Lue keskustelun säännöt.
Mummi kuoli - Miehen mielestä 10-vuotiasta poikaa ei pidä ottaa mukaan kun käydään jättämässä jäähyväiset.
01.10.2022 |
Mun mielestä lapsella on oikeus jättää hyvästit läheiselle mummilleen. Läheisen menehtyminen on osa tätä elämää, ja jokainen meistä kuolee vuorollaan. Kuolemaa ei pidä lakaista pois näkyvistä.
Minusta kaiken ikäiset ja luonteiset lapset voi viedä katsomaan lähiomaista viimeisen kerran. Minusta lähiomaisen ruumiin näkeminen ei ole asia, jota kauhistellaan, vaan se on osa suruprosessia kuileman kohdatessa. Toki jos ruumis on pahan näköinen (onnettomuus tms) niin silloin asiaa pitäisi miettiä, mutta nyt ei ole kyse siitä.
Mitä mieltä av-raati on asiasta?
Kommentit (433)
Tuohon ei varmaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Riippuu paljon lapsesta.
Mä olin 10-vuotias, kun äidinäitini kuoli yllättäen aivoinfarktiin (oli vasta 68-vuotias). Kävimme katsomassa häntä sairaalan kappelissa ja äitini kysyi minulta ulkopuolella, haluanko tulla katsomaan. Halusin ehdottomasti mennä ja minulle on jäänyt siitä hyvä muisto. Mummo näytti rauhalliselta, ikään kuin olisi nukkunut, mutta toki kasvojen iho oli todella kalvakka ja vahamainen. Edelleen koen, että koko juttu on mulle ja äidille ainutlaatuinen ja tärkeä yhteinen kokemus, jonka muistan lopun ikääni. Tunsin itseni myös tosi tärkeäksi, kun sain itse päättää, menenkö vai en. Mikään pakko ei olisi ollut, mun isä jäi ulkopuolelle ja tilanne oli kaikin tavoin rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin viet, jos ruumis on ns. hyvässä kunnossa. Kuolema on osa elämää ja 10 vuotias sen jo ymmärtää. Ruumis ei ole pelottava. Se on pelkkä kuori, ei sitä ihmistä enää ole, joka joskus siellä kuoressa eli. Minulle kuolleen näkeminen on aina ollut helpottavaa. Silloin ymmärtää, että se ihminen on oikeasti poissa.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin lapsen itse päättää. Yksi muisto muiden joukossa, joka auttaa ymmärtämään elämää ja sen rajallisuutta. Mikäli suhde on ollut läheinen, auttaa lasta myös käsittelemään asiaa, sen sijaan, että mummi vain katoaa elämästä.
Eräässä kirjassa oli ihmisten kertomuksia lähiomaisen tai elämänkumppanin kuolemasta. Kyseessä oli kuoleminen itsemurhan kautta. Muistan kertomuksista, että joillekin lapsille jäi vaikeita traumoja vanhemman tai sisaruksen kuoltua. Joissakin perheissä lasta ei viety hautajaisiin. Joskus traumaa pahensi se, että kuolleesta henkilöstä tai kuolintavasta ei puhuttu ääneen. Vanhempi oli vain yhtäkkiä kadonnut lapsen elämästä. Yhdessä tapauksessa pieni lapsi löysi menehtyneen lähisukulaisen heti traagisen teon jälkeen. Lapsi ei ymmärtänyt mitä on tapahtunut. Tapahtumia verhosi hiljaisuus. Hänelle tuli monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia, joihin hän aikuisena etsi apua. Lopulta joku kertoi mitä oikeasti oli tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin viet, jos ruumis on ns. hyvässä kunnossa. Kuolema on osa elämää ja 10 vuotias sen jo ymmärtää. Ruumis ei ole pelottava. Se on pelkkä kuori, ei sitä ihmistä enää ole, joka joskus siellä kuoressa eli. Minulle kuolleen näkeminen on aina ollut helpottavaa. Silloin ymmärtää, että se ihminen on oikeasti poissa.
"Se on pelkkä kuori, ei sitä ihmistä enää ole, joka joskus siellä kuoressa eli."
Miksi siis pitäisi tietenkin viedä lapsi hyvästelemään mummonsa, kun itsekin sanot, että se on enää vain pelkkä kuori eikä enää se ihminen, jonka tunsi? Aika ristiriitaista. 10-vuotias ymmärtää jo muutenkin, näkemättäkin, että kuollut on kuollut eikä sitä ihmistä enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin lapsen itse päättää. Yksi muisto muiden joukossa, joka auttaa ymmärtämään elämää ja sen rajallisuutta. Mikäli suhde on ollut läheinen, auttaa lasta myös käsittelemään asiaa, sen sijaan, että mummi vain katoaa elämästä.
Eräässä kirjassa oli ihmisten kertomuksia lähiomaisen tai elämänkumppanin kuolemasta. Kyseessä oli kuoleminen itsemurhan kautta. Muistan kertomuksista, että joillekin lapsille jäi vaikeita traumoja vanhemman tai sisaruksen kuoltua. Joissakin perheissä lasta ei viety hautajaisiin. Joskus traumaa pahensi se, että kuolleesta henkilöstä tai kuolintavasta ei puhuttu ääneen. Vanhempi oli vain yhtäkkiä kadonnut lapsen elämästä. Yhdessä tapauksessa pieni lapsi löysi menehtyneen lähisukulaisen heti traagisen teon jälkeen. Lapsi ei ymmärtänyt mitä on tapahtunut. Tapahtumia verhosi hiljaisuus. Hänelle tuli monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia, joihin hän aikuisena etsi apua. Lopulta joku kertoi mitä oikeasti oli tapahtunut.
Tuollainen puhumattomuus ja hautajaisiin päästämättömyys on täysin eri asia kuin se, että viedäänkö vaiko ei viedä lapsi katsomaan ruumista. Asioiden maton alle lakaisu ei ole tietenkään koskaan hyväksi, oli kyse sitten mistä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä, miksi niin monelle jää läheisestä huono muisto, jos näkee tämän kuolleena, etenkin jos kuolemaan ei liity väkivaltaa, onnettomuutta tms.
Olen itse nähnyt sukulaisia kuolleena lapsesta lähtien ja en muista heitä sellaisina kuin miltä näyttivät arkussa tai ruumishuoneella. Muistan heidät sellaisina kuin olivat eläessään, koska olen heitä katsellut vuosia elävänä ja yhden lyhyen hetken kuolleina.
Olin 10 v, kun pappani kuoli. Siskoni oli 7 v. Käytiin katsomassa kappelissa(?) pappaa. Muistan, että pappa näytti rauhalliselta ja ihan siltä, että vain nukkuu. En muista, että olisin sentään koskenut häneen. Sitten muistan, että ajettiin ruumisauton perässä. Vai olikohan se tuolloin, en ole varma. Mutta jokatapauksessa, ei jäänyt pahoja fiiliksiä. Sitä en ole koskaan kysynyt, että muistaako siskoni tuota ja mitä hän siitä ajattelee. Muistelen tuota tapahtumaa ihan hyvällä, oli ihan kiva, että saatiin vielä nähdä pappa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10-vuotias on jo sen verran vanha, että antaisin lapsen päättää itse.
Miehesi on oikeassa. Hautajaisissa 10-vuotias voi hyvästellä!
Itse jouduin jo alakouluikäisenä laulamaan avoimen arkun äärellä. Äitini taas kuoli yllättäen, kun olin 12 ja isäni halusi ehdottomasti kuvata vainajan ja meidät lapset avoimen arkun vierellä. Se ei ollut todellakaan mukavaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä minkä takia lapsen pitäisi nähdä ruumis? Onneksi itselle ei ruumista näytetty lapsena ja ihan riittää että aikuisena olen sellaisen nähnyt.
Oma isäni kuoli kun olin 21-vuotias. Matka siihen pisteeseen oli ollut jo ihan riittävän järkyttävä syövän takia. Menin katsomaan isääni ennen arkkuunpanoa eikä se todellakaan ollut hyvä kokemus. Isä näytti meikatulta vahanukelta. En saanut tilanteesta mitään muuta kuin uusia painajaisia vähäksi aikaa. Mielestäni aivan tarpeetonta viedä lapsia katsomaan kuolleita ihmisiä etenkin jos lapset ovat herkkiä luonteeltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Kyllä noin ison lapsen kanssa mennä Hautajaisiin on ollut ihan sylivauvoja hautajaisis.
Osaanotto Suruun.🕊🕯
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin viet, jos ruumis on ns. hyvässä kunnossa. Kuolema on osa elämää ja 10 vuotias sen jo ymmärtää. Ruumis ei ole pelottava. Se on pelkkä kuori, ei sitä ihmistä enää ole, joka joskus siellä kuoressa eli. Minulle kuolleen näkeminen on aina ollut helpottavaa. Silloin ymmärtää, että se ihminen on oikeasti poissa.
"Se on pelkkä kuori, ei sitä ihmistä enää ole, joka joskus siellä kuoressa eli."
Miksi siis pitäisi tietenkin viedä lapsi hyvästelemään mummonsa, kun itsekin sanot, että se on enää vain pelkkä kuori eikä enää se ihminen, jonka tunsi? Aika ristiriitaista. 10-vuotias ymmärtää jo muutenkin, näkemättäkin, että kuollut on kuollut eikä sitä ihmistä enää ole.
Siksi, että lapselle ei tule sellaista mielikuvaa, että kuolema on jotain kammottavaa ja muuttaa ulkonäköä niin pelottavaksi, että lapsi ei saa nähdä. Jos lapsella on kovin vilkas mielikuvitus, hän voi kuvitella mummovainaan paljon kamalamman näköiseksi kuin mitä hän todellisuudessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
10-vuotias on jo sen verran vanha, että antaisin lapsen päättää itse.
Tämä! Jos lapsi itse haluaa nähdä, hänelle voi jäädä ikävä tunne siitä, että hänet on jätetty ulkopuolelle jostain tärkeästä tai kuollut olisi ollut jotenkin kauhean näköinen, jos ei saa käydä hyvästelemässä. Eihän kaikki aikuisetkaan halua nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä. Miehen mummi kun kuoli, meidän lapset oli 7 ja 9 ja todellakin kävivät yhdessä jättämässä jäähyväiset. Ainoastaan minä olin poissa, kun en töiden takia päässyt keskellä päivää. Tekee vain hyvää nähdä että kuolema on luonnollinen osa elämää.
Onko teillä vanhimmat lapset olleet myös mukana synnytyssalissa, kun äiti synnyttänyt nuorempia sisaruksia, onhan synnytys luonnollinen osa elämää tai kun vanhemmat rakastelevat tai ulostavat jne. Nämä kaikki ovat luonnollinen osa elämää.
Lapsi on kuitenkin lapsi, eikä hänen kehityksensä voi 10v vastata aikuisen kokemusta ja tietoisuutta, kaikista mitkä kuuluvat luonnollisena osana elåmään, siksi meille on annettu lapsuus ja nuoruus, jotta voi kohdata aikuisuuden.
Itse näin äitini kuolleena, kun olin viisikymppinen, eikä se ollut hyvä idea, sillä nyt muistikuva äidistä on aina kuolleena, eikä elävänä, eikå se ollut kaunista katsottavaa, kun ruumiin hajoaminen aökaa heti kuoleman jälkeen. Jo pelkkä haju oli vastenmielinen.
Siis mitä kiksejä te saatte ruumiin näkemisestä, että ihan lapsikin sen pitää nähdä? Kerran nähnyt pakosta enkä vapaaehtoisesti toista kertaa halua nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10-vuotias on jo sen verran vanha, että antaisin lapsen päättää itse.
Tämä! Jos lapsi itse haluaa nähdä, hänelle voi jäädä ikävä tunne siitä, että hänet on jätetty ulkopuolelle jostain tärkeästä tai kuollut olisi ollut jotenkin kauhean näköinen, jos ei saa käydä hyvästelemässä. Eihän kaikki aikuisetkaan halua nähdä.
En minä ainakaan tajunnut ruumiin näkemisestä yhtikästä mitään tuon ikäisenä. Ehkä olin sitten kehitykseltä vajaa, mutta luojan kiitos ei tuollaista kyselty eikä viety ruumiin vierelle. Ehtii sen aikuisenakin nähdä.
En veisi, ei kuulunut tapoihin mun suvussa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä. Miehen mummi kun kuoli, meidän lapset oli 7 ja 9 ja todellakin kävivät yhdessä jättämässä jäähyväiset. Ainoastaan minä olin poissa, kun en töiden takia päässyt keskellä päivää. Tekee vain hyvää nähdä että kuolema on luonnollinen osa elämää.
Onko teillä vanhimmat lapset olleet myös mukana synnytyssalissa, kun äiti synnyttänyt nuorempia sisaruksia, onhan synnytys luonnollinen osa elämää tai kun vanhemmat rakastelevat tai ulostavat jne. Nämä kaikki ovat luonnollinen osa elämää.
Lapsi on kuitenkin lapsi, eikä hänen kehityksensä voi 10v vastata aikuisen kokemusta ja tietoisuutta, kaikista mitkä kuuluvat luonnollisena osana elåmään, siksi meille on annettu lapsuus ja nuoruus, jotta voi kohdata aikuisuuden.
Itse näin äitini kuolleena, kun olin viisikymppinen, eikä se ollut hyvä idea, sillä nyt muistikuva äidistä on aina kuolleena, eikä elävänä, eikå se ollut kaunista katsottavaa, kun ruumiin hajoaminen aökaa heti kuoleman jälkeen. Jo pelkkä haju oli vastenmielinen.
Olet ymmärtänyt jotain aivan väärin, jos vertaat kuolemaa rakasteluun ja ulostamiseen. Jokainen kuolee vain kerran, ja myös syntyy. Synnytys on eri asia kuin vastasyntyneen vauvan näkeminen. Kuolinhetken näkeminen on eri asia kuin jo kuolleena olleen näkeminen. Tosin monessa perheessä pidetään tärkeänä sitä, että kuolevaa ei jätetä yksin, vaan joku on vieressä viimeisellä hetkellä.
Ne tilat ovat yleensä hyvin tuuletettuja, jossa vainajaa voi käydä katsomassa, ja jäähdytyskin toimii.
Nuo onkin olleet ihan luonnollisia asioita, kun ihmiset kuolivat kotonaan ja heidät pestiin saunassa jne. Mutta en itse näe mitään syytä, miksi tänä päivänä pitäisi varta vasten mennä ruumishuoneelle tai kylmiöön pällistelemään ruumista. Ei siihen ole oikein mitään tarvetta nykyään.