Lue keskustelun säännöt.
Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22743)
Mikään ei satuta niin paljon kuin totuus. (Pearl Buck)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän noottia tuli vastaasi, mutta älä ota niistä itseesi. Sä ainakin osaat myöntää virheesi, joten se siitä. En usko että kukaan sulle pahalla sanoi vastaan.
Sä oot hyvä tyyppi, mutta olet kovin haavoittuvainen. Voivottelet niin paljon. Älä pyytele niin paljon. Ei me posliinia olla.
Huomaatteko? "Sä ainakin osaat myöntää virheesi". todellakin olette " posliinia".
Aloin nyt miettimään oletko se joka hermostui. Tarkoitukseni oli vain, että jatka vain kirjoittelujasi, jos olet hän. Mähän sanoin sinun/hänen olevan hyvä tyyppi, että mistä tuo posliiniksi haukkuminen kumpuaa?
Mitään pahaa en tarkoittanut, enkä sanonut. Ainakin urakalla näytetään olevan mua vastaan nuolien perusteella.
Nyt alkaa mitta täyttyä. Lopettakaa jankkaus. Joku raja pitää olla. Mutta kun ei mene jakeluun, ei hyvällä eikä pahalla.
Tänään jatkui lintujen kuuntelemista, vaikka ei siltä kuulosta:
Huomenta kaikille!
Tänään vähän jotain puuhailen, huomenna perinteiset joululaatikot paistelen ja sitten joulun viettoon.
Toivotan kaikille rauhallista joulua oheisen Maaria Leinosen runon myötä.
On se Sinullekin annettu
tehtävä
jouluna
ja joulun jälkeen:
iloksi Sinutkin
on tarkoitettu
iloa viemään
valoa pimeään
hymyä
hyvää sanaa.
Kukaan ei niin köyhä
ettei jaettavaksi
ystävällisyyden lahjaa
kukaan ei niin rikas
ettei sitä tarvitsisi.
Iloa annettu jaettavaksi
valoa vietäväksi eteenpäin.
Hyvää joulua ihmiset
iloa, valoa, rauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt alkaa päivät pidentymään!! Valoa ja kevättä kohti siis ihmiset! 😍
Vierailija kirjoitti:
Huomenta kaikille!
Tänään vähän jotain puuhailen, huomenna perinteiset joululaatikot paistelen ja sitten joulun viettoon.
Toivotan kaikille rauhallista joulua oheisen Maaria Leinosen runon myötä.
On se Sinullekin annettu
tehtävä
jouluna
ja joulun jälkeen:
iloksi Sinutkin
on tarkoitettu
iloa viemään
valoa pimeään
hymyä
hyvää sanaa.
Kukaan ei niin köyhä
ettei jaettavaksi
ystävällisyyden lahjaa
kukaan ei niin rikas
ettei sitä tarvitsisi.
Iloa annettu jaettavaksi
valoa vietäväksi eteenpäin.
Hyvää joulua ihmiset
iloa, valoa, rauhaa.
Minussa ei ainakaan ole minkäänlaista iloa eikä valoa kenellekään jaettavaksi. Sen vähänkin sammuttaa se niiden muiden seura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa ja huolestuttaa hiukan pitkäaikaisen ystäväni viimevuosina alkanut tapa analysoida minua ja kertoa avoimesti sitten ääneen minkälainen minä olen jopa muiden kuullen. Hän on muuten ihan ok, mutta ei ehkä enää (josko koskaan) ihan se penalin terävin kynä, tekee hyvin yksiulotteisia päätelmiä, eikä enää ehkä tajua mitä kaikkea voi sanoa ääneen. Hänellä on myös kova tarve opastaa minua ja kertoa miten minun kannattaa tehdä ja/tai ajatella. Ollaan esim vaate- tms kaupassa ja puhun myyjälle niin hän "säestää" siinä vieressä ja puhuu ikäänkuin puolestani minun mieltymyksiäni, kertoo jopa myyjälle mitä minä etsin. Jos jokin minussa tai tilanteessa ei miellytä hän näpäyttelee kolmannen osapuolen kuullen minua ja sanoo ääneen sellaisia asioita jotka on tarkoitettu aikoinaan vain minun ja hänen väliseksi. En siis voi luottaa enää häneen ja minun on selkeästi syytä varoa mitä hänelle puhun. Harmi. Todella harmi.
Vanha sanonta "kateus vie kalatkin vedestä" taitaa pitää meidänkin tuttavuudessa paikkaansa.
Meillä oli aikoinaan sellainen jouluperinne, että käveltiin äidin kanssa aikaisin aattoaamuna n. 5 km matkan hautausmaalle. Vietiin kynttilä mummon ja vaarin haudalle.
Aamuhämärässä lähdettiin, usein oli pieni pakkanen ja hanget hohti sinisinä. Äiti kertoi matkalla heidän elämästään hauskoja sattumuksia. Kotona odotti sitten uunipuuro ja sekahedelmäkiisseli.
Äiti lepää nyt itse siellä ja minä olen kaukana muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aikoinaan sellainen jouluperinne, että käveltiin äidin kanssa aikaisin aattoaamuna n. 5 km matkan hautausmaalle. Vietiin kynttilä mummon ja vaarin haudalle.
Aamuhämärässä lähdettiin, usein oli pieni pakkanen ja hanget hohti sinisinä. Äiti kertoi matkalla heidän elämästään hauskoja sattumuksia. Kotona odotti sitten uunipuuro ja sekahedelmäkiisseli.
Äiti lepää nyt itse siellä ja minä olen kaukana muualla.
Ihana perinne. <3 Ihanat muistot ja kaipaus.
Tässä aamukahvilla ja lehtiä luen, teinit nukkuvat vielä. Toisella kova yskä joten en saanut kovin hyvin nukuttua, onneksi löysin korvatulpat (hän yski ihan läpi yön).
Joulukuusessa valot, kissat nukkuvat sohvalla. En voi ymmärtää että on jo neljäs adventti ja vuosi on kulunut loppuunsa! Kohta mulla on synttäritkin, täytän 44 helmikuussa. Tämä aika vuodesta saa aina miettimään tulevaisuuden tavoitteita ja unelmia.
Noussut kuume alkaa jotain remontoimaan. Mutta ei tosin ole mitään säästöjä enkä halua ottaa velkaakaan. Unelmoin että saisin parilla tonnilla pienen mummonmökin josta voisin rempata itelleni ihanan paikan maadoittumiseen, kirjoittamiseen, lepäämiseen. Osaan tehdä paljon käsilläni, edesmennyt isäni opetti paljon. Olen ollut väliseiniä rakentamassa, maalaamassa ja tapetoimassa. Uskon että oppisin vaikka mitä, olisi kiva opetella käyttää kaikenlaisia välineitä myös. Jiirisahaa ja semmosia.
Tai sit unelmoin, että ostaisin parilla eurolla italiasta semmoisen täysin remontoitavan luukun. Ei olisi varaa senkään remppaamiseen, mutta unelmia pitää olla.
Joulu on ihanaa aikaa mutta tavallaan myös haikeaa. Avioeron jälkeen (10v sitten) en ole viettänyt yhtään joulua kumppanin kanssa, olen ollut aina "yksin".. Olisi ihanaa, jos mulla olisi jouluna rakas vierellä, joku kenen kanssa katsella joululeffoja, koristella kotia, tehdä jouluruokia, jolle ostaa hauskoja lahjoja. Jonka kanssa lukea vieretysten sohvalla. Tämmöistä kaipaan, ja kaipuu nousee joskus suruksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään jatkui lintujen kuuntelemista, vaikka ei siltä kuulosta:
Tää on niin erikoinen "harrastus", vau! pitääpä pistää itekin kuunteluun. millä hakusanoilla löydät noita?
Vierailija kirjoitti:
Tässä aamukahvilla ja lehtiä luen, teinit nukkuvat vielä. Toisella kova yskä joten en saanut kovin hyvin nukuttua, onneksi löysin korvatulpat (hän yski ihan läpi yön).
Joulukuusessa valot, kissat nukkuvat sohvalla. En voi ymmärtää että on jo neljäs adventti ja vuosi on kulunut loppuunsa! Kohta mulla on synttäritkin, täytän 44 helmikuussa. Tämä aika vuodesta saa aina miettimään tulevaisuuden tavoitteita ja unelmia.
Noussut kuume alkaa jotain remontoimaan. Mutta ei tosin ole mitään säästöjä enkä halua ottaa velkaakaan. Unelmoin että saisin parilla tonnilla pienen mummonmökin josta voisin rempata itelleni ihanan paikan maadoittumiseen, kirjoittamiseen, lepäämiseen. Osaan tehdä paljon käsilläni, edesmennyt isäni opetti paljon. Olen ollut väliseiniä rakentamassa, maalaamassa ja tapetoimassa. Uskon että oppisin vaikka mitä, olisi kiva opetella käyttää kaikenlaisia välineitä myös. Jiirisahaa ja semmosia.
Tai
Jostain syystä mullakin alkaa aina kaipuu mummonmökkiin joulun tienoossa. Lehdet on täynnään näitä ihania 100v taloja... meil on ihan kiva loma-asunto maalla, pihasauna ym, mut kun ei ole p u n a i n e n. Ja ei ole puuhellaa, leivinuunia...
Järjellä ajatellen: ei oikein kannattais mitään enää ostaa, myytäis vaan pois pikkuhiljaa omaisuus, ollaan lapseton pari. Mutta, mutta. Saahan sitä haaveilla...
4. Adventti, Iloa ja valoa Kaikille
N64
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aikoinaan sellainen jouluperinne, että käveltiin äidin kanssa aikaisin aattoaamuna n. 5 km matkan hautausmaalle. Vietiin kynttilä mummon ja vaarin haudalle.
Aamuhämärässä lähdettiin, usein oli pieni pakkanen ja hanget hohti sinisinä. Äiti kertoi matkalla heidän elämästään hauskoja sattumuksia. Kotona odotti sitten uunipuuro ja sekahedelmäkiisseli.
Äiti lepää nyt itse siellä ja minä olen kaukana muualla.
Oi. Tämä on ihana muisto. Itse isonsiskon kanssa käytiin Joulukirkossa linja-autolla joskus -70 luvulla. 30km suuntaansa, linkkarille reilu kilometri. Joulukirkko oli 7.00. Sitten kun palattiin kotiin, toiset oli aamukahvilla ja JotkutMuut oli lypsäny sinä aamuna...
Ensimmäinen joulu ilman äitiä.
Äidin hautakin on kaukana, yli 400 km, en pääse kynttilää viemään.
Itse tulin äidiksi 40 vuotta sitten, sain parhaan joululahjan.
Kiitollinen.
Pimeä ympäröi meitä. Valon tuo kuusi ja kynttilät. Ja jouluvalot. Saa kääriytyä lämpöön. Nukkua pimeässä. On joulu.
Kuuntelen vesisateen ropinaa mökin kattoa vasten. Ei saatu lunta jouluksi saaristoon. Onpa kuitenkin reilu kaksi viikkoa lomaa koko perheellä ja täällä mökillä voidaan se viettää. Sisällä on sentään ihanan jouluinen tunnelma, kun laitoin vähän punaista liinaa ja kukkia pöydille, on jouluvaloja ym. Joulun ruokiakin olen miettinyt ja tehnyt kauppalistaa. Huomenna kaupoille. Kuusi haetaan metsästä tänään, tosin koristeet jäivät vahingossa kaupunkiin...laitan valot siihen kuitenkin.
Pieni huoli on koirien puolesta, kun täällä on liikkunut ihan vieressä susia. Ei uskalla käydä lenkillä niin että pitää koiria vapaana. Joku käärme kai aina paratiisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään jatkui lintujen kuuntelemista, vaikka ei siltä kuulosta:
Tää on niin erikoinen "harrastus", vau! pitääpä pistää itekin kuunteluun. millä hakusanoilla löydät noita?
Viimeisin haku oli Australian bird sounds. Videossa oli ääntä, ei liikkuvaa kuvaa. Lintujen äänet rentouttaa. Todella kireä olisin jos en olisi pysähtynyt näihin hetkiin. Englanniksi kun kirjoittaa hakuun haluamaansa niin voi löytyä tuloksia.
Youtubekin ehdottaa mulle aiheeseen liittyviä videoita.
Hämmästykää lyyrypyrstöstä:
Ensimmäistä kertaa ikinä.Minua ahdistaa joulu.
Toivoisin olevani karhu, joka on käpertynyt pesäkoloonsa syvääkin syvempää unta nukkumaan luminietoksien vain kasvaessa pesänsä päällä ja pakkasen paukkuessa hongissa. Jouluihminen minussa hiljaisesti huutaa sieluani rutistaen kivuliaasti kasaan.
Ensimmäistä kertaa ikinä koen suurta surua siitä, että en pysty, vaikka kuinka yritän!, olla antamattaa lapsilleni köyhyyttä huutavaa perintöä eteenpäin. Siinä me kaikki olemme uineet jo useamman vuoden, räpiköineet henkeä haukkoen pinnalla uppeluksissakin useasti käyden. Nyt tuntuu vain ympärillä oleva tummuus ensialun pelottavuuden jälkeen jopa armolliselta ja helpottavalta. Niin helpottavalta, että voisin jo lopettaa räpiköimisen ja antaa periksi. Antaa kylmän veden tuntua henkeäsalpaavan kylmältä mutta pelastavalta. Päästää vain irti kaikesta. Kaikista. Vain vajota. Vaipua.
Minulla on omituisesti suurentuneita imusilmukkeita. Ne ryömivät esiin yllättäen ja kasvaen. Kipeimmät ovat kummassakin kainalossa. Leikkausarpiani särkee. Veriarvoni huutavat poikkeavuuksia. Pitäisi olla lääkäriin yhteyksissä. Lääkäreihin. En vain jaksa. Enkä pysty.
Raha ratkaisee.
Teinit nukkuvat vielä. Nuorin tosin huoneessaan kuulema jotain pienesti tusailee. Valtavassa antibioottikuurissaan. Toivottavasti puree. Kaksi muuta kuorsaavat. Ovat joutuneet/saaneet taas eilisillasta aikaiseen, tai myöhäiseen heidän kannalta, aamuun asti kuljettaa enemmän tai vähemmän hilpeitä jouluttajia. Tienatakseen elämiseensä rahaa. Pieniä roposia altistaen samalla itsensä vieraille ihmisille, pelolle, rähinöinnille, vaaralle. Vaikeille keliolosuhteille. Elämisissään selviytymiselle.
Ja sitähän tämä on. Meillä kaikilla yhtä tekohengitystä. Opiskelupaikoista kiinnipitämistä mutta samalla kylmän totuuden läväistessä kasvoille polttavan läpimämänä ja pistävällä kivulla tietoisuuteen poraavalla faktalla, että unelmat luisuvat kauaksi. Kun lapsenikin ovat saaneet huomata, että ihmisarvo mitataan rahassa. Vaikka vielä hiukan yrittävät muuta väittää epätoivon kiepunnan keskellä. Mutta ponnettomina.
Yritän saada lohtua ulkona hidastetusti leijailevista lumihiutaleista. Muutamasta, nyt vain irvokkailta tuntuvista, joulukoristeista. Pitää etsiä paperinarua kummien lahjoihin. Lapsille voin vain ruuan loihtia pöytään, siitäkin pihistäen. Yritän pitää kiinni kuitenkin joulun rauhasta ja sanoinkuvaamattoman suuresta rakkaudesta. Mikä nyt kaikkien viimeaikaistenkin tapahtumien jälkeen on suruharsoon peittyvää.
Toiveet eivät toteudu. Kaikille. Läheskään. Eikä se tieto tuo helpotusta, että kun et voi niin millään elää sitä elämää mitä haluat, niin että haluaisit kuitenkin elää sitä elämää mitä voit. Inflaatio nakertaa haluamista. Huumori on säännöstely- ja säästölinjalla.
Minä olen säästölinjalla. Elämään eksynyt.
Yritän kantaa lapsiani. Yritän! Joka päivä vahvistaa, voimistaa. Taikoa uskoa ja luottamusta parempaan huomiseen. Tosin tuon sanominen, kuuleminen, on jo irvokasta, korviin sattumista. Helinää. Lasteni silmistä näen totuuden. Samanlaiset ovat kuin minunkin. Liian paljon nähneinä. Liian tummilla sävyillä.
Tänään leivon piparkakkuja. Koska tuoksut. Koska maku. Koska pöydän ääreen tahoiltaan lompsivat lapseni. Koska joulu. Koska.
Toivon, että Sinulla on lähelläsi vierelläsi sinusta kiinnipitäjää. Kannattelijaa, joka antaa Sinun olla heikkona uupuneena silloin kun on sen aika mutta hyväksyy Sinut silloinkin. Toivon, että et ole elämässäsi yksin. Toivon, että päivissäsi on valoa lämpöä rakkautta. Itsesi näkemistä. Sielusi rauhaa.
<3
Tulin tänään mummon luo joulun viettoon ja apuriksi joulunvalmisteluihin. Huomenna leivotaan yhdessä ja tehdään laatikot ja paistetaan kinkku. Aattona tulee muitakin sukulaisia ja minun vanhemmat myös.
Oli kivaa käydä ulkosaunassa ja sitten mummo keitti meille saunakahvit ja tietenkin oli kellarista kylmää punaista jaffaa janojuomaksi niinkuin silloinkin kun olin pieni. Tää tunnelma on jotain niin ihanaa. Hyvää joulua kaikille!