Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Kohta saapi kahtoa televisiosta suomenmestaruushiihtojen miesten 10 km. Siinä lähtee ladulle ensimmäisenä Antti Tuisku. Hyvä Antti!

Vierailija kirjoitti:

Kohta saapi kahtoa televisiosta suomenmestaruushiihtojen miesten 10 km. Siinä lähtee ladulle ensimmäisenä Antti Tuisku. Hyvä Antti!

Mieki meinaan kahtoa, mite meiän Antti pärjöö :)

Olipa tullut paljon lunta! Odottelimme aura- auton menoa niin ei tarvinnut erikseen niitä valleja lähteä kolaamaan. Mukavaa kuntoliikuntaa varsinkin kun oli kevyttä pakkaslunta.

Sitten kävellen kauppaan. Mies aikoo huomenna leipoa korvapuusteja. Ostin juureksia ja broileria niin saa samalla uunin lämmityksellä niitä laitettua.

Tänään Finduksen valkosipulimössöllä täytetyt kalafileet ja perunamuusia.

Lumien kolaaminen on mukavaa puuhaa, kun lunta ei ole liian paljon kerralla kolattavaksi  eikä se ole raskasta. Hyvää hyötyliikuntaa.

Tämä päivä on mennyt melkein laiskotellessa, poljin kuntopyörällä ja pilkoin valmiiksi ainekset tämän päivän ruokaan, kantarellipastaan. 

Mukavaa lauantain jatkoa jokaiselle!

Eipä  ihmeitä.Kävin kaupassa ja leivoin kahvikehriä nami.Huomenna tyttäreen perheen luokse päiväkahville. Nään taas pientä 3 vuotiasta tyttären tytärtätä.🤗

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastan vaikeaa masista, enkä jaksa jokapäivä edes pukea, ja rasitun jos joudun lähtemään jonnekkin joka päivä. En vain jaksa, enkä osaa mitään, terapia loppui kuin seinään. Käytän lääkkeitä että saan paniikkihäiriöt kuriin.

Eilen kävin apteekissa ja meni 120 euroa sinne. Kaikenlisänä sukulainen työntää pienet lapset tänne ja se vasta rasittaakin päätä alkaa särkemään ja on pakko tehdä ruokaa.

Oliko terapiasta hyötyä, miksi loppui? Onko kokeiltu muita hoitoja, esim ect tai sähköstimulaatiota? Jos lääkitys ei tehoa masennukseen, voi olla resistentti versio. Onko masennukselle joku selkeä syy, trauma tms.

Onko hoitosuhde kunnossa, psyk.sh ym

Voimia Sinulle

Kiitos ja juu ei ollut hyötyä yhtään, mutta hajosin tossa kun traumasolmu lähti aukeamaan, kun psykalle kerroin että olen jutellut miten tahtois kuolla se oli heti red flag. Kävin puoli vuotta terapiaa sit ne kyllästy muhun, olin kadulla ja tunsin että ei ne voi noin vain lopettaa. Kyllä oli suunnitelmissa sähköhoitoa ja jonnekkin niuvanniemeen lepäämään. Sain sit vielä jatkaa ja mua ärsytti tyypit mun nilkka murtui niin kai sen takia sit potkivat ulos.

Masennus alkoi kun lähisukulainen kuoli yllättäen ja tajusin mitä se oli tehny mulle kun olin lapsi.

Huh huh! Aika poikki olo. Tänään oli tarkoitus vain laittaa joulukuusi varastoon, mutta yksi asia johti toiseen ja se kolmanteen ja nyt ollaan puolison kanssa käyty kotia systemaattisesti läpi ja tehty uudelleen järjestelyä ja sisustusta koko päivä. Kiertikseen lähtee useampi kassi tavaraa ja roskiinkin muutama pussi. Puoliso kävi perkkaamassa varastoakin. Huomenna jatketaan, mutta voiton puolella jo. Ihana saada kaapit siisteiksi ja väljiksi sekä tavarat perkattua. Puolivuosittain tehdään jonkilainen tavarakatselmus, mutta tämä oli nyt perusteellisempi.

Vähän surettaa laittaa kiertikseen saamiamme lahjoja esim. patalappuja, astiapyyhkeitä, koristetyynyn päällisiä, istuintyynyjä ja astioita, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa kodissamme ja joita on hillottu kaapin perällä. Toivon, että löytävät omistajan, joka nauttii niistä arjessaan! Toki monta lahjaa on tullutkin käyttöön ja kotiamme kaunistamaan. Olen oppinut, etten itse enää anna esinelahjoja, jos en ole varma lahjan saajan mausta ja mieltymyksistä.

Taidan tästä kömpäistä saunaan ja nautiskelen siellä minttusuklaajäätelöä. Taitaa uni maittaa ensiyönä kaikesta rehkimisestä! 

 

 Yksin kotona. Puoliso puolet kuukaudesta reissutöissä. Tykkään yksinolosta. 20 vuotta avioliittoa. Mutta nyt olen tehnyt päätöksen että nyt riittää tää kaveriliitto. Viihdyn yksin paremmin kuin sitä jatkuvaa riitelyä. Nyt jo jännittää kun hän tulee ens viikolla kotiin. Montako tuntia taas menee  kun alkaa valitus, milloin mistäkin. Onko pakko sietää tätä? Kun löytäis voimia lopettaa tää.

Ärsyttää ja olen surullinen. Aikuinen lapseni haukkui minut pataluhaksi, kun en ole ymmärtänyt "turvallisen tilan käsitettä" hänen lapsuudessaan, on syntynyt 35 vuotta sitten. Hän ei pysty ymmärtämään, että silloin olemme eläneet ylipäätään ihan eri maailmassa kuin nyt ja ettei silloin ole edes ollut moista käsitettä. Tässä sitä nyt tasapainoillaan sen suhteen, miten paljon ottaa vastaan "rakentavaa palautetta" ja minkä verran on oikeus itse puolustautua hyökkäävää syyttelyä vastaan. Parhaani olen yrittänyt sen ymmärryksen mukaan, mikä silloin on ollut. Nyt tekisin asioita toki eri tavalla, kun on ymmärtänyt enemmän. 

Tiedän, että jokainen tekee vanhempana virheitä eikä siinä mitään, mutta joskus vain tuntuu, että voisitteko nuoret aikuiset armahtaa meitä vanhempia ihmisiä. Pliis! Kyllä meistä varmaan suurin osa on yrittänyt parhaansa ja paljon olemme yrittäneet sisäistää nykytietoa. Olemme kuitenkin kasvaneet aivan erilaisessa yhteiskunnassa eivätkä kaikki nykyajan asiat ole meille itsestään selviä, vaikka aidosti yritämmekin pysyä kehityksen kelkassa. 

Mitäkö kuuluu? Juuri nyt on niin hiljaista, että sen melkein kuulee.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ja olen surullinen. Aikuinen lapseni haukkui minut pataluhaksi, kun en ole ymmärtänyt "turvallisen tilan käsitettä" hänen lapsuudessaan, on syntynyt 35 vuotta sitten. Hän ei pysty ymmärtämään, että silloin olemme eläneet ylipäätään ihan eri maailmassa kuin nyt ja ettei silloin ole edes ollut moista käsitettä. Tässä sitä nyt tasapainoillaan sen suhteen, miten paljon ottaa vastaan "rakentavaa palautetta" ja minkä verran on oikeus itse puolustautua hyökkäävää syyttelyä vastaan. Parhaani olen yrittänyt sen ymmärryksen mukaan, mikä silloin on ollut. Nyt tekisin asioita toki eri tavalla, kun on ymmärtänyt enemmän. 

Tiedän, että jokainen tekee vanhempana virheitä eikä siinä mitään, mutta joskus vain tuntuu, että voisitteko nuoret aikuiset armahtaa meitä vanhempia ihmisiä. Pliis! Kyllä meistä varmaan suurin osa on yrittänyt parhaansa ja paljon olemme yrittäneet sisäistää nykytietoa. Olemme kuitenkin kasvaneet aiva

Joo, joskus tuntuu et puhutaan ton ikäluokan kanssa ihan eri kieltäki, kaikkine ihme käsitteineen joista ikinä kuullutkaan. Mä en oo ees yrittäny ymmärtää mm. kaikkii ihme kirjainyhdistelmii. Sulle pisteet siitä että oot jaksanu yrittää ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Huh huh! Aika poikki olo. Tänään oli tarkoitus vain laittaa joulukuusi varastoon, mutta yksi asia johti toiseen ja se kolmanteen ja nyt ollaan puolison kanssa käyty kotia systemaattisesti läpi ja tehty uudelleen järjestelyä ja sisustusta koko päivä. Kiertikseen lähtee useampi kassi tavaraa ja roskiinkin muutama pussi. Puoliso kävi perkkaamassa varastoakin. Huomenna jatketaan, mutta voiton puolella jo. Ihana saada kaapit siisteiksi ja väljiksi sekä tavarat perkattua. Puolivuosittain tehdään jonkilainen tavarakatselmus, mutta tämä oli nyt perusteellisempi.

Vähän surettaa laittaa kiertikseen saamiamme lahjoja esim. patalappuja, astiapyyhkeitä, koristetyynyn päällisiä, istuintyynyjä ja astioita, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa kodissamme ja joita on hillottu kaapin perällä. Toivon, että löytävät omistajan, joka nauttii niistä arjessaan! Toki monta lahjaa on tullutkin käyttöön ja kotiamme kaunistamaan. Olen oppinut, etten itse enää an

Hauska yhdistelmä: sauna & minttusuklaajäätelö :)

Vierailija kirjoitti:

 Yksin kotona. Puoliso puolet kuukaudesta reissutöissä. Tykkään yksinolosta. 20 vuotta avioliittoa. Mutta nyt olen tehnyt päätöksen että nyt riittää tää kaveriliitto. Viihdyn yksin paremmin kuin sitä jatkuvaa riitelyä. Nyt jo jännittää kun hän tulee ens viikolla kotiin. Montako tuntia taas menee  kun alkaa valitus, milloin mistäkin. Onko pakko sietää tätä? Kun löytäis voimia lopettaa tää.

Kaveriavioliitto ok, jos molemmille ok. Riitely ei. Miksi puoliso valittaa? Eikö tahtois palata kotiin... keskustelun paikka !

Onko tilanne korjattavissa? Tahdotteko korjata, yhdessä? Vai ero? Elämä on liian lyhyt elettäväksi väärin... miettikää rauhassa, vaikka seuraavan reissun aikana, kumpikin tahoillanne. Plussat ja miinukset vaakakuppiin. Uskon, että ratkaisu löytyy.

Ihanan kaunis pakkasaamu, huurre puissa, aurinko, -14 C.

Saa köllöttää sisällä, kahvia hörppien. Käsitöitä. Kirja. Päiväunet... radiossa mukavaa ohjelmaa

Lokoisaa lepopäivää Kaikille

N64 

Yksin ja aina vaan yksin, kukaan ei kaipaa eikä ole kiinnostunut olemassa olostani. Ei mitään järkeä enää olla tässä elämässä. N61v

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ja olen surullinen. Aikuinen lapseni haukkui minut pataluhaksi, kun en ole ymmärtänyt "turvallisen tilan käsitettä" hänen lapsuudessaan, on syntynyt 35 vuotta sitten. Hän ei pysty ymmärtämään, että silloin olemme eläneet ylipäätään ihan eri maailmassa kuin nyt ja ettei silloin ole edes ollut moista käsitettä. Tässä sitä nyt tasapainoillaan sen suhteen, miten paljon ottaa vastaan "rakentavaa palautetta" ja minkä verran on oikeus itse puolustautua hyökkäävää syyttelyä vastaan. Parhaani olen yrittänyt sen ymmärryksen mukaan, mikä silloin on ollut. Nyt tekisin asioita toki eri tavalla, kun on ymmärtänyt enemmän. 

Tiedän, että jokainen tekee vanhempana virheitä eikä siinä mitään, mutta joskus vain tuntuu, että voisitteko nuoret aikuiset armahtaa meitä vanhempia ihmisiä. Pliis! Kyllä meistä varmaan suurin osa on yrittänyt parhaansa ja paljon olemme yrittäneet sisäistää nykytietoa. Olemme kuitenkin kasvaneet aiva

Mä vähän luulen, että ihminen oivaltaa tämän asian vasta sitten, kun on itsekin vanhempi ja varsinkin, kun se oma lapsi alkaa syyttää jostain vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta asiasta. Mä en ole koskaan tykännyt siitä, että mun hiuksiini kosketaan. Niihin ei saa koskea kukaan muu kuin minä itse. Ei edes rakastettu.  Siksi mulla onkin lähes aina ollut pitkät hiukset, niin ei tartte käydä kampaajallakaan. Tämä ongelma on mulle syntynyt lapsuuden tukkapöllyistä, mutta aikuisena olen ymmärtänyt, että 1960-luvulla oli ihan normaalia antaa tottelermattomalle, kiukuttelevalle tai pahojaan tehneelle lapselle tukkapöllyä. Annoin jo aikoja sitten vanhemmilleni anteeksi, että kasvattivat  mua kuten siihen maailmanaikaan lapsia kuuluikin kasvattaa.  Omille lapsilleni en tukkapöllyä  antanut (ei olisi ollut siihen aikaan edes sallittuakaan enää), mutta esim kotiaresti oli meillä käytössä. Nykyisin ei vissiin sekään ole enää sallittua, kun sekin voi aiheuttaa jotain traumoja. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin ja aina vaan yksin, kukaan ei kaipaa eikä ole kiinnostunut olemassa olostani. Ei mitään järkeä enää olla tässä elämässä. N61v

Mun on pitänyt jo muutaman kerran kysyä sulta, missä päin Suomea asut. Jos pääkaupunkiseudulla, niin mä voisin kyllä joku päivä lähteä sun kanssa jonnekin kahville, jos haluaisit. Nyt, kun äitikin on jo poissa eikä hänen takiaan tarvitse enää olla 24/7 hälytysvalmiudessa kotona, niin mulla olisi taas aikaa uusillekin ihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin ja aina vaan yksin, kukaan ei kaipaa eikä ole kiinnostunut olemassa olostani. Ei mitään järkeä enää olla tässä elämässä. N61v

Asutko kaupungissa vai maalla? Olisko joku vapaaehtoistyö mahdollista? Ystävätoiminta, vapepa, järjestöt? Harrastukset, kirjat, retkeily, musiikki, elokuvat? Pohdiskelen vaan... onko pitkään ollut näin? Millaisen elämän haluaisit?

Oletko koskaan piirtänyt karttaa elämästäsi? Mistä on tähän hetkeen tultu, millaista on nyt, mitä tahtoisit olevan ja mitä toivot tulevalta?

Nykyelämä on monella niin erilaista kuin ennen, maailmantilanne, työttömyys, vähävaraisuus, jatkuva uutistulva... en minäkään jaksa, aina. Sitten yritän keskittyä olennaiseen, läheisiin. Siihen, mikä on tärkeää. Pienistä asioista kertyy onni. Jos haaveilee prinssistä valkoisella hevosella, lottovoitosta, misseydestä, maailmanympärysmatkasta, huvijahdista, suurista asioista... voipi häädä haaveeksi. Jos toivoo pullataikinan onnistuvan, voi haave jopa toteutua...

Toivon onnea Sun elämään

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin ja aina vaan yksin, kukaan ei kaipaa eikä ole kiinnostunut olemassa olostani. Ei mitään järkeä enää olla tässä elämässä. N61v

Mun on pitänyt jo muutaman kerran kysyä sulta, missä päin Suomea asut. Jos pääkaupunkiseudulla, niin mä voisin kyllä joku päivä lähteä sun kanssa jonnekin kahville, jos haluaisit. Nyt, kun äitikin on jo poissa eikä hänen takiaan tarvitse enää olla 24/7 hälytysvalmiudessa kotona, niin mulla olisi taas aikaa uusillekin ihmisille. 

Ihana ajatus :)

Eri

Vierailija kirjoitti:

Eipä  ihmeitä.Kävin kaupassa ja leivoin kahvikehriä nami.Huomenna tyttäreen perheen luokse päiväkahville. Nään taas pientä 3 vuotiasta tyttären tytärtätä.🤗

Pienet lapset ja koirat :)

Niiden ilo on niin tarttuvaa. Ja nauru. Paitsi koirat ei kai naura. Huvitti kerran, kun tuttu koira makasi sohvalla. Selällään, kaikki tassut pystyssä, sanoin sille, et koirat ei kyll nuku noin...