Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on huomauteltu, kuinka ainoa lapsi ei opi jakamaan ja kasvaa itsekkääksi. No, miksi sitten lähes kaikissa perheissä on perintöriitoja siitä, kuka mitäkin vanhempien jäämistöstä saa. Ihan kukkamaljakoistakin tapellaan, saatikka sitten kesämökeistä. Ja jos mökki jää yhteiseen omistukseen, niin ihan takuulla riidellään kuluista ja käyttövuoroista. Lisäksi ollaan varmoja, että kaikki yrittävät huijata omaisuuden itselleen. Eikä nyt kannata työntää syytä miniöiden ja vävyjen niskaan, sillä kai nyt läheiset sisarukset osaavat vetää yhtä köyttä ja laittaa puolisot kuriin. 

Ja kuitenkin ollaan kasvettu yhdessä ja opittu iloisesti opittu jakamaan ja ottamaan toiset huomioon...

Eivät riidelleet äitini sisaruksineen, eivät isäni sisarukset, eivät samoin mieheni kumpikaan vanhempi omien sisarustensa kanssa perinnöstä. En usko että omien disarustenikaan kanssa tulee mitään riitaa, sen verran sopuisaa porukkaa ollaan. Sama miehen sisarusten kanssa, joiden kanssa on muuten mökki yhteisomistuksessa eikä siinäkään mitään ongelmaa. Ehkä niistä riidoista vaan puhutaan enemmän, niin että tulee mielikuva kuinka kaikki riitelee.

Vierailija kirjoitti:

Se on urbaania legendaa, että ainoasta lapsesta tulisi itsekäs. Tai ehkä voi tulla, jos on aivan poikkeuksellisen hemmoteltu lapsi. Mutta normaalissa perheessä ainoa lapsi nimenomaan kasvaa epäitsekkääksi, kun hänelle ei kehity valtavaa tarvetta varjella omaa omaisuuttaan ja varmistella, ettei jää vähemmälle kuin sisaruksensa.

Toki sisarusten kanssa kasvamisessa on myös paljon hyvää, mutta tuo kyseinen pointti ei pidä paikkaansa.

Tämän takia vanhempien kannattaa olla tarkkana lasten tasapuolisesta kohtelusta, myös aikuisten lasten. Ei synny sitä "valtavaa tarvetta varjella omaa omaisuuttaan" jne.

En tiedä, mun mielestä pitäisi myös kuunnella sitä sun sydämen ääntä. Jos sun sydän kaipaa toista lasta, niin miksi ei? Ei tähän ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Saattaa olla että toinen lapsi olisi paras juttu mitä teille voisi käydä, tai sitten ei. Skenaarioita on niin monta kuin on perhettäkin.

Omasta kokemuksestani tiedän, että sisarukset on ihana juttu, minulla on useita. Ja vaikka välillä lapsena, nuorena ja nyt aikuisiälläkin erimielisyyksiä tulee, niin silti ollaan perhettä. Siinä on jotain maagista. Miehelläni ei ole sisaruksia eikä oikeastaan sukulaisiakaan vanhempiensa lisäksi ja hän kyllä aina kadehtii sitä, kuinka minun ei tarvitse pelätä jääväni yksin. Hän kuulemma pelkää. Hänet on onneksi otettu avosylin vastaan minun perheeseeni ja sukuuni ja sopiikin sinne varsin hienosti. Nyt meillä on yksi lapsi tulossa, kokonaisuutena olemme suunnitelleet kolmea jos hyvin käy. :) Se tuntuu meistä oikealta, en haluaisi vain yhtä lasta ja miehenikään ei haluaisi jatkaa yhden lapsen perinnettä.

Mitä tulee itsekkyyteen tai jakamattomuuteen (ainoan lapsen syndrooma), niin mieheni on kyllä varsin itsekäs ja usein ajattelematon muiden tarpeita kohtaan. Tämä on toki piirre, johon hän ei itse ole voinut suuresti vaikuttaa ja niitä tilanteita harjoitellaan. Toisaalta olen itse oppinut häneltä vähän itsekkyyttä myös, kun sisarusparven kanssa joutui lapsena aivan kaiken jakamaan enkä meinaisi osata ajatella itseäni monissa tilanteissa nykyään, olen aina antamassa omastani muille ensin. Perintöriitoja varmaan tulee minun perheessäni aikanaan, mutta se johtunee siitä että vanhempiemme omaisuuden jakaminen vaan tulee olemaan haastavaa. Ei ole sama asia saako joku vaikka auton, jos joku saa rahaa tai vanhoja huonekaluja. Niiden sumpliminen tulee vaatimaan pitkiä keskusteluja, mutta eiköhän selvitä sitten kun sen aika on. Turha sitä on miettiä syyksi lasten tekemiselle/tekemättömyydelle.

Eli kai kaikessa on puolensa? Kuten sanottua, ei ole oikeaa tai väärää vastausta, mutta neuvoisin kuuntelemaan sydäntäsi. Uskon, että miehesi ymmärtää jos vaan keskustelette avoimesti asiasta. Ei kenenkään tarpeita voi täysin sivuuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on huomauteltu, kuinka ainoa lapsi ei opi jakamaan ja kasvaa itsekkääksi. No, miksi sitten lähes kaikissa perheissä on perintöriitoja siitä, kuka mitäkin vanhempien jäämistöstä saa. Ihan kukkamaljakoistakin tapellaan, saatikka sitten kesämökeistä. Ja jos mökki jää yhteiseen omistukseen, niin ihan takuulla riidellään kuluista ja käyttövuoroista. Lisäksi ollaan varmoja, että kaikki yrittävät huijata omaisuuden itselleen. Eikä nyt kannata työntää syytä miniöiden ja vävyjen niskaan, sillä kai nyt läheiset sisarukset osaavat vetää yhtä köyttä ja laittaa puolisot kuriin. 

Ja kuitenkin ollaan kasvettu yhdessä ja opittu iloisesti opittu jakamaan ja ottamaan toiset huomioon...

Tämä on niin hyvä pointti, että meinasin kirjoittaa siitä itsekin. Onhan sisaruksista seuraa toisilleen ja parhaassa tapauksessa sisaruksista kasvaa toisiaan tukeva klaani. Vaan normaalisti ei.

Lapsuudenystäväni kertoi, miten hän ja nuorempi sisarensa "yrittävät sietää toisiaan", vaikka lapsena tulivat hyvin toimeen keskenään. Perheen isä kuoli ja odotan vain kauhulla heidän perinnönjakoaan, koska riitoja siinä syntyy varmasti. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että raha-asiat tuovat ihmisestä rumimman puolen esiin. Minun nuorempi sisarukseni uhkasi sillä, että hänellä on oikeus pyytää käräjäoikeutta määräämään pesänjakaja - jolla olisi oikeus laittaa pakolla minun asuntoni myyntiin. Ei sellaista sanota omalle sisarelle, se on jotain mitä en voi antaa anteeksi. Ainoalla lapsella on paljon helpompaa kun ei tarvitse tasapainotella rauhan ja joustamattoman nipottajan välillä.

Hyviä puolia löytyy. Lapsi oppii enemmän ulkopuolisesta maailmasta ja ihmisistä, sosiaalisista kommenverkeista, vaikka muuta uskotaan. Koska on pakko katsella maailmaa kotikuplan ulkopuolelle ja mennä kotiovesta ulos leikkimään ja tarkkailemaan.

Huonoja puolia harva ajattelee: lapsi on aina yksin sekä henkisesti että fyysisesti vastuussa vanhemmistaan. Myös vanhempien kuoltua.

Eikä ole itsestään selviä apuverkostoja ruuhkavuosien aikana. Kadehtijoita kyllä löytyy. Kukapa ei haluaisi vanhempien huomiota ja perintöä vain itselleen?

Minulla on 2 lasta ja valitsisin niin uudelleen. Mutta löydän kyllä hyviä puolia sille, että olisi vain yksi lapsi. Sisarukset riitelee, säästää hermoja kun on yksi lapsi. Vaatteet ja harrastukset maksaa, voi vaikka panostaa enemmän harrastuksiin. Lapset vie paljon aikaa, päiväkotiin ja harrastuksiin viemiset ym. On enemmän aikaa auttaa läksyissä jne. Sanoisin kyllä, että vaikka sisaruksista on toisilleen seuraa ja turvaa, niin kyllä yhden lapsen kanssa on helpompaa. Sen energian mitä jää yli, voit kutsua sukulaisten ja kavereiden lapsia teille yökylään ja matkoille mukaan. Lapsen kaverisuhteisiin kannattaa panostaa enemmän kun ei ole sisaruksia. Lemmikki on myös hyvä idea.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä puolia löytyy. Lapsi oppii enemmän ulkopuolisesta maailmasta ja ihmisistä, sosiaalisista kommenverkeista, vaikka muuta uskotaan. Koska on pakko katsella maailmaa kotikuplan ulkopuolelle ja mennä kotiovesta ulos leikkimään ja tarkkailemaan.

Huonoja puolia harva ajattelee: lapsi on aina yksin sekä henkisesti että fyysisesti vastuussa vanhemmistaan. Myös vanhempien kuoltua.

Eikä ole itsestään selviä apuverkostoja ruuhkavuosien aikana. Kadehtijoita kyllä löytyy. Kukapa ei haluaisi vanhempien huomiota ja perintöä vain itselleen?

Vastaus kysymykseen: ainoa lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla jäi yhteen lapseen kun mies ei halunnut enempää.

+ Yhden lapsen kanssa on helppoa.

Miten teidän arki sujuu ja onko lapsi kaivannut sisarusta? Mua jotenkin pelottaa, että lapsi jää yksin ja on yksinäinen. Miten esimerkiksi vaikka joku perheloma, eikö se ole lapselle tylsää olla vaan vanhempien kanssa ilman leikkikaveria? Toki vanhemmatkin voi leikkiä, mutta eihän se ole samanlaista kuin toisen lapsen seura.

Entä arkena vapaa-aika? Varmaan täytyy mahdollistaa joku harrastus, jossa on muiden lasten seuraa.

Ap

Jos lapsi on jo muutaman vuoden ikäinen, niin ei vauvasta ole enää leikkikaveriksi.

Rasittava itkevä pikkusisarus ei paljon kiinnosta vanhempaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mun mielestä pitäisi myös kuunnella sitä sun sydämen ääntä. Jos sun sydän kaipaa toista lasta, niin miksi ei? Ei tähän ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Saattaa olla että toinen lapsi olisi paras juttu mitä teille voisi käydä, tai sitten ei. Skenaarioita on niin monta kuin on perhettäkin.

Omasta kokemuksestani tiedän, että sisarukset on ihana juttu, minulla on useita. Ja vaikka välillä lapsena, nuorena ja nyt aikuisiälläkin erimielisyyksiä tulee, niin silti ollaan perhettä. Siinä on jotain maagista. Miehelläni ei ole sisaruksia eikä oikeastaan sukulaisiakaan vanhempiensa lisäksi ja hän kyllä aina kadehtii sitä, kuinka minun ei tarvitse pelätä jääväni yksin. Hän kuulemma pelkää. Hänet on onneksi otettu avosylin vastaan minun perheeseeni ja sukuuni ja sopiikin sinne varsin hienosti. Nyt meillä on yksi lapsi tulossa, kokonaisuutena olemme suunnitelleet kolmea jos hyvin käy. :) Se tuntuu meistä oikealta, en haluaisi vain yhtä lasta ja miehenikään ei haluaisi jatkaa yhden lapsen perinnettä.

Mitä tulee itsekkyyteen tai jakamattomuuteen (ainoan lapsen syndrooma), niin mieheni on kyllä varsin itsekäs ja usein ajattelematon muiden tarpeita kohtaan. Tämä on toki piirre, johon hän ei itse ole voinut suuresti vaikuttaa ja niitä tilanteita harjoitellaan. Toisaalta olen itse oppinut häneltä vähän itsekkyyttä myös, kun sisarusparven kanssa joutui lapsena aivan kaiken jakamaan enkä meinaisi osata ajatella itseäni monissa tilanteissa nykyään, olen aina antamassa omastani muille ensin. Perintöriitoja varmaan tulee minun perheessäni aikanaan, mutta se johtunee siitä että vanhempiemme omaisuuden jakaminen vaan tulee olemaan haastavaa. Ei ole sama asia saako joku vaikka auton, jos joku saa rahaa tai vanhoja huonekaluja. Niiden sumpliminen tulee vaatimaan pitkiä keskusteluja, mutta eiköhän selvitä sitten kun sen aika on. Turha sitä on miettiä syyksi lasten tekemiselle/tekemättömyydelle.

Eli kai kaikessa on puolensa? Kuten sanottua, ei ole oikeaa tai väärää vastausta, mutta neuvoisin kuuntelemaan sydäntäsi. Uskon, että miehesi ymmärtää jos vaan keskustelette avoimesti asiasta. Ei kenenkään tarpeita voi täysin sivuuttaa.

Eikös ne miehet useimmiten ole itsekkäämpiä muutenkin? Enemmän puhuisin erilaisista luonteista. Tunnen kaltaisesi (tai miksi itseäsi kuvailtu), mutta hänellä ei kyllä ole sisaruksia. Voiko se olla sitten edes mahdollista, kun niin ei voi olla

Me haluttiin yhdelle lapselle sisarus, sitä saikin odottaa yli 4v mutta kolmas lapsi tuli vuoden kuluttua, kun ei ollut tarkoitus.

Jokainen on niin rakas oma itsensä

Tämän keskustelun peukkunapit ei toimi. Peukkuja ei saa näkyviin, oli se sitten ylös tai alas.

Me jäimme yksilapsiseksi perheeksi vastoin omaa toivettamme. Nytlapsemme on jo lähellä täysi-ikäisyyttä ja elämä on ollut ihanaa näin. Lapsen kasvaessa hänen kanssaan pystyy keskustelemaan ja tekemään aina vain antoisammin. On ihanaa voida antaa hänelle kaikki tuki, ja samalla kasvattaa vastuuseenkin. Kun hän on yökylässä kavereilla, meillä vanhemmilla on aina parisuhdeaikaa, toisin kuin monilapsisissa perheissä. Aikaa jää hyvin omille harrastuksille. Ylipäätään voimavaroja on enemmän ja voi valita mihin ne suuntaa. Mökille ja matkoille hän on jo kauan saanut halutessaan ottaa kaverin seuraksi. Välillä hän haluaa ottaa kaverin ja välillä lähteä vain vanhempien kanssa. Olemme tietoisesti pyrkineet olemaan luomatta hänelle ainoan lapsen paineita ja mitään odotuksia menestymisestä tai meidän "onnelliseksi tekemisestä". Myös jakamista on harjoiteltu yllin kyllin, meillä herkut vaan jaetaan sisarusten sijaan vanhempien tai kavereiden kanssa. Rahat riittävät paremmin yhteen kuin useampaan lapseen. Yksilapsisuus ei siis ollut oma valintamme, mutta en vaihtaisi sitä poiskaan! Lopuksi: onnensa voi löytää tosi monenlaisista olosuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä vanhemmilla sisaruksia? Jos on niin millaiset välit? Meillä molemmilla on kaksi sisarusta. Mies on päivittäin yhteydessä sisaruksiinsa, minä harvemmin. Meillä on kolme lasta. Kolme tuntui luontevalta koska olemme siihen tottuneet itsekin lapsuudessa.

Olihan niitä riitoja välillä, mutta myös tosi hyviä muistoja ja hauskoja hetkiä jotka vieläkin naurattavat. Olisi ollut jouluisin yksinäistä ilman sisaruksia. Oppi pitämään puolensa ja perustelemaan hyvin omat kannanotot.

Huomaa myös lasten kaveripiiristä ne lapset, joilla ei ole sisaruksia. He ovat usein itsekeskeisiä eivätkä osaa leikkiä toisten ehdottamia leikkejä. Haluavat päättää kaikesta ja olla huomion keskipisteenä. Kaikki toki riippuu myös kasvatuksesta.

Ei se nyt niin mene, että ainoasta lapsesta tulee itsekeskeinen ja muita huomioon ottamaton,

Itsekeskeiseksi ja muiden edusta piittaamattomaksi voi kasvaa myös isossa laumassa, varsinkin jos joutuu taistelemaan resursseista.

Mulla ainakin ainokainen on aina joutunut opettelemaan reiluksi ja diplomaattiseksi saadakseen leikkiseuraa, kun ei ole niitä sisaruksia, ketkä on ja pysyy vaikka niiden kanssa riitelisi kuinka. Ystävät ja serkut on hälle niin kovin tärkeitä, että todella vaalii niitä suhteita. Eli en ihan allekirjoita tuota itsekkyyttä (itse monilapsisen perheen lapsena toisenlaisestakin näkemystä)

Onhan toki yhdestä.lapsesta vähemmän vaivaa ja kuluja!

Mutta entä sitten, kun teitä vanhempia ei enää ole? Lapsesta voisi olla mukavaa, jos olisi sisarus. Vaikka eihän toki kaikki syntyneet lapsetkaan elä vanhoiksi.

Nää on vaikeita kysymyksiä. Eikä raskaudet muutu iän myötä sen helpommiksi. Toisaalta nyt kun aloittaa, niin vuoden päästä raskaus on jo ohi ja edessä repullinen uusia visaisia kysymyksiä :)

Vierailija kirjoitti:

Itse näen asian niin, että sisarus voi olla rikkaus ja kaikkea maailman materiaa suurempi lahja lapselle. Minusta ap:n kannattaisi vielä keskustella tästä sisarusasiasta vakavasti miehensä kanssa. Miksi mies ei halua enempää lapsia? Meneekö oma mukavuudenhalu muun perheen edun ja onnen edelle vai onko asiaan jokin hyväkin syy?

Miksi tämä ei ole hyvä syy? Jos ihminen ei halua enempää ja haluaa helpomman elämän sen takia, hänellä on siihen oikeus.

Mä olen todella huolestunut näiden ihmisten parisuhteen tasosta(en aloittajan) kun sanotaan että ihan sama mitä mies haluaa jätät salaa vaan ehkäisyn pois! Ei saakeli että tuntuu pahalta näiden miesten puolesta. Ei kunnioiteta tippaakaan omassa suhteessa ja tuo on ihan pahimman laatuista henkistä väkivaltaa. Lapsi syntyy keskelle rikkinäistä parisuhdetta ja oppii parisuhde mallin kotoa jossa toista ei tarvitse kunnioittaa.. Miksi niin moni jatkaa huonoa suhdetta? Vain koska haluaa huijata miehen avulla lapsia? Hävettää teidän puolesta..

Yhdessä lapsessa on paljon hyviä puolia. Jälkikäteen itselle paras lapsi olisi ollut tasan yksi eikä yhtään enempää. Tämä johtuen siitä että tukiverkkoa ei ole ja puoliso ei osallistu lastenhoitoon. Suurin osa ystäviståni hankki vain yhden lapsen ja olen heitä vuosien varrella seurannut. He ovat paljon paremminvoivia ja jaksavampia kuin muut lapsiperheet. Yhteen lapseen jaksaa paremmin satsata ja hänen kanssaan on helpompaa ja halvempaa monen asian suhteen mm.harrastukset, matkustaminen yms. Lisäksi omaa aikaa saa järjättyä helpommin. Itsellä on kolme lasta ja kaikilla on kolmen vuoden ikäero. Lapset nahistelevat jatkuvasti, meteliä ja sotkua riittää eikä omaa aikaa ole juuri koskaan, koska jokainen vaatii vuorollonsa huomiota. Kun saa lapset nukkumaan onkin niin rättipoikkipuhki ettei puolisolle jaksa antaa huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ansaitsee sisaruksen. Mutta ilmankin voi olla onnellinen. Läheisistä ystävistä voi rakentaa varaperheen, joka auttaa elämän myrskyissä. Mutta sitä ei vanhemnat voi tehdä aikuisen lapsen puolesta.

Vamhempi voi sen sijaan pitää huolen, että serkut tai jopa pikkuserkut pysyvät läheisinä.

Itse kyllä yrittäisin puhua miehen ympäri. Harva lopulta haluaa kieltää omalta lapselta sisaruksen mahdollisuuden.

Sekö on reilua miestä kohtaan että koitetaan nyt puhua se ympäri? Eikö omaa miestään ja hänen toiveita tule kunnioittaa yhtään? Minä sain isoveljentäni monta kertaa selkään. Löi ja kuristi, pelkäsin ja vihasinkin lapsena hetken aikaa. Vanhemmille en uskaltanut kertoa ennen kuin vasta aikuisena. Pelkäsin saavani veljeltä enemmän selkään. Vanhemmilla ei ollut mitään hajua kuinka paha tilanne oli. Nykyään olemme suht läheisiä ja paljonkin tekemisissä, koska aikuisena puhuin hänellekin tästä asiasta. Mutta ajatus että lapsi ansaitsee sisaruksen. Osa ei tuollaisten kokemusten jälkeen halua olla missään tekemisissä.

Enemmänkin vanhempien voimavarat, jaksaako lapsiaan ja panostaa heihin. Lähipiirissä, parhaissa ystävissä, sukulaisissa ja tuttavissa on yksilapsisia. Eivät ole sanoneet kun asiasta on keskusteltu että olisivat halunneet sisaruksia. Yks jopa hieman naurahti ettei ole edes miettinyt moista että olisi jäänyt jostain paitsi tms. Jos nyt voitaisiin jo lopettaa yleistäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla jäi yhteen lapseen kun mies ei halunnut enempää.

+ Yhden lapsen kanssa on helppoa.

Niin, niille aikuisille se on mukamas helppoa.

Entä, jos ajattelet lasta? Silläkin voisi olla kiva olla joku jakamassa sitä lapsuuttaan, joku samaa sukupolvea edustava.

Helppous ei ole mielestäni oikein hyvä peruste. Tai se, että vanhoilla on helppoa, muttei ajatella niitä nuoria.

Mun mielestä taas enemmän kuin loistava! Lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ei salaliiton tuotos tai tehdään nyt niin niillä on seuraa toisistaan. Toki joo jos eivät hakkaa tosiaan henkihieväriin.. väsyneet vanhemmat, jotka on onnettomia elämäänsä koska eivät tätä halunneet. Mutta kun lapselle piti sisarus saada.. mä koen että hyvinvoivat vanhemmat ovat lapselle tärkeämpi kuin se sisarus. Ihmiset saavat unelmoida ja haaveilla ja toteuttaa omaa elämäänsä. Mun positiivisemmat lapsuus muistot liittyvät enemmän mun parhaisiin ystäviin kuin mun veljeen.

Jos et hanki

susta tulee katkera akka!

.

Tee se heti!