Kasvissyöjä jättää vieraille liharuuan tekemättä
Ensinkin, kun teen itse ruokaa, yritän parhaimman mukaan tehdä niin hyvää ruokaa kuin mahdollista jokaiselle ja minulle itselleni syöminen on aina nautinto enkä koskaan syö ruokaa, jonka tarkoituksena olisi vain täyttää vatsani. Minulle esimerkiksi kun kolmen ruuan päivällinen tarkoittaa sitä, että siinä on lihaa tai kalaa. Tuttava perheessä kasvissyöjiä ja tein heille luonnollisesti kasvisruokaa kun olivat vieraana ja kehuivat sitä maasta taivaaseen. Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat. Kaikki säädöt, että mahtui hellalle ja uuniin kaikki.
Nyt kun oltiin viikonloppuna vuorostaan heillä syömässä, tuttava perheen rouva kasvissyöjänä oli tehnyt vain kaikille samaa kasvisruokaa. Ei ollut minulle nautinto, itse pidin päivällisruokaa sellaisena, että se oli kuin tilaisit ravintolan pihviannoksen ilman pihviä. Onko kohtuullista, että sekasyöjänä otetaan muiden ruokavaliot huomioon ja pyritään tekemään toisella mahdollisimman hyvänmakuista ruokaa, mutta sitten kasvissyöjä ei itse huomioikaan vastuvuoroisesti sekasyöjiä?
Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Pitääkö seuraavalla kerralla ottaa omat pihvit mukaan tai jos kasvissyöjä on tekemässä lasagnea laittaa sille mobilepayn kautta rahaa jauhelipakettia varten, että voisitko tehdä meillekin jotain? Että mekin haluttaisiin syödä hyvää ruokaa.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta vaatia tuollaista. Kaikki kasvissyöjät eivät voi käsitellä lihaa tai halua lihaa ylipäätään kotiinsa.
Sinulla ei ole mitään muuta syytä olla syömättä kasvisruokaa kuin nirsous. Ihan hyvin voit unohtaa yhdeksi illaksi ennakkoluulosi ja nauttia hyvästä kasvisruoasta.
TÄMÄ! Siis liha oikeesti oksettaa, en halua edes käsitellä sitä! Jos joku tulee kutsuttuna ja tietää saavansa kasvisruokaa, jota ei halua, jääköön kotiin!
No, hyvä! Vihdoinkin löytyy rehellisiä kasvissyöjiä, jotka suoraan sanoo, ettei heitä kiinnosta muut. Vaikka muut ottaa heidät huomioon, niin he eivät näe asiakseen ottaa vastavuoroisesti sitten niitä muita huomioon! Ap.
Kiitokset tästä.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt. Joo, tulisit meille kylään ja sanoisin että juu kaikki onnistui, mitä nyt kävin pari kertaa oksentamassa. ETKÖ YMMÄRTÄNYT! Voin pahoin, oksennan sun muuta lihasta, EN halua edes koskea siihen, en voi! Olen allerginen esin sianlihalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se on huolella valmistettua kasvisruokaa, niin kyllä se kelpaa illalliseksi. Minä olen joskus syönyt vegaanisen illallismenun joka oli aivan loistava. Sienikeittoa, terriiniä, suklaakakkua jälkiruoaksi... ihan jumalaista.
Jostain korvikkeista tehtyä, jee.
Mutta se oli hyvää. Enkä tiedä miten paljon "korvikkeita" siinä ruuassa oli. Suklaakakkua nyt ainakin saa aikaan ihan helposti ilman sen kummaisempia erikoisaineksia, enkä usko että sienikeitto ja terriinikään nyt mitään kummoisia tarttee. Ehkä jotain kaurakermaa? Minua ei itseasiassa kiinnostakaan, pitäköön kokki salaisuutensa, koska pidin ruuasta.
Kerro se sienikeiton ohje.
En minä tiedä, kun sen ruuan oli valmistanut pitopalvelun kokki.
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.
Minä en ota kutsua vastaan, miksi aikaani tuhlaan haistellen kaikenmaailman tofuja. 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Pihvin paistaminen on helppoa.
Paitsi tietysti jos haluaa ilkeillä niin saahan siitä korpun.Just tämmösten asenteiden takia en vaivaudu varsinkaan vegaaniksi ilmoittautuvan takia.
Sulla ei taida muutenkaan kovin montaa kaveria olla?
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.
Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ympäristön takia kasvissyöjänä minulle on sama kuka vähentää lihan syöntiä, joten totta kai pistän vieraatkin kasvissyömään.
Sama meillä, kasvisruokaa syvät syövät liharuokaa tai ovat nälissään. Me on kaveriporukassa jätetty säännönmukaisesti kasvisruokaan hurahtaneet vain kaveripiirin ulkopuolelle. Jonkun aikaa ne kyselee, että miksi heitä ei kutsuta enää yhteisille matkoille, illanistujaisiin, mökkiviikonloppuhin, laskettelureissuille jne. Kukaan ei sitä vaahtoamista jaksa kuunnella. Yksi teki itsarin kun oli kuulema ollut lopulta ihan yksin, sen äiti minulle kertoi, minä vaan naureskelin.
Kaikkihan tämän uskoo XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta vaatia tuollaista. Kaikki kasvissyöjät eivät voi käsitellä lihaa tai halua lihaa ylipäätään kotiinsa.
Sinulla ei ole mitään muuta syytä olla syömättä kasvisruokaa kuin nirsous. Ihan hyvin voit unohtaa yhdeksi illaksi ennakkoluulosi ja nauttia hyvästä kasvisruoasta.
TÄMÄ! Siis liha oikeesti oksettaa, en halua edes käsitellä sitä! Jos joku tulee kutsuttuna ja tietää saavansa kasvisruokaa, jota ei halua, jääköön kotiin!
No, hyvä! Vihdoinkin löytyy rehellisiä kasvissyöjiä, jotka suoraan sanoo, ettei heitä kiinnosta muut. Vaikka muut ottaa heidät huomioon, niin he eivät näe asiakseen ottaa vastavuoroisesti sitten niitä muita huomioon! Ap.
Kiitokset tästä.
Kenenkään ei tarvutse osallistua väkivaltaisuuksiin vaikka sinä kuinka ruikuttaisit, valitettavasti näin se menee. En myöskään osallistuisi ihmisten tappamiseen tai pdofiliian vaikka kuinka sinä tai vieraani sitä odottaisivat kohteliaana vieraanvaraisuutena. Katsos kun elämänarvoihini kuuluu väkivallattomuus enkä siitä tingi. Ymmärrän kyllä että sinun on sitä vaikea ymmärtää kun itsellesi väkivaltaisuus ja oma nautinto itsekkyys ja kärsimyksen aiheuttaminen toisille eläville olennoille ovat hyvin tärkeitä arvoja.
Jestas että vahvistaa kyllä tämmöiset postaukset kuvaa lihansyöjistä tyhminä ihmisinä. Olen itsekin sekasyöjä, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia liharuokaa kasvissyöjiltä. Vaikka söisi lihaa, niin ei sitä ole mikään PAKKO olla joka aterialla... Useimmat tietämäni sekasyöjätkin valitsevat välillä kasvisannoksia ravintolassa tai jopa valmistavat sitä itse.
Syön itse lähes joka aterialla tomaattia, sillä rakastan sitä. Valmistan kuitenkin tomaattiallergiselle ystävälleni tomaattivapaata ruokaa, mutta nyt kun olen menossa hänen luokseen illalliselle, niin onko oikein vaatia, että hän valmistaa tomaattia sisältävää ruokaa? Syönhän sitä kuitenkin lähes joka aterialla. Ai miten niin ei ole sama asia olla tarjoamatta allergiselle ruokaa jota ei pysty syömään kuin vaatia sitä ruokaa tarjottavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ympäristön takia kasvissyöjänä minulle on sama kuka vähentää lihan syöntiä, joten totta kai pistän vieraatkin kasvissyömään.
Sama meillä, kasvisruokaa syvät syövät liharuokaa tai ovat nälissään. Me on kaveriporukassa jätetty säännönmukaisesti kasvisruokaan hurahtaneet vain kaveripiirin ulkopuolelle. Jonkun aikaa ne kyselee, että miksi heitä ei kutsuta enää yhteisille matkoille, illanistujaisiin, mökkiviikonloppuhin, laskettelureissuille jne. Kukaan ei sitä vaahtoamista jaksa kuunnella. Yksi teki itsarin kun oli kuulema ollut lopulta ihan yksin, sen äiti minulle kertoi, minä vaan naureskelin.
Sama. Meillä tarjottu liha on vieläpä itse pyydettyä riistaa tai kalaa, joten kenelläkään ei ole ensimmäistäkään eettistä syytä olla syömättä.
Kasvissyöjät, varsinkin vegaanit, ovat pelkkiä huomionkipeitä kakaroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Minä pärjään hyvin. Edellyttää tietty, että tarjolla on muutakin kuin pelkkää lihaa. Käyn sitten kotimatkalla hakemassa pitsan.
t. 30 vuotta kasvissyöjänä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Kasvisyöjille ei käy tuollainen vastavuoroisuus. Ovat niin itsekkäitä.
Olen vegaani siksi että en vaan pysty syömään eläimiä, niin ei. Minulle ne eläimet on tuntevia olentoja ja mua oikeesti itkettää liha. Joku näkee lautasellaan pihvin, minä ajattelen miten se eläin on ennen kuolemaansa pelännyt ja ollut ahdistunut. Minä tiiän, koska olen maalta ja lapsena vietin paljon aikaa navetassa. En vaan voi syödä lihaa enkä käsitellä sitä. Mulle on jonkun sekasyöjän loukatut tunteet vähemmän tärkeitä verrattuna siihen sikojen, lehmien ja broilerien oikeisiin kärsimyksiin. Sorry not sorry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Niin, mutta sinä pystyit todennäköisesti maistamaan ja testaamaan siten sitä tarjolle laittamaasi kasvisruokaa, että se on ok. Toisin päin asia ei onnistu, eli kuten sanottua, minä voin jonkun kanipaistin valmistaa, mutta ei mitään havaintoa, miltä se maistuu tai miten lihaa pitäisi maustaa. Toki se saattaa onnistuakin, mutta ihan yhtä lailla saattaa olla onnistumatta.
Enemmin tarjoaisin kuitenkin sitä kasvisruokaa, jossa on maut tasapainossa ihan silläkin uhalla, että sekaanivieraan ravitsemus menee eläinproteiinin puutteen vuoksi täysin sekaisin kuukausiksi. Kauhea ihminen olen.
Toivottavasti sinulle on ok, että minä tarjoan sinulle liharuokaa, jossa on maut ja ravintoaineet tasapainossa, silläkin uhalla että sinun chakrasi menevät epätasapainoon. Olen niin kauhea ihminen, että en viitsi yhden ihmisen itsekkäiden temppuiluiden takia opetella tekemään ruokaa keskinkertaisista aineista, kun pakastin on laadukasta riistaa pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ympäristön takia kasvissyöjänä minulle on sama kuka vähentää lihan syöntiä, joten totta kai pistän vieraatkin kasvissyömään.
Sama meillä, kasvisruokaa syvät syövät liharuokaa tai ovat nälissään. Me on kaveriporukassa jätetty säännönmukaisesti kasvisruokaan hurahtaneet vain kaveripiirin ulkopuolelle. Jonkun aikaa ne kyselee, että miksi heitä ei kutsuta enää yhteisille matkoille, illanistujaisiin, mökkiviikonloppuhin, laskettelureissuille jne. Kukaan ei sitä vaahtoamista jaksa kuunnella. Yksi teki itsarin kun oli kuulema ollut lopulta ihan yksin, sen äiti minulle kertoi, minä vaan naureskelin.
Mulla on kaveripiiri ja läheiset sellaisia että illanistujaisissa ja picnikeillä kaikki on kasvispohjaista, sekaaneille saattaa tosin olla juustoa. Kaikille, myös lihansyöjille tämä käy eikä ole ollut ongelmaa, he itsekin tuovat jotain vegaanista. Ravintoloista valitaan sellainen mistä saa kasvisruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Kasvisyöjille ei käy tuollainen vastavuoroisuus. Ovat niin itsekkäitä.
Joo, on tosiaan itsekästä olla syömättä eläimiä ja yrittää valinnoillaan säästää tuleville sukupolville edes pikkuisen parempi planeetta.
Vierailija kirjoitti:
Ai kauheeta! Et varmaan sitten syö jotain pinaattilettuja tai perunavelliä tai sosekeittoa tai ratatatouillea tai pastaa pesto tai marinaran kera?
Mikään noista ei ole täysipainoinen ateria, jossa on ravintoaineet kohdillaan. Esim. ratatouille on vain ja ainoastaan lisuke. Matkustele joskus, niin näet.
Samoin Italiassa sen pestopastan jälkeen tulee yleensä pihvi ja salaatti. Pasta on siellä alkuruoka, ei mikään jättikulhosta syöty ainoa ruoka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Tässä kohden tulee nyt sitten se, että pitkään kasvisruokavaliolla olleen ruuansulatuskanavan bakteerikanta on muuttunut, eli se liharuuan syöminen vuosien tauon jälkeen todennäköisesti aiheuttaisi hieman laktoosi-intoleranssia mukailevan reaktion. Joten ei ole ehkä ihan nyt kuitenkaan "senkus syö nyt vaan sitä liharuokaa".
Ja edelleenkin, aika monelle kasvissyöjälle on ihan ok tuoda omat ruuat, jos vaihtoehtona on ihme kiukuttelu ja lapsellinen ruokavalionälvintä. Veikkaan, että myös paleot ym. ottavat mieluummin omat sapuskansa mukaan tällaisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat.
Piti? Ei minua varten olisi tarvinnut. Olen se sekasyöjä. Maukas kasvisruoka kelpaa kyllä. Teen sitä toisinaan itsekin ja ihan itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.Eikö kasvissyöjä tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman kasviksia? Tai edes niin, että kasvikset olisivat lisuke, eivät varsinainen ateria?
Toimii katsos molemmin päin.
Oletko vähän yksinkertainen? Ei kai kukaan syö pelkkää lihaa ? Sekasyöjien ei tarvitse ihan joka aterialla syödä lihaa.
Ota ne omat pihvit mukaan seuraavalla kerralla tai älä mene. Ihme itkemistä taas aikuisilta ihmisiltä.
No samoja tyyppejä nämä ovat, jotka ilkkuvat ensin vegaaneja "soijapojiksi", ja sitten itse ryystävät lehmän tissimaitoa, niin kuin kunnon raavaat miehet, ai ai!