Lue keskustelun säännöt.
Komentava lapsi?
Neljävuotiaani komentaa (minua) aivan koko ajan, ihan pienissä asioissakin. Kysyisin mielipiteitä mistä voi johtua ja miten sen saisi loppumaan. En ole antanut lapsen määräillä vaan asiat tehdään kuten sanon. Eli komentamalla ei ole koskaan saanut tahtoaan läpi. Olen tietenkin myös kieltänyt komentamisen, selittänyt lukuisia kertoja, että sillä tavalla ei saa haluamaansa jne. Olen myös ollut reagoimatta komentamiseen.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Ole vaan sitkeästi reagoimatta. Sitten kun puhuu nätisti niin annat heti hyvää palautetta. Saattaa vaatia muutaman tuhatta toistoa...
Kun olen reagoimatta niin lapsi lisää tehoa ja komentaa aina vain kovemmalla äänellä. Kun en siihenkään reagoi niin lopulta alkaa kiukkuitku. Kun en siihenkään reagoi niin alkaa lohduton pettymysitku, ja silloin täytyy kyllä jo lohduttaa. Vaikka ei tietenkään edelleenkään saa asiaa, mistä alunperin komensi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei käytös muutu niin sitten alkaa rangaistukset. Ei ruutuaikaa,ei karkkia, ei pääse mukaan kauppaan/tapahtumaan jne.
Lapsesi selvästi pyörittää sinua, saa tuolla feikki-itkulla sinut lohduttamaan lopulta joka tapauksessa ja sama piirileikki jatkuu.
Lapset matkivat vanhempiaan eli komentavan lapsen kokemuspiirissä on paljon komentamista ja vähän keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei käytös muutu niin sitten alkaa rangaistukset. Ei ruutuaikaa,ei karkkia, ei pääse mukaan kauppaan/tapahtumaan jne.
Lapsesi selvästi pyörittää sinua, saa tuolla feikki-itkulla sinut lohduttamaan lopulta joka tapauksessa ja sama piirileikki jatkuu.
Erotan kyllä feikki-itkun ja oikean itkun. Alkaa feikki-itkuna, mutta muuttuu oikeaksi. Ja kyllä se oikea itku täytyy lohduttaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapset matkivat vanhempiaan eli komentavan lapsen kokemuspiirissä on paljon komentamista ja vähän keskustelua.
Vai niin. Olen kyllä varsin keskusteleva vanhempi. Lasta komennan vasta, jos rauhallisesti sanotut kehoitukset ei mene perille. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.
Annatko lapsellesi myös mahdollisuuksia päättää ikätasoisesti? Kumpi näistä paidoista tänään? Tummaa vai vaaleaa leipää? Käy itse valitsemassa nukkusatu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Annatko lapsellesi myös mahdollisuuksia päättää ikätasoisesti? Kumpi näistä paidoista tänään? Tummaa vai vaaleaa leipää? Käy itse valitsemassa nukkusatu..
Annan. Juuri tuollaisia useita asioita. Ja monessa asiassa teen niin, että sanon, että suunnitellaan ja valitaan yhdessä. Mutta heti kun alkaa komentaa, niin mahdollisuus päättää loppuu siihen. Ap
Jos on luonnekysymys eikä voi kasvatuksella muuttaa sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä 4v lapsi ei komenna minua koko ajan, mutta on tilanteita missä hän on ihan älytön jääräpää. Esim. vaatteet täytyy hänen mielestä laittaa jollain tietyllä järjestyksellä naulakkoon ja kun minä laitan ne, niin alkaa huuto että ovat väärin, mutta ei suostu kuitenkaan itse laittamaan, kun sanon että nämä on nyt näin, jos haluat ne toisella tavalla niin laita itse. Sitten heittäydytään lattialle huutamaan kurkku suorana, koska vaatteet ovat väärinpäin eikä äiti suostu niitä laittaa uudestaan, ei myöskään itse laita niitä, vaan mielummin pyörii lattialla ja huutaa punaisena ja hikisenä. Ihanaa aloittaa aamu noin. Ajattelen, et se ei varmaan edes (meillä) johdu niistä vaatteista, vaan muut asiat stressaa siellä taustalla (esim. päiväkotiin jääminen) , ja se tulee ulos tuollaisena määräily>pettymys>huuto-kuviona....HUOH. Välillä on aamuisin olo, kuin hurrikaani olis pyyhkinyt yli ja sitten pitäis vielä töitä tehdä.
Ja lisään vielä että tämä lapsi on kyllä AINA ollut erityisen voimakastahtoinen. Ehkä yritän sanoa, että luonteissa on eroja ja jotkut on alttiimpia komentamaan tai vaikka kiukuttelemaan. Toki kasvatuskin vaikuttaa todella paljon, mutta joitain "ominaisuuksia" ei välttämättä saa ikinä sammutettua. Tsemppiä kovasti!! -sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset matkivat vanhempiaan eli komentavan lapsen kokemuspiirissä on paljon komentamista ja vähän keskustelua.
Vai niin. Olen kyllä varsin keskusteleva vanhempi. Lasta komennan vasta, jos rauhallisesti sanotut kehoitukset ei mene perille. Ap
Eli toimit väärin. Lapselle ei anneta monta kehoitusta, riittää, että asia sanotaan kerran ja sitten yhdessä tehdään toivottu asia, jolloin ei tarvitse komentaa. Lapsesi toimii kuin sinä eli sanoo kerran ja sitten komentelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Ei lasta pidä lohduttaa jos lapsi itkee sen takia, että ei saanut käyttäytyä huonosti toisia kohtaan ja rikkoa sääntöjä.
Ylipäätään tuo vaikuttaa ap siltä, että sinä pelkäät ihan liikaa sitä, että lapsi menisi jotenkin rikki jos pidät hänelle kuria ja kuritat häntä. Lapset eivät ole läheskään niin herkkiä kuin mitä moni kuvittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset matkivat vanhempiaan eli komentavan lapsen kokemuspiirissä on paljon komentamista ja vähän keskustelua.
Vai niin. Olen kyllä varsin keskusteleva vanhempi. Lasta komennan vasta, jos rauhallisesti sanotut kehoitukset ei mene perille. Ap
Eli toimit väärin. Lapselle ei anneta monta kehoitusta, riittää, että asia sanotaan kerran ja sitten yhdessä tehdään toivottu asia, jolloin ei tarvitse komentaa. Lapsesi toimii kuin sinä eli sanoo kerran ja sitten komentelee.
Riippuuhan tuo kyllä aika paljon asiasta. Jos lapselle sanon, että laita paita päälle, niin siinä tietenkin sanon sen yhden kerran rauhallisesti ja jos ei tottele niin alan sitten laittamaan paitaa, että nyt paita laitetaan päälle. Mutta on paljon asioita, missä kyse ei ole tekemisestä, joka voitaisiin yhdessä toivotusti tehdä vaan joka on vain lapsen yksin tehtävissä (vaikka vastaus johonkin tärkeään kysymykseen tms). Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset matkivat vanhempiaan eli komentavan lapsen kokemuspiirissä on paljon komentamista ja vähän keskustelua.
Vai niin. Olen kyllä varsin keskusteleva vanhempi. Lasta komennan vasta, jos rauhallisesti sanotut kehoitukset ei mene perille. Ap
Eli toimit väärin. Lapselle ei anneta monta kehoitusta, riittää, että asia sanotaan kerran ja sitten yhdessä tehdään toivottu asia, jolloin ei tarvitse komentaa. Lapsesi toimii kuin sinä eli sanoo kerran ja sitten komentelee.
Yhdessä tehdään toivottu asia? Jos lapsi vaikka nimittelee sisarustaan eikä tottele kun käsketään lopettamaan, niin miten silloin tehdään yhdessä se asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 4v lapsi ei komenna minua koko ajan, mutta on tilanteita missä hän on ihan älytön jääräpää. Esim. vaatteet täytyy hänen mielestä laittaa jollain tietyllä järjestyksellä naulakkoon ja kun minä laitan ne, niin alkaa huuto että ovat väärin, mutta ei suostu kuitenkaan itse laittamaan, kun sanon että nämä on nyt näin, jos haluat ne toisella tavalla niin laita itse. Sitten heittäydytään lattialle huutamaan kurkku suorana, koska vaatteet ovat väärinpäin eikä äiti suostu niitä laittaa uudestaan, ei myöskään itse laita niitä, vaan mielummin pyörii lattialla ja huutaa punaisena ja hikisenä. Ihanaa aloittaa aamu noin. Ajattelen, et se ei varmaan edes (meillä) johdu niistä vaatteista, vaan muut asiat stressaa siellä taustalla (esim. päiväkotiin jääminen) , ja se tulee ulos tuollaisena määräily>pettymys>huuto-kuviona....HUOH. Välillä on aamuisin olo, kuin hurrikaani olis pyyhkinyt yli ja sitten pitäis vielä töitä tehdä.
Ja lisään vielä että tämä lapsi on kyllä AINA ollut erityisen voimakastahtoinen. Ehkä yritän sanoa, että luonteissa on eroja ja jotkut on alttiimpia komentamaan tai vaikka kiukuttelemaan. Toki kasvatuskin vaikuttaa todella paljon, mutta joitain "ominaisuuksia" ei välttämättä saa ikinä sammutettua. Tsemppiä kovasti!! -sama
Kiitos tsempistä! Minunkin lapsi on aina ollut todella voimakastahtoinen eli kuulostaa tutulta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.
Ole vaan sitkeästi reagoimatta. Sitten kun puhuu nätisti niin annat heti hyvää palautetta. Saattaa vaatia muutaman tuhatta toistoa...