Kasvissyöjä jättää vieraille liharuuan tekemättä
Ensinkin, kun teen itse ruokaa, yritän parhaimman mukaan tehdä niin hyvää ruokaa kuin mahdollista jokaiselle ja minulle itselleni syöminen on aina nautinto enkä koskaan syö ruokaa, jonka tarkoituksena olisi vain täyttää vatsani. Minulle esimerkiksi kun kolmen ruuan päivällinen tarkoittaa sitä, että siinä on lihaa tai kalaa. Tuttava perheessä kasvissyöjiä ja tein heille luonnollisesti kasvisruokaa kun olivat vieraana ja kehuivat sitä maasta taivaaseen. Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat. Kaikki säädöt, että mahtui hellalle ja uuniin kaikki.
Nyt kun oltiin viikonloppuna vuorostaan heillä syömässä, tuttava perheen rouva kasvissyöjänä oli tehnyt vain kaikille samaa kasvisruokaa. Ei ollut minulle nautinto, itse pidin päivällisruokaa sellaisena, että se oli kuin tilaisit ravintolan pihviannoksen ilman pihviä. Onko kohtuullista, että sekasyöjänä otetaan muiden ruokavaliot huomioon ja pyritään tekemään toisella mahdollisimman hyvänmakuista ruokaa, mutta sitten kasvissyöjä ei itse huomioikaan vastuvuoroisesti sekasyöjiä?
Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Pitääkö seuraavalla kerralla ottaa omat pihvit mukaan tai jos kasvissyöjä on tekemässä lasagnea laittaa sille mobilepayn kautta rahaa jauhelipakettia varten, että voisitko tehdä meillekin jotain? Että mekin haluttaisiin syödä hyvää ruokaa.
Kommentit (331)
Toivottavasti myös mahdollinen vegaaninen viini oli sinusta vastenmielistä.
Työkaverini aina jaksaa tästä naljailla, että miksi sellainenkin pitää olla kaikille piipertäjille.
Vaikka googlettamalla löytyisi heti tietoa, että ei vegaaninen viini saattaa sisältää äyriäisiä. Niille on myös moni allerginen.
Ikinä en kutsuisi häntä syömään, enkä vie töihinkään tarjottavaa koskaan.
Juurikin tämän lihansyöjän takia. En vaan jaksa vääntää aiheesta, miksi en syö lihaa vaikka se on niin hyvää.
Hän saa ihan rauhassa olla metsästävä heteromies. Kaikkien ihmisasioiden asiantuntija ja toisten asioiden tuomitsija.
Vierailija kirjoitti:
ole kuin vegaani ja lakkaa ajattelemasta muita ihmisiä. niin helppoo se on
Onko mennyt taas tunteisiin kun kaikki eivät ensin kiduta ja sitten joukkomurhaa eläimiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Niin, mutta sinä pystyit todennäköisesti maistamaan ja testaamaan siten sitä tarjolle laittamaasi kasvisruokaa, että se on ok. Toisin päin asia ei onnistu, eli kuten sanottua, minä voin jonkun kanipaistin valmistaa, mutta ei mitään havaintoa, miltä se maistuu tai miten lihaa pitäisi maustaa. Toki se saattaa onnistuakin, mutta ihan yhtä lailla saattaa olla onnistumatta.
Enemmin tarjoaisin kuitenkin sitä kasvisruokaa, jossa on maut tasapainossa ihan silläkin uhalla, että sekaanivieraan ravitsemus menee eläinproteiinin puutteen vuoksi täysin sekaisin kuukausiksi. Kauhea ihminen olen.
Toivottavasti sinulle on ok, että minä tarjoan sinulle liharuokaa, jossa on maut ja ravintoaineet tasapainossa, silläkin uhalla että sinun chakrasi menevät epätasapainoon. Olen niin kauhea ihminen, että en viitsi yhden ihmisen itsekkäiden temppuiluiden takia opetella tekemään ruokaa keskinkertaisista aineista, kun pakastin on laadukasta riistaa pullollaan.
Onko sulle niin vaikeaa, että ilmoittaisit etukäteen, että ota omat ruuat mukaan, illallisella tarjolla on lihapitoista apetta? Tällöin kaikki voittaisivat, eikä kenenkään ruokavalio aiheuttaisi erityistä draamaa. Vai eikö onnistu sen vuoksi, että pitää päästä voivottelemaan kaiken maailman ituhippejä mahdollisimman kovaan ääneen..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Niin, mutta sinä pystyit todennäköisesti maistamaan ja testaamaan siten sitä tarjolle laittamaasi kasvisruokaa, että se on ok. Toisin päin asia ei onnistu, eli kuten sanottua, minä voin jonkun kanipaistin valmistaa, mutta ei mitään havaintoa, miltä se maistuu tai miten lihaa pitäisi maustaa. Toki se saattaa onnistuakin, mutta ihan yhtä lailla saattaa olla onnistumatta.
Enemmin tarjoaisin kuitenkin sitä kasvisruokaa, jossa on maut tasapainossa ihan silläkin uhalla, että sekaanivieraan ravitsemus menee eläinproteiinin puutteen vuoksi täysin sekaisin kuukausiksi. Kauhea ihminen olen.
Toivottavasti sinulle on ok, että minä tarjoan sinulle liharuokaa, jossa on maut ja ravintoaineet tasapainossa, silläkin uhalla että sinun chakrasi menevät epätasapainoon. Olen niin kauhea ihminen, että en viitsi yhden ihmisen itsekkäiden temppuiluiden takia opetella tekemään ruokaa keskinkertaisista aineista, kun pakastin on laadukasta riistaa pullollaan.
Totta kai saat moraalittomana ihmisenä tarjota vaikka paskaa, ei se sen kummempaa ole.
Näinpä. Jos mulle joku tarjoaa paskaa (tai liharuokaa), niin syömättä jää.
Onneksi kaikki omat illallisvieraani ovat syöneet ilolla tarjotut kasvisruuat, ja tulleet aina uudestaankin syömään, kun on kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Niin, mutta sinä pystyit todennäköisesti maistamaan ja testaamaan siten sitä tarjolle laittamaasi kasvisruokaa, että se on ok. Toisin päin asia ei onnistu, eli kuten sanottua, minä voin jonkun kanipaistin valmistaa, mutta ei mitään havaintoa, miltä se maistuu tai miten lihaa pitäisi maustaa. Toki se saattaa onnistuakin, mutta ihan yhtä lailla saattaa olla onnistumatta.
Enemmin tarjoaisin kuitenkin sitä kasvisruokaa, jossa on maut tasapainossa ihan silläkin uhalla, että sekaanivieraan ravitsemus menee eläinproteiinin puutteen vuoksi täysin sekaisin kuukausiksi. Kauhea ihminen olen.
Toivottavasti sinulle on ok, että minä tarjoan sinulle liharuokaa, jossa on maut ja ravintoaineet tasapainossa, silläkin uhalla että sinun chakrasi menevät epätasapainoon. Olen niin kauhea ihminen, että en viitsi yhden ihmisen itsekkäiden temppuiluiden takia opetella tekemään ruokaa keskinkertaisista aineista, kun pakastin on laadukasta riistaa pullollaan.
30 vuoden aikana on tottunut siihen että aina ei löydy kasvisruokaa. Käyn yleensä silloin hieman ulkona kävelemässä sillä aikaa kun muut syövät lihojaan. Nykyisin tämä on tosin vähentynyt ja monet ihmiset tosiaan syövät myös kasvisruokaa vaikka syövät myös lihaa. Vain todella pahasti asennevammainen ei suostu edes maistamaan kasvisruokaa.
Pidemmillä reissuilla minulla on omat eväät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Hyi voin kuvitella miten epäterveellisen elämäntavan omistaa ihminen, jolle kasvisruuan kokkailu on noin vierasta, että ihan piti erikseen opetella. Kyllähän nyt useimmat syö jotain kasvisruokaakin vaikka edes sen lihan höysteenä. Eikä se lihan korvaaminenkaan kovin vaikeaa ole vaikka lasagneen, ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Mutta elämänkoulun lounastunnilla kasvisruoka on varmaan makkara ja ruuanlaittotaito kasslerin paisto voissa ja lisukkeeksi ranut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Sinäkö et tee koskaan mitään muuta kuin liharuokaa? Tuollaiselle liharuokavaliolle on varmaan joku nimi, sekasyöjähän sinä et ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
No tuo on sinun valintasi. Itse ajattelisin niin, että jos kutsun ystäviä syömään, varmistan että kaikille on oikeasti ruokaa, mitä he voivat syödä. Jos mukana on allergisia tai erikoisruokavalioita, muokkaan menun sen mukaan. Pyrin suunnittelemaan ruuat niin, että pienillä muokkauksilla ne käyvät kaikille. En todellakaan ala tekemään kahta eri ruokaa vain sen takia, että mukana on kasvissyöjä. Tällä periaatteella jos kasvisruoka käy kaikille, niin mikä ongelma tässä on? Muualla syöminen on se sitten ravintolassa tai ystävien luona on mahdollisuus tutustua uusiin makuihin ja ruokalajeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Kasvisyöjille ei käy tuollainen vastavuoroisuus. Ovat niin itsekkäitä.
Joo, on tosiaan itsekästä olla syömättä eläimiä ja yrittää valinnoillaan säästää tuleville sukupolville edes pikkuisen parempi planeetta.
Millä tavalla planeetta on parempi, kun ei syö lihaa? Tiedätkö edes sellaista asiaa, että lehmät syödessään ruohoa, hoitavat maata ja sen pieniä eliöitä? Pelkällä kasvissyönnillä on haittavaikutuksia elämisen systeemeihin, ne on suunniteltu ihan tarkkaan. Ilman kasvissyöjien hömppäilyjä.
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta vaatia tuollaista. Kaikki kasvissyöjät eivät voi käsitellä lihaa tai halua lihaa ylipäätään kotiinsa.
Sinulla ei ole mitään muuta syytä olla syömättä kasvisruokaa kuin nirsous. Ihan hyvin voit unohtaa yhdeksi illaksi ennakkoluulosi ja nauttia hyvästä kasvisruoasta.
Samahan se on toisin päin. Juuri kukaan ei ole allerginen lihalle eli ainoa syy olla syömättä on nirsous.

Oletko vähän yksinkertainen? Ei kai kukaan syö pelkkää lihaa ? Sekasyöjien ei tarvitse ihan joka aterialla syödä lihaa.
Aika moni syö pelkkää eläinperäistä ravintoa.
Vierailija kirjoitti:
te jotka jaksatte mainostaa kuinka teidän kasvisruokaa on kehuttu ettekö tajua että se on huvä tapasta kehua vaikka sontaa isäntäväelle :D
Oma mies tykkää lihasta ja itsekin olen sekasyöjä. Muualla asuva aikuinen lapseni on kasvissyöjä ja kun hän tulee meille, teen silloin kasvisruokaa. Omalta mieheltä saan kyllä palautetta millaista ruoka on. Hänestä esimerkiksi kasvislasagne on parempaa mitä lihaversio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Kasvisyöjille ei käy tuollainen vastavuoroisuus. Ovat niin itsekkäitä.
Joo, on tosiaan itsekästä olla syömättä eläimiä ja yrittää valinnoillaan säästää tuleville sukupolville edes pikkuisen parempi planeetta.
Millä tavalla planeetta on parempi, kun ei syö lihaa? Tiedätkö edes sellaista asiaa, että lehmät syödessään ruohoa, hoitavat maata ja sen pieniä eliöitä? Pelkällä kasvissyönnillä on haittavaikutuksia elämisen systeemeihin, ne on suunniteltu ihan tarkkaan. Ilman kasvissyöjien hömppäilyjä.
Moi kaariina.
Jännää, että monien sekasyöjien mielestä ruoka ei ole ruokaa, jos siinä ei ole lihaa mukana. Paitsi jos on kyse vaikka pinaattikeitosta, sitä ei lasketa, niinkö?
Minä olen sekasyöjä, ja pystyn aivan hyvin syömään vaikka lakto-ovo -ruokaa tai vegaanista ruokaa enkä kaipaa lihaa, jos ruoka on hyvin tehty ja maustettu. Voin syödä lihaa sitten toisella kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta vaatia tuollaista. Kaikki kasvissyöjät eivät voi käsitellä lihaa tai halua lihaa ylipäätään kotiinsa.
Sinulla ei ole mitään muuta syytä olla syömättä kasvisruokaa kuin nirsous. Ihan hyvin voit unohtaa yhdeksi illaksi ennakkoluulosi ja nauttia hyvästä kasvisruoasta.
Samahan se on toisin päin. Juuri kukaan ei ole allerginen lihalle eli ainoa syy olla syömättä on nirsous.
Vegaanismi on eettinen vakaumus. Nirsous ei ole vakaumus vaan pelkkää idiotismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Niin, mutta sinä pystyit todennäköisesti maistamaan ja testaamaan siten sitä tarjolle laittamaasi kasvisruokaa, että se on ok. Toisin päin asia ei onnistu, eli kuten sanottua, minä voin jonkun kanipaistin valmistaa, mutta ei mitään havaintoa, miltä se maistuu tai miten lihaa pitäisi maustaa. Toki se saattaa onnistuakin, mutta ihan yhtä lailla saattaa olla onnistumatta.
Enemmin tarjoaisin kuitenkin sitä kasvisruokaa, jossa on maut tasapainossa ihan silläkin uhalla, että sekaanivieraan ravitsemus menee eläinproteiinin puutteen vuoksi täysin sekaisin kuukausiksi. Kauhea ihminen olen.
Toivottavasti sinulle on ok, että minä tarjoan sinulle liharuokaa, jossa on maut ja ravintoaineet tasapainossa, silläkin uhalla että sinun chakrasi menevät epätasapainoon. Olen niin kauhea ihminen, että en viitsi yhden ihmisen itsekkäiden temppuiluiden takia opetella tekemään ruokaa keskinkertaisista aineista, kun pakastin on laadukasta riistaa pullollaan.
Onko näin yksinkertaisia jästipäitä oikeasti olemassa? Jos jollain on erityisruokavalio, niin miksi et ottaisi sitä huomioon? Ymmärrätkö sekasyöjän ja kasvissyöjän ruokavalion erot? Sekasyöjät voivat syödä myös kasvisruokia ja toinen syö pelkästään kasvisruokia. Jos et pysty tai halua tehdä sellaista ruokaa vieraillesi, jota he pystyvät syömään, on varmaan parempi jättää heidät kutsumatta tai mennä ulos syömään. Ihan peruskäytöstapoja, ei tarvitse tahallaan leikkiä idioottia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Kasvisyöjille ei käy tuollainen vastavuoroisuus. Ovat niin itsekkäitä.
Joo, on tosiaan itsekästä olla syömättä eläimiä ja yrittää valinnoillaan säästää tuleville sukupolville edes pikkuisen parempi planeetta.
Millä tavalla planeetta on parempi, kun ei syö lihaa? Tiedätkö edes sellaista asiaa, että lehmät syödessään ruohoa, hoitavat maata ja sen pieniä eliöitä? Pelkällä kasvissyönnillä on haittavaikutuksia elämisen systeemeihin, ne on suunniteltu ihan tarkkaan. Ilman kasvissyöjien hömppäilyjä.
Joo, sinähän se olet selvästi asioista hyvin perillä XD. Tässä kolme artikkelia luettavaksi, jos siis jaksat lukea jotain muutakin kuin pelkkää Aku Ankkaa:
https://minska.fi/blogs/artikkelit/planetaarinen-eli-ilmastoystavalline…
https://wwf.fi/uutiset/2022/01/nain-helppoa-on-syoda-ymparistoystavalli…