Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Olisipa ihanaa jos ei tarttis enää olla töissä. Oon niihin ihan loppu. Ja toinen työtön kaipaa töihin. On tää elämä aika monitahoista...

Katsoin myös tuon Reykjavikin. Aika hyvältä vaikuttaa, kaipa pitää katsoa loputkin jaksot.

Joku ihmetteli miksi se uusi Bergerac on tuolla nimellä. Samaa ihmettelen! Olisivat keksineet eri nimen.

Aamulla pitää nousta tavallista aikaisemmin kun mies vie auton kovavahattavaksi klo 10:ksi. Samalla toimitetaan muita asioita ja isompia kauppaostoksia. Meillä on aina yksi tie ja monta asiaa.

Nyt unten maille riemukkaille💐

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurjaa pudota isoista saappaista yyteiden myötä tuntemattomaan ja arkipäivien tyhjyyteen. Haluaisin töihin. Ahdistavaa, että työttömiä syyllistetään, vaikka vain pieni osa työttömistä vieroksuu työtä. Sen pienen porukan työvastaisuus leimaa meitä ns.normaaleja työhön takaisin haluavia työttömiä. Olen ollut kuusi kuukautta työtön ja alkaa jo surettaa aika lailla. 

Ymmärrän, monelle yksinäiselle työyhteisö voi olla ainut henkireikä elämässä, minua ainakin pitää yhden kerran viikossa oleva kurssi hengissä enää kun muuta minun elämässä ei olekkaan.

Jos itse mietin työttömyyttä niin koen jotenkin olevani "huonompi" ihminen ja epäonnistunut, kun en ole töissä. Sellainen huoli tulevaisuudesta on aina läsnä ja mietin, etten voi koskaan elää taloudellisesti hyvää elämää ilman huolia jos tämä kaikki jatkuu. Samalla jos on kauan pois työelämästä niin minulla ainakin tulee jännitystä ja epävarmuutta vieläkin enemmän. Näin mieluummin olisi hyvä pitää itsensä ns siinä kunnossa, että pystyy töihin menemään. Toisaalta onhan työelämässä omat huonot puolensa. Jos ajattelen itseäni niin kestän työttömyyttä, mutta huoli elämästäni on läsnä. Saan yleensä ajan kulumaan ja keksin jotain puuhaa. En ole sillä tavalla levoton ihminen ja näin siedän työttömyyttä melko hyvin.

Jos katson vanhempieni elämää niin heistä molemmat aina sanovat etteivät edes pidä töistään. Tämä siitäkin huolimatta, että puhuvat vain töistään ja työjutuistan ilman mitään muuta ns elämää. Sitten, kun eläkkeelle jäänti hiljalleen lähenee niin sitten heille ei jää enää mitään. Nytkin kaikki puheet yms paljolti liittyvät töihin ja työjuttuihin. Ei heillä ole mitään harrastuksia tai oikein mielenkiinnonkohteita. Eivät käy missään tapahtumissa tai muutenkaan oikein välitä mistään. Näin joskus mietin miten heidän käy sitten, kun työt loppuvat. Mitä jää jäljelle enää. Ei heillä tule olemaan (varsinkaan äidilläni) mitään kovin hyviä eläkkeitä tai mahdollisuutta esim matkustella tai elää muuteen "varakasta" elämää eläkkäällä ollessaan.

Eräs sukulaisemme rakensi esim mökin heti, kun jäi eläkkeelle ja vuosia itse sitä rakensi. Sellaiseenkin menee aikaa ja saa ajan kulumaan, mutta tälläisetkin projektit jäävät täysin varallisesti pois vanhempieni ulottuvilta, vaikka jotain tälläistä isäni varmasti kaipaisi mihin saisi energiaa käyttää. Näin en oikein ilolla ajattele vanhempieni eläkeaikaa. Mietin, että jos nyt jo ovat mielenkiinnottomia kaikkeen niin ei tuo varmasti parane eläkkeelle jäätyä. Saa nähdä miten isänikin tulee kestämään sitä, ettei ole syytä lähteä aamuisin minnekään. Äitini taas huollettaa muuten, kun nytkin jo niin rajoittunut ihminen kaikkeen liittyen. Mikään ei kiinnosta ja innosta. Tälläiset ihmiset voivat eläkkeelle jäädessä menettää lopunkin innon kaikkeen. Ikävästi sanoen tämä ja sitten roikkuvat entistä enemmän minussa, kun eivät omaa mitään läheisiä muuten.

Jos mietin mikä minua pitää hengissä niin kai se on jokin toivo elämäni muuttumisesta. Yritän kaikesta huolimatta löytää hyviä asioita. Toisaalta en minäkään aina hyvin jaksa elämääni. Joskus olen väsynyt kaikkeen ja kaipaan jotain aivan erilaista. Sivusta. Ymmärrän myös hyvin sen, kun monia ärsyttää nämä viestini. Pahoittelen kirjoittamistani aina muutenkin.

Paljon tuli puuhailtua ulkona ja sisällä tänäänkin, hyvää yötä.

Vierailija kirjoitti:

Paljon tuli puuhailtua ulkona ja sisällä tänäänkin, hyvää yötä.

Hyvää yön jatkoa

Kait se  toivo vielä minuakin pitää hengissä, että elämäni muuttuisi tästä yksinäisyydestä johonkin suuntaan, kauan tässä on toivottukkin, en tiedä millon toivo loppuu.

Huomenta ketjuun :) Tuosta työnteosta...mulle ainoa syy käydä töissä on aina ollut raha. En ollut kahden lapsen yksinhuoltajanakaan sellaisessa tilanteessa, että olisin voinut saada yhteiskunnan tukia lähellekään yhtä paljon kuin sain palkkaa. On toki ollut ihan mukavaa, ettei näiden vuosikymmenten aikana työnteko sentään ihan joka päivä ole ollut kuin tervanjuontia. En silti olisi tehnyt niitä kivoja ja mielenkiintoisia hommiakaan, jos palkanmaksu olisi lopetettu. 

En ole koskaan ollut kunnianhimoinen eikä mulla ole ollut mitään erityisiä urasuunnitelmiakaan, mutta olen tarttunut tilaisuuksiin, kun sellaisia on tullut eteen. Valtaosassa työpaikkoja, joissa olen ollut, on ollut ihan mukavat työkaverit. Mulle kuitenkin on aina ollut tärkeämpiä ne ihmiset, joiden kanssa olen vapaa-ajalla,  kuin ne, joiden kanssa olen työajalla. Ja yli 12 vuottahan olen tehnyt jo etätöitäkin. Teams-palavereissa "nähdään", mutta eipä juuri muuten. 

Ymmärrän hyvin Pitkiksen huolen omien vanhempiensa eläköitymisestä. Mun isäni lopetti kokopäivätyön vasta 89-vuotiaana. Hänelle työ oli kaikki kaikessa. Ja vielä lähes 7 vuotta myöhemmin hän joka kerta tavatessamme puhuu työstään  eli kaikesta, mitä työuransa aikana teki . Mä taas en ole  koskaan tykännyt puhua työasioista muiden kuin työkavereiden ja tietenkin asiakkaiden kanssa. Aika harvoille olen edes kertonut, mitä teen työkseni. En halua, että toinen sitten alkaisi kysellä työstäni tai - jos olisi vaikka saman alan ihmisiä tai kiinnostunut alasta - alkaisi jutella työjutuista. En halua käyttää vapaa-aikaani työasioista puhumiseen. 

Jos mulla ei olisi moninivelrikkoa ja nivelreumaa, saattaisin jopa tehdä töitä pidempäänkin kuin alimpaan eläkeikääni asti. Kumpikaan sairauksistani ei kuitenkaan ole parannettavissa ja lääkityskin vain hidastaa niiden etenemistä. Jo nyt monien kivojen asioiden tekeminen tuottaa aika kovaa kipua. Muutama päivä puutarhanhoitoa ja sitten ei pariin päivään saa edes maitotölkkiä auki, koska sorminivelet on niin kipeät ja käsistä on kadonnut puristusvoima. Siksi olen jo yli 2 vuoden ajan siirtänyt kaikki kivat duunini nuoremmille ja jäljelle on jäänyt enää ne tylsimmät hommat. Nyt, kun saan nekin siirrettyä muille, voin jäädä pois työelämästä jo 11 kuukautta ennenkuin alin eläkeikäni tulee täyteen. Mulla on jo vuosikymmeniä ollut suunnitelmissa, että kun jään eläkkeelle, alan ottaa selvää kaikesta, mitä syvänmerenhaudoista on ikinä kirjoitettu tai jotain dokumenttiohjelmia tehty. Kun syksy tulee, illat pimenee, ilmat kylmenee ja niveliä särkee entistä enemmän, mulla on kyllä tekemistä. 

Katson kukkaan, jonka terälehdet aamuun aukeaa... katson puuta, jossa linnunlaulu helkkyvästi soi... 🌼🐦

Hyvää kesän huomenta kaikille. Lintuystävät sirkuttavat pihalla. Ne löytävät omenapuun kukista hyönteisiä, on mukava seurata niiden aamutoimia. Aamukahvi maistui hyvälle, maitoa siinä just sopivasti. Tässä aatellessa muistui mieleeni lause vanhasta huoneentaulusta: Viel' uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Herätty 6.30. Yöuni jäi hieman lyhyeksi, kun Areenalle ilmestyi Suuri keramiikkakisa. Sarjamakuni on kyllä täysin toisenlainen, mutta tämä koukuttaa hahmojen, töiden ja ihanan inhimillisyyden vuoksi. Happy Valleyta olin säästellyt parin jakson verran, sitten vanhus meni ja spoilasi juonen. 

Eilen tuli käytyä myös hammaslääkärissä, kiitos kuntaliitosten, ajomatkaa kertyi edestakaisin 60 km. Hyvinvointialueella ei ole aikoja lähiseuduille.

Työttömyydestä puhetta. On ihan turha huudella, ettei sen tarvitse ahdistaa ja hävettää. Omalta kantilta tunteet alkoivat laimentua kohta vuoden työttömyyden jälkeen, samoin se, että on pakko päästä töihin. Jos en olisi kohta eläkeikäinen, olisin varmaan näillä meriiteillä jo töissä, mutta ymmärrän hyvin, kun parissa haastattelussa etsittiin eläkkeelle jäävälle jatkajaa, niin ei siihen kohta eläkkeelle jäävää oteta. Tein tässä omassa päässä analyysiä, kuinka usein joudut vastaamaan, että olet työtön. Harrastuksissa, "kuinka sulla on aikaa tehdä tuo päivisin?". Puolituttu, "mites töissä ja firmalla menee?". Naapuri, "teetkö etätöitä nykyään, kun auto on päivällä pihassa?".  

Näillä mennään tänään ja kohta kuuntelemaan vanhusta sekä La Promesan juonenkäänteitä.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin myös tuon Reykjavikin. Aika hyvältä vaikuttaa, kaipa pitää katsoa loputkin jaksot.

Joku ihmetteli miksi se uusi Bergerac on tuolla nimellä. Samaa ihmettelen! Olisivat keksineet eri nimen.

Aamulla pitää nousta tavallista aikaisemmin kun mies vie auton kovavahattavaksi klo 10:ksi. Samalla toimitetaan muita asioita ja isompia kauppaostoksia. Meillä on aina yksi tie ja monta asiaa.

Nyt unten maille riemukkaille💐

Huomenta vaan minunkin puolestani

Reykjavik täälläkin katsottu. Bergeracin katsoin myös ja lisäksi mulla on yks dekkari kesken: Annoin sinun mennä. Hiukan näiden kolmen juonet sekoittuu päässäni :)

Tänään lähden Sodikseen - palaan väsyneenä, mutta onnellisena sunnuntai-iltana...

Nro 12708: Rupesin miettimään, milloin multa on kysytty, miten töissä menee. Eikä kyllä tule mieleen, että olisi koskaan kysytty. Mä luulen sen johtuvan siitä, että en ole koskaan puhunut työjutuistani muiden kuin työkavereideni kanssa. Hoitoalalla työskennellessäni en edes saanut puhua (se vaitiolovelvollisuus nimittäin) ja kun sitten vuosituhannen vaihteessa vaihdoin it-alalle, en edelleenkään kokenut tarvetta puhua mistään työasioista. En edes siitä, mitä teen työkseni ja missä. Ja kun on jo 12 vuotta tehnyt etätöitä, niin eipä noi naapurit pysty mistään päättelemään, olenko työtön, eläkkeellä vai etätöissä. Vai kenties lottovoittaja. Pari naapuria tietää mun tekevän etätöitä, koska heidän kanssaan on joskus puhuttu siitä, kauanko vielä tarvitsee tehdä töitä ennenkuin vapaus koittaa. Toinen on seinänaapurini, joka on kirurgi ja jonka kanssa jutellaan usein sen vuoksi, että meidän koirat on parhaita kavereita. Molemmat meistä kun on jo vuosia laskenut aamuja eläkeikään. Toinen on vastapäätä asuva naapuri, joka 5 vuotta sitten itse pihalla kertoi, miten ihanaa on, kun eläkepäivät vihdoin koitti. 

Ymmärrän kyllä, jos työttömyyden aiheuttama stigma ahdistaa. Varsinkin nykyisin, kun arvot ovat koventuneet. Suurin osa työttömistä varmasti haluaisi töihin. Osa sitten on työkyvyttömiä, mutta koska yhteiskunnalle tulee halvemmaksi roikottaa näitä ihmisiä peruspäivärahalla kuin päästää työkyvyttömiiseläkkeelle (missä heidän paikkansa oikeasti jo olisi), niin ei se ole tämän yksilön vika. Ja vain pieni osa taitaa olla niitä, jotka ei edes halua töihin. Ikävä kyllä tämä pieni osa sitten pilaa kaikkien muidenkin maineen. Toisaalta en ymmärrä sitäkään, miksi juuri näiden työhaluttomien pitäisi mennä töihin ja niiden, joilla  on työhalua, pitäisi olla työttömänä, koska työpaikkoja nyt ei vaan ole kaikille. Kuka edes palkkaisi työhaluttoman, jos tarjolla on työhaluinen vaihtoehtokin? Mitä hyötyä yhtään millekään yritykselle tai edes julkiselle sektorille on työntekijästä, jonka työmotivaatio on pyöreä nolla? Uskoisin, että nämä ihmiset vain ärsyttävät olemassaolollaan muita, mutta eivät he itsekään sinne omalle työpaikalleen tällaista työntekijää haluaisi. Ärsyyntyisivät vain vieläkin enemmän, jos joku sellainen notkuisi työpaikan nurkissa. Jos kyse taas on kateudesta, kun itse joutuu aamuisin nousemaan töihin ja joku toinen ei, niin ei muuta kuin heti huomenna jättämään irtisanomisilmoitus pomolle. Eipä tarvitse enää laittaa herätyskelloa aamuisin soimaan. Hyvässä lykyssä vapautuu jollekin työhaluiselle työttömälle työpaikka. 

Työttömyydestä ja työn teon motiiveista. Olin liki 40 vuotta opettajana ja rakastin jokaista päivää, vaikka kärsin unettomuudesta ja työ oli ajoittain todella raskasta. Kun jäin eläkkeelle, nukuin kaksi vuotta. Söin, luin kirjoja ja nukuin. En käynyt missään, ei kiinnostanut enkä jaksanut. Sitten voimaannuin, aloin kävellä ja tehdä käsitöitä. Mutta ihmisten seura ei kiinnosta vieläkään. Luulen, että ajoin itseni niin loppuun, etten jaksa enää ihmisiä. Vain omat lapset ja lapsenlapset jaksan, mutta en heitäkään monta päivää. Emotionaalisen arkkuni tyhjensin oppilaille. Näen edelleen, 10 vuotta eläkkeelle päästyäni, unta koulusta ja oppilaistani. Ei tämäkään ole terve tapa suhtautua työhön. Olin hölmö.

Tänään en aio tehdä mitään erikoisempaa, ruokakin on valmiiksi toissapäivänä tehty.

Kuka edes palkkaisi työhaluttoman, jos tarjolla on työhaluinen vaihtoehtokin? Mitä hyötyä yhtään millekään yritykselle tai edes julkiselle sektorille on työntekijästä, jonka työmotivaatio on pyöreä nolla? Uskoisin, että nämä ihmiset vain ärsyttävät olemassaolollaan muita, mutta eivät he itsekään sinne omalle työpaikalleen tällaista työntekijää haluaisi. 

Näitä työhaluttomia yksityisellä sektorilla on massoittain. Päivät menee kissavideoita katsoessa ja projektin deadlinen lähestyessä huudetaan kollega tai alainen apuun sen exelin kanssa. Kahvitauolla ollaan puoli tuntia ennen ja saman verran sen päätyttyä. Useimmiten he ovat ajautuneet nykyiselle paikalla sattuman kautta, fuusio tai esihenkilön suosikkipiiri. He lähtevät vain eläkkeelle ja kukaan ei huomaan, että tehtävät on tehnyt joku muu vuosien ajan.

Ai että nukutti hyvin viime yönä kun satoi ja oli sopivan viileää makkarin ikkunan ollessa auki. Herättiin seiskalta ihan virkeinä. Mukava kuunnella lintujen sirkutusta, vaikka joukossa onkin joku ihmeellisesti huhuileva pulu tai mikälie.

Laitoin juuri peltiruuan uuniin, meidän helppoa pikaruokaa: pakasteesta valmiit järvikalapihvit ja uunijuuressekoitus provencelaisittain maustettuna sekä halloumin jämät jääkaapista. Ei tarvi sen lisäksi kuin mansikka-vesimeloni-fetasalasttia ja sitruunakermaviilikastiketta. Jälkkäriksi turkkijugua ja tuoreita vadelmia. 

Illalla lupasin laittaa miehelle ja minulle kunnon pihviaterian viineineen ja kynttilöineen kun olemme kahdestaan yön kotona. Porekylpyä myös luvassa. 

Kummallisia ihmisiä. Ajoin eilen Ikeaan. Parkkeerasin ruutuun. Olen pluskokoinen ja jätin itselleni tilaa päästä ulos autosta. Siihen tuli jokin mies joka arvosteli että olen parkkeerannut liian lähelle hänen autoaan ja miksi. Sanoin että jätin itselleni tilaa poistua. Lähdin kävelemään jolloin mies kiekui että aionko viipyä pitkään. En edes vilkaissut mut sanoin että puolisen tuntia. Autoni oli valkoisten viivojen sisällä. Kiivetköön apukuskin puolelta vain!

Minun, vanhan naisen olisi pitänyt alkaa järjestää hänelle autoonmenotilaa. Pyytää anteeksi, peruuttaa ja hakea toinen paikka. Alkoi sataa.

Joskus ennen meninkin tähän, että miehet komentelevat tuntematontakin naista. Ei enää! En tehnyt mitään laitonta ja olen minäkin joskus joutunut kiipeämään apukuskin puolelta.

Autoni ovessa ei ollut jälkeä. Mä voitin haha.

Ai mitäkö kuuluu. Mitäs luulisit kun on ollut kohta 5 vuotta ilman seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Katson kukkaan, jonka terälehdet aamuun aukeaa... katson puuta, jossa linnunlaulu helkkyvästi soi... 🌼🐦

Hyvää kesän huomenta kaikille. Lintuystävät sirkuttavat pihalla. Ne löytävät omenapuun kukista hyönteisiä, on mukava seurata niiden aamutoimia. Aamukahvi maistui hyvälle, maitoa siinä just sopivasti. Tässä aatellessa muistui mieleeni lause vanhasta huoneentaulusta: Viel' uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Vanhat ja uudemmatkin huoneentaulut ovat mukavia. Itselläni on uudempi huoneentaulu sängyn yläpuolella. Siinä on teksti, joka on hyvä muistaa joka päivä. Nimittäin. Joka aamu on armo uus. 

Mulla on huoneentaulu:

Kohoa siivillesi - elämä kannattaa

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia ihmisiä. Ajoin eilen Ikeaan. Parkkeerasin ruutuun. Olen pluskokoinen ja jätin itselleni tilaa päästä ulos autosta. Siihen tuli jokin mies joka arvosteli että olen parkkeerannut liian lähelle hänen autoaan ja miksi. Sanoin että jätin itselleni tilaa poistua. Lähdin kävelemään jolloin mies kiekui että aionko viipyä pitkään. En edes vilkaissut mut sanoin että puolisen tuntia. Autoni oli valkoisten viivojen sisällä. Kiivetköön apukuskin puolelta vain!

Minun, vanhan naisen olisi pitänyt alkaa järjestää hänelle autoonmenotilaa. Pyytää anteeksi, peruuttaa ja hakea toinen paikka. Alkoi sataa.

Joskus ennen meninkin tähän, että miehet komentelevat tuntematontakin naista. Ei enää! En tehnyt mitään laitonta ja olen minäkin joskus joutunut kiipeämään apukuskin puolelta.

Autoni ovessa ei ollut jälkeä. Mä voitin haha.

Noh, ehkä ei ole fiksua parkkeerata niin, että toisen pitäisi kiivetä autoonsa apukuskin puolelta. Voihan sitä etsiä väljempää parkkitilaa etäämmältä, jos liikuntakyky antaa myöten ja tavarat voi yleensä tuoda ostoskärryllä auton luokse. Hyvä ennakointi voi säästää tällaiselta harmilta tuntemattomien kanssa. Ja varmemmin välttää ne naarmut omassa autossa. Tämän olen todennut kauppareissuilla.