Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Hyvää iltaa ja yötä sinulle. Olen sairaslomalla, syöpä, tauti ja lääkkeet väsyttävät. Huomenna uusi päivä. Kauniita unia kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää iltaa ja yötä sinulle. Olen sairaslomalla, syöpä, tauti ja lääkkeet väsyttävät. Huomenna uusi päivä. Kauniita unia kaikille.

Voimia sinulle, hyvää yötä ja muistathan pitää itsestäsi huolta. Lepoa ja ravintoa, vaikkei aina niin maistuisikaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkona on kylmä kuin syksyllä. Tulin reisusta ja palelee vielä sisälläkin. Ulos täytyy laittaa pitkät alushousut housujen alle.

Kyllä tämä minuakin harmittaa. Jotkut sitten kysyy, että helteitäkö pitäisi olla. En minäkään niitä toivo, mutta lähempänä 20 astetta ja edes pilvipoutaa jatkuvan sateen sijaan. Joka päivä melkein satanut. Jotkut päivät (esim viime lauantai) koko päivän. Haluaisin tarjeta ilman näin montaa kerrosta vaatteita. Olla t-paidassa päivällä. 

Meillä oli tänään +18, pilvistä, välin aurinkoakin... ei mulla sentä pitkiä kalsareita farkkujen alla ollut... mulle kelpaa tämmöinen keli, pari hellepäivää jo ahdistaa...

Sivusta, täällä on  ollut 11 astetta ja koko päivän satanut. Aamulla minulla oli talvitakki kävelyllä päällä ja pitkät kalsarit olleet koko päivän. Kädet jäässä istuin terassilla tunnin miettien, että jos sama jatkuu huomenna niin haen lapaset käteeni. Niin, että hieman alkaa ahdistaa itseäkin.

Huomenta kaikille

Vein auton huoltoon, hörpin aamukahvia kotikahvilassa, kunnes kirpputori aukeaa. Tankkaus (huuuiii bensan hinta!), laiskottaa...

Tiistaiterveisin

Doris - reissunainen

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin minäkin. 

Et kyllä kirjoittaisi noin jos olisit yhtään tietoinen mitä yksinäisyys on, kirjoituksestasi paistaa läpi oma hyväisyys ja naivius.

Uusi päivä, eilinen oli puhumaton päivä, ei edes puhelimessa kenenkään kanssa juttelua.

Toivon, että tänään edes muutaman sanan saisin vaihdettua jonkun kanssa, vaikka kaupan kassan.

Huhuu, miten Näkymättömällä ja ystävällä on lähtenyt? Viestittelettekö? 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin minäkin. 

Et kyllä kirjoittaisi noin jos olisit yhtään tietoinen mitä yk

Kyllä voi kaivata yksinäisyyttä ja sitä että saa olla täysin rauhassa, kukaan ei kaipaa. Olin 40 v opettajana pienille lapsille ja kotona omat lapset ja lapsenlapset. Minä olin täysin yksin kaksi vuotta eläkkeelle päästyäni. Makasin sohvalla ja  nukuin  ja luin. En halunnut nähdä ketään, en puhua puhelimessa. Olin niin väsynyt ihmisiin. En vieläkään halua nähdä kuin aivan muutaman. Haluan ajatella yksin, olla yksin. Eli  "ei kohren koskaan," sanoi anoppivainaa. Olemme niin erilaisia.  Jo lapsena tykkäsin leikkiä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin minäkin. 

Et kyllä kirj

Et ymmärrä, koska sinulla on olemassa lapset ja lapsenlapset, voit halutessasi olla yksin, mutta jos tavitset tukea niin tiedät keneen voit ottaa yhteyttä ja kuulut johonkin sukuun- Mulla ei ole ollutkaan koskaan ketään, olen yksin kaikkien asioideni kanssa, eikä ole ketään kenen kanssa ne jakaa. 

Kyllä olet  toope ja vielä opettajanakin ollut, ei mitään käsitystä muusta omasta elämästä,  minä ja minä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin minäkin. 

Et kyllä kirj

Tuo 'vapaaehtoinen' yksin oleminen on eri kuin yksinäisyys. Minäkin puhelias mamma kaipaan yksinoloa toisinaan. Nautin olla pitkin ja poikin kotona, kun puoliso on pois. Tavarat jää vähän niin ja näin, levittelen lankoja, sovittelen vaatteita, luen & kirjoitan runoja... sitten oion paikkoja, tiskaan tiskit yms kun mies palaa. Nautin seurasta, kun olen sillä tuulella. En tarkkaan edes tiedä, miten syvältä yksinäisyys voi kaihertaa, voin vain kuvitella.

Doris -reissunainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin min

Miksi et pysty ystävystymään? Miten et saa pidettyä yhteyttä naapureihin, työkavereihin tai harrastusporukohin?  Miten kohtelet ihmisiä? 

Eivät naapurit, harrastusporukat korvaa perhe ja sukulaissuhdetta.

Ne ovat hyvänpäivän tuttuja ja kuuluvat  jokaisen ihmisen elämään.

On paljon näköjään ihmisiä jotka eivät tajua mitä yksin eläminen on ilman tukiverkkoa, ei siinä joku kahvilassa käynti auta, yhtä yksin olet senkin jälkeen.

Mitäs sitten kun ei olekaan enää sitä puolisoa, ei ole ketään ketä odottaa kotiin ja kenen kanssa tehdä jotain?

No joillekin jää kuitenkin lapset ja muu suku, sisaret, veljet.. Mitäs jos niitäkään ei sitten ole?

Ehkäpä sit tietää mitä on yksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sitten kun ei olekaan enää sitä puolisoa, ei ole ketään ketä odottaa kotiin ja kenen kanssa tehdä jotain?

No joillekin jää kuitenkin lapset ja muu suku, sisaret, veljet.. Mitäs jos niitäkään ei sitten ole?

Ehkäpä sit tietää mitä on yksinäisyys.

Sisarukset ja serkut on pitkäaikaisempia ihmissuhteita, ootteko tullut ajatelleeksi? Toki voi olla myös lapsuuden aikaisia ystäviä hamaan hautaan...

Olin ennen hyvin yksinäinen. Se tuntui pahalta. Silitin itseäni käsivarresta ja kuvittelin, että joku muu silittää minua. Kättelin itseäni toisella kädellä, kun halusin tietää, millaista olisi kätellä jotain ihmistä.

Sitten keksin tilata aikaa hierojalle, siinä sai kosketusta ja juttuseuraa. Se helpotti muutamaksi päiväksi yksinäisyyden tunnetta mutta tuli lopulta liian kalliksi käydä joka kuukausi hierojalla.

Olen ollut koko ikäni jollain tavalla yksinäinen, seissyt koulussa ala-asteella koulun seinää vasten, kun muut leikkivät. Työni on ollut sellaista, että olen työskennellyt yksin omassa työhuoneessani. En halunnut mennä syömään ruokalaan, joten söinkin huoneessani. Tosiasiassa on osin omaa syytäni, että olen kärsinyt yksinäisyydestä. Juoruaminen kahvihuoneessa ei ole kiinnostanut, vaikka jutellaan kai siellä mukaviakin välillä. Itselläni on huonoja kokemuksia kahvihuonekeskusteluista.

Lopulta löysin hyvän miehen. Hän on introvertti ja kaipaa paljon yksinoloa, joten olen tässä suhteessa siitä johtuen myös paljon yksin. Kaipaan enemmän yhdessä olemista ja tekemistä. En ole enää työelämässä, joten tapaan harvoin ketään muita kuin miestäni. Jos hän kuo lee ennen minua, olen luultavasti loppuikäni hyvin yksinäinen. Ystävistäni suurin osa on kuollut, pari muuta asuu kaukana. Sukulaisista yhdelle joskus soittelen. 

Tämä ei ole valitus, vaan kerron vain omia kokemuksiani aiheesta yksinäisyys. Olen onnellinen, että minulla on hyvä mies. 

Suosittelen Spr:n ystäväkurssin käymistä heille, joille se voisi luonteen puolesta sopia. Moni vanhus kaipaa epätoivoisesti ystävää. On win-win -tilanne, kun yksinäiset löytävät toisensa.

Vierailija kirjoitti:

Uusi päivä, eilinen oli puhumaton päivä, ei edes puhelimessa kenenkään kanssa juttelua.

Toivon, että tänään edes muutaman sanan saisin vaihdettua jonkun kanssa, vaikka kaupan kassan.

Asuin kauan yksin.Minulle riitti työpaikalla puhuminen ja tekeminen,hoitoala,kun pääsi kotiin niin oli ihana olla vaan hiljaa.Nyt olen jo eläkkeellä ja parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Uusi päivä, eilinen oli puhumaton päivä, ei edes puhelimessa kenenkään kanssa juttelua.

Toivon, että tänään edes muutaman sanan saisin vaihdettua jonkun kanssa, vaikka kaupan kassan.

Miksi et kirjoitellut sen ystävyyttä tarjoavan ihmisen kanssa? Miksi et tee asialle mitään, valitat vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen juttu. On varmasti surullista, jos ei ole kenellekään tärkeä eikä tarpeellinen. Mä olen yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja ihan oikeasti jo odotan sitä päivää, kun KUKAAN ei enää tarvitse mua yhtään mihinkään. Ei työelämä, ei sukulaiset, ei ystävät. Elänkö edes niin pitkään, että en ole enää kenellekään tarpeellinen? Vähän pelkään, että ehdin kuollakin sitä ennen. Viime viikolla tulin yhdelle puolitutulle maininneeksi, että jään oloneuvokseksi jo syyskuussa, niin hänhän heti ehdotti mua paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Eilen tuli sairaalakäynnillä selväksi, että olen ex-anopillekin, jota en ollut tavannut 19:een vuoteen, tärkeä ihminen. Hän oli tosi pahoillaan, ettei ollut pitänyt yhteyttä, ja niin olin min

Kuinka nuorina vanhempasi kuolivat, kun kirjoitat, ettei sinulla KOSKAAN ole ollut ketään?  Nyt alkaa trollitutka piipittää.

Vierailija kirjoitti:

Eivät naapurit, harrastusporukat korvaa perhe ja sukulaissuhdetta.

Ne ovat hyvänpäivän tuttuja ja kuuluvat  jokaisen ihmisen elämään.

On paljon näköjään ihmisiä jotka eivät tajua mitä yksin eläminen on ilman tukiverkkoa, ei siinä joku kahvilassa käynti auta, yhtä yksin olet senkin jälkeen.

Olet väärässä. Vanhempani ovat kuolleet, olen ainoa lapsi, yksi iäkäs täti asuu Saksassa. Ei ole puolisoa tai lapsia, mutta minulla on koulu- ja opiskeluaikaisia ystäviä. He korvaavat perheen. Heille kerron murheeni. Apua pyydän asiantuntijoilta, ystäviäni en siihen käytä. Sinä tunnut syyttävän koko maailmaa. Minä olen sopeutunut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi päivä, eilinen oli puhumaton päivä, ei edes puhelimessa kenenkään kanssa juttelua.

Toivon, että tänään edes muutaman sanan saisin vaihdettua jonkun kanssa, vaikka kaupan kassan.

Asuin kauan yksin.Minulle riitti työpaikalla puhuminen ja tekeminen,hoitoala,kun pääsi kotiin niin oli ihana olla vaan hiljaa.Nyt olen jo eläkkeellä ja parisuhteessa.

Kun ei ole sitä työpaikkakaan ollut 20 vuoteen, missä oisi tekemisissä jonkun kanssa ja ei ole parisuhdettakaan.