Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Ärsyttää, kun jatkuvasti haukutaan vanhempia. Kannattaisiko haukkujien miettiä omaa käytöstään välillä?

Vierailija kirjoitti:

Todella hankala yö, surullinen orpo olo, kukaan ei huomaa että olen edes olemassa. Miten jaksan tämänkin päivän??

 

Soita helsinkimissioon!

Tänään kaunis päivä taas. Tarkoittaa tyypillistä kävelyä ja ulkona oloa itselleni. Valon lisääntyvä määrä voi sitten vähän jo olla liikaa ja päänsärkyä  tulla. Aurinkolasit on edelleen hukassa. Ehkä muutossa joutuneet varastoon. 

Minulla ollut hieman levoton olo nyt. Kevät saa minut aina miettimään elämääni ja jotenkin koen sen melko ns tyhjänä kuitenkin. Tulee ajatus, että eihän tämän näin pitänyt mennä moniin juttuihin liittyen. Samalla tajuan sen kyllä itsekin kuinka vaikeaa olisi nyt tutustua muihin yms. Jollekin niin tavallinen ja helppo asia ja minulle hyvin vaikeaa. Johtuu niin paljon kokemuksistani. Toisaalta en varmaan ikinä olisi mikään kovin rohkea tai yleensäkään isossa porukassa viihtyvä. Ja jos miettii jotain itsevarmuutta niin voin olla ns yksinäni itsevarmempi, mutta ihmisjoukossa sitten tuokin taso laskee todella alas. Olen hyvin epävarma ihminen jos katsoo sitä kaikkea verrattuna muihin ihmisiin.

Yksinäisyys sitten korostaa sitä, etten ns tunne itseäni. Ehkä tarvisin hyviä kokemuksia muihin liittyen, että tuntisin itseni paremmin. Samalla ymmärrän, että vastuu itsestäni on minulla, mutta kaipaan ehkä jotain nähdyksi tulemista. Eihän elämäni ole mitään tavanomaista ollut tähän kaikkeen liittyen jos katsoo muita joilla kuitenkin ystäviä ja läheisiä. Kirjoitan tästä nyt paljon, kun ajattelen näitä juttuja nyt ja mietin tavallaan pystynkö  koskaan "normaalisti" tutustumaan muihin niin kuin joku ihminen tutustuu. Pahoittelut, kun kirjoitan nyt tästä kaikesta taas. 

9542 viestiin. 

Joskus mietin jotain kirjekaveria (joko postitse tai sähköpostilla), koska tykkään kirjoittaa ja olisi kuitenkin mukava kertoa elämästään. Toisaalta en tiedä keksinkö tarpeeksi kirjoitettavaa, kun en kuitenkaan elä mitään vilkasta elämää. Kuitenkin voisi olla kiva kokeilla.

Tähän liittyen katson vähän aikaa sitten dokumentin vankiloihin liittyen. Siitä sitten jotenkin mietin, että jokuhan on kirjoittanut vangeillekin. Näin päädyin katsomaan yhtä sivustoa, jossa Usan vankeja, jotka toivoivat kirjeenvaihtoa ja olipa heitä kyllä paljon. Niin paljon, etten päässyt kovin pitkälle listaa selatessa. Sitten luki jonkun tyypin esittelyn ja ajatus, että ihan asiallista juttua. Sitten, kun tuollakin näki heidän tuomionsa ja ne oli mainittu niin sitten luin niitä todeten, etten nyt m*rhaajan kanssa kirjoittaisi. En varmaankaan edes silloin, vaikka istuisi elinkautista.

Toisaalta eivät kaikki nyt mistään noin vakavasta istuneet ja sähköpostitse voisi ehkäpä anonyymisti kirjoittaa (en ole selvittänyt vielä). Samalla mietin silti mitä minä sitten heidän kanssaan mukamas kirjoittaisin. En ole mikään sellainen ihminen jolle on luontevaa kirjoittaa muutenkaan toisten kanssa (paitsi tähän ketjuun näköjään  liikaakin) niin tavallaan mietin mitä sitten oikein kuvittelen kirjoittavan jonkun vangin kanssa. Samalla jokin ajatus, että viestini piristäisi jonkun heidän elämäänsä nousi esiin, mutta samalla tiedän itseni ja olisi vaikeaa sitten tavallaan lopettaa sitä kirjoittamista jos homma ei tuntuisi kivalta. Sitten tuntuisi kurjalta toisaalta "hylätä" joku joka ei välttämättä muuten saisi mitään viestejä. Toisaalta ehkä tämän ajatuksen voi ulottaa myös kirjoitteluun muiden ihmisten kanssa. Minulle on jotenkin vaikeaa ehkä asettaa niitä rajoja ja ilmaista mielipiteeni kunnolla. 

Samalla toivon, ettei kukaan ajattele minun olevan jo ihan hakotiellä itseni kanssa nyt ja en ole tyhmä ihminen, kun tiedän kyllä millaista elämä monesti on. En näin tekisi typerää päätöstä ja monesti mietin vaan kaikkea ja pohdin asioita. Näin uskon, että tämänkin viestin ainakin tuon vankiasian osalta asia jää joksikin ajatukseksi ilman sen mitään enempää. Juuri miettien sitä, että mitä järkeä tuossakin jutussa olisi. 

Sen tiedän itsekin, että elämässäni olisi itseni osalta selvitettävää. Olen aina yrittänyt mennä eteenpäin, mutta en ole ehjä ihminen kuitenkaan. Ihmisten ikävä kohtelu ja vanhempiini liittyvät jutut (eivät auttaneet nuoruudessa, jäin omilleni kiusaamisen yms kanssa ja heidän vaatimuksensa ja ns vahvuutensa, määräilynsä yms) ovat vaikuttaneet siihen millainen olen ja miten näen maailman varsinkin ihmisten osalta. Kirjoitan taas paljon, mutta en voi puhua mistään näistä jutuista. Samalla olkoon tämä nyt tässä näihin asioihin liittyen. Välillä pohdin kaikkea niin paljon, että väsyn jo siihenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tänään kaunis päivä taas. Tarkoittaa tyypillistä kävelyä ja ulkona oloa itselleni. Valon lisääntyvä määrä voi sitten vähän jo olla liikaa ja päänsärkyä  tulla. Aurinkolasit on edelleen hukassa. Ehkä muutossa joutuneet varastoon. 

Minulla ollut hieman levoton olo nyt. Kevät saa minut aina miettimään elämääni ja jotenkin koen sen melko ns tyhjänä kuitenkin. Tulee ajatus, että eihän tämän näin pitänyt mennä moniin juttuihin liittyen. Samalla tajuan sen kyllä itsekin kuinka vaikeaa olisi nyt tutustua muihin yms. Jollekin niin tavallinen ja helppo asia ja minulle hyvin vaikeaa. Johtuu niin paljon kokemuksistani. Toisaalta en varmaan ikinä olisi mikään kovin rohkea tai yleensäkään isossa porukassa viihtyvä. Ja jos miettii jotain itsevarmuutta niin voin olla ns yksinäni itsevarmempi, mutta ihmisjoukossa sitten tuokin taso laskee todella alas. Olen hyvin epävarma ihminen jos katsoo sitä kaikkea verrattuna muihin ihmisiin.

Älä pahoittele pitkiä viestejäsi, täällä toistuvasti mainitaan, ettei haittaa. Mietin tuota ystävyysasiaa taakse päin. Lukiossa oli muutama hyvä ystävä, mutta ne ovat jääneet matkan varrelle. Opiskelin sisäoppilaitoksessa. Sieltä sain paljon ystäviä. Usein tämmöisessä 'hitsautuu' yhteen, kun ollaan tiiviisti tekemisissä. Hyvinkin erilaiset ihmiset kohtaa ja ystävystyy. Ehkä sekin auttoi, kun lapsena joutui sisarussarjassa sovussa elämään.

Ehkä sullakin olis helppompi ystävystyä, jos olisit tottunut sisaruksiin. Muistelen, että serkkuja sulla on. Voisitko heidän kanssa yhteyttä pitää? Ajattelin vaan, etta jos vain isän ja äidin kanssa olet yhteyksissä, olis kai kiva, että olis muutakin sukua. No meill on laaja suku, 50 serkkua, toki tätit ja setät ovat jo kuolleet.

Tämmösiä mietin piiraiden paistuessa. Kyllä teitäkin naurattais nähdä mun 'tekeleet'. Toivottavasti ei 'köksäope näe'... :). 25 tuli, ehkä 5 läpäsis kauneuskilpailun... ja sämpylätaikinasta unohtui suola! Tämmönen jauhopeukalo, N64 täällä...

Nro 9542: Uskoisin ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla on ystäviä, mutta ei muuta porukkaa kuin lähisukuni. Tai no työkaverit joo, mutta kun on jo 12 vuotta tehnyt etätöitä, niin työporukkaa tapaa harvemmin kuin kerran vuodessa. En viihdy isoissa porukoissa ja olen monesti miettinyt syytä tähän. Ja suurin syy lienee se, että kun olen toisen ihmisen seurassa, haluan kuulla ja nähdä hänet. Haluan olla toiselle ihmiselle aidosti läsnä eikä vain chillailla samassa tilassa. Isossa porukassa huomioni jakaantuu useampaan ihmiseen ja monesti myös useampaan keskusteluun. Vasemmalla korvalla yrittää kuunnella osan juttuja ja oikealla taas osan. Käytännössä siis käy niin, ettei kumpaakaan keskustelua kuuntele 100%:sti vaan vähän sieltä täältä. Suvun kanssa tämä ei haittaa, kun he nyt voivat  höpistä toistensa kanssa mitä haluavat ja mä voin halutessani olla vaikka omissa ajatuksissani. Tykkään tavata ystäviäni ihan kahdestaan. Just siksi, että silloin voin keskittyä juuri siihen ystävääni eikä mun tarvitse samaan aikaan jakaa huomiota muillekin. Ystäväni eivät edes tunne toisiaan, joten meillä ei ole mitään yhteisiä illanviettoja tms.  En edes kaipaa sellaisia.

Nykyisin usein odotetaan omaa aktiivisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja, smalltalkin hallintaa jne. Se varmasti lisää epävarmuutta, jos ei kuulu niihin, joille puheripuli iskee välittömästi, kun tapaa toisen ihmisen. Ennen vanhaan hiljaisuudessa ei ollut mitään vikaa, mutta nykyisin tuntuu, että jokainen sekunti pitäisi täyttää puheensorinalla. Itse en pidä hiljaisia hetkiä lainkaan kiusallisena. Päinvastoin. Varsinkin ystävyyssuhteissa riittää vallan mainiosti, että ystävä on olemassa. Mun kahdella ystävilläni on molemmilla liikuntarajoitteita, joten ei me kovin usein tavata livenä. Vaikka mulla itsellänikin on, niin mä kuitenkin yleensä pystyn ihan kohtuullisen hyvin vaikkakin kivuliaasti kävelemään ja pystyn käyttämään julkisia kulkuvälineitä. Kumpikaan näistä ystävistäni ei pysty vaan tarvitsevat sitten jonkun tarjoamaan autokyydin tai invataksin. On aika lottovoitto löytää sellainen ystävyyssuhde, jossa kumpikin voi olla oma itsensä kaikkine vajavaisuuksineen  ja jossa kumpikin hyväksyy toisen erilaiset rajoitteet. 

Pitkis,

Just ajattelin kirjeystävää sulle, ehditkin jo aiheesta kirjottaa.

Postikortti-kerho vai mikä se nyt virallisesti on. Se vois olla kiva harrastus sulle ja mullekin

N64

Vierailija kirjoitti:

Pitkis,

Just ajattelin kirjeystävää sulle, ehditkin jo aiheesta kirjottaa.

Postikortti-kerho vai mikä se nyt virallisesti on. Se vois olla kiva harrastus sulle ja mullekin

N64

Suomen Postcrossing-yhdistys ry

Sama

N64 tuossa edellä kirjoitti, että olisi varmaan helpompi ystävystyä,  jos olisi kasvanut "sisarusparvessa".

Hyvä pointti, enpä ole tullut tuota ajatelleeksi.  Saattaa osittain omalla kohdalla johtua tästä, että ystävystyn helposti, vaikka oikeastaan olen vähän ujo.

N64 kerroit, että teet piirakoiden lisäksi sämpylöitä. Minäkin innostuin ja tein kauraista peltileipää; hyvää on.

Lammas

Sun pitäis juhlia mun veljen kanssa, hän aina sanoo, ettei nauti juhlien järjestämisestä, kun ei ehdi jutella kenenkään kanssa :)

Minä taas tykkään molemmista: on ihana kun kymmeniä kokoontuu yhteiseen juhlaan. On myös ihana tavata kahden kesken ja jutella rauhassa

Naistenpäivää juhlistan kaffeella ja nisulla. Hyvää naistenpäivää naisille.

Vierailija kirjoitti:

N64 tuossa edellä kirjoitti, että olisi varmaan helpompi ystävystyä,  jos olisi kasvanut "sisarusparvessa".

Hyvä pointti, enpä ole tullut tuota ajatelleeksi.  Saattaa osittain omalla kohdalla johtua tästä, että ystävystyn helposti, vaikka oikeastaan olen vähän ujo.

N64 kerroit, että teet piirakoiden lisäksi sämpylöitä. Minäkin innostuin ja tein kauraista peltileipää; hyvää on.

Mä ainakin uskon, että sisarusparvi helpottaa asiaa. Mulla on vain yksi sisko ja ikäeroa meillä yli 6 vuotta, joten ei me lapsena oltu toistemme kavereita. Siskonihan oli jo koulussa kun mä vasta opettelin käymään potalla. Vasta sitten, kun mä olin jo teini ja siskoni naimisissakin jo, oltiin vähän enemmän tekemisissä. Ja sitten vasta oikeastaan lähennyttiin, kun meidän esikoiset syntyivät samana vuonna ja muutama vuosi sen jälkeen mä muutin samaan rivitaloyhtiöön kuin missä siskoni perheineen jo asui. 

Sisarusprvea mulla ei siis ole ollut, mutta 1960-luvulla Helsingissä asuttiin aika pienissä asunnoissa. 65 m2 kolmiossa saattoi hyvinkin asua viisihenkinenkin perhe. Tästä seurasi, että kun ei ollut lapsilla omia huoneita ja asunnot oli muutenkin pieniä, kavereiden kanssa oltiin yleensä ulkona. Kerrostalossa, jossa lapsuuteni asuin, oli paljon eri ikäisiä lapsia ja koska oli aika harvinaista, että kenellekään pääsi sisälle leikkimään, niin oltiin sitten yks iso sopulilauma pihalla. Isommat lapset opetti pienemmille eri leikkien ja pelien säännöt ja joskus olivat ihan erotuomareinakin, kun huomasivat, että pienemmille oli tullut jotain nahinaa. Äidit olivat kotona siivoamassa, laittamassa ruokaa jne ja isät töissä. Ne jo kouluikäiset lapset, joilla äitikin oli töissä, olivat sitten ihan omine nokkineen koulupäivän jälkeen kotona. Ja ulkona.  Ei ollut vielä iltapäiväkerhoja tai muita vastaavia. Sisarusparvi siis korvautui ison kerrostalon lapsilaumalla. Talonmiestä toteltiin varmaan paremmin kuin omia vanhempia ja sehän sitten aikuisena ihmisenä piti tarvittaessa jöötä, jos meillä lapsilla alkoi mennä touhut ihan överiksi. 

Ulkona pauhaa kova myrskytuuli, pelottaa jos pihapuut katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Lammas

Sun pitäis juhlia mun veljen kanssa, hän aina sanoo, ettei nauti juhlien järjestämisestä, kun ei ehdi jutella kenenkään kanssa :)

Minä taas tykkään molemmista: on ihana kun kymmeniä kokoontuu yhteiseen juhlaan. On myös ihana tavata kahden kesken ja jutella rauhassa

Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Ja varmasti viihtyisin juhlimassa veljesi kanssa! Musta on vähän surullista, jos joku ei halua tai uskalla tutustua muihin sen vuoksi, että on epävarma siitä, miten porukassa pitäisi olla tai mitä porukka odottaa. Kun on olemassa meitäkin, jotka eivät oikeastaan odota juuri mitään vaan jokainen kiva hetki toisen ihmisen kanssa on arvokas. Ei tarvitse vetää mitään roolia vaan voi olla ihan vaan oma itsensä. Tietenkään kaikkien kanssa ei nk kemiat osu yksiin, mutta jonkun "samanhenkisen" kanssa voi osuakin. Mä itse opin pakon edessä smalltalkin, kun firma päätti alkaa lähettää mut konferensseihin Yhdysvaltoihin. Ekalla kerralla oli vähän haastavaa, kun ei vielä tajunnut, että mitään, mitä sulle sanotaan, ei pidä ottaa todesta. Että siellä höpistään kaikenlaista ihan vaan kohteliaisuussyistä eikä suinkaan tarkoiteta sitä, mitä sanotaan. Seuraavalla kerralla sitten jo tajusin tämän ja lurittelin joutavia itsekin, vaikka suomalaisen "rehellisyys maan perii" -kasvatuksen saaneena se lurittelu tuntuikin aika typerältä. Ja tuntuu edelleen. Onneksi firma lähettää nyt nuoremmat konferensseihin ja mä saan olla rauhassa.

"Ehkä sullakin olis helppompi ystävystyä, jos olisit tottunut sisaruksiin. Muistelen, että serkkuja sulla on. Voisitko heidän kanssa yhteyttä pitää? Ajattelin vaan, etta jos vain isän ja äidin kanssa olet yhteyksissä, olis kai kiva, että olis muutakin sukua. No meill on laaja suku, 50 serkkua, toki tätit ja setät ovat jo kuolleet."

En tiedä sitten tätä. Uskon itse, että kokemukseni vaikuttavat eniten ja tavallaan ovat vieneet sen rohkeuden tutustua. Onhan minulla serkkuja, mutta he jättivät kutsumatta juhliinsa ja lopettivat yhteydet itse. Tämä, vaikka aiemmin käytiin kaikissa juhlissa heillä ja kutsuttiin meilläkin vastaaviin mitä joskus oli. Näin en tavallaan itse ole tehnyt mitään väärin. Muuttanut vaan muualle, mutta se nyt ei ole mikään syy tähän kaikkeen ja eihän tämäkään asia ole uusi juttu vaan jo lähes 10 vuotta tätä samaa.

Isäni suku taas on etäinen myös. Tunnen vanhaa "polvea", mutta nuorempaa porukkaa en tiedä yhtään. En edes nimiä. Samalla toisaalta, kun omakin elämä on mitä on ja ei mennyt kovin hyvin työllisyyden, opiskelujen, ihmissuhteiden yms kannalta niin ehkäpä on vaikeaa sukulaisilleen itseään ns mainostaa. Tämä toki myös muihin tutustumisiin liittyen. Kiitos viestistä. Ulos pitää taas lähteä vähän ajatuksiaan selvittämään. 

Nro 9554: "Samalla toisaalta, kun omakin elämä on mitä on ja ei mennyt kovin hyvin työllisyyden, opiskelujen, ihmissuhteiden yms kannalta niin ehkäpä on vaikeaa sukulaisilleen itseään ns mainostaa"

Tuli tuosta sun kommenttisi lauseesta mieleen, että onkohan yksi syy yhteiskunnassamme yhä kasvavaan yksinäisyyteen  se, että itseään pitäisi osata jotenkin mainostaa? Työhaastatteluissa toki, kun hakijoita on muitakin ja vain yksi avoin työpaikka, mutta ollaanko me ihmiset sotkettu kaikkeen muuhunkin toistemme väliseen kanssakäymiseen tämä sama ilmiö? Pitäisi melkein osata laatia itsestään jokin  henkilökohtainen CV? Kun mietin, millainen oma tuollainen CV:ni olisi, niin se olisi tyyliin "kotona yksin viihtyvä, nilkuttava (välillä käyttää kyynärsauvoja), laiska, saamaton ja mukavuudenhaluinen harmaa hiirulainen, joka osaa kyllä laittaa ruokaa ja on aika hyvä kuuntelija". Eipä oikein kuulosta siltä, että tulisin valituksi :D 

Mä heräsin tänään jonkin vinkaisu ääneen. Herättyäni ja makoilessani vielä kuulin kaapin oven paiskautuvan kiinni. Mä asun yksin kerrostalon ylimmäisessä kerroksessa 😱

Aamu yhdeksältä lähdin fillaroiden toiselle paikkakunnalle. Mukava sää oli fillaroida ja pidemminkin olisin voinut fillaroida, kun olosuhteet on niin mukavat tänään. Ei edes matka ottanut voimille, kuten viimeksi otti, kun laitoin siitä viestiä joskus.

Toi aurinko on ihmeellinen, kun tuottaa niin rauhoittavaa mieltä ja mukavaa oloa. On niin ihanan keväinen olo.

Pitkis

Pahoittelen, jos ihan pieleen asioitasi kommentoin.  Monenlaiset  komemntit auttaa

Vierailija kirjoitti:

Pitkis

Pahoittelen, jos ihan pieleen asioitasi kommentoin.  Monenlaiset  komemntit auttaa

Ei kannata pahoitella, kun ei kukaan mitenkään pahasti ole kommentoinut ja en edes tiedä mitä viestiä tarkoitat. Itse välillä mietin, että mitä kaikkea olen tännekin jo kirjoittanut ja joskus hävettää. Tässä kävelyltä juuri. 

Joku voisi silti oikeasti kertoa mitä mieltä on tuosta ns kirjeenvaihdosta vangin kanssa. Onko se ihan typerä ajatus. Mietin vaan mitähän siitäkin tulisi. Voisi olla liikaa minulle. Pitkät tuomiot ainakin monilla on, kun mietin miten ryöstöstäkin voi saada 20 vuotta. Eräskin vapautuisi vasta vuonna 2042 ja ollut vangittuna vuodesta 2012. Riittäköön tämä tästä ja pitää itse sitten miettiä olisiko minusta tuollaiseen. Opiskelut täytyy nyt saada ainakin kuntoon tällä viikolla. 

Edelliseen vielä korjaus , kun en näköjään osaa enää laskeakaan. Eli tuo tyyppi siis vangittuna vuodesta 2012 ja vuonna 2042 vapautuisi. Eli ei 20 vaan 30 vuotta vankeutta. Lähes koko ikänsä ollut jo vankilassa. Nyt jo yli 15 vuotta. Joskus 55-vuotiaana vapautuisi. Tuomion löysin ja kuvaukset rikoksesta eli ilmeisesti ryöstö jonkun kotiin ja samalla tämä henkilö vammautunut. Näin tuomio noin pitkä ja pidentynyt vielä lisää näköjään. Tietysti moraalini ei ehkä anna periksi tietyssä mielessä myöskään. Harkitsen ehkä tätä nyt ja "paras" vaihtoehto tuolta sivulta nyt tähän mennessä. Pahoittelen taas, kun kirjoitan liikaa näköjään nyt tästäkin.