Lue keskustelun säännöt.
Onko aikuinen lapsesi kritisoinut kasvatustasi koskaan?
Tilanne on todennäköisesti pahempi kuin mitä luulet. Kuunnelkaa niitä lapsianne ja pyytäkää anteeksi. Ymmärtäkää, että heidän kokemuksensa on myös arvokas.
Jos lapsesi ei halua pitää vanhempaa elämässään, se on aina vanhemman vika.
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit "miten tuossa otetaan huomioon se että näiläl 70v vanhemmillakin on omilta vanhemmiltaan peritty emotionaalinen tyhjyys? Vai väitetäänkö että he ovat saaneet emotionaalista tukea kyllä, mutta heitä on pahoinpidelty?" Lainaamasi kirjoitti "edellinen sukupolvi ei vain ole osannut tunnistaa tunteitaan eikä sille ole ollut tilaa ja hyväksyntää. Taakkaa tulee siis monelta polvelta henkisenä perintönä ja sitä voi olla vaikea paikantaa kun asioista ei ole koskaan puhuttu." Mihin nuo kysymyksesi liittyivät?
Toinen kysymyksesi oli "miten selitetään se että nämä 70-vuotiaat ovat onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä 7-kymppisiä vaikka ovat saaneet lapsuudessaan vain murto-osan siitä mitä ovat itse lapselleen antaneet, ja nämä heidän lapsensa, jotka ovat saaneet niin taloudellisesti, sielullisesti, henkisesti, kuin kaikilla muillakin tavoin enemmän kuin omat vanhempansa ovat onnettomia ja masentuneita eivätkä pärjää elämässään?" Ketkä seitsemänkymppiset ovat onnellisia ja mihin perustat väitteesi, että heidän lapsensa olisivat saaneet kaikin tavoin enemmän kuin vanhempansa? Materiaalisesti usein kyllä, mutta eivät henkisesti.
Niin, eli miksi näiden 7-kymppisten lapsilla on kaikki mt ongelmat, joista syyttävät vanhempiaan, joita heidän vanhemmillaan ei ole? Kun niiden 7-kymppisten elämä on kuitenkin ollut paljon rankempaa kuin heidän lastensa. Mikä tämän selittää? Kun sekä näiden 7-kymppisten vanhemmat että nämä 7-kymppiset itse ovat kasvattaneet lapsensa aivan yhtä tunnekylmästi? Mikä selittää sen että 7-kymppinen pärjää elämässä mutta hänen lapsensa ei, vaikka hänen lapsellaan on ollut parempi lapsuus?
Vastaa nyt vain tähän.
Mt-ongelmia "ei ole", kun hoitoon ei hakeuduta tai ainakaan siellä ei rehellisesti kerrota omasta olosta eikä käytöksestä. Traumat puretaan läheisiin samalla kun kulissit ulospäin pidetään kunnossa.
Eli tarkoitat sanoa että sinä diagnosoit näille henkilöille joita et edes ole tavannut, mt-ongleman? Tässä tapauksessa minulla ei ole kanssasi enää mitään kirjoiteltavaa :D
Minä viittasin ihmisiin, jotka tunnen/tiedän. En tietenkään diagnosoi ketään, kun en alan ammattilainen ole, mutta ihan käytöksensä perusteella on selvää, että pahoja ongelmia on mielenterveyden kanssa.
Mites sinä. Kirjoitit, että "7-kymppisillä" ei ole mt-ongelmia, joita heidän lapsillaan taas on. Viittaatko kaikkiin maailman seitsemänkymppisiin? Sinäkö heidän ja lastensa mt-ongelmat tiedät?
En vaan niihin joilla niitä ongelmia on, ja jotke niistä syyttävät vanhempiaan ja heidän tunnekylmyyttään.
Niin, ja ihmettelit, miten näillä seitsemänkymppisillä ei mt-ongelmia ole, vaan he ovat "onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä", vaikka lapsuus oli kamalampi kuin omilla lapsillaan. Ketkä seitsemänkymppiset ja mitä sinä heidän ongelmistaan, onnellisuudestaan ja tyytyväisyydestään tiedät?
Sinulle vastatiin jo. Ne joilla on mt-ongelmia ja jotka syyttävät vanhempiaan tunnekylmyydestään.
Siis ne seitsemänkymppiset, joilla on mt-ongelmia ja jotka syyttävät vanhempiaan tunnekylmyydestään? Aiemminhan väitit, että "7-kymppiset" ovat onnellisia ja tyytyväisiä eikä heillä ole mt-ongelmia.
No joo, turha tätä jankuttaa, jo alkuperäisestä viestistäsi oli vaikea saada selkoa.
Turha tosiaan jankuttaa kun sinulle on jo kolmeen eri kertaan kerrottu eikä vieläkään oikein mene jakeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapselle järkytys kun hän huomaa ensimmäisen kerran että vanhempi ei olekaan hänen kanssaan sama henkilö, vaan vanhempi voi tehdä jopa väärin. Ja väärin lapsn mielestä, vaikka oikeasti olisi tehnyt oikein vanhempana. Toisten heikko psyyke ei pääse tästä yli. Nykyään tuota heikkoa psyykettä tuntuu olevan enemmän, mutta se johtuu siitä että ennen on vain ollut pakko eläää elämää ja ikävät tunteet on käsitelty siinä sivussa, ja ymmärretty niiden konteksti, kun taas nykyään jäädään sänkyyn vatvomaan ja kehittelemään skenaarioita joissa vanhemmat vihaavat lapsiaan ja siksi sitä tikkukaramelliä ei kerran saatu kun oli vedetty pikkusiskoa letistä.
No ei ole mikään järkytys. Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä.
Kerrotko vielä mitä tämä vastuun otto konkreettisesti tarkoittaa, ja miten se sinua auttaa?
Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään. Tämä vapauttaisi omaa oloani ja avaisi mahdollisuuden rakentaa terveempi suhde vanhempaan.
Voisithan kokeilla erilaista lähestymistapaa passiivis-agressiivisen, syyttävän ja ajoittain hyökkäävän sijaan. Anna anteeksi ilman hänen pyyntöään tai sinun vaatimusta. Kerro, että et odota häneltä mitään. Se luo paremman alustan keskustelulle kuin taakka.
Mikä passiivis-aggressiivinen lähestymistapa? Aikoinaan sanoin suoraan, että heidän käytöksensä satuttaa minua ja pyysin lopettamaan. Toinen poistui paikalta/ei ottanut kantaa, toinen reagoi silmittömillä raivokohtauksilla. Totesin, ettei heidän kanssaan pysty keskustelemaan ja annoin olla. Olen käsitellyt itsenäisesti sen, miten kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan käytökseeni ja hyvinvointiini. Yli kymmeneen vuoteen en ole odottanut vanhemmiltani enää mitään, ei näytä siltä, että muuttuvat. Mutta sitä se muutos teoriassa tarkoittaisi, että opettelisivat ottamaan vastuun omasta toiminnastaan. Sitten voitaisiin puhua.
Tuo on käytännössä emotionaalista kiristystä sinun puolelta. Anna heidän olla ja katkaise välit, jos koet, että he ovat todellakin syypää ongelmiisi eivätkä ole kiinnostuneita ratkomaan ongelmia. Hae hyväksyntä ja oikeutus toisaalta ja lopeta kerjääminen.
Mitä minä heiltä kiristän? En kerjää, vaadi enkä odota heiltä mitään. Hyväksynnän ja oikeutuksen olen hakenut jo ajat sitten muualta.
Kyllä se on kiristämistä että jos he eivät tee kuten sinä käsket, niin et ole tekemisissä heidän kanssaan. Se on ihan ok kiristää, mutta myönnä se nyt kuitenkin että niin teet.
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Kyse ei itse asiassa ole mielipiteestä, vaan todellisista väkivallan teoista, jotka ovat tapahtuneet. Jos joutuu pelkäämään aggressiivisesti käyttäytyvää ja väkivaltaisuuteen taipuvaista ihmistä, niin on välttämätöntä asettaa yhteydenpidolle ehtoja. Ei ole kiristämisestä kyse.
-Eri
Kyllä, jos sinun kohdallasi on väkivallasta kuten kirjoitit. Lainaamani henkilän kohdalla näin ei ollut, vaan kyse oli hänen tunteistaan. Silloin se on kiristämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Mikä siis on vaihtoehto? Vanhemmat jatkavat perseilyään, ja lapset ottavat edelleen sen kaiken kuonan niskaansa, kiitollisina hyvistä hetkistä?
Ei ole pakko olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kuka niin on sanonut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Ei tämä asia ole sun mielipiteestä kiinni. Ei ole kiristämistä vetää terveitä rajoja, KUKAAN ei ole velvollinen pitämään yhteyttä KENEENKÄÄN perhesuhteista huolimatta. Ei ole mitään kaiken kattavaa vaatimusta että pitäisi sietää jotain toista ihmistä ja hänen seuraansa. Ihminen saa itse päättää omasta elämästään ja siitä keitä siinä haluaa pitää, mutta toista ihmistä ei voi pitää elämässään vasten tämän toisen tahtoa.
Tämän "kiristettävän" ei ole pakko muuttua, mutta molempien osapuolien tulee tietää että heidän valinnoillaan on myös seurauksia. Molemmilla on oikeus tehdä kuten haluavat; esim. vanhemmalla olla muuttamatta käytöstään mutta myös lapsella oikeus katkaista välit.
Edelleen korostan että nämä eivät ole mielipideasioita. Suosittelen perehtymään vähän psykologiaan ja mielelle terveellisiin elämäntapoihin.
- Toinen joka ei ole vielä keskustellut aiheesta
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Mikä siis on vaihtoehto? Vanhemmat jatkavat perseilyään, ja lapset ottavat edelleen sen kaiken kuonan niskaansa, kiitollisina hyvistä hetkistä?
Ei ole pakko olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kuka niin on sanonut?
Sinä. Lainasit tuon sanomasi kohdan itsekin,
"Kyllä [b]se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä.[/b]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Ei tämä asia ole sun mielipiteestä kiinni. Ei ole kiristämistä vetää terveitä rajoja, KUKAAN ei ole velvollinen pitämään yhteyttä KENEENKÄÄN perhesuhteista huolimatta. Ei ole mitään kaiken kattavaa vaatimusta että pitäisi sietää jotain toista ihmistä ja hänen seuraansa. Ihminen saa itse päättää omasta elämästään ja siitä keitä siinä haluaa pitää, mutta toista ihmistä ei voi pitää elämässään vasten tämän toisen tahtoa.
Tämän "kiristettävän" ei ole pakko muuttua, mutta molempien osapuolien tulee tietää että heidän valinnoillaan on myös seurauksia. Molemmilla on oikeus tehdä kuten haluavat; esim. vanhemmalla olla muuttamatta käytöstään mutta myös lapsella oikeus katkaista välit.
Edelleen korostan että nämä eivät ole mielipideasioita. Suosittelen perehtymään vähän psykologiaan ja mielelle terveellisiin elämäntapoihin.
- Toinen joka ei ole vielä keskustellut aiheesta
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Miksi sinulla on niin suuri tarve väitellä kiristys-sanan määritelmästä?
Olen kyllä kritisoinut omia vanhempiani.
Ongelmat alkoivat, kun muutimme kaupungista maaseudulle. Vanhempani hankkivat todella syrjäisen metsämökin, koska rakastivat omaa rauhaa. "Oma tupa, oma lupa" muodostui isäni tunnuslauseeksi. Vanhempieni eristäytyneisyys ja ihmiskammoisuus johti lopulta siihen, ettei meillä koskaan käynyt vieraita, koti alkoi hitaasti mutta kiihtyvään tahtiin muuttua kaatopaikaksi. Tarkoitan isoja hygieniaongelmia: suihku ei toiminut, siivousvälineitä ei ollut, vanhaa ruokaa joka paikassa. Hoitamattomia vesivahinkoja, hometta, huonosti hoidettuja lemmikkejä.
Meitä lapsia kiusattiin melkoisesti koulussa, kun olimme niin likaisia ja muiden mielestä metsäläisiä. Meistä liikkui kaikenlaisia juoruja ja postilaatikkoomme käytiin sylkemässä.
Kaikki nämä vuodet äitini purki raivoa meihin lapsiin. Jopa luokallani olevat lapset pelkäsivät äitiäni, sillä hän "oli aina niin vihainen". Silloin kun äiti ei huutanut meille, hän vetäytyi omiin oloihinsa ja piti mykkäkoulua kaikille. Kun teininä aloin kysellä äidiltä, miksei hän edes yritä parantaa kotimme asioita ja isän hirmuvaltaa, äiti vain vastasi, ettei hänellä ole valtaa tässä talossa.
No, kun me kaikki lapset aikuistuimme ja muutimme pois, vanhempamme erosivat. Äitini asuu nykyään siistissä mukavassa talossa, isälläkin on asiat inhimillisemmin. Nykyään lapsuuden muistelu tuntuu pahalta unelta, kontrasti nykypäivään on valtava. En voi uskoa, että lapsuuteni kauhut aiheuttivat nämä samat ihmiset, jotka nykyään elävät melko normaalia ja ihan rauhallista elämää ihmisten parissa.
Olen siis jokseenkin katkera, sillä olisin tietenkin halunnut saman turvallisen arjen itselleni jo lapsena. Harmittaa, että lapsuuteni kului eristyksissä, riitaisessa metsämökissä vailla kunnon ihmiskontakteja. Vanhempani näköjään kykenevät nauttimaan ihan normaalistakin elämästä, olisivatpa he tarjonneet sen perheelleen jo aikaisemmin.
Summa summarum: Harmittaa kritisoida vanhempiani, sillä he ovat tehneet ison työn muuttuakseen. Muutos vain tuli meidän lasten osalta liian myöhään. Olen silti aina välillä keskustellut asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapselle järkytys kun hän huomaa ensimmäisen kerran että vanhempi ei olekaan hänen kanssaan sama henkilö, vaan vanhempi voi tehdä jopa väärin. Ja väärin lapsn mielestä, vaikka oikeasti olisi tehnyt oikein vanhempana. Toisten heikko psyyke ei pääse tästä yli. Nykyään tuota heikkoa psyykettä tuntuu olevan enemmän, mutta se johtuu siitä että ennen on vain ollut pakko eläää elämää ja ikävät tunteet on käsitelty siinä sivussa, ja ymmärretty niiden konteksti, kun taas nykyään jäädään sänkyyn vatvomaan ja kehittelemään skenaarioita joissa vanhemmat vihaavat lapsiaan ja siksi sitä tikkukaramelliä ei kerran saatu kun oli vedetty pikkusiskoa letistä.
No ei ole mikään järkytys. Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä.
Kerrotko vielä mitä tämä vastuun otto konkreettisesti tarkoittaa, ja miten se sinua auttaa?
Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään. Tämä vapauttaisi omaa oloani ja avaisi mahdollisuuden rakentaa terveempi suhde vanhempaan.
Voisithan kokeilla erilaista lähestymistapaa passiivis-agressiivisen, syyttävän ja ajoittain hyökkäävän sijaan. Anna anteeksi ilman hänen pyyntöään tai sinun vaatimusta. Kerro, että et odota häneltä mitään. Se luo paremman alustan keskustelulle kuin taakka.
Mikä passiivis-aggressiivinen lähestymistapa? Aikoinaan sanoin suoraan, että heidän käytöksensä satuttaa minua ja pyysin lopettamaan. Toinen poistui paikalta/ei ottanut kantaa, toinen reagoi silmittömillä raivokohtauksilla. Totesin, ettei heidän kanssaan pysty keskustelemaan ja annoin olla. Olen käsitellyt itsenäisesti sen, miten kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan käytökseeni ja hyvinvointiini. Yli kymmeneen vuoteen en ole odottanut vanhemmiltani enää mitään, ei näytä siltä, että muuttuvat. Mutta sitä se muutos teoriassa tarkoittaisi, että opettelisivat ottamaan vastuun omasta toiminnastaan. Sitten voitaisiin puhua.
Tuo on käytännössä emotionaalista kiristystä sinun puolelta. Anna heidän olla ja katkaise välit, jos koet, että he ovat todellakin syypää ongelmiisi eivätkä ole kiinnostuneita ratkomaan ongelmia. Hae hyväksyntä ja oikeutus toisaalta ja lopeta kerjääminen.
Mitä minä heiltä kiristän? En kerjää, vaadi enkä odota heiltä mitään. Hyväksynnän ja oikeutuksen olen hakenut jo ajat sitten muualta.
Kyllä se on kiristämistä että jos he eivät tee kuten sinä käsket, niin et ole tekemisissä heidän kanssaan. Se on ihan ok kiristää, mutta myönnä se nyt kuitenkin että niin teet.
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Kyse ei itse asiassa ole mielipiteestä, vaan todellisista väkivallan teoista, jotka ovat tapahtuneet. Jos joutuu pelkäämään aggressiivisesti käyttäytyvää ja väkivaltaisuuteen taipuvaista ihmistä, niin on välttämätöntä asettaa yhteydenpidolle ehtoja. Ei ole kiristämisestä kyse.
-Eri
Kyllä, jos sinun kohdallasi on väkivallasta kuten kirjoitit. Lainaamani henkilän kohdalla näin ei ollut, vaan kyse oli hänen tunteistaan. Silloin se on kiristämistä.
On olemassa myös henkistä väkivaltaa, joka voi asiantuntijoiden mukaan olla seurauksiltaan jopa fyysistä väkivaltaa haitallisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lukea tätä ketjua kokonaan, koska tunnistan täältä vanhempieni ikäluokan (50-luvun alussa syntyneet) mitätöivän, halveksivan, sivaltavan ja itseriittoisen tavan puhua muista ihmisistä.
"Sitten kun sullakin on vähän elämänkokemusta." Joopa joo.
Mietin aivan samaa. :(
En ole bongannut täältä yhtäkään halveksuvaa tai kaltoinkohtelua väheksyvää kommenttia. Elämänkokemuksen esiin nostaminen tiettyjen aiheiden yhteydessä on aivan asiallista. Täällä on havaittavissa vaade, että vanhempien pitäisi olla yli-ihmisiä, ei koskaan väsyneitä, sairaita, uupuneita. Vaan aina skarppina sanomassa oikeat vuorosanat.
Työpäivän, kauppareissun ja ruoanvalmistamisen jälkeen ei aina jaksa säteillä paraskaan äiti/isä. Sen tulee myös lapsi huomaamaan, sitten kun se vaihe omassa elämässä koittaa.
Oman elämänkokemukseni perusteella olen oppinut, että mistään ei tiedä tunnetasolla eikä muutenkaan, ennen kuin on asian itse kokenut. Ja usein se menee niin, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lukea tätä ketjua kokonaan, koska tunnistan täältä vanhempieni ikäluokan (50-luvun alussa syntyneet) mitätöivän, halveksivan, sivaltavan ja itseriittoisen tavan puhua muista ihmisistä.
"Sitten kun sullakin on vähän elämänkokemusta." Joopa joo.
Mietin aivan samaa. :(
En ole bongannut täältä yhtäkään halveksuvaa tai kaltoinkohtelua väheksyvää kommenttia. Elämänkokemuksen esiin nostaminen tiettyjen aiheiden yhteydessä on aivan asiallista. Täällä on havaittavissa vaade, että vanhempien pitäisi olla yli-ihmisiä, ei koskaan väsyneitä, sairaita, uupuneita. Vaan aina skarppina sanomassa oikeat vuorosanat.
Työpäivän, kauppareissun ja ruoanvalmistamisen jälkeen ei aina jaksa säteillä paraskaan äiti/isä. Sen tulee myös lapsi huomaamaan, sitten kun se vaihe omassa elämässä koittaa.Oman elämänkokemukseni perusteella olen oppinut, että mistään ei tiedä tunnetasolla eikä muutenkaan, ennen kuin on asian itse kokenut. Ja usein se menee niin, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän kokemusta.
Tätä halveksuvaa materiaalia on tässä ketjussa paljon, kuten tämä:
*En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi. *
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaan sulle juuri postaamaani viestiä, joka vastaa tähänkin:
Alkuperäisessä viestissäni vastasin siihen, kun minulta kysyttiin, mitä vastuunotto omista teoista käytännössä tarkoittaisi. Näin ajattelen itsestänikin, että jos olen jotakuta satuttanut, vastuunottoa on pyytää anteeksi ja huolehtia, etten toista samoja virheitä.
Vanhempieni kanssa halusin puhua asiat halki, ja kyllä minusta olisi todella erikoista, ettei täysijärkinen ihminen pahoittelisi niitä tekoja, jotka minua heidän kohdallaan vaivasivat, ja vannoutuisi parantamaan tapansa. Mutta pakkohan se on ollut hyväksyä, ettei asiasta voitu edes keskustella, saati että olisivat pahoitelleet mitään.
Miten olen kääntänyt takkia? Mielestäni vastuunottoa on myöntää tekemänsä virheet, kyllä. En sanonut, että "vanhemman pitäisi myöntää", vaikka olisihan se vienyt keskustelua eteenpäin. Sain parista aiemmasta viestistä kuvan, että minä valehtelisin siitä, mitä on tapahtunut. Siksi kirjoitin, etteivät vanhempanikaan tekojaan kiellä, mikä kyllä kertoo mielestäni siitä, että hekin ovat tietoisia teoistaan, eivät vain pysty, niin, ottamaan vastuuta siten kuin minä vastuun ymmärrän. Ja sen olen hyväksynyt.
Vastasi näillä sanoilla, vastuunotto on sitä että myöntää tekemänsä virheet (seuraavassa viestissä tosin sanoit että vanhempasi eivät ole kiistäneet pahoja tekojaan, mujtta että eivät ole myöntäneetkään niitä, eli miten on tämä asia?) anteeksipyytäminen, ja ettei tee enää niin kuin sinä et halua että he tekevät. Absoluuttisetihan et voi olla oikeassa kasvatuksen suhteen, etkä voi ketään käskeä omien tunteidesi kautta, joten jäljelle jää se että vanhempiesi tulee käyttäytyä niin kuin sinä vaadit.
Sanoit nimen omaan että vanhempiesi pitää myöntää tekonsa, sillä vaadit heitä vastuuta kantamaan, ja mielestäsi vastuun kanto tarkoittaa virheiden myöntämistä. Et sinä pääse tästä kimurtelemaan, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut, eikä sitä voi muuttaa.
Jos haluat yhtäkkiä olla eri mieltä mitä ensin, niin sinun tulee ikävä kyllä itse myöntää puhuvasi yhtä ja toista, eli keskenään riiteleviä asioita. Voit ihan myöntää että vaihdoit nyt mielipidettäsi vastuun kannosta, mutta älä viitsi selitellä ettet sanonut mitä sanoit, se on lapsellista kun kaikki kuitenkin pystyvät lukemaan mitä kirjoitit. En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi.
Vastasin näillä sanoilla:
"Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä."
Mitä vastuunotto käytännössä tarkoittaisi? - "Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään."
En vaatinut enkä kiristänyt vanhempiani toimimaan näin, toivoin kyllä, että he ottaisivat vastuun tekemisistään. Heidän tekonsa eivät olleet kasvatusta, vaan väkivaltaa. He eivät ole tekojaan myöntäneet eivätkä kieltäneet, vaan ohittivat keskustelunaloitukseni aiheesta. Hyväksyin, ettei tapahtunutta voi heidän kanssaan purkaa, ja käsittelin sen itsenäisesti tahollani. Vanhempani toimivat, miten haluavat, ja kun se toiminta on minua kohtaan haitallista, suojaan siltä itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Ei tämä asia ole sun mielipiteestä kiinni. Ei ole kiristämistä vetää terveitä rajoja, KUKAAN ei ole velvollinen pitämään yhteyttä KENEENKÄÄN perhesuhteista huolimatta. Ei ole mitään kaiken kattavaa vaatimusta että pitäisi sietää jotain toista ihmistä ja hänen seuraansa. Ihminen saa itse päättää omasta elämästään ja siitä keitä siinä haluaa pitää, mutta toista ihmistä ei voi pitää elämässään vasten tämän toisen tahtoa.
Tämän "kiristettävän" ei ole pakko muuttua, mutta molempien osapuolien tulee tietää että heidän valinnoillaan on myös seurauksia. Molemmilla on oikeus tehdä kuten haluavat; esim. vanhemmalla olla muuttamatta käytöstään mutta myös lapsella oikeus katkaista välit.
Edelleen korostan että nämä eivät ole mielipideasioita. Suosittelen perehtymään vähän psykologiaan ja mielelle terveellisiin elämäntapoihin.
- Toinen joka ei ole vielä keskustellut aiheesta
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Okei, sovitaan niin, että kiristin vanhempiani, että jos eivät lopeta satuttamistani, en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit "miten tuossa otetaan huomioon se että näiläl 70v vanhemmillakin on omilta vanhemmiltaan peritty emotionaalinen tyhjyys? Vai väitetäänkö että he ovat saaneet emotionaalista tukea kyllä, mutta heitä on pahoinpidelty?" Lainaamasi kirjoitti "edellinen sukupolvi ei vain ole osannut tunnistaa tunteitaan eikä sille ole ollut tilaa ja hyväksyntää. Taakkaa tulee siis monelta polvelta henkisenä perintönä ja sitä voi olla vaikea paikantaa kun asioista ei ole koskaan puhuttu." Mihin nuo kysymyksesi liittyivät?
Toinen kysymyksesi oli "miten selitetään se että nämä 70-vuotiaat ovat onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä 7-kymppisiä vaikka ovat saaneet lapsuudessaan vain murto-osan siitä mitä ovat itse lapselleen antaneet, ja nämä heidän lapsensa, jotka ovat saaneet niin taloudellisesti, sielullisesti, henkisesti, kuin kaikilla muillakin tavoin enemmän kuin omat vanhempansa ovat onnettomia ja masentuneita eivätkä pärjää elämässään?" Ketkä seitsemänkymppiset ovat onnellisia ja mihin perustat väitteesi, että heidän lapsensa olisivat saaneet kaikin tavoin enemmän kuin vanhempansa? Materiaalisesti usein kyllä, mutta eivät henkisesti.
Niin, eli miksi näiden 7-kymppisten lapsilla on kaikki mt ongelmat, joista syyttävät vanhempiaan, joita heidän vanhemmillaan ei ole? Kun niiden 7-kymppisten elämä on kuitenkin ollut paljon rankempaa kuin heidän lastensa. Mikä tämän selittää? Kun sekä näiden 7-kymppisten vanhemmat että nämä 7-kymppiset itse ovat kasvattaneet lapsensa aivan yhtä tunnekylmästi? Mikä selittää sen että 7-kymppinen pärjää elämässä mutta hänen lapsensa ei, vaikka hänen lapsellaan on ollut parempi lapsuus?
Vastaa nyt vain tähän.
Mt-ongelmia "ei ole", kun hoitoon ei hakeuduta tai ainakaan siellä ei rehellisesti kerrota omasta olosta eikä käytöksestä. Traumat puretaan läheisiin samalla kun kulissit ulospäin pidetään kunnossa.
Eli tarkoitat sanoa että sinä diagnosoit näille henkilöille joita et edes ole tavannut, mt-ongleman? Tässä tapauksessa minulla ei ole kanssasi enää mitään kirjoiteltavaa :D
Minä viittasin ihmisiin, jotka tunnen/tiedän. En tietenkään diagnosoi ketään, kun en alan ammattilainen ole, mutta ihan käytöksensä perusteella on selvää, että pahoja ongelmia on mielenterveyden kanssa.
Mites sinä. Kirjoitit, että "7-kymppisillä" ei ole mt-ongelmia, joita heidän lapsillaan taas on. Viittaatko kaikkiin maailman seitsemänkymppisiin? Sinäkö heidän ja lastensa mt-ongelmat tiedät?
En vaan niihin joilla niitä ongelmia on, ja jotke niistä syyttävät vanhempiaan ja heidän tunnekylmyyttään.
Niin, ja ihmettelit, miten näillä seitsemänkymppisillä ei mt-ongelmia ole, vaan he ovat "onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä", vaikka lapsuus oli kamalampi kuin omilla lapsillaan. Ketkä seitsemänkymppiset ja mitä sinä heidän ongelmistaan, onnellisuudestaan ja tyytyväisyydestään tiedät?
Sinulle vastatiin jo. Ne joilla on mt-ongelmia ja jotka syyttävät vanhempiaan tunnekylmyydestään.
Siis ne seitsemänkymppiset, joilla on mt-ongelmia ja jotka syyttävät vanhempiaan tunnekylmyydestään? Aiemminhan väitit, että "7-kymppiset" ovat onnellisia ja tyytyväisiä eikä heillä ole mt-ongelmia.
No joo, turha tätä jankuttaa, jo alkuperäisestä viestistäsi oli vaikea saada selkoa.
Turha tosiaan jankuttaa kun sinulle on jo kolmeen eri kertaan kerrottu eikä vieläkään oikein mene jakeluun.
Niin, kun et vastaa esitettyyn kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn juuri läpi raskasta vaihetta, kun toinen lapsistani on käytännössä katkaissut välit muuhun perheeseen. Sen enempää avaamatta voin sanoa, että tällaista pahaa oloa en ole ennen kokenut. Vielä muutama kk sitten olimme läheinen perhe ja nyt olemme saaneet kuulla vaikka ja mitä.
Yöunet menneet ja alakulo valtaa mielen. En olisi ikinä uskonut...Eniten pelkään, että lapseni on itse todella masentunut mutta ylpeänä ei suostu sitä edes itselleen myöntämään.
Tiedän ihan täsmälleen mistä puhut. Ihan hirveä tilanne. Toivottavasti tilanne teillä ajan myötä korjautuu, meillä ei valitettavasti ole niin käynyt. Tällaisen tuskan kanssa on ihan hirveää elää vuosia. Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia ja jaksamista. Syyllisen hakeminen vanhemmista / perheestä tällaisessa tilanteessa on todella musertavaa. Jostain syystä tällä palstalla asiat tunnutaan näkevän hyvin yksisilmäisesti.
Voi kiitos sinulle! Pahin pelkoni on, että välit eivät korjaannu ikinä. Ikävää kuulla, että teillä ei ole korjaantunut. Onko enää yhtä toivoa? Kaikkea hyvää sulle ja voimia myös. Sitä tarvitsemme, että jaksamme nähdä vielä valoa tämän kaiken keskellä..
Kiitos lämpimistä sanoistasi! En itse oikein jaksa enää useamman vuoden jälkeen uskoa, että tilanteeseen tulisi jotakin muutosta. Kaikkein hirveintä on ehkä se, ettei meillä muilla perheenjäsenillä ole aavistustakaan, mikä tähän kuvioon on johtanut. Olisi helpompaa hyväksyä tällainen tilanne edes jotenkin, jos siihen olisi tiedossa oleva syy. Täällä palstalla on tuskallista lukea ihmisten rajuja kommentteja siitä, kuinka syy välirikkoon on aina ja vain perheessä, useimmiten vielä äidissä, joka suurimmalta osalta perheissä pitää perhedynaamiset ja arkiset langat käsissään pyörittäen niitä ruuhkaisimpia ja muitakin vuosia. Itse olisin todella kaivannut ja tarvinnut apua tilanteen pohtimiseen eri kanteilta aiemmin, mutta esimerkiksi tällaisella palstalla ei mitään muuta syytä tai taustaa pystytä näkemään, kuin se, että perheessä on jokin ollut todella pahasti pielessä. Jos tänne kirjoittaa vertaistuen toivossa, tulee täydellisesti lynkatuksi, eikä sellaista jaksa tällaisen kokemuksen päälle. Että ei muuta kuin peiliin katsomaan, sieltä syyllinen löytyy (?). Oman kokemukseni jälkeen uskon vakaasti siihen, että näin ei aina todellakaan ole. Asiat ovat paljon monimutkaisempia ja ku nuorilla psyykkinen kehitys menee yksilöiden välillä monesti ihan eri tavoin, eli väärään seuraan liukuminen voi johtaa tietyssä psyykkisessä kehitysvaiheessa peruuttamattomiin seurauksiin. Esimerkiksi nykyinen "narsistiksi" tai "tunnekylmäksi" omien vanhempien leimaaminen (tai siis ongelmia kokeneen nuoren vanhempien leimaaminen), ilman että kaveripiiri edes on koskaan nuoren perhettä tavannut, voi saada aika paljon tuhoa aikaan. Yhtenä seurauksena esimerkiksi kavereiden "tuki" ja painostus välien katkaisemiseen omaan lapsuudenperheeseen. käsittämätöntä kyllä, keskustelupalstoilla näkee tällaisia "katkaise välit niihin"-tyyppisiä ohjeita aika herkästi. Monilla nuorilla on lisäksi diagnosoimattomia psykiatrisia ongelmia, joihin valitettavan usein haetaan apua päihteistä, joka hankaloittaa ja sotkee edelleen selväjärkistä ajattelua. Toivon sydämestäni, että et joudu kokemaan tälalista, vaan nuori tulee järkiinsä ja ymmärtää, että välien katkaiseminen täysin on äärimmäinen keino, esimerkiksi todella merkittävässä fyysisen tai psyykkisen hyväksikäytön tai laiminlyönnin tms. tilanteessa.
Omat vanhempanikaan eivät ymmärrä miksi olisin heille vihainen tai katkera. Sisarukseni on alkoholisti, hän on juonut perheensä ja työpaikkansa. Vanhempani maksavat säästöistään ja eläkkeestään hänen isoa ok-taloaan jossa hän asuu yksin, kun sisarukseni ei saa rahaa mistään. Tämän lisäksi he syöttävät sisarukseni ja hänen lapsensa, ja ostavat hänelle seim. sohvia ja muuta sisaruksen haluamaa.
Vanhempani myös takaavat hänen taloaan jota hän ei halua myydä koska hänellä pitää nyt vain olla iso talo vaikka tuloja ei ole ollenkaan. Sisarukseni on pahoinpidellyt minua 4v vanhempana ihan myös vanhempieni silmien alla, jolloin vanhemmat sanoivat vain että minun pitää olla kunnolla niin ei tule turpaan.
Kun nyt kysyn vanhemmiltani että onko heidän mielestä reilua että he maksavat toiselle lapselleen taloa myöten kaiken, he toteavat että minä ole nkiittämätön, ja lapsia pitää auttaa, ja on minullekin annettu viimeisen 10 v aikana 100 €, niin sisarukselleni voi antaa esim. 10 000€, ja se on ihan reilua.
Heidän mielestään on myös ok että minulle ei jää yhtään perintöä, kun perintö annetaan jo nyt sisarukselleni kokenaisuudessaan, lisäksi maksetaan hänelle talo, joka siirtyy sitten sisaruksen lapsille.
Eivät he ymmärrä vaan ihmettelevät miksi minä olen kateellinen ja katkera, se ei kuulemma kaunista, vaan pitäisi olla saamaansa tyytyväinen.
Tällä tarinallani nyt vain haen sitä että vanhempi ei tosiaan välttämättä yhtään ymmärrä miksi lapsi olisi hänelle vihainen, ei vaikka lapsikuinka selittäisi että kokee epäoikeudenmukaisuutta. Vanhempi saattaa olla täysin eri mieltä. Sisaruksenikin ihmettelee huuli pyöreänä miksi minä "kiukuttelen". He oikein yhtenä rintamana ovat ihmeissään että eikö minulle mikään riitä`? Vanhempani tekevät sisarukselleni ja hänen lapsilleen ruokaa useina päivinä viikossa, käyvät siivoamassa sisarukseni talon, leikkaavat nurmen, vaihtavat talvirenkaat, ja käyvät reissaamassa. Tämän kaiken toki vanhempamme maksavat kun eihän sisaruksella ole rahaa.
Että oletko nyt ihan varma että teillä ei ole mitään mistä yksi lapsista voisi olla katkera?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapselle järkytys kun hän huomaa ensimmäisen kerran että vanhempi ei olekaan hänen kanssaan sama henkilö, vaan vanhempi voi tehdä jopa väärin. Ja väärin lapsn mielestä, vaikka oikeasti olisi tehnyt oikein vanhempana. Toisten heikko psyyke ei pääse tästä yli. Nykyään tuota heikkoa psyykettä tuntuu olevan enemmän, mutta se johtuu siitä että ennen on vain ollut pakko eläää elämää ja ikävät tunteet on käsitelty siinä sivussa, ja ymmärretty niiden konteksti, kun taas nykyään jäädään sänkyyn vatvomaan ja kehittelemään skenaarioita joissa vanhemmat vihaavat lapsiaan ja siksi sitä tikkukaramelliä ei kerran saatu kun oli vedetty pikkusiskoa letistä.
No ei ole mikään järkytys. Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä.
Kerrotko vielä mitä tämä vastuun otto konkreettisesti tarkoittaa, ja miten se sinua auttaa?
Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään. Tämä vapauttaisi omaa oloani ja avaisi mahdollisuuden rakentaa terveempi suhde vanhempaan.
Voisithan kokeilla erilaista lähestymistapaa passiivis-agressiivisen, syyttävän ja ajoittain hyökkäävän sijaan. Anna anteeksi ilman hänen pyyntöään tai sinun vaatimusta. Kerro, että et odota häneltä mitään. Se luo paremman alustan keskustelulle kuin taakka.
Mikä passiivis-aggressiivinen lähestymistapa? Aikoinaan sanoin suoraan, että heidän käytöksensä satuttaa minua ja pyysin lopettamaan. Toinen poistui paikalta/ei ottanut kantaa, toinen reagoi silmittömillä raivokohtauksilla. Totesin, ettei heidän kanssaan pysty keskustelemaan ja annoin olla. Olen käsitellyt itsenäisesti sen, miten kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan käytökseeni ja hyvinvointiini. Yli kymmeneen vuoteen en ole odottanut vanhemmiltani enää mitään, ei näytä siltä, että muuttuvat. Mutta sitä se muutos teoriassa tarkoittaisi, että opettelisivat ottamaan vastuun omasta toiminnastaan. Sitten voitaisiin puhua.
Tuo on käytännössä emotionaalista kiristystä sinun puolelta. Anna heidän olla ja katkaise välit, jos koet, että he ovat todellakin syypää ongelmiisi eivätkä ole kiinnostuneita ratkomaan ongelmia. Hae hyväksyntä ja oikeutus toisaalta ja lopeta kerjääminen.
Mitä minä heiltä kiristän? En kerjää, vaadi enkä odota heiltä mitään. Hyväksynnän ja oikeutuksen olen hakenut jo ajat sitten muualta.
Kyllä se on kiristämistä että jos he eivät tee kuten sinä käsket, niin et ole tekemisissä heidän kanssaan. Se on ihan ok kiristää, mutta myönnä se nyt kuitenkin että niin teet.
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Kyse ei itse asiassa ole mielipiteestä, vaan todellisista väkivallan teoista, jotka ovat tapahtuneet. Jos joutuu pelkäämään aggressiivisesti käyttäytyvää ja väkivaltaisuuteen taipuvaista ihmistä, niin on välttämätöntä asettaa yhteydenpidolle ehtoja. Ei ole kiristämisestä kyse.
-Eri
Kyllä, jos sinun kohdallasi on väkivallasta kuten kirjoitit. Lainaamani henkilän kohdalla näin ei ollut, vaan kyse oli hänen tunteistaan. Silloin se on kiristämistä.
Mistä kuvittelit tunteideni olleen seurausta? Väkivallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Mikä siis on vaihtoehto? Vanhemmat jatkavat perseilyään, ja lapset ottavat edelleen sen kaiken kuonan niskaansa, kiitollisina hyvistä hetkistä?
Ei ole pakko olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kuka niin on sanonut?
Sinä. Lainasit tuon sanomasi kohdan itsekin,
"Kyllä [b]se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä.[/b]
No kirjoita nyt hyvä ihminen se missä pakotettiin olemaan tekemisissä. Ei tuossa niin lue, siinä lukee vain kiristämisestä. Ole hyvä ja lainaa se kohta jossa sanotaan että on pakko olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Ei tämä asia ole sun mielipiteestä kiinni. Ei ole kiristämistä vetää terveitä rajoja, KUKAAN ei ole velvollinen pitämään yhteyttä KENEENKÄÄN perhesuhteista huolimatta. Ei ole mitään kaiken kattavaa vaatimusta että pitäisi sietää jotain toista ihmistä ja hänen seuraansa. Ihminen saa itse päättää omasta elämästään ja siitä keitä siinä haluaa pitää, mutta toista ihmistä ei voi pitää elämässään vasten tämän toisen tahtoa.
Tämän "kiristettävän" ei ole pakko muuttua, mutta molempien osapuolien tulee tietää että heidän valinnoillaan on myös seurauksia. Molemmilla on oikeus tehdä kuten haluavat; esim. vanhemmalla olla muuttamatta käytöstään mutta myös lapsella oikeus katkaista välit.
Edelleen korostan että nämä eivät ole mielipideasioita. Suosittelen perehtymään vähän psykologiaan ja mielelle terveellisiin elämäntapoihin.
- Toinen joka ei ole vielä keskustellut aiheesta
Kyllä kyse on kiristämisestä jos vaaditaan toista oman mielen mukaiseksi ja jos toinen ei siihen suostu, niin sitten ei olla tekemisissä.
Miksi sinulla on niin suuri tarve väitellä kiristys-sanan määritelmästä?
Suurempi on sinun tarpeesi väitellä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapselle järkytys kun hän huomaa ensimmäisen kerran että vanhempi ei olekaan hänen kanssaan sama henkilö, vaan vanhempi voi tehdä jopa väärin. Ja väärin lapsn mielestä, vaikka oikeasti olisi tehnyt oikein vanhempana. Toisten heikko psyyke ei pääse tästä yli. Nykyään tuota heikkoa psyykettä tuntuu olevan enemmän, mutta se johtuu siitä että ennen on vain ollut pakko eläää elämää ja ikävät tunteet on käsitelty siinä sivussa, ja ymmärretty niiden konteksti, kun taas nykyään jäädään sänkyyn vatvomaan ja kehittelemään skenaarioita joissa vanhemmat vihaavat lapsiaan ja siksi sitä tikkukaramelliä ei kerran saatu kun oli vedetty pikkusiskoa letistä.
No ei ole mikään järkytys. Kunhan ottaisi vastuun teoistaan, mutta eipä sillekään mitään mahda, jos ei ota. Sitten ei voi kuin suojata itsensä.
Kerrotko vielä mitä tämä vastuun otto konkreettisesti tarkoittaa, ja miten se sinua auttaa?
Myöntäisi tekemänsä virheet, pyytäisi anteeksi ja muuttaisi käytöstään. Tämä vapauttaisi omaa oloani ja avaisi mahdollisuuden rakentaa terveempi suhde vanhempaan.
Voisithan kokeilla erilaista lähestymistapaa passiivis-agressiivisen, syyttävän ja ajoittain hyökkäävän sijaan. Anna anteeksi ilman hänen pyyntöään tai sinun vaatimusta. Kerro, että et odota häneltä mitään. Se luo paremman alustan keskustelulle kuin taakka.
Mikä passiivis-aggressiivinen lähestymistapa? Aikoinaan sanoin suoraan, että heidän käytöksensä satuttaa minua ja pyysin lopettamaan. Toinen poistui paikalta/ei ottanut kantaa, toinen reagoi silmittömillä raivokohtauksilla. Totesin, ettei heidän kanssaan pysty keskustelemaan ja annoin olla. Olen käsitellyt itsenäisesti sen, miten kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan käytökseeni ja hyvinvointiini. Yli kymmeneen vuoteen en ole odottanut vanhemmiltani enää mitään, ei näytä siltä, että muuttuvat. Mutta sitä se muutos teoriassa tarkoittaisi, että opettelisivat ottamaan vastuun omasta toiminnastaan. Sitten voitaisiin puhua.
Tuo on käytännössä emotionaalista kiristystä sinun puolelta. Anna heidän olla ja katkaise välit, jos koet, että he ovat todellakin syypää ongelmiisi eivätkä ole kiinnostuneita ratkomaan ongelmia. Hae hyväksyntä ja oikeutus toisaalta ja lopeta kerjääminen.
Mitä minä heiltä kiristän? En kerjää, vaadi enkä odota heiltä mitään. Hyväksynnän ja oikeutuksen olen hakenut jo ajat sitten muualta.
Kyllä se on kiristämistä että jos he eivät tee kuten sinä käsket, niin et ole tekemisissä heidän kanssaan. Se on ihan ok kiristää, mutta myönnä se nyt kuitenkin että niin teet.
Ei se ole kiristämistä, vaan rajojen asettamista. Ts. kaltoinkohtelevalle henkilölle kerrotaan miten toista ei ole soveliasta kohdella. Mikäli kohtelu jatkuu vahingollisena, ihminen luonnollisesti joutuu asettamaan rajat ja suojelemaan itseään ja jopa katkaisemaan välit tarvittaessa.
-Eri
Kyllä se on kiristämistä jos vaaditaan toisen muuttumista tai ei olla tekemisissä. Poislukien pahoinpitely. Mutt aiitähän tässä ei ollut kyse vaan siitä että vanhempi on eri mieltä lapsen kanssa ja pitää mielipiteestään kiinni.
Kyse ei itse asiassa ole mielipiteestä, vaan todellisista väkivallan teoista, jotka ovat tapahtuneet. Jos joutuu pelkäämään aggressiivisesti käyttäytyvää ja väkivaltaisuuteen taipuvaista ihmistä, niin on välttämätöntä asettaa yhteydenpidolle ehtoja. Ei ole kiristämisestä kyse.
-Eri
Kyllä, jos sinun kohdallasi on väkivallasta kuten kirjoitit. Lainaamani henkilän kohdalla näin ei ollut, vaan kyse oli hänen tunteistaan. Silloin se on kiristämistä.
On olemassa myös henkistä väkivaltaa, joka voi asiantuntijoiden mukaan olla seurauksiltaan jopa fyysistä väkivaltaa haitallisempaa.
Lainaatko kohdan jossa ilmoitin että tarkoitan vain fyysistä väkivaltaa.
Kyllä monelle on ihan perus lukeminen vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
No kirjoita nyt hyvä ihminen se missä pakotettiin olemaan tekemisissä. Ei tuossa niin lue, siinä lukee vain kiristämisestä. Ole hyvä ja lainaa se kohta jossa sanotaan että on pakko olla tekemisissä.
Alunperin lainaamassasi viestissä ei sanottu kenenkään väittäneen, että olisi pakko olla tekemisissä. Kysyin, mikä on vaihtoehto sille, että vaatii toista muuttumaan tai ei ole tekemisissä.
Vastasi näillä sanoilla, vastuunotto on sitä että myöntää tekemänsä virheet (seuraavassa viestissä tosin sanoit että vanhempasi eivät ole kiistäneet pahoja tekojaan, mujtta että eivät ole myöntäneetkään niitä, eli miten on tämä asia?) anteeksipyytäminen, ja ettei tee enää niin kuin sinä et halua että he tekevät. Absoluuttisetihan et voi olla oikeassa kasvatuksen suhteen, etkä voi ketään käskeä omien tunteidesi kautta, joten jäljelle jää se että vanhempiesi tulee käyttäytyä niin kuin sinä vaadit.
Sanoit nimen omaan että vanhempiesi pitää myöntää tekonsa, sillä vaadit heitä vastuuta kantamaan, ja mielestäsi vastuun kanto tarkoittaa virheiden myöntämistä. Et sinä pääse tästä kimurtelemaan, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut, eikä sitä voi muuttaa.
Jos haluat yhtäkkiä olla eri mieltä mitä ensin, niin sinun tulee ikävä kyllä itse myöntää puhuvasi yhtä ja toista, eli keskenään riiteleviä asioita. Voit ihan myöntää että vaihdoit nyt mielipidettäsi vastuun kannosta, mutta älä viitsi selitellä ettet sanonut mitä sanoit, se on lapsellista kun kaikki kuitenkin pystyvät lukemaan mitä kirjoitit. En ihmettele että vanhemmillasi on vaikeaa kanssasi, kun olet tuollainen vääntäjä ja kääntäjä, ja selittelet mustaa valkoiseksi.