Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Reissunaiselle turvallista matkaa Sodikseen!

Minä "myöhäisherännäinen" pesin vasta nyt ikkunat, ulkoa olin tosin jo pessyt aiemmin.

Pyöräilemässäkin kävin; metsämansikat kukkivat pitkin tienvartta, samoin kielot.  Ihana kielojen tuoksu; maljakkoon en niitä poimi, saan sisätiloissa niistä päänsäryn.

Lähden tästä valmistelemaan grillinyytit kypsennystä odottamaan; kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia, sulatejuustoa ja kalkkunanakin paloja, mausteita.  Uunissa ne kypsennän folionyytissä.

Kohta pitäisi taas lähteä isälle kahville. Väsyttää ihan sairaasti. Eilen oli sytopäivä ja olen sentään saanut tänään alas vettä ja suolaa. Jep, ihan vaan suolaa kämmenelle ja siitä suuhun. Kahvi ja pulla ei nyt oikein houkuttele, mutta ehkä menee alas. Illalla täytyy silputa pahvilaatikoita, jos vaan sorminivelet kestää. Muuten ajattelin illankin vain olla möllöttää. Mahdollisimman aikaisin koira iltalenkille ja sitten nukkumaan. Huomenna on päivä uus :)

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kohta pitäisi taas lähteä isälle kahville. Väsyttää ihan sairaasti. Eilen oli sytopäivä ja olen sentään saanut tänään alas vettä ja suolaa. Jep, ihan vaan suolaa kämmenelle ja siitä suuhun. Kahvi ja pulla ei nyt oikein houkuttele, mutta ehkä menee alas. Illalla täytyy silputa pahvilaatikoita, jos vaan sorminivelet kestää. Muuten ajattelin illankin vain olla möllöttää. Mahdollisimman aikaisin koira iltalenkille ja sitten nukkumaan. Huomenna on päivä uus :)

Lammas, menet sitten kahvin jälkeen pötköttämään soffalle ja annat isäsi tarinoida omat juttunsa. Saa sinuakin joskus väsyttää niin mukavampi sulle eikä se isää haittaa.

Mun huoneentaulu:

Ilo pintaan vaikk sydän märkänis! 💃

Tätä  olen noudattanutkin elämässäni ja monet surut kääntänyt iloiksi. Joka asiassa on hyväkin puoli. Kun sairastuin kroonisesti, minun ei tarvinnut enää itse pohtia tulevaisuuttani, se oli jo päätetty. Kun lapseni kuoli, hänen ei tarvinnut kärsiä enää. Kun minulle oltiin epäreiluja, tiesin olleeni oikeassa tämän henkilön suhteen.  Jne. Huumorin avulla selviää elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia ihmisiä. Ajoin eilen Ikeaan. Parkkeerasin ruutuun. Olen pluskokoinen ja jätin itselleni tilaa päästä ulos autosta. Siihen tuli jokin mies joka arvosteli että olen parkkeerannut liian lähelle hänen autoaan ja miksi. Sanoin että jätin itselleni tilaa poistua. Lähdin kävelemään jolloin mies kiekui että aionko viipyä pitkään. En edes vilkaissut mut sanoin että puolisen tuntia. Autoni oli valkoisten viivojen sisällä. Kiivetköön apukuskin puolelta vain!

Minun, vanhan naisen olisi pitänyt alkaa järjestää hänelle autoonmenotilaa. Pyytää anteeksi, peruuttaa ja hakea toinen paikka. Alkoi sataa.

Joskus ennen meninkin tähän, että miehet komentelevat tuntematontakin naista. Ei enää! En tehnyt mitään laitonta ja olen minäkin joskus joutunut kiipeämään apukuskin puolelta.

Autoni ovessa ei ollut jälkeä. Mä voitin haha.

 

Olet ilkeä ihminen. Miksi et peruuttanut ja päästänyt häntä autoonsa ja sitten parkannut uudestaan. Ei sukupuoli, ikä tai lihavuus anna oikeutta  käyttäytyä rumasti.

Vierailija kirjoitti:

Pieni 3-vuotias tyttären tyttö oli yötä mummon luona.tuli sunnuntaina ja äsken lähti.Touhuttiin kaikenlaista.Käytiin hampparilla ym.Ikävä jäi kun lähti.

 

3-vuotiaalle hampurilaista?

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia ihmisiä. Ajoin eilen Ikeaan. Parkkeerasin ruutuun. Olen pluskokoinen ja jätin itselleni tilaa päästä ulos autosta. Siihen tuli jokin mies joka arvosteli että olen parkkeerannut liian lähelle hänen autoaan ja miksi. Sanoin että jätin itselleni tilaa poistua. Lähdin kävelemään jolloin mies kiekui että aionko viipyä pitkään. En edes vilkaissut mut sanoin että puolisen tuntia. Autoni oli valkoisten viivojen sisällä. Kiivetköön apukuskin puolelta vain!

Minun, vanhan naisen olisi pitänyt alkaa järjestää hänelle autoonmenotilaa. Pyytää anteeksi, peruuttaa ja hakea toinen paikka. Alkoi sataa.

Joskus ennen meninkin tähän, että miehet komentelevat tuntematontakin naista. Ei enää! En tehnyt mitään laitonta ja olen minäkin joskus joutunut kiipeämään apukuskin puolelta.

Autoni ovessa ei ollut jälkeä. Mä voitin haha.

Tuliko sinulle oikeasti hyvä mieli kiusanteosta?  Ja sitten ihmetellään koulu- ja työpaikkakiusaamista. 

Mietin mitä järkeä tässä elämässä on, ainaista yksinäistä pakertamista, itsemurha on alkanut pyörimään mielessä eikä ole ketään omaista kelle kertoa sìitä.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia ihmisiä. Ajoin eilen Ikeaan. Parkkeerasin ruutuun. Olen pluskokoinen ja jätin itselleni tilaa päästä ulos autosta. Siihen tuli jokin mies joka arvosteli että olen parkkeerannut liian lähelle hänen autoaan ja miksi. Sanoin että jätin itselleni tilaa poistua. Lähdin kävelemään jolloin mies kiekui että aionko viipyä pitkään. En edes vilkaissut mut sanoin että puolisen tuntia. Autoni oli valkoisten viivojen sisällä. Kiivetköön apukuskin puolelta vain!

Minun, vanhan naisen olisi pitänyt alkaa järjestää hänelle autoonmenotilaa. Pyytää anteeksi, peruuttaa ja hakea toinen paikka. Alkoi sataa.

Joskus ennen meninkin tähän, että miehet komentelevat tuntematontakin naista. Ei enää! En tehnyt mitään laitonta ja olen minäkin joskus joutunut kiipeämään apukuskin puolelta.

Autoni ovessa ei ollut jälkeä. Mä voitin haha.

Sellaiset voimaantumiset siellä. Vielä vanhana naisenakin ehtii miehiä polkemaan. Go, grammy go.  Voi tätä maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni 3-vuotias tyttären tyttö oli yötä mummon luona.tuli sunnuntaina ja äsken lähti.Touhuttiin kaikenlaista.Käytiin hampparilla ym.Ikävä jäi kun lähti.

 

3-vuotiaalle hampurilaista?

 

Kuulehan hömelö.Tyttö täyttää kohta 4 vuotta.Vanhemmat urheilullisia,normi painoisia,huolehtivia vanhempia.Hamppariateria kuuluu vaan juhlapäiviin,tein toki myös terveellistä kotiruokaa.Poistu palstalta kun et mitään ymmärrä.

Motoista ja mietelauseista. Minulla ei kai koskaan ole ollut sellaisia. En ole ihminen joka nauraa usein. Hyvin harvoin oikeastaan. Toisaalta yritän olla kuitenkin ns hyvällä mielellä kuitenkin elämäni suhteen. Välillä tämä on vaikeaa. Ehkä ajattelen, että jos yritän uskoa elämääni  niin voin ehkä myös kokea hyviä asioita edes joskus. Elän siis jossakin toivossa ja jos elämäni on siedettävää niin kestän sitä ja jaksan aina  eteenpäin. 

Tänään kuuluu hyvää. Olemme pojan mökillä pohjois-savossa. Mies sai valmiiksi kasvihuoneen, yli viikon ahersi. Sitten tyhjättiin huussi. Kottikärryt oli vaan tyhjänäkin jo raskaat. Makkilanta ei tuoksunut yhtään miltään. Virtsa menee omaan säiliöön ja imeytyy sitten maahan. Ruuaksi tein uunilohkoperunat+ herkkusieni aurajuusto pekoni sienet. Söisin vaikka joka päivä lohkoperunoita. Nyt päivälevolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni 3-vuotias tyttären tyttö oli yötä mummon luona.tuli sunnuntaina ja äsken lähti.Touhuttiin kaikenlaista.Käytiin hampparilla ym.Ikävä jäi kun lähti.

3-vuotiaalle hampurilaista?

Miksi ei? Leipää, jauhelihapihvi, salaattia, tomaattia, maustekurkkua, sipulia, sinappia, ketsuppia ja jotain majoneesin tapaista.  Mun mielestä ei lapsenkaan leivän aina tarvitse olla ruisleipää. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kohta pitäisi taas lähteä isälle kahville. Väsyttää ihan sairaasti. Eilen oli sytopäivä ja olen sentään saanut tänään alas vettä ja suolaa. Jep, ihan vaan suolaa kämmenelle ja siitä suuhun. Kahvi ja pulla ei nyt oikein houkuttele, mutta ehkä menee alas. Illalla täytyy silputa pahvilaatikoita, jos vaan sorminivelet kestää. Muuten ajattelin illankin vain olla möllöttää. Mahdollisimman aikaisin koira iltalenkille ja sitten nukkumaan. Huomenna on päivä uus :)

Lammas, menet sitten kahvin jälkeen pötköttämään soffalle ja annat isäsi tarinoida omat juttunsa. Saa sinuakin joskus väsyttää niin mukavampi sulle eikä se isää haittaa.

Isä valtaa aina sen sohvan :D En ollut kuin reilun tunnin ja nyt taas kotona. Kunhan työelämäni on ohi, alan käydä isän luona jonain muuna päivänä kuin just sytostaattien jälkeisenä. Nyt on ollut tämä tiistai järkevämpi, kun en tiistaisin sytojen jälkeen jaksa tehdä oikein mitään muutakaan ja ylensä keskiviikkoisin pitääkin olla taas töissä. Alussahan kävin sunnuntaisin ja neljästä vapaapaävästä tuntui kaksi menevän "pilalle".  Toinen sen vuoksi, että pitää mennä käymään isän luona kahvilla, ja toinen sitten sytostaattien takia. On parempi, että on 3 peräkkäistä päivää aikaa ja toivon mukaan myös voimia tehdä jotain hyödyllistä  ja sitten se neljäs päivä ennen töiden alkua voi mennä muuhun. 

Nyt auto kiiltää kun sai hyvän vahan pintaansa. Koko päivä vierähtikin  siellä. Pari tuntia luettiin kirjastossa lehtiä, sitten haettiin auto.

Kierreltiin pari kauppaa ja kirppistä. Etsinnässä pieni naulakko tuulikaappiin. Ei viitsi melkein satasta siitä maksaa. Kaipa jostakin osuu vastaan kun ei mikään kiireellinen ostettava ole. Lounaalla Einsteinissa- olipa hyvää taas!

Loppupäiväksi ei ohjelmaa. Huomenna pitää vaihtaa lakanat ja siivota.

Aika lokoisaa on elämä💐

Tuntuu, että kaikki asiat kaatuu nyt päälle, ei jaksa enää.

Pitkis (kommenttisi 12730). Ymmärrän ihan hyvin sua, vaikka oma elämäni onkin mennyt vähän toisin. Kyllä myös mun sukuni oli aikoinaan kauhean utelias, mitä mä teen, kenen kanssa ja milloin teen sitä sun tätä. Mutta kun aikoinaan lensin himasta, sehän oli mulle täydellinen vapautus kaikesta. Sain - ja mun täytyikin - luoda ihan oma elämäni. Käytännössä ihan tyhjästä. Ei ollut markkaakaan rahaa eikä asuntoakaan.  Opiskelin silloin kauppaopistossa ja isä oli kuulemma mennyt mun avainten kanssa maanantaina aamulla koululle, mutta enhän mä sinne koululle koskaan enää ilmestynyt. Jos joku olisi kysynyt, miksi keskeytin opinnot, olisin vastannut, että "no mitäpä luulet". Eka työpaikkani pian sen jälkeen oli HYKS:in Lastenklinikalla sairaala-apulaisena. Olin lastenpsykiatrisella töissä ja välillä pesin seiniltä sekaisin olevien lasten ulosteita. Se oli työtä ja siitä sai palkkaa eikä ylpeyteni olisi kestänyt mennä korvat luimussa anelemaan vanhemmiltani mitään apua. En ole koskaan kysynyt vanhemmiltani, kyselikö muu suku musta yhtään mitään ja jos kysyi, niin mitä he vastasivat. Mähän katosin melkein vuodeksi. Ei mua ole kiinnostanut tietää. Eikä mua ole kiinnostanut, mitä mun sukulaiseni mahdollisesti ajattelivat. Senkin jälkeen, kun aloin taas pitää yhteyttä perheeseeni ja sukuuni, olen ollut hyvin vähäsanainen siitä, mitä mulle kuuluu. Kasarilla oli vielä varsin iso odotus, että jos tulee raskaaksi, niin sitten viimeistään mennään naimisiin. Mä en mennyt. En edes muuttanut saman katon alle. Varsinkin äidilleni tämä oli ihan hirveä imagotragedia, mutta mä vaan ajattelin, että no jos et halua enää olla mun etkä tulevan lapsenlapsesi kanssa tekemisissä, niin mulle se on ihan fine. Olin jo kokenut hylkäämisen ennenkin eikä mua olisi haitannut, vaikka olisin kokenut sen uudelleenkin. 

Lukioaikana olin hyvä äidinkielessä (mitä ei kyllä enää nykyisin uskoisi mun kirjoitustaidosta, lauserakenteista ja näppäilyvirheistä). Äidinkieli oli aina 10 ja kirjoitin äikästä laudaturin. Silloin jonkin verran haaveilin hakevani yliopistoon opiskelemaan äidinkieltä, mordvaa, maria ja tseremissiä, mutta kotona tilanne alkoi mutkistua ja ajattelin jo silloin, että ei noilla opinnoilla taida helpolla töitä löytyä. Toinen, missä olin hyvä,  oli kuvis. Siinäkin aina 10. Opettajani oli sekä kuvataiteilija että opettaja. Hän kannusti mua tosi paljon alalle, mutta en uskonut, että sillä alalla pystyisin elättämään itseni. Mun esikoinen kävi samaa lukiota kuin minä aikoinaan ja hänellä oli lukion ekalla vielä sama kuvismaikka kuin mullakin. Oli useamman kerran katsellut tyttäreni töitä ja sitten kysynyt, onko hän "Reippaan ja tunnollisen lampaan" tytär. Tytär oli ihmetellyt, mistä arvasi ja opettaja oli sanonut, että hän on työuransa varrella antanut täysiä kymppejä niin harvalle, että hän muistaa heistä jokaisen. Mun tytär oli myös erittäin hyvä äikässä ja hän osasi yhdistää molemmat näistä taidoistaan ja teki siitä yhdistelmästä itselleen ammatin. Siitä ei sen enempää. 

Omat lapseni kasvatin siten, ettei sillä ole mitään väliä, mitä jotkut uteliaat sukulaiset teistä ajattelevat. Ei ole pakko kertoa ja jos oikein alkaa utelut  ärsyttää, niin voi kertoa jonkun ihan höpöhöpötarinan. Jos sitten sen höpöhöpötarinan kuulee jonkun toisen suusta, ainakin tietää, että juorukellot ovat edelleen toiminnassa.

Vierailija kirjoitti:

Katson kukkaan, jonka terälehdet aamuun aukeaa... katson puuta, jossa linnunlaulu helkkyvästi soi... 🌼🐦

Hyvää kesän huomenta kaikille. Lintuystävät sirkuttavat pihalla. Ne löytävät omenapuun kukista hyönteisiä, on mukava seurata niiden aamutoimia. Aamukahvi maistui hyvälle, maitoa siinä just sopivasti. Tässä aatellessa muistui mieleeni lause vanhasta huoneentaulusta: Viel' uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Hyvää päivänjatkoa

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea  noita pitkiä stooreja. 

Älä sitten lue. Mitä ilmoitat tänne mitä jaksat ja mitä et. Ei kiinnosta. 

Sille, joka ei jaksa lukea pitkiä kirjoituksia, tässä tiivistelmä: Elämä on välillä paskaa. 



Muille ja Pitkikselle: Ymmärrän hyvin. Ja nimenomaan minäkään en halua selitellä omia asioitani sen enempää sukulaisilleni kuin naapureille tai työkavereillekaan. Ystävät on jo sitten eri juttu. Ja tietenkin omat lapseni. En pidä itseäni erityisen vahvana ihmisenä, mutta sen verran varhain elämässäni sain kantapään kautta oppia, että on pakko pärjätä itse. Sanoisin, että vahvuuden sijasta kyse on enemmänkin eräänlaisesta kyynisyydestä ja luottamuspulasta. Varmasti tässä maailmassa on ihmisiä, joihin voisin 100%:sti luottaa, mutta koska en luota, mulla on aina oltava myös plan B. Ja koska mulla on aina se plan B, harvoin edes tarvitsen muita ihmisiä. Omiin lapsiini voisi kyllä teoriassa luottaa, mutta enhän mä voi koskaan tietää, mikä tilanne heillä omissa elämissään on sitten, kun mä tarvitsisinkin jotain apua. Omia huoliani en kuitenkaan halua heidän niskoilleen kaataa eli siinä suhteessa mä olen äiti ja he mun lapsiani. Ei toisinpäin. Joissain tapauksissa hyville ystävilleni, mutta en aina heillekään. Jos kaipaan vain kuuntelijaa, juttelen kissalleni tai koiralleni. Kun aikoinaan sain hankittua ensimmäisen asunnon, hommasin kääpiökanin. Se ehti elää melkein 10-vuotiaaksi. Oli hyvä kaveri, ei koskaan ollut mulle ilkeä, kuunteli pitkillä korvillaan kaiken, mitä sille kerroin. Noh, pureskeli se mun matoista hapsut ja muutaman kerran puhelimenjohdonkin poikki, mutta luotettavampi tyyppi se oli kuin 99,999% maailman ihmisistä :D Joten ymmärrän hyvin, miten suuri merkitys sun koirallasi oli sulle <3

Mä ymmärrän myös tuon, että et voi puhua vanhemmillesi, vaikka pää hajoaa. Ja suuttuvat vielä siitä. Kun talvella 2023 äidin muistisairaus paheni ja isä juoksutti mua siellä päiovin ja öin, mun verenpaineet alkoi olla taas tasolla 230/170. Edellisen kerran, kun näin oli ollut vähän pidemmän aikaa, mulla repesi munuaisvaltimo aiheuttaen massiivisen sisäisen verenvuodon. Kun yritin selittää isälle, että mä en ihan oikeasti voi olla enää mikään hanslankari, sairaanhoitaja ja erotuomari, joka juoksee siellä jatkuvasti, koska jos tämä jatkuu, niin kohta mä olen kuollut. Mun isäni suuttui tästä ja sitten suutuin minäkin. Kysyin, kumman haluat haudata ensin: vaimosi vai nuoremman tyttäresi? Löi mulle luurin korvaan. Viikon ajan sain olla rauhassa, mutta sitten sama alkoi uudelleen. Onneksi mulla oli hyvä ystäväni, jolle sain silloin purkaa turhautumistani. En tiedä, mitä olisin muuten tehnyt. Ehkä tosiaankin olisin muuttanut sinne Seinäjoelle. Voin vain kuvitella, millaista sulla on, kun ei ole ketään, jolle puhua :( Eikä ole mitään tukijoukkoja, jos vanhempiesi kunto huononee. No mulla periaatteessa oli, mutta poikaani lukuunottamatta ne kaikki hävisi kuin pierut Saharaan. Eikä mun poikanikaan voinut mummolassa juosta päivin ja öin, joten mun niskaanihan kaikki kaatui. Olet oikeasti tosi hankalassa tilanteessa ja toivottavasti äitisi saisi nyt jotain apua kipuihinsa.