin muuttua kaatopaikaksi. Tarkoitan isoja hygieniaongelmia: suihku ei toiminut, siivousvälineitä ei ollut, vanhaa ruokaa joka paikassa. Hoitamattomia vesivahinkoja, hometta, huonosti hoidettuja lemmikkejä.
Meitä lapsia kiusattiin melkoisesti koulussa, kun olimme niin likaisia ja muiden mielestä metsäläisiä. Meistä liikkui kaikenlaisia juoruja ja postilaatikkoomme käytiin sylkemässä.
Kaikki nämä vuodet äitini purki raivoa meihin lapsiin. Jopa luokallani olevat lapset pelkäsivät äitiäni, sillä hän "oli aina niin vihainen". Silloin kun äiti ei huutanut meille, hän vetäytyi omiin oloihinsa ja piti mykkäkoulua kaikille. Kun teininä aloin kysellä äidiltä, miksei hän edes yritä parantaa kotimme asioita ja isän hirmuvaltaa, äiti vain vastasi, ettei hänellä ole valtaa tässä talossa.
No, kun me kaikki lapset aikuistuimme ja muutimme pois, vanhempamme erosivat. Äitini asuu nykyään siistissä mukavassa talossa, isälläkin on asiat inhimillisemmin. Nykyään lapsuuden muistelu tuntuu pahalta unelta, kontrasti nykypäivään on valtava. En voi uskoa, että lapsuuteni kauhut aiheuttivat nämä samat ihmiset, jotka nykyään elävät melko normaalia ja ihan rauhallista elämää ihmisten parissa.
Olen siis jokseenkin katkera, sillä olisin tietenkin halunnut saman turvallisen arjen itselleni jo lapsena. Harmittaa, että lapsuuteni kului eristyksissä, riitaisessa metsämökissä vailla kunnon ihmiskontakteja. Vanhempani näköjään kykenevät nauttimaan ihan normaalistakin elämästä, olisivatpa he tarjonneet sen perheelleen jo aikaisemmin.
Summa summarum: Harmittaa kritisoida vanhempiani, sillä he ovat tehneet ison työn muuttuakseen. Muutos vain tuli meidän lasten osalta liian myöhään. Olen silti aina välillä keskustellut asiasta.
Ei mitään noin pahaa, mutta samantyylinen juttu täälläkin. Vanhemmat polttivat tupakkaa sisällä siihen asti, että nuorimmainenkin muutti pois kotoa. Sitten he siirtyivät tupakoimaan parvekkeelle ja myös autossa tupakointi lopetettiin. Miksi ihmeessä vasta sitten? Ihan kuin olisivat rahalleen halunneet myrkyttää meitä lapsiaan.
Kartonki paloi päivässä ja kortonki naidessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Okei, sovitaan niin, että kiristin vanhempiani, että jos eivät lopeta satuttamistani, en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Juuri näin, se on sinun mielipiteesi. Vanhemmillasi on oma.
Mikä on minun mielipiteeni?
Ehkäpä hoksaat sen itse?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Okei, sovitaan niin, että kiristin vanhempiani, että jos eivät lopeta satuttamistani, en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Juuri näin, se on sinun mielipiteesi. Vanhemmillasi on oma.
Mikä on minun mielipiteeni?
Ehkäpä hoksaat sen itse?
Ap
No kerro nyt, kun tiedät.
Lapsellani on masennus. Silloin näkee ylipäätään kaiken negatiivisena, kuulee kaiken neutraalinkin negatiivisena tai arvostelevana. Tiedän, sillä olen ollut masentunut itsekin. Tiedän lapsen lapsuuden olleen hyvä ja ymmärtävä, joten en ota kantaakseni taakkaa "huonoista lapsuuskokemuksista" vaikka niin sanoisi nyt masentuneena. Mielestäni juuri tämä, että psykologit syyttävät kaikesta aina vanhempia ja kotia, on mennyt liiallisuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Itse menetin hermoni taannoin kun toinen vanhempani kitisi miksen ikinä käy kylässä ja laitoin i viestinä pienen kokoelman muistoja lapsuudestani. Loppuun lisäsin toteamuksen että en ole hänelle mitään velkaa. Ei ole onneksi sen jälkeen minua vaivannut.
Olen niistä tapahtumista terapiat juossut, asiat käsitellyt ja mennyt elämässäni eteenpäin. Mutta se ei tarkoita että todellakaan suostuisin esittämään vanhemmilleni että heidän toimintansa ei olisi vahingoittanut minua ja mielenterveyttäni (sekä sisaruksiani) vain jotta heidän ei tarvitsisi kohdata totuutta siitä, että vanhempina he olivat aivan kelvottomia ja epäonnistuivat täysin turvallisen kasvuympäristön luomisessa.
Meidät lapset "kasvatettiin" huutamalla ja nöyryyttämällä. Fyysiselläkin väkivallalla siihen saakka, kunnes vanhin meistä oppi uhkaamaan sossuilla. Sen jälkeen "vain" henkistä väkivaltaa.
Mitenkä sinun vanhempasi oli aikoinaan kasvatettu?
Ei mitään noin pahaa, mutta samantyylinen juttu täälläkin. Vanhemmat polttivat tupakkaa sisällä siihen asti, että nuorimmainenkin muutti pois kotoa. Sitten he siirtyivät tupakoimaan parvekkeelle ja myös autossa tupakointi lopetettiin. Miksi ihmeessä vasta sitten? Ihan kuin olisivat rahalleen halunneet myrkyttää meitä lapsiaan.