Komentava lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmilla ei juurikaan ole valtaa lapsiinsa. Toista olisi, jos lasuja ei olisi niin kuin tilanne oli vielä 90-luvulla.

Monessa perheessä lapsella taas on valtaa vanhempiinsa. On sille lapselle aika haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Eli sylittelet, halittelet ja lohdutat, vaikka lapsi on juuri komentanut sinua taas kerran?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Tuo sanoitus on pahinta myrkkyä mitä lapselleen voi tarjota. Se opettaa lapselle sen, että vastuuseen ei asioista joudu vaan on vaan niitä tunteita ja niihin reagointia mistä äiti hänelle kertoo.

Kun lapsi ottaa vallan jo nelivuotiaana ja vanhemmat hyssyttelee liikaa, on murrosikäisenä melko vaikeaa opettaa siitä äidin kullan nupusta enää yhteiskuntakelpoista. Olisiko tuo vallankumous pysätettävä ajoissa, seuraavaksi koulukiusaaja ja lastenkotikierre? Tätäkö te vanhemmat haluatte lapsellenne? aikuisena he sitten onnistuvat pääsemään vankilan suojeltuun huolenpitoon, jos elävät siihen saakka. Olisiko kestettävä joskus se lapsen itku ja ei heti annettava periksi, ei lapsi itkemällä kiukkuaan mene rikki. SE feikki itkun jälkeinen aito itku ei todellakaan ole haitallista lapsen kehitykselle, se tulee siitä kun ei saa tahtoaan läpi, pettymys. jos silloin saa sen huomion niin on palkinto kiukuttelusta. Mielummin kiittäisitte hyvistä asioista lapsia, monelta kiukku raivo puuskalta vältytään.

Huom en käskenyt kiduttaa, mutta miettikää mitä teidän omat viestit on lapselle.

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Sinusta lapsi ei siis voi olla esimerkiksi itsekäs tai pahantahtoinen, ja siksi kiedot lapsen pumpuliin vaikka lapsi olisi kuinka uhmakas?

Tietenkin voi olla itsekäs ja lapsethan on aina itsekkäitä. Uhmakaskin moni lapsi on. Mutta ei itsekkyyttä voi rangaistuksilla poistaa.

Ap

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan ihan liikaa. Tietenkin on normaalia että 4v ei aina osaa käyttäytyä.

Et välttämättä ole tehnyt mitään väärää, lapsilla vaan on todella erilaisia temperamentteja. Mutta siinä teet väärin jos lähdet mukaan lapsen komenteluun yms, mitä et ilmeisesti tee.

Kannattaa miettiä voisko komentelu johtua osittain turvattomuudesta? onko teillä selkeä päivärytmi, oletko johdonmukainen jne. Komentelulla lapsi voi yrittää jotenkin yrittää hallita tilannetta.

Tai sitten yksinkertaisesti hänellä on vaan vaihe joka menee ohi kun olet jämpti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Sinusta lapsi ei siis voi olla esimerkiksi itsekäs tai pahantahtoinen, ja siksi kiedot lapsen pumpuliin vaikka lapsi olisi kuinka uhmakas?

Tietenkin voi olla itsekäs ja lapsethan on aina itsekkäitä. Uhmakaskin moni lapsi on. Mutta ei itsekkyyttä voi rangaistuksilla poistaa.

Ap

Itsekkyyden oireita voi rangaistuksilla poistaa, ja vähitellen myös sitä itsekkyyttä, koska rangaistukset alleviivaavat lapselle sitä, että itsekäs käytös ei ihan oikeasti ole hyväksyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Et välttämättä ole tehnyt mitään väärää, lapsilla vaan on todella erilaisia temperamentteja. Mutta siinä teet väärin jos lähdet mukaan lapsen komenteluun yms, mitä et ilmeisesti tee.

Kannattaa miettiä voisko komentelu johtua osittain turvattomuudesta? onko teillä selkeä päivärytmi, oletko johdonmukainen jne. Komentelulla lapsi voi yrittää jotenkin yrittää hallita tilannetta.

Tai sitten yksinkertaisesti hänellä on vaan vaihe joka menee ohi kun olet jämpti!

Mitä tarkoitat komenteluun mukaan lähtemisellä?

Mielestäni olen johdonmukainen. Päivärytmi on selkeä siltä osin, että ruokailut ja nukkumaanmeno tapahtuu samaan tiettyyn aikaan ja esim nukkumaan mennessä samat tietyt asiat toistuu samalla tavalla. Mutta tietenkin päivät on erilaisia. Välillä on vapaapäivä, välillä ei. Välillä vapaapäivänä ulkoillaan heti aamupalan jälkeen, välillä taas odotetaan sateen loppumista ja mennäänkin vasta lounaan jälkeen ulos. Välillä vapaapäivät on oikeasti vapaita ja täyttyy pelkästä yhdessä tekemisestä ja rennosta olosta, välillä taas ne täyttyy enemmän kotitöistä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan ihan liikaa. Tietenkin on normaalia että 4v ei aina osaa käyttäytyä.

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi Englannissa tai Ranskassa tuollaista käytöstä ei todellakaan kuitattaisi sylittelyllä, vaan siitä tulisi ihan oikeasti rankkua "isän kädestä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Jotka eivät aina ole oikeassa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan ihan liikaa. Tietenkin on normaalia että 4v ei aina osaa käyttäytyä.

Minusta juuri päinvastoin. Ei kai kukaan ole väittänytkään, että ei ole normaalia, jos 4v ei osaa aina käyttäytyä. Mutta miten lapsi edes oppisi käyttäytymään, jos vanhempi ei ole vanhempi ja opeta oikeaa käytöstä? Suomessa katsotaan lasten huonoa käytöstä tosi paljon sormien läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Tunnekasvattaja näkee moderneina vain ne tutkimustulokset ja teoriat jotka tukevat hänen omaa ajatteluaan.

Kasvatustieteilijöiden ja lapsipsykologien yhteisö Suomessa on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin yksi kasvatusaate kerrallaan. Tällä hetkellä vannotaan sanoituksen nimeen, ja myöhemmin on sitten taas joku muu mihin uskotaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4v lapsi ei komenna minua koko ajan, mutta on tilanteita missä hän on ihan älytön jääräpää. Esim. vaatteet täytyy hänen mielestä laittaa jollain tietyllä järjestyksellä naulakkoon ja kun minä laitan ne, niin alkaa huuto että ovat väärin, mutta ei suostu kuitenkaan itse laittamaan, kun sanon että nämä on nyt näin, jos haluat ne toisella tavalla niin laita itse. Sitten heittäydytään lattialle huutamaan kurkku suorana, koska  vaatteet ovat väärinpäin eikä äiti suostu niitä laittaa uudestaan, ei myöskään itse laita niitä, vaan mielummin pyörii lattialla ja huutaa punaisena ja hikisenä. Ihanaa aloittaa aamu noin. Ajattelen, et se ei varmaan edes (meillä) johdu niistä vaatteista, vaan muut asiat stressaa siellä taustalla (esim. päiväkotiin jääminen) , ja se tulee ulos tuollaisena määräily>pettymys>huuto-kuviona....HUOH. Välillä on aamuisin olo, kuin hurrikaani olis pyyhkinyt yli ja sitten pitäis vielä töitä tehdä. 

Tällaiset kierteet kannattaa katkaista heti esim. siten, että vaatteita ei laiteta lainkaan sinne naulakkoon jos se herättää noin paljon pahaa mieltä. Itku on merkki siitä, että lapsi ei ole vielä kypsä tekemään siinä tilanteessa mitään omia valintoja. Eli ne valinnat otetaan häneltä kokonaan pois. Eli otat vaatteet lapselta pois ja viet ne pois näkyviltä. Sitten kun pahin kriisi on ohi, aletaan harjoitella sitä vaatteiden naulakkoon laittamista. Pienin askelin.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä tehdään toivottu asia? Jos lapsi vaikka nimittelee sisarustaan eikä tottele kun käsketään lopettamaan, niin miten silloin tehdään yhdessä se asia?

Lapsi poistetaan tilanteesta ja hän saa liittyä takaisin kun on pyytänyt anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuohon kyllä ole mitään syytä välttämättä. Meillä on neljä lasta, joista yksi on aina ollut ihan suunnaton komentelija. Pari on sellaisia "normaaleja" ja yksi on sitten ihan suunnattoman yhteistyökykyinen. Pitkälti luonnekysymys varmaan.

Meillä tämä komentelija sai myöhemmin myös autismidiagnoosin. Teini-iässä komentelu äityi aivan mahdottomaksi, kokonaan toiseen sfääriin. Niistäkin selvittiin, lastensuojelun avulla.

Erityislapsia ja lastensuojelua. Niistä on tämän päivän vanhemmuus rakennettu.

Jep, käännyimme yhden neljästä lapsesta kohdalla lastensuojelun puoleen. Näin saimme saateltua hänet turvallisesti aikuisuuteen. Kivittäkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Tunnekasvattaja näkee moderneina vain ne tutkimustulokset ja teoriat jotka tukevat hänen omaa ajatteluaan.

Kasvatustieteilijöiden ja lapsipsykologien yhteisö Suomessa on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin yksi kasvatusaate kerrallaan. Tällä hetkellä vannotaan sanoituksen nimeen, ja myöhemmin on sitten taas joku muu mihin uskotaan.

Tarkoitin moderneilla kylläkin 2000-luvun julkaisuja enkä sitä, että mieluisia valikoisi. Et ole tainnut perehtyä alaan. Tiede ja tutkimus ei perustu myöskään aatesuuntauksiin.

Kasvatustieteisiin en ole perehtynyt, joten siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kehityspsykologiaan olen.