Lue keskustelun säännöt.
Komentava lapsi?
Neljävuotiaani komentaa (minua) aivan koko ajan, ihan pienissä asioissakin. Kysyisin mielipiteitä mistä voi johtua ja miten sen saisi loppumaan. En ole antanut lapsen määräillä vaan asiat tehdään kuten sanon. Eli komentamalla ei ole koskaan saanut tahtoaan läpi. Olen tietenkin myös kieltänyt komentamisen, selittänyt lukuisia kertoja, että sillä tavalla ei saa haluamaansa jne. Olen myös ollut reagoimatta komentamiseen.
Kommentit (172)
Teet niin kuin isäni teki, eli pomppaat siitä sohvalta tasajalkaa ilmaan ja karjut perkelettä ja saatanaa. Kyllä se lapsi sitten tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon kyllä ole mitään syytä välttämättä. Meillä on neljä lasta, joista yksi on aina ollut ihan suunnaton komentelija. Pari on sellaisia "normaaleja" ja yksi on sitten ihan suunnattoman yhteistyökykyinen. Pitkälti luonnekysymys varmaan.
Meillä tämä komentelija sai myöhemmin myös autismidiagnoosin. Teini-iässä komentelu äityi aivan mahdottomaksi, kokonaan toiseen sfääriin. Niistäkin selvittiin, lastensuojelun avulla.
Erityislapsia ja lastensuojelua. Niistä on tämän päivän vanhemmuus rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.
Olen. Jos komentaa ei saa haluamaansa asiaa sitten ollenkaan. Tilanteissa, joissa ilman komentamista olisi voinut saada. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.
Olen. Jos komentaa ei saa haluamaansa asiaa sitten ollenkaan. Tilanteissa, joissa ilman komentamista olisi voinut saada. Ap
Selvästi tuo ei kuitenkaan tunnu riittävän lapselle rangaistukseksi, jos hän tuosta välittämättä vain jatkaa komentelua. Sinuna harkitsisin myös jäähyä tai jotain vastaavaa tuohon tehostukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.
Olen. Jos komentaa ei saa haluamaansa asiaa sitten ollenkaan. Tilanteissa, joissa ilman komentamista olisi voinut saada. Ap
Selvästi tuo ei kuitenkaan tunnu riittävän lapselle rangaistukseksi, jos hän tuosta välittämättä vain jatkaa komentelua. Sinuna harkitsisin myös jäähyä tai jotain vastaavaa tuohon tehostukseksi.
Ei tunnukaan riittävän, vaikka kyse on välillä jostain asiasta, jonka olisi todella paljon halunnut saada. Ihmettelen, miksi ei riitä rangaistukseksi.
Mihin muuten ulkona tai jossain tapahtumassa tms laitetaan jäähylle?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kyse ei ole kasvatuksesta tai siitä että vanhemmat tekevät jotain väärin.
Joillakin lapsilla voi olla PDA-piirteitä ja ne ovat ihan synnynnäinen ominaisuus. PDA tarkoittaa patologista vaatimusten välttelyä (Pathological Demand Avoidance).
En väitä, että AP:n lapsella olisi pda, vaikka eihän sitä voi tietää tuntematta perhettä ja lasta.
Mutta jos pda-piirteitä löytyy, niin lapsi voi hyötyä rauhallisesta, vakaana pysyvästä ympäristöstä ja rutiineista.
PDA-piirteitä:
• vastustaa ja välttelee tavallisia, arkipäiväisiä vaatimuksia
• käyttää ”sosiaalisia” strategioita vaatimusten välttelyssä
• vaikuttaa sosiaaliselta, mutta ymmärrystä puuttuu
• voimakkaat tunnetilat ja nopeat mielialan vaihtelut
• kiinnostus roolileikkeihin, teeskentelyyn ja fantasiaan
• keskittyy intensiivisesti, usein muihin ihmisiin
• vaatimusten laukaiseman ahdistuksen tai ”taistele/pakene” -reaktion aiheuttama tarve kontrolloida muita ihmisiä ja ympäristöä
• perinteisen kasvatuksen sekä tavanomaisten opetus- ja tukimenetelmien toimimattomuus
PDA-lasten vanhemmat kuvailevat lapsiaan mm. seuraavin sanoin:
Älykäs, luova, hauska, hurmaava, rakastava, huolehtiva, valoisa, lahjakas, terävä, kekseliäs, itsenäinen, intohimoinen, rohkea, päättäväinen, utelias, tiedonhaluinen, persoonallinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap
Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.
En mielestäni ole sallinut. Ap
Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.
Olen. Jos komentaa ei saa haluamaansa asiaa sitten ollenkaan. Tilanteissa, joissa ilman komentamista olisi voinut saada. Ap
Selvästi tuo ei kuitenkaan tunnu riittävän lapselle rangaistukseksi, jos hän tuosta välittämättä vain jatkaa komentelua. Sinuna harkitsisin myös jäähyä tai jotain vastaavaa tuohon tehostukseksi.
Ei tunnukaan riittävän, vaikka kyse on välillä jostain asiasta, jonka olisi todella paljon halunnut saada. Ihmettelen, miksi ei riitä rangaistukseksi.
Mihin muuten ulkona tai jossain tapahtumassa tms laitetaan jäähylle?
Ap
Osa lapsista on kovapäisiä eli eivät tottele helpolla. Siksi niistä keinoista mitkä mahdollisesti toimivat vaikkapa jonkun tutun lapsella ei pidä vetää liikaa johtopäätöksiä oman lapsen suhteen.
Myös rangaistukset kannattaa miettiä itse, koska itse sen parhaiten näkee, että mikä omaan lapseen käytännössä oikeasti tehoaa ja mikä ei. Mielikuvitusta peliin siis.
Vierailija kirjoitti:
Jos on luonnekysymys eikä voi kasvatuksella muuttaa sitä?
Ja lapsen täytyy siis antaa komentaa päiväkodissa ja koulussakin, sekä leikeissä kavereiden kanssa? Koska sitä ei vaan voi muuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oon miettinyt, että jäähyt ja muut, esim. jos kaupassa kiukuttelun johdosta lähdetään kaupasta samantien pois kokonaan..niin opettaako toimintatapa lapsia lopulta siihen lopputulokseen, mitä me vanhemmat toivomme > haluaisimme, että kaupassakäynti sujuu ilman kiukuttelua. Että lapset tottelisi. Jos esim. kaupasta lähdetään hyvin pian kun lapsi kiukuttelee eikä suostu lopettamaan, jättäen ostokset tekemättä, niin oppiiko se lapsi, että kun kohdataan joku ongelma, niin poistutaan vaan sen ääreltä.. opetammeko tuolla tavalla, et ongelmat ei ole tehty ratkaistavaksi, vaan ne on tehty välteltäviksi > kun kohtaamme ongelman, joka ei ratkea pikaisesti, niin poistumme niiden ääreltä. Tavallaan luovutamme?
Toisaalta minusta on kyllä järkevää, että jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin viedään kaupasta pois >kaupassa käyttäydytään ja jos ei osaa käyttäytyä, niin lapsen täytyy lähteä ja tulla toisella kerralla uudestaan kokeilemaan onnistuuko.
Meidän 6v lapsella jäähy ei toiminut ollenkaan. Hän hermostui siellä vain lisää ja lisää. Itsekin ihan huusi tuon ääneen "mä vaan hermostun enemmän ja enemmän kun te tuotte mut jäähylle". Hänen kanssaan toimii keskustelu ja asioiden läpikäyminen. Meitä on moneksi. Ja toki ikä vaikuttaa myös.
Nykyvanhemmilla ei juurikaan ole valtaa lapsiinsa. Toista olisi, jos lasuja ei olisi niin kuin tilanne oli vielä 90-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kyse ei ole kasvatuksesta tai siitä että vanhemmat tekevät jotain väärin.
Joillakin lapsilla voi olla PDA-piirteitä ja ne ovat ihan synnynnäinen ominaisuus. PDA tarkoittaa patologista vaatimusten välttelyä (Pathological Demand Avoidance).
En väitä, että AP:n lapsella olisi pda, vaikka eihän sitä voi tietää tuntematta perhettä ja lasta.
Mutta jos pda-piirteitä löytyy, niin lapsi voi hyötyä rauhallisesta, vakaana pysyvästä ympäristöstä ja rutiineista.
PDA-piirteitä:
• vastustaa ja välttelee tavallisia, arkipäiväisiä vaatimuksia
• käyttää ”sosiaalisia” strategioita vaatimusten välttelyssä
• vaikuttaa sosiaaliselta, mutta ymmärrystä puuttuu
• voimakkaat tunnetilat ja nopeat mielialan vaihtelut
• kiinnostus roolileikkeihin, teeskentelyyn ja fantasiaan• keskittyy intensiivisesti, usein muihin ihmisiin
• vaatimusten laukaiseman ahdistuksen tai ”taistele/pakene” -reaktion aiheuttama tarve kontrolloida muita ihmisiä ja ympäristöä
• perinteisen kasvatuksen sekä tavanomaisten opetus- ja tukimenetelmien toimimattomuusPDA-lasten vanhemmat kuvailevat lapsiaan mm. seuraavin sanoin:
Älykäs, luova, hauska, hurmaava, rakastava, huolehtiva, valoisa, lahjakas, terävä, kekseliäs, itsenäinen, intohimoinen, rohkea, päättäväinen, utelias, tiedonhaluinen, persoonallinen
Huoh. kun kaikki pitää nykyään kategorisoida ja diagnosoida..jokaisella on olevinaan kaikenmaailman piirteet ja kirjot. Ikävä entisiä aikoja!
Vierailija kirjoitti:
Itse oon miettinyt, että jäähyt ja muut, esim. jos kaupassa kiukuttelun johdosta lähdetään kaupasta samantien pois kokonaan..niin opettaako toimintatapa lapsia lopulta siihen lopputulokseen, mitä me vanhemmat toivomme > haluaisimme, että kaupassakäynti sujuu ilman kiukuttelua. Että lapset tottelisi. Jos esim. kaupasta lähdetään hyvin pian kun lapsi kiukuttelee eikä suostu lopettamaan, jättäen ostokset tekemättä, niin oppiiko se lapsi, että kun kohdataan joku ongelma, niin poistutaan vaan sen ääreltä.. opetammeko tuolla tavalla, et ongelmat ei ole tehty ratkaistavaksi, vaan ne on tehty välteltäviksi > kun kohtaamme ongelman, joka ei ratkea pikaisesti, niin poistumme niiden ääreltä. Tavallaan luovutamme?
Toisaalta minusta on kyllä järkevää, että jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin viedään kaupasta pois >kaupassa käyttäydytään ja jos ei osaa käyttäytyä, niin lapsen täytyy lähteä ja tulla toisella kerralla uudestaan kokeilemaan onnistuuko.
Meidän 6v lapsella jäähy ei toiminut ollenkaan. Hän hermostui siellä vain lisää ja lisää. Itsekin ihan huusi tuon ääneen "mä vaan hermostun enemmän ja enemmän kun te tuotte mut jäähylle". Hänen kanssaan toimii keskustelu ja asioiden läpikäyminen. Meitä on moneksi. Ja toki ikä vaikuttaa myös.
Tässä on lisäksi vielä se, että moni lapsi alkaa kiukuttelemaan vaikkapa kaupassa siksi, että ei haluaisi tai jaksaisi siellä olla. Ja huomaa, että kiukuttelemalla saa haluamansa eli pääsee kaupasta pois. Tai kiukuttelee ruokapöydässä, koska ei jaksaisi siinä istua tai leikkimässä olisi kivempaa tai ruoka ei miellytä. Ja kun kiukuttelun vuoksi poistetaan pöydästä, niin oikeasti saikin haluamansa, pääsi pois pöydästä. On vain aikuisen kuvitelmaa, että lapsi haluaa olla mukana kaupassa tai että lapsi haluaa olla syömässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko uhmaikää? Tai tahtoiäksi sitä kai nykyään halutaan kutsuttavan, mutta sama asia silti. Kuulostaa siltä, että toimit aivan oikein. Kyllä se komentelu jossain vaiheessa helpottaa. Joillain tuo komentelu on pysyvä luonteenpiirre, mutta taitaa se heilläkin olla pahimmillaan juuri 4-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon miettinyt, että jäähyt ja muut, esim. jos kaupassa kiukuttelun johdosta lähdetään kaupasta samantien pois kokonaan..niin opettaako toimintatapa lapsia lopulta siihen lopputulokseen, mitä me vanhemmat toivomme > haluaisimme, että kaupassakäynti sujuu ilman kiukuttelua. Että lapset tottelisi. Jos esim. kaupasta lähdetään hyvin pian kun lapsi kiukuttelee eikä suostu lopettamaan, jättäen ostokset tekemättä, niin oppiiko se lapsi, että kun kohdataan joku ongelma, niin poistutaan vaan sen ääreltä.. opetammeko tuolla tavalla, et ongelmat ei ole tehty ratkaistavaksi, vaan ne on tehty välteltäviksi > kun kohtaamme ongelman, joka ei ratkea pikaisesti, niin poistumme niiden ääreltä. Tavallaan luovutamme?
Toisaalta minusta on kyllä järkevää, että jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin viedään kaupasta pois >kaupassa käyttäydytään ja jos ei osaa käyttäytyä, niin lapsen täytyy lähteä ja tulla toisella kerralla uudestaan kokeilemaan onnistuuko.
Meidän 6v lapsella jäähy ei toiminut ollenkaan. Hän hermostui siellä vain lisää ja lisää. Itsekin ihan huusi tuon ääneen "mä vaan hermostun enemmän ja enemmän kun te tuotte mut jäähylle". Hänen kanssaan toimii keskustelu ja asioiden läpikäyminen. Meitä on moneksi. Ja toki ikä vaikuttaa myös.
Tässä on lisäksi vielä se, että moni lapsi alkaa kiukuttelemaan vaikkapa kaupassa siksi, että ei haluaisi tai jaksaisi siellä olla. Ja huomaa, että kiukuttelemalla saa haluamansa eli pääsee kaupasta pois. Tai kiukuttelee ruokapöydässä, koska ei jaksaisi siinä istua tai leikkimässä olisi kivempaa tai ruoka ei miellytä. Ja kun kiukuttelun vuoksi poistetaan pöydästä, niin oikeasti saikin haluamansa, pääsi pois pöydästä. On vain aikuisen kuvitelmaa, että lapsi haluaa olla mukana kaupassa tai että lapsi haluaa olla syömässä.
Tuosta syystä pitäisi aina huolehtia siitä, että se asia millä lasta uhataan tuntuu lapsesta tarpeeksi ikävältä. Esimerkiksi jos siirto ruokapöydästä omaan huoneeseen tuntuu lapsesta palkinnolta, niin sitten ei enää tehdäkään niin vaan siirto tapahtuukin vaikkapa ruokapöydästä keittiön nurkkaan, missä lapsi saa seistä kunnes muut ovat syöneet valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.
Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä. Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.
Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.
Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.
Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä. Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.
Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.
Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.
Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.
Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä. Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.
Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.
Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.
Tunnekasvatus ja positiivinen kasvatus ovat kyllä kovasti pinnalla, mutta ne tarjoavat vain hyvin rajoitetun näkökulman siihen, että mikä kaikki vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen. Tunnekasvattaja näkee lapsessa vain jonkun itse päättämänsä tunteen, ja hylkää samalla kaikki muut näkökulmat vahingollisina koska ne hänen mielestään voisivat haitata lapsen ns. tunnetaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.
Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä. Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.
Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.
Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.
Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.
Ap
Sinusta lapsi ei siis voi olla esimerkiksi itsekäs tai pahantahtoinen, ja siksi kiedot lapsen pumpuliin vaikka lapsi olisi kuinka uhmakas?
Ei tuohon kyllä ole mitään syytä välttämättä. Meillä on neljä lasta, joista yksi on aina ollut ihan suunnaton komentelija. Pari on sellaisia "normaaleja" ja yksi on sitten ihan suunnattoman yhteistyökykyinen. Pitkälti luonnekysymys varmaan.
Meillä tämä komentelija sai myöhemmin myös autismidiagnoosin. Teini-iässä komentelu äityi aivan mahdottomaksi, kokonaan toiseen sfääriin. Niistäkin selvittiin, lastensuojelun avulla.